Astro Foorumi

 :smitten: Oivalsin tässä pitkän kipuilu-kauden jälkeen tämän ihmisyyden tärkeyden ja ainutlaatuisuuden. Sen miten mielettömän hienoa on ollut syntyä tänne ihmiseksi ja miten mahtava mahdollisuus tämä on kehittyä ja kasvaa. Ja sen miten ihanaa on tuntea, olla välillä hukassa ja löytää sitten, miten ihanaa on ensin epäonnistua ja lopulta onnistua
-ihmisyyden fyysisistä ihanista puolista puhumattakaan...  ;)  :smitten:

Ja miten ihanaa on, ettei tätä tarvitse kokea yksin vaan meillä on rakkaat ihmiset täällä maan päällä ja toinen rakas perhe tuolla "toisella puolella"... jotka kannustavat, tukevat ja iloitsevat meidän kanssamme!  :smitten:

Olen myös kovasti miettinyt tätä henkistä kehitystä ihmisenä... Miksi useat ihmiset kieltävät itseltään tämän kehon tuomat mahdollisuudet...? Tai miksi meidän pitäisi pyrkiä kohti "kehottomuutta" jos meidän tarkoitus olisi oppia ihmisyyttä ja sen mukanaan tuomia haasteita?
Tai ehkä kysymys olisi, että miksi me laiminlöisimme tätä kehoa, inhimillistä ihmisyyttämme keskittymällä vain näihin henkisiin asioihin...?
 ???
Tuntuu jotenkin epäloogiselle ajatella, että meidän ihmisenä elämisemme perimmäinen tarkoitus olisi "kehittyä siitä pois"...  :-\

Mikä siis tämän henkisen kehittymisemme päämäärä on?
Yritän ymmärtää tätä kokonaisuutta väheksymättä/tuomitsematta eriäviä mielipiteitä ja ajatuksia. Heitän tämän kysymyksen nyt ihan objektiivisesti ja haluaisin kuulla ajatuksianne siitä!  :smitten:

Aivan olet oikeassa  :smitten: vaikka henkinen tuska joskus on vaikeaa, mutta siitä kun selvii on entistä ehompi :smitten:

Olen taipuvainen ajattelemaan niinkin, että ihmiselossa kasvaminen ja väheneminen kulkevat käsi kädessä.
Kun on valmis päästämään paljostaankin irti,
on valmiimpi nauttimaan kaikesta siitä, mitä ei menettänytkään.


Ollen myös tahona, joka näkee surujemme syihin ja tarkoituksiin.  :smitten:



Vai onkohan kyse siitä, että he suuntautuvat kehonsa tuomien toisenlaistenkin mahdollisuuksien ilmentämiseen...


Ihmisyyttä ei opita - siitä vapaudutaan: ilmentämällä sitä ensin tiettyyn rajakohtaan asti, josta ikuinen puolemme - jumaluutemme - jatkaa eteenpäin.


Inhimillinen ihmisyytemme on se kotelo, josta henkisyytemme perhonen kuoriutuu esiin. Kotelosta esiin työntyminen tukee henkeenyhtymistä.


Ehkäpä kehittymömme suuntautuukin kohti jotakin, mitä jo olemme.

 :smitten:


Henkisen kehittymisemme päämäärä on se, joka kokee kehittymistämme.

Ollen se, jota ei ole tavoittamattomissa vaan tavoittamisessa;
johon ei tarvitse päästä vaan joka on pääsyään;
jota kohti ei pyritä vaan joka sisältyy pyrkimyksiimme.

Jota ei saavuteta vaan joka on saapumistaan.

 :angel:

Niinpä niin.. Elämällehän kaikki olemassaoleva on yhtäläisen tärkeää rakkauden liikehdinnän aaltoilua.. Jokaista elävää se pitää Yhtenä Minuudessaan..

Ja kun olemme hengellisiä olentoja ihmisyyden tietä opettelemassa, niin sielun palvelin kehomme on yhtä merkityksellinen kuin kaikki muukin elävä millä väreilytaajuudella tai ulotteisuustasolla hyvänsä.. Joten huolehtikaamme ja välittäkäämme sen ilmenemisestä kuten Elämä huolehtii sisällään asuvia ja antakaamme sen olla avoimena olemassaolevan läpivirtaukselle.. Yhdenarvoisena kokonaisuuteen kuuluvana osana Universaalisti Elävää Meitä

:smitten: