Astro Foorumi

Vähemmän miellyttävä aihe, mutta valitettavan tuttua monelle. Joitakin kiusataan koulussa, toisia työssä, eräitä kotona.

Itse olen saanut olla rauhassa tältä ilmiöltä niin koulussa kuin työpaikallani, mutta läheisissä suhteissani minua on pyritty nöyryyttämään useita kertoja. Kotikiusaamista siis. Toisinaan tämä käyttäytyminen on äitynyt toisen osapuolen taholta suoranaiseksi tuhovimmaksi. Minut on saatava alistettua keinolla millä hyvänsä!

No niin, Nikula esille ja sieltä tulkintaa Mars-Saturnus-aspekteista. Itselläni ko. planeetat ovat oppositiossa keskenään, Mars Vaa´assa huoneessa 5 ja Saturnus Oinaassa huoneessa 11.

Nikula kertoo mm. näin Astrologian ihmiskuva-kirjassaan: Nämä aspektit ovat tunnetuja masokismistaan ja sadistisista piirteistään. Itserankaisun motivaatio tunkeutuu alitajuisesti esiin ihmisen toiminnoissa, mikäli psyyke on sisäänpäinkääntynyt. Ulkonaisempi ihmistyyppi taas vaatii muilta liikaa, on oikea orjapiiskuri, helittämätön työssä, vihassaan ja katkerissa muistoissaan. Kieroonkasvaneena hän kiusaa ihmisiä, hallitsee omilla oikuilaan läheisiään ja kurittaa heikompiaan. Hän ei pysty avautumaan, nauttimaan vapaasti elämästä eikä näkemään asioita suuremmasta näkökulmasta kuin omansa. Huumorintaju saattaa puuttua kokonaan, ellei piikikästä ironiaa lueta sellaiseksi. Arvostelunhalu on vaivoin pidäteltävissä.

Itse en koe olevani tällainen, mutta todentotta olen saanut olla tekemisissä yo. kuvauksen mukaisten ihmisten kanssa.  :tickedoff:

Tutkin tässä taannoin myös erään nuoren miehen karttaa, joka on mielestäni mitä kunnollisin tyyppi, mutta on lapsena joutunut kärsimään pahasta koulukiusaamisesta. Hänellä kartallaan T-risti, jonka kärkenä on Saturnus Leijonassa huoneessa 4 ja tästä lähtevät neliöt Mars-Venus-yhtymään Härässä huoneessa 12 ja Neptunukseen Jousimiehessä huoneessa 6.

Olenko nyt oikeilla jäljillä Mars-Saturnus-tulkintojeni kanssa, vai olisiko muitakin planeettayhdistelmiä olemassa, jotka altistaisivat olemaan joko kiusaaja tai kiusattu?

Hmmm.

Myös minulla on Saturnuksen ja Marsin oppositio, mutta minua ei ole ikinä kiusattu koulussa, työpaikalla tai kotona. En ole myöskään itse ollut koskaan varsinainen kiusaaja, mutta olen kyllä aika kriittinen ja varsinkin nuorempana tietyllä tapaa jyräsin ihmisiä, kunnes opin vähän varomaan tätä "voimakkuuttani", joka ei ole aina hyvä asia ihmissuhteissa.

En ehdi nyt paneutua aiheeseen enempää, mutta vilkaisin nopeasti koulukiusatun ystäväni karttaa, eikä siellä ollut ko. planeettojen välistä aspektia. Mietin tätä myöhemmin jos muistan.

Linn

Juu, Mars-Saturnus -oppositio tai muu pääaspekti voi toki tarkoittaa muutakin, esim. Nikulan mukaan tiukkaa organisaattoria, sotilasta tai kurinalaisen toiminnan ohjaajaa, jonka elämä on säännösteltyä, lailla ja normeilla rajattua. Tämän aspekti voi viitata henkilöön, joka tekee työtä oikein spartalaisella itsekurilla ja ahkeruudella. Lisäksi mainitaan vielä huonon isäsuhteen mahdollisuus.

Esim. sisarellani on Marsin ja Saturnuksen yhtymä ja hän on tuollainen väsymättömän ahkera puurtaja.

Isälläni on kartallaan suurkolmio, jonka kärkinä ovat Saturnus, Mars ja Pluto. Ei miellyttävä yhdistelmä edes suurkolmiona. Tässä hän on jo joutunut suurvaltapolitiikan rattaisiin silloin pienenä, kun venäläiset panssarit puskivat takapihalle.

Äitini kartalla Mars ja Saturnus ovat yhtymässä keskenään ja kolmiossa Plutoon ja sekstiilissä Aurinkoon. Ei miellyttävä yhdistelmä tämäkään. Hallitseva, vahva tyyppi, joka on yksi niistä henkilöistä, jotka ovat pyrkineet viemään minulta oman tahdon keinolla millä hyvänsä.

Plutohan voisi olla myös yksi potentiaalinen planeetta, jonka aspektit tai transiitit voisivat viitata alistamispyrkimyksiin.

Parin kartan perusteella voisin sanoa että pluton ja marsin neliö voisi viitata hyväksikäyttöön kuten kiusaamiseen. Jos on venuksen ja pluton neliö niin parisuhde ongelmallinen.

Koulukiusattu ja myös eräällä vanhalla työpaikalla kiusattu ilmottautuu.
T-risti löytyy, kuten myös Leija, Kultainen Kolmio, Pikku Kolmio, Mahdollisuuksien Kolmio ja Mystinen Suorakaide.

Hehhehe.... :2funny: :D
Ei varmaan tarvitse selittää, että hullut, tunnevammaiset ja itseensä tyytymättömät ihmiset kyllä löytävät minut ihan kaikkialla. :2funny: :D

Itseasissa tuo on ollut yksi parhaimmista elämänkouluistani,
jossa saanut harjaannuttaa älyä, oveluutta ja huumorintajua. :2funny: :D

Lapsena ja parikymppisenä beibenä ei vielä oikein tiedostanut omia voimiaan, jolloin ehkä tarvitsin noita kokemuksia löytääkseni ne. ;)

T-rististä Seppohan sanoo T-rististä mm. näin;

"Tällainen kuvio on vahva viesti edellisten elämiesi aikana tapahtuneesta itsesi unohtamisesta. Tällä kertaa olet sitten vakaasti päättänyt keskittyä oman elämäsi henkiseen kehittämiseen, jotta pysyisit maailmanmenossa mukana. Jos edelleenkin otat velvollisuudeksesi huolehtia ensisijaisesti muista niin eipä käy sinua kateeksi, sillä todella kurjaksi tulee elämäsi sitä kautta muodostumaan. Voimasi riittävät juuri ja juuri omista asioistasi huolehtimiseen ja kaikki muu on ikävyyksien kerjäämistä."  

antimoguli,

Liz Greene sanoo kirjassaan Astrology of Fate, että on nähnyt Mars-Pluto-aspekteja naisten kartoilla, jotka ovat kokeneet seksuaalista väkivaltaa, jotkut jopa toistuvasti. Miehen kartalla sama aspekti voisi viitata sitten aggressiiviseen seksuaalisuuteen.

Asterix,

mitkä planeetat ovat T-ristisi osat ja mihin huoneisiin ne sijoittuvat?

Minulla on saturnus-mars oppositio ja minua on kiusattu kouluaikoina, kunnes sanallisesti annoin takaisin, se loppui onneksi. Itse en ole kiusannut ja minua ärsyttää suunnattomasti jos jotain ihmistä kiusataan. Työssä olen orjapiiskuri itselleni, vaadin paljon itseltäni.

T-risti Astrosta clickattuna;
(http://i47.photobucket.com/albums/f178/Alextheangel/t-ristismall12.png)
Syntymäkarttani...
(http://i47.photobucket.com/albums/f178/Alextheangel/syntymkarttaA.png)

Minuakin on koulukiusattu lapsena. Sisäisestä soturistani katsoessani minulla ei ole Saturnus oppositio marssia vaan Saturnus yhtymä mars. Näistä yhtymä ja oppositio jutuista minulla ei kyllä ole harmainta hajuakaan.  :idiot2:

jos pluto on vahvin vaikuttaja transiiteissa ja kuu herkin vastaanottaja,
niin ottaisin kyllä tuon kuun tähän mukaan kiusatun rooliin vaikuttamassa,
varsinkin kun tiedän parikin tapausta, jossa kiusattuna olo  "periytyy" äidiltä lapselle;sijoittuuhan kuu usein kartalla jollakin tapaa äidin yhteyteen,ja kun kuu kuvastaa sisäistä turvallisuutta tai sitten sitä turvattomuutta,näin ollen myös sielun haavoja,jotka lapsi "imee" itseensä
reaktiomallina
 :pluto:  :askendentti::lla mutta 12 huoneen puolella voikin "herkistää" uhriksi,se on silloin alitajunnan myllerryksessä ja helppo nakki toiselle
herkälle aistijalle,ehkä pluto 7 huoneessa,joka haluaa alistaa (voi tulla myös alistetuksi) ja onhan 7 huoneen teemojakin  myös viholliset,toisaalta 7 huoneen yhteenotot ovat avoimia,sinänsä oikeudenmukaisia periaatteessa,

pluton ja kuun myötä olisivat silloin näiden huoneet 8 ja 4 myös vaikuttamassa,
ja planeetat ravussa,
skorpionia en merkkinä luokittelisi mukaan kumpaankaan rooliin sinänsä,
vaikka se aikasmoisen pirullisesti "piikitteleekin" mutta yleensä siinä on mukana totuuden siemen,ei pelkkää ilkeyttään suutansa avaa,
ja raivokohtauksetkin ovat suoria

esim. asterixilla  :kuu: :aspect_squ: :askendentti:,
samalla kun  :keskitaivas: :pluto: :aspect_opp: :mars: ja mars siellä sisäisen turvallisuuden huoneessa,
ulkoinen olemus viestittää tekemisen kautta sisäisen mielentilan,
ja kuka häntä kiusaa? tunneanalyytikko,6 huoneen  :uranus: :kuu:?
kehokielen asiantuntija,
mars 1 huoneessa vaatimassa lisää elintilaa,minuuden pönkitystä aggressiolla,
liittyy siten oinaaseen,mutta oinas sinällään on kaikkea muuta kuin kiusaaja,
teiden ritarina vasta esiintyi...
ehkä näissä merkeissä on ne potentiaalit just molempiin,
mistä te sen saturnuksen tähän otitta?
psyyken luuranko kolisee kun mars mätkii..

ja artemis,
myös  :saturnus: :aspect_opp: :kuu: piiskaa velvollisuuksilla,
mutta onneksi näin vanhempana sitä oppii luistamaan tuosta "pitäisi"-sanasta...

Tällä tuttavamiehelläni koulukiusaaminen oli alkanut ilmeisesti heti ensimmäisestä luokasta lähtien. Kun hänen transiittejaan katsoon tuolta ajalta, niin hänen T-ristinsä on ollut Saturnuksen koettelemana tuolloin, jonka lisäkäksi Uranus on tehnyt vuoronperään oppositiota hänen Kaksosissa (h. 12) sijaitseville planeetoilleen. Kaksosissa hänellä on stellium, osasina Kuu, Jupiter ja Aurinko ja Merkurius. Pluto taas teki jo hieman ohimenevää oppositiota Härässä sijaitseville Mars-Venus-Chironille.

Tämä mies on myös perus-Neptunikko. Tuo Kaksosissa oleva stellium on oppositiossa Jousimiehessä sijaitsevaan Neptunukseen. Voisi hyvinkin olla altistava aspekti kiusaamiselle.

En muuten muista nähneeni kellään näin paljon planeettoja huoneessa 12. Vaikka superkaksosnen onkin ja oikein lahjakas verbaalisesti, niin erakoitumistaipumukset ovat erittäin vahvat. 12. huoneen symboliikan mukaan hän on kiinnostuksenkohteensakin valinnut, filosofiaa, psykologiaa jne. Eli vähän niin kuin minä!

Mun kartaltani löytyy T-risti:
kärkenä :saturnus: :rapu: kymppihuoneessa  :aspect_squ:  :chiron: :oinas: kasihuoneessa ja  :merkurius: :vaaka: kakkosessa

 :saturnus: tekee myös oppositiota kuulle kauriissa huoneessa 4.

Ja Pluto-Mars -yhtymä ykkösessä neliöi kuuta.

Tässähän näitä kiusaus-aspekteja olikin...

Näistä nikkin mainitsemista asioista:


...nousi mieleeni juuri tuo, että minä en ole ikinä varsinaisesti oikein istunut tuohon kiusatun rooliin, vaikka kiusatuksi olen joutunutkin koulun alkamisesta sellaiseksi parikymppiseksi. Ja yläasteella tietysti pistin vahingon kiertämään ja kiusasin muita... :buck2:

Niin että minulla tuo korostunut ykköshuone varmaan omalla tavallaan antaa sitä tiettyä voimaa ja jääräpäisyyttä kestää alistumatta ankaraakin kiusaamista, joka näin ollen laimeni ajan kanssa ainakin ala-aste-iässä. Toisaalta se tuo myös ihmisen hyvin näkyväksi, ja näin ollen erilaisena uhriksi.

Murrosiässä nimenomaan pojat kokivat, että minut pitää nujertaa. Sitä eräs "poikajengi" yrittikin sitten tuonne parinkympin korville asti. Samasta aiheesta kirjoittelin tuonne kuoleman ennustaminen -ketjuun.
 
Pluton tyylille uskollisena ilmoitin sitten lopulta yhdelle tällaiselle kiusanhengelle, että tappakaa jos siltä tuntuu, ei paljon pistele, mutta kenenkään p*rsettä en käy nuolemaan vain että kiusaaminen loppuisi.

Piilossa muiden katseilta kuitenkin kärsin vatsahaavasta, masennuksesta ja erilaisista psykosomaattisista ihovaivoista.

Mutta kuten Asterix sanoikin, tuo kaikki on käynyt kyllä loistavasta elämänkoulusta. Silloin sitä ei ehkä osannut arvostaa ;), mutta nykyään nuo mennet kokemukset ovat pikkuhiljaa kääntyneet/kääntymässä vahvuuksiksi.

Sign tuossa ehtikin kirjoittaa väliin, ja on niin pientä tekstiä täällä yhteenveto-osiossa, etten sitä tässä pysty vielä lukemaan.
Chironin transiitit kuitenkin osuivat silmään. Kävinkin aiemmin tänään tarkistamassa tuon pahimman vaiheen aikaiset transiitit ja siellähän se Chiron näytti liukuvan Asc:in, Auringon, Pluton ja Marsin yli niihin aikoihin.

Kuu Kalana ja Nousu Rapuna voitte kuvitella, että minua on yritetty kyllä kiusata. Yksinkertaisesta syystä, että olen aina ollut lyhyt.

Mutta nämä kiusaajani eivät tienneetkään, että Ravut osaavat olla varsin kovapintaisia ja kun minulla vielä tuo Mars majailee Kauriissa yhtymässä Dsc. niin annoin kyllä takaisin.  :knuppel2:

Eikä näin ollen minua koskaan varsinaisesti kiusattu. Mutta tietysti kaikessa yksityisyydessä kyllä kärsin siitä. Yrityksistäkin.

En tiedä mikä olemuksessani sitten oli tai on sellaista, että heidän oli pakko testata, että saako minusta uhria.

Minulla on väljä Pluto neliö Mars kartallani. Astro.fin mukaan liian väljä eikä se näytä sitä, mutta astro.comissa se näkyy.

Niin olin siis ala-asteella kun minua yritettiin kiusata. Yläasteella minulla alkoi sitten tr. Pluto yhtymä Aurinko ja kukaan ei kiinnittänyt pituuteeni enää huomiota. Muutama meidän luokkalainen jätkä kysyi joskus, että miksi olen niin lyhyt, mutta ei mitenkään ilkeästi. Siinä se.

Mutta minuun kiinnitettiin kyllä muuten huomiota... Asuin yhden koulun "tosi kovan jätkän" naapurissa ja olimme olleetkin yhdessä ja siis he tiesivät minut kyllä. lempinimeni oli kuulemma "oranssi" koska minulla oli usein oranssi napapaita päälläni tuohon aikaan.  ::) Koska napapaidat olivat muotia eikä ylimääräisiä kiloja vielä ollut... niin mikäs siinä...
Sitten värjäsin hiukseni mustiksi ja se todella huomattiin... Voi noita muistoja.  :laugh:

Muistan kyllä, että yläasteella opettajat sai kärsiä... mutta ei me kenellekään opettajalle ilkeilty. keksittiin vaan semmosia hyväntahtosen ilkeitä lempinimiä keskenämme. Meidän ikäluokka on niin sopuisaa ja suvaitsevaista sakkia, ettei meillä kiusattu ketään.  :angel:

yeah right... no ei kauheesti ainakaan...

Ihan niinku koulukiusaaminen ei riittäis niin kiusaamista tosiaan esiintyy työpaikoillakin. Siis ihan käsittämätöntä. Aikuiset ihmiset.  :uglystupid2:

Minun koulukiusaaminen ylä-asteella alkoi kahden opettajan, uskonnon -ja historianopettajan toimesta. Olin kiinnostunut molemmista aiheista todella paljon, kuten edelleenkin. ;)
Uskonnonopettaja oli todella fundamentaalinen kristitty ja historianopettaja sotahullu ja natsimielinen. Hän on sitä edelleen.

Hän istuu ko. kaupungin eräässä johtolautakunnassa, samassa missä äitini ja hän esim. sylkee äitini päälle tosi rumia asioita siitä, että hän on ollut suomalaisena naimisissa isäni kanssa, jossa on lähi-itää ja keski-eurooppaa ja tehnyt kaksi lasta tämän kanssa.

No.. perhetaustani ei ole kristittyjä, muuta kuin suomalaisen isäpuoleni suku ja lisäksi en ole kovin arjalaista valkoista rotua. :D

Lisäksi se, että muutimme Suomeen äitini avioiduttua uudelleen isäni kuoleman jälkeen oli 80-luvulla jotain hyvin ihmeellistä joillekin metsäläisille. ???
Sitä ennen äitini oli käynyt vain synnyttämässä veljeni ja minut Suomessa.

Minua ei siis kiusanneet vain muut lapset vaan myös aikuiset.

Kiusaaminen loppui siihen, kun sitten 8-luokan vähän ennen puolta väliä sain paikan ulkomailta yksityisestä koulusta. Sukuni painosti äitini ottamaan minut pois yläasteelta ja siirtämään turvallisempaan paikkaan.
Muistan miten siitä riideltiin rajusti, mutta erittäin fixu teko suvultani ja perheeltäni. :)

Hmmm, hämmästyttävästi meille Kaksosille on kertynyt jonkinlaista kokemusta henkisestä terrorista 80-luvun loppupuolella.

Tämä tuttava-Kaksoseni kärsi eniten vuosina 87-89, kuten myös minä, tosin itselläni pahin ajankohta oli 86-88. Itselläni välit äitiini tulehtuivat tuona aikana aivan äärimmilleen. Todella inhottavaa aikaa. Asterixin kertomuksesta ja syntymäkartasta päätellen kiusaaminen on ajoittunut jokseenkin samaan ajankohtaan.

Uranus ja Saturnus vaeltelivat tuolloin Jousimiehessä, Neptunus on ollut kvinkussissa Kauriin merkistä Kaksosiin nähden, kuten myös Pluto Skorpionista. Väliaikainen yod siis noilta kahdelta viimeksi mainitulta planeetalta Kaksosiin. Ei kiva, ei kiva.

Olet oikeassa.
Myös oman äitini (kauris) kanssa välit tulehtuivat ja sitä ei parantanut ollenkaan se, että hän koki epäonnistuneensa äitinä,
kun muu perheeni arvosteli hänen kasvatusmetodejansa ja puuttui tuskalliseen koulunkäyntiini.
Onneksi puuttuivat. :)

Meilläkin ruotsin opettaja sai ilmeisesti kärsiä. Hän oli sellainen ihan oma persoona joka puhui noin 10 eri kieltä etu ja takaperin. Siis ihan oikeasti -> itsaekio! Hän oli jotenkin noidan näköinen nainen joka ajoi vanhalla ladalla. No ei se mtn.

Lopulta se kypsyi meihin kahdeksannen luokan lopulla, ja tilasi jostain kaukaisesta galaksista tutkijan, joka tutki kyselyn avulla luokkamme ryhmähenkeä. Tulos oli, että eihän siinä mitään vikaa ollut, aivan kuin samaa perhettä oltaisiin oltu. Ja niin sai kärsiä vielä tuo opettaja meitä yhdeksännenkin luokan. Mielenkiintoinen persoona on varmaan se ope, jos nyt voisi häneen tutustua.  :knuppel2:

Minuakin kuisattiin hieman ekaluokalla  :'(. Koulussa oli remontti kesken ja ne Valtavan Isot Viidesluokkalaiset oli siinä viereisessä luokassa. Silloin nimeni oli mukan erikoinen ja siitä he innostuivat sen verran paljon että, joskus pelkäsin ja ehkä tulin aremmaksi tuntemattomia kohtaan.

Aha. Ollaan Astro Special osastolla. No näkeehän tuon kartalta, että ujohko voinen olla  ;)  :-*

Lilli ja Linn, onpa mielenkiintoista että teilläkin on Mars-Saturnus oppositio. Niin nimittäin itsellänikin. Eli kun siis vähintään kolmella modella on tuo kuvio, niin kyllähän se taas kertoo selvästi siitä että me Mars-Saturnus-aspektiset olemme taipuvaisia vetämään itsellemme vastuita ja velvollisuuksia jopa vapaa-ajallamme...   ;)
 
Koulukiusausta en ole kavereiden taholta kyseisellä aspektilla kokenut; sen sijaan yhdistän kuvion enemmänkin hankaluuksiin isän ja sittemmin myös aviomiehen kanssa. Niin ja kouluaikoina jouduin tavallista useammin hankaluuksiin miesopettajien kanssa. Monesti aika käsittämättömistäkin syistä nimenomaan miespuoliset auktoriteetit ottivat silmätikuksi - ehkä tässä on nyt juuri kyse niistä nöyryyttämisen ja alistamisen teemoista, joiden Lilli kirjoitti tähän aspektiin liittyvän.

Mars-Saturnus antaa myös mielestäni kestävyyttä kestää melkein mitä tahansa, joka taas ei ole ollenkaan välttämättä hyvä juttu. Siinä kun fiksumpi keskivertokansalainen on jo tajunnut vetää itsensä irti jutuista, jotka eivät elämässä toimi, Mars-Saturnus-aspektin omaava venyy kuin purukumi ja yrittää jaksaa vielä katkeamisenkin jälkeen. 

Poikani sen sijaan kärsi koulukiusaamisesta koko ala-asteen ajan. Hänen Aurinkonsa on Kaksosissa, toisaalta hienosti sijoittuneena Suurkolmion osana, toisaalta myös sattuvasti Yodin kärkiplaneettana. Pahimmat vuodet olivatkin juuri ne kun tr. Pluto opponoi ensin MC:tä, sitten Aurinkoa ja Venusta. Mielenkiintoista muuten, että Lilja-82 kirjoittaa, että kiusaaminen loppui Pluton tehdessä yhtymää Auringolle. Tässä siis taas konkreettinen esimerkki siitä, miten eri tavalla samanlaisetkin transiitit toimivat eri ihmisillä. Ja sanotaanhan, ettei mikään transiitti tuo elämään mitään sellaista, johon ei olisi valmiutta jo syntymäkartalla. Ainakin pojallani syntymäkartan Saturnus 5. huoneessa ja Kheiron 11. huoneessa antaa valitettavasti viitteitä siitä, että ystävien kautta ne karvaimmat läksyt opitaan.

May!

Saturnus-Mars -oppositio näyttää olevan myös Aniaran kartalla. Enki, joka ei ole enää moderaattoreissa mukana, omasi taas Saturnus-Mars-yhtymän.
AthaMaaritin ja Kaurisenergian karttoja minulla ei olekaan, vaikka olisi mielenkiintoista nähdä, löytyykö tämän planeettaparin aspekteja heidän kartoiltaan.

Tämä Saturnus-Mars-oppositio tulee jotenkin esiin pitkissä parisuhteissani. Ensimmäisessä avoliitossani ko. planeettapari makasi synastriakartalla miehen AC-DC-linjalla. Toinen mies taas on Au-Oinas, Kuu-Kauris, joka niin ikään viittaa Saturnus-Mars-symboliikkaan. Tällä viimeksi mainitulla miehellä on myös Pluton ja Venuksen oppositio kartallaan, eikä hän ole suoraan sanottuna kovin mukava naisia kohtaan ainakaan pidemmällä aikavälillä. Eiköhän hän ole klassinen naisvihaaja. Hänen on pakko hallita, alistaa, nöyryyttää, vedättää yms, ja jos ei onnistu, niin sekoaa täysin. Itse olen sekoiluansa katsonut viimeisen vuoden ja se on mennyt niin sietämättömäksi, että kamat on pistetty jakoon, suhde on muuttunut on-off-tyyliseksi, ja nykyinen off-vaihe taitaa jäädä pysyväksi.

Näin perusplutonikkona olen valtataisteluissa elementissäni, mutta rajansa kaikella.

Oli pakko katsoa parin ystäväni kartat toisen foorumin modeporukasta. Kummallakaan ei ollut Mars-Saturnus -aspektia, mutta toisella ne molemmat ovat ensimmäisessä huoneessa ja toisella molemmat (väljässä) yhtymässä AC:hen, tosin Mars 12. huoneen puolella.

Nyt en taaskaan ehdi paneutua tähän mielenkiintoiseen ketjuun enempää, sillä juoksen bussiin, että ehdin vielä aurinkoon kotiparvekkeelle täältä töistä!

Linn

Lilli, tosiaankin Aniarallahan on kuvio ainakin myös, muistaakseni myös osana Suurristiä kuten itsellänikin. Mielenkiintoista!

Miessuhteissahan tämä omakin Mars-Saturnus-oppositioni eniten ilmenee. Mieheni on Aurinkomerkiltään Leijona ja hänen Aurinkonsa osuu tarkalleen oman Marsini kanssa yhtymään. Toinen pitkäaikainen suhteeni, Aurinko Vesimies, osuu taas Auringoltaan tarkalleen Saturnukseni päälle. Nämä ovatkin olleet sitten elämäni pisimmät, mutta myös rankimmat ja eniten työstämistä vaativat suhteet, joita kumpaakaan en ole koskaan saanut toimimaan niin hyvin kuin olisin halunnut. Jonkinlaista elämänkoulua ja kasvamista tämäkin; helpoissa suhteissa ei tarvitse kasvaa. 

Olen ystävystynyt viime aikoina naisen kanssa, jonka Ascille oma Marsini osuu ja jonka Descille siis tietenkin osuu tuo Saturnukseni. Odotan mielenkiinnolla minkälainen ystävyydestämme muodostuu; tuleeko meistä sydänystäviä vai jäämmekö viileän kohteliaalle tasolle.

Lilli, Pluto-Venus ei kuulosta hyvältä eikä sitä tietty olekaan. Tällä Leijona-aviomiehelläni on Pluto-Venus-yhtymä Neitsyessä ja kyllähän hänestäkin aikamoista naisvihaa löytää pinnan alta - kunhan raaputtaa kohteliaan Leijona-ulkokuoren hurmuripintaa hieman syvemmältä. Samaa teemaa toistaa vielä Kuun oppositio Saturnukseen - harmillinen aspekti kun itse Kuu on niinkin ihanassa merkissä kuin Ravussa. Onhan se ollut aikamoinen elämänläksy opetella, että ei itse ole läheskään aina läheskään niin paha ja hankala henkilö kuin mitä miehen mielestä. Tarkoitan siis, että hankalilla aspekteillahan mies katsoo naista kuin naista tietynväristen linssien takaa ja ne värjäävät naiset kaikki samanvärisiksi täysin naisen todellisesta olemuksesta huolimatta.

Linn, kiva kun jaksoit tsekata noiden toisten kollegoidesi kartat. Aika merkittävästi ovat Mars ja Saturnus heilläkin sijoittuneet. Kai me modet sitten ollaan keskimäärin aikamoisia puurtajia, sadisteja tai mitä lie....  :)

Modeista vielä sen verran, että Saturnus-Mars/Kauris/Oinas-dynamiikkaa näkyy myös Ajatuksen ja AthaMaaritin kartoilla (sen vähän minkä viimeksi mainittu on tiedoistaan ilmoittanut)

Siis Ajatus on nouseva Kauris, Mars on ykköshuoneessa sijaitsevan planeettarykelmän lähimpänä AC:ta sijaitseva planeetta. AthaMaarit on tietääkseni Au-Oinas, AC-Kauris.

Virkavaltakuvio selkeästi.  :police:

Ystävääni kiusattiin yläasteella todella paljon, etenkin poikien toimesta. Tytöt eivät kiusanneet, vaan suhtautuivat välinpitämättömästi. ystävälläni on hmmm...kolmio(?), jonka kärkenä jupiter-mars-chiron oinaassa huoneessa 1, neliössä 6.huoneen staurnukseen ravussa ja 12. huoneen kuuhun kauriissa, jotka oppositiossa keskenään. Hänen plutonsa on neliössä aurinkoon.

Itseltäni en löydä näitä aspekteja, vaikka jouduin itsekin kiusatuksi mennessäni tämän ystäväni ystäväksi.

Argh, taas löysin nämä viimeisimmät viestit juuri kun konetta pitäisi alkaa sulkea..

Mielenkiintoista, mielenkiintoista. Ja May, ihan pakko sanoa, että meidän elämässä näyttää toistuvan paljon samoja astrokuviota... Ei aina niin positiivisia, siis. :-\

Mutta yritän taas palata tämän ketjun kimppuun paremmalla aikaa!

Linn

Moikkeliskoikkelis.

Elämäni vaikein ihmissuhde on isäsuhde. Mars ja saturnus yhtymässä huoneessa 12. Osa suurristiä, jonka muita osasia ovat jättiläis-stellium kaksosissa (9 ja 10) sekä neppari jousimiehessä (3) ( eli keskenään oppositiossa). Isän + koko perhedynamiikan vaikutus psyykeni rakentumiseen on ollut valtaisa, ja tätä "työstän" edelleen. Ihmettelen välillä itsekin, miten "hyvässä kuosissa" (lue: " tasapainoinen") loppujen lopuksi olen. Tosin mun vahva pluto-venus-aurinko (plus se neppari) -meininki vie erittäin vahvasti eteenpäin. Henkinen kasvu, valoon suuntautuminen, on elämässäni kuitenkin se perusmotivaattori, joten kaiken kaikkiaan näen tän synnyinperhekuvion todellisena oppikouluna, josta ponnistellaan eteenpäin valtavasti viisastuneena. Pluto on saturnuksen ohella nouseva planeetta ja muutenkin hallitsee karttaa vahvasti. Laskusolmun (veskari) hallitsija skorpparissa ja a vot: nousen tuhkasta yhä uudelleen ja uudelleen, spiraali kiertyy auki aina enemmän ja enemmän. Koen erittäin vahvasti valinneeni isäni yhdeksi suurimmista "guruistani", vaikka koulu on ollut vaikea. Toivon oman, jatkuvan psyykkisen "kouluttautumiseni" ja "puhdistautumiseni" olevan avuksi muille taiteen ja muiden parantavien energioiden muodossa...

Sign? -murulainen,

 :smitten:

hyvin päättelit, ilmeisen about-samaa vuosimallia ollaan kun se pluto siellä vaa'assa köllöttelee. ( Oon kasikymppinen) Ja kyllä mä plutonikoksi itseni koenkin: ykkösestä se heittää kolmiot sinne venukseen ja aurinkoon = keskitaivaalle.

Mä ajattelen, etä kaikki se läpikäyty "shitti" yhdistettynä omiin henkisiin voimavaroihin ja rakkauteen elämää/maailmaa/itseä/kaikkia kohtaan kääntyy aina voitoksi... Vaikka niitä tosi pimeitäkin aikoja on. Mutta hei, kelläpä ei? Ehkäpä se valo on just sitä, että uskaltaa katsoa pimeyttä silmästä silmään, antaa olla, päästää irti, nähdä toisin. Koska valoa on tarpeeksi...

Ehkä niin...

Jännää siis, että meillä niin samanoloisia kuvioita... Oisko se sitten niin, että toi lasku-veskari avittaa siinä, että haluaa jotenkin jakaa oppimaansa, että se mahtavin katharis tulee usein sitämyötä, että tuntee, että ne omat kokemukset jollain tapaa auttavat myös muita ihmisiä? Että kun kykenen omia kokemuksiani muuntamaan taiteeksi tai näkemään toisten haavoja selkeästi tms., oma "koulutus" on ollut just jetsulleen ajallaan ja paikallaan?

Anna
(Saa ihan rohkeasti kutsua Annaksi, mä sen toisen nimeni kirjautuessa vaan sinne tökkäsin).

 Ja joo, vielä kun näin puheliaaksi heittäydyin, toi sun "miestä saa hakea" - kommentti hymyilytti...

Aivan, aivan.

Klassisesti olen tutkinut omaa isäsuhdettani myös miessuhteissani. Ollut äitinä, suurena pelastajana, ja omista tarpeistani/haluistani viis. Näistä olen kuitenkin ajan mittaan huomannut päästää irti.

Mulla on niin vahva intohimo elää tasapainoisissa ihmissuhteissa (JA SUHTEESSA ENNEN KAIKKEA ITSEENI), että käyn mielelläni vaikka mitä myllyjä läpi itseni kanssa.  On niin kovin inhmillistä viedä aina se lapsuudenkodin dynamiikka niihin läheisimpiin ihmissuhteisiinsa (ei pelkästään parisuhteisiin, huomaan ma), että mä kysyn itseltäni jo sitä, että onko mun ylipäänsä mahdollista olla viemättä joitain tosi syvällä olevia psyykkisiä kuvioita niihin suhtesiin.

No joo, perusaatoksena kuitenkin se, että musta tuntuu että on jotenkin mun "tehtäväkin" oikaista sukupolvia jatkunut ketju. Itse haluan elää tasavertaisessa, kunnioittavassa parisuhteessa, ja jos mulle ja sille tulevalle "ihannekumppanille" ( ;D ) lapsia siunaantuu, niin antaa heille emotionaalisesti kaikki se, mitä en ikinä itse saanut. Eli ehdoton rakkaus. Ja paradoksihan se on: kaikki tämä täytyy mun mielestä kyetä ensin antamaan itse itselleen. Mä en odota, että se miekkonen tulis ja parantais ja pelastais mut, mutta odotan itseltäni sitä, että voin olla suhteessa, jossa on puhdasta rakkautta, sellaista, joka voi mua parantaa. Does it make any sense?

Kivaa kuitenkin avautua, kiitos su, Sign?

 :smitten: :)

Sign?-ihanainen,

hieno viesti. (Mä sain sen jo yöllä ja vastasinkin, mutta vastaus katosi.)
Halusin sanoa tämän, koska meidän energianvaihto oli niin ihanaa...

Kiitos kauniista sanoistasi. Mä ymmärsin kyllä mitä tarkoitit. Mä kyllä tunsin että sun sanat tulivat sydämestä  :smitten:

Sun rapu-kuvio on tosi jännittävä. Ja pluto-neliö. Saan sellaisen fiiliksen (mä heitän näitä juttuja koko lailla ihan intuitiolla, mä en tiedä astrologiasta varmaankaan kovinkaan paljoa), että säkin tosiaan olet muuttamassa jotakin sukupolvia jatkunutta ketjua, liityen naiseuteen. Kenties naisen "rooliin"/"asemaan". Liittyy varmaan jotenkin myös vahvasti itsetuntoon/alistamiseen/oman voiman tunnistamiseen... Osuuko yhtään oikeaan?

Se on hassua, miten se voikin olla  niin paradoksaalista, että oma voima ja viisaus löytyy usein sitä kautta, että luo itselleen jotenkin äärimmäisen lannistavat ja vaikeatkin olosuhteet. Sitä kautta rakentaa itseään "kokonaan uudelle pohjalle" (siis siinä määrin kuin se on mahdollista, viitaten siihen edellisen viestini lauseeseen, että mä pohdin missä määrin omaa psyykeään on edes mahdollista kyseenalaistaa ja uudelleenluoda...). Kyseenalaistamisen, tiedostamisen, toisin valitsemisen kautta. Mikä onkin niin perhanan vaikeaa välillä...

Aika vahvasti tässäkin pluto varmaankin puhuu, tosiaan se juuri nyt opponoi mun aurinkoa, venusta = keskitaivasta. Seuraavana vuorossa vesta, kuu ja merkurius... (Hihi, tätä jatkuukin vielä seuraavat vuosikymmenet. Toisaalta tuntuu ihan kotoisalta. Elämä on yhtä sisäistä myllyä, ja kyllä se toisaalta mulle passaa. Kyllä se niin on ollut niin kauan kuin mä muistan).

Tässsä tämä tällä erää.
Auringon lämpöä,
Anna

Sign?,  :smitten: ,

voi että. Mmmm-mm.

Kiitos vielä kun tarkensit noita sun tähtikuvioita.

Mä käsitän mitä tarkoitat: (mä en osaa laittaa tähän noita oikeita lainauksia) "niin tuosta mitä kuvailit niin se on se isoin ja syvin teema varmasti ollut, ihan pienestä pitäen jolloin muistan kiinnittäneeni todella paljon huomiota ja tunne-energiaa nimenomaan naiseuden "asemaan"...siihen miten, naista kohdeltiin fyysisetsi ja sanallisesti, millaisia asemia naissukupuolinen sai perhe ja suku kuvioissa...huh...lataus tän aiheen kanssa oli hyvin suuri..."


En siis ihmettele yhtään, että oot halunnut TUTKAILLA asiaa esim. lukemalla myös. Ymmärrän ton latauksen. Mulla on myös issueita, jotka liittyvät erittäin vahvasti vanhempien väliseen "rakkaussuhteeseen" ja koko perhedynamiikkaan. Näyttää vahvasti siltä, etteivät kaikki ihmiset tosiaan kelaile näitä asioita niin perinpohjaisesti, mutta ajattelen, että jos on jotenkin valinnut itselleen "tehtäväksi" joidenkin asioiden muuttamisen ts. valitsee tietoisesti elää toisin kuin esim. omat vanhempansa niitä on ehkä tutkinut tarkkaan jo lapsesta asti. Ja nimen omaan, koska mulla on issueita perhekuvioiden suhteen, mä kelaan näitä juttuja paljon, olen parisuhteessa tai en ole.

Mä tarkkailin myöskin jo ihan pienenä mun perhekuviota, ja mullekin kasvoi tuntosarvet hyvin varhain...

Itse asiassa mä ymmärrän ton sun junastoorin myös oikein hyvin. Siinä on jotenkin sellainen askel-taaksepäin-tarkkailu -asetelma siitä huolimatta, että olet ollut itse emotionaalisesti tossa tarinassa intsensiivisesti mukana. Mä voin samastua tohon tosi hyvin... Ehkä se on sitä laskusolmu vesimiehessä - uranus skorpionissa -juttua... Koska mäkin koen jotenkin jännällä tavalla aina olleeni jotenkin mun perheestä myös ulkopuolinen, vaikka olenkin ollut erittäin mukana. Ehkä mä vaan oon aina yrittänyt tehdä itsestäni jotenkin "harmittoman" ja kiltin, ikään kuin mulla ei olisi omia tarpeita tai haluja, koska niille ei oikeastaan koskaan ollut sijaa. Sen sijaan sain toimia sylkykuppina, ja "rakkauden" käsitteestä tuli mun psyykeeni kokolailla mustelmainen. (Tosin mä "rakastan mun perheenjäseniä edelleenkin hyvin paljon, tietysti. En mä myöskään miksikään "perhehelvetiksi" synnyinkotiani luonnehtisi). Onneksi mä tosiaan olen kyennyt irrottautumaan tästä, ollut helvatun skarppina tutkailemassa parisuhteitani, ja halunnut olla tietoinen ja tehdä tietoisia valintoja. Mä luulen, että se on jo ihan hyvä alku...

Ja toisaalta olen myös viime aikoina uskaltanut enemmän ja enemmän antautua virran vietäväksi. Mä voin tutkia, tutkailla ja tiedostaa, mutta ei mun tarvitse kaikkea tietää...

Mä ajattelen, että jos mä rakastan itseäni ja pidän oman sydämeni avoimena ja rehellisenä ja laajakaistan sieluuni auki parhaani mukaan, niin se riittää. Treenaan luottamusta siihen, että "kaikki menee parhain päin". Kai se on niin, että kun tää perhe-asia on niin "pöydällä", niin sitä toisaalta joskus odottaa, ihan huomaamatta, että ne asiat mitkä "jäi saamatta", tulis jotenkin eheytettyä kun saa toisen mahdollisuuden, silloin kun saa itse jonakin päivänä oman perheen perustaa. Ja sen haluaisi tavallaan tehdä niin "hyvin" (kuulostaa hassulta), että sitä jotenkin jännittääkin. Tai ehkä mä voisin sanoa tän asian yksinkertaisemmin niin, että yksi mun elämäni isoimmista teemoista on ilman muuta elämänkumppani-asia, sitä tulee tutkailtua. (Eikä mulla edes ole mitään pakkomiellettä "saada poikaystävää", se ei oo mikään elämän päämotivaattori, mutta tarkoitan että parisuhdeasiat kiinnostavat mua todella paljon.)

Ohhhoh. Taisi olla sekavahko sepustus.

Vielä haluan sanoa, että ihanaa kun sulle tuli oivallus tän energianvaihdon ansiosta...

Todella, lämpö ja lempeys ja hyväntahtoisuus, "rakkaudesta" puhumattakaan, taitaa olla asioita, joiden vastaanottaminen on todellakin myös ihan oma oppikoulunsa. Onneksi niitä asioita voi treenata itsensä kanssa.

Mulla on ollut hirvittävän huono itsetunto aikaisemmin (ei varmaan mikään yllätys keskustelun tässä vaiheessa), kunnes jossain vaiheessa otin itseäni niskasta kiinni, kun tajusin epävarmuuteni/mustasukkaisuuteni todellakin tekevän mun olostani paljon kurjemman kuin sen tarvitsi olla. Otin itseni kunnolla luokalle ja ryhdyin treenaamaan. Tästä on nyt muutama vuosi, ja voin todella sanoa, oman itsetutkailun + elämässä tapahtuneiden asioiden johdosta olen kyllä näissä asioissa jo ihan eri ihminen kuin silloin taannoin. Ja niihin aikoihin tosiaan kolisi kovasti kallooni se, että olen itse vastuussa siitä, millaiseksi itseni koen. (Että esimerkiksi itsensä toisiin vertaaminen, tai itsensä parjaaminen erityisesti, ei välttämättä ole kovinkaan rakentavaa toimintaa...)

Mutta tällä tiellä siis ollaan edelleen - huomaan että mun elämässäni on kulloinkin juuri ne asiat, mitä mä itselleni sallin. Siihen sydämen avaamiseen ja rakkausenergian virrattamiseen saa siis keskittyä edelleen ihan tosi aktiivisesti...

Ja ei kun sydänhengittelemään!

 :smitten:




 

Koulu- ja työpaikkakiusaaminen ovat vakavia asioita, mutta vakavimmat vammat aiheuttaa varmasti se, että joku perheenjäsenistä on "vihollinen".
Kuvaavaa on juuri tuo rakkaus-käsitteen muuttuminen melko myrkylliseksi, Venus-Pluto-teemaiseksi. Itselläni tätä aspektia ei ole, ja vaikka rakkauselämässäni on ollut aina vaikeuksia, niin olen tiennyt aina, mikä on puhdasta rakkautta ja mikä vain riippuvuutta ja hallintapyrkimyksiä. Rakkaus varmastikin saa mustan leiman, jos kotona vanhemmat antavat ymmärtää sanoin rakastavansa lastaan, mutta kaikki teot osoittavat jotakin muuta ja aiheuttavat "rakastetussa" vain pahoinvointia.

sign?, melko inhottavan oloinen stellium äidilläsi huoneessa 7. Mars-Saturnus-Pluto-Uranus. hrrrr, kyllä kylmää....

 :smitten: - Sign?,

kiitos, että avaudut. Voi että, tuntuu hyvältä. Mä just luin tota sun aloittamaa toista viestiketjua noiden auringon, kuun ja ascin vaikutuksista. Mä aina alan jotenkin oikein "harkitsemaan", että pitäisköhän tähän vastata. Siis avautuminen on mulle todellakin opettelun paikka, mä avaudun aika harvoille ja valituille kaiken kaikkiaan, mutta sitten toisaalta vaistomaisesti - niin kuin sanot, kaikelle on aikansa ja paikkansa - sitä tekstiä ja tunnetta vaan tulee joskus ihan odottamatta ja jotenkin rohkaistun ihan itseni yllättäen...

Voi että, tää keskustelu on kyllä todella inspiroiva. Mä ajattelin kyllä silloin viimeksi kirjoittaessani, että toivottavasti en häiritse ketään laittaessani tähän yleiseen ketjuun enkä yksityisviestinä. (Ja sitten mäkin rupean selittelemään: toisaalta haittaako se niin kamalsti, jos jotakin häiritsee, häritkööt, musta vaan tuntuu että mä haluan vielä kirjoittaa tähän näkösälle).

Tavallaan mua myös kiehtoo se, että me liikutaan tässä niin henkilökohtaisilla/kipeillä/ristiriitaisilla alueilla.

Ah, oli ihanaa kun muistutit tosta "the gift is in the wound".

Kolahtaa mulle just nyt.

Kun mä mietin sitten vielä kirjoitettuani ton edellisen viestin, että olikohan se nyt vähän turhan universaalinen ja makeileva, kun ottaa huomioon, miten mun pluto-aurinko-venus -oppositiot tuntuvat todellakin painavan päälle tällä hetkellä. On ollut jo jonkin aikaa surufiilikset ja syvät sessiot itseni kanssa päällä, liittyen noihin kaikkiin aiheisiin, joita tossa edellisessä jo selailinkin...

Toisaalta asiat mitä sanoin esim. sydämen avaamisesta on niin, mulle. Mutta sellainen "letting go ja letting be" - meininki mulla on nyt tässä päällä, ja oikeastaan toi lahja on haavassa itsessään -ajatus lohduttaa niin kovasti, koska eihän sen irtipäästämisenkään tarvitse olla  mikään ponnistus tai suoritus. Voi vaan olla. Mutta surussa on vaikeaa olla...

Mistä toisaalta päästänkin sitten siihen, että sellainen suru ja melankolia on kauhean isot osat sitä mitä mä oon, syvän ilon ja elämän rakastamisen rinnalla. Mikä ei varmaankaan ole taas mikään ylläri, jos nyt ajatellaan noita tähtikuvoita mitä tässä ollaan jo spekuloitu. Ja sitten olen sitä mieltä, että koska the gift is in the wound, niin elämässähän tosiaan voi olla kaikenlaista mahdollista tunnetta, tilannetta ja aatosta pöydällä yhtä-aikaa. Tasapaino on mulle sitä, että kykenen toivottamaan kaiken rehellisesti tervetulleeksi kussakin hetkessä. Ei sitä, että "sit ku oon setviny tän" ja "sit ku palikat loksuu kohdilleen". Aika helposti se elämä voi hurahtaa odotellessa ohi  ;)

Mä vielä heitän tähän sellaisen jutun, että olen aistivinani että myös sussa elää, ja on, pohjimmiltaan tosi vahva usko "puhtaaseen", pyyteettömään rakkauteen. Vaikka olisit varmaan monta kertaa halunnut heittää kirveen kaivoon, niin sanoaksemme. Ja ehkä oletkin.

Mutta kuitenkin taidat olla niin herkkä ja sisimmässäsi viisas, että tie valoon jotenkin löytyy aina. Ja sun haavat voi parantaa...
Ja kun ajatellaan sitten vielä sitä plutoa siinä kuudennessa huoneessa, niin sun parantaminen voi olla hyvin maanläheistä, arkipäiväistä, ikään kuin ohimennenkin tapahtuvaa. Tarkoitan että sun ei välttämättä tarvitse pystyttää mitään reikistudiota asiakkaille (siis varmasti myös voit tehdä senkin  ;) ), mutta että nyt kun mä ajattelen vaikka tätä miedän sessiota tässä, niin asiahan on aivan ilmeinen.

Aikamoista. Kiitos että autat mua avautumaan. Jotenkin näkymättömästi mutta kuitenkin tosi näkyvästi.

Mä toivon että nää sessiot ehkä tois valoa jollekin muullekin (?)

Nyt mä taidan ehkä mennä avautumaan sinne toiseenkin viestiketjuun, kun tää tuntuu niin mukavalta!

 :smitten:

Muchos besos!

Ja vielä,
tosta mitä sanot Lilli, niin kyllä maar, jos joku perheenjäsenistä (tai koko perhe) on yhtä-aikaa sekä vihollinen että kuitenkin se rakkauden/lämmön antaja, niin joo, myrkylliset on kuviot. Ja siitä itsensä pois "opettaminen", -tutkiminen on iso projekti.

Mä koen sen kiusaamisen jotenkin sellaiseksi suureksi opettajaksi oman itsekunnioituksen ja voiman löytämisessä. Ehkä sitä jollain tapaa haluaa laittaa itsensä niin ahtaalle, että on jossain vaiheessa tavallaan pakko astua ulos kehästä ja kyseenalaistaa kaikki tilanteeseen liittyvä. Haastaa laittamaan itsensä etusijalle, kunnioittamaan omaa itseään ja irrottautumaan kaikesta siitä, missä minua ei kunnioiteta sellaisena kuin olen, ehdottomasti.

Luulen että se on kaikille kiusatuille yhteinen teema.

Sign?, armahain,

tajuttoman hienot viestit.

Niin paljon asioita. Luettuani ton sun kolmanneksi vikan viestin otin jäähybreikin pohdiskellakseni, ja jo sä olit ehtinyt kirjoittaa lisää. Mä vastasin jo mutta vastaus katosi taas (jännittävää! notin' a pattern here...). Sun toiseksi viimeisessä viestissä on just eksakt samanlaisia ajatuskuvioita kuin mulla. Sitä oli ihmeellistä lukea... Ja siinä on niin paljon asiaa, mikä on mulle täydellisen ajankohtaista juuri nyt. Sen lukeminen ja siihen vastauksen kirjoittaminen oli mulle todella terapeuttista.

Tästä vasatuksesta ei ehkä tule yhtä sydänverellä kirjoitettua ( :D), ja ehkä ihan hyvä niin ( ::)).

Mistä mä aloitan...

(Tunnen suhun jotenkin kaiken kaikkiaan niin isoa yhteyttä just nyt... Olin kyllä bongannut sun energian saman tien kun aloin tätä foorumia tutkailla. No joo, siis, asioihin.)

Myöskään mun isä ei varmaankaan koskaan muutu. Kuolee kyllä, mun veikkauksen mukaan piankin, koska kieltäytyy niin itsepintaisesti kasvamasta ja ottamasta vastuuta mistään. Paitsi minulle, tuskaa on aiheutunut myös muulle perheelleni. Josta tunnen tällä hetkellä myös surua. Mun veli voi "tosi huonosti". Tietyn mittapuun mukaan. Sitten ajattelen myös, että kaikella on tarkoituksensa. Paitsi minä, myös kaikki muutkin ovat sielunsa suuressa viisaudessa valinnut juuri nämä kokemukset läpikäydäkseen.

Mutta se suru ja tuska irtipäästämisestä, sen unelman, ideaalin, idean hautaaminen on niin tuskallista. Mutta kun se todella, todella on niin, että mä voin kasvaa, prosessoida, kehittyä, valita ja päästää irti. Mutta ketään muuta mä en voi muuttaa, enkä kenekään toisen puolesta valintoja tehdä. Mä olen juuri päättämässä (huom, en päättänyt) olla mahdollisimman vähän tekemisissä mun isän kanssa, eli irti draamasta, jota mun synnyinperheeni elää. Mun isä ei varmaankaan tässä tietoisuudessa tule ymmärtämään miksi, mutta asiat on joskus ihan jotain muuta kuin miltä ne näyttää. Se rakkaus mitä en kotonani saanut, mun on annettava itse itselleni. Ja sitä mun isä ehkä lopulta oikeasti mulle haluaisi, mutta ei omassa kivussaan kykene antamaan. Päin vastoin, mun pitäisi (jossain hänen psyykensä kiemuroissa )olla mukana hänen kivussaan, mutta jos olen, pidän sitä yllä.

Irtipäästäminen romauttaa idean, jota mä oon niin kauan ylläpitänyt ja halunnut, lannistettuna mutta aina uudelleen itseni koonneena. Mä kai olen ajatellut että kun mä prosessoin ja päästän irti, mä voin olla zen ja antaa anteeksi. Ja olen erittäin paljon ollutkin. Kaiken kaikkiaan, olen aina ollut sellainen katalysaattori perheessäni. Hyvissä energioissa ollessani perheeni tuskat valuvat mun systeemistä kuin vesi hanhen selästä. Mutta sekin on ehdollistunutta. En halua enää olla hyväksikäytettävänä. Enkä käyttää. Jotainhan mäkin olen siitä saanut. Sadomasokistista käyttäytymistä.

Irtipäästäminen on vaikeaa, koska mullakin on ollut selkeä osani (viittaan siis siihen aikaisemmin mainitsemaani itseni valitsemaan osaan) perheeni dynamiikassa. Psyykestäni on löytynyt kaikenlaista syylisyydentunteista myötätuntoon jne. Kuvio todellakin on sadomasokistinen, ja luulen että kun oma energiani on selkiytynyt ja se kuuluisa "puhdas rakkaus" ( ;)) on se mitä mä haluan olla ja mikä mua kaikessa yhä enemmän vetää puoleensa, mun on vaikeaa osoittaa itselleni rakkautta toisten ihmisten peilaamana jossain sadistisessa kuviossa.

Ja todella, se on mun vastuulla, missä olen mukana, missä en. Mitä itselleni suon, mitä en. Ja niin nyt olen luopumassa tästä draamasta. Juuri nyt, juuri tällaisena kuin se mulle nyt näyttäytyy.

Mä olen antanut anteeksi ja ollut zen, mutta todelliseen anteeksiantoon ei ole oikotietä. Mitä rehellisyyttä se on, jos mä hakeudun ohimennen tallottavaksi yhä uudestaan ja uudestaan, ja selitän sydämelleni, ettei se haittaa, jos mä en kuitenkaan voi hyvin, ja jos mä kuitenkin ilmennän muualla
elämässäni itsekunnioituksen puutetta vetämällä luokseni tyyppejä/tilanteita, joissa mua tallotaan edelleen. Näyttäytyköön se mulle ajallaan, mitä anteeksianto ja hyväksyminen todella ovat...

Mua myös kiusattiin koulussa jonkin verran, mutta todellakin, minkäs teet? Nuoren ihmisen/lapsen on todella, todella vaikeaa suhtautua kiusaamiseen ja tallomiseen itsekunnioitusta ja vahvuutta osoittaen kieltäytymällä olemasta kiusattavana. Koska kiusattavan psyykessä/emotionaalisessa häsmäkässä/energiassa on kuitenkin aina jotakin, mikä sitä kiusaamista vetää puoleensa. Sitä ottaa vastaan, eli toisin sanoen luo itselleen sitä, minkä arvoiseksi itsensä kokee. Ja ne alitajuiset, mahdollisesti myös muista ajoista ja paikoista mukana roudatut syyllisyyden (/sun mainitsemat häpeän tunteet)ajavat tietysti ihmistä toimimaan tietyillä energiatasoilla.

Aikuisena voi valita toisin. Erityisesti jos, tai siis sitten kun pohjatyö on huolellisesti tehty  ;)

Mulle itselleni mitä suurin paradoksi tällä hetkellä olisi alistua yhä kiusattavaksi, eli ehdollisettuun "rakkauteen" mun perhekuvioiden osalta, koska yksi isoimmista jutuista mistä haaveilen, on mun toinen mahdollisuuteni, perhe jonka perustan, parisuhde jossa saan rakastaa ja tulla rakastetuksi "toisin", siis todella, sellaisen kuin olen, ja ennen kaikkea, antaa lapsilleni sitä mitä en itse saanut. (Mikä loppujen lopuksi varmaankin on kaikkien vanhempien toive, jos ovat kyllin kypsiä/eheytyneitä jotakin toivomaan). Ja todellakin, mitä ei itsellä ole, ei voi toiselle antaa.

Mun vanhempieni tragedia on ollut rakkaudettomuus ja väkivalta omissa syntymäkodeissaan, ja hienosäädeltynä se on koitunut myös mun ja sisarusteni "osaksi". Tunnen edelleen syvää myötatuntoa vamhempiani kohtaan, mutta kyspsymättömyyttä ja sairautta, kuten sanottua, voi pitää yllä vain olemalla siinä mukana.

(Ja sitten haluan myös sanoa, että kyllä mua on myös rakastettu ja kannustetukin. Äitini on viisas ja ihana tyyppi, jonka kanssa mulla ilman muuta on vuosituhansia jatkunut matkakumppanuus, mutta ehdotonta rakkautta myös häntä kohtaan, luulen ma, osoitan näyttämällä tietä tässä kohtaa. Kunnioittamalla itseäni. Rakastamalla, ja olemalla oma totuuteni.)

