Astro Foorumi

Tänä aamuna heräsin ensimmäisenä sanana voimakkaasti mielessäni NÖYRYYS. "Oikea" nöyryys ei ole itsensä ja/tai arvonsa alentamista, eikä se ole mitenkään sidoksissa nöyryyttämiseen. En tässä sen enempää selittele näin, vaan annan nöyryyden kummuta runoni muodossa...
Mitä teidän mielestänne on nöyryys?

Nöyryys on luopumista egon omavoimaisuudesta ja liittymistä Jumalalliseen Kaikkeuteen ollen osana sitä.   :smitten:

Aivan... Kiitos teille molemmille Sininen enkeli ja Mika-Matti.  :smitten: Olenpas minä tänään herkällä päällä, niisk, ihan itkettää...  :'(

Nöyryys on kunnioittamista. Elämänsuunnitelmansa kunnioittamista - tuli eteen mitä tahansa. Katseen luomista maahan siinä vaiheessa, kun on tajunnut egonsa hallitsevan. Egosta luopumisen jälkeinen tila.

Minun mielestäni nöyryys on ennen kaikkea rohkeutta.

Nöyrän ihmisen suhteellisuudentaju on terve.

Kotipaikkakunnallani on yksi kaikkien tuntema kyläjuoppo, josta aina puhutaan, noh, tiedätte kyllä. Äitini on aivan oiva esimerkki nöyrästä ihmisestä. Hän on kaupungilla vihertyöntekijä ja päivittäin juttelee kaikenlaisten ohikulkijoiden kanssa. Hän on ystävystynyt juoppojen kanssa. Usein hän kertoo kuinka ihania ja viisaita ihmisiä nämä ovat. Viimeksi kun hän jutteli tämän kyläjuopon kanssa, tämä juoppo sanoi "ihmiset kyllä tietävät, milloin Pena on käynyt alkossa ja mitä viinaa hän on ostanut, mutta tärkeämmistä asioista he eivät tiedä, eivätkä välitä" (nimi vaihdettu). Suurin osa ihmisistä katsoo muualle ja kulkee ylimielisenä nenä pystyssä ohi, ajatellen "hyi h*lvetti noita deekuja"...

Nöyryys on sitä, että uskaltaa ryhmässä puolustaa ihmistä, jonka muut tuomitsevat. Uskaltaa sanoa ääneen "ei se mitään, kaikki tekevät virheitä" kun joku on mokannut ja muut ovat suivaantuneita.

Nöyryys on sitä, että malttaa kuunnella itseään viisaampia ihmisiä ja ottaa opikseen heidän tarinoistaan. Nöyryys on sitä, että malttaa kuunnella myös vähemmän viisaita ihmisiä, sillä kaikkien asiat ovat yhtä tärkeitä.

Nöyryys on sitä, että kuuntelee ja on aidosti kiinnostunut kun joku puhuu huolistaan - monet ihmiset luulevat tukemisen olevan sitä, että he alkavat kertoa omista vastaavanlaisista vaikeuksistaan ja murheistaan kun joku avautuu omistaan.

Nöyryys on vastaanottamista. Hiljaa oivaltamista. Sitä että näkee ja tuntee hiljaa sisimmässään, eikä koe tarvetta sanoa sitä ääneen.

Hyvin kiteytetty tuo tarina nöyryyden teoista, sillä sitä sanomaa voisin kertoa sitenkin, ettei ole kuin tunnetta siitä, että on tasavertainen joka ikisen ihmisen kanssa,jonka matkaa seuraa läheltä tai kaukaa. Koska kukaa meistä ei tee mitenkään nyt muuten kuin puhdistaa koko ihmiskunnan karmaa, joten voimmeko ketään hyljeksiä sen takia?  :angel:

Äidillesi, valonkantaja, lähetän sydämeni ajatuksella oikein lämpöiset terveiset!  :smitten:

Oi, niin hyvin kirjoitatte...  :smitten: :angel:

Nöyryys on sitä, että ymmärtää nöyrtyä ylempiensä seurassa.
Eli teidän  :smitten: :smitten: oletten niin nöyriä, että minulla vähän hävettää  :-[

Mitä tarkoittaa Pocahontas tuolla lauseella?

Tarkoitin juuri sitä mitä Mika-Mattikin  :tickedoff: :tickedoff:

voih, sanoja joita minäkin voisin sanoa... kunhan saan siihen taas voimaa.

kiitos  :smitten:

Voimia sinulle!  :smitten:

Olen tullut kohdanneeksi ja eläneeksi kotipaikastani johtuen välillä herännäisyyden nöyryyskuvaa, joka muuten taitaa olla muutenkin Suomessa sitä protestanttisen opin värittämää. Siis että pidetään vaan sitä kynttilää vakan alla ja madellaan vaan niinkuin kunnon kiltit matoset, ja se jos joku on vähän konstikasta nöyryyttä - siinä kun antaa oman voimansa pois Jumalan kepin pelossa. Ja että ei ole ansainnut hyvä asioita osakseen, tai jos niitä tulee niin sitten ollaan vielä nöyrempää että minulle possulleko Luojan helmiä, herraisä..  Ja polttaahan se kynttilä vakan pohjan puhki - ollaan niin nöyrää jotta ostetaan kaks kertaa kalliimpi rattori ku naapurilla.  ;D No tuo nyt ei kuulunut aiheeseen..Mutta sanaan on jo semmoinen tulokulma että en osaa käyttää sitä "oikein".

Siten kuin kuvittelisin nöyryyttä voivan kuvata, sanoisin sen olevan kaiken vastaanottamista avoimena, ollen pelkäämättä keppiä - elää ja toteuttaa itseään rohkeasti, ja nähdä opetuksen lahja jokaisessa haasteessa, haastetta kuitenkaan ennakkoon piruna seinälle maalaamatta sillä väärällä nöyryydellä. Vaikka eräskin maalarimestari vuosisatoja sitten taisi kyllä maalata pirun kirkon seinään, kun ei tullut oikein seurakunnassa palvelleen kirkonmiehen kanssa juttuun.. tai sanotaan vain että yksi piru sai siellä seinällä tutut kasvot ;)

Mutta nöyryys on ikään kuin egolle muistutuksena pysyä kuosissaan. Pikkuhiljaa elämän totuus ei kuitenkaan kysy kuin vastaantulevan hyväksymistä?

Nimenomaan.  :coolsmiley:

Mietin tuota myös siten, että jollakin lailla nöyryys ja kunnioitus nivoutuvat toisiinsa. Kunnioitus on jotenkin ymmärrettävämpi, siksikin että ilmenee omakohtaisena pikku haasteenani  ::) monesti vastaantulleena. Ehkäpä niinkin että nöyryyteen liittyy alisteisuus ja kunnioittamiseen tasavertaisuus??

KIITOS Itsellesi  :angel:  Yhdyn rukoukseesi  :smitten:

Paljon viisaita sanoja ja ihania runoja  :smitten:

Arvokkaasta asiasta aloitit keskustelun, Rakkaudenvalo! Nykymaailmassa nöyryys tuntuu helposti unohtuvan kaiken sen suoriutumispakon ja oman edun tavoittelun alle, jotka ovat ikäänkuin enemmän muodissa. Valitettavasti. Jokaisessa meissä on kuitenkin myös nöyryyttä - kunhan annamme sen tulla esiin, kukoistaa. Lapsihan on luonnostaan nöyrä elämän ihmeiden edessä. Ehkäpä meidän nöyryyttä etsiessämme pitäisikin siis etsiä sisäistä lastamme...?

Minustakin nöyryys on puhtaimmillaan toisten ihmisten, luonnon ja elämän kunnioitusta. Sitä, että asettuu samalle tasolle, eikä ylennä itseään, alenna muita - poimi sulkia hattuunsa toisen heikkouksista omaa epävarmuuttaan peitelläkseen. Todellinen vahvuus löytyy juuri nöyryydestä ja siitä, että uskaltaa katsoa sitä "vähäisintäkin" silmiin aidosti hyväksyen ja kunnioittaen. Jeesus oli tästä loistava esimerkki.

"Älkää alentako, ettei teitä alennettaisi."

Itsekin opettelen!

Kiitos.  :smitten: Hieno oivallus sillä juuri siihen sisäiseen lapseemme se nöyryys parhaiten "linkittyykin". Kun lapsen lailla elämme ihmetellen ja pienistäkin asioista iloiten.  :smitten:

"Sillä lastenkaltaisten on taivasten valtakunta"  ;)

Ehkä se onkin niin, että kaikkein pienimmissä elääkin se suurin viisaus! Pieni lapsi ihmettelee uusia asioita ja erilaisia ihmisiä, muttei tuomitse. Surullista on ollut törmätä esimerkiksi vanhempiin, jotka ovat kieltäneet lastaan leikkimästä eri värisen, eri sosiaaliluokkaan kuuluvan, kehitysvammaisen tai muuten erilaisen lapsen kanssa - tai muulla tavalla välittäneet omia ennakkoluulojaan lapselle. Pikkuhiljaa syntyvät ennakkoluulot karistaen pois nöyryyttä; lapsen luontaista rohkeutta kohdata erilaisuus, tutkia avoimin mielin ja hyväksyä sekin, mikä tavalla tai toisella on itsestä poikkeavaa.

Tärkeää on tietysti erottaa hyvän ja pahan rajat - mutta iso osa ennakkoluuloistamme ja peloistamme lienee kuitenkin aiheettomia :angel:

Onneksi jokainen meistä voi kehittyä ja kehittää itseään läpi elämän. Sen, minkä lapsena osasi luonnostaan, voi varmasti oppia myös aikuisena. Niitä pieniä, suuria ihmeitä ja ilon aiheita on löytyy aina, kunhan kulkee avoimin mielin ja nöyrin sydämin.  :)

Amen.  :angel: :smitten: