Astro Foorumi

Jäin tässä taannoin miettimään erästä asiaa, joka jäi sitten toden teolla vaivaamaan minun mieltäni. Kysymys on ihmisen "omasta tilasta", siitä kuuluisesta käden mitasta jonka suomalainen tarvitsee välimatkaa toiseen ihmiseen.

Minä koen epämukavaksi sen, että ei-niin-tuttu- ihminen tulee niin sanotusti liikaa iholle. Tarvitsen siis jonkunlaisen turvallisuuden tunteen ennen kuin läheisyys on minulle luontevaa. En tarkoita tällä vain läheisyyttä eroottisessa mielessä vaan yleensäkin; mielummin kättelen ventovierasta kuin halaan vaikka ystävieni kanssa halailen vähän väliä. Sinälläänhän tämä on melko tyypillistä suomalaiselle.

Nyt havahduin tähän tilan tarpeeseen myös kodissani. Minulle koti on pyhä paikka ja se on minulle jonkunlainen rauhan tyyssija. Siellä saan olla piilossa, levätä ja rauhoittua rauhassa, aivan niin kuin itse haluan eivätkä "pahat henget" sinne näe. Tästä olen pitänyt huolen sillä etten ole koskaan pitänyt tämän hetkisen kotini ovia kauhean avoimina. Ihmisillä joilla on paikka sydämessäni, on paikka myös kotonani, mutta jokainen ohikulkija ei ole toivottu. Eräs tuttavani havahdutti minut tähän asiaan, kun hän kärkkäästi, ehkä hieman loukkaantuenkin, mainitsi minun olevan tarkka omistani, henkilökohtaisista asioistani ja tavaroistani.

Näyttäisi siis siltä, että tarvitsen tuota tilaa ympärilleni vähän joka suhteessa. Haluanko suojella itseäni joltakin, enkö uskalla antaa itsestäni enää niin paljoa toisille? En tiedä.

Tuolla oli toinen topic jossa käsiteltiin sisustamista ja tämä tuli taas mieleeni. Onko jotain astrologisia aspekteja joita minun kannattaisi tutkiskella? Löytyisikö siis syntymäkartastani jotain tätä puoltavia pointteja? :idiot2:

Heti aluksi tuli oma itseni mieleen kirjoituksestasi ja meitähän yhdistää tuo aurinko veskarissa...
Mutta oisko sitten vielä muuta...

Juu, tuo aurinkoveskari on varmasti yksi tekijä. Ja neloshuone on lähes kokonan minulla veskarissa. IC menee nippis nappis kauriin puolelle. Voisiko sillä olla osansa tässä?

Minäkin olen viime aikoina törmännyt haluun ottaa omaa tilaa, myös kotona.

Kun lapset olivat pieniä ei omaa tilaa löytynyt oikein henkisesti, eikä tilan puolesta.
Nyt kun lapset ovat maailmalla huomaan entistä useammin itsessäni suoranaista yksinolemisen tarvetta.
Myös sitä, että on joku paikka kotona pelkästään minulle.
Paikka, jossa on minun 'henkeni'. Jossa voin ajatella syntyjä syviä ja vaikkapa meditoida.

Sellaista olen myös huomannut, etten enää niin helposti kerro yksityisiä asioitani usealle ihmiselle. Haluan pitää omat asiani ominani.
Ei se tarkoita, ettenkö olisi kiinnostunut muista ihmisistä ja voisi tarvittaessa kuunnella heitä.

Oikein pysähdyin ajattelemaan 'omaa tilaa' käsitteenäkin.
Saako teistä jokainen mm. ajatella ja harrastaa vapaasti ilman, että joku on arvostelemassa niitä? :-\


 :smitten:    maarita          :smitten:

Hyvin tuttua..

mulla tuo oma tila, tarkoitaen kotiani ja vähäisiä tavaroitani, saa joskus tosin ihan neuroottisia piirteitä, esim:
-Jos ovikello soi, tarkistan mihin kaikkeen soittajalla on näköyhteys kotiini ennen kuin avaan oven.
- Mikäli joku ottaa kirjahyllystäni kirjan tarkasteltavaakseen otan sen häneltä pois ja tarkistan ettei kirjan välissä ole mitään hen.koht papereita tai valokuvia.
Lista olisi vaikka kuinka pitkä..Tervettä?

Mikään ei ole niin vastenmielistä, kuin että joku kutsuu itse itsensä kotiini. Hyvin harvoin pyydän ketään kyläilemään, tosin lapseni kavereiden kohdalla on ollut pakko joustaa. Silloinkin on sellainen vähän epämukava olo, vähän varpaillaan..

Koti on minulle muutakin kuin paikka johon illan tullen pää kallistetaan. Siellä lataudun, rentoudun ja se on kai konkreettisimmillaan se paikka, jossa elän, olen ja hengitän omaan rytmiini ja omilla ehdoillani. Se on tavallaan kuin jonkin henkisen osani jatke, ei näkyvältä osaltaan, vaan enemmänkin tunnelmaltaan. Siellä en ole alttiina millekään (mm. pahoille hengille?) mitä en halua vastaanottaa.

Monenlaisia asioita olen kokenut tämän teeman ympäriltä
(solu,-internaatti, ja kommuuniasuminen, 1 avo- ja 1 avioliitto, yli 20 muuttoa jne jne), joten kodista on tullut yhä tärkeämpi paikka elämässäni.

(Tämä nyt siis aiheesta koti ja oma tila, ei niinkään elintila tai läheisyys)

Astron kannalta en tiedä mistä moista retriitti-meininkiä lähtisi etsimään. Neloshuone lienee tärkeä, IC on itselläni kauriissa ja siellä köllöttää myös venus. Myös  :vesimies: on melkein kokonaan nelosen sisällä.

Melkein koko aikuisikäni Neppis pitänyt majaa tuossa huoneessa (ja näin mennän vielä noin 3 vuotta). Ehkä se on matkan varrella muuttunut sekaannusten ja hämminkien planeetasta enemmänkin henkistäväksi tekijäksi koti-teemojen suhteen...

jousimiestä "ahistaa"..tytär oikein vitsailee kun mammaa taas ahistaa,
 :askendentti: :jousimies:
tähän hetkeen
jousimiehen planeetta on jupiter,halu laajentua,se taasen on skorpionissa,
skorpionista plutoon,muutoksen tarve omaan tilaan,ahistaa jo perk...leesti,
ja kaiken huipuksi saadaan plutokin mukaan jousimiehestä,


             T i l a a  m i n u l l e k i n!!


..taivahalla  :askendentti: :oinas: ja plutoninen jupiter ihmissuhdehuoneessa..
  kyynärpäätaktiikkaa ihmisjoukkoon..

Minä käsitän oman tilan sekä fyysisenä että psyykkisenä, oikeastaan molempina sekä yhdessä että erikseen.

Fyysisesti juuri kotona on minulla se oma tila. Se voi olla niinkin pieni asia kuin esimerkiksi oma sohvan kulma oman viltin alla jalat omalla tavalla solmussa. Se on se ympäristö ja "tila" jossa on hyvä olla.

Minulla on myös oiva taito vaipua omaan tilaani myös henkisesti. Voi hyvin valuttaa itseni jonnekin aivan muualle vaikka kovassa melussa jos sille on tarvetta. Henkinen tila on minulle huomattavasti arvokkaampaa; minulla on omat ajatukset, omat tunteet ja ilmaisen ne haluamallani tavalla ja ennen kaikkea minulla on oikeus niihin. Vaikka en niitä julistaisikaan ympäriinsä kovaan ääneen, minulla on ne ja se on ihanaa! Tällainen oma tila, ja varsinkin se tunne kun huomaa että minulla todella on se, on suorastaan jumalaista..  :smitten:

Minä olen oppinut ottamaan sen oman tilani. Minun on ollut pakko. Jossain elämäni vaiheessa tunsin, että olen menettänyt kaiken oman, myös itseni. Pikku hiljaa olen päässyt me/sinä -ajatuksesta irti ja osaan ajatella minä -muodossa. Vapauttava tunne!

Se tosin maksaa minulle tämän mistä tämä aihekin minulle tuli mieleen; toisia se ain vaivaa, toisista se on puhdasta kylmyyttä. Minä kuitenkin tarvitsen sen, muuten minusta tulee ahdistunut ja silloin olen pelottava - omasta mielestäni. Eli kyllä, uskon että aina tästä omasta tilasta varmasti tullaan toisia arvostelemaan ja sitä joutuu hakemalla hakemaan. Minulla ei ole perhettä, lapsia tai muita "suurempia velvotteita", niin sanotusti ihmisiä joille todella olisin velvollinen vastaamaan siitä, että haluan sen oman tilani.

Fyysinen tila ja henkinen tila voisivat toimia yhdessä, mutta kun ei, niin on raivattava se tila jotenkin tai joustettava joskus jopa äärimmäisyyteen.

Kun lapsena tottui pieneen fyysiseen tilaan, jopa sisko nukkui samassa sängyssä, työpöytä oli sama jne., niin mielikuvitus lähti raivaamaan sitä tilaa. Ehkä se on siitä sitten laajentunut laajentumistaan ja tuntuu että on ääretön.

En tiedä kuinka lähellä mielikuvat on meditaatiota.

Onneksi oli metsä ja sen tila. Minulle pitää olla luonnontilaa, siitä saan tyydytyksen, kun muu tila kuuluu niin monelle muulle.

Asun seudulla missä naapurit tulevat ja menevät. Olen siis tottunut, että tulla tupsahdetaan. Lasten kaverit suorastaan asuivat meillä välillä. Mutta niin asuivat minunkin lapset muualla. Se oli joskus vapauttavaa varmaan puolin ja toisin. Nyt asuu noita miniäehdokkaita. Olen tottunut, otan siitä oman rikkauden niinä hetkinä.

Mutta sitten olenkin raivannut itselleni yhden huoneen jonkinlaiseksi meditointihuoneeksi. Tila jossa ei ole mitään ylimääräistä. Jossa 'minän' on hyvä olla, puhdas tila. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän kaipaa sellaista olemista. Raivasin toisenkin huoneen, ateljeeksi. Kun sanon: 'Menen maalaamaan' kuulostaa se varmaan 'haluan olla yksin'. Saan olla siellä rauhassa. Noita huoneita syntyy, kun lapset lähtevät maailmalle.

Ja huomaan, että on helpompaa jakaa aika ja tila ja huomio taas sellaistenkin ihmisten kanssa, joiden kanssa ei aina jaksaisi turista. Sillä se turina voi toiselle olla tärkeää.

metsätonttu  ;)

Täällä on myös erittäin paljon omaa tilaa vaativa tapaus - en tiedä olisinko kykenevä edes avoliittoon tuon oman tilan tarpeen vuoksi.

Olen huomannut, että ihmisten aurat vaikuttavat tilaan ja siihen, paljonko sitä on. Joidenkin ihmisten kohdalla oma ja hänen auransa ovat sellaisia, että molemmat vievät huoneesta omaa tilaa itselleen. Ainoastaan yhden ihmisen, parhaan ystäväni, kohdalla on niin, että voimme olla miten pienessä tilassa tahansa ja silti molemmat kokevat, että koko tila on minun. Auramme menevät jotenkin lomittain tukkimatta toistensa tilaa. Ystäväni sanoo, ettei koe kenenkään muun kuin minun kanssa tuollaista ja sama juttu minulla. Yleensä hermostun liiasta läsnäolosta, mutta hänen kanssaan minut voisi sulkea vaikka tynnyriin viikoksi! Minulla on muitakin hyviä ja rakkaita ystäviä, joiden kanssa on yhtä hauskaa kuin bestiksenkin kanssa, mutta aurallisesti viemme tilaa toisiltamme. Pidemään päälle se väsyttää meitä molempia.

Koti on minullekin pyhä ja haluan pitää sen siistinä. Majoitan kyllä vieraita mielelläni nukkumaan luokseni, esimerkiksi asuessani edellisessä asunnossa kämppiksen kanssa kiikutin heti seuraavana iltana muuttoni jälkeen baarista 3 heviherraa meille nukkumaan, kun heillä ei ollut muuta paikkaa :D Veskarikämppikseni oli ihan samanlainen maailmanpelastaja, joka raahasi tuntemattomia meille nukkumaan. Kimppakämpässä oma huoneeni oli minun oma tila ja aina off-limits vieraille silloin, kun en itse ollut paikalla.

Hengellisesti minulla on aina oma tila, olinpa missä tahansa. Nytkään en muista mitään, mitä ympärilläni on tapahtunut tässä aamun aikana istuessani koneen ääressä, vaikka toimituksessa riittää vilinää!

Taas tuli uusi ajatus pohdinnassa oleviin aiheisiin;

olen siis uusperheellinen (ei omia lapsia). Minä ahdistun suunnattomasti, kun meille tulee lasten kaverit ilmoittamatta ja varsinkin, jos en itse ole paikalla. Mulla ei ole oikein omaa tilaa muutenkaan, nurkkaus sohvalla ja jaettu makuuhuone mieheni kanssa, tietenkin, mutta sinnekin penskat menevät jos haluavat katsoa pikkutelkkarista jotakin kun joku muu katsoo isoa telkkaria. Pelkään myös että lapset jättävät vahingossa ovet selälleen (on käynyt) ja koskevat kavereineen henkilökohtaisiin tavaroihini, vaikka olen kieltänyt (hajuvedet ja korut). Miten sitten kestäisin teinivuosien kotibileet? En kestäisi, mutta enhän niitä voisi kieltääkään.

Niin, kartaltani käy hyvinkin selvästi ilmi, että tarvitsen tilaa ja olen vähän omien polkujen kulkija. Ristiriitaiseksi asian tekee se, että pystyn ja haluan jonkun ihmisen aika lähelle, totaalinen yksinäisyys ei ole minua varten.

Omia vieraita mulla käy todella vähän, ovat eri paikkakunnilla. Mies on sosiaalinen ja silloin tällöin joku tuttu piipahtaa ovella, minä menen silloin mieluiten näkymättömiin. Se tosin johtuu asemastani tässä kuviossa, en hoida lasten ja heidän kavereidensa vanhempien kanssa asioita, koska mies tekee sen joka tapauksessa enkä kyllä ole täysin selvillä edes heidän menoistaan tai tekemisistään, koska puhelut&sopimiset eivät tule minun kautta.

Tämä taloasia tuli siksi ajankohtaiseksi ja kyllä isommat tilat olisivat tarpeen. Minua kuitenkin pelottaa koko uuden talon tekemisen projekti jo onneksi näin hyvissäajoin ja jos nyt kysyttäisiin, en projektiin osallistuisi. Ei kai perhekuvio tai parisuhde voi muuttua ratkaisevasti, vaikka tilaa olisikin enemmän? 

Viime vuosina olenkin ihmetellyt erästä asiaa koskien juuri tuota tilaa ja yhteistä tilaa.

Me ihmisethän olemme yhteisöolentoja, tarvitsemme toisen turvaa ja läheisyyttä. Miten sitten tuntuu, että olemme yhä enemmän kasvamassa siitä loitommalle?

Onko siihen syynä 'uudet energiat', uudenlainen rauhattomuus, joka syntyy stressistä ja aina uusista vaatimuksista? Vai onko sielukehomme voimistumassa?
Mistä johtuu yhä laajemmalle kasvaneet paniikkihäiriöt?  En törmännyt sellaisiin edes 10 vuotta sitten. Yhä enemmän ihmiset pelkäävät massoja, suuria tiloja, toisen läheisyyttä. Onko tässä kyseessä myös suomalaisen erakkomaisuus?

Vai mitä ihmettä?

Onko tämä näyttämässä jotakin positiivista ilmiötä vai negatiivisuutta?! ???

Eiköhän kaikki tarvitse edes jossain määrin sitä omaa tilaa :)

Toiset tarvitsevat sitä enemmän ja mielestäni tässäkin on kyse suvaitsevuudesta ja rakkaudesta :smitten:

Kun sen oman tilan antaa ihmiselle josta välittää tulee siitä itsellekin hyvä olo.. on tehnyt jotain sen toisen iloksi :smitten: :smitten:

Sellainen jatkuva toisen tarkkailu käy ahdistavaksi ja yleensä sellainen suhde katkee ennemmin tai myöhemmin ::) ikävä kyllä niitäkin on jotka ei toisen yksityisyyttä kunnioita :idiot2:

Mut mielestäni tää on sellanen juttu josta jokaisen täytyisi, vaikka itsepäisestikin pitää kiinni  :tickedoff:

Yksinäisyydessä olemme kaikkein tärkeimmän ihmisen seurassa :smitten:

Kuinka totta puhut, Eufrasyne!

Minulla on se onni elämässä, että ukkoni on osannut aina kunnioittaa minun omaa tilaani ja on suonut sen minulle, kuten minä hänelle. Sillä kai jaksamme sitten kumpikin jakaa sitä helpommin ja mielellämme kestitsemme vieraitakin ja pidämme avoimia ovia.

Jostakin tällaisesta kimpoaa se sydämen ja oven avoimuus.

Ja toki, itse olemme itsemme lähin ja toivottavasti myös paras ystävä!

Yhteisöt eivät oikein ole enää "suosiossa".. Yksilön korostaminen on ajanut ihmiset siihen pisteeseen, ettei todella enää naapureitakaan meinata tuntea. Ja ehkä arjen hektisyyskin on tehnyt sen, että ihmiset haluavat sulkeutua hieman enemmän itsekseen silloin kun siihen on mahdollisuus.  :idiot2:

Minua alkoi ihan hirvittää, kun luen teidän muiden juttuja! Monet teistä on perheellisiä ja minä poloinen olen parikymppinen sinkkutyttö ja mietin miksi tarvitsen niin paljon tilaa.. Toivottavasti minun elämääni joskus tupsahtaa ihminen, jolle voin avata elämäni niin avoimeksi että pystyn jakamaan tilaani eri tavoin kuin nyt..  :smitten:

Voi sinua, Drial!

Kyllä sinun elämääsi tupsahtaa vielä liiankin monta ihmistä, jotka tohdit lähellesi päästää!

Huomasinpas, että olet vesimies. Eikö vesimiehille ole aika tyypillistä, että heidän pitää saada paljon tilaa ympärilleen ja jopa tekevät paljon konkreettistä työtä sen eteen. Remontoivat hullun lailla vaikkapa jonkun suuren talorähjän. Tai hakkaavat seiniä pois, että laajenee tila.

Jännää että otit tuon sinkkuuden esille Drial..
Tuntuu että se onkin sopiva olomuoto myös meikäläiselle mitä tuohon omaan tilaan tulee. Siis vähän on kokemusta noista muistakin siviilisäädyistä ja kyllä niissä se oman tilan hakeminen oli aika kiven takana. Kummassakin yhteisasumiseen johtaneessa suhteessa minä olin se, joka muutin miehen luo. Sitten muutettiin isompiin kämppiin. Ja kummassakin suhteessa minä olin se, joka muutti myös pois yhteisestä kämpästä. Oisko tuo tilantarvekin ollut yksi osasyy eroihin..?

-Avoliitossa kotimme toimi majapaikkana jos jonkinlaiselle kulkijalle, väkeä lappasi sisään mihin vuorokauden aikaan hyvänsä ihan ensimmäisestä päivästä lukien. Välillä oli ihan pakko sanoa, että nyt haluttaisi olla kahden. Täytyy myöntää että hermoille kävi se motellinpitäjänä toimiminen..

- Avioliitossa taas ex täytti kotimme ääriään myöten tavaralla, joka mielestäni olisi kuulunut kierrätyskeskukseen, hajottamolle tai ihan mihin tahansa, mutta ei ihmisten asuntoon. Välillä tuo roju oli niin levällään että haittasi ihan jokapäiväisiä askareita. Hyvin stressaavaa tuokin..

Jos (kissankokoinen jos) vielä jonkun kanssa kimppaan menen, niin mietin asiaa kyllä useammin kuin kahdesti. Itse asiassa olen jo pitkään ollut sitä mieltä että yhteisasuminen ei ehkä ole meikäläisen juttu..

Metsätonttu, kiitoksia :)

On kiva kuulla että joku pitää siitä ajatuksesta mitä olet julki tuonut  :smitten:

Drial, aivan varmasti vielä löydät ihmisiä joiden kanssa haluat sitä tilaasi jakaa :)

Itsekin olin iässäsi melkoisen ns. sulkeutunut, mutta kyllähän tämä on jo auennut jonkin verran ;)

Sehän on jo hieno alku että olet tänne kirjoittanut ::)   :smitten:

Minä olen tähän ikään mennessä asunut kahdessa avoliitossa. Ensimmäinen meni niin, että minä muutin miehen asuntoon. Mies ei kuitenkaan ensimmäiseen puoleen vuoteen hirveästi viikonloppuja enempää siellä ollut sillä opiskeli toisella paikkakunnalla. Sitten kun hän muutti samaan asuntoon lopullisesti valmistuttuaan, olimme eron partaalla alle puolessa vuodessa! Siihen tosin ajoi moni muu asia kuin minun tehoneliöidenhaku.. Kun erosimme, hän muutti opiskelupaikkakunnalleen siksi aikaa että minä sain asunnon järjestymään eli minä jäin asumaan hänen asuntoonsa. Se oli kummallista.. erittäin kummallista..

Noh, toisessa avoliitossa oli niin päin, että mies muutti minun asuntooni koska se oli isompi. Tuolloin havahduin ensimmäisen kerran siihen, että minun täytyy saada hengittää ihan oikeasti ja vapaasti! Yhtäkkiä hän olikin minun luonani koko ajan enkä päässyt minnekään "pakoon", paitsi ulos tietenkin.. Suhde oli muutenkin ehkä sellaisessa tilassa ettei yhteenmuutto ollut fiksu veto, se jotenkin vain tapahtui. Tätäkään ei kestänyt puolta vuotta pidempään sillä minä tukehduin kerta kaikkisesti. Mies oli vielä kaiken lisäksi muutoinkin omistavaa ja hallitsevaa sorttia, sen lisäksi hän oli "minun reviirilläni" aivan liian aikaisin.

Tuon jälkeen päätin että mikäli seuraavan kerran olen suunnittelemassa yhteenmuuttoa, sitä aletaan suunnitella sillä mielellä, että hankitaan molemmille uusi, tarpeeksi iso asunto! Eli siis ei muuteta jomman kumman kotiin vaan etsitään uusi koti joka on molempien. Minulla se on varmasti melko ratkaiseva..

Vesimieshän sen tilanhakemisen tekee, ja varmaankin se, että neloshuoneeni on todella veskaripainotteinen (lähes kokonaan) lisää vaikutusta?

äh, laitoin jo yhden litanian tulemaan, mutta katosi jonnekin..
tuosta  :vesimies: ja oma tila-vertailusta:

Mulla siis yli 2/3 veskarista on neloshuoneessa (veskarissa myös  :kuunsolmu: mutten tiedä liittyykö se tähän asiaan)

Sideerisesä olen käsittääkseni  :vesimies:

Nouseva planeettani Urkki on Vesimiehen hallitsija

IC:llä on myös  :venus: kauriin puolella, erittäin väljässä kolmiossa saturnukseen kasissa. Eli ei tilan yms. jakaminen tahdo onnistua tuotakaan kautta varmaan..

Jos joku asteroidi-tietäjä yms osaisi kommentoida mikä näitä' tilantarve-juttuja aiheuttaa?
EI siis yksinäisyyden/erakoitumisentarve...

siellä kasihuoneessahan on ihmissuhteiden vakiinnuttaminen eli seiskahuoneessa solmitut ihmissuhteet saavat pysyvän muodon kasihuoneessa jos ovat saadakseen,
riittävätkö kykymme/halumme siihen,se siellä mitataan,
no kasihuone on skorpionin huone,jupiter on tällä hetkellä skorpionissa,
tilan tarve lisääntyy myös vakiintuneissa suhteissa,
pluto on taasen jupiterin merkissä jousimiehessä,nämä menevät mukavasti ristiin eli pluto muokkaa oman henkisen tilan tarvetta vaikka ulkomaille jos ei vähempi hyvempi,mielikuvitusmatka kalojen uranuksella narniaan...ja vesimiehen neptunuksella takaisin...
syvältä tulee tuo PAKONOMAINEN tilantarve

Kai se oli se Jupiterin Jousimies, joka valtasi nuoruuttani niin paljon, etten suostunut toisen kanssa 'asumaan' ennen kuin olin 33.

Niin oli tarpeeni suuri omaan tilaan ja vapauteeni.

Sitten kuuntelin ravun sydäntäni itsessäni ja tein 'pesän'.

Voiko olla näin, Nikki sen osaisi sanoa, että toteutamme eri puolia itsessämme astrologisesti eri elämänvaiheissamme?

Ihailen teitä, jotka opiskelette tuota tilan jakamista useasti ja uskallatte myöntää ja lopettaa, kun se ei toimi.

Kyllä, Vesimies-kuu on minulla eli tilaa tarvitsen nimenomaan kotona (kuu). Henkinen tila on vielä tärkeämpää kuin fyysinen tila, eli haluan esim. lukea rauhassa silloin kun luen ja puuhailla sitä mitä mieleen juolahtaa ilman että kukaan toinen sanoo, mitä tehdään. Onneksi mies on myös omaan tilaansa mielellään vetäytyvä Skorppari. Jatkuvasti myös valitan, että asunto on liian pieni - ehkä joskus sitä tilaa saamme lisää myös fyysisesti.

Minulla nuo nikin mainitsemat tämän hetken transiitit vaikuttavat moneenkin kohtaan kartalla, Jupiter on kasissa, Pluto kympissä, Neptunus kuun päällä ja Uranus kohta auringon. Kyllä tässä kohta tilantarve mitataan! ;D Henkistä tilaa olen laajentanut opiskelemalla, joka syksyn mittaan vaan entisestään lisääntyy. Sille koitan raivata tilaa myös vähentämällä töitä.

Samaa miekin olen pohdiskellut, ikävuosia nyt päälle 20 ;)
Sinkkuus sopii elämänmuotona ainakin tällä hetkellä minulle parhaiten. Ahdistaa, jos joku toinen alkaa tunkemaan omia tavaroitaan minun kotiin (ja Oinas aurinkomerkkinä varmaan korostaa vielä tätä MINUN ominaisuutta!)

Minusta yhteisöllisyyden häviäminen on merkki ihmisen sieluntason kehittymisestä ja nousemisesta. Emme enää tarvitse tukiverkkoja tai jatkuvaa apua muilta, vaan pärjäämme omillamme ja tarpeen tullen osaamme pyytää apua ja myös antaa apua. Monillahan tuntuu olevan esimerkiksi puoliso sellainen tukipilari, jota ilman ei voi olla. Tunnen muutamia naisia, joille sinkkuus ei sopisi ollenkaan, vaan heillä on koko ajan oltava mies kainalossa, kestipä suhde sitten miten kauan aikaa tahansa (tosin tuohon vaikuttaa varmasti myös astrologinen kartta, ei ainoastaan sielun oppitaso). Kun entinen loppuu, otetaan uusi suhde tilalle muutaman viikon päästä.

Mielenterveysongelmatkin näkisin sielunkehitystasosta johtuvaksi. Keski-ikäisillä sieluilla, eli siis sieluilla, jotka ovat kierrelleet elämästä toiseen jo hyvän aikaa, alkaa tulla vastaan fyysisestä maailmasta poisoppiminen ja vanhojen karmallisten velkojen maksaminen, joka voi ilmetä mielenterveysongelmina ja itsemurhina. Suomessa kansalaiset ovat sielun kehitystasolla/sielun matkalla keski-ikäisten ja vanhojen sielujen kohdalla. Keski-ikäisiä vaivaavat mielenterveysongelmat (fyysisestä iästä riippumatta) ja vanhemmat sielut jurottavat yksikseen, koska he alkavat olla valmiita jättämään tämän fyysisen maailman elämässä missä hyvänsä.

Noin minun mielestäni ne asiat selittyisivät. Keski-ikäiset sielut ovat vähän kuin fyyisesti keski-iässä olevat ihmiset, joilla on monta rautaa tulessa ja hirveästi hommia. Vanhemmat sielut ovat taas kuin fyysisesti vanhuusiässä olevat ihmiset, jotka istuskelevat kiikkustuolissa lueskelemassa lehteä ja ovat suurimman osan ajasta yksikseen, haluaisivatpa tätä tai eivät.

Mä oon kanssa aina ollut aika reviiritietoinen. Ahdistun kun joku tulee tilaani ja käyttää tavaroitani. Tai mikä pahempaa, ON KÄYNYT TILASSANI JA KÄYTTÄNYT TAVAROITANI poissaollessani! Olen kuin kultakutri-sadusta, murahtelen ärtyneenä ..joku on syönyt puurostani, joku on nukkunut sängyssäni..!  :2funny: Joskus reaktioni jopa huvittaa itseänikin, miksi niin takerrun tilaani. Olen selittänyt sitä sillä, että siskoni ovat huomattavasti mua vanhempia jolloin en lapsenakaan juuri joutunut jakamaan tavaroitani tms.

Mietin joskus aikaisemmin (kuten täälläkin joku mainitsi) että voinkohan ikinä asua kenenkään kanssa, jakaa tilani ja olla läsnä, mutta se sujuikin yllättävän helposti. (ex)Poikaystäväni lukeutui ilmeisesti jotenkin "minuun", en  kokenut häntä vieraana tilassani. Nyt taas tilaa on yllinkyllin ja mietin että kuinka ihanaa olisikaan taas jakaa asioita!  :smitten:

Näin myös minulla, ja tosiaan neloshuone lähes millilleen kokonaan veskaria..  ::)

Hassulaiset, kyllä mä vastaisin, että toi on kulttuurinen kysymys. Menepä Latinalaiseen Amerikkaan, Intiaan... jonotat ensin toiset niskaasi hengittäen, astut täynnä olevaan bussiin, missä sen lisäksi että aikuiset ovat iholla, syliisi laitetaan toisten ihmisten lapset ja matkatavarat...  ;D

Ei siinä auta ryppyillä, hymyä naamaan ja menoksi! Kaikkeen tottuu.

höpöhöpö  ;) Olet kasvanut kapitalistisessa yhteiskunnassa, jossa ihmisiä opetetaan individualisteiksi ja uskomaan omaan voimaansa. Hetken kuluttua ihmiset alkavat (ovat jo alkaneet!) kaivata yhteisöllisyyttä ja perinteisiä tapoja elää. Se on post-modernismia, beibi.  :coolsmiley:

Monilla joilla on tuo kuu tai 4.huone Veskarissa, tuntuu olevan "tilaongelmia" nimenomaan kotona.

Minulla on taas  :venus:  :vesimies: ja tämä heijastuu aivan täydellisesti parisuhde-elämään. Onkohan täällä paikalla muitakin Veskari-venuslaisia? Tarvitsen todella paljon tilaa, niin ajatuksellisesti kuin ihan fyysisestikin, jos partnerini kahlitsee minua millään tavalla, ahdistun samantien aivan älyttömästi.  :uglystupid2: Minulle sinkkuus "sopii" myös todella hyvin, jos se nyt voi kenellekään erityisemmin sopia, niin minulle. Olen kyllä sillä tavalla parisuhdeihminen (Nouseva  :harka:  :kuu:  :rapu:), mutta vapauskaan ei tosiaan minua haittaa tai ahdista millään tavoin, vaan jopa nautin siitä suuresti.  :smitten:

Minun on saatava olla täysin itsenäinen, vapaa kaikista ajatuksellisista ja fyysisista kahleista. Esim. pahinta mitä minulle voi parisuhteessa sanoa on "Älä ikinä sano asiaa X", esim. hyvänä esimerkkinä eräs eksäni sanoi, että "Älä ikinä arvostele kavereitani minulle". Okei, ei ollut erityisemmin tarkoituskaan arvostella heitä, mutta ajatus siitä, että en edes TEORIASSA saisi sanoa mitä haluan, koska joku toinen ihminen määrittelee mistä saan puhua, on niin ahdistava, että nyt jo tätä kirjoittaessa alkaa tuntua ahdistavalta rinnassa.  :( Tätä tavallaan tarkoitan sellaisella "ajatuksellisella sitomisella". Sama juttu erilaisten aatteiden kanssa, ihmisten tulee antaa minun uskoa ja tehdä mitä ikinä haluan, yrittämättä painostaa minua mihinkään muottiin. Jos sen tekee, katoan välittömästi näkökentästä, en kestä minkäänlaista sitomista mihinkään ajatusmalliin tai vastaavaan.

Ehkä joku Venus-veskari on huomannut samaa itsessään?  :idiot2:

Hih, osasitpa sanoa, Intimaria, aika kipakasti!

Mutta totta on, olemme sokeita omassa hyvinvoinnissamme emmekä näe yhteisömme heikkouksia, vaillinaisuuksia ja naurunalaisuuksia. Historiasssa ne sitten ovat irvailtuna.

Mutta kyllähän me jonkinlaisen tasapainotilan haussa olemme. Ja emme toki voi olla tuntematta sitä kamalaa hektisyyttä ympärillämme, joka mainoksineen ja vaatimuksineen nielaisee meitä, suorastaan pureksii. Intiassa tilanne on vielä toisenlainen. Kyllä siinä täytyy etsimällä etsiä soppea johon paeta ja piiloutua välillä. Vaikka itse olemme siihen itsemme ajaneet, sokeasti menneet kaiken perään ja hiljaa 'hyväksyneet'. Ehkä olemme jonkinlaisen tien päässä...

 :knuppel2:

 :2funny:

Mikä se noin naurattaa ihanasti? :o

No se "kipakka" vastaus.  :D Että ymmärsit.  8)

No eipä loppupelissä ihme, että juuri Intiassa niin suosittua on kaikenlainen mietiskely ja tietoinen sisäänpäinkääntyminen.
Ehkä sitä kautta löytävät sitä omaa tilaa ja ehkä se heille vielä eritavalla aukeaa koko juttu, kuin meille "länkkäreille", kuten joku hauskasti meitä länsimaisia tuolla toisessa topikissa mainitsi.

Länsimaiset ihmiset kun tuntuvat oikeuttavn itsensä vaatimaan lähes mitä tahansa haluammekaan ja mahdollisuus esimerkiksi jo fyysisestikin tehdä sitä tilaa ympärillemme on aivan eri luokkaa kuin idässä päin. Koetapa samaa Intiassa. On vähän haastavampaa.

Kylläpä tälläiselle kuin miekin, jo Helsinki tai ne kehäkolmosen sisäpuolella olevat paikat ovat jo lähes kulttuurishokki. Mukava siellä on käydä, mutta jotenkin täällä Pohjois-Karjalassa tilaa on helpompi saada ympärille. On järviä ja järvenrantoja, metsäpoluista puhumattakaan. On sellainen erilainen rauhallisuuden tunne.

Mutta senkin olen huomannut, että joskus ihmisvilinässä voi olla enempi oma itsensä, johtuen kai siitä, että sitä niin sulautuu joukkoon, eikä kukaan kiinnitä huomiota.
Joskus kai jossain kerroinkin siitä, että istuskellessa kahvilassa tai terasilla ja seuraillessa ihmisvilinää, voi tulla sellainen lähes meditatiivinen olotila...Merkillistä sekin.

Sama juttu kuin Drialilla. En pidä siitä että tullaan liian lähelle tai esimerkiksi kotiini tullaan kutsumatta. Koti on minulle se paikka jossa minun ei tarvitse tehdä muuta kuin olla, tärkeä paikka jossa lepään kun olen ensin hoitanut seikkailuni maailmalla.
Samoja ajatuksia on myös ihmisvilinästä. En osaisi ihan pikkupaikalla asua sillähaluan sulautua kaupungin vilinään, en herättää liikaa huomiota tai tulla liian tuttavallisiksi ihmisten kanssa

Joo. Minulla oli ihan sama ennen kuin kohtasin poikaystäväni (nykyisen mieheni siis). Olen aina kaivannut paljon omaa tilaa ja rauhaa ja luulin todellakin, että tuo oman tilan tarve on niin suuri ettei siihen parisuhdetta saa millään mahtumaan...

Mutta kun tapasin mieheni ja olimme seurustelleet muutaman kuukauden, niin hän sanoi kerran että sinun kanssasi on niin ihanaa sillä saa olla oma itsensä ja olla rauhassa vaikka oletkin läsnä. Eli minun läsnäoloni ei yhtään häirinnyt hänen omaa tilaansa, ja minulla oli samoin. Varsin pian tuon jälkeen (ellei jo silloin) tiesin että menisimme vielä naimisiin.

Eli kyllä Veskari-Venuskin voi löytää kumppanin, joka ei vie omaa tilaa, ja uskompa että sinäkin Ebenia sen vielä löydät...

Minulla myös tuppaa menemään näin. Kiva käydä ja ihana päästä takaisin kotiin. Olen maalta kotoisin ja kaupungissa asunut nelisen vuotta. Edelleenkään en kykenisi asumaan keskustassa. Tällä hetkellä asun asuinalueella jossa metsä alkaa suurin piirtein ovelta ja lenkkipolkuja menee sinne tänne, merikin on lähellä.

Hommieni puolesta reissaan jonkun verran Suomea ristiin rastiin ja olen huomannut sen erittäin rauhoittavaksi ja reflektoivaksi toiminnaksi. On ihana olla paikassa joka ei muistuta mistään eikä kerro juuri mitään. Katsella ihmisiä ja myhäillä yksikseen niin ettei kukaan tunnista. Välillä pitää "hukata" itsensä ja turvalliset ympyrät löytääkseen itsensä..

Erakoitumista tapahtuukin nyt aivan eri tasolla kuin muinaisen metsien suomalainen asukas sitä toteutti.

Muistan lapsuudestani näitä 'erakoita'. Erästäkin sanottiin Jeesukseksi, kun hänellä oli pitkä parta. Syvälle metsiin hän oli rakentanut kaikesta mahdollisesta aineesta mökkinsä ja hyvin harvoin kävi kaupungissa jotain ostamassa, kenenkään kanssa ei pysähtynyt puhumaan. Pitkään häntä katsottiin, nimitettiin 'erakoksi'. Näitä oli useitakin ja yleensä ihmiset antoivat heille sen oman rauhan.

Nyt ne erakot ovat kaupungeissa, luuhaavat jonkin kerrostalon nurkkia, pelkäävät ihmisiä ja pujahtelevat asuntoonsa, johon kenelläkään ei ole asiaa.
Sitten kun haisee tarpeeksi, löytyy kuollut ruumis.

Hetkinen, tässä vein 'oman tilan' hakuisuuden aivan toiseen äärimmäisyyteen.

Onhan sitten toki kaiken maailman kolhooseja!  ;D

Eli jokainen saa taaplata tyylillään, mikä on hyvä.

Tuo on tuttu tunne. Minä myös "tarvitsen tilaa" koska olen niin hyperherkillä itseni kanssa sen suhteen, kun minulla on tapana sekoittaa omat energiani muihin. Mutta sitten on näitä ihmisiä, joiden kanssa voi olla samassa tilassa aivan loputtomiin... sitten siihen tottuu eikä jossain vaiheessa enää kaipaakaan "tilaa"... Sama homma kun palaa Suomeen jostain supersosiaalisesta maasta, kauhistutti palata YKSIÖÖN asumaan, tuntui aivan luonnottomalta. Sitten siihenkin tottui.  :-*

Ajatelkaapa, mihin asti japanilaiset ovat tämän vieneet... Kukaan nähnyt sitä dokkaria nuorista, jotka linnottautuu huoneeseensa vuosiksi ja kommunikovat vain tietokoneen kautta...  :-X

Kulttuurilla ja kasvuympäristöllä on varmasti merkityksensä tilaan suhtautumisessa, mutta uskon silti että ihmisten henkilökohtaisessa tilantarpeessa voi olla eroja, oli sitten kasvanut Intiassa tai Suomessa. Etenkin se henkisen tilan tarve ja nimenomaan vapauden tunteen kaipuu on astrologisesti yhdistettävissä mm. Vesimiehen merkkiin. Venus-Veskareista oli puhetta - ystäväni aur-Kalat, jolla on Venus Vesimiehessä, on seurustellut vuosia mutta asuu edelleen omassa asunnossaan ja mies omassaan. :)

Mietin tätä topicin jo sivuamaa juttua eli väenpaljous-maa Intiaa, jotta siellähän on aika pitkät perinteet kaikenlaisessa hiljentymisessä ja meditaatiossa. Että löytäisivätkö sen oman tilan enemmän näkymättömältä puolelta kun se ei konkreettisesti ole niinkään mahdollista esmes jossain Mumbayssa..

Joku muukin taisi heittää saman ajatuksen. Mielenkiintoista.

Kappas vaan, täällähän sivutaan ihan samaa asiaa mitä tuossa äskettäin kirjoittelin "Kuumerkit -ja ihmissuhteet" ketjuun ja itseasiassa myös "Tyhjät 4 ja 7 huoneet" -ketjuun. Onpahan Vesimies-kuuna pakko copypastettaa pätkät noista omista teksteistä kun sopivat tänne ihan just..

-Tilani otan joka tapauksessa näissä läheisimmissäkin ihmissuhteissa, voi mennä päiviä, välillä viikkoja että en ole yhteydessä keneeenkään. Sitten kyllä iskeekin ahdistus kun huomaa vallan eristäytyneensä sosiaalisesta elämästä. Yleensä lähden kuitenkin innokkaasti tapaamaan ystäviäni, mikäli he soittavat ja tahtovat juttuseuraa.. tapanani kun ei ole tehdä yleensä suunnitelmia esim. viikonlopun varalle, vaan menen sen mukaan mikä on fiilis ja mitä tulee vastaan.

-Sisimmässäni tunnen olevani jotenkin irrallinen ja erilainen, yleensä jopa ystävieni seurassa. Joskus suoraan sanottuna tuntuu, että "kotini" on jossakin muualla, mitä se sitten tarkoittaneekaan.

-Olen kyllä aika kaksinainen, kaipaan syvällisiä ihmissuhteita, mutta todellakin tarvitsen omaa rauhaani.. välillä esim. ajatus rakastetun kanssa yhdessä asumisesta ahdistaa. Olen asunut nuorempana vuoden silloisen poikaystäväni kanssa, ja täytyy sanoa että olo oli ajoittain todella tukahdutettu, tuntui kuin menettäisin palasen omaa yksityisyyttäni/itseäni/syvintä olemustani..

...Oman tilan tarve on itselläni aikamoinen.

Minä en ole vielä kuumerkkeihin perehtynyt sen paremmin, ja omissa tulkinnoissakaan siitä ei juuri kummempia ole sanottu. Miten tuo kuumerkki vaikuttaisi tuohon tilan hakemiseen?

No mitenkähän sen parhaiten sanoisi -Vesimiestähän joka tapauksessa kuvataan jollain tapaa irralliseksi ja omalaatuiseksi, ihmiseksi joka kulkee omia teitään eikä halua liikaa sitoutua toisiin. Sanoisin että aurinkomerkkikuvaus Vesimiehestä pätee aika hyvin tuon Kuunkin kohdalla.. halu olla yhteydessä toisiin, mutta ei liian sitovalla tavalla, sillä Vesimiehelle on erittäin tärkeää säilyttää aina riippumattomuutensa ja itsenäisyytensä.. sanoisin että näistä asioista koostuu tuo oman tilan tarve.

Tai niin, taisitkin kysyä kuumerkeistä yleensä -no Kuuhun liitettäviä asioitahan ovat tunteet, vaistot, pelot, reaktiot, alitajuiset tarpeet, muista riippuvaisuus tai riippumattomuus ym..
ja kyllä tuon oman tilan tarpeen liittäisin näihin asioihin.

Juu, niin kysyin. Lähinnä siksi, että kun kuumerkkini on Härkä ja kaikissa tulkinnoissa on puhuttu Härän turvallisuuden kaipuusta. Siksi ihmettelin tuon kuumerkin vaikutusta omalla kohdallani. Eikö sen pitäisi toimia tasapainoittavana (ts. halu jakaa asioita toisen kanssa, myös sitä tilaa), jos Härkä on lujatahtoinen turvallisuuden hakija? Eikö kiinteä ja vakaa parisuhde/elämäntilanne liittyisi siihen? Vai toimiiko se juuri toisinpäin; kun Härkä hakee turvallisuutta ympärilleen, se haluaa olla satavarma myös ihmissuhteissaan ettei menetä turvallisuuden tunnettaan ja siksi mielummin pitäytyy kauempana ja pitää omaa tilaa tarkemmin omassa hallussaan?

Hmph.. Alkaa tähän aikaan olla jo ajatukset niin solmussa etten tiedä sainko ollenkaan sanottua sitä mitä ajattelen.. Pahoittelen..  :-[

Tämän pystyn omalta osaltani allekirjoittamaan täysin!

Oikeastaan tunne, että menettäisi itsestään jotain siksi että jakaa omaa tilaansa toisen kanssa on melko ahdistava minulle. Se tunne on aito, enkä voi sen kanssa taistella, mutta se tuntuu myös pahalle. Miten niin se olisi minulta pois? Voiko toinen ihminen lähellä olla minulta jotenkin muka pois? Kyllähän se tuppaa niin menemään, että jos haluaa saada on pakko antaa..  :idiot2:

No toki kannattaa ottaa huomioon sun aurinko Veskarissa ja Vaaka nousussa  :)
molemmat varmaan tarttevat tilaa ympärilleen..

tai ainakin näin kohdallani, kun mulla on
arska Vaa'assa, Kuu Veskarissa

(lisäksi vielä kun Jousimies nousussa -näillä asetelmilla ei kesyynnytäkään parisuhteeseen ihan helpolla, heh)

Jos ajatellaan näitä kolmea planeettaa yhdessä, niin kyllä sulla auringon ja nousun vaikutukset ovat varmaan tässäkin asiassa vahvat, vaikka toisaalta tietty Kuunkin.. mutta aurinkohan on kuitenkin se perusidentiteetti.
Ja sitten tietty myös aspektit ja huonesijainnit tuovat oman vaikutuksensa asiaan  :)

Ahaa! ??? En ollut ajatellutkaan tuota minun nousua ollenkaan. Olinpas tyhmä..  :uglystupid2:

Tämä varmasti käy laatuun, sillä tunnemme toisen siskoni kanssa niin samoin tässä oma tila -asiassa, hän on  :aurinko: :vaaka: ja  :askendentti: :vesimies:

No niin ja taas opittiin kun vähän ajateltiin..  :D

Itselläni ei paljon ilmamerkkejä kartalla ole, mutta tarvitsen siitä huolimatta valtavasti tilaa ympärilleni. Olen joskus kuullut, että ihmisen henkilökohtainentila on 30cm. Ja ainakin minun kohdallani se pitää paikkansa, joskaan en ole sitä mittanauhan kanssa mittaillut  :2funny:

Ruuhkat, ahtaat paikat, vieraat ihmiset, jotka käyvät iholle ärsyttävät suunnattomasti. Ihmispaljoudessa alan jopa tuntemaan mahanpohjassa ärsyyntymistä, joten yleensä välttelenkin pahimpia ruuhkapaikkoja ja -aikoja.

Onpas mielenkiintoinen aihe. :)
Enpä ole tullut huomanneeksi koo topicia aikaisemmin.

Minulla on Kaksosta kartalla, kuten miehellänikin. :)

Yllättävää kyllä, tämän parisuhteen myötä löysin itsestäni
puolen, jota en tiennyt olevan olemassakaan. :)
Siis paremminkin, ettei tule kuulookaan. :coolsmiley:

Nimittäin nukun mieheni kanssa aivan iholla, sylikkäin
ja jalat ja kädet kiedottuna solmuun toisen kanssa. ;D

En olisi voinut kuvitellakaan aikaisemmin elämässäni,
että niin todellakin voi nukkua ja vieläpä tosi syvästi hyvästi. ;D

Olemme kuin lapset unilelujensa kanssa. :D

Jos nukkuu yksin, niin on tosi orpo olo
ja unta pitää oikein odotella. :idiot2:

Kyllä meillä sitten valveilla on omat hajurakomme toisiimme.
Emme sentään kiehnaa koko ajan yhdessä,
paitsi että mieheni tykkää moiskauttaa pusuja ja läpsiä
pyllylle julkisesti, mutta mieheni tuollainen aika
julkea huumoriveikko ja verbaalipelle,
joka tekee siitä hauskaa, joten se ei ole sivullisillekaan
iljettävää katsottavaa. ;D

Yleensä en ole tykännyt, että mies kovin julkisesti
tulee nuolemaan, lääppimään jne. :P

Samma här! Se onkin outoa, että koen mieheni kanssa toisiimme kietoutumisen aivan järkyttävän ihanana, kun muuten en ylimääräisestä "julkisesta lääppimisestä" niin perusta. Yksin nukkuessa unta saa todellakin odotella, kuten nytkin kun ei edes väsytä. Mutta heti kun mies tulee kotiin pitkän työurakan jälkeen niin 2 minuutta ja meikäläinen sammuu jo kainaloon. Olenkin siitä usein saanut kommenttia, että olisi kiva valvoa yhdessä. Mutta ei voi mitään, siinä on vaan niin turvallista ja hyvä olla :smitten: :smitten:

 :D ;D

Ihme juttu muuten. :idiot2:
Yleensä olen hyvin tarkka omasta "reviiristäni"
ja olen vaatinut ehdottoman oman rauhan nukkuessani. ;D

Olen aikaisemmin myös häiriintynyt kovasti,
jos joku edes hengittää iholleni nukkuessani,
mutta nyt korvani, poskeni tai kaulakuoppani
on yleensä mieheni suussa. ;D

Olisko tuolla jotain tekemistä ihon erittämien
hormonien, entsyymien tai sen sellaisten yhteensopivuudesta? :idiot2:

Ihminenhän valitsee sopivan kumppanin siltikin
ikään kuin "hajun" perusteella. ;D :2funny:

Kävin taannoin Saksalaisen opettajan opissa ja siellä sivuutettiin tuota henkilökohtaistenrajojen cm.määriä
Nämä olivat ns.maailmanlaajuiset yleistykset ja hän kertoi Japanialaisten olevan pieninpien rajojen omistajia  ::) ja Suomalaiset suurimpien  :2funny:
Hän ei voinut ymmärtää ja hymyilikin vain kauniisti, kun juttelimme ko. asiasta ja tokaisin parhaan naapurin olevan sellainen, jonka näkee olevan olemassa vaan pimeällä valoista  ;)

Henkilökohtaisesti myönnän omaavani todella suuret intiimi- ja henkilökohtaisetrajat  :idiot2:

 :2funny: :2funny: :2funny:
Eikös sitä ennen hierottu omenaa (tai jotain hedelmää) kainaloihin, johon tarttuneesta hajusta puoliso sitten valittiin... siis joskus vuonna miekka ja kilpi

Tästä tuli mieleen, että on muuten hitsin huvittavan näköistä kun kahden eri kulttuurin ja henk.koht. rajojen edustajaa törmää toisiinsa:
Jos esim. etelä-eurooppalainen hakeutuu siihen oman rajansa mukaiseen läheisyyteen suomalaisen kanssa, niin eikös Maija ota automaattisesti muutamaa askelta taaksepäin. Ja Fransesca tulee taas lähemmäs, Maija peruuttaa jne ja näin mennään sitten ympäri huonetta.. ;D

Heh! Tunnustan myös pitäväni tiettyä välimatkaa kanssaihmisiin. En ole koskaan ollut mikään halailija, joten iholle tunkevat ihmiset ottavat välillä pattiin  ??? Töissä törmäsin tähän kulttuurien väliseen eroon, kun meillä oli vietnamilaissyntyinen harjoittelija ja heti perään venäläinen. Vietnamilainen seisoi aina kylki kyljessä kiinni, vaikka olisit kuinka antanut ymmärtää, että tarvitset tilaa esim. näyttääksesi jotain. Ja venäläinen tuli halaamaan pienimmästäkin syystä ja kosketteli aina muutenkin puhuessaan. Mutta toisaalta se on rikkaus, että olemme niin erilaisia. Ja onneksi siihen läheisyyteenkin tottui alkujärkytyksen jälkeen.  ;)   ;D

 :aurinko: :askendentti:  :jousimies:   :kuu:  :skorpioni:

En lukenut keskustelua kokonaan, mutta jotenkin tuntuu, että olisiko tämä jokin suomalaisten oma juttu. Jotenkin suomalaiset "uskaltavat" olla yksin ja tarvitsevat tilaa omalle hengelleen.

Vrt. esim amerikkalaiset, jotka tarvitsevat aina tohinaa ympärilleen. Jotenkin tuntuu, että jopa naapurimaa Ruotsi tarvitsee enemmän seuraa ympärilleen.

Miten tämä vaikuttaa sitten henkiseen kehitykseen? Suuri sielu tarvitsee suuren tilan? Henkisesti kehittynyt ihminen voi olla itsekseen ilman väkijoukkojen turvaa? Rauhassa ja hiljaisuudessa on mahdollisuus henkiseen kasvuun? Miten hälinässä voisi kasvaa mitään?

Tämä herättää paljon kysymyksiä. Tässä kiireisessä elämäntavassa monella ei ole aikaa tai mahdollisuuksia toteuttaa itseään.

Miten karman toteuttamisen käy? Ehkä joku viisaampi osaa vastata?  :coolsmiley:

Niin.. syystä tai toisesta suomalaiset pitävät tuota maailman
itsemurhatilaston ykkös-sijaa itsellään. ::)

Henkistä kehitystäkö vai kestämättömyyttä kasvaa henkisesti
tässä kehollisessa elämässä..?   :coolsmiley:

Toiset kehittyy, toiset ei...  ::)

Niin, totta carter
... nerouden ja hulluudenkin raja on kuin veteen piirretty viiva.

Jostain luin että Suomi olis 10. sijalla itsemurhissa..Ykkösenä Liettua, kakkosena Venäjä..Muistaakseni toptenissä oli peräti kahdeksan Itä-Euroopan maata.. :o
Saattoi kyllä olla pari vuotta vanha statistc, mutt näin muisteln..

Yksinäisyys ei ole pelkästään positiivista... :-\ , mutta henkinen kehitys, kun sen saavuttaa  :smitten:  :smitten:

Unkari ja Suomi ovat vaihdelleet perinteisesti
1. ja 2. sijan kanssa. :)

Ei sitä aina tarvitse sotia, nälkää ja tauteja,
että kansa jalostuu. :)

Ei, enkä sitä tarkoittanutkaan, mutta usein, kun asiat ovat hyvin, ihminen myös laiskistuu. Paineen alla on tehty parhaat keksinnöt.  ;)

On paine mikä tahansa, osa selvii osa ei. Evoluutiota...

Juup,Liettua johtaa, sitten ovat Viro, Latvia,ja Suomi vasta (;D)neljäntenä  :coolsmiley: Sitten slovenia ja Unkari.

"Koko väestöä tarkasteltaessa tilanne ei ole kuitenkaan läheskään yhtä ankea: Suomi on itsemurhatilastoissa EU:n keskitasoa. Itsemurhaluvut ovat tasaisesti laskeneet vuodesta 1990, ja määrä on tippunut viidessätoista vuodessa kolmanneksen." (-kerrotaan HS, 19.7.2006)

Eikohan toi ole aika henkilokohtaista, minullekin kotini on linna-mutta jos on mukavaa seuraa, tulkoon vaikka keskiyolla.
Jos on ihmisia joita nakee pari kertaa vuodessa-yritan keksia tekosyita...
Suomalaiset tarvitsevat reviiria ymparilleen-myos mina vaikka olen asunut kauan ulkomaailla ja tottunut vilinaan ymparillani.

Minulla on muutamia sellaisia ihmisiä, jotka saavat vaikka koko ajan olla liimattuina minuun. Muilla ihmisillä ei niin väliä. Olen tottunut siihen, että vieraatkin tulevat lähelle ja koskevat, en koe sitä ahdistavana.

Minua alkaa ahdistaa vasta siinä vaiheessa kun ihastun mieheen ja hän ei ymmärrä että alkuun tarvitsen tosi paljon tilaa. Tulen suorastaan pahoinvointiseksi jos hän änkee koko ajan fyysisesti liian lähelle.

Kotini on linnani - täytyy myöntää, niin kamalalta kuin kuulostaa, en halua tänne edes lähimpiä ystäviä kovin usein käymään. Minä olen se, joka käy muiden luona. En tiedä miksi, mutta tunnen itseni todella haavoittuvaiseksi kun ihmiset ovat kodissani, he näkevät minusta silloin liikaa.  :idiot2:

Henkisesti en päästä ihmisiä kovinkaan helposti lähelle. Olen ehkä liiankin avoin näin anonyymisti ja kirjoittaa osaan paremmin kuin puhua. Joskus ehkä harmittaa, kun tuntuu, että en voi puhua kenellekään muulle kuin exälle ja parhaalle ystävälleni (jonka olen tuntenut 5-vuotiaasta) asioistani.. Nämä kaksi uutta parasta ystävääni, jotka olen tuntenut 2 vuotta, eivät tunne minusta puoliakaan vaikka ehkä luulevat. Se joskus mietityttää itseä, onko oikein salata liikaa menneisyyttään ja nykyisyyttäänkin ystäviltä?  :idiot2: Olen kyllä laumaihminen, tykkään olla porukoissa ja hengailla vaikka koko ajan jonkun kanssa, tehdä yhdessä, kunhan saan pitää pääni sisällön itselläni.

Minulla on ihan sama juttu!  :o Minulla on kodin huoneessa, 4.huoneessa  :kuu: Ravussa, joten ei siis ihme, että suhtaudun kotiini hyvinkin suojelevasti ja se on minulle oma pakopaikkani elämän keskellä. Minäkään en halua kotiini ihmisiä kovinkaan paljon ja minusta tuntuu aina tuolta samalta - että olen haavoittuvaisin kotona jonkun toisen ihmisen kanssa, nimenomaan koska silloin muut näkevät minusta KAIKEN. Paras ystäväni on aina tervetullut luokseni, muita en tänne halua.  :-[ En jotenkin halua, että ihmsiet tulevat arvostelemaan kotiani tai elämääni tai jotenkin. Huh, kuulostanpa kamalalta.  :-X

Irish, onko sinulla kodin huoneessa mitään planeettoja?

Mulla on 4. huoneessa venus oinaassa!
Oikeastaan viihdyn parhaiten kotona juuri jonkun rakkaan miehen kanssa! Ja IC myös nelosessa..

IC on yhtäkuin neloshuoneen kärki..

Eli onhan sinullakin siellä tunteellinen planeetta kuitenkin. :) Minulla on IC tosiaan myös ravussa, mikä tosiaan selittää sen, etten halua ketä tahansa kotiini. Minusta on aina hirveintä, jos pitää joku mies tuoda tänne ensimmäisillä treffeillä tms. Hirveintä mitä tiedän. Siksi yleensä menenkin sen miehen luo.  :2funny:

Lemniskata, hehheh.. Anteeksi, en ole mikään astrologianero.....  ::) :crazy2: ::)