Astro Foorumi

Ei sen niin pitäisi mennä. Minä olen sellainen, että kun on vaikka neljä päivää aikaa, eikä mitään velvollisuutta tekemättömänä, en minä välttämättä sitten teekään yhtään mitään... ;) Enkä tunne lainkaan huonoa omatuntoa! Karvat nousee pystyyn kuunnellessaan sellaisia ihmisiä, jotka päivittelevät että kun he tekevät sitä ja tätä ja sinnekin on pakko mennä, pitäähän jotain saada aikaiseksi...

Olosuhteiden pakosta olen kuukauden ollut työharjottelussa ja käynyt parina päivänä viikossa myös koulussa luennoilla. Joku neropatti on suunnitellut lukkarit niin. Yhteensä 3 vapaapäivää tässä putkessa ollut (ja kaksi niistä omaa typeryyttäni krapulassa), mutta nyt se on sitten takana!

Kai se kaikki stressi purkautui sillai nyt sitten että tulin toissapäivänä kipeäksi, yhtäkkiä nous vaan kauhee kuume ja edelleen oon siinä samassa jamassa... Täysin burn out ja kipeä. Asiaa ei auta yhtään se, että meillä on tässä seuraavien kahden viikon aikana kolme tenttiä ja yhden kirjallisen työn palautus. Ja huomenna sellainen ryhmätyötunti, jolta en kehtaa olla pois vaikka olen ihan raato. Miten tässä ehtii parantua?  :buck2:

Huomaan että tulen kipeäksi aina kun siihen ei mitenkään olisi aikaa! Kehoni viestii että menee liian lujaa, mutta miten minä voin joustaa muiden ajoittamista suunnitelmista? Vai luulenko vain olevani liian korvaamaton? :buck2:

Kuumeisena ja rättipoikki kipeänä suosittelen lepoa. Kyllä tentit sun muut saa uusia/suorittaa terveenäkin. Kipeänä ei pysty kunnolla edes keskittymään.
Parane mahdollisimman pian - juo paljon hunajateetä  :smiley6600:
 :smitten:

Ippuska, mie juonkin täällä ruusunmarjateetä... :)

Tuntuu vaan että alan pian olemaan niin pississä noitten rästissä olevien tenttien kanssa, että en voi jättää enää yhtään tenttiä/tentin uusintaa myöhemmäksi. Nyt on tulossa 2 aivan uutta tenttiä ja sitten 2 uusintaa + lääkelaskut, jotka olen tehnyt jo kolme kertaa pääsemättä läpi jonkun pilkkuvirheen takia.  :buck2:

Umpikuja ja epätoivo sentään... Turhautuneisuus ja riittämättömyys... Tuntuu ettei aivot vaan enää riitä, eikä motivaatio. Vaikka tiedän osaavani jos vain luen. Mutta miten luen kun pitäis nukkua.  :'(

Ehkä pahinta on se, että mun päässä soi se virsi "sä oot tyhmä ja laiska eikä susta ikinä tuu mitään" jota sattuneesta syystä olen kuunnellut vuosikaudet eräältä "läheiseltä"... Ei hän ole sitä pariin vuoteen sanonutkaan, koska olen selvästi tehnyt parannuksen. Mutta se lause silti kummittelee mun päässä. Ikään kuin alan elämään sitä toteen, se saa musta yliotteen tällaisina hetkinä. Ei se silti totta ole... :(

Tuleepa niin elävästi mieleen omat opiskeluaikani, kun suoritin hampaat irvessä lähihoitajatutkintoa ja sitten se jäikin loppututkintoa vaille valmiista. Myöhemmin tajusin, että ei se taida sittenkään olla minun alani, se oli vain jotain, mitä luulin tarvitsevani tehdä. Elin tavallaan ympäristöni ehdoilla, enkä noudattanut omaa sisäistä ääntäni. Toivotan sinulle siitä huolimatta onnea opintoihisi ja pikaista paranemista!  :)

Tämä uusin Tobiaksen viesti sopii tähän aiheeseen kuin nakutettu.  ;D

Kiireisyydestä on tullut uusi - miten sen sanoisi - uusi kilpailukeino toisiin ihmisiin verrattuna, ”minä olen kiireisempi kuin sinä, siksi olen tärkeämpi. Olen kiireisempi kuin kukaan muu, siksi kaikkien on lopetettava tekemisensä ja huomattava minut”. No, tämän on loputtava, Shaumbra. Tämän on loputtava, koska se on periaatteessa vain kiireistä työtä, antaa energiansa ponnahdella seinistä. Kyllä, minä tiedän, että te juuri nyt kerrotte minulle, että teidän täytyy tehdä niin paljon. Kuka niin sanoo? Kuka niin sanoo? (Vähän naurua) Te sanotte: ”No, Tobias, sinä kerroit meillä olevan kaikki tämä työ tehtävänämme.” Mutta minä en sanonut, että teidän täytyy olla koko ajan kiireisiä. Minä en sanonut, että teidän täytyy tehdä kovasti työtä. Minä en sanonut, että teidän täytyisi kuluttaa energiavarjojanne ja kehoanne, mieltänne ja henkeänne.

 

Tämä on erittäin yleistä ihmisen toimintaa, ja siitä tulee aina vaan yleisempää teidän yhteiskunnassanne. Kun asiat nopeutuvat, kun energia kiihtyy, ihmisetkin kiihdyttävät. Oletteko koskaan nähneet hamsteria pyörässään? Se on samanlaista energiaa. Mitä nopeampaa hamsteri kulkee, sitä nopeampaa pyörä pyörii. Sama pätee Uuteen energiaan. Mitä nopeammin pyörä pyörii, sitä nopeammin ihmiset yrittävät kulkea, kunnes ollaan siinä pisteessä, että te kulutatte itsenne täysin loppuun tai sairastutatte itsenne, ja sitten te pysähdytte hetkeksi ja oivallatte: ”Mistä siinä kaikessa oli kyse? Miksi minä en vain käyttänyt gnostia?”

 

Gnost on nimittäin kiireisyyden vastakohta. Ne ovat vastakkaisia. Te voitte joko olla gnost tai te voitte olla kiireisiä. Gnost tekee niin paljon asioista teidän puolestanne. Se huolehtii kaikesta kiireisyydestä ja edestakaisin juoksemisesta. Gnost tuo energiat teidän luoksenne. Gnost yksinkertaistaa monimutkaisimpia tilanteita. Käyttäkää gnostia. Kuten rakkaan Jeanin T-paidassa luki ”Onko sinulla gnostia?” Teidän pitäisi saada sitä - se on hyvä juttu! (Vähän naurua)

 

Ihmisistä tulee kiireisiä monista eri syistä. He luulevat, että heidän täytyy olla sitä. Heidän vanhempansa, opettajansa, työnantajansa ovat kertoneet, että heidän on oltava kiireisiä koko ajan. Mutta todellinen syy ihmisen pysymiseen kiireisinä on se, että he eivät halua katsoa elämänsä todellisuutta. He pysyvät siis kiireisinä. Se estää sen, ettei heidän tarvitse katsoa asioita. He oikeuttavat sen sanomalla: ”Minä olen kiireinen, joten siksi minä varmasti teen työni. Minä olen varmaan tarpeeksi arvokas olemaan täällä Maan päällä.”

http://www.crimsoncircle.fi/kanavoinnit/opettaja02.htm

Osuva teksti tosiaan Sininen...!

Minulla on hirveät paineet saada hommani jotenkin kunnialla suoritetuksi... En ole täydellisyyden tavoittelija, kunhan pääsisin noista tenteistä läpi rimaa himoen niin olisin tyytyväinen!  ;)

Kai se on kaiken maailman opiskelijoilla samat paineet, paitsi niillä ketkä ovat ylihyviä omaksumaan asioita ja luonnostaan neroja ja niillä jotka eivät ota mistään mitään stressiä...  :crazy2:

Olen huomannut opiskelijaystävissäni loppuunpalamisen oireita jo pitkään... Moni nollaa tilanteen yhä aseammin alkoholin avulla. Kavereiden kanssa ei ole enää hauskaa, kun kaikki purkavat ahdistustaan toisiinsa...

Tämän on loputtava.. Koulusysteemeiden on muututtava inhimillisemmiksi! Emme ole robotteja! :tickedoff: :tickedoff:

Voi sinun suorituspaineita!

Minulla tuli mieleen, että kun elämässä on niin monta muuta prosessia menollaan, en tiedä mikä sinulla 'pinnalla', niin jokin ihmisessä alkaa vastustamaan juuri sitä, mistä se ei niin kauheasti juuri nyt ole kiinnostunut. Se asenne tiedostamatta tuotaa kauheita paineita ja kehokin reagoi siihen omalla tavallaan. Taustalla lienee pelko ja aavistus jostakin mikä ei ehkä ole 'minua varten'.

Minä olen aina kauhulla katsellut tuota suorituspainetta varsinkin nuoremmilla ihmisillä. Kaikki pitäisi painaa kuin 'satasella' olkoon se mitä tahansa. Ja kun kuitenkin...olemme opiskelemassa elinikäämme. Tiedän, että ylpeys ja 'maaliin hamuaminen' tuottaa pakon tarvetta. Mutta kun kaikkea on tarjolla vielä siellä viidenkymmenenkin toisella puolella.

Ehkä voisit keventää asennetta. Ja mitä ne toiset koskaan tietää toisen ahkeruudesta tai laiskuudesta! Esim. ajatteleminenkin on työskentelyä, pohtiminen ja elämän suunnitteleminen sohvalla löhöillen. Ne hetket ne tärkeitä voivat vasta ollakin! Jotta löytäisi omansa!

Valonkantaja Kehosi kertoo sinulle mitä selvemmin, että nyt on aika hiljentää tahtia, rauhoittua ja levätä murehtimatta mistään muusta.  :smitten:  :angel:
Anna itsellesi mahdollisuus ja lupa vain OLLA tuntematta siitä syyllisyyttä. Paranet sen paremmin ja nopeammin, mitä pikemmin tiedostat ja sallit itsellesi tämän.  ;)

Jos et nyt kuuntele kehosi viestejä, vaan kipeänä touhotat vain (lähes) entiseen tapaan, voi seurauksena olla se, että sairastut vielä enemmän ja pahemmin.  :buck2: Kaikki asiat, tentit sun muut järjestyvät ja kerkeät tehdä myöhemminkin. Ajan loppuminen ja riittämättömyys on vain harhaa.  ;)

Tämä on minulle ensimmäistä kertaa elämässä asia, jonka haluan. Tuntuu oikealta, tiedän olevani lahjakas, tiedän osaavani hoitaa ihmisiä. kestän sen psyykkisesti ja fyysisesti ja tunnen antavani niin paljon! Koen melkein tuskaa siitä, että tiedän tämän olevan elämäni tärkein asia, koska vihaan ja rakastan sitä niin paljon! Tiedän tämän olevan vaikeaa, koska minun roolini työelämässä tulee olemaan sellainen, että asetan kaikki vanhat käytännöt kyseenalaisiksi... Minä en ikinä suostu tekemään liukuhihnatyötä, vaan aion hoitaa ihmisessä myös tunne- ja psyykkistä puolta. Tämä on minun taisteluni tuulimyllyjä vastaan...

Siksi turhauttaa niin hemmetisti, että en pääse jostakin halvatun tentistä läpi kun en ollut samalla aaltopituudella opettajan kanssa... Visioni ovat kuulemma yliampuvia ja minun pitäisi hyväksyä se tosiasia että asiat ovat niinkuin ovat, minun pitäisi pitää turpani kiinni ja tehdä työtäni niinkuin muutkin. Olen 70% varma että sain hylsyn koska pärstäni ei miellytä... >:(

Voi miten tuttua tekstiä! Minullakin oli ihan samanlaista idealismia joskus. Pidin myös taistelusta luopuneita ihmisiä melkoisina kyynikkoina ja taisinkin tuoda juuri heille palasen sitä omaa uskoani ja hengen paloani.  :coolsmiley:

Hah... :D

Kesällä kerran kesken aamuraportin, kun muut hoitajat alkoivat haukkumaan yhtä mummoa, joka nyt ehkä onkin hieman työläs, mutta kuitenkin kauheen mukava kun tutustuu, sanoin "Teinä en haukkuisi ketään potilasta. En minäkään aio haukkua teitä, kun 20 vuoden päästä makaatte täällä kroonikkoina ja minä olen hoitamassa.."

Oliko vähän ylimielistä opiskelija-kesätyöläiseltä... :2funny: Mutta onneksi työkaverit ottivat sen huumorilla. Olen kyllä silti varmaankin jo hankkinut sellasen tietynlaisen leiman otsaani sielläkin puljussa... Mutta ainakaan en esitä mitään. Olen vain kauheen yksin näiden mun suunnitelmieni kanssa. En voi toteuttaa niitä muuta kuin omalla toiminnallani... Haaveilen siitä, että saisin paasata ja tyhjentää sanaisen arkkuni kaikille suomen terveysalan ihmisille! ;D

Valonkantaja, sinulla on selvästikin tahtoa ja päättäväisyyttä kuin pienessä kylässä, sillä kyllä pärjäät.
Toivotan onnea ja jaksamista tentteihisi :)
 :smitten:

Ihanaa, kun tiedät mitä olet tekemässä! Sittenhän ei mitään huolta!

Olet vain niin kauhean innokas, käyt ylikierroksilla. Voi kuule, jos maltat pikkuisen vielä hillitä itseäsi, niin kaikki asiat ovat löytäneet oman uomansa myös päässäsi ja tulevat sanasi menevät kuin hillo puuroon. Malta vain vähän!

Ymmärrän nuo kemiat! Minullakin oli kerran sellainen tentaattori, joka sanoi, että nakkaisi minut ulos, jos olisin yksin hänen oppilaansa. Minä nauroin hänelle (puhelimessa), että 'älä ihmeessä', kunpa päästäs kaljoille juttelemaan! Tipalla oli että pääsin läpi, hänen oli pakko huomata minun hyvätkin puoleni. Ja todellakin, kyseessä olivat ne suuret katsomukselliset asiat!  :tickedoff: Ei opettajalla saisi olla niin tiukassa omat! Hänen pitäisi joustaa ja kuunnella toisen vahvuudet! Jos hän ei siihen kykene, silloin viisaus valitettavasti pitää löytyä sinun puolelta.

Kunhan et kadota omaa tietäsi!  :crazy2:

You may say I'm a dreamer
But I'm not the only one
I hope someday you'll join us
And the world will be as one

Maailman paino oli harteillani.  :'( En tiennyt mitä tekisin, sillä minun oli pysäytettävä sodat ja ruokittava kaikki nälkäiset neekerilapset... Kunnes John Lennon rakas ystäväni  :smitten: lauloi, että en ole ainoa unelmoija. Minä itkin sieluni syvyydestä, helpotuksesta... Oli hemmetin itsekästä luulla että minä yksin pystyisin pelastamaan maailman! Täällä on nyt paljon ollut puhetta erillisyydestä/ykseydestä, yksinäisyydestä, vastuullisuuden lisääntymisestä...

Luulen että maailmantila on sellainen nyt, että alamme olla valmiita siihen muutokseen sydämiemme ja sielujemme tasoilla, jota 60-luvan kukkaiskansa alkoi laittaa liikkeelle... :smitten:

And any time you feel the pain, hey, Jude, refrain
Don't carry the world upon your shoulders
Well don't you know that its a fool who plays it cool
By making his world a little colder...

Miten vapauttavaa ymmärtää, että olemme samassa marketissa, vaikka olemmekin tällaisia yksittäispakkauksia!  Maailmantuska voi jäädä taakse... Emme voi muuttaa mitään suremalla ja ahdistumalla. Emme voi ottaa kenenkään kärsimystä pois kärsimällä. Viha ei kuole tappamalla.

Olemme kaikki yhtä tärkeitä tässä maailmassa! Kenenkään kärsimys tai vastuu yhteisistä asioista ei ole merkityksettömämpi kuin kenenkään toisen! Meillä on yhteinen suunnitelma. Olemme yhdessä. Ei ole mitään hätää.  :) :)

Hei apua, kelle mä puhun? Itselleni kai... ::)

 ... ja monelle muulle; onhan meitä täällä - lukijoita  :)
Kauniisti ja viisaasti puhut, ihanaa tuo helpotuksesi  :smitten:
Päivä kerrallaan  :smiley6600:

Kuulolla ollaan.. Sinun ajatuksiasi on opettavaista lukea,
jopa minä vanhus opin/tajuan joitain omia ajatuksiani nyt selvemmin..
kiitos! avustasi! tietämättäsi!  :smitten:

Ihanasti ilmaistu ja niin totta.  :smitten:  :angel:

Te kaikki olette ihania.... :smitten:

John Lennonin "Imagine" on lempparini kautta aikojen.  :smitten:

Kuin myös!  :smitten:
Ja ylipäätään Lennon muutenkin, ihan lapsesta asti. Jälkikäteen huomasin, että jopa (ex-)aviomieheni muistutti todella paljon Lennonnia. (huolestuttavaa...  :o )

Voi hyvin se menee Valonkantaja! :D Olen tässä jamassa että opinnot alkavat vanheta kun kymmenes opiskeluvuosi lähestyy :D Paahdoin niin hulluna että vähän taisi napsahtaakin astia yli :D ja siitä lähtien otin vähän rauhallisemmin, otin ja harrastelin muissa tiedekunnissa ja teatterissa. Nooo, äärestä toiseen :) Mutta into on kyllä ihanakin asia sillä sen oman intohimon löytäminen pistää ihmisen lieskoihin. Pääset tuon koulujutun jälkeen kyllä tekemään asioita omalla tavallasi kunhan nämä virallisuudet alta pois hoidetaan, puhun omastakin puolestani kun on oma lehmä ojassa. Ole sinä majakka niin minä olen perävaunu ja sitten vaihdetaan osia niin saamma koulut kunnialla päätinkiin  :smitten: :smitten:

Valo, juu, kai se siitä.  :)

Hehheh.. Majakka ja perävaunu..... :uglystupid2: Ei majakalla ole perävaunua senkin aasi..! :smitten: Mutta voidaanhan me sopia että on tässä tapauksessa, niin ei tarvitse kehittää kauheaa konfliktia aiheesta.. ;)

Ilmottauduin lääkelaskujen uusintaan ja kahteen muuhun tenttiin ja aion vetää ne läpi nyt tai ei koskaan! Ja ihan hyvä että menin kouluun sillä siellä oli ihan hauskaa, tosin lähdin kesken pois kun yskin auditoriossa melkein puoli tuntia yhteen menoon ja aloin saamaan sellasia katseita, että oli parasta paeta paikalta... ;)

Tajusin että eihän tässä mitään hätää ole niin kauan kun saa kerrytettyä vuodessa aina sen verran opintopisteitä, että saa kelan tuet... Muuten ei haittaa vaikka olisin tuolla koulutuskammiossa vielä vuonna aikakone ja avaruuskypärä!

Kaveri ressas niin hirveesti että yksikään tentti ei saa jäädä roikkumaan ja kaikista pitää saada vitonen, mutta annoin sen "luennon" mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos samalla hymyillen tyhmän näkösenä ja vilkuillen yhtä meidän luokan älyttömän söpöä poikaa.... ::) ::) :D

Niin myös *huoh*  :smitten:

Imagine  :smitten: John Lennon  :smitten: :smitten: Across the Universe  :smitten:

Ja pitää vielä kertoa, että kun ajoimme kotiin isän muistotilaisuudesta, äiti laittoi kesken matkaa radion auki. Ja sieltäpä tulikin Imagine, joka on niin isän biisi että ei mitään rajaa. Hippi-isä. Toinen on kyl Hotel California... Mutta ne oli ihan selkeet terkut isältä... :)

Kuin myös..  :smitten: ja Hotel California kanssa.. (tosin lähes koko Eaglesin tuotanto kolahtaa ja kovaa) :smitten:

Ota iisisti.. itse en osaisi kuvitella stressaavani hoitoalan takia.. ei ole minulle.. ei mikään lääketieteellinen tai sairaalat, joista koetan mahdollisimman äkkiä ulos. Asiaa ei  muuttanut exä joka puhui ambulansseista, ensiavusta, sydänkohtauksista ja sen sellaisesta, hyvistä lääkäreistä. Ei kiinnosta. En pohjimmiltani ymmärtänyt hänen stressiään asian takia, eikä hän myöskään kuunnellut mitään. Oli niin vakavia ja salaisia hoitovirheitä, koetin eläytyä, ei onnistunut. Heh, yritin keventää tunnelmaa. No joo ei hänelle romantiikka ollut se juttu ja voin hyvin kuvitella että joku .. hoitaja voisi ymmärtää problematiikkaa paremmin. Itse yritin lähinnä sanoa, hei ei sun ole pakko tehdä tota, mutta se oli must. Olisin ymmärtänyt jos hän olisi jatkanut vaikka teknis/tieteellistä työtä.. tai rahaan liittyviä juttuja. Mutta olihan se hauska rakkauden takia kuunnella tuotakin, tosin kun tajusin että hän ei ole minulle, loppui tuokin.

Koeta ottaa asia rennommin, siis ei maailma nyt siihen kai kaadu mitä joka lukukaudella suoritat?  Mutta ole silti iloinen että tämä on sun juttusi. Voisin olla vain luovasta työstä ja rahasta noin tosissani ja silti katselen etäältä omia turhaumiani, aika ajoin. Kaikki on nyt kuitenkin menossa hyvään suuntaan vaikka yksi ovi tais mennä kiinni.  :laugh:

GS, meillä kaikilla on omat kutsumuksemme... minä en taas voisi olla innoissani mistään markkinataloudesta... :buck2:

Haluan hoitaa ihmisiä... On ihana vaikka syöttää jotain herttaista dementiapappaa, joka on kaikesta niin kiitollinen... Sitten kun on syöttänyt niin kysyä oliko hyvää ja tuliko maha täyteen ja pyyhkiä suupielet hellästi...  :smitten:

Kyllähän se sairaalaympäristö ensialkuun jotenkin ahdisti, mut nyt se on niinkuin toinen koti..

Nyt on ehkä vähän pönttö olo. Mua on kaihertanut viime keväästä asti tää ihme epävarmuus tän koulun suhteen, vaikka tiedänkin että ala on mun...

Soitin nyt sitten selvänäkijälle. Hän kysy ekana että oonko varma että haluan opiskella tätä ja sanoin että en, mutta on vaan pakko... :crazy2: Se vaan tuli suusta ulos.

Tää selvänäkijä sano, että musta tuntuu että en kuulu porukkaan, eristäydyn noista opiskelijakavereista, koska en tunne hengenheimolaisuutta tuleviin sairaanhoitajiin... Totta.

Sit hän sanoi että kyllä mä tän koulun loppuun käyn ja mulla on jo selvät suunnitelmat, vaikka en niitä itsellenikään oon niin tosissani vielä myöntänyt... Sanoi näkevänsä minussa paljon henkisyyttä ja parantavaa energiaa... Tulen kuulemma vielä parantamaan käsilläni.  :)

Tottakai toi tieto teki mut iloseks, mutta jotenkin tuntuu valheelliselta olla tässä koulussa vielä 2 ja ½ vuotta uskotellen kaikille että musta tulee sairaanhoitaja. Susi lampaiden seassa.... Tuntuu itseasiassa ihan kamalalta.  :'( Tai jotenkin mä oon onnistunut huijaamaan itseänikin...

Parantajaksi ryhtyessäsi, sairaanhoitaja koulutuksesta on oikeastaan pelkästään hyötyä.  ;) Ei ole ollenkaan pahitteeksi omata tietoa ihmisen anatomiasta yms. tuolta lääketieteelliseltäkin kannalta. Eli mielestäni koulutuksesi vain tukee parantajaksi ryhtymisen tietäsi.

Ei mielestäni turhaa laisinkaan ja kaikella on tarkoituksensa.  ;)

Jokatapauksessa käyt koulun loppuun tai et, se on sinun valintasi. Joten älä anna selvänäkijöiden tai kenenkään muun päättää puolestasi.  ;)

 :smitten: :angel:

Mulle on jo kolme eri selvänäkijää sanonut et tää koulu on mua varten... Yks ennen ku ees olin saanu kuulla pääsykokeiden tuloksia sano et oon näköjään menossa sairaanhoitoa opiskelemaan ja et sinne minun kuuluukin mennä... Samainen sanoi myöhemmin että käy se koulu loppuun...

Tätä pari vuotta aiemmin yksi sanoi että menen opiskelemaan jotain alaa ja minun pitää käydä se koulu loppuun...

Niin ja siihen vielä päälle tämä äskeinen soitto selvänäkijälle..

Kaikki on painottanut "käy se loppuun" mutta kukaan ei olekaan sanonut että tekisin niitä töitä... Eli uskon että sillä kuitenkin on merkitystä. Pitää siis tsempata...  ???

Valonkantaja,
Siis tuohan on erittäin hyvä pohja "parantajalle kuin parantajallekin".
Itse ainakin koen, että jokaisen alalle ryhtyvän pitäisi käydä läpi itsesäään ja opiskella niin nykylääketiedettäkin(anatomiat sun muut), lisäksi vähän muuta näkökulmaa ja hippunen psykologiaa...
Sen koulu prosessin aikana kasvaa suunnattomasti itse, ja tietää mitä tekee... sitten kun tekee...

Ja eikun vain tsemppiä opiskeluun, käyt loppuun tai et.
Etkös ole vielä niin nuorikin... sata vuotta edessä vielä...  ;)

Aivan. Sanoisin kuitenkin edelleen, että luota ensisijaisesti itseesi, äläkä keneenkään muuhun. Sisimmästäsi löydät oikeat ja parhaat vastaukset tilanteeseen kuin tilanteeseen.  :angel:

Tunteet ovatkin nyt sitä varten eteesi tuotu, etteivät enää sitten eteen tulekaan, kun olet siinä auttamisessa mukana, joka sitten aloitetaan, kun saatetaan työmme mieliemme puhdistamiseksi ensin lopuilleen. Sillä tiedän kyllä tuon tunteen, kun luulee olevansa "väärässä" paikassa väärään aikaan. Vaan omallakin kohdallani, siitä omasta opiskelustani lähihoitajaksi on ollut todella suurta apua pelkästään jo tähän oman mieleni kouluttamiseen sellaiseen suuntaan, jolla näen sen aitoakin aidomman myötätunnon teon, sen "väärän" hoitamisen sijaan. Eikä kertaakaan sen jälkeen, kun viimeisen sijaisuuden taisin hoitaa, ole tullutkaan mieleeni, että jatkaisin sitä "vanhaa" rataa vaan aloitan sen omanlaiseni hoitajuuden teot.  ;) :smitten:

Kiitos teille!

Ei vika ole tässä koulussa tai opinnoissa, koen ne ihan mielekkäiksi... En vain jotenkin kestä näitä ihmisiä ja niiden asenteita, en sulaudu siihen porukkaan, jossa ihmiset "parantaa" ihmisiä lääkkeillä.

Mene siihen sitten sanomaan että ne on myrkkyjä jotka poistavat vain oireen, eivät paranna tautia! Ja kaiken lisäksi tuhoavat elimistöä monella tapaa!

Ei auta ei... Pitää olla kai vaan hiljaa pari vuotta...  :-X

Sitä paitsi en ole missään muualla tavannut niin kyynisiä ihmisiä kuin sairaaloissa, siis työntekijöinä... Empatiaa 0%... Jotkut vääntelevät ja kääntelevät vuodepotilaita väkivaltaisen näköisesti ja huutavat vihaisina potilaille jotka ovat vaikeita syötettäviä... Sitä on kamala katsella.

Ymmärrän sitäkin kyllä nyt täydellisesti, että mitenkä tuollaiseksi tullaan, koska olen sen itsekin siellä ollessani kokenut sen tähden, kun olin voimaton muuten auttamaan. Joten tavallaan se "hyvän ihmisen" tekeminen tulee itseämme vastaan aina silloin, kun emme näe sitä tarkoitusta, jonka vuoksi ihmiset sairastaa. Eli katosmmeko silloin vain pintaa emmekä ollenkaan sitä, mitenkä se sairaus alkaa. Joten siihen ainakin itse aloitan työt.

On ollut ihana lukea teidän ajatuksia siitä, miten hyvä on olla 'perinteinen' ammatti pohjalla siihen työhön mihin sydän kutsuu!

Näin annoitte minulle tukea neuvoa myös siskontytärtäni Sofiaa, jolla vastustaa samalla tavoin sairaanhoito-opiskelu ja siellä vaatimustaso ja asiat, mitä hän ei omalla järjellään aina hyväksy. Hän kun on kiinnostunut enemmän vaihtoehtohoidoista. Kun on nuori ehtii mitä vain...

Kuitenkin on hyvä löytää tasapaino ympäristön vaatimuksien, odotusten ja käytännön kanssa kaikkeen siihen, mitä oma ymmärrys, halu ja intuitio ajaa takaa. Mikä kaunis yhteissumma siitä syntyykään! Kuitenkin! Pelkkä oma tahto synnyttää epävarmuutta ja kitkaa sekä ympäröivään että itsen elämään, ajattelisin.

Sitkeyttä kaikille niille, jotka jaksavat kantaa 'kahta tahtoa'!

Mutsi kouluttautui sairaanhoitajaksi ihan vaan siksi,
että jos jonakin päivänä tulee laki joka määrää vaihtoehtohoitoja tekeville
terveydenhoitoalan koulutuksen tai muuten lappu luukulle..

Olikohan niin et Ruotsissa näin oli käyny ja
eräskin oli joutunu koulunpenkille ja yritystoiminta jäissä
kunnes paperi kädessä..

Olen minäkin tuon vaiheen elänyt vastakkainasettelussa "lääkkeet-luontais/energia yms-hoidot".
Edelleen siihen törmää oman elämän kautta, mutta olen huomannut, että asia ei ole niin yksioikoinen.
Kaikkein tärkeintä on se, miten kohtaat sen toisen ihmisen, annat sitten lämmintä kättä tai lääkettä.  :)

Yhteistyö on avainsana.

Ei maailma ole menossa siihen suuntaan, että kaikki muuttuu luontaishoidoiksi yms, ei se maailmaa rakakudellisemmaksi tee.
Yhtä paljon on vaihtoehtoishoidoissa 'häikkää' ja se on aina hoitavasta ihmisestä kiinni, onko läsnä kunnioitus.

Olen itsekin ollut työssä hoitoalalla ja esim vanhusten suljetulla dementiaosastolla hetken. Voin todella pahoin, kun annettiin jo iltapäivällä unilääkkeitä, että saadaan porukka ajoissa petiin yms.. (minä en antanut, en ole sairaanhoitaja/lähihoitaja)
Mutta se mitä minä siellä pystyin tekemään, oli se, että kohtasin niitä 'hankalimmiksi'todettuja tapauksia, jotka luottivat jostain syystä minuun. Ne oli ihania hetkiä, kun 'ilkeänä' pidetty mummeli itki joskus olkaani vasten keroen asioitaan ja sanoi myös joskus, jaa että ne onkin kieroja, kun lähettävät sinut iltapuuhiin, kun sinulle ei viitsi olla ilkeä ja kiukutella.
Oli muitakin tapauksia.

Jos haluaa jotain muuttaa, niin menee sinne missä on muutettavaa ja toimii eri tavalla, näyttää muille, että muullakin tapaa voi toimia.
Se on hidasta muutosta, mutta hyvin konkreettista. Eikä siinä saa itselleen palkintoja, koska se muutos tapahtuu hiljakseen eletyn elämän kautta. ugh
 :)

Jännää.. no eikö tärkeintä ole että aiot tehdä jotain omasta mielestäsi tärkeää.. ei varmaan olekaan ihan yksinkertaista. Ostin itse tänään kirjan sielun sopimuksista ja siihen liittyi mm astrologiset huoneet. Minulla on Jupiter kympissä eli ura on tärkeä, samoin 4 planeettaa kakkoshuoneessa eli taloudellinen turva on tärkeää ja ihmisten neuvominen taloudessa mitä teen nyt työssä. Se tulee aina olemaan raha/luova työ tämä minun akselini.

Kai tuossa tilanteessa pitää vaan aina ottaa etäisyyttä. Käy koulu, älä mieti liikaa. Sairaanhoitajan koulutus ei kai kestä kovin kauan, nimim itse erään erittäin pitkän ja vaivalloisen akateemisen tutkinnon suorittanut ja 17 vuotta alalla ollut, joka kuitenkin ON enemmän rahataloudesta kuin akateemisuudestaan kiinnostunut..  :-* PS lapselleni suosittelisin hoitoalaa koska se häntä oikeasti kiinnostaa. Ja mikset voisi muuttaa asioita paremmiksi hieman siellä ja täällä.