Astro Foorumi

http://www.healingeagle.net/Fin/Txt/self-hate.html

hyvä kirjoitus...tunnistan tämän itsessäni vaikka ainut tie on näköjään hyväksyä sekin...

Kiitos linkistä Sign!
Minä olen useimmiten itseni suurin vihollinen, ja tunnistan jotain tuolta kyllä.
Höhlää  :P

tuo nyt oli yksi pätkä...mutta tunnistan itsessäni valitettavasti paljonkin ::)

pitää olla tarkkana, että aina kun se päänsisällä oleva ääni aloittaa sen "et ole tarpeeksi sitä ja tätä, et saa olla tuollainen kuin olet, HYI vähänkös olit idiootti, ne vihaaaaavat sinua jn...." niin sille äänelle vaan sanoa että kuuleppas kulta en usko, mutta selitä sinä vaan...en silti usko... ;) ::)

Mielenkiintoista luettavaa... pitänee oikein paremmin lukea ajan kanssa...
 :)

"Yhdelläkään äänellä, joka ei puhu myötätuntoisesti
ei ole minulle mitään tärkeää sanottavaa."

Hyvää tekstiä, vaikka oli mulle vähän liian älyllistä. Tuo yksi lause kolahti hyvin: se tarkoittaa myös omaa ääntäni, joka huutaa välillä perfektionismia ja muuta ihmeellistä höpinää.

cool down    8)

http://www.healingeagle.net/Fin/Txt/Bus1.html


samoilta sivuilta...pitkähkö "satu" mutta pidin tästä...

Todella upeaa tekstiä :smitten: Kiitos sign  :)

KIITOS, KIITOS, KIITOS.  :smitten: Tämä tuli vastauksena viimeaikaisiin harjoituksiini. Olen työskennellyt sisäisen lapseni kanssa ja tässäpä lisää näkövinkkeliä...

Eilen tuli Voimala-ohjelmassa (tv1:ssä) narsismista, parisuhteesta ja rakkaudenpuutteesta, mielenkiintoinen ohjelma.

Nuo Kotkansydän-sivut ovat kokonaisuudessaankin hyvää luettavaa ja sopivat juuri tähän sisäisen lapsemme paranemisen aikaan.  :)

http://www.healingeagle.net/indexfi.html


Nämä sivut kertovat rikki menemisestä, särkymisestä,
elämän katoamisesta tuskan ja riippuvuuksien keskelle,
eheytymisestä, vapaaksi tulemisesta ja elämän ilosta. 

ihan kiva että näiltä sivuilta löytyy myös tästä käsitteestä...en pidä ihmisten luokittelusta -isteiksi, koska siitä tulee kuva, että he ovat jotain ikuisesti eivätkä siitä voi muuttua, kerran -isti aina -isti.

Mutta kaipa näitä isti-sanoja on joskus tarpeen käyttää...

minä kun olin joskus "narsisti" pelkästään sen takia kun olin nuori ja meikkasin...mutta enpä ketään ottanut pihtiotteisiin enkä yrittänyt vääntää muotteihin oman mieleni mukaan. ::)

varmasti jotain narsistinkin piirteitä itsestäni löydän, olenkin joskus ajatellut asiaa.

hyvä muistaa että nuo määritelmät on häilyviä...tälläinen "narsisti" on kuin idea tasolla oleva olento jota kukaan ihminen ei välttämättä täysin ole, mutta voi omata käyttäytymisessään piirteitä tästä...ja niiden määrä voi vaihdella. Jep, se on koottu yhdistelmä piirteitä joille on annettu nimi, helpottaakseen sitä että tietyn ihmissuhde ongelmatyypin voi tunnistaa.
kuitenkin muistaakseni tuo teksti oli hyvä, pitääpä lukea se uudestaan ja katsoa mitä se nyt minussa herättää. Monesti kun on kulunut aikaa ja lukee jonkin saman tekstin uudestaan sen tajuaa uudella lailla.

Hei!

Eilinen Voimala tulee tänään uusintana klo 13.05.
Kannattaa katsoa jos mahdollista!

kiitos! äh, valitettavasti mun pitää kai lähteä ennen sitä telkan äärestä...voimala on monesti ollut hyvä :buck2:

Nauhoita ohjelma jos on videot.  ;)

hmm... ::)

joo, ei oo enää videoita...rikki. mut tällä menolla istun yhä tässä yhdeltä...pitääpä soittaa yksi puhelu... :smiley6600: ;D

tääpä meni privaatiksi ;D


hmm...Freud (  :knuppel2: ::)) mutta tää kuulostaakin jo tutummalta. ok...ehkä Freudilla oli viisautensa  :)

Kiitos linkistä! Tekee mieleni lähettää alkuteksti äidilleni, sillä siinä kiteytyy paljolti se mitä toivoisin häneltä.

ehdin katsoa sitä Voimalaa n. puoli tuntia ...asiaa :)

Tässä riittääkin "pureskeltavaa".. Kiitos linkistä..  :smitten:

Joo eipä kestele :) noiden sivujen tekijä on selvästi käynyt läpi asioita.

niin varmaan tarkoitit tätä...tuon olen kokenut äidin ja muidenkin kanssa.

Tanhuan soturitulkinnassa oli tälläinen lause jonkun kuvioni kohdalla:

"kenelläkään ei ole oikeutta vaatia sinulta mitään muuta kuin olet juuri tänään"

Niinpä. Mitä oikeutta kenelläkään olisi vaatia : "ole tätä, tunne näin, olet sitä liikaa ja tätä liian vähän, et ole samanlainen kuin minä, muutu!"

tuohan on ihan järkeenkäypää...mutta silti sitä pitkään ottaa vastaan niitä toisenlaisia odotuksia ja tuntee jopa syyllisyyttä siitä että ei ole sellainen kuin joku toinen (aluksi usein edellistä sukupolvea oleva henkilö tai kumppani) haluaa...siis hetkonen  :idiot2: syyllisyyttä mistä? siitä ettei ole niinkuin joku toinen odottaa...ja kuinka jumalaiset on ne motiivit miksi joku odottaa jotain ? ei kannata...syyt ja kriteerit vaihtelee kun kyselee eri tahoilta...miksipä juuri vaikkapa oman äidin henkilökohtaiset mieltymykset ihmisyydestä olis sen parempia kuin naapurin sedän...ja jos alkaa kaikilta kyseleen niin siinä ei ikinä ole "tarpeeksi oikea ja hyvä"...

samoin myös mies/nais suhteissa...jos toinen alkaa vaatimaan että sun pitää tuntea näin ja näin paljon ja tällä ja tällä tavalla...niin tukkoon menee...

rakkaus ei ole valtaa, toisen muokkaamista tai muokatuksi tuloa ...

En nyt sitten tiedä liittyykö ihan suoraan aiheeseen, mutta jokin aika sitten (kun kerran monasti 'puran päätäni' kirjoittamalla itselleni)kirjoitin tällaisen....  ???


Minulle itselleni on alkanut paljastua kokemuksina, eikä vain enää teorioina tai ajattelun tasolla, tietynlainen 'valheellisuuksien verkko' itsestä tai ylipäätään kaikkien ihmisten välillä. Eikä vain ihmisten välillä, vaan ihminen suhteessa kaikkeen.

Ehkä tuo sana valheellinen on hiukan 'harhaanjohtava' sillä tässä näkökulmassa josta asiaa nyt pähkin, en tarkoita mitään tietoista tai tarkoituksellista valheellisien kuvien luomista, vaan sellaista, joka on juurtunut itsen ympärille, muodostunut jopa osittain omaksi identiteetiksi ja samalla tapaa sameana peittää näkemästä ja kokemasta muitakaan puhtaasti. En tarkoita 'hyvään ja pahaan' perustuvaa 'valheellisuutta'.

Luulisi, että on helppoa olla vain oma itsensä ja niin kauan kai se helppoa onkin, kun kokee olevansa sitä, eikä kyseenalaista sitä tai se ei tule kyseenalaistetuksi. Yleensähän se tulee 'kyseenalaistetuksi' kokemuksien kautta, palautteen kautta, niin fyysisten, tunnepuolen kuin 'henkistenkin' kokemusten kautta. Ja jostain syystä ihmisen 'mieli/tunteet' taistelee ja puolustautuu sitä vastaan 'loppuun asti'. Se on täysin ymmärrettävää ja sen voi rinnastaa jopa tietynlaiseen kuoleman pelkoonkin. Periaatteessa elämänkulku kokemuksineen on tietyyn pisteeseen asti elämän kohtaamista sellaisena kuin se on, jonka toisaalta koemme ehkä kuoleman kohtaamisena tietyllä tasolla. Ikäänkuin kaikki olisi kääntynyt kokemuksina käänteisiksi ja ylösalaisin samalla tapaa kuin mykiö eli linssi, joka taittaa ulkoapäin tulevat valosäteet ja luo ylösalaisen pienoiskuvan verkkokalvolle. =) (aah, tämä on juuri tätä 'symboliikkaa, jota voisin tutkia vaikka koko ikäni..) ;)

Jossain vaiheessa elämää vain tulee hetkiä, kun sitä oikein katsoo itseään ja elämäänsä, pysähtyy oikein kunnolla, eikä vain viilletä eteenpäin kyseenalaistamatta mitään totutuissa kuvioissa... Kunnes jonain hetkenä alkaa ilmetä 'informaatiota', joihin nojaten, voikin todeta ettei kaikki ole ehkä sitä, miltä ensisilmäyksellä näyttää. Ehkäpä onkin elänyt jossain 'valheellisuuksien' verkossa.
Kokemus on periaatteessa iso vain itselle tunnepuolella tietyllä tapaa, eikä se paljon maailmaa tai edes pienemmässääkään mittakaavassa hetkauta muita, saattaa jopa tuntua toisista ihmisistä asioiden suurentelulta tai tunteisiin ylireagoimiselta.
Elleivät, he ole sidoksissa tähän samaiseen verkkoon jollain lailla itse.

Miten muut luo meistä kuvia? Ja miten me vastataan niihin? Joskus sitä äityy uskomaan, että ne on todellisia kuvia itsestä, joskus siksi, että ne miellyttää itseä ja joskus siksi, että kuvittelee vähintäänkin ansaitsevansa sen, oli se sitten 'negatiivista tai postiivista'..
Lisäksi on omat unelmat, arvot ja asenteet, ihanteet, siitä millainen haluaisi olla tai mihin pyrkii, tai mitä ihmisessä arvostaa tai paheksuu. Ja suurin osa niistä arvoista ja asenteista, on kasvaneet meihin kiinni syntymästämme asti ja jopa sitä aiemminkin jo, koska olemme syntyneet 'valmiiseen malliin' ja sen keskelle. Nämäkin luovat tietynlaisen 'valheellisuuksien verkon' oman itsen ympärille yrittäessämme itse itsellemme vastata niihin kuviin. Ovatko arvomme ja asenteemme edes lopun viimeksi syntyneet oman kokemuksen kautta?
Yhteiskunnalliset, suvulliset ja historialliset 'juuremme' luovat meille valmiita malleja.
Toisaalta ihminen tarvitsee niitä, tietty alue ihmisestä tarvitsee niitä. Ne ovat kuin isä ja äiti lapselle. Toisaalta tarvitsemisen suhde muuttuu näihin kaikkiin vapauttavammaksi, jos voi elää samalla myös omien kokemuksiensa kautta syntyneiden arvojen kautta. Ne rakentavat ja tukevat taas eri syvyysasteen minäkokemusta ja identiteettiä. Sisältäpäin ohjautuvaa yksilöä.

Helposti sitä myös 'tukeutuu ns.hengenheimolaisiin'.
Jos joku antaa positiivista palautetta tai ajattelee saman suuntaisesti (palaute ei aina tarvitse olla sanoja, myös muut kommunikoinnin alueet välittää viestejä), sitä helposti ikäänkuin alkaa 'kaaveeramaan' sellaisten henkilöiden kanssa ja sitten yhtäkkiä huomaakin, ettei näille ihmisille ehkä sanokkaan kaikkea ihan niin suoraan enää, ei ehkä anna 'negatiivista' palautetta tai kerro eriävistä ajatuksistaan niin suoraan. Saattaa syntyä suhteita, joita helposti kutsumme ystävyydeksi tai jopa rakkaudeksi. Tai syntyy samoin ajattelevien ryhmittymiä, järjestöjä, lahkoja yms. joissa voimme vahvistaa tiettyä arvomaailmaamme. Toisaalta tämä luo erillisyyttä kokonaisuuteen eikä vahvista sitä, vaikka jotkin ajatusmallit antavat ymmärtää, että näin olisi tai ei olisi.

Jotenkin ihminen on tietyltä osin niin 'hyväksyntää hakeva', että yrittää kaikkensa ettei loukkaa muiden tunteita tai arvoja, että on valmis 'myymään sielunsa hyvinvoinnin', vaikka hyvin todennäköisesti vain 'valheellisuuksien verkkoon' sitoutuneita ns.arvoja voi loukata tai niiden kautta kokea tulleensa loukatuksi. En silti usko, että ihminen koskaan lakkaa olemasta haavoittuva, mutta koen, että sitä on erilaisia haavoittuneisuuden kokemuksia olemassa. Eri syvyysasteilla tapahtuvaa haavoittuneisuutta. Tietyllä syvyysasteella ihminen kokee itsensä uhatuksi kun taas toisella syvyysasteella toteaa tapahtuman todeksi. Hyväksyy elämän monimuotoisuuden. Lapsen ja aikuisen haavoittuvaisuus on tietyllä tapaa erilaista. Ja meissä jokaisessa on lapsi ja aikuinen.

Omien kokemuksieni kautta olen todennut monasti, että se 'vastarinta' jota koen saavani itseni ulkopuolelta yrittäessäni vapautua omasta 'valheellisuuksieni verkostani' on osaltaan myös heijastumaa omasta vastarinnastani ja pelostani luopua jostain osaa itsestäni, joka ei ole todellista minääni enää. Jostain, jota en enää tarvitse ja joka pitää kokemusmaailmaani vielä 'vanhassa' kiinni.

nämä voin minäkin allekirjoittaa nyt ensialkuun. hyvä kirjoitus jossa olisi paljon mihin tarttua mutta pitänee taas lähteä koneen ääreltä...

tuosta ekasta tuli mieleen tuntemus, kun jotenkin tajusin, että "ketään ei kiinnosta tää mitä käyn läpi" tai että tää minun muuttumiseni ja minun minun maailman kokemiseni on ihan yksin minun vastuulla...ja kukaan toinen ei edes voi ymmärtää (ei sillä että edes pitäisi voida)...

eli en siis aja takaa sitä että voi kuinka se on väärin kun ketään ei kiinnosta se miten minä koen sisällä, junnaanko paikallani, millaiset asenteet valitsen, olenko ahdistunut iloinen, innokas, kuolemanhaluinen...turhautunut, kyllästynyt...mitä vaan.

vaan se on todellakin ihan minusta itsestäni kiinni. voin siis päättää että kehitän päähäni itsevihatarinan ja skenaarion siitä, kuinka olen epäonnistunut, ja masennenella loppu-ikäni ja passivoitua tämän oman sepittämäni tarinan perusteella jota kukaan ei kuule ja näe pääni sisältä, ja...kukaan ei tule pelastamaan minua omalta itseltäni ;) Voin valita kärsimyksen, joka perustuu odotuksiini joita en pysty muuttamaan, voin märehtiä epäonnistumisiani, mennä henkisesti ja fyysisesti huonoon kuntoon...eikä ketään kiinnosta, (eikä tarvitsekaan  ;) )

karusti...lääketeollisuutta saattaa kiinnostaa että ahdistukseeni ostan masennuslääkettä, terapeuttia saattaa kiinnostaa koska hänelle juoksee palkka ja muuten hänen vaivalla hankkimansa yliopistokoulutus menisi hukkaan, kaveria saattaa kiinnostaa kun "sä et enää olekaan hauska tyyppi mihin olen tottunut", kumppania saattaa kiinnostaa koska ei tulekaan enää seksiä kun olet masentunut...tai käänteisesti: olet liian iloinen, liian elinvoimainen ja sen takia raivostuttava, muutu...ei kiinnosta nähdä tuollaista ::)

mut jotenkin tuntuu että ainoa jolla on mahdollisuus olla pyyteettömästi kiinnostunut minusta itsestäni on minä...ja minäkin voin VALITA itsetuhoisuuden ja itsevälinpitämättömyyden.

noh, pehmennän...kyllä siis uskon, että ihminen voi olla myös pyyteettömästi kiinnostunut toisesta ihmisestä ja hänen kehityksestään puhtaasti hänen itsensä vuoksi eikä omien toiveiden ja odotusten mukaan...

mutta tätä pyyteettömyyttä esiintyy vähemmän...kun yleensä s eon "mitä voin sinusta saada" tyyppistä kiinnostusta toiseen ihmiseen. Se saaminen on monesti emotionaalista turvaa tai jotain muuta tunnejuttua tai sellaista valoa missä toisen minä voi paistatella...ei aina taloudellista hyötyä (saamisesta tulee helposti mieleen rahallinen voitto), tyhjyyden täyttöä, itsen täydentämistä...

en tiedä...pyrin silti takaisin jonkinlaiseen valoisaan (optimistiseen asenteeseen)...

kuitenkin itseviha ajatusten kanssa kamppailin tänäänkin heti herättyäni. ne ei ole mitään sellaisia suoranaisia, vaan niistä on tullut hienovaraisia ääniä...pohjavire " ei mulla ole väliä"..."ois oikeastaan ihanaa kuolla" ja en onnistu kuitenkaan jos yritän "parantaa" elämääni...

tuon pohdinnan jälkeen päädyn yleensä ihmettelemään sitä, että mun keho hengittää ja sydän sykkii, sisäelimnet toimii ilman että multa kysytään ja se on musta niin ihmeellistä, että päätän ihan senkin takia olla myös "sisäisesti" elossa. Ikäänkuin se velvoittaa mut olemaan täällä.

mutta se ei silti ole perinteistä masennusta...voi olla energisen ja seurallisen oloinen, iloinen ihmisille, mutta silti samalla tuntea, että "voisin irrota tästä ja sammua, snap...tyhjyys, olemattomuus"

eli en pidä itseäni edes masentuneena. Ehkä se surullisuus liittyy siihen että jotain on kuolemassa taas itsessä...mutta siihen pitää suhtautua pikemminkin asiana, jonka kuuluukin tapahtua.

Kunhan ei anna toisten määritellä sitä, MISTÄ kuuluu luopua ja MINKÄ kuolla, sillä se tapahtuu sisällä mikä tapahtuu. ja sellaisesta mitä ei ole ollut, on vaikea luopuakaan, ja sen mikä ei ole ollut elossa on vaikea kuolla.

esim mun ympärillä ne fyysisessä iässä pidemmälle ehtineet kyllä toitottivat sitä, kuinka pitää osata "luopua" jostain, ja mun kohdalla se oli nuoruus...mutta se on väärin, jos se joka on oikeasti siinä vaiheessa että fyysisestä nuoruudesta on luovuttava, vaatii että se joka juuri sillä hetkellä on fyysisessä (ja henkisessä kokemattomuudessa) nuoruudessaan, luopuisi siitä ikään kuin "korvikkeena"...tällöin siinä vaan vaaditaan toista tulkitsemaan heidän omia luopumisentuskiaan, ja se on väärin ja itsekästä.Koska jokainen luopuu kuitenkin jossain vaiheessa kaikesta siitä mistä muutkin...time waits for no one...esimerkkinä vaan tuosta itsekkäästä vaatimisesta missä toista yritetään vääntää itselle sopivaan muottiin. Tässä tapauksessa oikea kehotus olisi ollut että "elä, kokeile ja iloitse...niin sitten voit oikeastikin luopua jostain kun sen aika tulee" Eikä niin, että "en kestä sitä kun koet juuri nyt jotain sellaista mistä minun on juuri nyt opittava luopumaan...välittämättä sinun omasta vaiheestasi vaadin sinua luopumaan siitä juuri nyt koska minunkin täytyy" kyse on ajoituksista...jokaisella on oma rytminsä ja aikansa!

joo näitä sarjassamme oman elämän esimerkkejä....

http://www.healingeagle.net/Fin/Irene/inside.html

samoilta sivuilta...pää aiheena verbaalinen viha...

mutta ;D näiltä sivustoilta lainattua taas:

Esimerkiksi, taivas on sininen. Voit tapella sitä vastaan kaikin voimin, ja voit jopa leikkiä pikkusieviä leikkejä (taivas on yöllä musta, jne.), mutta sillä et saavuta mitään. Et voi muuttaa sitä tosiseikkaa, että taivas on sininen. On OK vihata sinistä yli kaiken, mutta sininen se on. Voit vääristää aistimuksiasi niin paljon, että vakuutat itsellesi, että taivas onkin oikeasti tehty vihreästä merilevästä. Mutta kaikki mitä saat tällä tavalla aikaan, on vain todellisuuden vääristäminen. Kysymys on hyväksymisestä - ei kontrolloinnista. Sisäisten impulssien on annettava nousta. Tämä on aistimusten, tuntemusten, tunteiden ja intuition taso. Vihaiset ihmiset yrittävät tukkia sisäiset impulssinsa ja saada aikaan "itsen" kontrollointia tällä tasolla. He ovat eksyneitä sieluja.

Toiminnan taso. Oikea paikka itsekurin tai itsehillinnän harjoittamiseen on toiminnan taso. Kun olet täysin selvillä siitä, mitä sisäinen tutkasi sinulle kertoo, voit kontrolloida sitä, kuinka käsittelet tilanteen. Tässä on sinun valintasi. Tässä kohtaa sinulla on tilaisuus ohjata elämääsi, sen sijaan että antaisit raakojen tunteiden (tuulen) ja pakotettujen "sääntöjen ja järkisyiden" hallita elämääsi.

Valintoja. Sanokaamme että olet hyväksynyt sen aistimuksen, että taivas on sininen. Olet hyväksynyt myös sen, että mikään ei mielestäsi ole niin vihattavaa kuin sininen! Nyt voit tutkia omat toimintavaihtoehtosi ja valita sen mitä teet.

Esimerkkejä:


 Tee taivas vihreäksi. Ei toimiva vaihtoehto. Voit kuitenkin uskotella itsellesi, että taivas on vihreä, mutta teet sen sillä hinnalla, että todellisuutesi vääristyy. Tee niin jos tahdot, mutta luonto vaatii vääristymistä kovan hinnan. Kokeile niin huomaat!
 

 Huuda tappotuomiota taivaalle siitä että se on väärän värinen. Tämä vaihtoehto vie sinut todennäköisesti lähimmälle hullujenhuoneelle.
 

 Vaikeroi sinisen taivaan kurjuutta. Tämä vaihtoehto vie sinut todennäköisesti masennukseen - eikä muuta taivasta toisen väriseksi.
 

 Pidätä hengitystäsi kunnes taivaan väri muuttuu. Vain pääsi putoaa.
               
           :2funny:

 Hyväksy että taivas on sininen, hyväksy että vihaat sinistä, myönnä että et voi tehdä tälle yhtään mitään, ja siirry seuraavaan asiaan, ja sitten seuraavaan. Kun sinulla ei ole valtaa johonkin asiaan, ainoa terve vaihtoehto on hyväksyä se mikä on, ja mennä seuraavaan asiaan. Tämä vaihtoehto vaatii käyttäytymisen kontrollointia ja itsen pysähtymistä omien signaalien äärelle. Vain tämä vaihtoehto toimii.


                                 
 

Vihaiset ihmiset yrittävät harjoittaa itsekontrollia väärässä kohtaa - havaintojen ja tuntemusten tasolla eikä toiminnan tasolla. Tämä on epätervettä ja se täytyy kääntää toisinpäin. Passiivinen hyväksyntä on tarpeen aistimusten ja tuntemusten suhteen. Itsehillintä tulee kyseeseen toiminnan tasolla.

Vihaiset ihmiset yrittävät pakottaa sitä mitä heidän ei pitäisi eivätkä hillitse sitä mitä heidän pitäisi..

Eli jos asia kiteytetään, onko kyse lopulta itsensä hyväksymisestä sellaisena kuin on, virheineen, puutteineen ja ominaisuuksineen. Kenelle ihmisen tulisi kelvata, itselleen, yhteiskunnalle vai jollekin toiselle ihmiselle?

hmm...itselleen ensiksi. yhteiskunnan odotuksetkin om oman päänsä sisällä oleva mielikuva.

mut sitten myös liika ajatteleminen ja eristyminen itsevihaansa on kyllä myöskin vääränlaista itsetietoisuutta/itsekkyyttä, johon itse näyn sortuvan silloin kun ajattelen liikaa. Jos kokee pohjimmiltaan että olen tälläinen kuin olen eikä minussa ole niin paljon vikaa että minun tulisi eristyä muista ja että tunteeni ovat oikeutettuja, mieltymykseni ja suunta jonka valitsen ovat oikein jos ne kutsuu itseä...ei kai pitäis olla enää ongelmaa...

Kaikki tunteet tulisi sallia. Jos on vaikka oikein vihainen itselleen, niin voi mennä peilin eteen ja haukkua itsensä pystyyn ja antaa tulla kaikki mitä ajattelee itsestään. (Jos voi tehdä sen nauramatta ;))
Toinen tapa on tietenkin kirjoittaminen. Siitä vaan kaikki törky ulos ja sitten vaikka deletoi tai polttaa ne. Lopuksi kiittää itseään ja kehuu vähän.  :)

Voinpa tehdä tuon nauramatta, mutta peilin hajotan kuitenkin..  :-X

Kirjoittaminen toimii minulla.. mutta valitettavasti kädet/ranteet ei kestä,
pukkaa jännetupentulehdusta..

(http://www.macmini-forum.de/images/mismilies/nonok15x18.gif)  (http://www.christiansurvivors.com/forums/images/smilies/sorrysmiley.gif)

 
 
tuo on hyvä...tulin eilen miettineeksi paljon, ja pääsin siihen tulokseen että vain rehellisesti olemalla jotain voi oppia ja päästä siitä yli. Tuo kirjoittaminen on varmasti hyvä keino...mulla oli joskus ongelma, että ei antanut lupaa itselleen kokea negatiivisiä tunteita itselleen myöntäen. esim päiväkirjaankin piti kirjoittaa vaan silloin kun jokin on mennyt hyvin...ajatteli että ois inhottavaa lukea sellaista kirjaa mikä on täynnä valitusta. tuloksena päiväkirjaan tulikin sitten hyvin harvoja erikoistilanteita vuosien väliin, jolloin koin elämäni olevan kirjoittamisen arvoista...ja paljon todellista elämän kirjoa jäi pois. (en nyt tarkoita että koko elämä pitäisi kirjoa kansien väliin, mutta olen huomannut kuinka hyvin nyt oivaltaa kasvamistaan lukiessaan jotain vanhaa tekstiä, ja se tuntuu ikäänkuin lahjalta itselle että se teksiti on olemassa)....samoin kavereille halusi kertoa vaan siitä, että menee hyvin ja on iloinen, jos ei ollut vältteli seuraa tai yhteyden ottoja. teki itsestään kuin epäihmisen. Enpä tiedä mikä siinä oli, tuntui että aina halusi tarjota itsestään sen "hyvän ja iloisen minän" ja piilottaa sen toisen.

No nyt kun on jotain kirjotuksia tältä vuodelta missä uskalsin päästää ihan rehdellisesti sellaisen kohtuuttomaltakin tuntuvan valituksen ja kuonan ulos paperille itselleni, enkä peläten sitä etttä kuinka kauhea luuseri ja vihapesäke minusta piirtyy...jos annan itselleni mahdollisuuden. Uskallanko katsoa itseäni rehellisesti.

No siinä kävi kuitenkin niin, että vain rehellisesti paljastamalla itselleen kaiken tuskan, p-kan ja valituksen...kirjoitti myöhemmin samaan kirjaan ja osasi suhtautua siihen aikaisempaan "kirjoittajaan" jo hellyydellä. ja sitten oppi itse itseltään, mitä kannattaa välttää omalla kohdallaan tasapainon säilyttämiseksi...esim itsestäni huomasin, että mulla on taipumus ylikuumentua ja sokeutua omiin tunne-energioihini...no ei siinä mitään, kun tiedän tän seuraavalla kerralla, mun ei tarvitse säikähtää omaa voimakasta reaktiotani. tiedän että se menee ohi, kun hyväksyn sen ensin. Jos säikähdän sitä, alan kuvitella itseäni hulluksi ja minusta lopulta tulee hullu...jos antaudun sille väärissä tilanteissa, esim ihmisten seurassa jotka saavat virtaa toisen ahdistuksesta, luon kieroutumaa ihmssuhteisiin. Jotain sen suuntaista....sitten todellakin opin että olen sisältä sen verran ailahteleva, että saatan saman vuorokauden aikana käydä läpi eri "moodeja"....aamulla maistuisi kuolema ja illalla aika juhlia...joten tälläisenkin taipumuksen tietää eikä sitä pelkää, osaa suhtautua erkoispiirteisiinsä rehellisesti...ja voi vaikka luontevasti kasvaa niistä yli sitten kun ja jos on sen aika. sitten tuli rauhallinen olo, kun tajusi, ettei mun tartte pelätä kontrollin menetystä, jos katson negatiivisiä tunteita ja ajatuksia rehellisesti ja myönnän ne :)

lukaisin Oshon "tantra, spirituaalisuus ja seksi" kirjaa, jota joskus aikaisemminkin luin mutta nyt ehkä ymmärsin enemmän mitä hän ajoitakaa....tai hmm, aikaisemminkin ymmärsin, mutten voinut katsoa suoraan sitä, että tunnistin itsessäni jotain ongelmia mitä kirjassa sanotaan.

"Tantra neuvoo: älä koe vihaa vastustajaksesi- se on myötätunnon siemen. Sama viha, sama energia muuttuu myötätunnoksi. Jos taistelet sitä vastaan, niin myötätunto ei ole mahdollista.Jos siis onnistut taistelussasi, pidättyväisyydessäsi, sinusta tulee kuollut ihminen. Et ole vihainen, koska olet tukahduttanut vihan. Et tunne myöskään myötätuntoa, koska ainoastaan viha voi muuttua myötätunnoksi....

minkä tahansa valitsetkaan viholliseksesi-Kateuden, suuttumuksen, vihan,seksin, minkä tahansa-oma vihamielinen asenteesi tekee siitä vihollisesi. Suhtaudu niihin kaikkiin kuin jumalan lahjoihin ja lähesty niitä kiitollisin sydämin  :)"


mulla ei ole henkilökohtaista syvempää kokemusta niin tantrasta kun joogastakaan, eikä sillä nyt väliä mitä mulla on, tuossa kirjassa oli ainakin itselleni sopivia ajatuksia paljonkin.

Elämänmäkuisia ja viisaita ajatuksia ja oivalluksia sinulla Sign?. Niitä on aina ilo lukea !  :)

Voisin tähän y r i t t ä ä naputtaa lyhyesti, mitä koin tänään, kun minusta se jotenkin tähän aiheeseen liittyy.
Jotain taustatietoa;  ;)
Minun elämässäni on ollut paljon tuskallisia kokemuksia, menetyksiä ja vastoinkäymisiä (jos halutaan ne nähdä tuolta kantilta, ja silloin ne on todella tuntuneet siltä, eli olleet sitä itseään)
Olen menettänyt rujojen tapahtumien kautta läheisiä, en ole muutenkaan syntynyt tietyltä kantilta katsottuna' kulta lusikka suussa'. Lapsuuteni oli mitä oli, väkivaltaisessa ympäristössä. Olen joutunut luopumaan joskus lapsestani. Ja kerran kaikista lapsistani. Minun päälleni on syljetty ja heitetty kiviä... olen ollut lähellä itsaria ym ym. Lista on loputon ja pitkä, muttei toivoton.  ;) Nimittäin nyt, en vaihtaisi päivääkään elämästäni pois. (no en koskaan olisi toisenlaiseen elämään vaihtanut)
Minulla on jopa ollut kokemuksia, jolloin todella olen mennyt polvilleni elämän edessä ja sen kautta olen saanut kokea jotain hyvin syvää ja armollistakin.
L u u l i s i , että kun joskus menee polvilleen ja oppii sen 'hengen mekaniikan' vai energianko? No sama se, mutta että luulisi sen  olevan seuraavalla kerralla helpompaa jne... menisi luonnostaan jne.. oppisi tietoisemmaksi jne..  :D
Voi olla, että jokainen polvilleen meno, vetää aina syvemmälle ja syvemmälle, siksi se on kokemuksena aina yhtä syvä tuskassa/armossa.

