Astro Foorumi

Hei!

Olen Vesimies, nouseva skorpioni ja Kuu on kaksosissa. Olen lukenut monta kertaa näiltä sivuilta, miten jaksaminen on nyt Vesimiehillä kortilla ja miten pitää kuunnella itseään. No jaksaminen on todella ollut kortilla koko alkuvuoden! Mutta mutta... vaikka riittää psyykkisiä ja fyysisiä ongelmia, en silti rohkene ottaa sairaslomaa.  :'( Mietin mitä muut ihmiset ajattelevat. (Täällä tosiaan työkaverit vahtivat poissaoloja, puhuvat selän takana jos on yli 2pv poissa ja monella on asenne että töihin on tultava vaikka pää kainalossa...) Onko kohtalotovereita?! Miten päästä eroon peloista ja lakata miettimästä mitä muut ajattelevat? Olen hirmu herkkä ja stressinsietokykyni on nolla. Olen aina ollut oman tien kulkija, nyt tämä 8-16 -työ vie kaikki mehut ja olen aika lopussa. Vesimies ei kai sovi tällaiseen rutiiniin! Onko muilla Vesimiehillä samanlaisia kokemuksia? Kuka muu kammoksuu työtä?  :)

Hei Samarkand  :)

Anna Itsellesi luvan sairastaa, levähtää ja "korjata" Itseäsi, vain sitä kautta kykenet parantumaan, eikä sen kautta, että kuuntelet mitä mieltä muut ovat, koska tuolloin kiellät Itseäsi!

Voit olla ratkaisevassa asemassa työssäsi, olemalla esikuva siitä, kuinka tärkeää on sallia Itselleen aikaa ja myöskin rohkeutta olla haavoittuvainen ja sairas, sitä häpeämättä tai tuntematta syyllisyyttä  :)

Ole lempeä Itsellesi, jää sairaslomalle, hemmottele Itseäsi, levähdä, pohdi ja ole vain.

Muut lähellä olevasi rakkaat eivät pysty nauttimaan seurastasi ja levollisesta Minästäsi jos koko ajan vedät Itsesi piippuun.

Opeta muita olemaan lempeitä Itseään ja Muita kohtaan, aloittamalla Itsestäsi.

Onnea ja Paljon Tsemppiä Sinulle!!  :smitten: :smitten:

Voi kiitos kiitos paljon!!! :smitten: Tuo oli todella hyvä huomio, että voisin opettaa muita olemalla esikuvana, että saa olla haavoittuvainen ja sairas. Kaikki eivät ole samasta puusta veistettyjä ylityönarkomaaneja... (paitsi täällä?!). On totta, että kukaan ei hyödy siitä, jos tulen töihin puolikuntoisena (tulokseni on laskenut jo 50%...) ja ärtyneenä. Mutta minut on vain kasvatettu niin, että Itseään pitää kieltää, tyyliin "harva saa tehdä sitä mistä tykkää" ja "yhteiskuntaan on vaan sopeuduttava" jne. Nyt olen siis työssä vain rahan takia (puuduttavaa rutiinia) ja vielä vieraassa maassa, kaukana rakkaistani ja tuskailen sen kanssa etten sopeudu yhteiskuntaan. Eikö yhteiskunnan olisi mentävä aina heikoimman mukaan? Eihän tämmöinen materialistinen ja työkeskeinen suoritusmeno voi enää kauaa jatkua?!

Olen lukenut paljon Tommy Hellsteniä ja hän sanoo rohkaisevasti, että terveitä ovat ne, jotka sairastuvat. Ihminenhän ei ole kone. Minua karmii kyllä yksi tyyppi tiimissäni, joka kerskaili sillä, että hänen elämänsä pisin saikku oli taannoinen 2pv (ja kerran kun pahentuneen vatsakatarrin takia lähdin kesken päivän pois ja jäin loppuviikoksi saikulle, hän rähähti nauramaan että olisiko pikemminkin lorvikatarri. Mikä tyyppi!), ja että hän ei edes kehtaisi mennä sossuun, se on ihan oma ihmistyyppinsä joka siellä käy (laiskat siis), kyllä töitä on tehtävä. Hän erityisesti vahtii koneelta muiden poissaoloja. Nyt olen antanut ihan liikaa valtaa tälle ihmiselle! Minun pitäisi muistaa, että MINÄ päätän omasta elämästäni. >:( MUR! Meillä on tämän ekan vuoden aikana vain viikko lomaa, se on aika vähän... Joten levähdän siis, ja tulen uusin voimin taas sorvin ääreen! Suurkiitos vielä rohkaisusta!!!

Nimenomaan. SINÄ päätät omasta elämästäsi. Älä anna muiden liikaa vaikuttaa päätöksiisi. Ole rohkea ja jää sairaslomalle. Olet levon ansainnut.  :coolsmiley:

Rakkautta ja valoa sinulle!  :smitten: :angel:

Kiitos taas tuesta! Elämänilo, kävin lukemassa linkin ja sain rohkeutta. Olen käynyt läpi jo yhden pahan masennuksen lääkityksineen ja monine terapioineen ja vähän aikaa sitten oli semmoinen olo, että se uusii... Tänään nappasin taas ensimmäisen masennuslääkkeen parin vuoden jälkeen.  :( Jotta jaksaisin käydä töissä. Olen liian kiltti ja miellyttämisenhaluinen. Olen viime aikoina hokenut positiivisia affirmaatioita tyyliin tämä on MINUN elämäni, se vähän auttaa. Tämä sopimus on 2 vuotta, ehkä sen jälkeen vihdoin voin alkaa elää omanlaistani elämää, kunhan olen saanut raha-asiat kuntoon. Huoh!  :buck2:

Tervetuloa joukkoon Samarkand  :smitten:
Kannustan myös ottamaan sairaslomaa rohkeesti ja lepäämään..
voit todellakin olla esimerkki muille ja kannustaa levänneenä muita tekemään saman.. mitäs jos te kaikki luhistutte yhtaikaa.. kuinkas työt sitten hoidetaan? :)

 :smitten:  :smitten:  :smitten:

Tervetuloa Samarkand mukaan!

En malta olla laittamatta tänne sähköpostiini tullutta vitsiä. :D

Tiedoksi ja toimenpiteitä varten!!! - Virusvaroitus
Liikkeellä on uusi virus, koodinimeltään "työ". Jos saat työtä kollegoiltasi, pomoltasi, sähköpostin kautta tai muulla tavalla, ÄLÄ KOSKE työhön missään olosuhteissa.
Tämä virus pyyhkäisee yksityiselämäsi olemattomiin. Jos joudut kosketuksiin viruksen kanssa, noudata seuraavia ohjeita:
1. Laita aurinkolasit silmille ja ota mukaan kaksi hyvää ystävääsi.
2. Menkää suoraan lähimpään pubiin.
3. Tilaa 3 drinkkiä. Kun toistat tämän 14 kertaa, huomaat, että työ on kokonaan tuhoutunut aivoistasi.
Lähetä tämä virusvaroitus heti vähintään 5 ystävällesi. Jos Sinulla ei ole viittä ystävää, virus on jo vaikuttanut sinuun ja työ hallitsee elämääsi!

Hei Samarkand!

Täällä eräs, joka pähkäili kuumeisena ja päänsärkyisenä tänään tunnin ennen kuin uskalsi soittaa, ettei pääse töihin. :-\ Olen kuullut niin paljon juttua, että varamiehiä on potkittu pihalle, kun ovat sairastuneet. Olen kesätöissä ja raha on todellakin tarpeen, ja lisäksi olen ihan älyttömän huolissani koko ajan siitä, mitä muut ajattelevat minusta. Inhoan sitä piirrettä itsessäni!