Ja tästä, Sign?, päästään sun kauniiseen, altrusitiseen ajatukseen siitä, että jos yksi voi  hyvin, kokonaisuus hyötyy siitä. Minusta se on mitä suurimmassa määrin niin. Mun mielestä maailman pelastaminen lähtee todellakin itsestä, itsensä pelastamisesta. Asiat eivät tosiaan aina ole sitä miltä näyttää. Joskus aidoimmista aidoin rakkauskin näyttää julamlta. Kenties rakkaus joskus "hylkääkin" juuri siksi, ettei nykytilanteessa ole kasvun mahdollisuuksia. (Erään päihderiippuvaisen jättäneenä voin sanoa käyneeni tätä asiaa syvästi läpi, ja mihinpä muuhunkaan koko tää mun ko. lyhyt seurustelusuhteeni olisi palannutkaan kuin lapsuudenperhedynamiikkaani...). Olemalla mukana toisen sairaudessa pidän sitä yllä ja sairastan itsekin.
Ja ihan konkreettisestikin olen tätä tehnyt monin tavoin. Mä oon myös ollut nuorempana varsinainen terapisti-henkilö, joka oli itse aina ihan masennuksissa ja syövereissä, kunnes mun tajunnan horisontissani alkoi pikkuhiljaa jokin sarastus häämöttämään... Näinä päivinä mä asetan itseni luontaisesti ykköseksi, juuri niistä syistä mitä mä tässä koko viestissäni avaan.
 
Kunnioittamalla, rakastamalla ja vain parasta itselleni haluamalla mä voin saada sitä myös maailmankaikkeudelta, kaikesta mitä kohtaan. Ja silloin mä kykenen todella kohtaamaan myös toisen ihmisen. Mutta valinta on minun. Näin tuumin.

Ja niinpä, minusta maailmasta huolehtiminen on vahvasti sitä, että mä huolehdin omista energioistani. Se heijastuu kaikkialle.

Vielä mä jatkan noista illuusioista. Mun off- nappulani on aina ollut kuoreeni vetäytyminen ja haavemaailmoissa haahuilu. Mä oon aina halunnut pitää yllä jonkinlaista sisäistä idylliä, ja olen ollut valmis säilyttämään status quon, jotta mun ei ole tarvinnut laittaa omia tunteitani muiden tunteitten edelle. En ole uskaltanut. On ironista, että ihminen jonka elämässä on niin paljon surua ja säröä, ja jossa itsessään on surua ja säröä, ei tohdi sitä itsessään nähdä. Aikaisemmin mä ajattelin, että kaikki on hienosti, kun kaikki tää shitti loppuu. Mä halusin myös sen täydellisen perheen jne., ja itsepintaisesti, itsepäisesti mä halusin uskoa siihen ja elää sitä. Ja olin pohjimmiltani kovin yksinäinen. Ehkä tää kyseinen off-nappula on sen asian manifestoituma, että lapsi ei pysty käsittelemään sitä kaikkea emotionaalista sekasotkua, surua ja vihaa, mikä ympärillä ja itsessä velloo.

Mä ajattelen että ne säröt ja surut pysyvät, liikkuvat ja kulkevat elämän mukana. Myös ilo ja rakkaus liikkuu, muuttuu ja kulkee elämän mukana. Ehkä ne juuri ovat elämä. Niinkuin sä jo niin kovin kauniisti ilmaisitkin.

Voi sisko sisko, näin tää menee.

Tässä tämä mun viesti taasen. Ehkä se nyt ei ole niin "jäsentynyt" (mikä mun mielestä voisi olla tavoittelemisen arvoista juuri siksi, että olisin saanut sanottua haluamani asiat, mistä en juuri nyt ole aivan varma, mutta sanoin nyt näin).

Minusta tämä on hieno keskustelu.

Lämpöä mun sydämestäni sun sydämeen.

 :smitten:



 

Vaikuttavat piirustukset...

Prinsessa/prinssikuva on ihan huippu omassa toiveikkaassa tytön-fiiliksessään. 

Mäkin oon piirtänyt jo varmaan ennekuin osasin puhua, ja juuri noita prinsessa-teemaisia löytyy varmaankin n. 10 000...

Ja se toinen... Todellakin, sotakirjeenvaihtaja asialla. Siinä on rajut vibat.
Se on ihmeellistä, miten mikä tahansa asia on lapselle niin avoin, ennen kuin sen "oppii" salaamaan tai kätkemään. Tai siis, eihän siinä ole mitään ihmeellistä, vaan nimen omaan siinä salaamisessa, kätkemisessä, kiertämisessä ja kieltämisessä. Ollapa lapsen kaltainen...

Mä muistan kerran kuusivuotiaana piirtäneeni ihan huumassa rakastelukohtauksen  :D ;D , jonka vein päiväkodista tosi ylpeänä kotiin. Muistaakseni muut lapset eivät edes tajunneet mistä siinä kuvassa oli kyse, mutta äiti ja isä hämmentyivät kuvasta niin paljon, että se jäi aihepiirin viimeiseksi, ainakin mitä vanhemmille esittelemiseen tulee. Ja koska mä en tajunnut mikä siinä oli niin hämmentävää, mä tietysti tulkitsin sen niin, että olin tehnyt jotain väärin. Hassua, mä muistan vieläkin ne kutkuttavat kiksit, mitkä sen kuvan tarhasta kotiinvieminen mulle aiheutti.

Mutta täähän nyt onkin sitten varmaan jo ihan oma topicinsa. Ei liity kiusaamiseen niinkään. Tai ehkä seksuaalisen häirinnän piiriin. Etäisesti  :D
 

...

there´s nothing to be cured...


tämän sanominen saattaa vaikuttaa paradoksaaliselta näiden muiden ajatusten ilmaisemisen jälkeen, mutta...näin vaan sen koen, kuitenkin.

...

kaiken kaikkiaan sun viestisi oli jin ja jang kirjallisena. tässä kohtaa.

lahja on haavassa. ei elämää, ei positiota ilman negatiota. asiat kaiken kaikkiaan, pohjimmiltaan, ovat ainakin mun kokemuksessa erittäin paradoksaalisia.

ja kaiken sen analysoimisen ja mentaaliprosessoinnin jälkeen mun johtotuumailuni loppujen lopuksi on: unlearn everything. olla vaan, sitä mitä on, kaikkinensa, "alkuperäisenä".

 :smitten:

Mulle kävi kakarana niin että piirsin mielestäni tosi hienon kuvan syysprinsessasta, jolla oli puolukanmarjoja hiuksissa ja vesisadetta kaulakoruna jnejne. Tietenkin piirsin myös syksynlehtiä ja sitten taideteosta näyttämään äidille, joka huusi naama punaisena että mistä sinä kakara oot oppinu tämmösiä piirtelemään?

Itku tuli kurkkuun ja eikä äiti edes suostunut selittämään miksi sai sellaisen raivarin. Meni muutamia vuosia ennen kuin tajusin että joo, kuusivuotiaan piirtämä mustavalkoinen syksynlehti voi muistuttaa..  :crazy2: :crazy2:

 :2funny: +  :'(

Sellaistahan se. Jos emme toteuta omaa ivallisuuttamme, alitajuisten viestiemme vastaanottajat alkavat toimia 'apunamme' ... valitettavasti meihin kohdistaen tuon oman heijasteemme takaisin.

Itse olen vahva. Kiusattu ja alistettu, ainakin yritetty latistaa.  :coolsmiley: Kunnes homma kiepsahti nurinperin. Ei tule kiusaajat liki, ei alisteta nykyisin. Oman rauhan ja reviirin tarve voimakas. Se tuntuu muita hankaavan kovasti. Joillain suoranainen pakkomielle kokeilla miten mahtuvat tuttaviini.
Monelta tuo lopahtaa, kokeilunhalu siis. Toisilla nousee sarvi otsaan, ja sitten on molemmilla piru merrassa.  :knuppel2:

Nykyihmisten tuntuu olevan vaikea sallia toiselle oma reviiri. Silti teen  :buck2: zidanet jokaiselle, joka liian liki tuppaa. Leppoisat saavat tulla vaikka syliin. Lopuille: tervemenoa omalle tontille.  8)