Nyt;
Olen ollut viimeiset puoli vuotta melkoisen tukalasa tilanteessa. En selitä sen tarkemmin. Kuitenkin kahden talon loukussa, kahden asuntolainan loukussa. Nyt on häämöttänyt jo pakkohuutokauppakin edessä, ja olemme eläneet tässä 'vedellä ja leivällä' ( ja pyhällä henegellä)  ::)
Kuitenkin edessä siis molempien kotien menetys, ja suurimman osan, mitä maallista enää on jäljellä. Siis fyysistä käyttötavaraa sun muuta.
Kiinteistövälittäjät on vedättäneet, kohdelleet miten sattuu, pitäneet sitä typerää ja turhaa teatteria--- mitä bisnes maailmassa on...
Olen ollut niin rikki, niin rikki, niin vihaa täynnä koko maailmaa kohtaan... että eikö jo minun osaltani voisi loppua tämä kaikki.. enkö jo ole tarpeeksi kaikkea kokenut.. jne jne..  Katsonut peiliin, yrittänyt oivaltaa... :tickedoff:
Toisaalta sen verran on jäänyt kokemuksia tuolta taaemmasta elämästä, että ajaudun tuohon tuskaan vaan hetkittäin... ja silti jossain vaiheessa on jokin sisäinen rauha kokoajan taustalla ja ymmärrän, että ettei se maailma siihen kaadu... jne...  :buck2:

Tänään kävin regressiossa. (sain maksutta)  ;)
En oikeastaan odottanut siltä juurikaan mitään.
Teimme matkaa syvälle alitajuntaan ja siellä sitten 'perillä' katsoin, mikä on se, jota voisin kohdata nyt...
Siellä se seisoi, valkoisena, yksinäisenä, surullisena, vanha kotini, jota en ole myytyä saanut. Itkuhan siinä itseltä pääsi, kun ne kaikki tunteet vyöryi ylitseni. Se suru, kaikki, se viha, jota olin tuota taloa kohtaankin syytänyt (olen pitänyt koko talon ostoa virheenä). Se oli kuin pieni lapsi, jota ei nähdä lapsena, vaan siihen projisoidaan ties mitä moskaa, ja siinä vain on, mitä on, ei muuta. Eikä voi sille mitään.
Ymmärsin, miten piiloinenkin vihani sitä taloa kohtaan, oli antanut myös 'luvan' muille kodella sitä huonosti ja käyttää sitä oman sisimmän projisoinnin kohteena.
Tunsin niin valtavaa myötätuntoa sitä taloa, kohtaan, että kyyneleet vain valui.
Samalla ymmärsin, minä olin heijastellut siihen taloon ja rakennukseen oman sisäisen, sen mikä vain on, mitä on, kuvastuksen ja kohdellut sitä siinä talossa, kuten sitä on aikanaan joku muu kohdellut ja antanut myös muiden tehdä sitä.
Minua jopa hymyilytti ja huvitti, että miten 'sairasta', että rakennukseen voi heijastella jotain noin syvää sisältään. Mutta ymärsin myös sen, että sen pitikin olla niin kaukaa haettua, sillä silloin en olisi ollut siinä niin lujasti kiinni tunteissani, en olisi kokenut tätä näin syvältä, jokaista miekan sivallusta myöden, jokaista tuskaa myöden.

Koko talon historia vilisi silmieni edessä ja nyt sen näin sillä tapaa, että olin itse se 'talo' symbolisesti ja olin siten itseäni antanut kohdella... (siellä tapahtui monenmoista siis)
Vihani taloa kohtaan, oli vihaa itseäni kohtaan, koska en ollut aluksi saanut olla se joka olen, ja opin itse ottamaan sen samaisen roolin jota jatkoin jatkoin kerros kerrokselta vuosia...
Kaikki tuskani johtui kierteisesti siitä, että itse kohtelin sisäistä itseäni ja yritin sitä teloa ja tuhota... sillä se ei vastaa kenekään odotuksiin, se on mitä on, sitä ei voi muokata mihinkään haluaamaansa malliin. Sitä voi yrittää nujertaa.... mutta siellä se on... surullisena, mutta vahvana...
Jokainen yritykseni olla jotain mitä en ole, veti puoleeni kokemuksia, jotka toi tuskaa, mitä tunsi se osa minua, joka on vain sitä mitä on.  :D

Regression lopuksi sanoinkin hämmästyneenä, että siis näinkö se voi naamioitua, siis todellakaan se tuska jota koin, ei ollutkaan niistä ulkotulevista tapahtumista johtuvaa... vaikka se oli niin totta.
Vaikka olen tämän asian tiennyt kauan jo, en koskaan aikaisemmin ole sitä oivaltanut näin konkreettisen syvästi ja kokemuksena. Enkä koskaan olisi saatttanut ajatella, että se voi näinkin ouotoon asiaan projisoitua, mitä sisältäni kumpuaa...
 :coolsmiley:
Noh, aika sekavaa... oli joo.... sorry....  :-X

Kiitos, Valkoinen talo Sinulle!  :smitten:

Äh...nyt on taas lähdettävä....mutta kiitos Kirjoituksestasi! :)

Aihe oli kuin mulle tarkoitettu...ei sillä että mulla ois kahden asunnon loukkua...mutta kyllä, mulla on tapana "vihata" tätä kämppää ja näitä tavaroita ja huonekaluja...juuri nyt koen tän asunnon vankikopiksi. tai jo pidemmän aikaa...kirjoituksesi sai ajattelemaan sitä miten vihaa todellakin siirtää syyttömiin esineisiin ja rakenteisiin. ::) Hyvin mielenkiintoista...täytyy palata...

jouduin sanomaan itselleni, että se on "kiinni minun suhtautumisestani tuohon kirjahyllyyn ja tuohon tapettiin" Ei nuo verhot tai tuo hylly mua vangitse tai uhkaa millään tavalla...