Nautin kyllä tuosta työstä, jota teen, koska saan siitä henkisessä mielessä paljon. Se ei ole asiakaspalvelua, eikä mitään kovin sosiaalista, joten työskennellessä voi syventyä omiin ajatuksiin, kun kädet tekevät jo rutiinilla. Mutta välillä jokin äkäinen kommentti vieressä työskentelevältä saa heti olon ihan kamalaksi ja ajatukset menee sekaisin. Miten siihen pitäisi reagoida? Välillä muutun kylmäksi ja vihaiseksi, että pystyisin peittämään loukkaantumiseni, eikä sekään kyllä varmaan hyväksi ole.

Pitäisi vain muuttaa ajattelutapaa jotenkin. Lakata loukkaantumasta ja muistaa, että toiset usein äksyilevät kun heillä on itsellä paha olo, eivätkä he osaa purkaa sitä muuten kuin siirtämällä sen toiseen. Kaikki juoruilu ja ilkeily on egon ylpeilyä ja henkistä tyhjyyttä, eikä sellaisten ihmisten mielipiteillä pitäisi olla väliä, jos ei arvosta heidän tapaansa toimia. Hassua, olin äsken kamalissa syyllisyydentunnoissa siitä, kun jäin kotiin, mutta nyt kun luin tätä topikkia ja ajattelin asioita, niin todellakin arvostan kotiin jäämistä ja lepäämistä eri tavalla.

Tämä :kalat: ei kyllä kestäisi kovin kauaa 'normaalissa' työelämässä. Onneksi ei tarvitsekaan, sillä ammatti, johon opiskelen, ei vaadi tarkkoja kellonaikoja.

Yhteiskunnan pitäisi sopeutua meihin, ei toisinpäin.  :P
Hauska virusvaroitus, Asterix!
Jaksamista sinulle Samarkand ja antoisaa lomaa. :smitten:

Ihanaa että olen saanut näin paljon tukea ja vastauksia! Olen ollut vähän oudoissa tiloissa viime päivät, ahdistus ja pelkotilat ovat poissa mutta iltaisin olen hyperenerginen enkä tietenkään taaskaan nuku. Ei näin voi jatkua...!  :D

Taria, minusta vaan tuntuu, että ihmiset täällä ei luhistu. Ne jaksavat ylitöitäkin pari viikkoa putkeen ilman vapaapäivää, aamusta iltaan, ja ovat ihan normaaleita, ei mitään oirehdintaa. Voi että, tänään vielä se pahin tyyppi palasi lomilta! Heti lamaannuin kauhusta. Pelosta siitä, mitä se sitten paasaa, kun olen taas poissa vaikka en edes näytä kipeältä. Ja jos ihmiset saikuilla jaksaa matkustaa Suomeen, ne eivät voi olla oikeasti kipeitä, sillä jos on kunnolla kipeä, ei jaksa matkustaakaan... Minä en tosin nyt ole lähdössä Suomeen, vaikka tekisi kyllä hyvää.

Aina Minerva, juuri niin! Pitäisi todella tajuta, että juoruilu ja ilkeily on henkistä tyhjyyttä. Näille ihmisille vain materia, uudet autot ja palkan suuruus merkitsee jotain (sekä viikonloppukännit), niissä ei ole syvyyttä eikä kykyä nähdä elämää kuin sen oman putkikatseensa läpi. Miksi siis antaa valtaa sellaisille, joiden ajattelutapaa ei jaa eikä toimintaa arvosta?! Muistan ala-asteen opettajani aina sanoneen että tyhjät tynnyrit kolisee eniten. Koliskoon täällä sitten kun minä parantelen itseäni.

Asterix, kiitos hassusta vitsistä! Minun tosiaan pitäisi unohtaa työ nyt vähäksi aikaa.  8)

Samarkand.. kaikki ei välttämättä ole sitä miltä näyttää..  ;)..
Ehkä juuri ne, joita eniten pelkäät heijastaa omaa pelkoaan sinuun.. ehkä juuri nuo ihmiset todellisuudessa olisivat enemmän loman tarpeessa.. huolehdi nyt vain itsestäsi.. muista, että olet ansainnut lomaa, sanokoon muut mitä tahansa! :)

 :smitten:  :smitten:  :smitten:

Hei Samarkand..

Minäkin haluan kommentoida tätä työntekoa Vesimiehenä, ja uutena ihmisenä täällä muutenkin. Melkoisen tutulta kuulostaa täällä tämä keskustelu -valitettavasti.

Itse tein reilun vuoden opintoja, kävin töissä, opiskelin vielä toisessakin opinahjossa "harrastuksena", omistin suuren liudan lemmikkejä, harrastin jotain sellaista, joka oli henkisesti melko raskasta (käsitteli vaikeita asioita, jotka olivat itselle vielä henkilökohtaisesti melko raskaita eli vapaaehtoistyö oli melkoisen kuluttavaa!). Tämä kaiken keskellä koetin tavata ystäviäni ja olla pirteä, hyvinvoiva, iloinen ja energinen. Jep. Ajan kanssa, kun en oppinut jarruttamaan, kehoni sanoi seis. Sairastuin ja se vei minut pariksi viikoksi sairaalaan josta useamman päivän vietin teholla ja valvonnassa eli mistään pikku jutusta ei ollut kyse. Jouduin kahden kuukauden pakkosairaslomalle joka tietenkin aluksi korpesi minua kauheasti; "kaikki on levällään ja hommat kaatuu niskaan.."! Aikani kotona touhutessani aloin miettiä kulunutta aikaa ja oikeasti asettumaan aloilleni tunteideni ja ajatusteni kanssa. Monta palasta alkoi loksahdella kohdalleen ja pikku hiljaa aloin päästä taas jyvälle elämänlaadun -käsitteestä.

Minulle tämä piiputtaminen on melko tavanomaista; murrosikäisenä ajoin itseni tilaan jonka seurauksena sairastuin bulimiaan. Muistan myös näiden kahden tapauksen väliltä monta monituista hetkeä, jolloin olen ollut niin väsynyt, etten ole jaksanut tehdä mitään muuta kuin itkeä, itkeä ja itkeä.. Uskon kuitenkin, että kun aikaa kuluu, opin vähän kerrallaan paremmin tunnistamaan itsestäni nuo merkit, jotta pystyn jatkossa reagoimaan niihin ja välttämään pahat kolarit itseni kanssa.

"Kärsi, kärsi, kirkkaimman kruunun saat" ei varsinaisesti kuulu minun lempilausahduksiini enää..  ;)

Tuo oli tosi hyvä huomio, että kukaan ei kiitä meitä itsemme tuhoamisesta. Minulla mielialat vaihtelee siitä, uskallanko ottaa saikun vai en. Olen pitkään nukkunut vain 4-5 tuntia yössä (tähän äitini kerran kommentoi että kuules nyt, valvominen ei ole mikään syy olla pois töistä...), katarri on taas tulossa ja kaikki on sekaisin, mutta ensi viikolla olisi spesiaali juttu, johon jokaisen pitäisi "tiimistämme" osallistua. Varmasti kaikki luulevat että otan sen takia saikkua, ettei kiinnosta osallistua tms. Ja mitä minä taas sitä mietin? Hyvä kysymys!  :knuppel2:

Minullakin nuo raha-asiat ovat niitä muttia, kun olen vielä velkaa vanhemmille, ja kun ei kiinnosta palata samaan köyhyyteen josta lähdin, työkkärin ja sossun pompoteltaviksi. Sekin ahdistaa! Hm, miksei Suomessa tule toimeen osa-aikatöillä!  :tickedoff:

Missäs on oma voimani, huhuuu..... :-\

Löytyköön Voimasi!!!

Kristallisaappaat toimii varmasti  ;)

Hei kaikille!

Suurkiitos tuesta ja avusta! Täällä sitä ollaan Suomessa, ihanaa rauhaa ja lepoa! Sain ulkomailta vain yhden viikon sairaslomaa mutta onneksi tulin sittenkin Suomeen ja suomalainen lääkäri tajusi missä mennään. Jouduin jonkinlaiseen  :2funny: kiihtymystilaan  :D unettomuuden takia ja olin ihan pihalla. Mieliala oli/on kyllä huomattavasti korkeampi kuin silloin kun aloitin tämän ketjun! Sain siis kaksi viikkoa lisää saikkua, jotta rauhoittuisin ja nukkuisin. Ihanaa, ihan lääkäri sanoi, että työt saa toistaiseksi unohtaa. En tunne yhtään syyllisyyttä enää, olen vaan hirmu väsynyt. Samantekevää, mitä töissä ajatellaan, olen kyllästynyt oravanpyöräoloon ja siihen että sairaana ja viimeisillä voimilla vain ramppaan töissä. En tiedä onko järkeä jatkaa siellä loppuun asti, jos tämä on tämmöistä ylämäki-alamäki -kierrettä, unettomuutta ja vatsaoiretta jatkuvasti, mutta toisaalta en haluaisi kokonaan palata Suomeenkaan vielä...

Olen ollut yhteydessä ystäviin ja olen kuullut että siellä on pari muutakin katkeamispisteessä mutta toiset vaan painostaa kiireen takia ja sättii jos joku lähtee aiemmin kotiin. Mikä ihmisiä vaivaaaaa?! Olen tosi tyytyväinen ja iloinen että sallin itselleni tämän levon!  :smitten: Ehkä se oma voima on sittenkin siellä, se oli vain vähän piilossa! Oikein hyvää ja lämmintä kesää kaikille!  :)

Hienoa!
Maailma on ihan toisennäköinen, kun on nukkunut kunnon yöunet ja päivänokoset perään. Siellähän se sinun sisälläsi on, se voimanpesä!  :smitten:

Heips Samarkand tervetuloa foorumille! (http://www.cosgan.de/images/smilie/froehlich/e010.gif)


Minä hyppäsin oravanpyörästä pois viimevuonna,lähes tarkalleen vuosi sitten..Sairauteni/terveyteni takia lähdin,en olisi enempää kestänyt.Pomoni oli(ja on edelleen) narsisti,pahimmasta päästä sellainen..(http://i47.photobucket.com/albums/f178/Alextheangel/grr.gif) Minulla henkinen puoli reistaa sen verran,että nykään kierränkin kaikki hiukankin narsistilta vaikuttavat ihmiset kaukaa jo kättelyssä.En enää anna enemmän kuin itse pystyn ja kukaan ei ime kaikkia energioitani.

huh,kylläpä helpotti kun sai hiukan kirjoittaa :)

Todellakin olen Samarkand sitä mieltä,että pistä ihmeessä itsesi etusijalle ja nimenomaan tervytesi!


Voimia sinulle!! (http://i47.photobucket.com/albums/f178/Alextheangel/36_1_11.gif)

Ja enkeleitä polullesi! (http://smileys.smileycentral.com/cat/36/36_22_25.gif)

Keijutar (http://smileys.smileycentral.com/cat/36/36_3_15.gif)

Samat sanat. On jotenkin tyypillistä suomalaista käyttäytymistä antaa kaikkensa muiden hyväksi. Mutta entä sitten kun kynttilä on poltettu loppuun? Ei parane poltella molemmista päistä, muutkin tarvitsevat sinua kuin työnantaja. Entä perhe ja ystävät ja kaikkein eniten sinä itse!

Mene lääkärille ja hanki todistus niin ei ole muilla sanomista! Ja muista olla vähättelemättä oireita ja väsymystä!

Tämä nykypäivän tuloskeskeisyys on kyllä äärimmäisen rasittavaa!! Unohdetaan ihmiset ja tuijotetaan pelkkiin lukuihin!

Heipä hei!

Niinpä, miesystäväni yrittää paukuttaa kallooni, että olen hänelle paljon tärkeämpi kuin raha, ja että hänelle olisi tärkeintä ja hän olisi iloisin, jos minä olisin kotona terveenä enkä vieraassa maassa sairaana, mutta olen saanut periluterilaisen kasvatuksen, missä työ ja raha menee kaiken edelle. (Ehkä siksi vaihdoinkin uskontoa?!) Äiti muistaa joka käänteessä sanoa, että ilman rahaa ei pärjää ja että raha ei kasva puussa, töitä on tehtävä, sanoipa vielä että en voi lopettaa tätä kesken, sillä mitä tuleva työnantajakin sanoo, jos en ole loppuun asti jaksanut - ajattelee kuulemma etten mitään jaksa loppuun asti enkä ikinä saa mitään työtä sitten. Meni hermot... Miksi ihmeessä ajattelisin, mitä joku tulevaisuuden tuntematon ihminen ajattelee???!!!  :knuppel2: Sitä paitsi en ole aikeissakaan tämän jälkeen syöksyä pää kolmantena jalkana seuraavaan työpaikkaan. Mutta eiväthän vanhempani ymmärrä, että joku ei halua tehdä töitä. Tietysti jokainen vanhempi haluaisi menestyvän ja vahvan lapsen jolla on hieno ura, onhan se noloa, että jälkikasvun pää ei kestä normaalia elämää, mutta minä nyt vaan olen tämmöinen...  :-[

No mutta joka tapauksessa, pelkään siis köyhyyttä ja työkkärin ym. tahojen ahdistelua enemmän kuin kuolemaa. Ne ovat jo ihan tarpeeksi painostaneet minua aiemmin, sossu pakottanut toimeentulotukea vasten töihin ja sen jälkeen leikannut tukia, kun en opiskellut yhtä kuukautta ennen tähän työpaikkaan lähtöä, ja oli sekin stressaavaa ja masentavaa käydä köyhänä töissä ja olla niiden piiskattavana. Periaatteessa siis pakenin köyhyyttä ja painostusta tuohon työhön, mutta taisinpa joutua ojasta allikkoon! Tiesin kyllä, etten välttämättä jaksa 8-tuntisia päiviä, mutta toisaalta ajattelin, että jaksaa ne muutkin, ei ole vaihtoehtoa, siis yritän.

Huh huh miten usein onkaan olo, etten mahdu tähän maailmaan sellaisena kuin olen! Aina on joku tökkimässä jostain, että on tehtävä sitä ja tätä TAI MUUTEN... Minulle ei ole vieläkään selvinnyt, mitä kokonaisuudessaan tarkoittaa vastuunotto omasta elämästä. Minulle se on vain sitä, että hankkii sen työpaikan ja tulee toimeen omillaan. Nähtävästi en kykene ottamaan vastuuta itsestäni, kun työ ei kiinnosta ja jo 8 kuukauden työn jälkeen olen miltei kanttuvei. Saisinkohan henkilökohtaisen avustajan?!  ;)

Keijutar, loistava tuo punainen "hymiö"!!  ;D

Olen jo löytänyt aikoja sitten sen, mitä oikeasti haluaisin tehdä, näytellä ja kirjoittaa, mutta niistä ei saa rahaa... Ei kai loppuikäänsä voi vain harrastaa. Olen ollut tätä ennen pitkään taivaanrannanmaalari, tämä on nyt yritykseni elää kunnollista elämää ja saada vihdoin kunnon toimeentulo. Mutta pelkkä raha on ainakin minulle huono motivaatio tehdä mitä tahansa työtä. Totta, että jos terveys menee niin ei rahaakaan tule, ja jos on tosi huonossa kunnossa, mitä sillä rahallakaan sitten enää tekee! Paitsi pistää sen kaiken itsensä hoitamiseen, lääkäreihin ja terapioihin ja tulos onkin sitten plus miinus nolla.  ??? Täytyypä lukea tuo "Luova visualisointi"!

Olen tämän viikon aikana huomannut miten vaikeaa minun on rentoutua. Koen hirmuista syyllisyyttä, jos olen tekemättä mitään, ja sitten ahdistaa. Niinpä olen sairaslomallakin säntäillyt joka suuntaan ja hoitanut asioita, kotia... Enkä kyllä koe levänneeni! Tänään silti olin ekaa kertaa tänä kesänä uimarannalla ja se oli hienoa!  8) Ehkä huomenna uudestaan, sinne vaan laiskottelemaan! Vielä on viikko aikaa opetella OLEMISTA.  :angel: