Astro Foorumi

Mitä lapset näkevät joissain ihmisissä, mitä he lähes pakonomaisesti morjenstavat ja katselevet. Ajatukseni ovat lähinnä pienissä lapsissa, mutta jotkut vanhemmatkin ehkä 12v voivat katsella ihmetellen. Silloin kun lapsi on vapaa voi hän nähdä jotain. Vapaudella tarkoitan sitä, että he eivät jossain aktiivisessa toiminnassa silloin mukana, eikä kukaan määräile / hallitse heitä.

Millaisia ominaisuuksia on sellaisessa vanhemmassa ihmisessä, jota lapset eivät voi vastustaa?

Lari – Ajatuksia ehkä enemmän, mutta en saa niitä sanoiksi

Hihii,

tästä tuleekin mieleeni pikkulasten yleinen reaktio itseeni. Lapset eivät koskaan pyri lähelleni tai hymyile minulle, vaan jäävät yleensä tuijottamaan suu auki, hypnoottisesti ja paikalleen jähmettyneenä.

Pitäisikö tästä päätellä, että olen tosi vaikuttava tyyppi? Tosin tuo tuijotus  :o ei kauheasti imartele. Tulee sellainen olo, kuin olisin joku erityisen vaarallinen peto tai jotain.

Minä taas olen se jolle kaikki lapset nauravat ja hymyilevät. Niin tutut kuin vieraatkin lapset tuiottavat ja nauravat. Erään pikkupojan niska meinasi kääntyä nurin kun hän olkansa yli yritti rattaistaan tuiottaa minua aurinkoinen hymy kasvoillaan  :) Kaipa olen huvittavan näköinen ihminen  ;D

Artemis ja Lilli  :)

Oletteko te sitä mieltä, että olette hieman poikkeus massassa. Niin että mielestänne lapset eivät seuraa muita ihmisiä niin tarkkaan kuin teitä.

Oletteko nähneet itkua tihrustavaa lasta. Vilkaisette häntä ohimentäessä, lapsi rauhoittuu ja alkaa seuraamaan sinua katseellaan. Pää ja selkäranka kirtyy aika kovasti lapsella jos se vain haluaa  :o  :)

No tähän olen myös törmännyt, mutta myös koirat katsovat tien toiseltakin puolelta pysähtyen. Pienet haluavat tulla paijatuksi ja muutama on jakamassa suukkojakin. Kaipa koira koiran tuntee, olen Mayassa valkoinen spektraali koira  :2funny:

 ;) Mateve

Olen kans huomannut, että pikkulapset katsoo pitkään.. mutta mulla kyllä on tapana  hymyillä heille.. monet pikkulapset sanoo moi, heiluttaa tai nostaa käden, kun heille hymyilee.. ne tuntee kai tutuksi ihmiseksi kun hymyilee  :)
.. kyllä ihan varmasti pienet lapset näkee vielä auroja.. ja jos on laaja ja värikäs aura, niin kyllähän sellainen erottuu massasta..
muillekin tuntemattomille vastaantulijoille yleensä hymyilen.. enemmänkin luulen,että tuijotus heidän kohdallaan on lähinnä hämmennystä, kun ihan tuntematon hymyilee..  ;D

 :smitten:  :smitten:  :smitten:

Onpa tosiaan yksi pieni koirakin ollut ihmeissään silmät suurina. Koiralla jalat jumissa pää kääntyneenä ja taluttaja ihmeissään että mikä sille nyt tuli. :2funny:

Lari,

en osaa sanoa, katsovatko lapset minua yhtään sen enempää kuin muitakaan. Tiedän ainoastaan sen, miten he minua katsovat silloin kun katsovat.

Eläimistä puheen ollen - I love them and they love me. Kissoihin saan erityisen helposti kontaktin ja paikoissa, joissa kissat saavat ulkoilla vapaasti nämä viiksiniekat tulevat herkästi tekemään kahdeksikkoa jalkojeni ympäri.

Lapset ovat mahtavia tyyppejä! :smitten:

Olen miettinyt mitä pikkulapset minussa oikein näkevät,
mutta näytän vetävän puoleeni noita minikokoisia
pikku palattajia kuin magneetti olin ihan missä tahansa. ;D

Koska työni vuoksi matkustan paljon, niin lentokentillä
on hyvää aikaa välillä kommunikoida useinmiten elekielellä
noiden pikku apinoiden kanssa. :D

Puolitoista viikkoa sitten kun menimme mieheni kanssa
Dubliniin pitkäksi viikonlopuksi, niin tuollainen
noin vuoden ikäinen natiainen iski silmänsä minuun
ja voi mikä vilkas pikku flirttailija se oli. :D
Oikea hurmuri! :smitten:

Se flirttaili kanssani ja nauroi niin mahdottomasti
kokonaiset kaksi tuntia, minkä istuime lentokentän
cafeteriassa. :D

Mieheni sanoi, ettei pysty mitenkään kilpailemaan
tuollaisten alle 5 vuotiaiden miesten kanssa,
jotka yrittävät iskeä minua ja varastaa minut häneltä. :D

Pakko kertoa eräs hauska juttu vielä. :)

Kun olimme mieheni kanssa vielä ikään kuin
business-tasolla suhteessamme, emmekä vielä
seurustelleet tai olleet edes käyneet illallisilla
vielä, mutta ilmassa oli tuota kiinnostusta ::),
niin eräs noin 4-5 vanha tyttö (erään PR-tilaisuuden jälkeen)
tuli kysymään minulta että; "Oletkos sinä oikea prinsessa?"
Vastasin että "No en taida olla, oletkos sinä?"

"En minä ole prinsessa" tyttö pudisti hymyillen päätään
ja jatkoi; "mutta minusta sinä näytät ihan oikealle prinsessalle.
Onkos tuo mies sinun kuningas?" se kysyi silmät kirkkaina osoittaen nykyistä miesystävääni.

No huumorimiehenä miesystäväni tarttui aiheeseen ja kysyi;
"Näytänkö minä sinusta kuninkaalle?"
Tyttö vastaa; "Kyllä sinä kovasti muistutat yhtä kuningasta,
jonka tunnen. Pussailetkos sinä sinun prinsessaa?" :2funny:

Miesystäväni vastaa; "Kyllä minä kovasti yritän, mutta en ole vielä
onnistunut valloittamaan hänen maataan ja sydäntään.
Onko sinulla hyviä vinkkejä, miten hurmata tuo prinsessa itselleni,
että pääsen pussailemaan?" :D

Tämän jälkeen seurasi hillittömän hauska keskustelu,
jossa 4-5 vuotias napero antaa neuvoja, kuinka pitää
olla kynttilöitä, hyvältä haisevia ruusuja ja ostaa
kaikenlaisia timantteja ja koruja ja prinsessa kenkiä
ja vaatteita, että voi pussailla. :D :2funny:
(fixu ja hyvin kasvatettu kersa, täytyy myöntää. ;))

Paria päivää myöhemmin miesystäväni lähettää
toimistolleni ruusuja ja upeat Charles Jourdanin
rimpulakengät näin vapaasti käännetyllä viestillä;

"Kuunneltuaan viisasta neuvonantajaansa,
Kunigas XXXX lähettää nämä prinsessa-kengät ja
haluaisi kovasti pussailla Prinsessa XXXX:aa.
Käykö illallinen perjantaina XXXX:ssa?
Tarjolla on ainakin kynttilöitä." :2funny:

Tästäpä sitten kaikki alkoi. :)

Kyllä Lari, jos olen mieheni kanssa liikkeellä niin minulle he nauravat. Mieheni on sitä mieltä että vedän lapsia ja eläimiä puoleeni. Juuri äsken vieras kissa lähti seuraamaan minua kotiini, se puski ja kerjäsi hellyyttä. Sisälle saakka se ei uskaltautunut mutta ovelle tuli kurkkimaan  :)
Lapset eivät myöskään ujostele minua vaan saan heihin hyvin kontaktin. Ehkä olen vielä tarpeeksi lapsenmielinen  :)

Eläimistä tuli vielä sellaista mieleen että usein kun olen mennyt ihmisen kotiin niin minua on varoitettu vihaisesta koirasta joka ei pidä ihmisistä, sanottu jopa "älä pelästy kun se haukkuu sinulle" tai "älä koske siihen". Ja kun tuo koira on eteeni tullut niin se on kellahtanut selälleen ja tarjonnut napaansa rapsutettavaksi. Omistaja on ollut silmät selällään.
Huomaan luonnoneläimissä samaa, pääsen aika lähelle niitä ilman että ne pakenevat. Minulla on tapana puhua niille  :) Tarkkailen eläimiä mielelläni.

Olin juuri kirjoittamassa ihan samaa, eli minulla on sama vaikutus koiriin! Viikko sitten tapasin erään henkilön, jonka koiraa en ollut ennen nähnyt, ja jopa oli haukku heti pötköllään minun edessäni ja pyysi rapsuttamaan... Eikä olisi millään päästänyt minua lähtemään.

Eläimet pitävät Nousuravuista!  :)

Uskonpa että kohtaan tai lapset kohtaavat minut aika neutraalisti, tietyltä etäisyydeltä. Tarkastelemme toisiamme hiljaa kuin eläimet jotka kohtaavat.

Lapset kyllä mielessänsä päättävät, kuka on luottamuksen arvoinen. Joskus siinä ei muuta tarvitakaan. Eletään omaa elämää, kuunnellaan ja vastaillaan, oikeastaan enemmän jollakin vaistolla kuin sanoilla.

En tiedä mitä lapset näkevät minussa tai muissa. Silti uskon, että heillä on tarkemmat aistit kuin aikuisilla.  ;)

Kaurisenergiaa, enpä olekkaan ajatellut tuota rapu asiaa  :)
Kerran makasin laiturilla kesällä ottamassa aurinkoa. Nukahdin melkein ja yhtäkkiä tunsin jotain tarttuvan reiteeni. Ponkaisin pystyyn kuin salama ja huomasin reidelleni laskeutuneen pikkulinnun. Lintu tietysti pelästyi meuhkaamistani myös ja lensi karkuun.
Kesällä pelastin uima-altaasta pienen pienen sisiliskon joka ei päässyt korkean uloke reunan yli, se oli lillunut kloorivedessä jo ties kuinka kauan ja oli heikkona. Nostin sen aurinkoon pieneen vesilätäkköön ja se ei lähtenytkään karkuun, minusta tuntui että se katseli minua ja huomasi etten olekkaan pelottava  ;D
Keväällä minulla oli piha hiiri kädessä, tosin se oli loukkaantunut linnun hyökkäyksessä.
Mieheni tietää jo että jos jossain on eläimiä niin syöksyn sinne heti  :)
Mieheni aina sanookin ettei uskalla lähteä kanssani edes mökille, jos pihalle tulee karhu niin minä olen siellä heti paijaamassa  ;D

Taisi tämä lapsi juttu ajautua vähän sivuraiteille, mutta kun ne elukat vaan ovat niin ihania  :smitten:

Elämistä vielä yksi kommentti ennen kuin palataan asiaan... Minulla menee joskus vähän liian pitkälle tuo eläinrakkaus. Yhtenä kesäaamuna heräsin siihen kun sängyn yllä seinää pitkin meni sellainen ISO hämähäkki, sellainen pitkäsääri (hyi!). Herätin mieheni että katsoppas mikä sinun pääsi yllä menee, johon hän että apua, tapa se!!! Minä sanoin että ei, vien sen parvekkeelle, joten pyysin miestäni avaamaan parvekkeen oven ja itse kuljetin hämähäkin sinne, josta se jatkoi tyytyväisenä matkaansa naapuriin...

Mutta asiaan: kyllä myös lapset pitävät minusta ja tulevat usein tekemään tuttavuutta. Se on kiva ominaisuus kun itselläkin on noita pikkuisia...

Ilmankos, koska mielestäni tai luulostani näen lapsilla ja eläimilla olevan yhtä suuren ja avoimen vaistonvaraisuuden.

Mutta jos kaurista vetää eläimet puoleensa, niin miten näet ravun siinä käyttäytyvän. Kun tuossa noin ilmaisit rapuasiaa ihmeteltävän?

TIEDÄ TUON... Se on jotain käsittämätöntä ja luulen, että ne näkevät  auran tai jotain muuta sellaista. Olen aina ihan onnessaan kun joku lapsi ottaa kontaktin.  :smitten:

Poikani katsoo n.2 sekuntia aikuista.. joko alkaa pälpättämään juttujaan
tai kääntyy ja kävelee pois..
Arvio tapahtuu tosi nopeasti, mutta aina kun alkaa höpöttelemään on aikuinen mukana jutussa
ainakin katseella/ hymyllä, yleinsä puhetta riittää molemmin puolin.

Minua kohtaan lapset on aina olleet tosi avoimia ja änkeneet juttusille ja syliin..  :o
ja suoraan kun sanon "EN TODELLAKAAN TIEDÄ MIKSI".. ???
En juurikaan ole pitänyt lapsista (en tosin inhonnutkaan), en ole leperellyt edes vauvoille (paitsi omalle) ja olen
ajatellut, että "muksut on ihania, niin kauan kun ovat jonkun muun"..

Nykyisin tilanne on muuttunut oman "pikku marakatin" myötä,
näen muidenkin lasten ihanuuden..

Jotenkin joskus ennen tuli mieleen, että yrittivätkö lapset jotka liki hakeutuivat viestittää
minulle jotain.. "Kyllä sä tykkäät meistä, vaikka et sitä myönnäkään/ tiedäkään".. tai jotain.. (http://www.snartgravid.com/plassen/images/smilies/confuse2.gif)

AIVAN SUPER!!! Lapsethan ne nappaa ennen muita myös nuo vibat...  ;)

Sisarani 1v poika on aivan käsittämätön isäntä. Ei tule naisten syliin ellei ne anna täyshuomiota (tyyliin tanssita sylissä...), flirttailee vaan kaukaa ja istuu äijäseurassa!!!

En tiedä mitä minussa on mutta kun joku lapsi itkee ja menen ohi ja katson silmiin, niin ne rauhoittuvat. Rakastan lapsia! :smitten: :smitten: Tutulla on lapsi ja monesti se alkaa rääkymään, mutta kun otan sen syliin niin se menee ihan hiljaiseksi.

Asterix, suloista!!! :smitten: :smitten:
Joka kerta kun tulen töistä kotiin niin sellanen 5-6-vuotias myös flirttaileva poika tulee ja sanoo: "oikeesti, anna mulle pusu!"  :smitten:  ;D
Uutena vuotena olimme syntymäpäivillä ja siellä oli semmonen 4-5-vuotias poika joka luikerteli lattioilla nähdäkseen hameiden alle   :2funny:

Kyllä minun mielestäni Rapu ovat varsin eläin- ja lapsiystävällinen merkki.

Olenhan minäkin. Niin kauan kuin muistan, on minulla ollut aina joku tai joitakin lapsia 'holhottavana' sellaisia elämänsä kriisikaudessa olevia. Mutta en erityisesti paapo heitä. Eivätkä he keräänny syliini, vaikka olenkin kehonläheinen ihminen.

En siis ehkä ole sellainen emomainen matroona kuin yleensä rapuihmiset. Oliskohan tuo skorpioni ottanut vahvan otteensa!  ;)

Sama juttu! Kun olin teini, niin kaikki lapset ja vauvat jäivät aina tuijottamaan ja yrittivät saada kontaktia. Itse olin silloin tosi lapsivastainen, ja vaivaannuin huomiosta kovasti...

Veljen lapsien myötä (ja varsinkin nyt oman) oma suhtautuminen lapsiin on muuttunut luontevaksi ja kaikki kakarat on aina minun kavereita! Sama juttu niiden eläinten kanssa, koirat on aina selällään ja kissat puskemassa.

Oma tyttö on sellainen, että se juttelee kaikille näkemilleen ihmisille (hurmaa kaikki), ja aivan riemastuu muista lapsista. Se on aivan yltiösosiaalinen ja avoin, joskus aivan huolestuttaa tulevaisuuden puolesta (kaikki kauheat namusedät) kun ei tiedä että onkohan sillä luontaista itsesuojeluvaistoa ollenkaan...

Mutta voi olla toisinkin päin. Oikeastaan vielä vahvempi vetovoima!

Se miten eläin ja lapsi vetävät puoleensa.

Minun toinen poika oli jotenkin vauvana sellainen, ettei tahtonut hoitajaa löytää. Naapurin rouvalla alkoi rinnat vuotaa maitoa, niin että hän ei voinut tulla enää poikaani edes katsomaan (lääkäri kielsi). Niin kävi ystävällenikin. Hänen oli pakko hankkia vielä vauva, syntyi sellainen vauvakuume.

Ihania kuitenkin nuo vetovoimat!  :smitten:

Pikku lapset tuppaavat moikkailemaan ja tuijottamaan...
Kerran irvistin jollekkin lapselle joka jäi tuijottamaan..
Kun nostin katseeni niin lapsen äiti tuijotti kamalan pahasti...
Enpä ole sen jälkeen irvistellyt pienille  :2funny:

Kissat on ne joiden kanssa tulee välittömästi mutkattomat välit...

Ystävälläni on ongelmia kaltoin kohdellun kissan kanssa jonka ystäväni pelasti... Kissa luottaa minuun mutta ei lainkaan ystävääni..

Hyvä kysymys! Olenpa itsekin tätä joskus miettinyt, koska usein lapset pysäyttävät minut, koska haluavat näyttää kuinka he tekevät saippuakuplia tai miten hyvin hyppäävät hyppynarua. Olen korjannut vieraiden lasten polkupyörän kelloja, sitonut kengännauhoja jne. Myös villimmät nappulat rauhoittuvat seurassani. Monesti lapsien vanhemmat ovat varoittaneet, että lapsi on aika villi, mutta eipä ole mulle kiukutellut tai riehunut.
Kaikkein huvittavinta tässä on se, etten niin erityisesti ole mikään "lapsifani".
Tosin kun olin noin 15-17-vuotias sellaiset 5 vuotta nuoremmat tytöt tuppasivat ylipäätänsä aina huutemaan kaikkea mahdollista. Tiedä sitten mikä sekin aikakausi oli?! 

Oli puhetta myös eläimistä. Itse pidän todella paljon koirista, mutta myös muista "silitettävistä" eläimistä. Koirat tulevat melkein aina luokseni. Kesälomalla oli aika jännä tapahtuma, kun kummieni luona vieraillessa ulkoilutin heidän beaglea, joka on aivan uskomaton duracell. Kun kummini taluttavat koiraa se syöksähtelee jatkuvasti hihna kireällä tien laidasta toiseen. Noh, kun lähdin koiran kanssa lenkille, se käveli oikean jalkani juuressa kuin paremminkin opetettu koira. Sanoin tästä kummeilleni ja he eivät aluksi uskoneet kysyivät, että : "Puhutko sinä nyt meidän koirasta..."  ;D

Mulla sama juttu, minusta ei tykkee kuin eläimet ja lapset  ;D
Työskentelen lasten parissa ja itselläni on 3 lasta ja oikeestaan olen ikäni ollut lasten parissa, niin aina muksut tarraantuu minuun ja ihastuvat minun rentoon asenteeseen :smitten: olen kysnytkin lapsilta että miten ne kokevat minut aikuisena, niin vastaus on. Sä oot niin lempee ja aina iloinen  :coolsmiley: vaikka aamulla olisi huono mieli, niin lapset oikein tulevat kiinni tiukemmin ja paha olo on poissa :smitten:

Minulle tämä on kohtuu tuore havainto, kun sitä on kestänyt alla vuoden.

Ohikulkiessa lapset morjenstavat lähes aina ensin, johon vastaa. Oli mielialani mikä tahansa niin lapset voivat sopivassa/vapaassa tilanteessa katsella minua pitkään. Mahdollisuus kontaktiin on kyllä suurempi jos vilkaisen heitä sympaattisesti.

Aina näin ei käy, mutta olen ihmeissäni kokemastani :D

Ne vaistoo Lari sinusta sen hyvän  :smitten:

Voipii olla :)
Naapurin pikku Elina moikkaili kauan, kertoili juttuja ja esitti kysymyksiä. Kerran se sitten sanoi minua möröksi. Kieltäydyin olevani mörkö. Sen jälkeen pikku Elina halusi aina kurkata kauppakassiini ohimatkalla ja jutut jatkuivat  :smitten:

Missähän pikku Elina nyt on ollut, kun ei ole näkynyt  ::)

Kun tietäiskin, mitä ne näkevät... Miekin olen sellanen mukula-elukka-magneetti, vaikka minunhan pitäis kai olla niin kauhian pelottava (kato alakerta)  ;D

Esimerkki: omat muksuni olivat perhepäivähoitajalla, jonka oma tytär on pari vuotta nuorempi. Kun aina lähtiessäni halasin tyttöjä, tämä hoitotädin tytär oli kans leveä hymy naamalla ja kädet ojossa halaamassa. Samoin nyt, kun tytöt ovat jo koululaisia ja ip-kerhossa ryhmiksessä, ne vaahtosammuttimen kokoiset natiaiset tulevat tillistelemään ja vilkuttamaan aidan raosta.  ;D

Samoin kissat ja koirat tuntuvat tykkäävän meikäläisestä: verstaskissakin tuppasi oitis syliin kiehnäämään - taisi tosin olla taka-ajatuksena päästä jakamaan mun eväät...  ;D

hei miksei me kysytä niiltä itseltään???

 :D  :coolsmiley:

Moi!

Itselläni on jotain samansuuntaisia kokemuksia, vierestä nähtynä... itse hymyilen autimaattisesti lapsille, johtuen siitä että pidän lapsista!  :) Mutta minun jo pois nukkunut isäni se vasta oli "lapsimagneetti". :D Missä tahansa mentiin, kaikki lapset alkoivat huitoa ja nauraa ja haluta isäni syliin ja vaikka mitä, siis kaikki lapset!!! :D Oltiinpa sitten koti Suomessa tai lomalla jossain toisessa maassa. ;D

Omat kokemukseni liittyvät ns. erityislapsiin. :) Monesti olen huomannut että he jollain tasolla etsiytyvät lähelleni, jopa sellaiset jotka yleensä eivät päästä vieraita ihmisiä lähelleen. Se on kumma, mutta hyvä tunne kun jonkin tasoinen luottamus löytyy, vaikkakin täysin vieraaseen lapseen. Tämä piirre minussa on saanut minut pyrkimään opiskelemaan ja työskentelemään nimenomaan "erityislapsien" hoitoon ym.  :smitten:

Kaurisenergiaa, sama täällä. Pelkään hämähäkkejä todella paljon mutta silti jos niitä kotoa löytyy niin ulos ne on vietävä. En voi tappaa niitä. Sama ampiaisten kanssa, niitäkin pelkään mutta pyydystän ne aina lasiin ja vien ulos.

Olin äsken kävelyllä metsässä ja meinasin astua kyykäärmeen päälle  :o
Ensimmäinen kerta muuten kun näin ihan luonnossa käärmeen. Se oli pieni ja peloissaan, pelästyin mutta sitten katselin sitä hiukan kauempaa, se oli jännän näköinen  :)

Lapset ovat ehkä mitä parhaita peilejä... Jos heille hymyilee viekkaasti, he lähtevät heti mukaan... Jos heitä katsoo tuimasti, he katsovat takaisin tuimasti.

Päiväkodissa työskennellessäni kohtasin aika rankkoja juttuja. Yksi 6v. poika, joka oli vissiin aika ongelmallisesta perheestä, purki kaikki aggressionsa minuun. Hän näki minussa olevan epävarmuuden ja iski arkoihin paikkoihin ja sai pari muuta poikaa mukaan tähän kiusaamiseeni. Tunsin itseni hyvin pieneksi, kun tajusin että tuollainen pikkutyyppi saa minut melkein itkemään sanoillaan. Eräänä päivänä tuntui, että en enää voi olla siellä, pakko lopettaa. Sitten tämä yksi pikkutyttö tuli syliini ja sanoi "Kyllä se siitä. Mä tykkään susta, koska sä piirrät hyvin. En mä tiedä tykkäisinkö susta muuten."  ;D Se oli jotenkin niin kivasti sanottu, että jaksoin sitten olla siellä...

Eläimien kanssa olen aina ollut samalla aaltopituudella. Pikkulapsena ketut ja jänikset tulivat luokseni kun olin pihalla, eivätkä pelänneet yhtään. Pari vuotta sitten kohtasin metsässä kävellessäni hirven, yhtäkkiä se vain seisoa möllötti 10 metrin päässä. Jäin sitten siihen kanssa seisomaan ja juttelin niitä näitä, kunnes tyyppi lähti hiljalleen löntystelemään pois päin... :)

Minä olen itse niin lapsellinen, että pikkuiset aistivat sen, että haluan leikkiä ja pelleillä, vaikka olen "aikuinen".
Pitävät siitä, että näkevät aidon ihmisen, joka suhtautuu kaikkeen ilolla ja antaumuksella sekä joka uskaltaa kapinoida...
Olen vähän sellainen Peter Pan. En ikinä tule lopettamaan lapsenmielistä ajattelua.

Minulla ei ole koskaan ollut lapsia lähipiirissä ja en osaa edes olla heidän seurassaan, mutta silti he aina tulevat luokseni ja virnulevat kassajonoissa. Lapset ihailevat myös muiden kykyjä...Ehkä minusta paistaa läpi sellainen luovuus ja mielikuvitus, jota lapsilla on ennen kuin he muuttuvat kyynisiksi aikuisiksi.

Olen vähän kameleontti, jospa siis minusta huokuu seikkailut ja hauskuus...

(http://www.goatweb.com/coffeeshop/images/smilies/millan/veildance.gif)

SuPi