Astro Foorumi

On tullut aika puhdistaa tämänkin sanan, käsitteen ja ilmauksen olemus
siihen liitetystä varjomerkityksestä:

"Se, että rakastat itseäsi, on muilta pois."

Jos nimittäin olette toistakin mieltä ylläolevasta lauseesta sen määritellessä "itserakkautta",
lyökääpä kättä pöytään.

Jos ette - laskekaa kymmeneen.

Kiitos.

 :)

Hmmm
Juuri kyseistä aihetta yritän kovasti pähkäillä, kun juuri laitoin uuden viesti-aiheen liittyen elämän tehtävään... Minulla, Sepon tekemän astrologisenkartta tulkinnan pohjalta, elämän tehtäväni olisi karkeasti sanottuna keskittyä omaan napaan ja keskittyä vain ja ainoastaan omaan itseeni.

Itseasiassa taidan tosiaan olla sitä mieltä, että jos ei rakasta itseään ei voi myöskään rakastaa ketään muuta tai olla hyvä kenellekään toiselle. Jos ei rakasta itseään, on turhuutta yrittää rakastaa muita tai edes auttaa puhtaasti sydämestään. Mutta toisaalta "itserakkautta" voi olla "huonompaakin" joka sitten todella on muilta pois, elikä kys. henkilö ei kykene näkemään muuta kuin oman tärkeän itsensä. Taitaa olla kovasti itserakkaus persoonallisuudestakin kiinni!! ÖÖH, en tiedä... olen ulalla.

Kiitos että otit tämän sanan puhdistettavaksi, sillä se niin usein sekoitetaan (ylikorostuneeseen) itsekkyyteen jolla tarkoitan sitä, että luulee olevansa muita parempi ja toisten yläpuolella, muita arvokkaampi.

Mutta itserakkaus on juuri näin päin:

"Se, että rakastat itseäsi, ei ole muilta pois."


Itserakkaus on a ja o. On ensin rakastettava itseään, jotta voi todella aidosti rakastaa myös muita.  :smitten:

RAKASTAKAA ITSEÄNNE!  :-*

Sinä sen ystäväinen kirjoitit! (http://www.christiansurvivors.com/forums/images/smilies/hugbear.gif) :smitten:
Pakko todeta kuitenkin, että on se vaikeaa, mutta askel askeleelta
lähemmäs pääsen opetellessani rakastamaan itseäni..   (http://www.christiansurvivors.com/forums/images/smilies/kittyhug2.gif)  :smitten:

Itse koen rakkauden itsessäni vettä pulppuilevaksi, pohjattomaksi ja ikuiseksi lähteeksi. Onhan se kumma, jos siitä ei voi muillekin ammentaa "elämän vettä".

Ts. itserakkaus ei todellakaan ole muilta pois.

Perinteisesti itserakkaudella tarkoitetaan kai itsekeskeisyyttä ja muista piittaamatonta omaneduntavoittelua. Tässä ei ole kyse rakkaudesta vaan egon pönkityksestä. Mitä pidemmälle tällainen "itserakkaus" menee, sitä varmemmin "rakkautta" ei muille riitä. Kaikki energia menee oman egon ylläpitoon. Egoistin ihmissuhteetkin palvelevat tätä tarkoitusta. Tunteet ovat enemmän riippuvuutta kuin rakkautta. Tosin egoisti harvemmin tunnustaisi ääneen olevansa riippuvainen kenestäkään. Sehän ei hänen arvolleen sopisi.  ::)

Itsensä rakastaminen on mielestäni kans kaiken a ja o.. itsensä arvostaminen.. sillä kaikkihan me ollaan ainutlaatuisia..  ;)
kyllä me jokainen käyttäydytään sen mukaan kanssaihmisiin.. jos tunnet olevasi ainutlaatuinen, näet myös toisissa ihmisissä heidän ainutlaaatuisuitensa..
egon itserakkaus taas tuntee itsensä ainutlaatuiseksi ja muut ei ole mitään..
 :coolsmiley:

 :smitten:  :smitten:  :smitten:

Miten voi opetella rakastamaan itseään, jos ei osaa?  ::)

Rakasta itseasi niinkuin lahimmaistasi.

Yhdyn Tarian ja Rakkauden enkelin sanoihin  :smitten:  :smitten:

Hmm.. pistitpä Sininen enkeli pahan kyssärin  ::)..
pitää oppia tuntemaan itsensä rehellisesti.. hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet.. pitää oppia olemaan lempeä itselleen.. eikä vaatia itseltään täydellisyyttä..  :)
Diamond.. mutta miten osaa rakastaa lähimmäistään, jos ei osaa rakastaa itseäänkään, siitä kai nyt oli kysymys..

 :smitten:  :smitten:  :smitten:

Tässä erästä egonrakentajaa läheltä seuranneena voin sanoa, että hänen suurin esteensä Rakkauteen on tunteiden kieltäminen. Jotta pääsisi itsessään ikuisuuden lähteille, on kohdattava kipua, mustasukkaisuutta, pelkoa, häpeää, syyllisyyttä, ehkä nöyryytystä, kateutta, ahneutta, vihaa ja mitä muuta tahansa sisimmästä löytyvää. Monet eivät edes tiedosta tuntevansa tällaisia tunteita, vaan ne ovat naamioituneet epämääräiseksi pahaksi oloksi ja mustaksi möykyksi sisimpäämme. Vyyhti lähtee purkautumaan, kun voi myöntää itselleen, että musta möykky on koostunut näistä yllämainituista, mutta tukahdetuista tunteista. Nämä tunteet on käytävä lävitse, jotta niistä voisi vapautua. Tämä taas antaa tilaa ytimestämme pulppuavalle rakkaudelle.

Matka itseen on rankka reissu, eikä kaikista ole siihen. Tässä yhteydessä mainitsemani egonrakentaja välttää tätä matkaa turvautuen mitä moninaisimpiin defensseihin, jopa muistinmenetyksiin. Niin pelottavia asioita hän luultavasti arvelee kohtaavansa itsessään.

Nyt hän näkee kuitenkin itsensä Mr. Perfectinä ja heijastaa pimeän puolensa muihin ihmisiin. Ja kyllä niistä muista sitten vikaa löytyykin!

Näin mäkin tän näkisin...Terminä "itserakkaus" kalskahtaa negatiiviselle, esim. "se on niin itserakas, että...jne.". Itsensä rakastamisella ja "itserakkaudella" tarkoitetaan mun mielestä eri asioita. Siinä mielessä aiheen otsikko ei ehkä ihan osu asian ytimeen...?  ???


Näinpä. Jos ei rakasta itseään, kuinka sitä osaisi/pystyisi/kykenisi rakastamaan toisia? Kohtaamaan aidosti; sekä antamaan ETTÄ vastaanottamaan rakkautta?

Tälläisiä mietteitä tällä kertaa  :smitten:

Juuri niin, en tarkoittanut mitaan ylenpalttista itsensa ihanointia, mutta jos ei hyvaksy itseaan sellaisena kuin on, ei mielestani voi hyvaksya muitakaan-se on semmoista tekaistua.

Niin - itsensä rakastaminen on usein mielletty jalommaksi kuin itserakkaus.

Miksiköhän?

Tässä pohdintaa:

Sininen enkeli tuolla edellä pohdiskeli:
"Miten voi opetella rakastamaan itseään, jos ei osaa?"

Ja Diamond vastasi:
"Rakasta itseäsi niin kuin lähimmäistäsi."

 :-\ ... :smitten: :-*

Minusta... "itserakkauden" jujuna on laajentaa itsen määrittelyä ja asettua rakkauden vedenjakajalle.

Silloin "itse" (= kuka hyvänsä) ja rakkaus (= minä olen Rakkaus)
sulautuvat yhteen
- itsensä rakastaminen kypsyy ja aukenee kukinnoitsemaan tuona itserakkautena.

Olemisena itse itselleen (kenelle hyvänsä ja mille tahansa) se Rakkaus.

Eheytynyt kuva Rakkaudesta - siloutunut näkymä Rakkautena,
joka tunnistaa itsensä muissa ja muut itsessään.

Eikä toiseutta enää ole - ellei sen näe kantavan omaa itseään
ja sisältyvän toisen omana itseensä.

 :angel:

Itsetuntemus on avainsana.  :smitten:

samahan se on kun ei aina muista rakastaa itseään, niin ei voi aina rakastaa toistakaan :coolsmiley:

Mielestäni itserakkaudella ja itsensä rakastamisella
pelataan vain sanaleikkejä. :uglystupid2:

Itserakkaus ehkä sai negatiivisen latauksen
joidenkin itseään rakastamattomien mustasukkaisuudesta..? :idiot2:

Lisäksi itsensä rakastamisesta kristillinen usko on muotouttanut
synnin, koska se itsensä rakastamisen energia
haluttiin ohjastaa tuon uskonnon palvelukseen,
josta se sitten sai voimansa levitä.

Jos ihmiset todella rakastaisivat itseään,
niin tuskin moni pahuutena koettu asia edes tapahtuisi. :)

Amen.  :coolsmiley: :smitten: :angel:

Niin, ja voisiko tämän sanoa niinkin,
että kun muistaa rakastaneensa itseään,
tietää rakastaneensa toistakin
ja että kun muistaa rakastaneensa toista,
tietää olevansa rakkauden arvoinen itsekin.

Niin ja näin; näin ja niin.

 :smitten:

Rakkauttahan on monenlaista :) onhan se selvää, että ei aina 100&:sti hyväksy itseään jossain vaiheessa elämää ::) mun itseni on vaikea rakastaa tuntematonta ja itsensä kanssa on pärjättävä  :angel: tuntematonta kohtaan rakkautta voidaan kutsua hyväksymiseksi :smitten: kun hyväksyy itsensä on helpompi hyväksyä tuomitsematta muita

Itserakkaus.....sanana jo kalskahtaa pahalta, koska sitä sanaa on aikojen kuluessa yleensä aina käytetty kuvaamaan ihmistä joka ylentää itseään toisten mielestä liikaa.Olisiko parempi sanoa, että kun ihminen oppii hyväksymään itsensä sellaisena kuin on vikoineen kaikkineen , niin on helppo hyväksyä toisetkin sellaisina kuin ovat ilman kateutta ja panettelua.Se että hyväksyy itsensä ja voi rehellisesti tunnustaa omat vikansakin (vaikka se tekee niin kipeää), mutta osaa arvostaa myös niitä hyviä puolia (joita meissä kaikissa on    :) ) niin se on juuri sitä lempeää rakkautta itseään kohtaan, mitä me kaikki tarvitsemme, että jaksamme rakastaa elämää ja nauttia siitä.Sekin on jännä, että sellaisen ihmisen jolla tämä asia on kohdallaan kyllä tunnistaa.Sellaisesta ihmisestä henkii niin ihana rauha ja aito välittäminen, että se tekee kaikille hyvää    :smitten: .

 ::)

Tässä nouseekin tarkasteluun piirre, jota sanotaan omahyväisyydeksi.

Itse tulkitsen sen taipumukseksi nähdä kaiken täydellisimpänä havaittavan
asettuvan keikkumaan oman navan ympärille.

Muuten hyvä (ei niin paha), paitsi että omanapaisuus rajoittaa itsetuntemusta.

Kyse on oman äärettömyytensä ja rajattomuutensa sekä ikuisuutensa kuvakulman zoomaamisesta:
niin likelle erillisyyttään, että jotakin ja ehkäpä paljonkin
jää sen ulkopuolelle.

Kuten se, että hyväksyäkseni itseni minun on hyväksyttävä sekin,
mitä muut tulevat minusta näyttäneeksi
- joko harkitusti taikka harkitsemattaan.

Näyttämisen prosessin ollessa alati meneillään.  :o :angel:

Ja siihen ei tarvita karttakeppiä, jahka otan ja heijastelen muita itseeni.

... :( :-\ ... :) ;D