Astro Foorumi

Vaikea kysymys, johon me varmasti kaikki etsimme vastausta....

Minulla on kamalan voimakas tunne omasta tehtävästäni ja siitä, mitä kaikkea se vaatisi. Seison tällä hetkellä juuri sillä ratkaisevalla portaalla ja mietin uskallanko ottaa sitä ratkaisevaa askelta. Uskallusta varmasti riittäisikin mutta tukijoukot puuttuvat lähes täysin. Suurin ongelmani lähinnä onkin, etten todellisuudessa tiedä pystynkö siihen yksin.
Minua tuupitaan koko ajan tähän suuntaan. Eteeni pistetään kirjallisuutta, uusia ratkaisumalleja, visioita jne. Minua on välmisteltu tähän jo kauan mutta aika ei ole vielä kertaakaan ollut kypsä sille. Nyt voisi alkaa jo olemaan.

Onko teillä muilla *herkkiksillä* vastaavanlaista painetta aloittaa/jatkaa sitä suurta tehtäväänne?

Millaista tukea saatte täällä maanpäällä eläviltä perheenjäseniltä? Entäs "taivaanperheeltänne"?

Jos sydämesi, intuitiosi, henkioppaasi, enkelisi tai mikä tahansa sinun valitsemasi ohjaus sanoo sinun olevan oikealla tiellä, niin anna mennä. Kirjoituksesi perusteella vaikutat varmalta oikeasta suunnasta ja ratkaisusta, joten on turhaa pidätellä itseään. Yksin sinä et ole koskaan. Itse istuksin aikoinaan tupakilla ja pohdin kuinka yksin minä olenkaan. Samassa jo oppaat kysäisivät, että entäs me kaikki? Ollaanhan me täällä. Kyllä tätä luottamuskoulua on käyty, mutta nykyisin tiedän jo, että tukijoukot on aina paikalla. Muutokset on myös hyviä mittareita maallisille tukijoukoille - aidot pysyy kyydissä...muita ei tarvita...ja uusia tulee koko ajan, kun vaan avaa sydämensä.

 :)

Mukavaa, että vastasit näinkin pian!
Se on niin totta, että yksin emme ole koskaan! Ja apua saa aina, kun sitä pyytää. Olen monta kertaa kiittänyt oppaitani siitä kärsivällisyydestä, jota he minua kohtaan osoittavat. Saatan saada kyllä "huutia" kun palaan takaisin kotiin heidän luokseen ja näen kaiken laajemmasta näkökulmasta....  ;) Nyt vain täytyy mennä eteenpäin sillä energialla ja järjellä, mikä on mukaan reppuun pakattu...

Kypsyttelen vielä.

Olen pikkuhiljaa oppinut, että ehkä elämäntehtäväni tässä elämässä on nöyryyden, kärsivällisyyden ja palvelemisen avulla 'pitää jonkinlaista ääntä ja kohentaa hiiliä uudenlaiseen tuleen' eli saada muutoksen pyörteitä jollakin lailla vauhtiin.

Mutta ensin se nöyryys.... :buck2:

Itse olen ollut tietoinen elämäntehtävästäni jo 6 vuotta, vaikka ikään kuin "vahingossa" olen tehnyt sitä kauemminkin. Tähän tehtävään olen joutunut ihan henkimaailman opastuksen kautta, tietoisesti ei ole koskaan tullut mieleenkään, että jotain tällaista joudun/pääsen tekemään.
Elämäntehtävääni olen tehnyt aktiivisesti siitä lähtien, kun se minulla unessa selkeästi näytettiin. Nyt harkitsen, että teen siitä täyspäiväistä työtä, mutta tässä vielä epäröin. Henkimaailma on tosin antanut sen luokan merkit, että kannustusta näyttäisi sieltä suunnasta tulevan.

Muutosprosesseihin liittyy omakin elämäntehtäväni. Pitää olla kompassina suunnistajalle, luotsina sumussa, tienviittana risteyksessä, oppaana eksyneelle. Tämmöttä. :)

En tiedä mut on sellanen olo et pitäs saada jotenkin porukkaa kokoontumaan yhteen tällä hetkellä. Eilen kävimme ihastuttavassa kesäpaikassa, Rymättylän Tammilehdossa päiväretkellä, ihan yhtäkkiä sain päähäni lähteä sinne ja samalla kävimme mieheni ja poikieni kanssa Rymättylän Jaakobin kirkossa. Pitänee etsiä lisätietoja paikasta googlesta..

Seurakunta ainakin järjestää siellä retriittejä.
http://www.lomakoti-tammilehto.com/tammilehto.htm

Kyllä oma elämäntehtäväni senkun vain lähenee sitäkin hetkeä, kun täytynee tulla "kaapista ulos".  :o  :coolsmiley: :smitten:

Sillä eihän sitä kukaan täällä kodin seinien sisällä jaksa tällä helteellä olla ja sen tähdenkin kohta lähden täältä "ulos" ja aloitan sen elämäntehtäväni toisenkin "osan".  ::) :smitten:

Välillä kun sen tiedostaa tulee HURJA olo... Kriisien kohdalla tunnen tieni... arjessa unohdan kaiken ja luulen tietäväni. Nyt on se arki.  :crazy2:

Ja yksin on tuota tietä kuljettava. Se kuuluu siihen juttuun.  ???

Elämäntehtäväni on sitä suuruusluokkaa, että sen ikäänkuin "näen" aina palanen, tai askel kerrallaan... Uudistusta, "korjaamista", parantamista, muutoksia ja jonkinlaista opetusta pitää sisällään.  ::) Tärkein tehtäväni on kuitenkin RAKASTAA ja sehän jo oikeastaan itsessään pitää sisällään nuo "pikku"tehtävätkin...   :smitten:

Mun elämäntehtäväni on opeteltava selkeesti kärsivällisyyttä ja hyväksymistä :smitten: ja oppia kaikkeallista rakkautta ikä/sukupolveen katsomatta ja hyväksyä ihminen sellaisena kuin ne ovat...moni on sanonut, että olen parantaja/suunnan näyttäjä ::)

Kun opimme rakastamaan itseamme, opimme rakastamaan muita.
Kun olemme noyria todelliselle tarkoituksellemme ja osaamme kohentaa hiilia
niin eikohan se todellinen tarkoitus sielta tule esiin pikkuhiljaa.
Diamond

Suuri kiitos vastauksistanne! On tuntunut todella hyvälle lukea kirjoituksianne!
Varmaan löysin tänne foorumille juuri sen takia, että saisin teiltä tukea elämääni.
Suuri kiitos siis! Lähetän valoa ja auringonsäteitä elämäänne!

*~* Minun elämässäni on paljon hyvää
    kannan sydämessäni kultajyvää
    Se on onni elämässä
    onneksi saan olla tässä! *~*

kyllä jo noin kymmenen vuotta olen tehnyt asioita tietämättä miksi.. kysymättä miksi.. tehnyt vaan asiat niinkuin pitää.. vaikka välillä on arvostelu ollut rajua.. olen silti "oma omituinen" itseni.. lapsenikin sanoo välillä, mutta sä ootkin ihan hullu ja nauraa päälle..  :2funny:
.. kuittaan siihen, että hulluna on hyvä olla.. mutta kyllä huomaan, että lapsiin on moni asia tarttunut, vaikkei ne sitä itse huomaa  ;)..

 :smitten:  :smitten:  :smitten:

Elämänkohtaloni on ollut tulla piinatuksi ja väärinymmärretyksi kaikkialla missä olen asunut.

Ehkä siitä kohtalonosasta tulee vielä vapautus tässä elämässä, en tiedä, mutta nykyään pystyn ottamaan etäisyyttä siihen mitä minusta/minulle sanotaan, ja millainen todellisuudessa olen.

Elämäntehtäväni on aina ollut ihmisten auttaminen, se on ollu mulle ilmeistä jo melkeen 15 vuoden ajan eikä varmaan olennaisesti muutu mikskään.

Se pystynkö koskaan lahjojeni tai taipumusteni osalta tässä elämässä "toteutumaan" jää nähtäväks eikä sillä oo loppujen lopuks niin väliäkään.

Kiitos muuten Jaskalle tosta viestistä että henkiset tukijoukot on aina läsnä, oli lohdullista luettavaa. Kyllä koen itsekin että elän nykyään kaikesta huolimatta "maailman keskipisteessä", en tarkota tällä tätä planeettaa enkä minkään tylsän suurkaupungin keskustaa, vaan koen että olen kuitenkin oikeessa paikassa avaruudessa just nyt, suora yhteys ihan heti makuuhuoneesta lintujenlaulua kuunnellessani niin kauas ku musiikki ja positiiviset väreilyt ja hyvien henkien viestit kantaa. Oikeen huippaa kun ajattelee mitä kaikkea loputtoman hyvää ja mielenkiintosta meidän ympärillä kuitenkin on,

        maailman pahuudesta huolimatta  :'(

 ;)

    :D

      ;D

      MOTIIVI? !!  :knuppel2:  Kyllä lapsi sen huomaa, jos ??

         johdonmukaisuus puuttuu,, JA, satuja syötetään,

           kuin MENNEISYYS kertanaan, ja kaikenaikaa!!

             Mitä me peittelemmäään tarinoiksi kiedottuja

               valheita, sukupolvi toisensa jälkeen!! ??

                 Mitä tästä olemme oppineet??

                   E I   N I I N   M I T Ä Ä N !! ?


                         :2funny:

Kotkansilmä.. taisit vetää omia johtopäätöksiä.. taas tuli se väärinymmärrys vastaan  ;D.. mutta siihen on jo niin tottunut..  :D

 :smitten:  :smitten:  :smitten:

 :o

    ::)

       :coolsmiley:

       HYVÄ, olet siis oivaltanut, ettei kirjoituksiani

       pidäkkään ottaa IHAN niin vakavasti, kun näillä

       tantereilla tapaa olla!!  ;D


       Ymmärrys - väärin tai oikein! NO sehän pitää

       tätä( K I N ) keskustelua yllä kiitettävästi!!

       Joskus luen rivit, joskus välit! Etsin taustalta

       tarkoituksia, merkityksiä! Joskus OSUU, vaan ei aina!

       Kaivellaan kaikenlaista, vaan EI verta nenästä!!

       KOSKA liikkeellä taitaa olla TOSIKKOJAKIN..


                :smitten:

Mutta tuohan on aivan TOTTA. Saduilla uusinnetaan sellaisia kulttuurisia käsityksiä, jotka ovat syntyneet siinä ajassa, missä ne on luotu.

uusia satuja vaan kehiin.

lyhyt vastaus: "Rakastaminen" ja päälle muutama imelä hymiö ollakseni oikein autuas :angel: :angel: :D :smitten: mutta siltikin olen vastaukseni takana  ;) koska mitään muuta tehtävää ei ole tarpeen ottaa kun tuossakin on jo ihan riittämiin. lööööööv :-*

- Valo, jollei oo yhtä komeeta viiksiä ku Freddiellä

Valolle onkin ollut "tilausta" jo pitkään tällä foorumilla, joten hyvä, että vihdoin täällä oot.  ;) :angel: :smitten:

Onneksi sentään täällä, sillä takuuvarmasti en voi silloin olla kenenkään oven takana sormi ovikellon napilla, ja saavat ihmilöiset nukkua yönsä rauhassa  ::) ou jea.

Olet aina silloin täälläkin kuin on se tietoisuutemme, joten siitäköhän tässäkin kyse vain on?  :angel: :smitten:

Olet aidosta Valosta kumminkin. :angel:

Näin olen havainnut liikkuvani tiettyyn suuntaan  :D mutta katsohan kuinka Kuvamme sopivat mainiosti yhteen!

Totta on, että "vanhat" kuvamme sopivat yhteen, mutta tietoisuutemme ovat yhtä jo ennestäänkin, koska olet juuri sitä Valoa, jota olemme toumassakin tänne maan päälle, joten sitä enää kaipaan.  ;) :)

Pikkuhiljaa alkaa tehtäväni selkeytymään. Helppoa se ei tule olemaan, mutta kukapa sitä helppoa haluaisikaan  :P.
Hitaasti hyvä tulee, sen olen huomannut  :).

Toivon, että se viisaus minkä näen täällä ympärilläni tarttuisi :smitten:
Kiitos teille kaikille avvusta, mitä ette edes tiedä antaneenne :smitten:.

Eteenpäin hangessa sano mummo :2funny:

Romantikkona voisin pukea paidan päälle johon on painettu;

I Love You  :smitten:

Tällaisia olemme, annamme toinen toisillemme mahdollisuuden valita;

- rakastaa , ei rakasta

Kauneutta, lempeyttä, parantaa ja yhdistää, joskus hieman
ehkä "kakaran" tavoin ja taas toisinaan päivänkakkaran muodossa ;D

Yksi haaveeni on ollut pienestä pitäen,
(muistan kuinka koulussa kudoimme Äiti Teresalle tilkkutäkkejä jotka oli tarkoitettu köyhille ja lastenkotehin) pystyttää sellainen keskus, jossa kaikilla olisi mahdollisuus, joko pientä korvausta tai maksutta, tulla saamaan erilaisia hoitoja ja apua, sekä luonnomukaisesti että lääketieteellisesti, yhdistettynä.

Samaisessa keskuskessa olisi mahdollisuus opettaa erilaisia hoitomuotoja ja välittää energiaa, pitää luentoja tmv

Joku hyväntekeväsiyysjärjestö olisi myös ihana toteuttaa, joka auttaisi lapsia ja vanhuksia, sairaita, joskus isona sitten vapaaehtoistyöntekijäksi kenties maailmalle.

Pidän myös kaikista kauniista, eli voisi luoda kauneutta ihan fyysiselle tasolle, auttaa toisia löytämään värien iloa ja järjetyksen tärkeys.

Tällä hetkellä kuitenkin pyrin eheytymään ja löytämään sisäiset oppaani ja toverini.

Kai se on on jotain tiedon välittämiseen liittyvää. Totuuden välittämistä. :)

hei kertokaa mulleki vain jos joku tiedätte. en tiedä sitä itte, mutta haluaisin tietää. Jos ei muuten kehtaa sanoa niin YV. kiitos.  :) :) :)

ISOJA ja VAIKEITA kysymyksiä osaatte heitellä täällä  :)

Mie olen miettinyt omaa tarkoitustani varmaan teini-ikäisestä saakka, kun kaikenlaista koettelemusta on elämässä tullut vastaan. Kaikkein selkeimmän vastauksen sain pari vuotta sitten maatessani sairaalassa. Olin kuullut lääkäriltä päivällä, että mulla oli ollut pikkuaivoissani infarkti ja olin tajunnut, että olisin voinut kuolla. Illalla ei uni tullut millään, itkin, kyselin ja rukoilin, että selviänkö minä ja mitä tästä nyt pitäisi ottaa opiksi. Kuulin varmaan ekan kerran eläissäni ihan selkeän äänen päässäni, joka sanoi sanatarkasti näin:

"TÄMÄ on nyt se sinun tehtäväsi: sinun pitää pysäyttää ihmisiä! Kyllä sinä tästä selviät, olet vain tämän jälkeen entistäkin vahvempi ihminen. Anna se taakkas mulle, kyllä minä sen kannan."

Se pisti kyllä miettimään, että herranjestas, miten minä muka pystyn pysäyttämään ketään ja pitääkö minun joka kerta tulla näin kipeeksi, että se pysähtyminen tapahtuu. ??? Kyllähän ne ihmiset silloinkin pysähtyivät ja pysähtyvät yhä, kun sairastumiseni & siitä toipuminen lähtevät puheeksi, mutta kai niitä muitakin keinoja on... Taitaa pelkkä olemassaolonikin riittää joskus...  :)

Musta tuntuu että on liian iso vastuu kannettavana, mutta en voi sitä kelleen toiselle sysätä. Olen yrittänyt piiloutua siltä, mut aina se muistaa mua muistuttaa, joskus kovakouraisestikin. Yliminäni tuntuu olevan jotenkin hirveän ankara ja vaativa enkä tiedä pystynkö vastaamaan sen vaatimuksiin. Jos lipeän, tulee kauhea syyllisyys, eikä sitä kyllä mikään psykiatri tai psykologikaan ole pystynyt poistamaan. Monesti olen toivonut, että saisin olla ihan tavallinen pulliainen ilman huolen häivääkään. Siis elää tavallista elämää tavallisine huolineen. Sitähän kyllä elänkin silti, mutta lisänä on se VASTUUNTUNTO KAIKESTA.

Elämäntehtäväämme tuleekin sellaiset Olevaisuutemme puolet hoitamaan, jotka tietävät tarkalleen, että miten ja koska. Joten sen takia on turha ottaa paineita, etteikö silloin ole valmiudessa, kuten on kohta jo jokainen Pohjolamme Valo!  :smitten:

Hauskanpito. :2funny:

Yksi elämäntehtävääni liittyvistä asioista on sen oivaltaminen yksinolon kautta. Ei ihan aina helppo pipari purtavaksi...  ;)

 :smitten:

   :tickedoff:

     :knuppel2:

      Näitä polkuja tallatessa olen tullut, ja kiitettävästi

       siihen tulokseen, että ,, jos, kuitenkin olen täällä

        ihan sitä varten, että nostan tunteita ja tuntemuksia

          pintaan, sekä myötä-, että vastakarvaan..   :angel:


                :smitten:

Minä tajusin äsken tietäväni että olen Yhtä myös kuukkeleiden kanssa. Vielä kun sen tässä elämässä saisi KOETTUA myös eläen, eli .. No joo, se löövhän siihen auttaa. :o I lööv kuukkeli.

Minun elämän tehtävä odottaa vielä löytymistään, tai ainakin selville tuloa. Tällä hetkellä minusta tuntuu etten oikein ole varma mihin minut on tarkoitettu.Suoraan sanoen kaipaisin tukea ja tuuppimista, jotta voisin itsevarmasti ryhtyä täysillä siihen, mitä olen oikeastaan tällä hetkellä aloittamassa. Tai siis toivon toki, että homma mihin olen ryhtymässä, olisi se joka olisi minun tehtäväni....

Toisin sanoen olen vielä pimeässä vailla tietämystä mitä minun pitäisi tehdä...*huokaus* Olen kateellinen teille, jotka olette selvillä elämänne tehtävistä...  :-[ Tosin ainahan voin haaveilla, että elämäntehtäväni olisi ja tulisi olemaan jotain suurta ja merkityksellistä ja kaikkein tärkintä, että olisin onnellinen... :o

Minun elämäntehtäväni on opetella luopumaan vanhoista mintyneistä tavoista ja opittava hyväksymään itseni sellaisena kun olen. Elämänitehtävä on myös antaa rakkautta, iloa ja rauhallisuutta kaikille läheisilleni ja muillekkin ihmisille.

 :smitten:  :smitten:  :smitten:  :smitten: 

 :o

   >:(

      ;)

      Elämäntehtäväni on bongailla tipusia, on myös näkynyt.

       Valkopäämerikotkia 7 samallakertaa nähtynä, mutta,

         kun ei ensimmäistäkään kuukkelia, tuota kuusikkojen

           reunamia kiertelevää iloista veitikkaa, vielä!! ?


                 :2funny:

Tehtäväni on olla uusperheen äiti, siinä sitä on tehtävää kerrakseen.. :buck2:

Tiedä häntä elämäntehtävästä  ???, mutta lähitulevaisuuden tehtäväni on irtautua vanhasta ja uskaltaa hypätä uusien tuulien vietäväksi.
Olen kynsin ja hampain pitänyt kiinni menneestä..
niin hyvistä kuin huonoista tavoista/ ja asioista. :idiot2:
Siksi unelma-ammattikaan ei ole saanut "tulta siipiensä alle",
kun ei uskalla heittäytyä kokonaan, vaan roikkuu vanhassa   :knuppel2:

Oikku67    :smitten:

Mie LUULEN, että ehkä elämäntehtäväni on nyt vapautua kaikista niistä sidoksista, joita naisen elämistäni on syntynyt. Nyt on mahdollista seurustella ja kokea parisuhde useamman miehen kanssa ilman, että saan syntisen porton leiman otsaani. Toisin sanoen vanhojen velkojan maksaminen, jotka täytyy maksaa jonkinlaisena parisuhteena, kiihtyy ja pääsen niistä eroon ja olen lähempänä vapautumista tästä maallisesta kierrosta ^______^

Ainakin tällä hetkellä tuntuu sille, en tiedä tulevasta.
Ehkä elämäntehtäväni on vain kehittyä sieluna.

Kirjoitit astraali niin tuttua, niin tuttua. Samojen asioiden parissa itsekkin rimpuilen. Haluaisin, mutta en kai ole vieläkään valmis ja kärsimättömyyden lohikäärme riemuitsee. Ehkä pitäisi vain luovuttaa ja luottaa, niin päämäärä ehkä aukeaisi piankin.

Tukea ei minullakaan ole täällä tässä elämässä. "Taivaanperhettä" taas ei arjen velvollisuuksien keskellä aina edes muista.  :o  Opittavaa siis vielä on.

valon johdatusta sinulle

orose

Tajusin tämän viikon loppuna yhden varsinaista elämäntehtävääni (ihmisten pysäyttämistä) kenties sivuavan tehtävän. Kuulin näet kummisetäni sairastuneen syöpään ja - taas kerran - äitini varoitti minua ns. tuppaantumasta sinne, jos hyö vaikka haluavat olla omissa oloissaan. Mulla kyllä tökkäsi moinen tosi pahasti: miksi helkkarissa minun pitäisi lopettaa käymästä siellä, kun olen siellä käynyt tähänkin asti jonkun kerran kesässä ja muutenkin pitkin vuotta? Syöpä ei piru vie tartu ja kyllä potilas ynnä perhe osaavat sanoa ihan itse, jos eivät jaksa ottaa vieraita vastaan! Tänään sitten kävin siellä tytärteni kanssa eikä minun todellakaan tarvinnut katua sitä päätöstä: kummit ottivat meidät lämpimästi vastaan ja puhuimme asioista niinku ne ovat.

Tuo alussa mainitsemani "suitsiminen" juontaa juurensa isoenoni sairastamiseen muuan vuosi sitten. Hän oli minulle kuin ukki ja kävin häntä katsomassa viimeisen kesän aikana joka ikinen viikonloppu loppuun saakka. Kertaakaan minua ei kielletty käymästä, päinvastoin: isoeno ja hänen vaimonsa sanoivat, että oman perheen lisäksi juuri kukaan muu ei enää käynytkään heillä kuin minä ja lapseni! Useimmat muut (mm. äitini sisarukset) olettivat, että isoeno haluaa sairastaa rauhassa, ja mitä heille osaa sanoa ja ja ja... Heidän mielestään tuppauduin liikaa isoenon perheen elämään ja he haukkuivat minut pystyyn, kun kaikki sitten oli ohi. He ovat näet aina olleet hyvin tietoisia siitä, mitä kenenkin KUULUU tehdä - ja minähän toimin aivan toisin kuin "etiketti" sanoo...

Sen jälkeen vain vahvistui oma ajatukseni siitä, että kaveria ei jätetä etenkään siinä kaikkein tiukimmassa paikassa ja olen takuulla paikalla tukena, jos minua joku tarvitsee. Siihen en tarvitse lupaa sukulaisiltani enkä muiltakaan...  >:(

Ei missään nimessä pidäkään, jos ei onnistu. Olen jokaisen herran kohdalla sisäisesti tiennyt (vaikken ehkä olekaan halunnut myöntää itselleni) ettei tämä suhde kestä lopun elämää, se täytyy vain käydä läpi. Intuitio neuvoo suhteeseen, sillä juuri siinä muodossa vanhat velat on parasta käydä läpi. Ei tietenkään aina, kyllähän niitä velkoja ja sopimuksia voi toisen sukupuolen edustajan kanssa hoitaa ilman parisuhteitakin.

Ja viimeinen noista suhteista oli seksisuhde, eivät kaksi muuta, jos sille linjalle lähdetään ;) Se ei silti poista sitä tosiasiaa etteikö ero olisi aina hirveä kokeemus - kaikesta tiedosta huolimatta. Siinä joutuu ego niin (piip) koville, että...!

Oli seksisuhde? Minun seksisuhdeherrani just perui työasioiden takia 1 tapaamisen, mikä on koomista siihen nähden miten olen itseäni ruskettanut ja muuta, miehet. Niillä menee keskimäärin aina työ edelle, pitäisi ruveta mieheksi luulen. Naiset tosin lukee Harlekiinia. Voin tavata tyypin joo, mutta mitään suuria karman kouluja en juttuun lue.

En sinuna välittäis tuon taivaallista jos seksisuhde lähtee käveleen, niitä kyllä riittää. Sitä tuntee että kaikki itsessä oleva rakkaus ja henkisyys on ihan liikaa ja turhaa miekkosille. Kerrotkos mulle vastauksen tonne, joko näet niitä tulevia miehiä ja missä kuviossa tavataan.

Jos joku on pettänyt.. niin uusi ei ainakaan suhteen ALUSSA ole pettänyt. Muuten tästä kun sovin tapaamisen huomiselle, olen katsonut sen tarkkaan astrologiasta hupaisaa kyllä. Ja sille päivälle juuri tulee hieman myöhässä olevat naisten vaivat ja miehen peruminen, hah!

No olihan sitten se 2.9 ja 14.10 siellä jossain mainittuna..

July 13, 2006
You have reached one of the most climactic times of year in regard to love and romance, j. This is the time when the dream that you have been working toward finally materializes, or you realize that all your efforts are a complete failure. All depends on how you played your cards over the past few months. This is one of those moments of reckoning when you are faced with reality; you must bring your ship down to the landing pad and check in with the base.

 :venus:

Elämäntehtäväni on rakastaa.
Rakastan.
Puhun kadulla tuntemattoman kanssa ja tunnen rakastavani hänät.
Olen missä vain keskitun myös sivullisesti lähettämään rakkautta ympärilläolevilleni. Käsistäni pursuaa valkoista puhdasta energiaa ja jaeskelen sitä ympärilleni. Siinä kassa hymyilen apealle kannatädille ja kosketan kättä ja saan hymyn takaisin.

Tahdon vain halata kaikkia ja sylkea syliini, lohduttaa. Olla äiti ja turva.
Minä en pane pahaksi vaikka joku soittaa keskellä yötä eikä ees tiiä mikä harmittaa, on ilo olla avuksi.
Saan itse energiia energia jakamisesta.

Tunnnen ja tiedän mem-hypnoosin kautta olevani lopton energiakanava. Sitä vain virtaa lävitseni. Aurassa valkoista ja violettia ja koitan päästää kaikki sen syleilyyn. Joskus vaan meinaa unohtua tuo suojaus niin tahtoo tulla joittenkin häiriöhenkiä läpi, no on tässä kantapäänkautta tullut opittua tuo suojaaminen nyt kunnolla. Vaikka olenkin hyvin herkka ympäröville energioille. Heti jos samassa huoneessa on ihminen jolla on pahan varjot mukanan tulee päänsärky ja turtunut olo.

Oppia ikä kaikki.

Se vika tässä jatkuvassa rakastamisessa on että jotkut jäävät minuun riippuvaiseksi ja alkavat takertua, vaatimaan lisää rakkautta ja janoamaan sitä. Siinä vaiheessa pitää vähän tuöntää toista omille siivilleen.

VD,

luulisin, että AthaMaarit tarkoitti, että viimeisin parisuhde sisälsi myös seksiä, toisin kuin kaksi ensimmäistä. Siis kyseessä ei ollut mikään pinnallinen hupiseksisuhde. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Itsehän olen tietoinen palvelutehtävästäni, mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että karmavelkoja on selkeästi maksettavana ja se on sinänsä jo yksi elämäntehtävä. Myös henkilökohtainen kasvu, kehittyminen ja oppiminen on elämänmittainen prosessi. Näitä asioita pitää varmasti käydä lävitse niin kauan kuin henki pihisee.

Omat parisuhteeni näyttävät myös olleen lähes järkiään karmisia ja kyllä se tosiaankin käy aika raskaaksi, kun niitä vähemmän miellyttäviä asioita/tunteita ilmenee puolin ja toisin kerta toisensa jälkeen. Siinäpä sitä kuvitelmat omasta ylevyydestä ja henkevyydestä karisevat, kun velloo jossain murhanhimoisissa fiiliksissä ja saa kahlita itsensä häkkiin, ettei vaan tekisi mitään harkitsematonta.

Vaikea siinä on myös säilyttää uskonsa ihmisiin ja ajatella tapahtumia "vain" karmana. Siihen kuitenkin pyritään.

Lilli, olen kysynyt ennenkin, mikset katko tunnesidettä miehiin, jotka ovat taloudellinen rasite? Mieluummin vaikka hieman työkiirettä miehillä kuin karmeita taakkoja sinulle. Kyllä, tunnesiteet ja sielunsopimukset voi katkoa vai luuletko että he kaikki elättivät sinua ennen. Millähän he mahdollisesti todistavat sen sinulle.

Miehet on sentään vaan miehiä, en elättäis.

 


Karmahan voi myös tarkoittaa jotain asenteita mitkä ovat lyöttäytyneet
perimmäisen puhtauden kanssa yhteen. Sehän on sitten omasta itsestään
kiinni, mitä niiden kanssa tekee. Syyllistä ei tarvi etsiä kovin kaukaa
ja yleensä ne johtuvat valheellisen minuuden ylläpidosta


Niitäkin voi muuttaa, mikäli sitä haluaa. Siis karmallisia tapahtumia.
Erillaisia keinoja on ollut pitkin historiaa. Eipä
sekään ole mitään fatalistista. Tietyssä seurassa tapahtuu
tiettyjä tilanteita. Voihan syitä etsiä mistä vain, se
kuitenkin vaati rohkeutta että katsoo totuutta suoraan silmiin.

AIVAN! Tätä tarkoitin, pois minusta kaikki huvihumputtelut! :D Olen muutenkin erittäin kriittinen sen suhteen, kenetkä päästän niin lähelle, että pääsee lakanoihinkin.

Ja Puman sanoma siitä, että totuutta pitää vain katsoa julmasti silmiin ja kohdata se, on kaikkein lyhin ja paras reitti, joskaan ei se helpoin.

VD,

periaatteeni ihmissuhteissa on se, että jos ne käyvät puolin ja toisin täysin mahdottomiksi, aikansa eläneiksi tai liian loukkaaviksi, niin ensin tehdään fyysinen ero ja henkinen side löyhtyy sitten ajan tiettyjen prosessien kautta. Tämän prosessin olen käynyt jo niin monta kertaa lävitse, että luulisin osaavani jo asian aika hyvin. Viimeisimmästä avomiehestäni olen vastikään tehnyt pesäeron ja olen pyrkinyt katkaisemaan kaikki taloudelliset kytkökset häneen, vaikkei niitä ole koskaan paljon ollutkaan erittäin hyvistä syistä.

Niissä tapauksissa, joissa on ollut todellista rakkautta mukana, rakkaus myös pysyy mukanani luultavasti koko elämäni. En minä silti näiden tyyppien kanssa halua enää seurustella.

Hmm, en usko että konkurssiin syöksyneet miehet ovat elättäneet minua ennen. Uskoisin, että itse olen kokenut aikaisemmin äkkirikastumisen (perinnön kautta) ja myöhemmin kaiken menetyksen. Vaikka oma tilanne ei tällä hetkellä ole tämä, niin joskus aikaisemmin olen ollut samanlainen. Siksi olen myös sopiva tukija ja tiennäyttäjä. Tässä päästäänkin taas siihen elämäntehtävään. Itse en koe valtavan raskaaksi sitä, että kumppani rypee miljoonaveloissa, joista ei voi säällisellä tavalla selvitä loppuikänän. Se on raskasta sille toiselle. Minun tehtäväni on näyttää uutta suuntaa, ei yrittää ratkaista toisen ongelmia hänen puolestaan. Itselleni arki ei kovin kummoisemmaksi muutu, pidän vain huolta omista asioistani, niin kuin olen koko aikuisikäni oppinut muutenkin pitämään.
No, siinä sivussa minusta on tullut velkasaneerausprosessien asiantuntija.  ;)

Puma, karmisia asioita välttelen lähinnä siten, että pysyttelen neljän seinän sisällä omilla kämpilläni mietiskellen ja kasaten itseäni. Tällaiset yksinäisyyden kaudet ovat todella kasvattavia ja valaiseviakin, mutta ei minulla ole silti kiinnostusta elää erakon elämää. Jos karmaa on vielä suorittamatta, so shall it be.

AthaMaarit muistutti aika hauskasti tuolla MIKSI naiset oppivat rakkauden jalon taidon. Siksi että menneinä aikoina miehet elättivät heitä. He oppivat kauneuskonstit, kaikenlaiset juonet ja muut. Vilpittömyys voi olla siitä kaukana, mutta totta, jotain sellaistahan se on. Kaikkeutta syleilevä sydän on sitte eri asia. Naisen ei kuuluis elättää.

No mutta asiasta viihdenteen, onkohan tällainen kirjoitteleminen ja hauskanpito ihan kunnon elämäntehtävä, minähän sen päätän mitä teen ja turhia taakkoja en ota.

Niin, eikä ihmisten pitäisi kokea sotiakaan, mutta eräät kokevat silti. Tämä on ollut minun arkeani ja todellisuuttani, jota on asiaa kokemattoman vaikea tajuta.

Sanon vain että kaikesta pääsee pois jos haluaa. Jos taas ei halua, ei lähde. Samaa sanoin sille ensiapua tekevälle exälle. Jotkut ei lähde veneestä koska kokevat sen turvallisemmaksi kuin aallokon. Eihän minun vanhempanikaan eroa vaikka loukkaavat toisiaan verisesti joka 3. minuutti.

Your choise.  :smitten:

Yksi asia; en koskaan halua ottaa elämäntehtävää niin vakavasti että se sulkisi rakastetun pois. Ei, ei todellakaan, vaikka miehet saattavat käyttäytyä tällä tavalla. Se onkin jo kieroa. Siis ketään en ota painolastiksi, mutta rakkaus on kyl tärkeetä (?), vaikka oma luova työkin olisi.

Kai huomasit maininnan, että olen eronnut monta kertaa. Uuteen mieheen vaihtaminen on kuitenkin tuonut AINA nämä talousasiat taas uudelleen käsittelyyn.

Hm onko ELÄMÄNTEHTÄVÄSI auttaa OMIEN miesten talousvaikeuksia?

Katsos kun minä päätin etten enää mene rakkaussuhteeseen miehen kanssa jolla olisi tunnevamma, ja kas miten hiljaista onkin ollut 1.5 v. Oikein kunnon uudelleenkoodausta. Ekalla ja vikalla oli, vauhtia, menoa ja tunnevamma. Se riitti minulle kokemuksena. Siitä ei saa edes taloudellista turvaa jos miehen insecurity iskee päälle, ne lähtee ja ei kiva. Olen ollut tosin niin kauan yksin, etten muista enää mitä oli avioliitto jossa toinenkin tekis duunia en vain minä.

Miten se paapominen kehittää niitä miehiä!

Äh, mie varmaan selitän itseäni nyt IHAN väärin! :D

A) Jokainen suhde on valinta - sanoipa intuitio asiaan kyllä tai ei. Minulla kohdallani se on sanonut noiden miesten suhteen Kyllä ja olen valinnut kuuntelevani intuitiota. Ihan hyvin olisin voinut valita sulkevani korvat siltä ja jatkaa matkaani sinkkuna eteenpäin, saamatta kolhuja  ;)
B) Yleensähän (kuten tiedämme) suhteet on sovittu etukäteen ennen maan päälle tulemista, jotta molemmat voisivat kasvaa sieluina. Tuollalailla "parisuhteen kynsissä" egon kuolettaminen on sielulle helpointa ja tehokkainta, mutta se vaatii veronsa ja voimansa.

Ja voihan se Kauris tehdä minusta melko jämäkän. Haluan, että sanomiseni ymmärretään oikein  ;)

VD,

elämäntehtäväni ei ole varsinaisesti auttaa ketään taloudellisissa vaikeuksissa (vaikkakin ahkerasti miehet ovat minulta pummanneet), ainoastaan näyttää suuntaa. Entinen avopuolisoni vaihtoi totaalisesti alaa oman konkurssinsa, velkasaneerauksensa ja uran pystyynkuolemisen jälkeen. Ja minulla oli tässä suunnanvaihdoksessa vahvasti näppini pelissä.

Vastaavanlaisissa tilanteissa oleviin ihmisiin törmäilen jatkuvasti  kiihtyvään tahtiin. Suurimmalla osalla ei ole valtavia talousongelmia, mutta suunnanvaihdos elämässä on JOSTAIN syystä tosiasia. Tässä asiassa minä pystyn auttamaan.

Jotenkin tuntuu että se olisi sama kuin juoksisi omaa
mieltänsä karkuun.

Oletko kokeillut mitään mantroja?
ne auttavat.

Tätä(kö) tarkoitat?

(http://www.spawn.com/features/series26/images/kincaid.main.jpg)

Onhan se hyvä että valitsee oikeat päivät mantrojen tekoon
ja oikeat mantrat.
Tulisemmat ja wratfulit kannattaisi jättää sunnuntaille..

Elephanti, en kyllä ymmärrä täysin mitä tarkoitat oikealla (eikai päinvastaista vasemmasta  :buck2: )
joten voitko tarkentaa?

Uskoisin että mantrat menevät ihan oikein .
Jotku perus. Jos niitä tekee vain puhtaalla motivaatiolla.



http://www.youtube.com/watch?v=3gQzuLiOyuY&search=Lamu%20Yoga

Juu, en aio vältellä karmaa pysyttelemällä neljän seinän sisällä loppuikääni. Ajoittaiset erakkomaiset kaudet ovat kuitenkin tarpeen, kun elämäni on näin voimakkaasti karman maksuun painottunut. Eristyksissä nuollaan haavat ja korjataan vauriot. Se virka sillä on. Sitten taas painutaan baanalle. Karman maksusta pyydän vapautusta vasta siinä vaiheessa, jos jaksaminen loppuu totaalisesti. Ja kun astrologisessa mielessä olen plutonikko, niin jaksaminen ei ihan heti lopu.

Jäätelöhoitoa? Ei hassumpi idea.  Itse asiassa tämä terapia on ollutkin jo verrattain ahkerassa käytössä. Aino-uuniomenajäätelö parantaa karmiset vammat tuossa tuokiossa! :2funny: Yksinäisyydessä en varsinaisesti käytä mantroja, mutta koska minulla on hyvä yhteys itseeni ja Kaikkeuteen, pystyyn lataamaan akut melko nopeastikin. Pyydän itselleni hiljaisuudessa parantavaa ja eheyttävää valohoitoa, eikä keino ole pettänyt vielä koskaan.

Ja varsinaista elämäntehtävää en koe karmiseksi, vaikka siinä voi olla sellainen pohjavire. Taustalla on vain omat kokemukset jostain aikaisemmasta elämästä. Tässäkin kokemuksen karttuessa oppii myös arvioimaan, ketä voi ohjata ja ketä ei. Kaikki eivät kykene suuriin elämänmuutoksiin, vaikka kaikki merkit osoittaisivat suunnanmuutoksen olevan todella tarpeen.

elephanti, käsittääkseni elämäntehtävä on löydettävä itse. On tapauksia, joissa tehtävä löytää sinut eikä toisinpäin. Toisinaan saatat oivaltaa sen noin muuten vain tai niinkin voi käydä, että elämäntehtävä määritellään selkeästi unessa (näin minullekin tapahtui).
Muut voivat lähinnä ehdottaa sinulle tehtävää, mutta lopulta se on sinun omissa käsissäsi, minkä tehtävän koet omaksesi.

Seitsemän kertaa päivässä; lisää hyvien tekojen ansioita 100 000x .

MM SAMBHARA SAMBHARA BIMANA SARA |
      MAHA DZAWA HUM |
  OM MARA MARA BIMANA KARA |
     MAHA DZAWA HUM

Lisää jopa mantrojen ns. voimaa.

Mitä sinä sitten olet?

Tietoisesti elävää organismia

Mitä se on se ihminen?

Pienuus ei ole koko vaan tila
Tilan laajuus vaihtelee hahmottajan näköalan mukaan
Pieni sisältää suuren riippuen perspektiivistä miten jokin nähdään..

Jos se ei ole sama, niin silloinhan minä ymmärrän sinua,
koska viestisi tossa muodossa tulleena ei ole se mitä koitat viestittää.
haha

Vaikka todennäköisesti viittaat tuolla subjektiivisiin havaintoihin,
mikäli se olisi noin. Näkisimme varmaan punaisenkin välillä vihreänä
jos antaisit sen punaisena. Voimme kai mieltää sen välillä isoksi tai
pieneksi. Sen suhteen mukaan minä pidämme sen hetkisiä ulkoisia
vaikuttimia.

Millä tavalla se on sinun elämäntehtäväsi?

 :)

    ;)

        ;D

         OISKOS hyvä ja namia muistuttaa " sinä matkaMies

           maan, lopulta korkeimmat optiot saat" ja eikun

            anna palaa, tosin älä kuitenkaan polttele

              toisten omaisuutta kuin omaasi, piipussa!

                varsinkaan F...-ortumin piipussa,,,!!

                   SEKUN jo on jaettu ihan aikojen

                           A L U S T A !!


                 :'(  :'(  :'(  :'(  :'(  :'(  :'(  :'(


                 V O I   M E I T Ä   E N K E L E I T Ä


                      :smitten:  :angel:  :smitten:

                 

Pyrit ilmaisemaan kaikella tekemälläsi puhdasta rakkautta kaikkea
kohtaan. Eli epäitsekkäästi ja tasa-arvoisesti. Eihän sillä ole sitten enään paljon
väliä mitä tekee vai...?

Kerran oli olemassa yksi isä. Hänellä oli tapana opettaa poikaansa,
ojentaa kun oli tehnyt jotain väärin. Tietenkin siitä syystä
kun hän rakasti poikaansa. Antamalla läpsäsyn, milloin selkään,
joskus taas piiskaa. Ajat vierivät ja pojalla oli tapana käydä
kuuntelemassa erästä filosofia joka aina saarnasi moraalista sekä etiikasta.
Antiikin Kreikassa kun kerran oltiin ja oli filosofikin kylpytakissaan.
Siellä hän oppi näitä arvoja epäitsekkyydestä, miten tulisi auttaa
niitä jotka on auttaneet sinua joskus ja niitä jotka eivät
ole tehneet mitään sinun hyväksi, koska silloin se on hyvää . Olipa
hänen monologinsa sen verran vaikuttava että poika ei osannut
mitään muuta tehdä kuin hyväksyä sen ja harjoittaa sitä.
Myöhemmin tämä suuri filosofi alkoi puhumaan isästä taivaassa. Miten
hienosti hän elääkään ja miten meidän tulisi seurata tätä isää.
Se mitä Jumala tekee, tulee myös meidän tehdä ja ottaa mallia
tästä hienosta esimerkistä.
Siitähän riemu ratkesi. Poika koki samantien valaistumisen tästä
kolmiyhteydestä mikä hänelle selitettiin. Meni samantien
sen jälkeen isänsä luokse veteli turpaan niin lujaa että hammas irtosi.
Sekä yhtä juoppoa jonka näki harjoittavan
pahoja tapojaan kadulla. Miten ihanaa.
Kaikki tämä
Sulasta rakkaudesta

 :buck2:

Omistettu antiikin Kreikan komiikoille


 ::)  ???  ::)

Tälläistäkö? (http://www.youtube.com/watch?v=sOZNzNGv5ts&search=Old%20skool%20hip%20hop)v  vai tälläistäkö? (http://en.wikipedia.org/wiki/Nyingma)

No omasta mielestäni se ei ole tippakaan provokaativinen, jos
otat sen sellaisena niin ei voi mitään. Humoristinen enemmänkin. Voin kyllä
aina lohduttaa jos haluat  :-*

Ehkä vanhan .. hemmetti! en muista nyt.. Ei! Dantehan se oli.
Taisi tokaista aikoinaan mustaakin valkoisemman sananparren.

Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla


Röh röh. Terveisiä sikalasta (=

(http://www.stentorian.com/pig.jpg)

Noh, täällä on aina olkapää odottamassa  :-*
 :D
 :buck2:

Mietin, miten kuvailisin omaa elämäntehtävääni. Minulla on selkeä kuva siitä mitä haluan ja mitä minun pitää tehdä tässä elämässä ja odotan että pääsen toteuttamaan tätä tehtävää suuremmassa mittakaavassa vuosien päästä. Joskus ahdistun todella paljon, kun olen niin kaukana tehtävästäni.  :'(

Elämäntehtäväni on kuitenkin luoda muihin ihmisiin rohkeutta ja pelottomuutta. Ainakin nyt tuntuu siltä. Tiedän myös jotenkin, miten tätä pitäisi toteuttaa. En vain vielä tiedä miten pääsen siihen.... :-\

Elämäntehtäväsi toteutus on lähempänä kuin arvelet;
Aloita itsestäsi!  :smitten: :smitten: :smitten:

LUOVUUS

Enkelit ehdottavat, että tutkit luovaa potentiaaliasi.
Salli mielikuvituksen virrata.
Pyydä enkeleitäsi ohjaamaan luovaa energiaa johonkin hyödylliseen.
Käytä voimiasi viisaasti ja iloiten.
Nauti luovasta voimasta
ja käytä sitä korkeimmaksi hyväksi.

Harmi etten mä ostanu tänään yhtään suklaata, eihän näitä jaksa lukee jos ei oo jotain mussutettavaa. Näkkileipää on tässä järsiny koko illan, meniskö vielä tekemään yhden? Emmä jaksa enää pestä hampaita toiseen kertaan.

Mun elämäntehtäväni on jumalaisen kauneuden saattaminen maan päälle..... :smitten:

 :D  :idiot2:  ::)

Kuinka saatat Jumalallista kauneutta mään päälle? Tuleeko esim. taiteen muodossa vai koetko olevasi se, joka avaa toisten silmät näkemään Jumalallisen kauneuden kaikkialla?

Aivan samaa mieltä! Hirmu monet suomalaiset taiteentekijät (harrastajista nyt enemmän tietävänä puhun) ajattelevat, että taide on pikkutarkkaa pilkun viilausta ja hirveän vakavaa. Se ei enää tunnu taiteelta, joka on luovaa, spontaania tekemistä, vaan väkisin vääntämiseltä, jotta saataisiin ulkoisesti kliinisiä ja hienoja kuvia, mutta sisällöllisesti ja tunteellisesti täysin kylmiä ja tyhjiä töitä...

Itse pyrin tekemään kaikki piirrokseni täysin intuitiivisesti ja ehdottomalla huumorilla. Kehittyä toki haluan, mutten ota itseäni liian vakavasti. En esimerkiksi harjoittele koskaan mitään  ;)

Tiedättekö...Nyt tunnen oloni suorastaan hulluksi. Mutta. Minulla on koko ajan jokin pakkomielle sotaan. Siis niinkuin "valmistaudun" siihen jotenkin alitajunnassa. En itseasiassa ollut hereillä sotia käsittelevien historian tuntien aikana, ja en juurikaan lue lehtiä/katso uutisia. Ainoastaan satunnaisesti. Viime yön suunnittelin bunkkereita sukulaisilleni... ;D

Ja siis niinkuin...minulla vaan jossain tuolla pyörii mielessäni se ajatus, että päsisinkö armeijaan. No en pääse enkä oikeasti edes halua!!! Ja sitten minulla on kuitenkin se mielessä, että jos sota tulisikin, niin menen mukaan tavalla tai toisella ja että minusta voisi olla hyötyä...

Minusta nämä minun ajatukset ovat näin päivänvalossa ajateltuna hulluja! EN minä mitään sotaa halua! Mutta silti minulla on nuo edellä mainitut fiilikset. Ja olen koko ajan aivan 150% varma että sota tulee, joka vaikuttaa Suomessakin. Sairasta.

Sanokaa ny hemmetti muutki, ettei tämä ole mitään elämäntehtävää ja että olen muuten vain hullu. Ja sitten kuitenkin minulla on oma ammatti ja ura jotenkin...odottaa selvää reittiä tai tapaa.

Noh, jospa kuittaan koko edellä mainitun sillä, etten oikeasti tiedä tai edes aavista elämäntehtävääni ja kaipaan vahvempaa lääkitystä..... ;D

Minulla oli yläasteen alussa ihan hirveä sota- ja armeijakausi. Olisin halunnut armeijaan ja yksi ammattihaaveista lapsuudessani oli joko sotilas tai rauhanturvaaja. En ole ihan varma mistä se sotilaitten into tulee, ehkä siitä, että he ovat nykypäivän sotureita ja olen ollut itse soturi ainakin kahdesta (viikinki ja samurai) ja ollut muuten elämässäni tekemisissä eri sotureitten kanssa.

Samalla kuitenkin pelkään ja vierastan sotilaita, poliiseja, vartijoita ym. tuon alan ihmisiä, sillä viime elämässäni sotilaat ampuivat minut kuoliaaksi. Ilmeisesti kyse oli Vietnamin sodasta.

Into armeijaan voi tietysti olla myös viitettä omasta roolista, joka kohdallasi voisi olla juuri Soturi. Omat sisäiset taistot tulevat ainakin minulla esiin eräänlaisena "väkivaltaisena ajatteluna". Yleensä tekisi mieli oikeasti juosta menneisyyden taistelukentille hakkaamaan ihmisiä palasiksi kirveellä ja kuten Ajattara laulaa "keukot keitti, päitä niitti"-meiningillä.

Jännä juttu...Käsitinkö siis oikein, että voisi olla kyse jostain menneistä elämistä? Minä en nimittäin ole vielä kertaakaan ollut tietoinen aiemmista elämistäni...Vaikkakin haluan tietää. Voiko menneitä elämiä ns. aistia tuolleen, että on joihinkin asioihin jotakin selittämättömiä pakkomielteitä? Minulla noita pakkomielteitä on toistaiseksi vain kaksi...Muinainen Egypti ja nuo sotahommelit.

Hemmetti, kun minua kiinnostaisi nuo entiset elämät, mutta mistä minä voin saada apua niiden selvittämiseen? Olen huomannut sinut AthaMaarit moneen otteeseen kertomassa niistä ja lienet juuri oikea henkilö kertomaankin...Mutta jos minä olen näin...noh...tälläinen etten ilmeisesti ilman apua saa niitä selville, niin mistä apua?

Minusta ainakin tuntuu siltä, että jos en ymmärrä mennettä nykyisessä jajotain entisistäkin, en voi koskaan nimetä elämän tehtävääni. Kuinka muuten voisinkaan ymmärtää elämäntehtämääni?

*huokaus*  :-[

Nefertari
On totta,etta edelliset elamat joskus vaikuttavat meihin jopa pakkomielteina.
Itse olen saanut kirjan aikaiseksi eraasta elamasta muiden auttaessa.
Vain hyvin syva keskittyminen=meditaatio auttaa, tassa tapauksessa suosittelisin kysymaan:missa olen ollut soturina ja nain jatkossa tiedat jo itse mita kysya seuraavaksi ja miksi, ehka aluksi se voi kestaa muutaman kerran ennen kun saat vastauksen, mutta varmasti saat jopa kuvien muodossa.
Egyptiinhan voisit menna kaymaan, ehka matkasta muisti virkistyy.
Diamond

Kiinnitin huomiota viimeiseen lauseeseesi, sillä minullekin on tärkeää tietää, mistä menneen elämän tapauksista elämäni suurimmat asiat ja mullistukset johtuvat.

Minä olen itse muistanut elämiä ihan omalla ajallaan. Osa pomppii mielee tahtomattakin, jotkut muistaa hetken miettimisen jälkeen ja toisia ei taas muista sitten millään. Esimerkiksi tiedän joko itse hukkuneeni tai nähneeni jonkun rakkaan henkilön hukkuvan menneessä elämässä, sillä kammoan vettä, mutta minun ei vain yksinkertaisesti anneta muistaa tuota elämää, vaikka kuinka pinnistelisin. Uskon, että muistamme niitä elämiä, joista meillä on vielä jotain opittavaa ja niitä, jotka on ehkä jo hyvitetty, mutta joiden muistamisesta ei ole meille haittaa. Oman sielumme kehityksen kannalta on tärkeää, ettemme muista ihan kaikkea, jotta voisimme keskittyä tähän elämään täysillä (kuka esimerkiksi haluaisi muistaa kirkkaasti olleensa pedofiili, kun mielessä kummittelisivat vain kauhistuneiden lapsiuhrien kasvot ja huudot?)

Uskon myös siihen, että sitä mukaa kun tallaa tätä henkistä tietä alkavat nuo elämätkin muistua mieleen. En minäkään muistanut mitään menneistä elämistä vielä 7 vuotta sitten, joitain pikkuaavistuksia oli (tuosta vesikammosta lähinnä). Toivoin silloin ääneen monta kertaa, että kunpa näkisin entisiä elämiäni! Nyt niitä pomppii päähän välillä ihan keskellä kirkasta päivää, jostain pikku ärsykkeestä. Tulee sellainen "Ai niin! Nyt muistankin!"- tilanne  :)

Omia aavistuksia, mieltymyksiä ja pelkoja kannattaa kuunnella tarkkaan, ne antavat yleensä joitain viitteitä. Itse odotan innolla Nelosella alkavaa Rooma-sarjaa, sillä tiedän eläneeni Roomassa ja elämäni on liittynyt jotenkin legioonalaisiin. Sen enempää en tosin tiedä, mutta tuollainenkin aavistus/muisto on ihan varteenotettava menneen elämän muisto. Unet ja meditointimatkat paljastavat lisää asioita. Koko ajan muistuu vain uutta ja uutta mieleen ja se on hirveän jännittävää ^______^

Ulkopuolista apua voi hakea hypnotisoijalta, regressioterapeutilta tai selvännäkijältä. Kannattaa vaikka kurkata tuonne Auttajalistaan. 

Juu kävin siellä voi itku miten ikävä minun oli sieltä lähteä pois! Kaikki oli siellä niin...unenomaista. Siis ihan kaikki. Hajut, maisemat, vilinä. Jopa ne kurjat asiat eivät haitanneet niin paljoa, kuin kanssamatkustaneita. Mutta kaikki "uusi surkeus"siellä kyllä jonkin verran häiritsi. Kuten autot ja naiset jotka oli verhottu mustiin. Mutta se oli niin ihana uni, kuin kotiin olisin mennyt! ja mieletön surkeus seuraavan kuukauden, kun halusin niin kovasti takaisin...Mutta sillon en ajatellut, että olisi mahdollista muistaa menneitä elämiä. Se vain paukutti päässäni, että tämä on koti. *huokaus*  :-[

Minulla ei oikeasti ilmaannu yhtään mitään muita merkkejä menneistä elämistä, kuin nuo pari pakkomiellettä. Meditointikin on hiukan lapsen kengissä mutta aion toki yrittää sitä. Ja ennustajalle on ihan lähiaikoina tarkotus varata aika...

Ei kun...kyllähän mulla on muitakin pakkomielteitä. Afrikka. Mutta en osaa tarkemmin sanoa että mikä siellä. Siis ei ole samanlaista pakkomiellettä niin kuin muinaisesta Egyptistä. Se vaan on...jotenkin kokonaisuus. Se kuumuus se luonto...

Tiedättekös, tää on raivostuttavaa!  :D Nyt kun tiedän, että pakkomielteet todellakin liittyvät menneisyyteen, niin sitä enemmän harmittaa, kun en saa niistä tietää...hmph!

heips. mielenkiintoisia keskusteluita.
Itse mietin kovasti tiedänkö elämäntehtäväni ja olenko tietoinen aikaisemmista elämistäni. Olin jo unohtanut... uskon ehkä olleeni kurtisaani tms. ja eläneeni keskiajalla. Lisäksi mietin suuresti olenko ollut vainottu/poltettu "noita". koska olen tavallaan unohtanut nykyisen elämäni hyörinässä entiset elämäni,en ole saanut uusia vinkkejä aikoihin. Vuosia sitten olen saanut viestejä unien ja syvien tuntemusteni kautta. On erikoista että tiedän myös että 1800 luvun alussa minulle on tapahtunut jotakin kauheaa, en pysty käymään esimerkiksi vanhoilla museo- aluella, joissa voi käydä ihmettelemässä sen ajan asuntoja ja esineitä. Kun olen sen ajan taloon astunut, vyöryy ylitseni valtava ahdistus ja tunne että olen kokenut ajan sekä silloin tapahtuneen pahuuden. Voi olla että kaikki nämä tuntemukset liittyvät yhteen ja samaan entiseen elämääni, mutta se on varmaa että olen tullut nyt maanpäälle parantamaan omia tapojani ja auttamaan kaikkia ihmisiä mm. ammattini kautta. Tärkein elämäntehtäväni on mielestäni minä itse ja tämänhetkinen suhteeni. Tiedän että meidät on tuotu yhteen erityisen tehtävän takia. Minua kasvatetaan ns. nuhteettomampaan elämään jota koitan parhaani  muk. toteuttaa. Ja minä itse olen täällä auttamassa erityisesti kumppaniani.

tiedä häntä... ehkäpä vastauksia tulee joskus....

Lähdin pohtimaan tätä elämäntehtäväjuttua ja aluksi juutuin siihen että onko se minä- vai maailma-mittakaavassa... toisaalta kumpikin palvelee toistansa... :idiot2:

Jos ajattelen itseäni ihmisenä ja persoonana, enkä täydellisenä jumalaisena "osasena", varmaankin suurin kehitys mikä minussa voisi tämän elämän aikana tapahtua on se, että oppisin löytämään yksinkertaisuuden joka asiasta. Olen mieletön soheltaja ja joka asia jää kesken, työ kärsii ihmissuhteista ja ihmissuhteet työstä, kunnes tuleekin opiskelu taas kuvioihin ja pitää alkaa harrastamaan ja puhua samalla koko ajan puhelimessa  :smiley6600: tai olla netissä. Pitää olla ihastunut vähintään kolmeen mieheen yhtä aikaa ja aloittaa joka kuukausi joku uusi liikuntaharrastus, jossa tutustuu uusiin ihmisiin ja heidän mukanaan sitten ajautuu taas uusiin kuvioihin.  ::) Mieltä kalvaa koko ajan pieni levottomuus kun maisemat vilisee silmissä. Tekisi mieli räjähtää ja hajota miljoonaksi hippuseksi ja mennä joka paikkaan kaikkialle ja kokea kaikki mitä voi kokea, yhtäaikaa! ;)

Oisko aika rauhottua.  :idiot2:

Toisaalta jos ajattelee tätä maailmaa, ihmiskuntaa, mitä minä pieni sekopää voin tänne omalla olemuksellani tuoda? Ainakin parin viime vuoden ajan hyvin moni tapaamani ihminen on sanonut, että harva ihminen on näin välitön, avoin ja vastaanottava. Minun seurassa voi olla juuri niin hullu, idiootti, hilpeä, nolo, vihainen, surullinen, masentunut tms. kuin miltä tuntuu, koska minua ei tarvitse jännittää. Otan vastaan kaiken mitä tulee, enkä ole moksiskaan. Tai sitten olen itse vaan niin hävettävä, että kukaan ei voi tuntea häpeää itsestään minun seurassani... :uglystupid2: Luulen, että tätä piirrettä hiomalla ja käyttämällä pääsen vielä elämäntehtävääni käsiksi...

Luulen ja pelkään että kuvittelen itsestäni joskus liikoja... Tai että pidän itseäni henkisesti kehityyneempänä kuin olen. Ehkä minusta ei ikinä tulekaan mitään seuraavaa aurinkojumalaa, mutta jos vaikka oppisin tajuamaan pienien asioiden suuruuden ja nöyrtymään hiukan. Se olisi suurta. Jotenkin havahduin tähän narsismiini eilen kun tajusin että flirttailin itseni kanssa peilin välityksellä vaikka kuinka kauan ja onnistuin iskemään itseni.... :crazy2:

Voi ei.... ;D :2funny: Oikeasti osuit johonkin "naurunnappiin" nyt..... Ihana olet! Täydellinen juuri tuollaisena!  :smitten:

Jos nyt sitten mietin enkä kapinoi tätä kysymystä vastaan. Tai ehkä joku teistä voisi auttaakin asiassa  ::)

Ensimmäisenä tulee mieleen Äiti Teresa. Mutta heti perään, ettei minusta siihen ole. Nytkin jo hajoilen, kun jos avaan sylini niin sinne tulvii onnettomia ihmisiä. En jaksa kantaa niitä kaikkia ja sitä jo työksenikin teen, hieman eri muodossa.

Olen paininut koko elämäni uskonasioiden kanssa. Olen kiertänyt Kristinuskon kaukaa, mutta nyt se lähestyy minua voimalla. Olen sen tuominnut ja hylännyt... mutta paine alkaa olla kova... hyväksyä se. Mieleeni tulee se, kun Rakkauden Enkeli  tunnusti jossain tekstissään: "tässä ja nyt tunnustan - Jeesuksen oppaakseni" vai miten se nyt meni...

Kun rakkaussuhteet menee pieleen, mieleni tekee lähteä luostariin. Edellisessä elämässäni olen ollut Alkukirkon jengiä, joku nunna tms. joten voitte uskoa, että ajatus tuntuu houkuttelevalta.

Lapset rakastavat minua ja minä lapsia.

Ennen luulin että elämäntehtäväni oli käsillä parantaminen. NYt en enää luule sitä, koska en halua sitä. En jaksa sitä. Tuntuu, että maailma on niin täynnä sekasortoa ja ihmiset sekaisin, etten kestä koko elämää. Ehkä elämäntarkoitukseni on vain avata silmäni pahuudelle? Minä tapaan nähdä kaikissa ihmisissä aina jotain kaunista. Tekisi mieleni kuitenkin jatkaa untani ja paeta eteerisyyteen... muttei niinkään voi elää.

Nyt Inti otat hetken ihan rauhallisesti, etkä edes yritä tehdä mitään muuta kuin olla.
Sekasortoisina kausina ei auta muu kuin nostaa kädet ilmaan tyyliin "okei, olkoot sitten. Mie odotan taivaan tahtoa". Tärkeintä silloin on huolehtia siitä, että itse jaksaa ja voi hyvin, sekä välttää kaikkea sellaista tekemistä, joista tulee pakkopulla mieleen.

Jos kristinusko kutsuu sinua, voithan kävellä puoleen matkaan vastaan katsomaan, mitä tarjottavaa sillä on sinulle.
Jos sinua vetää puoleensa enemmänkin Jeesus, siihen et tarvitse mitään uskoa. Kristustietoisuus tulee ihmisten lähelle Jeesuksessakin ihan suoraan ilman uskontoa, jos ihminen sitä todella kaipaa. Jeesus on pyhimys siinä missä esimerkiksi Krishna, Buddha tai Mooses. Hän auttaa sinua kyllä, kun tarvitset apua, eikä kysele, että "uskotko sinä nyt VARMASTI minuun - muuten en auta!"

 :smitten:

  Näin on, ja jos on, niin olkoot.

    Kävelläkseen ei välttämättä tarvitse

      kainalosauvoja, jos uskoo kävelevänsä.

        Eikä uskoakseen tarvitse välttämättä

          uskontoja, ei ainakaan  K I R K K O J A.


                  :2funny:

     

Voisin yhtyä AthaMaaritin ja Kotkansilmän kirjoituksiin. :coolsmiley: Minäkään en mitenkään erityisesti "kannata" kristinuskoa, vaikka Jeesus henkiopas mestarini onkin. Uskontoja ja kirkkoja (muuta kuin pyhinä kauniina rakennuksina) ei tarvita. :angel: :smitten: Sitä Jeesuskin NYT, tänä päivänä opettaa, kaiken muun ohessa...  ::)

Kyllä kirkossa voi käydä ja kirkkoon kuulua, ei siinä mitään pahaa ole. Kirkon rooli vain on muuttumassa ihmisläheisempään suuntaan. Kadotusoppia en ole kuullut saarnattavan enää pitkään aikaan, ainakaan niissä tilaisuuksissa joissa itse olemme käyneet. Tietämättömyyttä siellä tosin saattaa olla kuten muissakin kirkon ulkopuolisissa piireissä. Ehkäpä tämäkin kohta muuttuu valotyöntekijöiden ansiosta.  :)

Tästä voi tulla piiiiiitkä kirjoitus...

Nefertari ja Athamaarit, minulla on myöskin voimakas veto taistulukentille heiluttamaan tapparaa...
Joskus (ennenkuin hyväksyin ajatuksen uudelleensyntymästä) muistan tuskailleeni, kuinka kaikki selkeimmät ominaisuuteni menevät hukkaan, kun en pääse käyttämään niitä sotatilanteessa tms. kriisissä. Oikeasti en tietenkään halua sotaa, enkä ole ikinä harkinnut esim. armeijaan menemistä, mutta on ollut jotenkin turhauttavaa, kun minulla on nämä "soturin ominaisuudet", eikä mitään käyttöä niille.  :tickedoff:
Minulla ei myöskään ole mitään muistoja menneistä elämistäni, mutta uskoisin olleeni jonkinlainen soturi useammassakin elämässä. Todennäköisesti olen taistellut rintarinnan nykyisen mieheni kanssa, mutta tämä siis on ihan mutu-tietoa.
Mieheni on niin suloinen. Osti Hitman-pelin (palkkamurhaajasta) minulle, koska hänelle tuli siitä minä mieleen. :D. Tai käymme hänen kanssaan "syvällisiä" keskusteluja siitä, miten Predator onkin oikeasti todella kunnioitettava soturi, eikä mikään hirviö. Mulla on kyllä tsäkä käynyt, kun olen löytänyt miehen, joka sen lisäksi että ymmärtää sotaista luonnettani, myös kunnioittaa ja ihailee sitä. :smitten:

Tässä elämässä olen kuitenkin törmännyt sanaan "Parantaja" kerta toisensa jälkeen. Se on hämmentänyt minua, koska en todellakaan ole mikään sisar hento valkoinen. Vasta muutama kuukausi sitten tajusin, että tämä "parantajan" tehtävä ei ehkä niinkään koske ihmisten, kuin olosuhteiden parantamista... Sen tajuaminen oli kuin lamppu olisi syttynyt pään päälle.(http://smileys.smileycentral.com/cat/12/12_1_6.gif)
Prosessi on vielä vaiheessa, en tiedä mihin suuntaan tämä tie minut vie. Uskon nyt kuitenkin olevani oikealla polulla.
Ja mikä parasta, tiettyjä soturitaitoja todennäköisesti tulen tarvitsemaan kun jollain tavalla joudun "hyökkäämmän" vallitsevia olosuhteita vastaan. ;)
Mutta kuten sanottu uskoisin olevani vasta polulla joka johtaa tuolle tielle, ja voihan olla, että suunta vielä muuttuu. Nyt kuitenkin on hyvin voimakas tunne siitä, että olen menossa oikeaan suuntaan...

Jep jep!  ;) :angel:

Kuulostatte molemmat ihan minulta! :D Juuri eilen katsoin viimeksi Alien vs. Predatorin ja ihastelin Predatorien soturiluonnetta ^____^

T: Predator-fani jo vuodesta -88

Se on varmaan sitä Mars-energiaa...   (http://www.timebomb2000.com/vb/images/smilies/shootingsoldier.gif)
 ;)

ENTÄ jos meidän aikalaisten, juuri MEIDÄN kuuluukin muuttaa käsityksiä uskonnoista? Toisessa keskustelussa kitisin sitä, että Raamattuakin uudelleenkirjoitetaan, mutta ehkä niin kuuluukin mennä ja meikäläiset, kirkosta eronneet "uskovaiset", onkin niitä tämän ajan pioneereja.  8)

Mehän se olemme se muuttava ja yhdistävä tekijä, joka synnyttää ja luo Uuden Maailman, sekä rakentaa ja korjaa vanhan seulanavuotavan veneen tukokset Yhden Valon Voimalla eheäksi ja oikeudenmukaiseksi kokonaisuudeksi!  :smitten:


Miten se tehdään?

Rakkauden parantavalla vaikutuksella ja itsemme yhteisellä ymmärryksellä, sillä se on ainut kokonaisvaltainen ratkaisu maapallon nykytilanteelle :angel:

Amen.  :coolsmiley: :D :smitten: :angel:

Onko siis kirkosta eroaminen ainut ratkaisu?  ::)

Samaa ratkaisua muuten tarjotaan nykyään kuin automaatista aviopareille. Aika mustavalkoista ajattelua sanoisin ja sanonkin.  :)

Minäpä liityinkin takaisin kirkkoon eilen! Juttelin kirkkoherran kanssa, joka sanoi, ettei luterilainen kko (vai mikä tää "tavis" nyt sitten on?) tuomitse lestadiolaisia ja vice versa, vaikka kriittinen voi olla. Esimerkillistä siis. Taisi pappi tajuta minusta jotain.

Minä ajattelin, että voinkin paremmin vaikuttaa olemalla mukana - kuin olemalla poissa ja mököttämällä.

 :smitten:

Pappejakin on monenlaisia, myös naispapeissa.  ;)

Ei todellakaan... En ole itsekään kaikesta huolimatta kirkosta eronnut.  ;)

Joskus on muuten ihan mukavaa katsella tv:n Jumalanpalvelusohjelmiakin.  ;) :)

Hihii, pitäisiköhän tässä ryhtyä papiksi ja sitä kautta tuoda "uusia tuulia" kirkkoonkin...  :D ;D ;) :angel: Tosin, ehkä minut hyvinkin pian "savustettaisiin" ulos pappistehtävistä, liian erilaisen ja "väärän" uskon ja näkemyksien takia...  ;D  ::)

Hui :o , elämäntehtäväni on välttää tv:stä tai radiosta tulevia Jumalanpalveluksia,
menen mieluummin paikanpäälle..
Nimim. Pienenä tuvan penkillä kädet pöydällä hiirenhiljaa Sunnuntaisin istunut :idiot2:
traumojako kenties.. ??? ;D

Pappina pääsisin ehkä lööppeihin...  ::)

"Naispappia syytetään kirkkoa halventavista ja radikaaleista näkemyksistään. Pappi väittää mm. että raamattuun ei ole uskominen 100% totuutena, elämme useammin kuin kerran, kanavoi Jeesusta, puhuu henkisistä enegiavärähtelyistä yms.
Muut papit ovat jo alkaneet epäilemään ja syyttelemään tätä punapäistä naispappia suorastaan pakanallisuudesta ja pitävät syntisenä noitana. Eikun roviolle vain!  :2funny:"

No juu, leikki leikkinä... Olen kuitenkin oikeasti joskus pohtinut suvaitseeko kirkko miten hyvin tänä päivänä, esim. jos minä tai joku minunkaltainen pappina olisi? Itsellä on ainakin sellainen käsitys, että tietyn kaavan ja uskon mukaan papin pitää olla ja elää että hän voi pappina olla... Mitä tapahtuisi, jos oikeasti yrittäisi lähteä tätä muuttamaan? Menisi opiskelussa kuuliaisesti kaavojen mukaan, mutta sitten valmistuttuaan ja töihin päästyään, toisikin näitä "uusia tuulia". Potkutko saisi?

hmmmmm  :idiot2: Jos minä menisin mukaan niin en osaisi alistua "vääränlaiseen" ajattelutapaan vain koska minulle niin sanotaan. Uskoisin asiaani enemmän kuin he ja uskoni avulla asiat alkaisivat muuttua. Jos itse on suvaitsevaisempi kuin muut, niin kuinka voi kaventaa näkökantaansa pienemmäksi?  :-\

Itse sain potkut, tai itse asiassa minut savustettiin ulos hoitajakoulusta kun en osannut olla tarpeeksi nöyrä ja kuuliainen oppilas enkä hiljaa rivissä. Hermoni menivät erääseen uskovaiseen naisopettajaan ja sen jälkeen olinkin lopullisesti tuomittu siinä laitoksessa. Tämä nainen kun oli niin vaikutusvaltainen niissä piireissä,mutta taisin kuitenkin jonkun verran murentaa sitä vaikutusvaltaa, vaikkei se varsinainen tarkoitukseni ollutkaan.  ::)

En ole jaksanut tehdä valitusta opetusministeriöön, vaikka on monesti mielessä käynytkin. Tuntuu niin suurelta se muuri, ettei viitsi edes yrittää. Niin no, se laiskuus onkin perisyntini..  :tickedoff:

Tai sitten se ei ollutkaan Sinun tehtäväsi! Sielusi haluaa jotakin muuta... :smitten:

Niinkin se saattaa olla, härkäpäisyyteni esti luovuttamasta aikaisemmin ja päähän tuli pahoja kolhuja.  :buck2: Lisäksi härkämäinen itsepäisyys ei huomaa uusia mahdollisuuksia aivan vieressä.  ::)

Minä mietin joskus ihan samaa.... :D Ja samaan lopputulokseen päädyin!  :coolsmiley:

Toisaalta; olin juuri konfirmaatiotilaisuudessa ja kuuntelin pappia ja raamatun sanaa ihan eritavalla kuin ennen!
Ajattelin, että voi kumpa ne kaikki kirkossa olevat ihmiset pyydettäisi rukoilemaan maailman kaikkien ihmisten puolesta ja lähettämään enkeleitä tuomaan rauhaa tähän kaaottiseen maailmaamme... Minkä mahtavan voiman noissa jumalanpalveluksissa saisikaan aikaan...! :angel:
Ja ihanaa oli rukoilla niiden muiden ihmisten kanssa ja virsiäkin veisasin ihan antaumuksella ja nautin siitä!! :P :smitten:

Aina oppii jotain uutta... Ihanaa! :smitten:

 :uglystupid2:

     Todellisuudessa, ---  perin  harmaata,  jopa  kuollutta

      lienee  tuo  KR:listen  maailma kaikkinensa  jo,

        vielä  kun  lisää  kaivetaan  VAT. KAAN.

          kellareista, niin  onkohan  mitään

            jäljellä. HERRA  PARATKOON !


                      :'(   ::)   :2funny: 

No eikse nyt ole sitten ihan sama, mistä sen voimansa hakee. Ihan SAMA, miten toiset tulkitsevat SANOJA, kun se mikä merkitsee, on OMA USKO. Ja kun se on kokemuksena ruumiissa, voi istua hyvillä mielin kirkon penkillä TIETÄEN mihin ITSE uskoo. Tai voi olla istumatta, voi olla kuulumatta, mikä kenellekin nyt sitten sopii. Usko on henkilökohtaista ja sitä voi halutessaan vahvistaa ryhmässä toimitettavilla rituaaleilla. Eihän siinä ehtoollista jakaessa juuri ehdi juttelemaan, kuka mihinkin oikeasti uskoo.

 :uglystupid2:  :-X  ???  ::)  :smitten:

Auttajan viitta näkyy harteilla roikkuvan :smitten:

Ettei ois kuvittelua?

Mikä?  ???

Elämäntehtävä... Paras kuvaava sana on: moniulotteinen

Eipä tässä elämässä sen suurempaa, moikkaa kavereita ja jeesii kaaoksessa.
Lepoelämissä ollaan yleensä menty sen verran eteenpäin,että voi piipertää pienempien asioiden parissa aina välissä.