Astro Foorumi

Meissä kaikissa on puolemme; hyvät ja pahat.
Hyvistä puolistaan kelpaa puhua, mutta
(omasta) pahuudesta usein vaietaan, jopa kielletään sellaisen olemassaolo...

Mikä on pahaa?

Miten pahuus ilmenee sinussa?

 ::)

^ Ettäkö mikä on pahaa?

Se, mitä ei pidetä hyvänä
- siis ei-hyvä;
hyvän polariteetti eli vastakohta.


^ Mitenkö paha ilmenee minussa?

Sen ilmenemisenä, mitä ei pidetä hyvänä
- siis ei-hyvänä;
hyvän polariteettina eli vastakohtana.


 :knuppel2: :angel:  :smitten:

Ehkä se 'paha' näkyy eniten muiden ihmisten reagoinnissa minuun. :-[

Jospa just ne ihmiset, jotka eivät voi minua sietää, näkevät sen pahuuden, ja jota minä en itse tunnista.

He sen varmimmin voisivat kertoa?!! :(

Niinpä.  :)

Reagoin usein siihen peilin kertomaan, koska hupsista...
... eihän sen peilin pitänyt olla niin "paha".

(Tosin juuri nyt näen sinussa voittopuolisesti "hyväni" heijastumista  :smitten: .)

Vastakohtien lahja taikka siunaus onkin siinä,
että ne tulevat tunnistetuiksi toinen toisiaan vasten:

Pitäessäni jotakin "pahana" olen juuri tunnistanut senkin puolen itsessäni,
joka voipi ollakin "hyvä";
arvioidessani jonkin "hyväksi" olen juuri hahmottanut senkin kantin itsestäni,
joka kykeneekin olemaan "paha".

 >:( :angel: :-*

Siten olisi ja on kohtalokasta (itselleni lankeavaa) väittää jonkun "sinän" olevan se "paha",
koska peili ei voi valehdella heijastaessaan siihen katsojaa
- aivan kuten olisi ja on sinällään ylihehkutusta väittää ainoastaan toisen olevan se "hyvä",
koska peilinsä hyvä-vaikutelma iskostuu eli palautuu minuun itseeni.

Siedätyshoidosta totta tosiaan on kyse: itseni auttamisesta sietämään itseään,
omakuvani heijastumista takaisin toisen tuella ja myötävaikutuksella.

Kuitenkin muistaen, ettemme puolinaisina ole vielä kokonaisia
eli se Totuus Itsestämme.

Vaan että
kokonaisena olemme "hyvä vaiko paha" -kaksijakoisuuden
tuolla puolen
eheänä koossapysyvää
Olevuuttamme:

Se hyvän ja pahan polariteettien takainen
Itsessään Olennainen Alkukuva.

Itsessään tosi, aito ja jäljentämätön Rakkaus.


 :o :angel: :smitten:

Myönnän omat pahuuteni ja virheeni helposti ja todellakin jos joku huomaa ja kertoo negatiivistä puolistani pelkäämättä olisi todella mahtavaa :angel: Tällä hetkellä oma negatiivisyyteni on luottamuspula joka saa mielikuvituksen varsin helposti liikkeelle ja saatan epäillä toista ilman näkyvää syytä :tickedoff: mutta onneksi olen nyt oppinut asiaa käsittelemään paremmin, joten ei tule enään niin usein sellaisia  :smitten:
Ennen olin todella itsepäinen ja tein mitä halusin menin vaikka seinän läpi että sain tahtoni läpi ja olin tosi kostonhimoinen jos joku teki väärin :knuppel2: olin todella vaikea ja inhottava persoona :buck2: mutta karman laki elää ja sai minussakin muutoksen :angel: joskus nuoruudessani pahuus sai minussa väkivaltaisia piirteitä esiin  :-[ nyt jos tulee suuttumus tjn sen tapaista mie itken tuskan ja kiukun pois, niin on taas parempi olla :angel: en ikinä voisi kuvitella tekeväni kellekkään pahaa ainakaan tietoisesti ja olen todellakin opetellut elämässäni rehellisyyttä ja suorasanaisuutta kohteliaasti''tosin vieläkin on oppimista''mutta eihän maailmaa päivässä rakennettu, niin tuskin luonnekkaan muutu radikaalisesti päivässä, täytyy vaan hyväksyä tunteet sekä hyvässä ja pahassa emme ole täydellisiä kukaan, mutta kun tiedostaa heikkoudet ja hyväksyy ne niin niiden kanssa on helpompi elää :smitten:

 :smitten: :smitten: :smitten:

Näitä asioita voi pyöritellä ja selitellä,,
mutta mitens kohtaamisen laita?  :o

Liian usein pahuus havaitaan itsemme 'ulkopuolisessa', koska oma pahuutemme on niin pelottava myöntää...
Minä olen näihin päiviin asti ollut vakuuttunut, ettei pahuutta ole oikeasti olemassakaan  :uglystupid2:

Mutta, kaikella on puolensa - elämme polariteettien maailmassa, jossa vastakohtien kautta haemme muotoamme - kuinka sen voisi muutoin määritellä?
Jos ei ole pahaa, ei ole hyvääkään.
Entä, jos vetoamme siihen, että kaikki vaan on?
Sielun tasolla, niin, mutta entä maailmaiset lainalaisuudet?

Hyvällä, pahalla, vai tasarahalla?  :D

Hienoja ajatuksia ja tietenkin syvennyin tuossa Rauhan enkelin tulkintaan!

Siis pahuus löytyy itsestä juuri sillä hetkellä, kun on arvostelemassa toista. Varsinkin jos se tulee negatiivisessa mielessä. Se 'pahuu' tulee juuri itsestä. Silloin pitäisi sanoa, että 'jahas', mitenkäs minä nyt tällaista ajattelen. Minustahan se syntyy! Omasta pahuudestani, jonka kohteessa toiseen tässä purin.

Mistä siis syntyvät epäilyt, pelot, kuvitelmat, tuomiot!? Itse ne luot! Ei ne valttämättä ole toisessa lainkaan!

Yksinkertaista, eikö totta!  :o

Olen luonut sinut osoittelemaan omaa pahuuttani  :D

Nimenomaan. Minussa on kaikki se "pahaa" mikä ei ole rakkautta, kumpua rakkaudesta. Mikä ei kumpua itsensä, toisen ja kaiken hyväksymisestä juuri sellaisenaan...

Näin juuri.  :smitten:

Noh! Onko jotain hampaankolossa?  :(

Siis 'sinut' noin yleisemmin  :D

Siis kaiken kohtaamamme voimme laittaa ihan omaan piikkiimme.
Ei ole olemassa erillistä sinua, jossa mikään ilmenisi, vaan kaikki on oman itsemme jatketta.
Sinä olet minä.
Puhuessamme mistä tahansa, puhumme itsestämme.

Näinhän se on!  :coolsmiley:

Mutta entäs sitten kun saamme kuulla taas kunniamme?! ;D

Kaikki viisas unohtuu ja vaivumme maan rakoon!  :-[

Elämä yllättää kuitenkin...

Moraalirelativismista voimme myös keskustella, mutta
tarkoituksenani tässä topikissa oli pohtia pahuutta henkilökohtaisemmalla tasolla - siis mikä kullekin on pahuuden ilmentämistä.

Toki yleisiä moraalisääntöjä likiliipaten voimme määrittää omat käsityksemme, mutta kiinnostavaa olisi kuulla, kuinka tapahtuu oman, itse määritellyn pahuutensa tunnistaminen - ja itselleen tunnustaminen..

Tämä lienee totuuden paikka ihmiselämässä, kun todella joutuu katsomaan itseään suhteessa omakuvaansa.
Mitä näkyy?
 

"Nämä sivut kertovat rikki menemisestä, särkymisestä, elämän katoamisesta tuskan ja riippuvuuksien keskelle, eheytymisestä, vapaaksi tulemisesta ja elämän ilosta."

http://www.healingeagle.net/indexfi.html

"Se mitä emme omista itsessämme, omistaa meidät."

"Tunne itsesi, koska se tuntee sinut."


Demonit kehään!
Mistä ne sulla villiintyvät?

Luin jostakin että pahuus on synti, syntiä. Synti on raamatun tulkinnan mukaan "harhaan astumista". Se sitten on taas sitä että ei mene oman polkunsa mukaan eli ei ole rehellinen.

Pahuus syntyy ei-totta olemisesta.

Syntiä on tehdä vastoin itseään; parempaa tietoaan.

Pahuus on synnintunnon ulottumattomissa?

 ::)

Silti on erotettava, mikä on pahaa ja mikä syntiä:

Kaikki pahana pidettävä ei ykskantaisesti liene syntiä
kuten kaikki syntinä pidettävä ei yksikantaisesti liene pahaa.

Jännää muuten, että "harhaan astumisen" (synnin) perusteella
todellisen eli jumalallisen väitetään reagoivan syntiin harhaisesti eli pahasti.

Tuottaen pahaa tekeviä koettelemuksia niille,
jotka ensin on saattanut (luonut) itsestään riippuvaisiksi.

Oman polkunsa mukaan ei voi ennakoivasti edetä,
jos aikoo luoda oman polun.

Tämä on juuri sitäkin,
etteivät deterministiset
"näin pitää tapahtua, jotta kirjoitukset kävisivät toteen" -ohjeistukset
sitoneet edes mestareista suurinta eli Jeesusta.

Mitäkö tarkoitan:

Sitä, että hän tunsi kylläkin Sanan
- vanharaamatulliset lakitekstit ja profetiat -
kuin omat varpaanvälinsä,
muttei halunnut niitäkään puhdistaa muuten kuin
valitsemalla "pyhien opetuksia" vasten toisinkin.

Ollakseen pettämättä itseään moisella häneltä kollektiivisesti vaaditulla "uskollisena kirjoituksille pysymisellään".

Joten väistämällä näin "osakseen uskotun" hän tuli kohdanneeksi
itselleen lankeavan "uskomattoman" eli sen todellisenkin kutsumuksensa
eli signeeraaneeksi oman polkunsa käänteet toisinkin
kuin miten hänen sittemmin on opetettu menetelleen.

 :angel:

Omistamishalu on aika normaalia jos yleensä haluaa olla jonkun kanssa, kunhan ollaan kohtuuden rajoissa. Kaikki ovat myös normaalisti hieman mustasukkaisia. Jos suhde on mitenkään tasapainoinen, eivät nämä ominaisuudet varmaan riistäydy poskettomiksi. Minusta esim hieman mustasukkainen mies osoittaa, että tunteita on. Jos ei ole, ei tarvi välittää.

Minusta pahuus on epäyhtenäisyyttä- itseen, ympäristöön tai toisiin ihmisiin. Jos ihminen on tasapainossa ja aidosti yhteydessä omaan sisimpäänsä, ympäristöön ja toiseen ihmiseen hän ei tee tekoja, joiden seuraukset aiheuttavat epätasapainoa.

En usko, että todellisuudessa elämme polariteettien maailmassa. Länsimaisessa kulttuurissa on totuttu jakamaan kreikkalaisen filosofian ajatusten vaikutuksesta asioita pareihin hyvä-paha, ruumis-sielu, nainen-mies. Todellisuudessa jako tapahtuu vain ajatuksissa, eikä sitä löydy todellisesta maailmasta. Meillä on paljon ajattelua muokkaavia muotteja, joita käytämme ja joiden kautta suodatamme kaiken tiedon. Polariteetti 'ajattelu muotti' on vain yksi tapa nähdä asioita.

Mielestäni ei kuitenkaan ole olemassa absoluuttisia vastakohtia. Ei absoluuttista hyvää, pahaa, kauneutta, rumuutta, pimeyttä tai valoa. On asioita ja ihmisiä, jotka ovat epätasapainossa ja siksi on helppoa nähdä ne 'läpeensä pahoina'. Pyrin polariteettien sijaan itse näkemään asiat verkoistoina, jossa mikään ei jakaannu polariteeteiksi, vaan kaikki vaikuttaa kaikkeen. Näin on vain tekoja ja seurauksia sekä asioita ja niiden vaikutuksia. Pyrkimällä harmoniaan ja olemalla aidosti läsnä, pystymme elämään osana verkostoa ja tekojemme seuraukset ja vaikutukset ovat enimmäkseen 'hyviä'.

Luonnollisesti välillä sorrun ajattelemaan polariteettimaisesti, olenhan syntynyt länsimaissa ja imeneyt ajattelutavan jo äidinmaidossa :) Joskus pysäköintisakko saattaa tuntua absoluuttiselta vääryydeltä ;)

Polariteeteista voidaan hakea määrittelyapuja akselille, jolla liikumme.
Mutta dualismiin sitä ei pidä sekoittaa.
Absoluutista puhumatta.

Luonnossa kaikki pyrkii aina harmoniaan.
Näin ollen hyvyys/pahuus-kategorian arvoistumislataus
menettänee itsemerkityksensä.
Sen sijaan on kiinnostavaa, kuinka nuo määreet lieneväisivätkin joltisen stimuloituvaisia kulloiseenkin tilannetapaukseen yksilötasolla vedoten.

Koska se malka on helpompi nähdä toisen silmässä kuin omassaan, niin voin kertoa ihmisestä, jonka uskon aidosti nauttivan muiden tuhoamisesta. Hän ei ole fyysisesti väkivaltainen (yleensä), mutta pyrkii monin sadistisin keinoin tuhoamaan toisen itsetunnon ja tehdä tästä tahdottoman orjan itselleen.

Hänen menetelmiinsä kuuluu esim. totuuden vääristely, luottamuksella kerrottujen asioiden levittely vääristellyssä muodossa, tärkeiden asioiden salaaminen, tukea tarvitsevan ihmisen kiusaaminen tai hylkääminen, julkinen silmitön solvaaminen, vastuun pakoilu muita syyttelemällä, räikeä taloudellinen hyväksikäyttö yms. Joskus kuvittelin, että hän on vain tyhmä, eikä tiedä käyttäytyvänsä sopimattomasti, mutta kun hän on lukuisten huomautusten jälkeen vain lisännyt pökköä pesään, niin uskoisin tekojen olevan täysin tahallisia ja harkittuja.

Minua on oikeasti hämmästyttänyt, että tällaisia ihmisiä on todella olemassa.

Ehkäpä sorruin puhumaan hiukan liian yleisellä tasolla edellisessä viestissäni, joten koitan vastata alkuperäiseen kysymykseen.

Itsessäni en tunnista pahaa siinä mielessä, että näkisin jotkut luonteen piirteeni tai tekoni pahoina. Näen negatiivisena pidetyt piirteet asioina, jotka täytyy saattaa harmoniaan, jolloin ne menettävät merkityksensä.

Näen, että perinteisesti pahoina pidettävät ominaisuudet viha, kateus, katkeruus jne. johtuvat yksinomaan siitä, että ihminen on epätasapainossa jollain tasolla. Kun on harmoniassa itsensä ja ympäristönsä kanssa kykenee käsittelemään omat vihan/kateuden jne. tunteensa rakentavalla tavalla. Tasapainoinen ihminen ei anna vihan toimia tekojensa vaikuttimena tai anna sen syödä energiaansa. Vihakin voi olla rakentavaa energiaa, jos sen osaa suunnata oikein --> Esimerkiksi vihaisena urheileminen auttaa purkamaan energiaa ja samalla hoitaa kehoa.

Ne 'pahat' ihmiset, joita olen kohdannut ovat poikkeuksetta olleet hyvin epätasapainoisia ja onnettomia ihmisiä. En pysty näkemään ketään tai mitään kokonaan tai läpeensä pahana. Mitä pahempi epätasapaino, sitä kauheampaa jälkeä ihminen aiheuttaa ympäristölleen.