joku vois sanoa että no osta uudet verhot tai muuta...no muutto vois tehdä terää, mutta kun kyse on kuitenkin juuri jostain muusta, mikä vaan heijastetaan materiaan...

sama päin vastaisena, materia kiintymys...esim vaikeus luopua joistain vanhoista vaatteista, joihin on liittänyt aikoinaan niin paljon unelmia, toiveita ja merkityksiä...mulla on tälläinen suhde ollut vaatteisiin...ja nähädä nyt se virttynyt mekko ja ne unelmat jotka ei toteutuneet, tai heittää pois jotain sellaista mitä ei ole käyttänyt ja mikä olisi hieno mutta tietää että sille ei ehkä tule sopivaa tilaisuutta oikeassa elämässä.Tää materiaan heijastaminen aihoutta sillon itselleni kärsimystä kun mulle tulee vaikeus luopua jostain mistä luopuminen vaan puhdistaisi ja vapauttaisi myös sisintä. no oppia voi...

ja pitää palata myöhemmin...

Olipas melkomoista, Alkmene!  :o

Jotenkin yhdistin kertomaasi
oman viimeöisen uneni, josta sitten pomppasin tänne tekemään
keskustelualoituksenkin.

Unessani olin meitin vanhassa valkoisessa talossa,
joka sinällään ei ollut omistusasunto.

Siinä unessani vaan ei enää toiminut se,
että olisin "duupannut" jotakin menemään talon itsensä
ja siellä olevien muistojen kautta.

Nyt minun olikin tehtävä uusi alku itselleni
ja sille, kuinka koen elämäni tästä eteenpäin.

Ja sen teenkin - enkä vain aio - aloittaen tästä iltapäiväisestä hetkestäni.

Tsemppiä!  :) :smitten:

Kiitos, että jaoit kokemuksesi meille.. Sydän pakahtuu..  :smitten: :smitten:

Seuraavan lainasin tuolta OLETKO SINÄ JOUTUNUT ALOITTAMAAN ELÄMÄSI ALUSTA-topicista
Siipesi kasvavat, tiedän/ tunnen sen, jalkasi juurtuvat, polkuun rakkauden..(http://www.cosgan.de/images/midi/engel/d040.gif)

Kiitos!  :smitten:
Tosiaan tässä menee nyt *kloks,raps,kolin,kalin,kilin,ping,pong*  :D sillä elämäni menee taas kerran uusiksi.... koko aikasempi elämäni menee filminauhana lävitseni, koska nyt se muuntuu alusta asti ... nyt on eri näkökulma... ja kokemus... se muuttaa koko menneisyyden uuteen valoon ja toivottavasti taloonkin!  ;)

Kiitos!  :smitten:
Pst.miten te osaatte lainata tekstiä kahdelta eri kirjoittajalta tai ylipäätään kahdesta eri kohdasta, niin että tulee näkyviin nuo kirjoittajan tiedot ja kirjoutusajatkin? Onko jossain ohje?  :coolsmiley:

Taitaa Elämänilo johonkin ohjeenkin olla kirjoittanut..  ???
 -Minä kirjaudun astroon toisen kerran,
sitten etsin sieltä kirjoituksen jonka haluan lainata ja valitsen "lainaa",
kun se aukeaa tähän "lootaan", maalaan sen ja hiirulaisen oikella valitsen leikkaa ja sitten menen liitämään sen siihen topiciin johon haluan..
Ota tästä nyt selvää.. huoh,yritin edes.. ::)

Alkmenen kirjoituksesta tulikin mieleeni kuinka energiat todellakin voivat jäädä huoneiden nurkkiin makaamaan, joten uuden asukkaan kannattaa aina puhdistaa ne nurkat vanhoista energioista. Tässä asunnossakin on varmasti jotakin jäämiä vielä jossain, koska olemme asuneet tässä vasta vuoden ja kotiutuminen kestää yleensä kauemmin. Silti tämä paikka tuntuu kotoisammalta kuin entinen asuntomme, jossa asuimme sentään 8v. Siellä olikin ilmeisesti tapahtunut jotakin sellaista, mikä oli jättänyt sinne voimakkaat negatiiviset energiat enkä saanut niitä puhdistettua vaikka pyysin apuakin. Eräs asia, joka on vielä tekemättä täällä, on kodin siunaaminen. Ajattelimme pyytää vihkipappiamme tekemään sen jo vuosi sitten, mutta jostain syystä se on vain aina jäänyt tekemättä. Ehkä siinäkin on jokin tarkoitus.

Omasta elämästä en ala nyt tähän kirjoittamaan tässä vaiheessa, vaikka juuri tämän kaltainen kokemusten jakaminen , joita tässä topicissa on tehty, on mieleeni.  :smitten:

Sanon vaan ettei ole ihan helppo elämä ollut mullakaan, mutta tunnen, että pahin on jo ohi, vaikkei sitä oikein tahdo välillä edes uskoa.

:smitten: Jotain olen aavistellut, mutta jos jotain kerrot, niin kerrot sitten kun on oikea hetki.. (http://www.macmini-forum.de/images/mismilies/hugsm38x18.gif)   :smitten:

Minulla olisikin 'tarina' tästä aiheesta...  :o
Yhdestä aikaisemmasta kodista, jossa asuimme..
Kylläkin tämä edellinen koti oli sellainen, että naapurin lapset sanoi sitä "Samaran" kodiksi. (Ring)  :D
Noh... minä en kokenut kyllä ihan niin..
Nyt pukkaa kiire....  :)