Astro Foorumi

Hei!

Jälleen päättyi parisuhde sanoihin, sinä olet niin kiltti ja  ihana ihminen mutta....
Onko se nyt tosiaan niin, ettei elämääni tule pysyvää suhdetta, koska osaan olla kiltti?

Hei sinä kiltti!

Kiltteys on yksi parhaimpia puolia ihmisessä ja sitä toivoisi näkevänsä enemmänkin. Kiltteyttä voidaan myös ymmärtää väärin. Ei ole oikein, että kukaan on niin kiltti, että suostuu aina kaikkeen, mitä kumppani ehdottaa, alkaa vältellä omia menoja tai suostuu olemaan lattiarättinä. On siis heitä, jotka käyttävät hyväksi kilttiä ihmistä, jos hoksaavat, että voivat nujertaa tämän oman tahdon.
On myös aitoa kiltteyttä ja juuri siksipä luulisin, että sinä tarvisit rinnallesi jonkun, joka tukee sinua, antaa kasvaa ihmisenä ja hyväksyy sinut niine hyvinensä kokonaan. Ja kestää myös ne päivät, jotka eivät ota oikein sujuakseen. Kiltilläkin on hetkensä, jolloin suusta lähtee ärräpäitä. Se ei ole oikea mies, joka silloin pakenee paikalta ja kunhan hän ei itse lähde siihen, että toisella nyt vähän kiehuu.
Sinkkuaika on oivaa aikaa itsetutkiskeluun. Voi pohtia oman luonteen vahvuuksia ja heikkouksia. Voi pohtia suuria kysymyksiä, millaisen parisuhteen itselleen haluaisi. Rikkaan puolison, vai jotain muuta, komean, vai ihan tavallisenkin näköisen, jos kävisi ilmi, että joku täysin omista miesihanteista poikkeava olisi korviaan myöten rakastunut sinuun. Voi miettiä niitä arvoja, joiden mukaan haluaa elää. Miehessä parempi on kiltti luonne, kuin komeus. Niin kävi itselleni ja tällä hetkellä ei komeampaa miestä ole kuin oma ukko.
Olen sitä mieltä, että on parempi kuitenkin olla kiltti. Kirjastosta saattaisi löytyä sen niminen kirja kuin "Aidosti kiltti". Valitettavasti en muista kirjoittajaa. Kaikkea hyvää sinulle!!  :smitten:

AIDOSTI KILTTI on hyvä kirja, suosittelen sitä myös erittäin lämpimästi! Sen on kirjoittanut Stefan Einhorn.  :)

Minustakin on parempi olla kiltti, aina. Mutta siten, että pitää itsestään huolen ja siinä meillä kilteillä on tietenkin opeteltavaa. Minullekin on monesti sanottu, että olen ihan liian kiltti ja myös. että täytyisi pitää puolensa. Olenkin samoin todennut sen, että parhaiten sitä tulee toimeen toisten kilttien kanssa. Minulle entinen kumppani sanoi, että hän olisi toivonut, että olisin pitänyt hänelle kuria ja nalkuttanut.  :o  Minun mielestäni taas aikuista ihmistä ei kuulu määräillä. Minusta ihmissuhteiden pitää olla rauhallista ja leppoisaa yhdessäoloa ja jutustelua ja sopuisaa asioista yhdessäsopimista. Ennen typerästi kuvittelin, että kaikki ihmiset haluavat jotakuinkin rauhaisaa elämänmenoa mutta oikeasti jotkut tarvitsevat haasteita myös ihmissuhteissa ja vastusta ja joskus jopa riitoja ja jotkut jopa tykkäävät pienestä ilkeilystäkin.  :o      
 Olen siis myös todennut, että samanlaisten kanssa tulee parhaiten toimeen.  :)

Voi harmi. Surullista jos olet ihana ja kiltti mutta silti et kelpaa  :-\

Vaikea sanoa oikein mitään kun itse en osaa olla kiltti. Tunnen kilttejä ihmisiä niin osaan kyllä teille olla kiitollinen, pidätte meidän muiden sydämen pehmeänä.

Olen samaa mieltä siitä että kumppaniksi soveltuu varmaan parhaiten samanhenkinen ja kiltti mies. Älä suotta lannistu. Varmasti löytyy sinulle sopiva vielä!  :smitten:

Kiitos vastanneille. Minulla alkaa vain olemaan ikää "ihan tarpeeksi", seuraavat pyöreät on jo 6-kymppiset  ::) ja siksi olisi niin ihanaa, että jostain joku sellainen pysyvä löytyisi. Itsetutkiskelua tein tuossa viisi vuotta ilman parisuhdetta, halusin oppia tuntemaan itseni ja kokeilla, että onko minusta yksineläjäksi. No, onhan minusta  :), mutta silti se haave elämänkumppanista on koko ajan läsnä.

Se, mitä haluaa ja se mitä tarvitsee, on välillä vähän eri asia. Joillekin harmoninen yhdessäolo voisi ollakin passeli tapa elää, mutta toiset kaipaavat intohimoa, draamaa. räiskettä ja ilotulitusta, koska muuten koko suhde ei tunnu miltään. Joillekin jopa mustasukkaisuus on on osoitus rakkauden suuruudesta. Jos pariksi sattuukin sellainen rauhallisempi tyyppi, niin tämä draaman kaipaaja yrittää aikansa provosoida toisesta räiskettä ja jos ei saa sitä aikaiseksi, niin kyllästyy sitten. Räiskyjä ja viilipytty saattavat sopia yhteen, jos ensin mainittu tarvitsee vakautta elämäänsä ja jälkimmäinen on viilipytty vain sen takia, ettei osaa ilmaista tunteitaan. Mutta muuten kai se on niin että "lika barn leka best."

Sille että kaipaa intohimoa, draamaa, räiskettä ja ilotulitusta on oma nimensä: Draamanarkkari.
Sellainen on yleensä seurausta epätasapainoisesta lapsuudenkodista jossa on sitä draamaa ollut ja lapsihan luulee aina omaa lapsuudenkotiaan ' normaaliksi' olipa se sitten miten epätasapainoinen tahansa. Ei kukaan synny draamanarkkariksi, sellaiseksi tullaan näkemällä vanhempien draamailua. Ei se silti mitenkään normaalia tai tasapainoista ole. Draamanarkkarius on hyvin tyypillistä esimerkiksi alkoholistiperheiden tai muulla tavoin toimintahäriöisten perheiden lapsille. Asia kannattaisi käsitellä pois systeemistä joko itsetyöskentelynä tai terapeutin avulla, sillä se estää tasapainoiset ihmissuhteet - ne kas kun tuntuvat liian tylsiltä ollakseen kiinnostavia.

Mustasukkaisuudelle puolestaan on vain kolme todellista syytä ja mikään niistä ei ole myöskään sellainen jota pitäisi sietää (paitsi tietysti jos on draamanarkkari tai itse samoista ongelmista kärsivä):

1) Itsetunto-ongelma: Jos ihminen ei rakasta itseään terveellä tavalla ja koe itseään rakastamisen arvoiseksi, tästä looginen johtopäätös on ettei kukaan muukaan voi häntä rakastaa eli silloin olettaa ilman muuta tulevansa petetyksi tai jätetyksi. Taas olisi terapian tai itsetyöskentelyn tarvetta. Rakkaudesta ei todellakaan ole kyse, vaan itsetunto-ongelmasta.

2) Ihminen on tullut joskus petetyksi/jätetyksi ja jättänyt kokonaan käsittelemättä siihen liittyvät tunteet (suru, viha, petetyksi tulemisen tunne, pettymys, pelot jne). Jos ihminen jättää tällaiset tunteet käsittelemättä ENNEN kuin ryhtyy seuraavaan suhteeseen,  hän väistämättä jossain vaiheessa kaataa ne uuden täysin viattomankin kumppanin niskaan mustasukkaisuuden muodossa.

3) Ne jotka ovat itse taipuvaisimpia pettämään, epäilevät aina eniten muita petollisuudesta. Tästä ei tarvinne enempää sanoa?

Kulttuurimme on tällä hetkellä sillä tavoin sairas, että se tarjoilee mustasukkaisuutta osoituksena rakkaudesta, kun se itse asiassa on vain osoitus tarpeesta (ja tarve sulkee rakkauden pois), peloista, käsittelemättömistä traumoista tai mustasukkaisen omasta syrjähyppytaipumuksesta. Ei kannattaisi uskoa populaarikulttuurin tarjoamia  malleja...

Mustasukkaisuus on myös kohtuullisen yleinen syy väkivaltaan ja jopa murhiin. Sekin kannattaisi pitää mielessä.

Tuo on ihan totta, mitä sanot, Eklektikko.

Draamailijat voivat tosin olla ihan onnellisiakin keskinäisessä suhteessa, jos vain eivät ole dramaattisuudessaan äärimmäistä ja häiriintynyttä muotoa. Räiskyminen silloin tällöin voi jonkun mielestä olla ihan virkistävääkin.

Mustasukkaisuus saattaa olla laumaeläinten geeneihin ohjelmoitu
ominaisuus, koska esim. koirat saattavat näköjään olla hyvinkin
mustankipeitä:

https://www.youtube.com/watch?v=YaPiDYt7ASA

 :o

Mustasukkaisuus toki saattaa edistää oman geenilinjan etua.
Mutta niin edistää myös se, että naaraan uusi uros tappaa kyseisen naaraan edellisen uroksen kanssa saamat jälkeläiset, se onkin se äärimmäinen mustasukkaisuuden muoto. Se on sangen yleistä sellaisilla apinalajeilla joilla yksi uros pitää hallussaan suurta määrää naaraita. Mutta ihmiselläkin on havaittu se, että mies tappaa ihan hitusen verran helpommin edellisen miehen lapsen, kuin omansa.

Edellisessä viestissäni jo mainitsinkin, että mustasukkaisuus tuppaa olemaan usein väkivallan ja murhien syy.

Pointti minun tekstissäni ja siinä johon se oli kommentti oli nyt kuitenkin se, onko mustasukkaisuus merkki RAKKAUDESTA, ei suinkaan geenilinjan  menestyminen.  ;)

Koira vertautuu ymmärrykseltään lapseen, sen vuoksi sen mustasukkaisuus on vähän erilaista. Vanhempien velvoite on opettaa lapselle  minkä vuoksi mustasukkaisuus voi olla tuhoava tunne ja että toista ihmistä ei voi omistaa tai kontrolloida (kaikille ei tosin tarvitse, minä ymmärrän ko. tunteen vain intellektuaalisella tasolla, en ole koskaan kokenut sitä itse - minä tunnen ihan muita tunteita niissä tilanteissa, joissa toiset ovat mustasukkaisia), joten pysyn edelleen väittämässäni mustasukkaisuuden kolmesta syystä jotka edellä listasin.

Jaa, voi johtua monista asioista.

Minulla oli yksi suhde, jossa mies oli mustasukkainen kavereistani ja harrastuksistani sen vuoksi että hänellä ei ollut omia ystäviä juuri ollenkaan eikä yhtään mitään harrastuksia.

Yksi ihminen ei voi kantaa toista yksin (Eräs tästä aiheesta tehty artikkeli sanoi 'arkkuakin kantaamaan tarvitaan kuusi ihmistä'), jos joutuu olemaan toiselle sekä kumppani parisuhteessa että KAIKKI ystävät, niin sellaista ei kukaan kestä kovin kauaa. Se oli yksi syy ko. suhteen loppumiseen.

Tokihan tunteet pitää tuntea eivätkä tunteet koskaan ole typeriä, mutta kannattaa muistaa että tunteet eivät kerro mistään muusta kuin siitä että sinulla on se kyseinen tunne. Tunne on aina validi tunne, mutta sen tuottaneet ajatukset tai odotukset saattavat yllättää, kun niitä ryhtyy pohtimaan ja se on se, mikä tuottaa kasvua, kehitystä ja tasapainottumista.

Tässä mahdollisia ajatuksia tuontyyppisten tunteiden pohdintaan:

Esimerkiksi minkä osan vapaa ajastaan ylipäätään kumppanit parisuhteessa saavat viettää omissa menoissaan ja mikä osa on velvoite viettää siipan kanssa? Ja ennen kaikkea: Keskusteltiinko tästä asiasta ollenkaan ennen kuin kimppaan ryhdyttiin? Olisiko niin, että teillä on täysin eri odotukset alun perinkin ja luonteenpiirteiden eron vuoksi siitä, kuinka paljon vapaa-aikaa yhdessä vietetään?

Minä olen puolierakkona hyvä esimerkki ääripäästä: En siedä asua yhdessä enkä todellakaan kestä 24/7 siamilais-suhdetta, vaan arki-illta minun täytyy saada olla yksin kotona ja välillä harrastuksissa ja sitten viikonloppuna vietetään kumppanin kanssa laatuaikaa jomman kumman kämpillä. Joku toinen voi taas kokea, että se kaksin kotoilu siipan kanssa on se maailman paras asia. Ja molemmat ovat täysin oikeassa, täytyy vain löytää sitten riittävän paljon samoin kokeva kumppani.

Onko sinulla riittävästi muitakin ystäviä (siippahan on tietenkin toki YKSI niistä lähimmistä ystävistä myös, ei siinä mitään) jotta kaikki ystävyys"velvoitteet" eivät kaatuisi yhden ainoan ihmisen niskaan? Onko sinulla niin paljon harrastuksia kuin haluaisit, vai onko kotoilu siipan kanssa ainoa harrastus jonka haluat? Ja taas: Keskusteltiinko tästä siinä vaiheessa kun suhteeseen ryhdyttiin, jotta olisi saatu selville mahdollisesti erilaiset odotukset tässä asiassa ja mahdollinen kompromissien tarve?

Ja sitten jos oikein syvälle mennään: Onko lapsuudessa kokemuksia että vanhempi/vanhemmat eivät omien kiireidensä vuoksi antaneet riittävästi huomiota ja onko siihen liittyviä surun, vihan jne. tunteita vielä kokonaan käsittelemättä?

Tällaisia nyt alkuun tuli tästä mieleen, toivottavasti näistä on jotain apua pohdintaan.  :)

Vielä tämmöinen lisäys tuli kyllä mieleen:
Tuommoinen tunne väliaikaisesti siinä suhteen alun symbioosivaiheessa voisi olla ihan luonnollinen ja normaali, koska silloin se johtuu ihan vain siitä, että siinä symbioosivaiheessa haluaa oikeasti olla 24/7 lonkasta kiinni kasvaneena toiseen, kun silloin kaikki on niin IHANAA! Jopa minä koen jonkin verran tuota siinä suhteen vaiheessa, vaikka puolierakko olenkin.  ;D

Mulla oli kerran tilanne, että kumppani oli ulkomailla ja epäröin ostaa itselle lippua sinne, vaikka toisaalta halusin mennä. Hinnat tuntuivat kalliilta ja velvollisuudet Suomessa suurilta.
Sitten soitin hänelle yhdestä asiasta ja kuulin taustalta naisäänen. Hän käski naista olemaan hiljaa ja minä, joka normaalisti en koe pahoja omistushaluja, sain ihan hirveän mustiskohtauksen. Hänen mukaansa nainen oli joku pummi.
No, se lentolippu tuli ostettua välittömästi ja tajusin kuinka paljon olin halunnut lähteä. Epäilyksetkin osoittautui ihan tuulesta temmatuiksi. Veikkaan tuota nyt kakkostyypin kohtaukseksi. Joskus mustaukkaisuuskin siis saattaa olla hyvä käynnistäjä tarpeelliselle toiminnalle niin kuin kiukkuakin joskus tarvitaan irrottautumiseen ainakin tällaisten kohdalla kuin minä, joka usein alkuun kiellän omia tunteitani.

Aloittajalle sanoisin, että jatka van kiltteyttäsi kun se kerran on osa sinua. Luultavasti tyyppi ei ollut niin tosissaan mukana, ja häntä alkoi nolottaa että antoi vääriä merkkejä. Koska olet hyvä tyyppi. Vaikka tietysti tuntuu kurjalta, niin todellisuudessahan on hyvä ettet enempää haaskannut aikaasi.

Aloittajalle, en tiedä onko tässä mitään perää mutta vaa'at (ja ehkä myös venus vaa'at) yrittävät yleensä miellyttää kumppania jopa oman itsensä kustannuksella niin, että yrittävät tekeytyä joksikin mitä kumppani haluaa. Ilman, että ovat oma itsensä. Tietty sitten tulevat jätetyksi, kun toinen huomaa, että ei tässä minulle ollutkaan mitään. Tässä suhteessa vaaka voisi ottaa mallia vastamerkistään oinaasta ja ottaa huomioon omat tarpeensa suhteessa ja jättää mukautumisen vähemmälle.

Voipi olla, että monillakin ihmisillä on tarve miellyttää muita siten, että mukautuu toisen mielipiteisiin ja yrittää hieman esittää toisenlaista kuin mitä on, ainakin itselleni on käynyt siten, eikä kartallani ole Vaakaa. Jokatapauksessa ihmiset kaipaavat hyväksyntää toisiltaan.

Olen myös kuvitellut kiltiksi luulemani henkilön ajautuneen väärään seuraan koska hän on, syystä tai toisesta, minulle esittänyt sellaista  jollainen ei sitten todellisuudessa ole ollutkaan vaan on ihan oikeassa seurassa ollut niiden toisten kovisten joukossa, vaikka on erilaiselta vaikuttanutkin.

Olen samaa mieltä kanssanne Eileithyia ja Magellan: jos kiltteys on osa itseä, ei kannata esittää muuta.  :)
Kun aiemmin annoin neuvon,että kannattaa olla aina kiltti, tarkoitin juuri tuota. En tarkoittanut, etteikö kiltti saisi suuttua ja ilmaista mielipiteitään, se on eri asia. Toivoin sen kirjoitettuani, ettei tulisi väärinkäsityksiä, kun en osannut ilmaista asiaa paremmin.  Mutta kyllä te kaikki varmaan ymmärsittekin, mitä tarkoitin!  :)  
 Siitä tulee vain paha mieli, kun toimii oman luonteensa vastaisesti ja teennäisyys ennenpitkää aiheuttaa ongelmia, voin sen omakohtaisestikin todeta . :-[    Kilteillä on se vaara, että kiltteyttä ja hyväntahtoisuutta käytetään hyväksi, siinäkin on ollut oppimista.  :-[

No jos vaikka otetaan semmoinen klassikkotilanne, että mies jäisi rysän päältä kiinni toisen kanssa tai sanoisi että hänellä on toinen ja haluaa lopettaa suhteen, niin tunnen esimerkiksi seuraavia:

Pettymystä - osittain pettymys kohdistuu siihen että olen itse tehnyt virhearvion ihmisen suhteen, hylätyksi tulemisen tunnetta, osattomuuden ja ulkopuolelle jäämisen tunnetta, vihaa - mutta VAIN siitä että toinen ei ollut rehellinen eli kohdistuu VAIN siihen petollisen kumppanin petollisuuteen itseensä eikä muuhun, sitten sellaista turhautuminen+ikävystyminen -tyyppistä tunnetta, joka nimenomaan tekee "pitäkää tunkkinne!" fiiliksen.

Niin ja sitten ehkä tärkeimpänä, sillä tämä voisi olla jonkinlainen mustasukkaisuuden täysi vastakohta:
Tunnen valtavan suuren halun  lopettaa suhde saman tien, kerta kaikkiaan ja lopullisesti. Mies lakkaa kiinnostamasta minua välittömästi sillä että joko on epäluotettava/epärehellinen - ja hän on sitä aina käydessään vieraissa, koska avoimiin suhteisiin en lähde - sekä myös silloin kun ei osaa päättää haluaako hän olla USKOLLISESTI minun kanssani vaiko eikö halua.

Taannoin kun vielä harrastin avoimiakin suhteita, oli yhden mukavan ja rehellisen miehen (ollaan edelleen hyvät kaverit - mies on itse asiassa hyvä kaveri KAIKKIEN eksiensä kanssa, on vaan niin perusteellisen reilu ja 'oikeaan toimintaan' pyrkivä) kanssa tilanne, jossa mies kertoi minulle kiinnostuksestaan toiseen ilman että mitään olisi tapahtunut. Pelkästään se teki sen, että mies ei enää niin paljoa sitten kiinnostanut. Vapaa tahto on vapaa tahto ja sitä kunnioitan: Toisella on täysi oikeus kiinnostua muista ja tehdäkin mitä lystää, minä puolestani sitten vapaalla tahdollani valitsen muunlaista seuraa.

Olen tavallaan anti-mustasukkainen ja anti-kolmiodraamainen: Jos mikään edes haiskahtaa kolmiodraamalta, poistun aina vapaaehtoisesti paikalta, koska tunnepuolen ohella pidän sellaisia banaaleina ja ainoastaan kauniit ja rohkeat - tyyppisenä saippuaoopperameninkinä.

Se miten itse miellän mustasukkaisuuden (mutta en voi olla varma tietenkään), ajattelen sitä haluna kilpailla omasta kumppanista toisen kanssa, haluna kontrolloida toista, haluna omistaa kumppani ja mahdollisesti yleisluontoisena vihana nimenomaan sitä toista kohtaan kun ainoa negatiivisten tunteiden kohde mielestäni pitäisi olla se oman kumppanin petollisuus - siis teko nimeltä petollisuus, ei suinkaan koko ihminen kokonaan.

Ehkä tämä liittyy siihen, että minua ei ole myöskään koskaan lapsenakaan kiinnostanut kilpaileminen tai voittaminen, ei peleissä, urheilussa tms.  Itse sen pelin tai leikin tms. täytyy olla kivaa, jotta minua kiinnostaisi, pelkkä mahdollisuus voittaa ei voisi vähempää kiinnostaa. Itse näen tässä yleisen kilpailusta kiinnostumattomuuden yhdistävänä tekijänä, mustasukkainenhan rupeaa helposti 'kilpailemaan' kumppaninsa suosiosta sen toisen kanssa. Semmoinen kaiken muun tylsän lisäksi "palkitsee" aivan väärällä tavalla epärehellistä/uskotonta kumppania, eli vahvistaa hänen toimintamalliaan.