Astro Foorumi

Lake kysyi topicissa keskusteluja Jeesuksesta kysymyksen:


Ajattelin avata aiheesta ihan oman osionsa ja tässä vastaus:

17.8.2006
JEESUKSEN KRISTUKSEN VIESTI PYYTEETTÖMÄN RAKKAUDEN TEOISTA

Minulta on pyydetty esimerkkejä pyyteettömän rakkauden teoista. Samoin kun
pyydätte esimerkkiä minulta, voit kysyä samaa itseltäsi. Sydämessäsi tiedät ja
saat kutakuinkin saman vastauksen.

Voisin luetella lukuisia esimerkkejä pyyteettömän rakkauden teoista. En
kuitenkaan luettele mitään, vaan korostan sitä kuinka pyyteetön rakkaus on
enemmänkin antamista, kuin saamista. Toisin sanoen: "ongessa ei ole
koukkua, vaan pelkästään syötti joka annetaan".

Mitä enemmän annat, sen enemmän saat... Mutta jos motivaatio, toisin
sanoen "koukku" tekemiselle on tämä, se ei enää olekaan pyyteetöntä
rakkautta.  Sillä sen teot ovat tekemistä odottamatta ja vaatimatta itselle
yhtään mitään. Silti tietäen ja luottaen siihen, että itse saa aina juuri sen
minkä tarvitseekin. Pyyteettömän rakkauden teot ilmaisevat mitä suurinta
luottamusta Korkeimpaan, elämän tarkoitukseen ja sen kantavuuteen.

Luettelon sijasta annankin teille vain yhden esimerkin, joka itsessään sisältää lukuisia esimerkkejä pyyteettömän rakkauden teoista. Esimerkkini korostaa sitä, kuinka pyyteetön rakkaus on enemmänkin olotila. Enemmän olemista kuin tekemistä ja tekoja. Onko siis varsinaisia pyyteettömän rakkauden tekoja laisinkaan? ON. Onhan oleminenkin kuitenkin eräänlaista tekemistä. Kaikki on tuota samaa ikuista ja jatkuvaa energiaa, joka virtaa kaikessa, kaikesta ja kaikkeen mikä on.

Tässä esimerkkini kaikessa yksinkertaisessa moninaisuudessaan: PUU

Tässä vielä hieman selitystä miksi:

Oletko koskaan kysynyt miksi on puita? Mitä tarkoitusta varten ne oikeastaan
elävät, mitä ne todellakin lopulta tekevät? Minä sanon teille, mitä varten ne
ovat henkisesti: Ne ovat täynnä pyyteetöntä rakkautta ja tekevät pyyteettömän rakkauden tekoja ihan pelkällä olemassa olollaan. Mitä tästä sitten seuraa, mitä ovat nämä "teot" konkreettisesti? Kas tässä jotain lyhyesti ja yksinkertaisesti:

- puu puhdistaa ilmakehäänne monenlaisista haitallisista myrkyistä
- puu antaa happea, jotta voisitte hengittää
- puu antaa suojaa auringon paahteelta, tuulelta ja sateelta
- puu antaa kodin teille, kuin monille eläimillekin, hyönteisille ja sienille

Mitä puu sitten pyytää, mitä se vaatii kaikesta tästä? Ei mitään. Se ei pyydä
eikä vaadi yhtään mitään ja silti se saa aina kaiken minkä se tarvitsee, kaiken mikä on tarkoitettu juuri sillä hetkellä ja niin pitkään kuin on tarkoitettu. Se ottaa vastaan kaiken veden ja ravinnon jota se elämänsä aikana saa suurella kiitollisuudella. Se tietää, että elämä on lahja ja jokainen hetki jonka se saa elää on ihme. Joku voi tässä kohtaa ajatella tyyliin: puuhan on vain puu. Kysyn kuitenkin teiltä: Niinkö todella? Mitä tämä VAIN on? Oletteko tekin VAIN ihmisiä? Kaikessa asuu myös henki ja omanlaisensa tietoisuus. Kaikki on yhtä. Puu "tietää" mikä se on ja olemalla mitä se on, se täyttää tehtävänsä ja tarkoituksensa maaplaneetallanne. Olemalla PUU.

Luonto on puiden lisäksi täynnä esimerkkejä pyytteettömän rakkauden teoista. Avatkaa silmänne, kuunnelkaa ja katselkaa. Tekin voitte henkisesti olemalla sitä mitä olette, olla yhtä kuin pyyteetön rakkaus ja tehdä pyyteettömän rakkauden tekoja.

Teidän ei kuitenkaan kaikkien tarvitse olla "Äiti Teresoja", sillä pienet
arkipäiväisetkin teot riittävät. Riittää kun vain teette parhaanne.  Vilpitön
hymy tuntemattomalle, tai halaus läheisellenne juuri oikealla hetkellä. Sitä ne teot ovat, pyytämättä tai vaatimatta mitään.Kun tietää ja tuntee pyyteettömän rakkauden, tietää ja tuntee teotkin.

Muistakaa, että elämä on suuri ihme, pieniä ihmeitä pullollaan. Olkaa sitä mitä olette: pyyteettömän rakkauden fyysisiä ilmentymiä, IHMISIÄ. Ilmentäkää
todellista itseänne, josta pyyteetön rakkaus kumpuaa,  jossa se elää ja asuu.
Ilmentäkää sitä ikuista henkeänne, joka ON pyyteetön rakkaus.

Ihana kuva
Sinun vastauksesi ovat mannaa  :smitten:

Entä kun puu kaadetaan? Onko sekin pyyteettömän rakkauden tekoja, että se annetaan esim. poltettavaksi, jotta saadaan energiaa? Antaako pyyteetön rakkaus henkensäkin, jotta toiset saavat elää?

Entä kun ihminen ajattelee antavansa pyyteetöntä rakkautta, mutta oikeasti ahdistaa liialla huolenpidollaan ympäristöä? Hän oikeasti kuvittelee rakastavansa pyyteettömästi, mutta ei näe, että rakkautensa tukehduttaa. Ei näin ollen ymmärrä ollenkaan, että pitäisi ns. rakastaa vähemmän. Vaikka uskon tämän ihmisen olevan hieman tekopyhä hänen itsensä tajuamatta (puhuu pahaa selän takana, arvostelee jne.) Hän kuvittelee olevansa rakkaudessaan puhdas ja yrittää tehdä itsestään marttyyria. Voiko vain rukoilla hänelle ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta? Suuntaako se hänen rakkauttaankin sitten oikeammille urille?

Itse pyrin pelkkään rakkauden olemassaoloon.  :) Jossain hassussa testissä minulle on jo vuosia sitten tullut Universaali rakkaus ja se kyllä pitää paikkaansa. Olenkin ajatellut, kun minua monesti ahdistaa tämä maailman meno, että se johtuu siitä, kun on niin vähän rakkautta. Nimenomaan sitä Oikeaa Rakkautta, joka vain on ja kuljettaa hyviä asioita tapahtumaan!

 :smitten:

Pyyteetön rakkaus antamassa henkensä merkitsisi sitä, että rakkaus tulisi vajaaksi itsestään.
Kärsimys, joka tuhoaa elämää vaivan palkaksi, ei ole hyveellistä.

Siksi itsensä kärsittäminen ei ole pyyteetöntä rakkautta,
koska se rampauttaa jakamisen, nauttimisen ja sulattamisen.

Pyyteetön rakkaus, ottaessaan sille annetun leiviskän vastaan,
saattaa henkensä mukautumaan tekoihin.

Rakkaus joustaa ja palkitsee vaivan kultauksella, joka on elämä itse.

Ei itselleen antamisessa ole sijaa menettämiselle.

Sitä ei menetä, minkä antaa pois - tietäen sen voivan tulla vain annetuksi menettämättömälle.

Siksi puu, joka luopuu rungostaan ja lahjoittaa oksansa,
tietää saavansa takaisin kaiken sen,
mistä elämän puu tunnetaan:
ikuisena säilymisen.

Mutta tietääkö ihminen: ottavansa puuna vastaan palasen itseään
ikuistaakseen sen?

Kuinka puut tulevatkaan kohdelluiksi meinä itsenämme.

 ::)

Maailmamme kertoo sen.

Mieleni minun tekevi aivoni ajattelevi... tuoda jotain yksinkertaisia tapoja toteuttaa asiaa arjessa. Kun tahtoo olla rakkaus, on helpompi tietää mistä voi luopua, mikä ei itselle ole enää ajankohtaista. Itselläni tämä toimii... eli tahdon luopua jostakin ja luovun, lähes välitömästi,usein samalla elämän alueella oleva toive tyydytetään mitä ihmeelisemmällä tavalla.

Erityisesti olen huomannut ajastuksen tärkeyden, ensin antaminen, luopuminen, palvelus rakkaudella ja ilolla. Elämä on yhtä ihmettä. Esim. haluamieni koulutusten kohdalla olen ilmoittautunut, kun intuitio on niin vahva, etten muuta voi, vaikkei rahasta ole tietoa. Sen jälkeen viestiä ylös, jopas alkaa toimia. Mikä parasta, saat vahvistusta, että olet oikealla tiellä. Tai toisinpäin, kun todella tökkii, inventaario...

Välillä tietenkin tulee tunteita, että annan ja annan, jolloin tulisikin miettiä onko antaminen pyyteetöntä? Annanko myös itselleni, vai uhraudunko toisten puolesta? Olenko minä laivani kapteeni, vai elänkö jonkun toisen elämää?

Usko, toivo ja rakkaus, muta suurin niistä on RAKKAUS :smitten:

Mistä tulevat tarpeet? Siitä että Jumaluus luo aineellisen maailman.

Saako ihminen mitä tarvitsee jos odottaa vaikka 5v suhdetta joka sitten loppuu onnettomasti? Ilmeisesti? Onko kaikessa kyse uskosta, että kääntää asiat niin päin, että jos ei saa mitä haluaa, niin saa mitä tarvitsee ja sitten vain päättää olla "onnellinen"?

Kuka määrittelee mikä on tarpeeksi jos on kyse vaikkapa palkasta?  ;)

Oikeasti kun mietin mitä kaikkea hauskaa minulle on tapahtunut niin tarpeeni jännitykselle onkin aika iso, ja silti en halua etsimällä etsiä sitä formulakisoista ja hillittömästä toiminnasta, mutta jonkin verran kuitenkin. Olin nauranut muiden jännityksen tarpeelle, mutta jostain universumikolkasta sellainen on minuun asettunut. Kummaa.

Minulla on itse asiassa tarve levätä ja olla olematta liian henkinen, mitä kuitenkin olen. Minulla oli tarve kokea korkeampia ulottuvuuksia ja sain sen, enkä tarkoita kysymyksilläni että minä en saisi asioita, ne ovat lähinnä kysymyksenasetteluja.

Kun Jumaluus lepää, Hän on vetänyt kaiken luodun itseensä ja kaikki on henkeä. Miksi ihmiselle lepo voi olla sitä, että ei ajattele näitä asioita.:)

Eikö tarve ole puutteen kokemista siitä, mitä haluaa?
Sen mieltämistä, ettei ole tarpeeksi (tarpeisiin vastaavasti) jotakin,
mitä aina ei tiedosta edes hamunneensa.

Puutteen kokeminen voi näet ajaa haluamisen yli:

Halajan riittävyyttä mutten tiedä edes, mitä tarvitsen.
Ja se näkyy naamasta.  :(



Uskon, että ihminen saa aina sen, mitä on tilannut:
- lisää haluamista, lisää puutteen kokemista;
+ onnellisia yhteensattumia, asioiden järjestymistä ihmeellisinkin tavoin.

Silti emme aina saa, mitä tarvitsemisellamme hamuamme,
koska tarvitsemiseen kätkeytyy ajatus siitä...
 
"etten voi saada jotakin toivomaani;
että minulta evätään se, mitä minulle kuuluu".

- Ja tämä juuri on se vaikuttava ajatus käskynä maailmankaikkeuden luovuuden syttiölle.

Eli niin kuin uskomme, sen mukaisesti meille toimitetaan.
Aivan kuten pelko vetää puoleensa pelon ylläpitäjää eli uhan jatkuvuutta. 

:o :angel:

Tarpeeksi voi olla "riittävästi" silloin, kun kyse on minimaalisesta toimeentulosta;
tarpeeksi voi olla "yllinkyllin" silloin, kun kyse on supermitoitetusta kerskakulutuksesta.

Tarve kokea korkeampia ulottuvuuksia on omiaan synnyttämään harha-aistimuksia
eli verukkeita olla tunnustamatta jo omanneensa korkeammat ulottuvuudet
- läsnäolonaan niissä.

Tarpeista luopuminen johtaa korkeampien ulottuvuuksiensa kokemiseen sellaisenaan - vailla tekohenkisyyttä.

Tekohenkisyys on sitä, että kaappaamme ilmiövaikutelman omaksemme
ja kerromme muille olevamme liiankin henkisiä,
koska sisimpämme kertoo meidän tarrautuneen katoavaiseen.

Kyse on henkimaailman turhuudentoreilla kuljeksimisesta.

Henkisyyksien ajattelemattomuus on lepoa siitä, että yrittää tavoitella sitä,
mikä jo sellaisenaan on syy, ponnin, iduke - minkään tavoittelemiselle.


Todellisuus on sellaisenaan muuttumista.

Sellaisenaan oleminen + muutos = todellisuus

 :angel:

Hetkinen, Tarpeista luopuminen... nyt heittää tyhjää. Minä olen ajatellut, että niin kauan, kuin vielä asustelemme ihmiskehossa, on tiettyjä perustarpeita. Tarkoitatko tarpeista luopumisella transformaatiota? :smitten: :smitten: :smitten:? :crazy2:

Kuinka selkeä vertaus tuo koukku ja syötti!

Ja puu!

Kiitos tuosta yksinkertaisuuden puhtaudesta, Rauhan enkeli!

Ihminen on kummallisen monimutkainen tai itse luonut itsensä sellaiseksi.

Joskus nuorena ajattelin, että pyyteetöntä rakkautta voi antaa vain enkeli ja huora. Ajattelin että enkeli en voi olla ja olen liian itsekäs pyyteettömäksi huoraksi vaikkapa rahankin edestä.

Sitten ajattelin, että en voisi olla enkelikään, koska en voisi fyysisesti kohdata ja nauttia rakkauden antamisesta. Siis kiitoksen materialisoituminen tulee salakavalasti taustalta esiin. Ihminen haluaa kokea ja nähdä kaiken fyysisenä, vastaanotettuna!

Joten luovutin... :-\

Ajattelen, että ihminen on fyysinen, henkinen ja hengellinen kokonaisuus, (eri kehot, itämaisessa lääketieteessä). Kaikki on energiaa, ajatukset, sanat ja teot. Ehkä väännän nyt rautalangasta, mutta saanen anteeksi? Kun lähettää energiaa, tuntee, kuinka se alkaa palata takaisin... Me todellakin teemme sen monimutkaiseksi, siinä egomme on tosi taitava!!!! :idiot2: :smitten: :idiot2: :angel: :buck2: :smitten:

Kyllä.  :coolsmiley: Rakkaus lopulta vaatii niin vähän ja on kuitenkin niin paljon.  :smitten: Ihmiset vain tekevät rakkaudesta monimutkaista...

Kiitos!  :smitten: Taivaan mannaa.  :D ;)

Rauhan enkeli jo oivallisesti vastasikin tähän.  :smitten: Kiitos hänelle!  :coolsmiley:

Yes indeed!  :smitten:

Niin monimutkaista on ihmisille elämän yksinkertaisuus.  ;D Niinhän se menee...

Esität hienoja kysymyksiä - uskon sinuun myös hienona vastaajana.
Joten...  :coolsmiley:


Ehkäpä ihminen antaa itselleen muidenkin välityksellä sen,
mitä kulloinkin kykenee vastaanottamaan.

Jos esim. toivon täydellistä suhdetta,
mutta vaikuttavana ajatuksena on "ne on kuiteskin juoppoja",
mitä muuta voinkaan suoda itselleni kuin
reppanan-virtahevon-sohvankuluttajan-hikisukkapihtarin-lehdenselaajan.

Joka tapauksessa tarpeet näyttävät suunnan - niistä vapautumiseen.

 :-\ :buck2:  :angel:

Näin minäkin ajattelen: ihmisellä on ja kuuluu ollakin perustarpeita.

Silti jonkin asian tarvitseminen, koska uskoo/pelkää siitä olevan vajausta,
ei ole paras tapa tuottaa lisää tyydytystä vaan tarvitsemista.

Eikä myöskään halu välttää jotakin ruoki niinkään irtipäästämistä
kuin itsensä kahlehtimista vastustelun puoleensavetävyyteen.

Sen sijaan tarpeista huolehtiminen - niihin vastaaminen - tekee kunniaa luomakunnalle
ja ilmaisee luottamusta elämän sallivuuteen ja kantavuuteen.

Transformaatio eli muodonmuutos muovaa tarpeita "uuteen uskoon":
se, mitä uskon tarvitsevani, suuntaa halajamistani - tavoitteluani.

Ja juuri tavoittelu kaivaa vesiestettä minun ja inspiraationi väliin,
koska tavoittelua ohjastaa "puutteen peikko".

 :smitten:

Tätä aihetta ei kai koskaan käsitellä liikaa ja se on aina ajankohtainen ja niin monisäikeinen ja useasti vaikeaselitteinenkin asia että...  :buck2:  Siis tuo pyyteetön rakkaus.  :smitten: Sain siihen liittyen jälleen kanavoinnin:


9.9.2008

MITÄ PYYTEETÖN RAKKAUS EI OLE?

Aion tässä kanavoinnissa palata kuolemaani ja sitä kautta ja muillakin esimerkeillä täsmentää teille jotain pyyteettömästä rakkaudesta. Siellä eläessäni olen kertonut ja opettanut teille paljon pyyteettömästä rakkaudesta, siitä mitä se on. Nyt on aika lähestyä asiaa toisesta näkökulmasta, eli siitä mitä pyyteetön rakkaus EI ole... Pyyteetön rakkaus ei ole marttyyriutta. Nyt saatatte ajatella, että mitä?! Itsehän olit juuri niin marttyyri kuin olla ja voi kuollessasi ristillä. Ei, asia ei ole näin... Siinä ei ollut kyse marttyyriudesta, kuten niin monet käsittävät ja haluavat ajatella. Siinä ei ollut kyse kenenkään vuoksi kuolemisesta eikä kenenkään pelastamisesta kuolemallani. Siinä oli vain yksinkertaisesti kyse siitä, että oli aikani lähteä, oli aikani kuolla, vaikkakin syyttömänä, julmalla ja monille käsittämättömällä tavalla. Tuohon aikaan se oli kuitenkin hyvin yleinen tapa jolla kaikki kuolemaan tuomitut tapettiin. Olihan kanssani samaan aikaan ristillä kaksi muutakin miestä.

Älkää unohtako, että olin siellä ollessani ”vain” ihminen, valaistunut, mutta silti ihminen omine heikkouksineni. Kuinka siis olisin voinut kuolemallani ketään pelastaa? Eihän elämä ole koskaan loppunut kuolemaan eikä tule loppumaankaan vaikka minua ei olisi ollutkaan. Teillä on jokatapauksessa iankaikkinen elämä, ihan kaikilla. Toinen asia sitten taas on, että kuinka ihmeessä olisin voinut estää kaiken, muuttaa kohtaloni ja paeta vangitsijoideni käsistä, kun olin vain ihminen? Eli mikä siis lopulta tekee minusta marttyyrin näiden asioiden valossa? Tiesin vain ja hyväksyin kaiken sellaisena kuin se on.

Kysyn nyt teiltä vielä, miten ihmeessä kuolemani ketään ”pelastaisi”? Kun jokaisen on kuitenkin itse elettävä oma elämänsä ja tehtävä omat valintansa. Jokaisen on löydettävä se ”pelastus” itsestään. Minä näytin vain tietä, kuinka ihan jokainen voi tehdä sen kuten minä tein. Minä näytin tietä, mutta en ole tie. Älkää unohtako, ettei kuolemani ollut niin ainutlaatuinen tai kamala miksi sen olette tehneet. Ihmisiä kuolee joka hetki, ja kun katsotte maailmaa ja sitä kaikkea mitä tapahtuu, ymmärrätte että en suinkaan ollut, enkä ole ainut joka joutui kärsimään. Se mitä minulle tehtiin ei suinkaan ole pahinta mitä jotkut muut ovat joutuneet kokemaan. Ja kärsimys, onko sitä lopulta edes kun ajattelette itseänne kuolemattomina henkinä? Muistutan, että niin kamalalta ja väärältä ajankohdalta ja tavalta kuin se joskus tuntuukin, kukaan teistä ei lähde sieltä ennenkuin aika on.   Siinä mielessä päivänne ovat todellakin luetut. Sillä kukaan teistä ei voi välttää sitä hetkeä jolloin on todella tarkoitus lähteä. En minäkään voinut. Entä he joilla on ollut kuoleman kokemus, jotka ovat siis jo hetken olleet kuolleena mutta palanneetkin takaisin? Heidän aikansa ei ole ollut vielä lähteä, he ovat saaneet tuon kokemuksen oppiakseen jotain, saadakseen lohtua ja uskoa sekä antaakseen muillekin todistusta siitä, että kuoleman jälkeen todellakin on elämää. 

Joku teistä tätä lukiessaan voi ajatella, että se mitä tässä olen kertonut on jotenkin aivan hirveätä,  tai käsittämätöntä ja kuinka voin sanoa noin? Raamatussa sanotaan niin ja näin ja entä tosiaan se pelastus, mitä meillä on ilman pelastusta? entä rakkaus meitä kohtaan ja sen vuoksi kuoleminen!? Se ei ole hirveää, vaikka minä en teitä kuolemallani pelastanut, enkä tule jatkossakaan pelastamaan ketään. Rakkaus, se oli kuitenkin suurin ja tärkein asia ja se on edelleen. Toin teille sitä tärkeintä ja todellista rakkauden sanomaa  eläessäni, en kuollessani ja opetin teille kuinka te ITSE voitte lopulta ”pelastaa” itsenne. Siinä on se lohtu ja ”pelastus” jonka teille toin. Ei siihen kuitenkaan minua tarvita. Sillä te voitte itse tehdä samoin kuin minä. Voitte kulkea viitoittamaani tietä, mutta lopulta itse valaistua ja itse ja ”yhdistyä” Kristukseen joka on teissä  itsessänne. Minä olen toki aina tukenanne ja apunanne, jos niin tahdotte. En ikinä hylkää teitä, enkä ole koskaan hylännyt. Rakastan ihmiskuntaa aivan suunnattomasti ja edelleen kaikki jotka haluavat kokea rakkauteni, voivat sen kokea. Kaikki jotka haluavat minut lähelleni, kas siinä olen.

Mutta nyt mennäänpä vielä tarkemmin tuohon pyyteettömään rakkauteen... Kun opetin teille kääntämään toisenkin posken jos joku lyö, se ei konkreettisesti tarkoita sitä. Se ei tarkoita alistumista toisen lyönneille tai mihin tahansa muuhun toisen kaltoin kohteluun. Se tarkoittaa sitä, että ette itse vastaa ”tuleen tulella”, toisin sanoen kohota omaa kättänne lyödäksenne. Vaan se tarkoittaa, että olette lujia ja vahvoja ja sanotte ettette hyväksy sitä miten teitä kohdellaan ja käännytte pois, lähdette pois tilanteesta. Sillä jos ette kohdista pyyteetöntä rakkautta ensin itseenne, vaan annatte itseänne kohdella miten sattuu mukamas rakkauden nimissä, miten voitte rakastaa muitakaan pyyteettömästi? Pyyteetön rakkaus ei ole sitä, että teidän täytyisi hyväksyä kaikki ”pahat” ja ”väärät” teot mitä teille tai jollekin toiselle tehdään, Se on sitä että hyväksytte ja rakastatte silti tuota ihmistä joka tuon ”pahan” teon tekee tai on tehnyt ja annatte anteeksi täydestä sydämestänne. Rakastatte ja aina vain rakastatte, vaikka mitä elämässänne tapahtuisi. Mutta se ei siis tarkoita sitä, että jos kumppaninne lyö, teidän täytyisi vain alistua ja jäädä suhteeseen katsomaan mitä tuleman pitää jos lyöminen vain jatkuu ja jatkuu, ja vaikka teistä kuinka pahalta tuntuisikin. Pyyteetön rakkaus on sitä, että rakastaa ensin itseään pyyteettömästi. Silloin ei anna itseään tuolla tavoin kaltoin kohdella, vaan lähtee tarvittaessa eteenpäin jatkamaan matkaansa. Kuunnelkaa aina mitä sydämenne sanoo. Tuo pyyteetön rakkaus itseäsi kohtaan heijastuu aina muihinkin ja  sillä tavoin myös tähän lyövään osapuoleen, että et anna hänen enää kerryttää ns. ”pahaa” karmaa itseensä. Lopetat sen ”pahan” kierteen.

Loppuun vielä ehkä kaikkein tärkein asia. Pyyteetön rakkaus ei koskaan ole sitä, että rakastat ja teet jotain hyvää siksi, että itse saisit myös jotain, jotain hyötyä, jotain kunniaa. Se on sitä että teet kaiken todellisesta rakkaudesta käsin, välittämättä, odottamatta sitä mitä siitä itse hyödyt. Olet rakkaus, elät rakkaudessa ja elät rakkaudesta. Ollessasi pyyteettömän rakkauden ”tilassa” yksinkertaisesti vain luotat siihen että kaikkeus kyllä pitää huolen sinusta ja saat kaiken sen tarpeellisen jota oikeasti tarvitset ja joka on sinulle tarkoitettu osana sielunsuunnitelmaasi. Mitään vaatimatta ja mitään pyytämättä. Olet vain ja rakastat. Tässä kaikki tällä kertaa... Olkaa rauhassa ja eläkää rakkaudessa.

Rakkaudella, Jeesus Kristus

Kiitos näistä sanoista :smitten:

Molemmille :smitten:

  :angel: :smitten:

Kuulehan RV,,,  ;)
Luin ensimmäistä kertaa tämän topicin alusta asti ja huh mikä kapina kasvoi mielessä!
Ei Jeesus opeta noin!!!!!!!!!!! :knuppel2: :knuppel2: :knuppel2:
No,onneksi olit nyt tuonut tämän toisen tähän.Ymmärsin että ensimmäinen oli yleisesti pyyteettömästä rakkaudesta.
Ensin ajattelin,että mihin unohtuu minä itse,jota joka puolella (Jeesus mukaan lukien) korostetaan?
Mutta nyt toitte tuon toisen näkökulman. :angel: :smitten:
Pyyteetöntä rakkautta on aika vaikea tuntea,jos on loppuun kaluttu ja voimat poissa.
Pitää osata vetää rajat miten kauan mitäkin sietää.
Ottava osapuoli ottaa niin kauan kun toinen antaa.Jopa täysin itsestään selvyytenä.
Kun ystäväni lähti viimein ja lopullisesti avioliitostaan,on mies luvannut tehdä ihan mitä vain,jos hän palaa takaisin.Uhkaillut junan alle menemisellä ja ties miten.
Myöntänyt että sinä olit minulle itsestään selvyys."En osannut arvostaa panosta minkä kotiimme toit."
Hän sai jopa keväällä mahdollisuuden tulla takaisin ja sama touhu alkoi viikon kuluttua.Nyt lähti vaimo ja lapset ovat hyvin onnellisia ensi järkytyksen ja itkun jälkeen.Ei enää riitoja,ei juopottelua,kiroilua,huutoa.
Ystäväni oli niin lopussa ennen eroaan,että pelkäsin hänen puolestaan.

Niin että rakastakaa myös itseänne.Älkää sietäkö kaikkea,vaan vetäkää raja.
Jeesus veti rajoja eläessään.Kyllä hänellä myös oli inhimilliset tunteet kohdatessaan vääryyttä.
Hän suuttui monesti ja ilmaisi sen.Minusta tuntuu että elämä on varsin helppoa kun vain ajattelee hänen tekoaan ja toimintaansa ihmisten keskellä.Pyytetön rakkaus on silloin helppo tunnistaa.  :angel: :smitten:

Kiitos Rakkauden Valo kun toit tämän toisen kanavoinnin myös tänne!  :-*  :angel:  :smitten:

Elama on seikkailu-ehka, mutta meistahan riippuu, kuinka me seikkailemme taalla;tuntien syvassa sisallamme tekevamme oikeudenmukaiset ratkaisut kasitellessamme mita tahansa asiaa, uskon etta polullani on valoa,
meidan pitaa valittaa itsestamme samoin kuin muista, elaa harmonissa tassa yhteiskunnassa jonka olemme luoneet-silla kaikki yhdessa olemme sen aikaansaatu.
Valittamalla ja olemalla vastuussa emmekohan jotenkin taalla parjaa.