Astro Foorumi

Miten on muut Oinaat, oletteko empaattisia vai empatiakyvyttömiä ihmisiä? Onko siis niin, että saa jopa usein puhua kuuroille korville, ei siis edes jakseta kuunnella mitä toinen puhuu?   ::)

Itse olen hyvin empaattinen ihminen. Eläydyn hyvin voimakkaasti toisten suruun, hätään ja murheisiin. Itkukin tulee herkästi jos joku toinen itkee. Kaipa se on nousu ravun aikaansaannosta  :)

Minulla on kolme oinasystävää; kaikki erittäin empatiakykyisiä, hyviä kuuntelijoita!  :)

Tai ainakin osaavat näytellä hyvää kuuntelijaa  :2funny:

Niin piti vielä *muoks* lisätä, että kaikki oinaat ketä tunnen on silti VIILEITÄ, eli tarkotan COOLEJA ja pitävät ehkäpä pientä muuria oman sielunelämänsä suojana?! Tämä mielikuva siis näihin kolmeen tyyppiin perustuen.

Olen super empaattinen jota vielä auttaa venus kalat.. itkeä pillitän hirvittävän helposti.. Mitä viileään kuoreen tulee, olen sitä aluksi, mutta en kauaa..

Todellakin suojaan haavoittuvuuttani.. eikö me kaikki?   :)

Olen myös hyvin empaattinen ihminen, ja sellainen olalle taputtaja kun huomaan että joku läheinen ihminen tarvii kannustusta tai apua. Saatan joskus vähän liiankin helposti pillahtaa itkuun.  :)

Mä olen kanssa empaattinen vähä turhankin  :angel: ja se on vienyt voimiani turhankin paljon  :crazy2: nyt olen ottanut enemmän ''Ei jaksa kuunnella nyt'' kantaa ja raakannut paljon LH ihmisiä ja alkanut keskittymään omaan juttuuni ja eihän siinä mennyt kuin 30v  :D

Eräs tuntemani oinasnainen on jopa analyytikkonsa mukaan psykopaatti (ja samaa mieltä minäkin) eli täysin empatiakyvytön.

Yhden empaattisen oinaan tunnen. Pari epäempaattista, jotka välillä hämmästyttävät itsekkyydellään. Mitä muista kunhan MINÄ pärjään  :knuppel2:. Näillä parilla kyllä vaikuttaa oma elämäntilanne, jos itsellä menee huonosti niin viis muista ja muitten murheista. Ja aina pitää olla ykkönen ja tuoda itseä esille.

Minullakin oli aikoinaan ns.''Kylmiä'' kausia tavallaan pakenin kuoreeni ja kärsin sisimmässäni, että ei satuteta ja varmasti silloin joku sai sellaisen vaikutelman, että minulta puuttuu empatia kyky  :-\ mutta silloisena aikana kylmetin itseni tietoisesti huijaten itseäni sillä, että olen vahva persoona eli se oli epätervettä itsepäistä itsekkyyttä :tickedoff: mutta monesti itkin itseni uneen  :'( eli ei se aina ole sitä miltä se näyttää, ehkä itsekkyydelle on jokin syy ::)

Itse olen törmännyt oinaisiin joista toinen oli tunnekylmä ja toinen näytteli empaattista mutta oli oikeasti tunteeton. Mutta nämä ovat olleet miehiä, naisista ei ole kokemusta.

Tulee vähän Oinas-isäni mieleen. Hän on empaattinen ja huolehtivainen kaikkea muuta, paitsi meitä perheenjäseniä kohtaan.
Tosin nyt kun olen muuttanut kotoa hän on tuntunut pehmentyneen ainakin minun osalta. Kuulen isästä ehkä 2 kertaa vuodessa tekstarilla jne. ennen se ei olisi tullut kysymykseenkään, että isä kyselee tekstarilla miten voin. Hyvin vanhoillinen ja tunteet lukossa oleva mies, jonka kanssa ei keskustella eikä neuvotella.  Oikeastaan me kaikki lapset vierastamme häntä.
Pyytää silti aina ilmoittamaan, jos tarvitsen jotain.

Jos isä tekee jotain hyvää, hän tekee sen hyvin pyyteettömästi. Hän on aina muistuttanut meitä, että niitä, joilla on hätä, tulee auttaa eikä odottaa mitään siitä hyvästä itselleen. Hän antoi mm. rahaa ja ruokaa köyhälle tuttavaperheellemme. Lapset söivät hänen voileipänsä ja isä kiskoi monena päivänä metsässä käsipelillä metsurintöitä 16-18h syömättä mitään. Eikä valittanut.

Itse olen hyvin empaattinen oinas. Itken helpolla ja minun on lapsesta lähtien ollut helppo asettua toisen asemaan.
Televisiosta tuli joskus ohjelma Hälyytys 911. En voinut katsoa sitä, koska asetuin vahingoittuneiden tapaturmapotilaiden ja heidän omaistensa asemaan niin vahvasti, että sain hyperventilaatiokohtauksia.

 :) Tästä tulee oma isäni mieleen! (Hän ei ole oinas).

Siis OT:na ajattelin mainita, että nämä kuvailemasi piirteet sopivat hyvin moniin keski-ikäisiin (vrt. suuret ikäluokat) suomalaisiin miehiin. Se ettei tunteita osata näyttää, ei tarkoita, etteikö niitä ole  :)

Omakin isäni koittaa antaa aina materiaa sen mikä sanoissa uupuu. Humalassa voi sitten joskus vähän avautuakin. Mutta kun näkee puutteellisen itseilmaisun alta sen oikean välittämisen, joka sieltä kuitenkin löytyy, niin on jo voiton puolella... :smitten:

Itse saan vihoja päälle usein siitä mm. että joskus tunnen empatiaa murhaajaakin kohtaan, ajattelen mitä hän on kokenut joutuakseen siihen tilaan. Onko hän ollut mieleltään sairas vai onko takana jotain kamalia kokemuksia, ei pitäisi pohtia, tulee vaan surulliseksi  ;)

Muiden ihmisten itku on minulle vaikeaa kestää, ellen poistu paikalta niin alan itsekin itkeä. Mikä ei ole kovin hyvä jos kyse on vieraasta ihmisestä. Kerran eräs asiakas alkoi itkemään, onneksi puhelimessa. Häneltä oli kuollut läheinen, minuakin itketti tosin yritin kuulostaa asialliselta tietenkin, kerroin pahoitteluni. Ehkä se voisi saada vaikuttamaan tunteettomalta, se että häivyn paikalta jos kohtaan tuollaista, koska pelkään näyttäväni tyhmältä ruvetessani itse vollottamaan.. Tietenkään en kävele pois läheiseni itkiessä vaan vollotan mukana  ::)

Lainaus sawotar
Minullakin oli aikoinaan ns.''Kylmiä'' kausia tavallaan pakenin kuoreeni ja kärsin sisimmässäni, että ei satuteta ja varmasti silloin joku sai sellaisen vaikutelman, että minulta puuttuu empatia kyky  Undecided mutta silloisena aikana kylmetin itseni tietoisesti huijaten itseäni sillä, että olen vahva persoona eli se oli epätervettä itsepäistä itsekkyyttä tickedoff mutta monesti itkin itseni uneen  Cry eli ei se aina ole sitä miltä se näyttää, ehkä itsekkyydelle on jokin syy Roll Eyes

Avopuolisoni on likimainkin ajoittain kaltaisesi. Kärsin itse hänen kausistaan koska luulen ettei hän välitä...oma mokani tietenkin. Oinaasta vielä, avopuolisoni on mitä älykkäin ja ihmeellisin ihmistuntija. Hän osaa lukea toisia kuin avointa kirjaa. Hän tietää monet asiat tapahtuvaksi jo kuukausia ennen, koska tunnistaa toisessa ihmisessä tämän tavoitteellisuuden ja käytöksen. Jännää seurata kuinka oikeaan hän aina osuu!! Empatiaa siis riittää kyllä vaikka muille jakaa, vaikka hän ei sitä ulkopuolelle aina niin näkyvästi jaakaan.

Samma här - molemmat!
Yleensä kaikissa leffoissa ym. mie olen sen pahiksen puolella ;D

Omasta mielestäni olen empaattinen. Mutta on tietty välillä sellasia kylmiäkin kausia. Merkurius kaloissa   :'(  ;)

          :-*  Oinas73

Minulla on kolme oinas tuttavaa ja kaikki ovat tyyppiä "minä,minä,minä ja sitten vasta muut". Toisaalta se sopiikin ettemme kaikki ole itkuun purskahtavia, koskä nämä henkilöt sitten jaksavat myös muistuttaa että meidän muidenkin pitäisi ajatella itseämme.

hihi, vaikka oinaat voivat joskus olla itsekeskeisiä, tahdittomia ja ajattelemattomia niin minusta ne voivat olla myös kaikkein vilpittömämpiä, lojaalimpia ja kannustavimpia ystäviä jotka eivät koskaan jätä pulaan  :)

(ainakin minä olen)  :)

Tiiän, mitä tuo tarkoittaa... Kun ei jaksa kuunnella loppuun, ei tarkoita, että ei olisi empatiaa... se tarkoittaa sitä, että toinen selittää asiat LIIAN MONIMUTKAISESTI, kiertoteitse, kun ne voi ilmaista suoraankin...  :)

Eli todennäköisesti asia on jo ymmärretty ja siitä jauhetaan jo viidettä kertaa. Oisko näin?

T:oinas

Minun paras ystäväni on tällainen. Hän on  :aurinko:  :oinas:  :kuu:  :leijona:  :askendentti:  :kauris:. Siis välillä ottaa kyllä niin päähän, minulle olisi niin tärkeä jutella tärkeistä ja vaikeista asioista hänen kanssaan ja heti kun rupean puhumaan jostain vakavammasta (kuten omista sairauksistani, äitini huonosta kunnosta...mistä tahansa vakavammasta), niin hän ihan kuin fyysisesti sulkisi korvansa ja sanoo vain jotain "jaa" ja vaihaa puheenaihetta.  :tickedoff: Siis voiko olla rasittavampaa! Hän on niin kultainen ihminen, aivan ihana tyyppi, mutta jostain kumman syystä häntä ei ole kyllä tehty kuuntelijaksi. Kyllä hän mielellään juttelee omista asioistaan pidempäänkin (tyyliin: onko ex-poikaystäväni uusi tyttökaveri kamala vai aivan kamala  ::)), mutta minun vakavampia juttujani hän ei kyllä jaksa kuunnella.

Olen huomannut samaa piirrettä tietyllä tavalla muissakin oinaissa. Eräässä kolmen porukassakin yksi tyttö porukastamme alkoi ensi kertaa elämästään purkautua oikein kunnolla kaikesta ja tämä eräs oinas vain näpyttelee kännykkää ja kirjoittelee hassuja tekstareita ja välillä sanoo johonkin väliin "joo".  >:( Ihan samaa saattaa harrastaa tämä toinen ystäväni, josta kerroin yllä.  :uglystupid2: Minä en voi ymmärtää alkuunsakaan tätä käytöstä.


Tällä minun paremmalla ystävälläni on juuri merkurius kaloissa. Mitähän se mahtaa tarkoittaa? Huonoa lohduttamistaitoa?  ;)

Mitä itse olen Oinaisiin tutustunut, niin yhdyn edelliseen puhujaan, kuuntelutaito puuttuu tai se on hyvin valikoiva. Ominaisuus korostuu erityisesti mies-Oinailla.

Äitini on oinas ja riitelemme lähes joka kerta kuin näemme, koska hän haluaa olla oikeassa ja niin kyllä minäkin  :tickedoff: :D ;)

Empatiaa löytyy liikaakin  :) , paitsi ei niille jotka sitä hakevat itsekkäistä syistä (jostain syystä pystyn sen vaistoamaan ) !  >:(

Olen erittäin herkkä vaistomaan muiden tunnetiloja. Joudun jatkuvasti ponnistelemaan, jotta en tule imaistuksi muiden tunnetiloihin. Koen siis olevani äärimmäisen empaattinen, mutta mietin tässä parhaillaan sitä, MITÄ sillä empatialla oikeastaan tässä ketjussa tarkoitetaan.

Tuo suoruus tuli ensimmäisenä ja päällimmäisenä mieleeni. Jos oinaan myötätunnon haluaa osakseen ei auta kuin olla rehellinen. Oinas myös sanoo pyydettäessä (ja useat oinaat pyytämättäkin)oman näkemyksesä, rehellisesti senkin. Jos toinen kuitenkin koitaa kaunistella motiivejaan tai ei halua kuulla totuutta, saa oinaasta väistämättä hieman kylmän vaikutelman. Ainakin minä vaikenen ja annan toisen puhua sen syvällisemmin kommentoimatta. Usein kuitenkin siitäkin voi jo olla apua.

En kuitenkaan silloinkaan ole epäempaattinen. Katson vain, että minulla ei ole asiaan mitään lisättävää. Yllättävän monet ihmiset eivät todella halua tunnustaa mikä heidän perimmäinen motiivinsa on. On vaikeaa olla empaattinen, jos joku jätettyään poikaystävänsä saa hepulit kun tämä alkaa seurustella uudestaan  ::) Olen lojaali ja siksi on vaikea sanoa ystävällee, että sitä saa mitä tilaa. Siksi vaikenen. Luultavasti tällainen ihminen kokee minut tosi kylmänä :D

Aivan - tässä on kyse enemmänkin suorasta rehellisyydestä kuin empatiasta. Itsekin inhoat sitä, ettei toinen sano asioita suoraan, vaan kiertelee ja kaartelee - siitäkin huolimatta, että tämä toinen henkilö haluaa välttää esimerkiksi minun tunteitteni loukkaamista kaunistelemalla totuutta tai pitämällä puolet asiasta omana tietonaan.
Kyllä minua loukkaa 15 kertaa enemmän totuuden puhumattajättäminen kuin sen ääneen sanominen! :knuppel2:

Minä en kyllä ole kokenut että kyse olisi ollenkaan tuosta mistä te AthaMaarit ja Faery puhuitte. Minun oinasystäväni ovat kaikki kyllä suoria - sitä olen itsekin ja kunnioitan sitä taitoa syvästi. Se, että sanoo mielipiteensä johonkin asiaan on ehkä vähän eri asia kuin lohduttaa toista kun esim. toisen äiti on kuollut. Tällaiseen lohduttamiseen minun oinasystävistäni ei valitettavasti todellakaan ole ollut.  :'(

Sanoisin, että sitä mukaa kun ihminen kasvaa henkisesti myös horoskooppimerkkien negatiivisemmat puolet pehmenevät.

Itselläni tosin on se ajatus, että mitä tapahtuu sen pitääkin tapahtua ja ihmiset itse valitsivat ennen maan päälle syntymäänsä tiettyjä tapahtumia, kuten oman kuolemistapansa.

Kun Beslanissa(?) oli koulukaappaus, joka päättyi ikävästi usean lapsen kuolemaan, eräs kaverini (rapu) manasi, että "hitto, kun niitä lapsia ei voitu pelastaa! Kuolivat turhaan, saakelin venäläiset!"
Minä tuumasin siihen vain, että niiden lasten aika oli lähteä, miksi surisimme heitä? Ei heitä olisi edes voitu pelastaa, jos he ovat valinneet kuolevansa 8-10-vuotiaina koulukaappauksessa. Kaveri ei tietenkään niellyt tätä vaan väitti vastaan.

Vähän sama asia varmaan, jos joku tulisi kertomaan, että mummo kuoli. Sanoisi varmaan oinasmaisesti "älä sure - oli hänen aikansa lähteä." Piste ;D

Kun olen kuullut jonkun vanhemman ihmisen kuolleen niin minäkin usein ajattelen että olihan hänellä jo pitkä ja antoisa elämä takana. Tottahan se on, se on luonnollista. Mutta jos joku hyvin syvästi suree niin en tietenkään sitä sano, riippuu ihmisestä ja tilanteesta.
Itse en ole ehkä paras kuuntelija arkielämässä, varsinkin jos aihe ei minua kiinnosta. Yritän silti parhaani mukaan seurata tarinaa kohteliaisuudesta. Mutta jos minulle joku puhuu suruistaan ja murheistaan niin se on toinen asia, kyllä yritän olla aina avuksi ja usein se paras apu on se että voi kuunnella. Kun ystävälläni oli rankka jakso, hänen läheisiään kuoli monta putkeen niin lähetin hänelle viestin jossa pyysin häntä soittamaan jos hän haluaa kuuntelijan tai apua, tiesin että kyseinen ihminen ei ole hyvä puhumaan asioistaan mutta päätin antaa mahdollisuuden jos hän vaikka haluaisi, tyrkyttämättä apuani väkisin.
Rankoissa tilanteissa olen toivonut että voisinpa edes ottaa itselleni osan siitä tuskasta mitä läheiseni tuntee jotta hänen olisi edes vähän helpompi kestää.

sama homma.  :knuppel2: Aidon tunnistaa heti.

Olen vilpittömästi Koittanut lohduttaa ystäviäni heidän omaistensa kuollessa ja myötäelänyt heidän suruissaan. En tarkoittanut viestissäni, että olisin tällaisella hektellä hiljaa- tosin usein halaaminen ja teen keittäminen voi kertoa sata kertaa enemmän kuin vuolaatkaan suruvalittelut. Joskus sanat eivät vain riitä. Kuolema hiljentää, varsinkin jos ei ole sitä itse joutunut kohtaamaan. Monet ystäväni käyttäytyivät todella käsittämättömällä tavalla kertoessani isäni kuolleen. Joku lopetti puhelun siihen, toinen sanoi 'otan osaa' ja käveli tiehensä... Suomessa kuolema on tabu.

Toiset ihmiset kaipaavat kuuntelijaa, toiset keskusteluja. Kutakin lohdutetaan tavallaan. Monesti ihmiset tekevät surun hetkellä siten kuin haluaisivat itselleen tehtävän. Yritin halata anoppia hänen miehensä kuoltua, mutta hän ei toivonut sellaista myötätuntoa ja kieltäyti halauksesta, koska ei kestänyt 'hempeilyä'. Hän toi minulle kirjan isäni kuoltua, mutten ikinä vilkaissutkaan sitä, sillä en kyennyt lukemaan ajatelmia kuolemasta sillä hetkellä. Kuitenkin kumpikin tietää, että olimme myötätuntoisia tilanteissa, kumpikin omalla tavallamme.

Se mitä viestissäni tarkoitin sillä, että ihmiset eivät halua suoruutta, tarkoittaa juuri sitä, mitä kuvailinkin. En pysty olemaan sanallisesti kovin myötätuntoinen, jos joku valittaa itse aiheuttamien ongelmiensa raskautta. Kyseinen esimerkki oli aivan elävästä elämästä: kaverini jätti pitkäaikaisen poikaystävänsä ja sitten soitti itkien kun mies löysi vuoden kuluttua uuden tyttöystävän. En voinut tuntea minkäänlaista sääliä noin valtaisan itsekkyyden edessä. Olin hiljaa ja annoin hänen puhua. Kuitenkin kaverini loukkantui juuri kylmyydestäni kyseisen puhelun aikana. Toinen ystäväni on ollut tuhoisassa parisuhteessa kymmenen vuotta. Olen kerran sanonut mitä mieltä olen suhteesta, mutta koska hän ei taloudellisista syistä halua jättää miestään en enää voi kuin kuunnella ja halata raskaina hetkinä.

Uskon, että kuu kaksonen tekee minusta hieman normaalia oinasta puheliaamman, mutta ehkäpä esim. keskiverto oinasmies toimii ennemmin kuin puhuu. Aterian kokkaaminen, käden puristus, selän hierominen, voivat sanojen lailla kertoa välittämisestä, myötäelämistä monenlaista. Itse olen naimisissa kaurismiehen kanssa ja olen oppinut huomaamaan hänen rakkautensa siinä, että hän tuo kahvin vuoteeseen tai korjaa rikkimenneen kihartimen. Ei hän puhu juuri koskaan tunteistaan :)

Hmm.. Sanoisin, että se on tilanne kohtaista ja henkilökohtaista. Olen monet kerrat vastannut kysymyksiin, joita minulle on esitetty suoraan ja saanut päällenin saavillisen lokaa sen jälkeen. On asioita, joita ihmiset eivät halua kuulla. Hyviä esimerkkejä kysymyksistä, joihin ei haluta vastausta: "Sano suoraan, juonko sinusta liikaa." "Sano suoraan, luuletko, että minulla ja Petterillä ei ole yhteistä tulevaisuutta."

Ja sitten totuuden kiertelystä. Tiedätkös tilanteita, jolloin esimerkiksi jossain suvussa koko suku pitää 'yllä' jotain täysin valheellista illuusioita. On henkilö, joka juo, mutta kukaan ei sano sitä ikinä ääneen ja ihmiset teeskentelevät, että humalassa oleva on sairas tms. Tai jossain suvussa on äärimmäisen luulosairas täti, joka saa kaikki juoksemaan mutkille ja pomottaa sairaudensa varjolla häikäilemättömästi toisia.

Molemmissa tilanteissa (kuten kaverini kertoessa ex-miehensä uudesta parisuhteesta) ennemmin vaikenen kuin ruokin valhetta. Joskus myös vaikeneminen kertoo, mitä mieltä on asiasta. Ja jopa kauniimmin ja varovaisemmin kuin sanat.

Meitä on moneksi ja onneksi niin! Ehkä turha taas "syyttää" pelkkää astrologiaa, jokaisella menneisyytensä ja kokemuksensa, joiden pohjalta toimii.

 :)

Minä itse katson myös tilannekohtaisesti sen, kelle voi sanoa asioita ja omia ajatuksia suoraan ja kelle ei. En missään nimessä halua aloittaa tappelua tai turhia huolia omien sanojeni vuoksi. Esimerkiksi en ole kertonut vanhemmilleni mitään siitä, että juon silloin tällöin drinkin. Tiedän, että he vain huolestuisivat liikaa asiasta. Parempi, etteivät tiedä mitään, muuten he valvoisivat yöt putkeen nukkumatta yhtään, koska odottaisivat vain puhelia poliisilta, joka pyytää tunnistamaan minun paloitellun ruumiini. En myöskään halua, että isä alkaa maalailla kauhuskenaarioita minulle mielessään, koska ajatus on voimaa. Jos hän liikaa keskittyy minun ryöstetyksi tulemisen ajatteluun, niin ennen pitkään minut varmasti ryöstetään. Isä on ehdottomasti SUURIN tuntemani pessimisti, jolla yleensä on enemmän pahaa sanottavaa ja valitettavaa kuin kiitettävää.

Vastaavasti rehellisen vastauksen esimerkki voisi olla se, että itsekin tummaan pukeutuvana saan joskus kadulla uskonjulistajia ties mistä uskontokunnista luokseni tarjoamaan minulle pelastusta. Jeesusta tarjoaville sanon, että uskon kyllä häneen vaikkein ulkoisesti näytäkään siltä, usko ei kysy tiettyä ulkonäköä, että kiitos ei kiitos tarvitse laulaa minulle Jumalasta. Krishnaa ym. tarjoaville sanon, että uskon jälleensyntymään ym. vastaavaan, vaikken siltä näytäkään. En silti ole kiinnostunut lähtemään mukaan mihinkään tarjottuun uskontokuntaan, koska haluan mennä omia teitäni.

Oinaiden rehellisyyden ulosanti tietysti vaihtelee ihan yksilökohtaisesti. Isäni esimerkiksi pamauttaa mielipiteensä suoraan päin kaikkien naamaa, itse pyrin ilmaisemaan asian kauniisti.

Aivan varmasti sinullakin tuo Nousu kauris saa aikaan harkitsevuutta ja Kuu rapu varmasti tuo kykyä myös ymmärtää toisten tunteita paremmin kuin "perusoinas" yleensä ja siksi varmasti ymmärrätkin sanoa asiat lempeämmin kuin ehkä isäpappasi.  :smitten:

No isä on nyt tällainen oikein perusoinas IHAN kaiken suhteen! Auktoriteetti, jonka kanssa ei neuvotella, koska hänen sanansa on laki; hän tekee itse kaiken paljon paremmin kuin muut; maalaa vain piruja seinillä ja ajattelee pessimistisesti; työnarkomaani; vaatii rehellisyyttä; päättäväinen; aina tulta ja tappuraa jne

AlhaMaarit - välillä tuntui kuin olisit kertoessasi kertonut minunkin isästä ja taas välillä minusta  :D
Isäni on oinas (nousua en tiedä) ja hän on sitten yksi iso jääräpää, jonka kanssa on tullut otettua yhteen useammin kuin kerran... silti on kuulemma aina takana tuli mitä tuli ja luotan myös tähän.
Itse katson olevani liiaksikin empaattinen, koska näyttää siltä kuin olisi jokin ovimatto tietyille läheisilleni  >:( Olen alkanut käyttämään sarviani heihin useammin ja siitäkös riemu on syntynyt  :crazy2:
Vieraat ihmiset ovat työni puolesta arvioineet minua lämpöiseksi, hyväntuuliseksi, kannustavaksi, hauskaksi, turvalliseksi  :smitten: Toisaalta olen kuullut "pökkimiltäni" kuinka olen kylmä, tunteeton, töksähteleväinen, inhottava ja ilkeä  :2funny:
Että sitä rataa... sitä saa, mitä tilaa  :angel:

hitsi, en lukenut koko ketjua, mutta hyvä aihe pohtia.

Kyllä oinailla on empatiakykyä, mutta tuo Athamaaritin:


minusta tuossa on paljon positiivista, mitä itse arvostan...

ja kontrollin tarve liittyy myös huolenpitoon. Oma isäni on nouseva ja kuu oinas (au leijona) joten kaikki tunteet ilmaistaan aggressiivisesti ja suojelunhalu on aivan järjetön!!

Itse olen au oinas, SUPER EMPAATTINEN AIVAN LIIALLISUUKSIIN ASTI!! mutta olen männä viikolla joutunut taas itseni pyörittämäksi, tunteita on tuuletettu ja kun työelämässä varpailleni astuttiin niin kiistakumppani ei tullut seuraavana päivänä töihin... taisin murista tai äristä niin voimalla  :-X  :-[ Ja sitä ei tehnyt tahallaan vaan suusta pulppusi ulos kaikki faktat mitkä olisi voinut jättää sanomatta... mutta ne nyt vaan tuli ulos. Aiheena oli juuri tuo, että hän kokee tekevänsä aina kaiken paremmin kuin muut (härkä!)... mitä en voi vaan sietää!

Kyllä Oinaat ovat empaattisia, kukin omalla tavallaan  :)

Mulla empatia kykyä on ehket liikaakin, koska rasitun aika helposti nykyään vatvottaviin ongelmiin ja en osaa sano EI :crazy2: nyt olen tekemässä täydellistä irtiottoa kaikesta turhasta, sekin on jo vaikea myöntää että onko turhaa yleesä mikään, mut pakko ajatella omaa jaksamista ja eteenpäin menoa tasapainoisempana ihmisenä, mut olen joskus nuorena vetänyt tosi koviksen roolia, kärsien kuitenkin sisällä jatkuvasta pahasta olosta  :'( että piti tuollekin sanoa silleen jne jne...ja vieläkin tulee välillä tosi pahamieli jos aiheuttaa toiselle mielen synkkyyttä, jos ei vastaa hänen tarpeisiin, mut pakko on kovettaa välillä, koska kyseessä on oma henkinen terveys 8)