Astro Foorumi

Tai pikemminkin; jaksatteko te aina olla positiivisia ja hyviä ihmisiä...?

Vai oletteko te sitä luonnostaan niin, ettette koskaan hairahdu siltä tieltä?

Minä koen olevani aika hyvä ihminen, ajattelen yleensä aina toisia ja toimin sen mukaan. Vähän liian usein olen unohtanut itseni... Nyt olen viime aikoina ollut vähän "tuhma". Toisin sanoen tehnyt asioita joista en-ole-niin-ylpeä ja olen ajatellut aika itsekkäästi.  :-[Pikakarmana olenkin saanut sitä sitten takaisin itselleni... :-[

Tiedän, että meidän pyrkimyksenä on kulkea kohti valoa ja olla hyviä ihmisiä mutta miten se teidän elämässänne onnistuu?

En jaksa, enkä ole postiivinen ihminen, ainakaan en yritä olla.  :D
Ja kaikki "hyvät tekoni" on tapahtunut tiedostamattani...
 :angel: :buck2:

Aika kristillistä, miettikää minkä takia kaikista kauheimmat asiat on tapahtuneet sellaisten ihmisten toimesta, jotka ovat omasta mielestään toimineet niin kuin "hyvän ihmisen" kuuluu?

Mikä ihme siinä on niin vaikeaa olla oma itsensä, ilman mitään hyvä/paha asetteluja  :tickedoff:

Muoks- en usko, että kenenkään kuuluu olla jotain hyvää tai pahaa elämässään, vaan vain mahdollisimman puhtaasti sitä mitä on, oli se sitten ihan mitä tahansa.

Oon ihan samaa mieltä. Eiköhän ihmiset oo tarpeeks monta tuhatta vuotta kärsiny tästä hyvä/paha dualismista. Jokohan se vihdoin voitais unohtaa ja ollaan vaan ihmisiä, jotka yrittää olla parempia ja rakastavampia.

aivan.

valitettavasti jos siihen on aivopesty kasvuvuosina, niin siitä poisoppiminen vie määrän x aikaa, riippuen yksilöstä, kuinka hyvin hän on varsinaisessa aivopesussa onnistunut säilyttämään oman selkeän logiikkansa.Aivopesun vastustamisessa kasvuvuosina toiset onnistuvat paremmin kuin toiset, mutta hyvä että asia korjaantuu jos uskaltaa uudelleenmääritellä niitä toimimattomia taakaksi muodostuneita käsityksiä.

Hienoja näkökulmia! *pyyhkii hikeä otsaltaan*

Näitä lisää! Mukava avartaa omaakin näkökulmaansa!

t. kilttityttö

Alkuperäiseen kysymykseen vastatakseni, minä en ainakaan kulje tietoisesti kohti valoa..

Monesti on vain kyse valinnoista kun kohdalle osuu jotain josta tietää seuraukset..Mutta pakko myöntää, että joskus päässä käy ajatuksia siitä että "entäpäs jos tekisikin tietoisesti näin, vaikka tiedän että se on väärin.." "kokeilisinko ihan piruuttani.." ja sitten sitä kauhistuu itsekin että voimunjee, mikäs riivaaja tuollaisenkin sairaan ajatuksen pisti päähäni..no minä itse tietenkin.. :-[

Kyllä minun olkapäilläni ne molemmat siivekkäät, se höyhen- ja se suomupeitteinen istuvat. En voi kieltää pahuutta itsessäni sen enempää kuin julistaa hyvyyttäni. Miten niitä puolia sitten annostelee ja kuinka tietoisesti, onkin toinen juttu.. ??? Väsyisin jos minun TÄYTYISI olla hyvä, olen hyvä sen verran kuin moraalini, maailmankatsomukseni jne luontevasti ANTAVAT minun olla hyvä..

Vaan onhan se tietenkin joustettava, joskus tuntuu kuin olisi pakotettu hyvyyteen tai varsinkin liialliseen kiltteyteen, muiden odotuksien täyttämiseen jne vaikkei tahtoisi, se sitten kostautuu sellaisena tiettynä turhaututumisena..Silloin vain miettii päässään että kohta pimahdan ja sitten alkaa herkutella/fantasioida jotain tooodella ilkeämielistä.. :knuppel2:

Hmmm..ehkä hyvyyttä ei olisi ilman pahuutta, eikä hyvyyttä tunnistaisi/tiedostaisi itsessään ellei sille olisi vastaparia. Uskoisin näin, että jos hyvyydelle on tarkoituksensa, sama pätee pahuuteenkin, sitä on vain niin paljon vaikeampi myöntää..

Itselleen täytyy olla hyvä.

En tiedä miksi, mutta minusta sanat täytyy ja pitää, on sanoja, jotka jo sisältävät itsessään kaksijakoisuuden "hyvään ja pahaan"...  :)

Minulla on tapana käyttää 'pitää-pitäisi' tai 'täytyy-täytyisi' sanojen tilalla
 
sanoja: olisi hyvä, tai, olisi parempi.

Tehdään hyvää itsellemme! :)


 :smitten:    maarita          :smitten:

Hyvä on niin jolloin ei ole vetoa puoleen eikä toiseen
keskellä ydintään - ainoana signaalina hiljaisuudessaan semmoinen ääni kuin tutkassa - plip...plip...plip. Hengittää maailman mukana Kompassi kunnossa. Ei tarvitse olla hyvä ;) - riittää kun hoksii (ja vaikka ei hoksisikaan) jo olevansa täydellinen ::) :angel: :coolsmiley: :smitten:

Mielestäni ei tarvitse aina olla hyvä, ei ede joka kertakaan ::) sehän on itsensä arvostamista, kun tietää omat rajat ja tunteet, että missä menee ja mitä sietää esim. tänään löin omalle äidille luurin korvaan, kun en jaksa kuunnella turhaa kiukuttelua ja hänen ehdoilla menemistä :smiley6600: eikä edes tullut pahamieli :-X mut ei jaksa raskaan työpäivän jälkeen kuunnella turhia kiukutteluja :knuppel2: ja moitteita, en anna lupaa purkaa hänen pahoinvointia minun niskaan, koska tiedän omat tunteeni ja arvoni

Minä jään taas inhottavasti miettimään, mikä se 'hyvä' oikein on.

Haluan olla hyvä. Ja jos ympäristö toteaa, että olen ollut hyvä, niin se panee jonkin 'pahan' vähän kutkuttamaan, jotta hitto soikoon, nyt saan kai luvan olla vähän pahakin ja hellittää!

Viime vuosina olen ollut aika lailla itsekäs. Olen ottanut itselleni aikaa, mukavia juttuja. Jukra kun on hieno joskus huomata, kun käy kaupassa, että eihän se maailma tästä kaadu, ja minun on rahat ja ostaa tempasen uuden puseron. Hah! Ja tempasen tuosta kukkasen itselleni!

Ja törryytän esiin ihan omalla itselläni, joku katsoo, että ompa röyhkeä ja olevinaan ja minä päästän railakkaan naurun. On nääs lupa elää ja toimia! Oon ihminen.

Ja voi mikä kumma! Minua ei rangaistakaan sillä vaan saan sitäkin enemmän.

Olen siis tosi pöllämystynyt!!!! :D

 :smitten:

Noh...

Minä ehkä teen juuri niin kuin haluaisin itsellenikin tehtävän... En v*ttuile kavereille vaikka ne minulle... Osaan nauraa itelleni niin yleensä suorastaan nautin tilanteesta, kun mulle nauretaan.  :)

Nyt kun mulla on auto käytössä, kuskailen niitä ihmisiä, ketkä eivät viime talvena aina ottaneet mua kyytiin sen takia että tulee lenkkiä... Jos oon kavereilla ja katotaan vaikka leffaa, mä olen yleensä se, joka menee hakeen safkaa tai avaan oven kun ovikello soi, kun kukaan muu ei mee. Jos tiedän et kaveri tulee 10min myöhäs kouluun, jään odottamaan aulaan et mennään yhdessä luokkaan. Oon aika tarkka noissa, et ketään ei jätetä yksin, jos joku sanoo että voiko joku jäädä venaamaan. Ja oon se, joka jää tunniks venaamaan kaveria baarin vessaan kun se oksentaa siellä, vaikka kaikki sanoo et "kyl se pärjää"...

Tässä asioita, joissa olen ehkä "liiankin" kiltti. Teen kaikki palvelukset mihin vain pystyn. Mutta toisaalta, en koe sitä mitenkään vääräksikään, ennen kun itestä alkaa tuntua riistetyltä. Tiedän kyllä rajani. En vain ikinä kehtaa muistuttaa kellekään, että mä olen tehnyt sen ja sen niin monta kertaa, et eikö joku muu voisi välillä? Koska en halua tehdä itestäni marttyyria, vaikka ei se varmaan sitä oliskaan jos vähän mainitsis.

Hm. Kyllä minä sinuna jo näpsäyttäsin sopivan tilaisuuden tullen!  :knuppel2: Mutta sinun on elämäsi, mukava kaveri  :smitten:

Mun pitää olla tarkka siitä, että olen rehellinen itselleni. Jos joltain tuntuu niin sitten tuntuu. Turha sitä on alkaa jeesustelemaan vaan sen vuoksi, että niin pitäisi tehdä. Olen kantapään kautta oppinut olemaan rehellinen itselleni ja aion pitäytyä siinä. Tämä toki ei tarkoita sitä, että vittuilisin ihmisille päin naamaa. Uusin käyttäytymismallini on olla hiljaa ja sanoa asiallisesti jos jokin on mennyt pieleen. Vaikeaahan se on impulsiiviselle ihmiselle, mutta olen yllättänyt itseni, sillä monesti minulla vaan katkeaa yhteys aivojen ja suun välillä, ja sanat eivät edes muodostu vaikka koen minkälaisia tunteita!  :-X Ikinä en ole kyllä osannut automaattisesti ohittaa MINUN tunnettani... olenhan oinas.  :-[
                   ::)
         :smitten:

Olen saanut palautetta yhdeltä kaverilta, että joutaisin positiivisuuskouluun  ;D Pessismisti ei pety...
No ei vaiskaan, viimeaikoina olen alkanut ajatella asioita niin, että teen niitä itseni, en toisten vuoksi. Vähän aikaa sitten tämä meinasi lipsahtaa hiukan toiseen suuntaan. Ei hjyvä!
Alan taas pikkuhiljaa ns. löytää itseni.

Mistäs sen tietää onko se hyvä mitä itse pidämme hyvänä, toiselle hyvä? Vain Jumala sen tietää tai Korkeampi Voimamme. Jos pidämme kanavat sinne auki ja puhtaana, niin vastaus löytyy kyllä. Joskus pahasti sanominenkin voi johtaa hyvään lopputulokseen. Emme ehkä voi aina täyttää muiden odotuksia tai vaatimuksia pyrkiessämme hyvään.

Joskus toimin kuten Valonkantaja kertoi itsensä toimivan, käänsin sen toisenkin posken, mutta en enää. Saatan antaa takaisin samalla mitalla tai vielä pahemminkin. (skorpparinousu) Koen silti toteuttavani vain omaa olemassaoloani, vaikka minua syytettäisiin kostonhimoiseksi. Normaalisti minulla tosin on härän pitkä pinna, enkä reagoi turhista.  ;)

Menneissä elämissä olen ollut varmasti kamalan paha, mutta olen myös saanut sen kokemuksen niin, ettei sitä pahuutta tarvitse enää kokea tai pelätä itsessään.

Hyvä itselle ja hyvä toiselle on mahdottoman laaja käsite ainkin nyt kun maailma on kotiplaneettana avartunut meille eri kulttuureineen ja eri maailmankatsomuksineen.

Joten minusta ei pidä enää paikkaansa ne hyvänä olemisen kriteerit kuin 'tee toiselle se, mitä soisit itsellesi tekevän' jne.  :knuppel2:

Minä olen usein liian kiltti. Jos joku käyttäytyy mielestäni typerästi, niin mietin sisimmässäni miten tuo ilkeää sanoa/tehdä noin. Sitten ajattelen niin, että jonakin päivänä hän joutuu vielä maistamaan omaa lääkettään, mutta se ei ole minun tehtävänäni "kostaa".

Totuuden ja oikeudenmukaisuuden puolesta kyllä minäkin sanon sanottavani, mutta en ole heti ensimmäisenä äänessä, vaan seuraan ensin miten tilanne kehittyy.

Niin, täytyykö aina olla kiltti? En osaa sanoa. Itselläni on kuitenkin usein positiivisempi mieli, jos koen olleeni kiltti siitäkin huolimatta että kaikki eivät ole sitä olleet. Pettymykset masentaa. Sekin on osa elämää.

Ajattelen vähän samaan tyyliin. Kaikki mitä "lähettää" muille, tulee yleensä takaisin muodossa tai toisessa - kiltteyskin. Täytyy vain opetella erottamaan sellainen kiltteys joka lähtee oikeasti omasta halusta ja sellainen feikki-kiltteys, joka lähtee esim. pelosta, ettei muuten kelpaa muille.

Minulle tuo kysymys "täytyykö aina olla hyvä?" toi välittömästi ajatuksen, että jos noin edes kysyy, niin ei missään nimessä täydy. Eihän hyvyys ole suorittamista. :) Ajattelisin pikemminkin niin, että on hienoa, että meillä on MAHDOLLISUUS olla hyviä ja SAAMME olla hyviä. Metsätonttu kirjoitti minusta hauskan osuvasti tuosta uuden puseron ostamisesta ja olemisesta hyvä itselleen. Niin kuin monet jo totesivat, minustakin ehdottomasti täytyy olla itselleen hyvä, että pystyy ylipäänsä laajentamaan sitä hyvää myös toisiin - eihän sellaista voi oikein antaa mistä itsellä ei ole kokemusta. Sitäpaitsi pyyteetön hyvyys tuntuu itsestäKIN hyvältä, ei silloin tarvitse edes miettiä täytymisiä.

Samoin kuin ketjussa tuli jo todettua - en tiedä onko erityisesti "hyvyyteen pyrkiminen" hyväksi, vai johtaako se vain turhan helposti siihen suorittamiseen ja hyvän etsimiseen ja määrittelyyn jostain itsensä ulkopuolelta. Tuosta hyvä-paha-dualismista oli hiljattain keskusteluakin (https://www.astro.fi/foorumi/index.php?topic=8756.msg74282), kaksijakohan on oikeastaan tämän fyysisen maailmamme tuotetta. Jotta voi kokea toisen, on oltava olemassa myös toinen. Toisaalta kun paradoksaalisesti kuitenkin olemme yhtä ja samaa, on lopulta se mitä "lähettää" sille toiselle aivan sama kuin lähettäisi sen itselleen.

Ei tarvii aina olla hyvä, osata, loistaa, jaksaa ja pystyä.
Koska jos tarvitsisi, menisi kaikki pilalle :P

Dualistinen käsitepari hyvä/paha on harhaa, kuten kaikki muutkin fyysisen tason dualistiset käsiteparit.

Todellinen kysymys on: Toimitko rakkaudesta vai pelosta?
Kaikki ajatukset ja teot lähtevät jommasta kummasta.

Koen huomattavasti helpommaksi olla myös myötätuntoinen toisia kohtaan vaikka he sitten  mitä tekisivät, jos muistan että hyvä/paha on harhaa ja ne sanat ja teot joita dualismin harhassa elävät kutsuvat 'pahoiksi' ovat vain niitä jotka ovat lähtöisin pelosta eivätkä rakkaudesta.

Lisäisin tuohon Eklektikon viestiin sen, että antaako ihminen itselleen luvan olla oma itsensä vai antaako muille vallan määrittää oma minuutensa esim. tuoksi hyväksi tai pahaksi. Suurimman vapauden saa mielestäni kun tietää itse toimivansa rakkaudesta ja se, että kaikki muuttuu kokoajan, joten uskoo vielä parempaan. Toisten pelosta toimimisen tiedostaminen auttaa antamaan anteeksi. Kaikilla on varmasti kokemusta rakkaudesta ja pelosta toimimisesta.

Korostaisin vielä, että hyvä ja paha ovat suht. relatiivisia käsitteitä. Kun kumartaa itään, pyllistää länteen?   :coolsmiley:

Esimerkkisi on suhteellisen  järjetön ja kokonaan tähän asiaan liittymätön.  :)

Toisen ihmisen auttaminen on yleensä sellainen teko joka määritellään dualismin harhassa hyväksi, eli on rakkaudesta peräisin.

Kenenkään pelastaminen hukkumasta ei ole muuta kuin rakkaudellista, paitsi ehkä sellaisen ihmisen pelastaminen joka oli tahallaan hukuttautumassa eikä halua tulla pelastetuksi.

Mutta ainoa keino jolla Hitlerin äidin pelastaminen voisi olla jotain muuta kuin rakkaudellinen teko olisi se että pelastaja olisi täydellisen tarkasti selvänäköinen ja näkisi etukäteen että juuri tämän naisen pelastamisesta seuraa Aatun syntymä ja myöhemmin sitten maailmanpalo.  ;D

Hyvä ja paha ovat fyysisen tason dualismiharhaa. Sidemanin kysymys itse asiassa osoitti aika hyvin, kuinka järjetöntä niiden pohdiskeleminen on. Myös esimerkiksi siitä syystä, että yhden hyvä voi olla toisen paha, eli koko homma on ihan makuasiaa.

Sen sijaan sen pohtiminen onko jokin teko rakkaudesta vai pelosta peräisin, siinä ei tarvitse makuasioitakaan ihmetellä.

Ja vielä tartun tähän lauseeseen. Ihminen ei koskaan ole hyvä tai paha noinniinkuin ihmisenä, jos nyt suostutaan hetken aikaa käyttämään näitä dualismin harhan hyvä/paha käsitteitä esimerkin vuoksi.

Vain ihmisen TEOT ovat jotain mitä voi arvottaa tuolla tavoin, ei suinkaan ihmistä olentona. Ihminen ei koskaan ole hyvä tai paha, vain hänen tekonsa ovat sitä.

Kukaan ei tietenkään voi kieltää pohtimasta sitä, mutta minä en ainakaan käsitä, miten tuo olisi
mahdollista määritellä edes suht. varmasti ...

 :o

Jaa, kyllä minä vaan pystyn siihen. Heitä ihan mikä tahansa esimerkki kenen tahansa ihmisen toiminnasta, niin kerron kummasta oli kyse.

Ja se määrittely perustuu siihen, että jokaisen TUNTEEN takana on perustunteena, ikään kuin taustalla joko se rakkaus tai se pelko. Kun nimeät tunnetilan, on helppo tajuta kumpi sen takana lymyilee. Kun tiedät sanojen tai teon taustalla olevan tunnetilan, tiedät myös onko se rakkaus vai pelko.

Ja aina, kun tekee mieli dualismin harhaan uponneena määritellä jokin teko tai puhe 'pahaksi' olisi paljon hedelmällisempää pohtia sitä, oliko sen tekijän/puhujan motivaattoritunne taustalla ehkäpä juuri se pelko.

Mutta kaikkein olennaisinta on se, että ITSE oman käytöksensä suhteen on tietoinen siitä toimiiko rakkaudesta vai pelosta.