Astro Foorumi

Mitä ootte oivaltaneet, vaikkapa meditoinnin
kautta tai työpaikalla istuessanne? Oletteko
huomanneet terassilla olessanne uuden luonnolain
joka määrää sitä milloin edessänne olevat paperit lentävät
pois tai kahvimuki kaatuu, juuri silloin kun päätätte katsoa
muualle? Oletteko huomanneet Jumalan käden kosketuksen
katsoassanne Argentiinan futismatsia?

Tässä pari jotka olen ihan itte tajunnut  :smitten:

Sellainen oivallus tuli kerran että kaikki mikä
on omaa itseä. Todelliseen itseen keskittyvää,
on... ... ...
Hmm.. En tiedä miten sanoisi sitä Very Happy

Jollain tapaa samsaraa. Näkökohta mikä nousi
oli ettei mitään todellista itseä ole olemassakaan
ja kaikki mikä keskittyy, että olisi sitä, on

harhaa.

Ei sitä kyllä voi täysin noin silti sanoa. Se
on eräänlainen paradoksi.

Hassuahan se olisi jos jokin niistä olisi hyvää tai huonoa .

Sekä se että maailmankaikkeus on tyhjä . Se on kyllä
vähän huonoa sanoa suomenkielellä suoranaisesti noin
sillä sanskritin sanat (kuten tässä shunyata) ovat yleensä
aika monimerkitteisiä. Kuitenkin,
tyhjä siinä mielessä että kaikki muuttuu. Mikään
ei ole pysyvää. Ei edes tämä että kirjoittelen tässä,
hetken päästä se on jo mennyttä. Kuten myös
varmaan sinunkin kohdallasi.

Tämä vielä.
Se että mikään mikä tässä maailmassa on, ei ole
suoranaisesti omaa. Tai minun. Sillä jossain vaiheessa,
sä joudut joka tapauksessa luopumaan siitä. Jos tarkemmin
miettii, mitkä ovat ne asiat mitkä voit ottaa mukaasi kun kuolet?
Ne on vain lahjoja.. tiettyjen seurauksien ja syiden kautta
ilmestyneet avuksi.

Kuten intiaanit sanoivat : Maata ei voi omistaa

Sitten mä olen lukenut noista samoista oivalluksista myöhemmin
joidenkin muiden kohdalla. Silloin tajusin sen
että jos tunnen sydämessäni jonkun mestarin oikeaksi, pystyn
luottamaan jne. Niin voin säästää paljon
aikaa sillä että uskon jonkin asian olevan tietyllä
tavalla ja oivaltamalla sen tätä kautta.
Buddhalaisessa perinteessä kyllä voidaan suositella niinkin
pitkää aikaa kuin 12v sen varmistamiseen että mestari
on todella oikea.
 :buck2:

Minäkin olen alkanut luottaa siihen omaan intuitiooni ja niihin hetken välähdyksiin. Esim. "12 apinan -teoriaan": kollektiivinen totuus kaikkien ja on kaikkialla ja jos tietty määrä ihmisiä vastaanottaa saman viestin tai energian, se alkaa toteuttaa itseään tms.
Se on näkynyt elämässäni todella konkreettisesti;
jokut yhteiskuntaamme luovivat ideat ovat olleet kaikkien saatavailla jopa minun, olen joko ottanut sen tai hyljännyt ja jos hyljännyt, olen nähnyt toisen ihmisen toteuttavan sitä samaa kaavaa jonka myös minä olin suodattanut. Seuraan muutamaa ihmistä, jotka näyttävät olevan samalla "aaltopituudella" kanssani ja poimivan samoja ideoita sieltä kosmisesta ideapankista. Kuulostaako hullulle -kenties -mutta minä uskon... :laugh:

Toinen nopea välähdys on tullut ajasta ja siitä, ettei sitä todellakaan ole...
Elämme joka päivä samaa hetkeä uudestaan ja uudestaan uusissa olosuhteissa ja tekojemme/valintojemme muokkaamina. Onko se sitä ajankerrossillisuutta...??
Mutta näen selkeästi miten elämme joka päivä sitä samaa päivää uudelleen ja uudelleen ja pyrimme tekemään kaiken paremmin kuin "eilen"...
Ihan  :uglystupid2: ... ja edelleen  :smitten:

kuten intiaanit sanoivat:maata ei voi omistaa

allekirjoitan satamiljoona kertaa,
ja tuokin harha pitää tätäkin yhteiskuntaa pystyssä ja oikeussalit
toiminnassa vaikka tieriitojen tiimoilta,
niin naurettavaa,
niin turhaa,
niin pikkumaista,
niin niin
raivostuttavaa
älytöntä
äh

siihen tiivistyy niin konkreettisesti tämä pahoinvointi,
kun äitimaa voi huonosti niin kaikki voivat huonosti,
yhteiskunta jossa talonpoika ei voi hyvin,kukaan ei voi hyvin..

ja todellakin
tämä oli vain häviävä häivähdys,
kun jo uusi syntyy jossain

oma oivallus on olla suosiolla ja ylpeydellä ja kunnioituksella
tämän äitimaan yksi luonnos,
jakaen sen lahjan,joka on annettu ja näin täyttää paikkansa niittyvillakossa,
kukkia ja kukoistaa ja kuolla pois
så naturell

Hey! mulla on kirjastosta lainassa Karl Marxin Pääoma.
Sitten kun olen lukenut sen, heitetään lisää läppää aiheesta?  :buck2:
Menee kyllä hetki kun paljon kaikkea muutakin menossa,
tiedon mustavalkoiselta valtatieltä aivohini.

Niinpä.. oottekos koskaan leikitellyt ajatuksella, että jos yhtäkkiä kaikki materialistinen, ihmisen aineelliseksi luoma haihtuisi POKS.. niin mitä jäisi???  ;) ..

 :smitten:  :smitten:  :smitten:

luultavasti olen tiedostamattomastikin perustanut täysi-ikäisen elämäni tuolle ajatukselle...en tiedä miksi, jokin sisällä pakotti ja plutotransiitit...ja kyllä, suuria tuskia ja nahanluonteja on kokenut kun jokin sisällä on pakottanut riisumaan kaikesta tuosta.

ja silti: nautitaan kaikesta, ja myös materiaalisesta juuri sillä hetkellä kun se on käsillä...mutta ei jäädä siihen kiinni :) joo...se on vaikeaa...mutta onpahan haastetta. tai loppujen lopuksi se on kai maailman helpoin ja yksinkertaisin asia, mutta kulttuurillinen ihmisyys, yhteinen tajunta on liian monimutkainen ja jakaantunut ettei tajua sen yksinkertaisuutta. näin koin ainakin itsessäni...kohti yksinkertaisuutta ja hetkellisyyttä, joka on samalla ikuisuutta.

Eilen kun kattosin John Lennonin elämänkertaa kolmoselta,
siinä tuli sellainen ns. oivallus. On ollut jo kauemminkin
pääni syvissä sopukoissa pyörimässä.
Idioottien kanssa kinaaminen on turhaa, tai joistakin
metafyysistä asioista selvän mielipiteiden vaihdon.
Idiootti on aina idiootti eikä siitä Jeesukseksi muutu.
Minkäs sille mahtaa jos toinen on elämäänsä varustettu vähäisillä
älyn lahjoilla. Pahinta olisi nyt rohkaista sellaista
älykkääksi  ???
Tuli kuitenkin siitä kun Lennon väitteli joidenkin kanssa
et minkä takia hänen rauhan puolesta taisteleminen sängyn ympärille
muodostetusta lehtitilaisuudesta oli turhaa.
Ei ketään voi pakottaa tajuamaan, ennenkaikkea
ei kannata tuhlata keuhkojaan.

oi, mukava aihe. Mietiskellessäni kaiken käsitteellisen olemattomuutta, tai siis tyhjyyttä, oivalsin että siksi asiat ovat luonteeltaan tyhjiä, koska ihmisten omissa ajatuksissa rakentuu kuva jostain käsitteellisestä asiasta, jonka (siis sen oman käsityksen) kuvittelee sitten olevan totta, vaikka kaikki ajattelevat siitä yksilöllisesti, eikä siis mikään niistä ajatuksen muodostamista kuvista voi olla totta. Eli käsitteellinen on olemassa, mutta ei sellaisena miten se nähdään, vaan kuten sen todellinen luonne, joka on taas harhaa sekin koska se muodostetaan päässämme. Ne on olemassa, mutta ne on sisällöltään tyhjiä.

Moni oivallukseni liittyy itseeni sekä omakuvaani. Oivalsin esim. että itsesuojeluvaistoni onkin jäänteitä äitini liiallisesta lapsensa suojeluhalusta. Eikä kaikki ihmiset sittenkään ajattele kuten minä itse, tuon oivaltaminen helpotti paljon. Vaikka tiirailen ja kyttäilen toisten tekemisiä ja muistan ne kovin helposti, niitä silti mitenkään hyväksikäyttäen, vaan lähinnä ottaakseni oppia ihmisluonteesta, eivät silti muut tykkää tehdä sitä samaa minulle tai muille.

Tämä mestarikysymys, minkä otit Puma esille askarruttaa minua. Minulla ei mestaria ole, eikä taida mahdollista ollakaan näillä näkymin, mutta sain ajatuksen että voisiko maailma toimia mestarina vähentäen karmaa, vastauksia kysymyksiin vain ei ole sitten helppo saada?

Noh, en osaa vastata muusta pohjalta kuin buddhalaiselta,
toivottavasti se vastaus on sinulle jotenkin avartava  ::)

Siinä kuitenkin mestarit nähdään eräänlaisina heijastuksina
siitä ehdottaman rakkauden piiristä, epäitsekkyyden joka
meissä kaikissa jo on. Eräänlainen muistutus siitä
mitä todella olemme. Esimerkkinä Dalai Laman palopuheet
rauhan puolesta, ihonväreihin ja luokkaeroihin katsomatta. Sekä
se että meistä jokainen tavallaan on jo ns. mestari
olemme vain unohtaneet ne ominaisuudet ahdasmielisten asenteidemme
alle ja yleensä väritämme maailman sillä niin että emme
osaa nähdä enään asioita toisten näkökulmista.
Joillekkin ihmisille on ollut helpotus kuulla että onkin
oikeasti puhdas sydämestään, se on perimmäinen olemus, eikä
niinkään syntinen.
Maailma kyllä toimii karmallisesti ihmisen hyödyksi, vähän kuin
taitelija jolle annat ohjeet ja se värittää sitä kautta työn sinun
käteesi. Kun se on valmis joudut ottamaan sen mukaasi.
Raskaatkin, ahdistavat tilanteet ovat vain eräänlaisen karman kypsymistä,
mikä ei suinkaan tarkoita sitä että jos olet joutumassa viattomana
alistamisen, hallitsemisen, väkivallan uhriksi että sinun ei tarvitsi
pistää vastaan ja kääntää sitä tilannetta paremmaksi. Aina
on mahdollisuus kääntää asioiden kulkusuuntaa paremmaksi.
Kuten pilvet jotka on keräntyneet satamaan voivat äkillisen
tuulen puhalluksen takia mennä jonnekkin muualle.

Mullekkin on tullut eräänlainen kokemus siitä että
kaikki loppuu aikanaan, kaikki kuolee. Me unohdamme tämän
keskustelun kuolemamme jälkeen. Vaikka joskus valaistuasamme
saatamme muistaa sen pitkän ajan jälkeen, ehkä jopa kuolemisen bardossa.
Vaikka tieto katoaa, sellainen näppituntuma taitaa jäädä asioihin.

http://www.youtube.com/watch?v=eXnBxFXu9xg&mode=related&search=The%20end
 :D

Thich Nhat Hanh kirjoitti minun mielestäni hyvin:
jos olet vihainen, tutki sitä kuin olisit ulkopuolella siitä
tilanteesta ja ajattele. Kun on mennyt 300vuotta missä minä
olen silloin ja missä on tämä henkilö jolle olen vihainen?

Se auttaa mun mielestä äkkiä oivaltamaan sen miten turhia jotku
asiat oikeasti ovat. Miten turhaa on se kun karjumme kun kahvikuppi
kaatuu. Onko se oikeasti niin vakavaa? Kuoletko siihen?
Räjäyttääkö kahvikupin kaatuminen koko maailman?

eipä taida  :coolsmiley:

Usein olen huomannut että mielelläni on taipumus
mennä erittelmään eri asioiden virheitä, epäkohtia
sillä tavalla että se ei enään huomaa sitä mikä
on oikein, se mikä on olennaista.

Sekä se että kieltämällä ristiriitaisia tunteita
tai jotain epäkohtia itsessään pettää vain itseään.

Meissä kaikissa on se sama potentiaali mikä
johti juutalaisten massatuhoon.
Meissä kaikissa on se sama potentiaali mikä
johti Gandhin mielenosoitukseen.
(en keksi parempiakaan esimerkkejä tähän hätään  :buck2: )

Puma   :smitten:
Hyviä ovat esimerkkisi ja allekirjoitan myös ajatuksiasi  :smitten: jos sillä nyt merkitystä on  ::)

 ;) Mateve

Ei haittaa mitään, itsekin tunnustan paljon buddhalaisia periaatteita. Siitä ehkä tunnistinkin keltä kysyä kyseistä asiaa. Jos voin vielä kysyä, niin onko mainitsemasi mestari joku henkilökohtainen olemassa oleva jota näet itsekin joskus, vai onko se henkinen kuten Dalai Lama tai buddha Sakyamuni voi olla? Entä miten tulisi nähdä noiden kahden mestaruuden ero, vai selititkö juuri sen vastatessasi edelliseen?

Tuollaista ensimmäiseksi mainittavaa mestaria minulla siis ei henkilökohtaisesti ole, mutta henkisiä on.

Tämä aihe on antanut minulle paljon oivalluksia.

 :D  Hmm.. :D

En osaa oikein vastata tuohon kysymykseen että onko minulla
jokin henkilökohtainen mestari jota olisin nähnyt.  Se suhde
on enemmänkin vasta aluillaan ja kyseessä on tuo Arya Akong Tulku Rinpoche
joka johtaa Lama Yeshe kanssa Samye Lingiä.
Mitään ihmeellisempiä keskusteluita en ole hänen kanssaan kyllä käynyt.
Sen miehen läsnäolo oli jo itsessään jotenkin, ihmeellinen. Sitä
ei voi selittää. Ettei tä mene nyt ihan jeesusteluksi
niin koitan vastatakkin jotain järkevän tyyppistä  :buck2: :buck2:

Henk. Kohtainen eroaa siinä mielessä että häneltä sä voit kysyä
neuvoa suoraan, saada initaatioita, kirjallisia/suullisia valtuutuksia
eri seremonioiden kautta. Sekä siinä on juuri se läsnäolo.
Kysyin tuolta Rinpochelta neuvoa erääseen tilanteeseen
joka koski sukulaistani, kun hän ponnistelee huumeongelmissa.
Mikä olisi parasta mitä voisin tehdä hänen hyödykseen. Vastaus
oli naurettavan yksinkertainen, se tuntui vielä kaiken lisäksi
sellaiselta että olen tiennyt sen koko ajan, en vain ole luottanut siihen.
"Ole ystävällinen hänen suhteensa, hellä, lempeä. Älä
mene sanomaan sinä olet ollut tuhma poika "  ;D

Siinä on tavallaan kaikki mitä sä tarvitset joka päiväisiin ihmisten
auttamiseen. Miten helppoa se onkaan...

Jos kuitenkin tarkemmin mietimme, se on harva se päivä kun pääsemme
tapaamaan jonkun todellisen hengellisen mestarin. Siinä voisi
olla hyödyksi se että turvaamme siihen asti näissä asioissa
yhteisöön (alias sanghaan) joissa/jossa on samanmielisiä henkilöitä
mitä me, jotka myös pyrkivät kehittämään tunteitaan enemmän rakastavaksi
vihan sijasta. Kokisin että se on positiivista keskustella sellaisten
henkilöiden kanssa jotka kokee luotettaviksi. Jos
taas pitkällä tähtäimellä vaikuttimet ovat hyvin negatiivisia
ja sieltä tulee sellaista tunnetta joka saa kärsimättömäksi,
vihaavaksi ja suvaitsemattomaksi. Sitten on ehkä hyvä vaihtaa.

Henkinen kuten Shakyamuni, on jollain tietyllä tapaa vähän
eri. Joidenkin mukaan se vaati tietynlaisen karman että
voi tietää siitä. Mikä on jo siinä aika onnekasta. Sekä se
että Shakyamuni on tavallaan kaikkialla koska maalliset rajat eivät
enään sido ja hän on ns. näin mennyt (Tathagata).
Joten jos jo ajattelee Shakyamunia, hän on jo paikalla. (Jotku
mantrat nimittäin vastaavat minun mielestäni puhelinnumeroita joilla
soitetaan. Tai se on ainakin yksi tapa ymmärtää se  :P)

Toisaalta esim. Karmapa on sanonut että jos Hänen Pyhyytensä
opetukset ottaa sydämeensä, luottaa ja uskoo niihin. Se on
sama kuin olisit tavannut hänet omassa persoonassaan.

Tosta maailma ideasta, niin mandalat kuvastavat mikrokosmosta makrokosmoksessa.
Sisäinen piiri olemme me ja ulkoinen piiri on maailma.
Poikkeuksena on sitten Kalachakra joka keskittyy enemmän energian virtaukseen
kehossa. En ole varma tästä mutta siitä voi katsoa miten ihminen
asennoituu elämäänsä, missä hän sijaitsee. Miten energia virtaa
ulkomaailmasta yksilöä kohti. Eli siinä on vähän kummatkin samassa.
Se ei taida kuitenkaan olla mitään über-fatalistista etteikö
siihen voisi vaikuttaa.

Tulipa laaja paketti kirjoitettua!
Kuu on kuitenkin Leijonassa, Käärmeen päivänä.
Torstai vielä (Jupiterin päivä) niin
kyllä tälläistä saarnaa kelpaa selittääkin :D :D :D

Ps: Jos joskus tilaat jotain Samye Ling Shopista muista
ottaa almanakka mukaan!

Tuli tälläinen vielä mieleeni
että jos miettii jotain näistä tathagoista,
silloin Buddha ilmestyy paikalle ei tarkoita
sitä että voisi alkaa puhumaan "moikka Amitabha"
tai kehittäisi mielikuvitusystävän "näin ja näin meni mulla tänään"
ja alkaisi puhumaan aina yksikseen. Se ei
ehkä ole jossain tapauksissa täysin tervettä jos se alkaa
valtamaan alaa ja eristää elämää.

En nyt sano sitä etteikö tälläinen puhuminen voisi olla
hyödyllistä siinä mielessä, missä se auttaisi selvittämään
solmukohtia tunne-elämässä. Itse en sitä tee, joten en
voi suositellakkaan sellaista käytäntö tai kieltää
siitä syystä. Olisi kuitenkin
hyvä nähdä se sellaisena kuin se on.

Enemmänkin se kutsuminen tarkoittaa sitä että Buddhan kutsuminen (vaikkapa
mantran kautta) herättää ne ominaisuudet mitä sinussa jo on.
Ne ominaisuudet sitten personifikoituvat tähän Buddhaan ja sitä
on helpompi käyttää koska sitä kautta on helpompi projisoida
esim. rajaton myötätunto käsitteeliseksi muodoksi, erinäisten
metaforisten symbolien kautta.

Vajrayanassa nämä Buddhat nähdään eräänlaisina jumalallisina
olentoina (eivät kuitenkaan ole sitä koska meistä jokainen pystyy
saavuttamaan saman tason). Jotka kutsutaan paikalle
erillaisten pujien kautta auttamaan. Ne perustuvat
yleensä erinäisiin Suttiin ja Anuttarayogatantroihin. Kun
haluaa saada opetuksiin kaiken paljastavaa katsetta, silloin
Manjushria. Kun ystävällisyyttä ja tunne-elämän kohottamista,
Avaloketisivaraa. Terveyteen liittyviin asioihin Lääkäribuddhaa.
Esteisiin, materiaalisiin asioihin Taraa.

Mahayanassa nämä ovatkin sitten sellaisia ettei mikään
niistä ole ns. "itsen" ulkopuolella. Koska ei ole mitään
meitä ja heitä. Minua ja sinua erillisinä kuin vain omissa
rajoittuneissa käsityksissämme jotka helpottavat toimintaamme
täällä aineellisessa maailmassa missä kaikki muuttuu.
Sen takia Mahayana yleensä mielletään tyhjyyden koulukunnaksi. Hui
Neng totesikin tästä syystä aikoinaan ettei mitään peiliä voi olla
olemassakaan mistä tunteet heijastuvat. Jolla hän
viittasi siihen harhaan millä luomme sen ja tavallaan hän
ei myöskään tarkoittanut sitä.

Oivallus... hmm... viime aikoina olen yrittänyt selvittää mm. oman hermostumisen syitä. Esim. kahvikuppi tippuu lattialle ja hermostun. Tai jonkun ihmisen käyttäytyminen ärsyttää. Periaatteessa teoriatasolla on vastauksia olemassa paljon, mutta kun ne ovat eräällä tavalla muiden vastauksia, tosin niihin voi olla hyvä perehtyä ja miettiä.

Olen valinnut "väärän maiseman" itselleni, koska en ole ollut tietoinen aiemmista valinnoistani. Uskon mieluummin kaveriani, astrolaisia (!   ;D), perhettäni, puolisoani jne. Ja uskominen hiipii huomaamatta kehooni. Sitten reagoin asioihin tuon ehdollistumisen kautta. Tällä tavalla "maisemani" on täynnä valhetta. Ja kohta mulla onkin esim. syöpä, koska olen tukahduttanut omat luovat valintani.

Olemme luojia, kun teemme valintoja. Luominen on luonnollista, joka tulee valintojen kautta. Valinta on jokaisen itsensä tekemä. Valintojen tulisi olla tietoisia, eikä perustua valheellisuuteen. Omat valheet tulisi tiedostaa. Nämä ovat St. Germainin ajatuksia vapaasti siteerattuna.

Kiitos Puma pitkistä vastauksista. Selvitit kaikki kysymykseni niin että ymmärsin ne.

Olkaa hyvä. heh, hyvä että musta on edes
jotain hyötyä     8)

Sellainen ajatusketju joka tuli mieleeni, kavereitteni kanssa kun tulee juteltua näistä buddhalaisista sekä henkimaailman jutskista (eivät ole oikein vastaanottavaisia aina, joten pitkiä keskusteluja saattaa tulla joskus), on egon vaarallisuudesta. Eivät nimittäin aina hyväksy egoistisuuden huonoutta.

Kaikki lähti siis itsekkyyden olemuksesta, ja itsekkyys on iso osa egoilua. Egoistisuus tekee ihmisestä turhamaisen, turhamaisuus tekee ihmisestä pinnallisen. Kun ihminen on pinnallinen niin ottaa helposti nokkiin kaikesta palautteesta mitä se tuo, joka tekee siitä surullisen. Ja jos joku haluaa olla surullinen tieten tahtoen, niin jatkaa egoistisuuttaan.

Egoismin huonoista puolista haluaisin kuulla myös enemmänkin, mikäli juttua löytyy..?

Että olemassaolo ja ei-ilmennyt jumaluus ovat kumpikin tavallaan yhtä epätodellisia tai todellisia riippuen näkövinkkelistä.

3d tuntuu jonkun mielestä konkreettiselta, mutta jumaluuden kannalta missä tätä dimensiota ei enää korkeimmassa mielessä ole, se ja 4d ja niin edelleen ovat illuusiota, ei todellista peliä, jota voi juuri nimenomaan muuttaa. Mutta sitten taas ollaan tilassa, jossa ei ole mitään (paitsi autuus), ja ilmeisesti sitäkään ei voi jatkua kuin tietyn aikaa.

Toisessa on jumalainen rakkaus, toisessa inhimillinen, toinen ei kai voi olla olematta ilman rakkautta, toinen voi esittää vaikka seksiä ilman tunteita. Tai olla rakastamatta ketään, edes ihmiskuntaa.

Yksi asia josta kiistelin myöskin kaverini kanssa.

Sanoin että minulla voi olla päässäni jokin asia mitä ajattelen ja jonka sanon ääneen, mutten välttämättä ajattele sitä omaksi mielipiteekseni, jota ei ymmärretty laisinkaan. "Siis häh? Ajattelet jotain asiaa mutta et oikeasti ole sitä mieltä?" Piti oikein mietiskellä mitä tarkoitin tuolla, koska olin oikeasti sitä mieltä. Tulin siihen tulokseen, että pääkoppani sisällä syntyy jokin ajatus jonka rintakehäni sisus voi vain hyväksyä. Eli kaksi eri vaihetta on minun sisälläni kun kysymyksessä on mielipiteen ja ajatuksen väli, lieneekö kaksosten yleinen ajattelumalli?  :) ;)

Mikä sitten on absoluuttisessa mielessä todellista?

Jos ainekin muuttuu, muuttaa muotoaan ja tunne.

Ihmiset muuttuvat, suhteet muuttuvat, muistotkin melkein muuttuvat.

On kuin mitä tahansa voisi tapahtua tai olla tapahtumatta, ja se on vain joku historiikki.

Voin kuvitella absoluuttisen autuuden, mutta ei mitään tuomioita.

Kun ihminen suree, voiko hän uskoa että se on illuusiota?

Tai kun on onnellinen, eikö toivoisi että se jatkuu?

Onko ei-ilmennyt todellinen?

Siis jumaluus.

Dalai Lama aina hehkuttaa sitä että jos
aikoo olla itsekäs, niin kannattaa olla viisaasti itsekäs.

Eli kun toimii epäitsekkäästi niin siitä on itselle aina hyötyä
siinä mielessä että tulee onnelliseksi.  :D

Toisaalta mahamudra uttaratantrashastrassa taas nähdään minuuteen
pohjautuvat teot hyveellisyydessäkin jokseenkin saastuineina (tainted)

Ehkä se voisi olla hyvä nostaa esille väittelyssä että missä tämä
minä oikeastaan sijaitsee josta kaikki niin paljon puhuvat ja
miksi tämä minä on muodostanut joka maapallon kielessä käsitteet
aivoista, ruuminosista, minun ruuminosiksi.
Ja jos käsitellään yleisvaltaisesti (universaalisesti) käsitettä minä,
jos se voidaan liittää tätä kautta koskemaan sitä että se joku asia
minkä voi omistaa. Minun aivoni niin silloin sen voisi
käsittää myös niin että se voisi olla minun kiveni .
Samalla tavalla ne ovat objekteja. Joten kummassa näissä minä sijaitsee?
Ja jos minän voi omistaa, niin silloin siitä voi luopua.
Sekä jos se on tätä kautta syntynyt asia, niin sen olemmassaolo on
vain riippuvainen niistä ajatusketjuista mitkä syntyvät päässä
ja yhtä todellinen kuin vaikka se että alkaisin kuvittelemaan
olevani samurai.

 :buck2:

Ehkä tämä menee nyt jossain määrin nysväämiseksi,
mutta esittäkää ihmeessä jokin vastaväite tohon päättelyyni
kun huomaatte jonkin erheellisen kohdan niin voidaan jatkaa
aiheen analysoimista?

Sitten tuli tälläinen päättelyketju miten voisi väitellä
aiheesta minä.

Jos minuus on yleisten lakien mukaan ja psykologioiden kautta
liittyy egoon, niin silloinhan sitä voisi jossain määrin pitää
itsekkyytenä. Kun se on itsekkyyttä niin silloin se
on omaa etua tavoitteleva ominaisuus niissä asioissa jotka
se kokee itselleen hyödyllisiksi lyhyellä tähtäimellä (asiat
joista saa eniten nautintoa itselleen).

Miten tämä sitten voisi olla haitallista?

Esimerkiksi voisi nostaa oikeustilanteen missä olisi uhri ja
syytetty. Toimisiko se siinä tasapuolisesti ja niin että
se palvelisi yleistä hyvää?
Jos tähän pistäisi uhrin asemaan sen kenen kanssa kinastelee
aiheesta, lopputulos johtaisi väistämättä itsekkyyden paremmuteen
ja hankaloittaisi väitteen kumoamista. Joten on parempi
jos otetaan överi esim. ja pistetään vielä henkilölle läheinen
henkilö uhrin asemaa jolloin pystymme vetoamaan hänen tunteisiin.
Sanotaan vaikka että tämä uhri oltaisiin murhattu, ja kysytään
kumpi on parempaa, se että tuomio tehdään oikeudenmukaisesti vai
itsekkäästi niin että tuomari perustaa arvionsa vain siihen määrän
mitä syytetty on antanut lahjuksia.

Vastapuoli voisi sanoa tähän että "tuomiot mitä annetaan eivät
anna uhreille tarpeellisia rangaistuksia ja täten ne ovat
virheellisiä ja oikeudenmukaisuuskin on virheellistä koska siitä
johtuvat tälläiset asiat"
Se on helppo kumota esittämällä vaikka Kiinan ihmisoikeuksista esimerkkejä
miten ne perustuvat myös lakeihin ja vaikka Pol Potin toiminnasta, miten
sekin perustui lakeihin ja näpäyttää lopuksi että sille
on olemassa oma sanansa. Nimittäin lainmukaisuus.

Tuota voisi vielä värittää näyttämällä että ahneus, joka myös
perustuu itsekkyyteen. On haitallinen ja sairas ominaisuus.
Jos joku näkee vaikka nälkää ja itsellä on yllin kyllin, jopa
niin paljon että joutuu heittämään pois, ei silti anna köyhälle
koska kokee menettävänsä silloin itseltään jotain.
Tuolla voi myös osoittaa sen että ahneuteen ei liity terve järki
ja sekin on jo riittävä syy, minkä takia se on haitallista.

 :idiot2:  :knuppel2:  :knuppel2: