Astro Foorumi

Edit: Kävin poistamassa nuo kuvakkeet, kun ne eivät enään toimineet

Ehkä juuri tästä johtuu se, että en 'purematta niele' esim 'menneet elämät'-teoriaa.  ;)

S i l l ä, olen elänyt tämän elämäni aikana jo monenmonituista elämää.  ;)
Olen aloittanut alusta monta kertaa.

Lapsuus kodista lähtö 17vee, aloitti yhden uuden elämäni.

Avoliito, lapsen syntymä ja avopuolison itsemurha päätti seuraavan vaiheen.

Sinkkuilu vaihe vailla päämärrää ja sisällä paljon tuskaa oli yksi elämä.

Avioliitto vakavaraisessa ja turvallisessa ympäristössä ja lapsia lisää oli yksi elämäni.

Yhden lapseni luovuttaminen 'elämä käsiin', koska itse en jaksanut ja kyennyt, oli yhden elämäni vaiheen taakse jättö.

Avioeroni ja lähtöni aivan yksin omilleni, oli yksi elämäni.

Lasteni paluu luokseni, aloitti taas yhden uuden elämäni.

Tämän kaiken tässä muodossaan taakse jättäminen (koska tajusin, että en en elä omalla tavallani) jätti taakseen taas yhden elämäni.

Nyt elän tässä, ihanassa paikassa, lasteni kanssa ja kasvatan siipiäni, jotta kantaisivat minut ihan uudella tavallani, elämään sitä ihan oikeaa omaa elämääni ja polkuani...
Taakse jättöä...tähän hetkeen tulemista!

Lisäksi tietysti on satoja välikuolemia ja syntymiä ollut kaikissa noissa elämäni vaiheissa.
 :D ;)

Kun vielä olin kouluissa niin opiskelu ei maittanut joten en tietenkään raahautunut paikalle. Mitäpä siitä seuraa... Huono menestys koulussa joka taas on pohja tulevaisuudelle. Kun vihdoin tajusin lopettaa niin menestyin hyvin vaikka välillä sai kunnolla purea hammasta kun työt kaatuivat niskan päälle. Se oli iso askel elämässäni ja olen ikuisesti kiitollinen niille jotka silmäni avasivat! :smitten: :smitten:

Onhan noita paljon muitakin mutta kun alkoi koulu kiinnostamaan enemmän niin muutkin asiat alkoivat sujua paremmin (tuohon aikaan oli jonkinlaista masennusta).

Elämässä tapahtuu niin paljon asioita mitkä pitää aloittaa tyhjältä pöydältä. Kaikki eivät edes ole isoja asioita mutta kuitenkin.  :)

Juuri noi erot ovat saaneet ajattelemaan kaiken uudella tavalla :smitten:

Olen kai, yksi kerta ainakin kun parisuhteeni päättyi. Se mullisti elämän täysin, tuntui ensin ettei jaksa ja että edessä ei ole mitään. Tuntui kuin olisi tippunut tyhjän päälle. Mutta kyllähän sieltä noustiin  :)

Vaikka olen lapsena kasvanut hyvin rakastavassa ja henkisessä ilmapiirissä, olen tuntenut itseni turvattomaksi. Ehkä juuri siksi, että "hippivanhempani" eivät asettaneet rajoja. Minusta ei oltu ikinä huolissaan; minähän olen viisas lapsi ja tiedän mitä teen. He ajattelivat että jokainen tekee omat virheensä ja oppii siten parhaiten. Nousujouskarina olin aina "jotain vailla", etsin elämään tarkoitusta ilman rajoja. Minä aloitin alkoholi ja tupakkahommat hyvin nuorena, eivätkä nekään riittäneet, mutta sitä en enempiä ala tässä puimaan. Kävin läpi lähes kaiken, mitä nyt ns. kliseisesti luokiteltu "ongelmateini" (tai murrosikäinen) voi läpi käydä. Tämä johti masennukseen ja itsemurhayrityksiin. Olin pohjalla ja huusin apua sieluni syvyyksistä, edelleenkään kenenkään siihen puuttumatta.

17-vuotiaana tämä kaikki loppui kuin seinään, rakas isäni vaihtoi olemisensa tasoa, lähti saappaat jalassa omassa pihassa. Voisi sanoa että "kuoli käsiini".

Juuri sillä hetkellä sisälläni heräsi suuri voima, auttamishalu, elämänjano, "kyllä minä näytän, kyllä minä pystyn, minä opin ja minä selviän, olen vahva!"

Käänsin kelkkaa. En ollut enää se sama epävarma ja vastuuton luuseri. Siitä lähtien olen tehnyt töitä, maksanut kaiken ihan itse omilla rahoillani, hommannut itseni opiskelemaan jne. Etsinyt oikeaa tarkoitusta oikeilla tavoilla. Vaikka tuosta on pian 4 vuotta, se "kipinä" on minussa edelleen yhtä vahvana.

Tällä kirjoituksella en tarkoita syyllistää vanhempiani; he ovat aina rakastaneet minua ja sietäneet ja ymmärtäneet sekoilujani, eivät ikinä tuominneet ja jättänyt yksin. Olen oppinut heiltä hyvin paljon. Olen oikeastaan erittäin kiitollinen siitä, miten he antoivat minun kokea kaiken sen mitä koin. He luottivat minuun ja luottavat edelleen. Kiitos.  :smitten:

Näistä kaikista aloituksista joita elämä eteen heittää, on tarkoitus, vahvistuminen, vastuunotto, ja nöyrtyminen.

Kyllä itse ajattelen että tekemiset tulevat aikanaan maksuun ja juuri ne satuttavimat asiat herättelee herätettävää.
Menneiden elämien teot tässä elämässä, tuntuvat jotenkin armolta, saada korjata väärät valinnat, ja jälkeenpäin kun se ns. " lamppu " syttyy ja tajuamme tapahtuneen merkityksen, tuntuu helpotukselta. :'(

Ja se hetkellinen menetys on sitä kiinnittymistä ihmisiin tai materiaan opettaa irtautumista ja kiinnittymättömyyttä ulkoisiin asioihin.
Kun elämä antaa sisäisen rauhan ja seesteisyyden sekä kaiken kattavan rakkauden kaikkeen, pyyhkii se menetykset taivaan tuuliin, Elämä on  :smitten: 

 ;) Mateve

Oih, kyllä ja vaikka kuinka monesti !
Eikös jokainen päiväkin ole aina uusi elämän alku...?
Minusta ainakin.  :)

Ei taidakaan olla ihmistä, jonka elämä ei välillä heittäisi kuperkeikkaa. Minun myötätuntoni on suuri... Ollaan koettu kovia, menetetty hetkeksi kaikki, kunnes sen tilalle on alkanut kasvaa jotain uutta ja ihmeellistä!! :)

Suuri rakkaudellinen ymmärrysaalto i:n ja teidän välille.  :smitten: :smitten:

Kiitos!
Noh, ehkä ne on 'kovia' ollut silloin kun kohdalla ovat olleet, mutta ne on avannut sellaisen maailman, että en kovina niitä pidä, vaan elämänä! Ja 'rikkaana' sellaisena.
Monilla läheiselläni on ollut paljon paljon enemmän kaikkea...
Niiden rinnalla omat 'murheet' on monasti olleet pieniä.
 :)

Sain äkkiä laskettuna 13 kertaa uuden aloituksen ja nyt onsitten 14;sta.
Niin monesko se toden sanoi?
Muuttoja ja niiden kautta rikkirevintöjä, ammatinvaihdoksia ja avioero sekä tulipalo. Siinä sitä ja tässä nyt alkaa uusi uljas elo pikkuhiljaa kaiken kaaoksen keskellä :'(

Kiitos paljon :smitten:

Alkmenen elämänkulku vastaa paljon omaani. Useita onnettomia ja onnellisia käänteitä elämässä  8).

Minua ajaa eteenpäin hirmuinen elämän nälkä, vaikka aina ei jaksaisikaan. Tarvitsen elämääni jollain tasolla jatkuvaa muutosta, joskus on pakko tehdä ( myös tahattomasti) radikaaleja päätöksiä ja kestää seuraukset.
 
Hassua on se, että jopa onnettomat tapahtumat herättävät eräässä läheisessäni kateutta. Saanko liikaa huomiota??? (nimeni pyörii sukulaisten/ "ystävien" ja ystävien huulilla  :o, eikä kysymys ole kovinkaan mairittelevista mielipiteistä.)

Well, laihana lohtuna kurimuksen keskellä voi muistutella itseään siitä, että elämä kantaa -joskus vahvemmin ja joskus heikommin....  :smitten:

Tekstin sävystä voi varmaan päätellä, että nyt rämmitään...

Onkohan meillä jotain samoja merkkejä astrologisesti? Minulla ainakin näissä astrologisissa analyyseissä toistellaan sitä, että jatkuva sisäinen (kosminen) muutoshalu vie muutoksesta toiseen, joka ajaa elämään tätä hetkeä...
??? yms

*ojentaa kätensä toiselle rämipjälle* (http://bestsmileys.com/sun/2.gif)

(rämmintä on oikeasti tiedon viemistä solutasolle asti)(http://www.cosgan.de/images/midi/frech/a050.gif)

Liikuttavia ja tuttuja tarinoita.  :-[

Minusta tuntuu että jokainen ihminen tässä maailmassa joutuu aloittamaan alusta uudelleen eli toisin sanoen vaihtamaan suuntaa. Sitä se elämä on.  ::)

Kaikki on tuttua tuokin jo omallekin elämälleni, mutta voihan tuota otsikkoa sitenkin muuttaa; että kuinka monta kertaa olet VAPAAEHTOISESTI jättänyt kaiken elämäsi taaksesi ja aloittanut sen uudella tavoin uudestaan? Sillä olen tehnyt senkin!  ;) :)

Nimeomaan! Minua ei ole kohtalo heitellyt, eikä kukaan pakottanut mihinkään, ainoastaan sisäinen elämän 'paloni' on johdattunut minut näihin v a p a a e h t o i s i i n valintoihini! :)

Näinhän se kyllä AINA kaikille samoin tapahtuukin vaan emme sitä itse mielemme työnä huomaa ja sen tähden teemme monesti turhaan itsestämme ns. "uhrin".

Ennen en sitä itsekään tajunnut näin suoraksi tapahtumaksi eli itseohjautuvuudeksi ennen kuin tein sen ensi kerran. Ja se tapahtui silloin, kun sain siltä korkeammalta tietoisuudeltani muistuksen sydämeni tekoihin, että nyt tai ei koskaan on se uusi Aika elämässäni aloitettava ja silloin lähdin kotikaupungistanikin kokonaan eli KOKO vanhan systeemini muutin.
Ja tässä nyt kotikaupungissanikin takaisin olen ja työtänikin taas aloitan, sillä ympyrä on kokonaisuudelleni sulkeutunut!  ;) :smitten:

Hienosti tehty Kaarina-paa pystyyn!

En osaa sanoa, että olisin alottanut elämää uudestaan alusta. Minä yleensä, jatkan elämää siitä mihin se jäi tai eihä se mihinkään jäänyt. Vaikka eronkin sain joskus, niin en kuitenkaan ole jäänyt paikalleen, vaan jatkanut elämää ilman miestä.

Olenko poikkeus? :idiot2:

         :o

              Mistä ihmeen ALUSTA?

               Näitä polkuja on jo dallattu,

                ja aina, siis milloin sen opin,

                  että jo voisin hypätä pois!


                              :2funny:

Joka kerta avioeron jälkeen  :smitten:
1.nen Avioliitto- Ero= Opettelua olemaan 20v:na yksin 4v lapsen kanssa

Yh:na Vastuu ja turvallisuuden luominen ja rajojen asettelu itselle ja lapselle

2:nen avioliitto, opettelua uuteen persoonaan''luottamaan itseensä ja toiseen'' uusia suuria haasteita'' 2 lasta siitä liitosta, eka lapsi ADHD erittäin viriili

Ero= Opettelua taiteilemaan 3 lapsen kanssa....murrosikäinen ja viriili ADHD ja uhmaikäinen  :crazy2:''vastuuta ja turvallisuutta lisää ja RAJAT''

- Vanhemman lapsen poismuutto= Opettelua ymmärtämään erilaisuutta perheessä vaikeuksien kautta, ajatella omaa terveyttä ja jaksamista oppia nöyrtymään ja pyytämään apua syylistämättä itseään kasvatajana opetellut sen hyvänä voimavarana myöntää totuus ja rakentaa sitä positiivisempaan ja avoimempaan suuntaan eli rajojen hellittäminen turhankin tiukasta rytmistä

- Oma koulutus, sairastuminen ( ei vakava onneksi, eli pakollinen pysähtyminen) Uusi suhde :)
- Opettelua arvostamaan kehoaan ja tunteita käsittelemään oikeassa mittasuhteessa, milloin osattava sanoa itselleen rajat ja sanoa EI  :knuppel2: Paljon lepoa ja omaa oleskelua, tietysti vastuu hoidettava, mutta rauhallisesti ja saattaa opiskelu loppuun hyvillä arvosanoilla :smitten:
- Opettelua uuden avioliiton myöten ottamaan huomioon toinenkin ja ymmärtää hänenkin opittu tausta ja soveltaa tähän hetkeen  :smitten:
- Nyt tällä hetkellä kärsiväälisyys huipussaan, eli saatan 2v:sen projektin loppuun, palamatta itse loppuun :smitten: ihana tunne ja paljon oppia

Kyllä, kun erosin ekasta "poika"ystävästäni ja aloin seurustelemaan nykyiseni kanssa.
Toinen vielä suurempi alku oli kesällä, kun erosin vanhoillislestadiolaisuudesta ja opettelen elämään... Pahinta on vanhempieni suhtautuminen...

Kyllä se elämä on on munki täytyny monta kertaa uudestaan alottaa jollain tapaa. Mulle ei tosin ole mitään traagista tapahtunu..vaan rikkoutuneita suhteita, joista on seurannu tietysti kauhee masennus. Itsensä syyttelyä..että kuinka taas näin kävi. Miksi ei sujunutkaan. Missä se oikea on??!! Ensin tulee aallon harja, sitten aallon pohja..josta ei meinaa päästä ylös..mutta pikkuhiljaa sieltä taas nousen, en ehkä yhtä vahvana, mutta taas on jatkettava.. Sanotaan että vastoinkäymiset vahvistaa..ehkä.. Vaikka pahalta välillä tuntuukin niin jotenkin aina lopulta putoan takaisin jaloilleni kuin kissa..
Elämä opettaa!

Voi niin monta kertaa, etten ole enään viitsinyt edes laskea! (http://i47.photobucket.com/albums/f178/Alextheangel/doh3.gif)

Tähän 31 ikävuoteen on mahtunut jo monta kokonaista elämää.
Useita muuttoja paikasta toiseen ja maasta toiseen.
Monia ihmisiä on tullut elämääni ja monia on poistunut.
Joistain on halunnut pitää kiinni ja jotkin eivät ole halunneet
päästä irti.
Silti itse elämä on jatkunut tuoden uusia tasoja ja uusia ympyröitä. :)

Nyt jälleen olen tilanteesssa, jossa jotain päättyy ja uutta alkaa. :)
Tosin on ollut aistittavissa ilmassa omassa elämässäni
jo jonkin aikaa.
Sain valmistautumisaikaa Univeraalilta. :)

Tuntuu haikealta jättää hyvästit vanhalle ja tutulle,
mutta samalla elän uskomattoman innostuksen ja ilon
vallassa katsoen tuota alkavaa uutta elämää. :)

Olen jättämässä vanhan työni ja aloittamassa uutta
uraa toisessa maassa.
Olen sitoutumassa toisen ihmisen kanssa, joka merkitsee
monia radikaaleja muutoksia elämässäni
ja luopumista vanhasta.
Tämä kaikki myös jännittää, kantaako ura ja suhde,
mutta se ei pelaa, joka pelkää. ;)

Kantaa tai ei, niin elämä jatkuu tuoden jälleen jotain uutta. :smitten:

Asterix, Onnea elämäsi suuriin muutoksiin  :smitten:

Kiitos rohkaisusta.. :smitten:
Sitä tässä tarvitsen.. Niin monia isoja muutoksia. :crazy2:

No.. ::) Nyt kun kysyit.. ::)
Kyllä, olen kihloissa ja häitä suunnitellaan. :smitten:

Koska mieheni on valehdellut niin monille, että olen hänen vaimonsa,
niin pakko mennä naimisiin jo imagollisistakin syistä. :D :2funny: :D :2funny:

Minulle hän kertoi, että on jo ajat sitten kertonut äidilleen,
että olemme menossa naimisiin ja mama on aloittanut häidemme
järjestämisen jo yli puoli vuotta sitten, joten minä en voi
kieltäytyä hänen kosinnastaan, koska se särkisi maman sydämen pahasti
ja nämä hääjärjestelyt ovat jo tulleet mahdottoman kalliiksi. :2funny: :D :2funny: :D

Eräs hänen vitseistään on myös se, että hän on ostanut minulle
niin paljon lahjoja ja matkoja jne. että hänelle tulee
paljon halvemmaksi mennä naimisiin kanssani. ;D :2funny: :D

     :-X

      EISE noilla pirinsessoiillkkaan aina niin helpppoa OOOO,

        kun tavalliset kaakelintallaajat heti kohta luulevat.


                :tickedoff:   :uglystupid2:   :2funny:   :smitten:

Hee, loistavaa Asterix, päätös on siis tehty ja sinut viimeinkin rengastettu  ;D :smitten: :smitten: :smitten:!!!

Kovasti onnea molemmille :-*

Kiitos kovasti ystäväiset. :smitten:
Päätös on tehty, se ei ollut vaikeaa ollenkaan,
mutta voi hitsi, miten minua pelottaa tuo itse sitoutuminen! :buck2:

Olenhan jo paniikki-perunut yhdet häät vain 3 viikkoa ennen hääpäivää
6 vuotta sitten!  :o :D ::)

Mieheni onneksi ymmärtää
ja tekee sen minulle niin helpoksi kuin mahdollista. ::)

Ei mitään vaatimuksia millainen minun tulisi olla
ja hän on huumorimiehenä vitsaillut naimisiinmenostamme
todella kauan, joten sain tälläisen pehmeän laskeutumisen
tuohon ajatukseen, eikä hän räväyttänyt kosintaansa
yllätyksenä, vaan veti taktisesti ne vitsit asteittain
vakavimmiksi ja sanoi, että se on miettimisen arvoinen asia. ;)

Häät...:buck2:

No.. ::)

Koska minulla on tälläinen pieni ongelma
tästä sidonta-juhlasta, niin olemme ajatelleet
pieniä vaivattomia, mutta romanttisia häitä eksoottisella rannalla
korkeintaan läheisten ystävien ympäröimänä,
jopa vain kahdestaan. :)

Minua kauhistuttaa se järkyttävä stressi,
mikä tulee isojen häiden järjestämisestä
ja minä ja mieheni olemme varsin mukavuuden haluisia. ::)

Kotimaamme ei tule olemaan Belgia eikä Suomi,
vaan Itävalta, jossa olen asunut jo aikaisemminkin. :)

Työni on ollut Belgian ja Suomen välillä,
mutta olemme suunnitelleet,
että aloitan työskentelyn Itävallassa
noin kuukauden kuluttua. :)

Isoja muutoksia.. jotain elämästäni on aika
antaa kuolla pois ja aloittaa jotain uutta.
Se on väistämätöntä ja jokaisella
asialla on oma elinkaarensa ja nyt minulla
on tullut päätökseensä hyvin monia asioita. :)

(http://i47.photobucket.com/albums/f178/Alextheangel/CB059239.jpg)

Onneksi olkoon Asterix... Toivotan hyvin rakkaudellista yhteiseloa teille molemmille.  :smitten:

Onneksi olkoon Asterix!  :smitten: Kuulostaa mahtavalta!


Itse kysymykseen että olen joutunut/saanut aloittaa alusta elämässäni jo tässä iässäkin useaan otteeseen. Koen sen puhdistavana ja voimaa antavana koska elämä olisi tylsää jos ei se muuttuisi aina välillä.

Olipa kerrassaan sykähdyttävää lukea tuollaisia kuulumisia, Asterix! Paljon onnea!

Todella kaunista! Ja erityisen hauskalla tavalla on tuo miehesi tainnut sinut kääräistä elämäänsä. :smitten:

Asterix, saako muuten kysyä, miksi sitoutuminen pelottaa? Pelkoa siitä että on kuitenkin valinnut väärin, vai ettei yksiavioisuus ole sinun juttu, ettei samaa naamaa jaksa katsoa vuosikausia, d) jokin muu, mikä  ;D

Vaiko muutoksenko pelosta on kyse?

Olen miettinyt paljon tuota.
En pelkää tekeväni väärää valintaa, eikä myöskään siksi,
etten kykenisi olemaan yksiavioinen.
Ei se ole mikään juttu tai temppu. :)

Enemmän olen pelännyt, suorastaan ollut kauhuissani
sitoutumista kenen tahansa muun kanssa! :o

Kysymys on ehkä enemmän minun kohdallani se,
että pelkään, että menetän sen oman tilan,
jossa voin olla vain yksin itseni kanssa.

Minulle se on tärkeää. :)
Haluan myös vähän omaa aikaa, jolloin minun ei tarvitse olla kenenkään
muun kanssa kuin oman itseni. :)

Tunnen tukehtuvani, jos en saa omaa aikaa yksin! :buck2:

Onneksi mieheni kyllä ymmärtää asian,
mutta silti se tahtoo käytännössä lipsua siihen,
että haluaa olla kanssani koko ajan ja kun olen Suomessa,
niin hän soittaa noin 5-10 kertaa päivässä + tekstiviestit
ja me puhumme öisin 2-5 tuntia Skypessa. ;D :2funny:

Ja kun olen Itävallassa tai Belgiassa hän haluaa olla
kanssani koko ajan ja tehdä asioita yhdessä,
koska hän sanoo, että hänellä on ollut aivan kauhea ikävä
ja aikamme on niin inhottavan rajoitettua
niin kauan kunnes muutan kokonaan Itävaltaan. ;D :2funny:

Toisaalta en ole hänen kanssaan vielä kyllästynyt
yhdessä oloon, koska teemme hyvin samoja asioita,
samalla tyylillä ja kiinnostuksemme kohteet ovat samat. :)

Hän on hyvin verbaalinen lahjakkuus
ja omaa aivan crazyn huumoritajun ja tekee kaikkea hullua,
eikä ole pätkääkään kiinnostunut, mitä muut siitä ajattelevat! :D

Hänen kanssaan pelkkä aamiainen on hurjan jännittävää! :D

Mutta kai tuo tasaantuu, kun asumme yhdessä,
niin hänellä ei ole niin järkyttävä ikävä koko ajan! :D ;D :2funny:

Toisekseen olen miettinyt sitäkin, että ehkä minulla
aika jälleen astua ns. "parrasvaloihin" toisin sanoen
normaaliin elämään tämän erakko-ajan jälkeen,
jota aikaisemmin tunsin tarvitsevani. :)

Kiitos kaunis onnen toivotuksista ystäväiset! :smitten:

(http://i47.photobucket.com/albums/f178/Alextheangel/friendsmakemyday9bg.gif)

Minun elämäni alkoi "uudella" tavalla menetettyäni siskoni ?
Hän oli myös paras ystäväni.
Aikamoinen aukko minun elämässäni..ei sitä koskaan saa täytettyä. :'(

 :smitten:

Voimia sinulle!  :angel:

Otan osaa, sydämeni pohjasta (en tiedä milloin tuo on tapahtunut, mutta rankkaa, rankkaa, joka tapauksessa :-[)

Sisarten välinen suhde voi olla niin valtavan vahva...

Ymmärrän tuon tunteen kyllä. Mulle on varsin tärkeää että on tilaa levittää se oma energia ilman että siinä on koko ajan joku viuhtomassa... (Tulee muuten lisääntymisen jälkeen yhä hankalammaksi!)

Kyllä se tilanne onneksi jossain vaiheessa tasoittuu.

Mutta ette te sitten ajatelleet ensin asua yhdessä? (Sitä näkee toisesta aivan uusia puolia kun asuu saman katon alla...)

Lämpöisiä ajatuksia ja voima haleja
  Sinulle pirpaliina :smitten:

Ymmärrän. :-[
Kun perheen jäsen kuolee, niin siinä kuolee
omasta itsestään jotain hyvin peruuttamattomasti.
En oikein osaa selittää tai kuvailla mikä siinä kuolee
omasta sisimmästään samalla..?

Koko elämä menee ihan uusiksi joka piirtoa myöden.

Isäni ja veljeni ovat molemmat siirtyneet
muille tasoille ja ne tapahtuivat eri aikaan.
Ensin isäni hyvin äkillisesti nuorella iällä
ja sitten veljeni teini-ikäisenä ja hyvin äkillisesti myös.

Olemme kyllä omasta mielestämme viettäneet
saman katon alla ihan tarpeeksi
tietääksemme suunnan tulevalle arjellemme. :)

Meidän molempien työt pitävät meidät liikkeessä
koko ajan. Matkustamista riittää ihan kyllästymiseen asti
ja meille yhteinen koti merkitsee tukikohtaa,
jossa rentoutua ja nauttia. :)

Meistä kumpikaan ei ole kiinnostunut jakamaan
noita kotihetkiä kenenkään kanssa, joka tekee kaikesta ongelmia.
Sitä ei yksinkertaisesti vain jaksaisi urallamme.

Tässä on varmasti yksi syy, miksi se sitoutuminen on pelottanut
meitä molempia ennen tätä.
Yksin on vain niin paljon miellyttävämpää rentoutua kotona
kuin jonkun pirttihirmun kanssa. :)

Yhteen muutto voi pilata kaiken. Toisesta lähtee hohto kun ei tavatakaan special merkeissä. ::)

Kun itse aloitin kaiken alusta taas viimeisen asumuseron jälkeen, ei ollut halua muuttaa seurustelukumppanin kanssa yhteen. Ei se mahdotonta olisi jonkun kanssa, mutta oltava ainakin iso lukaali jos ei muuta. Ja olisi paras jos ei aina siellä oleskeltaisi. >:( 8) Itsen oli myös vaikea sietää sitä kaverilaumaa, mitä ensimmäinen mies kämppään kuljetti.

PS Enkös ole hyvin palauttanut sinulle lähettämiäsi asioita?  :laugh:

Kuukausi tuli tänään täyteen siskoni pois menosta.
Siis aika vähän aikaa sitten.
Uskomattoman tyhjää...ikävä on mieletön. :'(

Lämmin kiitos teille kaikille, osanotosta ja voimista.

 :smitten: :smitten: :smitten:

Voi sinua!!Se on painajaisista pahimpia..minulla läheiset välit molempiin siskoihini. En tiedä kuinka sellaisen kestäisi jos jompi kumpi poistuisi elämästäni.. Ihan tippa tuli linssiin..
Toivon sinulle kovasti jaksamista..Älä vaan jää pitkäksi aikaa kököttämään yksiksesi,se ei ole hyväksi..alkaa vaan pyöritellä päässänsä kamalia itsetuhoisia ajatuksia..Kun tuntuu pahalta, ota itseäsi niskasta kiinni ja soita jollekin ystävällesi ja pyydä häntä kylään tai mene itse jonnekin..

Mieheni sanoi juuri samaa kuin puhuimme,
että kyllä kaikki tulee menemään hyvin. :)

Mieheni on erittäin innoissaan tästä helpotuksesta
arkemme järjestämisessä. :)

Olen aika luottavaisin mielin. :)
Mieheni ei ole mikään tusinapelle, jonka kanssa
tulisi ongelmia jo ensimmäisessä kaarteessa
ja eikä hän ole sitä tyyppiä, joka lyö
hanskat tiskiin, jos jokin asia ei suju
toivotulla tavalla. :)

Asioilla on tapana järjestyä. :)
Jos kaikkia mahdollisia ongelmia alkaisi jo etukäteen miettimään,
niin tuskin mikään onnistuisi. ;)

Oliko kuolema yllättävä, vai ehditkö yhtään valmistautua etukäteen?

Kyllähän se klisee ihan totta on, että hän on vain muuttanut olomuotoa, ja on yhä lähelläsi, mutta ei se varmastikaan paljoa nyt lohduta. Voimia kuitenkin, ja lämpimiä ajatuksia  :-*.

Joo, ja päätöksestähän se on aika pitkälti kiinni. Niin ja siitä että molemmilta löytyy tahtoa ja kykyä puhua esiin tulevat ongelmat läpi (& tehdä kompromisseja  ;)).

Ei siihen ehtinyt valmistautua. Yhtenä hetkenä läsnä ja sitten yllättäen pois.

Minä uskon tuohon, että hän on lähelläni. Jotenkin se vaan luo lohtuakin.

 :smitten:

Haasteet, uudet aloitukset, jatkuva aaltoliike on elämänsuola.. Joskus se kirveltää haavoissa, sitten taas maustaa ravinnon juuri oikean makuiseksi.. :)

Minä aloitin murrosiässä melkoisen rankan itsenäistymisen, kaikki kääntyi päälaelleen. Jouduin muuttaa pois kotoa kun olin 14 vuotias. Takaisin muutin 16 vuotiaana. Tuo kaikki Kasvu, mikä alkoi 12 vuotiaana,
on yksi suuri ja ensimmäinen Aloitus. Aina 18 vuotiaaseen asti siinä oli "oma kautensa", oma elämänsivunsa. :)

Seuraavan sivun käänsin, kun viikkoa vajaa 19 vuotiaana sain lapsen ja kokeilin taas TÄYSmuutosta, perhe-elämää opetella. Kaikki vanhat "ystävät" ja tekemiset jäi. Aloin opiskella parisuhteen ja vanhemmuuden kautta sitä Kuka oikein olen, uudestaan. Tämä vaihe kesti 3 vuotta.

Sitten uusi aloitus; ero ja yksinhuoltajuus. Teki kipeää mutta niin puhdistavaa, tutkin entistä enemmän itseäni ja todella katsoin peiliin ja itsetutkiskelin.

Tuon aloituksen myötä tapasin hyvin pian nykyisen mieheni. :smitten: Josta alkoikin taas ihan uusi sivu. Sen opiskelua kesti vuoden verran. Se oli todella tapahtumarikas vuosi, niin "hyvässä kuin pahassa". Menetin lapseni muualle asumaan, joka oli hurjan rankka juttu..

Seuraava suuri Aloitus oli, kun päätimme muuttaa elämämme suuntaa ja lähteä hoitamaan itsemme, perheen (lapsi muutti takaisin luoksemme uuteen paikkaan jonne muutimme), katkaista Kaiken mitä oli, ottaa ihan uuden suunnan. Tämä jakso toi tullessaan taas paljon itsetutkiskelua, paranemista, toinen lapsi syntyi (miehen esikoinen).

Tuo jakso kehittyi luonnollisesti siten, että muutimme omillemme taas uuteen kaupunkiin, uutta elämää kokeilemaan, uusi työ miehelle. Yks rankka takapakki, mutta erittäin tarpeellinen kasvun kannalta, puhdistava.
Tästä on nyt aikaa vuosi, ja 1kk sitten syntyi kolmas lapsi. Tästä jatketaan, opiskelua.. :smitten:






 

Kyllä se elämä on tullut aloitettua ja monta kertaa. Itseasiassa tuntuu siltä että tykkään näemmä enemmän nuuskia sitä maata ja tomua kontallani, kuin että kävelisin pystyssä kuin muutkin..  Sen verran on kumoon potkittu.  :tickedoff:

Lapsuus lähti käyntiin aikas ohraisissa lukemissa, äidille oli kai "hiukan" liikaa aikaan saava ja utelias ja rakkautta kaipaava tyttö.

Sitten tuli erikoinen lapsuus ja nuoruus koulun sekä ystävien osalta. Miten sen nyt ilmaisisi. Olen kai aina ollut jotenkin outo, siis muiden mielestä vaikeasti ymmärrettävä ja kiusattu. Noh, potkin takaisin mut se verotti voimia ja oli aika yksinästä puuhaa.

Aikuisena tuli sarja suhteita, eivät onnistuneet. Kaiken kaikkiaan viisi, niihin mahtuu mm. miehen mustasukkaisuutta, vankilaan.lähtijä, alkoholisti-narsisti, Jälkeläisen haluaja joka sitten ei muuta halunnutkaan.. Komea on ansiolista, ja takas potkin jälleen ja kaikesta on jotenkin eteenpäin menty.

Ja jälleen tilanne on se, että taas olen rakentanut elämäni uudeelleen. Kahden lapsen kanssa, ihan kolmistaan!  :smitten: Jospa nyt saisi sen rauhan sieluun. Mutta aikaa ja vuosia menee, lasti on takana niin kova.  :buck2: Vaikkakin itse hankittu, muita ei voi siitä syyttää. 

Onhan se kovaa, kun tuntuu että mikään ei ole pysyvää vaan kaikki muuttuu alituiseen. :tickedoff:  Mutta jos nyt elämästä selviäis hengissä, niin hyvä!!  ;)

                                        :coolsmiley:


                          NOIN yleistäen.. Sanoisin.. aina kannattaa olla iloinen, kun ja jos

                             elämä menee ns. uusiksi! Silloin sinulle annetaan UUSI

                                 mahdollisuus rakentaa kaikki se, mitä varten

                                      olet tullut tänne rakentamaan tosi

                                          keskeistä olemustasi.

                                               JOTA varten

                                                   OLET

                                            yleensä olemassa.


                                                      :smitten:

                                                :coolsmiley:

                  SIITÄ puhe mistä puute. Saimme häädön tästä asunnosta, remontti, myynti.

                     SIINÄPÄ soma aloitus uuden elämän luomiseen ja vielä uusi asunto.

                          JOSSAIN, ehkä lähelläkin, mutta tiedostamisen tuollapuolen.

                                                   TOISTAISEKSI.


                                                        :smitten:




                                                       

                                                   :coolsmiley:

                             Alku on aina uusi. naimisiin, no se nyt on MELKO uusiO herätä

                                uuteen aamuun. Joten, jos kuitenkin hän HARKITSEE!


                                                           :smitten: