Astro Foorumi

Olen pohtinut tälläista asiaa, eli syntyvätkö eläimetkin uudestaan? Miten heille käy? Onko kukaan muu pohtinut tätä asiaa ja millaiseen johtopäätökseen olette tulleet?
Kun koiramme kuoli, pihalla alkoi viihtyä rusakko. Se tuli jatkuvasti makoilemaan pihalle vaikka sitä ei aiemmin ollut näkynytkään. Järjellä ajateltuna syy tietysti voisi olla se ettei pihalla enää ollut koiran hajua ja rusakko uskalsi siksi tulla makoilemaan sinne  :) Ajattelin kuitenkin että voisikohan asialle olla muukin selitys.

Käsittääkseni periaatteessa eläimet eivät synny uudestaan, koska ne ovat ns. joukkosieluja. Olen kuitenkin kuullut tapauksia, jossa isäntä on kaivannut lemmikkiään kovasti kuoleman jälkeen ja näin ollen ei ole irrottanut sen energioista, joten se on syntynyt uudelleen. Tiedä häntä sitten, mikä pitää paikkansa. :angel:

Mutta jos ne eivät synny uudestaan niin kuinka heille käy?

Mä uskon että muillakin eläimillä ihmisen lisäksi on sielu. Minusta sielu on se pieni osa meistä joka ei ole sidottu aikaan, paikkaan eikä fysiikan lakeihin.

Kyllä jotkut eläimetkin syntyvät uudelleen.  :smitten: Ainakin ne jotka eivät ole vielä tarpeeksi "valaistuneet". No joo, tuo jälkimmäinen oli vitsi.  :2funny:

Kyllä yleisin uskomus on se, että kaikella elollisella on sielu, joka ei minnekään katoa. Siitä sitten onkin useampia näkemyksiä, että voiko esim. ihminen syntyä uudelleen eläimeksi. Suurin osa taitaa ajatella niin, että kun sielu on kerran asettunut ihmiseen, se ei siitä enää eläimeen palaisi. Tiedä häntä.

Monilla on muuten muistikuvia elämästään eläimenä.

Linn

Miettikääpä tätä pitkäikäinen eläikunta harvenee ja ihmiskunta lisääntyy samaan tahtiin.
Yhden vuorokauden eläimet, kuten hyttyset varmaan kiertävät omaa kiertoaan.  ::) ::) ::)

Voiko ihminen syntyä uudelleen eläimeksi tai ihmiseksi siinäpä kysymys. Kyllä moni eläin varmaan miettii kaksi kertaa haluaako tänne maapäälle muuttaa takaisin ja missä kuoressa. Sillä ajtelkaapa minkälaisella vauhdilla ihmisrotu lahtaa eläimiä rotuun katsomatta, jopa omaa rotua lahtaamme rankasti. Ihminen kun on lahtaamisessa ainoa eläinrotu, joka on kaikkiruokainen hävittämisen suhteen.  :knuppel2:
Kevennys: Onko patsailla mahdollista syntyä uudelleen?
En tiedä, mutta ne haluaisi syntyä ihmiseksi ja ottaa kiinni puluja ja sitten pääsisi ulostamaan niiden pikku pirulaisten niskaan. :tickedoff:

Ihminen on eläin. Jokseenkin erilainen kuin suurin osa muusta eläinkunnasta mutta yhtä kaikki eläin.

Se että muut eläimet eivät puhu samanlaista kieltä kuin me ei tarkoita sitä että olisivat sieluttomia. Jos katsoo ihmisten toimintaa, ajalta kuin ajalta, herää minussa kysymys onko ihmisillä sielua?

Mielenkiintoinen aihe! ^_^

Itse olen kuullut kahta versiota tästä kysymyksestä, syntyykö ihminen eläimeksi vai ei. Toisten mukaan syntyy, toisten mukaan sielu lähtee kehittymään ensin pienestä ruohonkorresta ja eteenee siitä eläiten kautta lopulta ihmiseksi. Tavallaan jalostuu ja kehittyy. Minä en henkilökohtaisesti oikein tunne kumpaakaan versiota omakseni - saattaa tosin olla vain sitä, etten ole vielä sisäistänyt asiaa noilta kanteilta  ???

Oma näkemykseni on, että ihmiset luotiin alunperin ihmissieluiksi (yksisieluisiksi, jotka syntyvät uudestaan ja uudestaan yrittäen vapautua tästä kiertokulusta) ja eläimet omaksi laumasieluikseen (paitsi valaat ja delfiinit, jotka ovat myös yksisieluisia. Ennen kuin ihminen evoluution myötä "älyllistyi" tähän pisteeseen, maailma kuului delfiineille ja valaille). Ihmissielut sinkosivat luomisen hetkellä rymittäin maan päälle. Näitä ryhmiä kutsutaan entiteeteiksi ja jokaisessa niissä on 800-1200 sielua. Jokainen ihminen kuulu johonkin entiteettiin. Entiteetin jäsenet jakautuvat vielä tehtäväsieluiksi, yleensä 4-8 hengen ryhmään, jolla on jokin yhteinen päämäärä jokaisessa elämässä. Ihmiset ovat siis kaikki lähtöisin Alkulähteestä, mutta heidät on jaoteltu pienimpii kehitysryhmiin eli entiteetteihin. Jokainen on tiedostamattaan yhteydessä entiteettiinsä. Siellä odottavat sielut opastavat meitä ja me välitämme heille täältä tietoa.

Eläimet puolestaan kuuluvat kaikki yhteen ainoaan ryhmään. Niillä on siis vain yksi yhteinen entiteetti. Se toimii samoin kuin ihmisentiteetit, eli opastaa maan päällä olevia jäseniään ja jäsenet maan päällä opastavat sitä. Esimerkiksi kaikki leijonat kuuluvat Leijonien Entiteettiin. Kaikki talitintit ovat Talitintti Entiteetin jäseniä. Kaikki kastemadot kuuluvat Kastemato Entiteettiin jne. Entiteettit ovat vain ja ainoastaan kyseisen entiteetin jäsenille, joten minun käsitykseni mukaan esimerkiksi ihminen ei voi mennä Talitinttien Entiteettiin eivätkä leijonat voi mennä Kastemato entiteettiin. Myöskään mikään eläin ei voi mennä ihmisentiteettiin eikä esimerkiksi ihmisentiteetin numero 6:n jäsen voi mennä ihmisentiteettiin numero 3.
Eläimet, kuten ihmisetkin, palaavat kuoltuaan entiteettiinsä. Eläimet kertovat laumasieluina koko entiteetille oppimistaan asioista joita seuraavaksi maan päälle lähtevät entiteetin eläinjäsenet osaavat hyödyntää.

Kasvien kohdalla en tiedä, mikä on tilanne. Ehkä niilläkin on omat Päivänkakkara Entiteetti ja Mänty Entiteettinsä  :coolsmiley: Tai sitten ne ovat vain kaikkein kiinteimässä yhteydessä Alkulähteeseen ja niiden energia vain lipuu vapaasti olematta kuitenkaan minkään Entiteetin alainen.

Koska maailma on suuri ja monimutkainen paikka kaikkine ihmeellisyyksineen jota ahdas ihmismieli ei voi tajuta  ;) niin en yhtään ihmettelisi, jos poikkeuksiakin sattuisi. Esimerkiksi hyvin korkealle ehtinyt ihmissielu saisikin luvan tulla maan päälle jonkun eläimen hahmossa, jos hän niin haluaa. Muistan tarinan buddhalaisesta opettaja munkista. Hänen mieluisin paikkansa oli rukoushuone, jossa oli suuri "kello". Ennen kuin hän kuoli hän lupasi oppilailleen palata temppeliin. Hiukan tämän munkin kuoleman jälkeen temppelissä alkoi vierailla säännöllisesti valkoinen kissa. Kissa viihtyi eniten rukoushuoneessa ja oppilaat päättelivät mestarinsa tulleen kissan hahmossa heidän luokseen, aivan kuten hän lupasikin.

Sanotaan, että ihminen kuollessaan valitsee oman ajatusmallinsa mukaan minne hän päätyy. Jos ihminen on varma joutumisestaan helvettiin, hän päätyy kuoltuaan tällaisille helvettiä muistuttaville alatasoille, josta hän syntyy ajallaan taas maan päälle. Jokainen päättää myös oman elämänsä kokonaisuudessaan. En yhtään ihmettelisi, jos joku vahvasti uskoisi seuraavassa elämässään syntyvänsä vaikka hevoseksi, etteikö näin kävisi. En kuitenkaan osaa uskoa, että se olisi kovin yleistä, vaan että asiaan pitäisi ehkä "anoa lupa" korkeimmilta neuvonantajilta (jotka auttavat ihmisiä mm. tekemään elämänsuunnitelmansa niin, että se puhdistaisi mahdollisimman paljon karmaa pois. Ihminen kuitenkin itse päättää suunnitelmastaan, neuvonantajat vain antavat neuvoja  ;)

Eläimissä ja ihmisissä on yksi yhtäläinen piirre - se Alkulähteen kipinä. Kaikki on Alkulähdettä. Alkulähde on kaikki.

Kauheasti taas asiaa!  :D Toivottavasti en unohtanut mitään tästä asiasta, tämä näkemykseni on vain niin monisyinen. Ja sopii minulle ,)

P.S: Olet Mari Harmaa oikeassa, että ihminen on eläin - mutta vain fyysiseltä tasoltaan. Jokaisessa meissä on se Alkulähteen hehkuva kipinä, myös eläimissä. Eläimet elävät kuitenkin eläimellisten vaistojensa mukaan, ihminen järkensä mukaan. Yksi ihmisen tehtävistä on oppia hallitsemaan nämä eläimelliset vaistonsa (tyyliin seksiä kaikkien kanssa, kun vietti sanoo niin) ja tultava niiden herraksi. Eläimiltä ei tätä vaadita, ne ovat täydellisiä juuri sellaisinaan  :smitten:

Olen sitä mieltä myös, että kaikella elollisella on sielu joka ei koskaan kuole. Meidän on helppo ymmärtää oma sielunvaelluksemme, koska puhumme samaa kieltä. Eläimien kanssa kommunikointi on vaikeampaa... Mutta jos menettää vaikka koiran, joka on ollut läheinen ja sen on oppinut tuntemaan syvemmin, voi ihminen tämän sielun mielestäni tunnistaa. Ja yleensähän näissä tapauksissa se vielä hakeutuu takaisin mahdollisimman lähelle ystäväsielua.

Ainoa syy miksi eivät syntyisi on se, että ovat ihmisiä yms paljon kehittyneimpiä ja parempia, eikä näin mitään syytä syntyä uusiksi.
Paitsi jos kovasti tykkäävät täällä olla.

Tietty voin vaan omasta puolestani puhua mutta kyllä enemmän näen sielua eläimessä kun ihmisissä.
Että oman kokemukseni perusteella en väittäisi niitä laumasieluiksi.
Esimerkkinä oikeista laumasieluista voi ottaa vaikkapa neekerit; valkoiset ja mustat.
Ja luonnollisesti myös juutalaiset, kristityt yms.

OLEN TÄYSIN SAMAA MIELTÄ.  :smitten: :angel:

Luin joitakin viikkoja sitten (en tosin muista enää mistä) artikkelin, jossa kerrottiin eläinten uudelleensyntymisestä. Tuossa jutussa kehoitettiin lemmikkinsä menettäneen hankkimaan heti vaan uuden, koska eläinten kierto on nopeaa. Oma lemmikki uudessa nahassa löytyy kuulema helposti, täytyy vaan kierrellä katselemassa eri pentueita.

No tästä artikkelista riemastuneena halusin heti testata omaa 10 kk ikäistä koiraani. Kutsuin sitä edellisen koirani nimellä ja kuinka ollakkaan se reagoi ylivahvasti (tässä kohdin voidaan väittää, että puheääneni on ollut tuon reaktion synnyttäjä). Jatkoin testailujani ja puhelin erilaisista asioista ja sanoin ääneen ihmisten nimiä, jotka olivat edellisen koirani aikaisia. Aina sama juttu, koira reagoi, kuin tuttuun ihmiseen.

Kun kävin katsomassa tätä nykyistä koiraani ensimmäistä kertaa,  neliviikkoisesta pentueesta tämä oli ainoa, joka otti minuun selvästi kontaktia mm. nuolemalla ja se tuntui heti omalta(näinhän kaiketi usein lemmikki valitsee isäntänsä). Edellisenä yönä olin nähnyt vielä unen, jossa olin tuon koirapentueen luona.(paikka sijaitsee 500 km omasta kodistani).Taloon sisään astuessani, meinasin pyörtyä, koska uneni oli jo etukäteen kuvittanut paikan yksityiskohtineen mm. keittiön puuhellaa myöten! Eli minulle nykyisen koiran ja edellisen koiran side on olemassa! :smitten: :smitten: :smitten:

Kiitoksia vastauksista. Haluan vahvasti uskoa että eläimetkin syntyvät uudestaan tai jatkavat elämää jollain muulla tavalla. Itseäni se ajatus helpotti kun surin rakasta koiraamme.
Itse usein näin koiramme silmissä jotain viisasta ja empaattista. En epäile hetkeäkään etteikö sielläkin olisi ollut sielu  :)

Muistakaa että jokainen sielu on alkujaan hiiliatomi, aminohappo, jokin epämääräinen oligoaerobinen organismi, levä ja ties minkälainen etana -ja kaikki on tasan yhtä yleviä kuin ihmiskunta. :)

Uskon, että eläimillä on kyllä sielu. Ja ainakin suuremmilla eläimillä on jokaisella omansa. Tuo laumasieluisuus pätee ehkä vasta jossakin pieneliöiden tasolla.

Tuo suurempien eläinten laumasieluisuusväite tulee ehkä siitä, että saman lajin eläimillä on aika hyvä yhteys toisiinsa (ihmisellä yleensä vain joihinkin tiettyihin ystäviinsä). Tai sitten siitä, että yksittäisestä eläimestä ei muka tarvitsi niin välittää...

Eläimen on energeettisesti helpointa syntyä saman lajin eläimeksi, samoin kuin ihmisellä ihmiseksi. Ja kun ihmiseltäkin palaa helposti monta elämää jonkin läksyn oppimiseen, miksi eläimen pitäisi olla nopeampi.

Ja onhan Dalai Lamakin inkarnoitunut vapaaehtoisesti samaan tehtävään jo 14. kertaa.

Ihmisellä on enemmän valinnanvapautta kuin eläimillä. Siksi juuri ihmisen on helpompi elää niinkin, että syntyy eläimeksi (elää ihmiselämänsä eläimellisten vaistojen varassa), haamuksi, puolijumalaksi tai muuksi (näistä lisää buddhalaisessa kirjallisuudessa).

Kyllä uskon että eläimillä on sielu.Uskon myös,että niillä on paljon tunteita.
Voiko sieluton iloita,tai surra? :-\
Kissani,joka täyttää maaliskuussa 15v,tuntee mielialani,varsinkin jos olen surullinen.
Itken äärimmäisen harvoin,ainakaan sellaista lohdutonta itkua.Kun niitä tilanteita on ollut,se raukka on tosi hätääntynyt.Pyörii pääni ympärillä ja yrittää päästä nuolemaan.
Samoin on lasteni kohdalla,jos ovat surullisia.Useasti se onkin suurin lohduttaja,ymmärtää olla hiljaa ja antaa käydä murheet rauhassa läpi. :angel:
Osoittaa myötätuntoa,vaan ei tuputa tyhjiä sanoja. :smitten:
Sanon"hänelle"aina,elät vanhaksi,olet siinä vielä vaikka kuinka kauan.
Ja onhan hän! :smitten:

Minä menetin rakkaan koirani syksyllä syöpään. Tuntui kuin olisin kasvanut viidessä vuodessa yhteen sen kanssa, joten viimeinen puoli vuotta on mennyt vain toivoessa pääsyä täältä sen luo. Koirani oli minulle rakkainta ja lohduttavinta, mitä olen ikinä kokenut. En voi olla uskomatta, etteikö sillä olisi ollut sielua. Mieheni sanoi koiraamme ihmiskoiraksi, niin omituinen se oli....ei mikään höseltäjä vaan toimi kuin ihminen, ajatteli ensin ja toimi vasta sitten (tosin eivät kaikki ihmisetkään tietty toimi näin  ;D ) Ainoa keino, millä olen jaksanut jatkaa elämää syksyn jälkeen, on ollut ajatella, että joskus vielä kohtaamme. Ehkä tämä on itsensä pettämistä.

Enkeliviestinä reikisivuilta sain kärsivällisyyden:

Luota korkeampaan elämänvoimaan
tietäen mikä on parasta sinulle.
Muista: kun sinua on pyydetty odottamaan,
sinua valmistetaan johonkin vielä parempaan
kuin mitä odotat.
Muuta asennettasi hyväksymiseksi.
Kun aika on oikea, ja kun olet valmis,
seuraava ovi aukeaa.
Kärsivällisyys aina palkitaan.
Kaikki asiat tapahtuvat oikeaan aikaan.

Nyt pitäisi sitten hyväksyä tilanne...mutta kun elämä on yhtä tuskaa ilman parasta ystävääni...sanoisin jopa, että ilman sielunkumppaniani. Olen aina uskonut kohtaloon ja että asiat tapahtuvat oikeaan aikaan, joten sinänsä olen samaa mieltä enkeliviestin kanssa. Mutta kun ero on niin vaikea ...

Noksu, olen pahoillani. Tiedän sen surun. Se helpottaa ajan myötä.

 :smitten:

;)
    Erään selvänäkijän kissa käyttäityi kovin uhmakkaasti,
    kuin vahtikoira.

    Mutta ei kuulemma ollut mikään ihme, jos edellisessä
    elämässään oli ollut leijona..  :coolsmiley:

    Tuolla Matti Kuuselan Hopeasulka viestissä Tobiakselta.
    Hauska juttu, kun St. Germain oli mennyt Barney koiran
    nahkoihin, nuollut G,Bushin kättä ja pissannut lattialle.



                       :smitten:

Kaikki sanovat, että aika helpottaa. Onhan se helpottanutkin, sillä tänään, kun on kulunut tasan puoli vuotta koirani kuolemasta, olo on erilainen kuin pari viikkoa menetyksen jälkeen, muttei kuitenkaan läheskään samanlainen kuin noina viitenä vuotena, jotka olimme yhdessä. Koirani tuli minulle kuin kohtalon johdattamana Tallinnan koiratarhalta viime hetkillä...se kun olisi kuollut lähikuukausina, jos ei olisi päässyt hoitoon. Se kuitenkin taisteli ja pelastui, eli viisi vuotta kanssamme. Minulla on aina ollut lähelläni eläimiä, kissoja ja hevosia, mutta koskaan kukaan niistä ei ole tuntunut samalta kuin tämä koira. Reinkarnaatioon uskovana olen jopa ajatellut, että kenties olimme olleet läheisiä, minä ja koirani, joskus aiemmassa elämässä. Niin vahva side välillämme oli ja niin suuri eroamisen tuska. Tällaiset kokemukset kyllä kasvattavat sielua. Kasvatusta onkin tullut tämän vajaan 40 vuoden aikana sen verran, että jospa tämä olisi viimeinen kertani maan päällä  :-\

Hei!
Kirjassa Sielujen Kohtalo - Michael Newton on tutkinut näitä ihmisten ja eläintenkin sieluja, mielestäni se on hyvä tulkinta asioihin ja tukee myös omia kokemuksiani.
Eläimillä on oma sieluryhmä ja inkarnoituvat uudelleen maanpäälle. Joten oma lemmikkimme voi tulla vielä meille takas tässä elämässä.

Lyhyestä virsi kaunis!

Onko ko. kirja saatavissa ihan kirjastosta? Kiinnostaisi kovasti. Täytyy yrittää kammeta itsensä kirjaa etsimään, kunhan paranen hieman (olin leikkauksessa...valitettavasti ei näkynyt mitään kivaa nukutuksen aikana   :( )

 ::)

    Oliskos se ollut jopa niin, että tämä sielullinen " massa ",

    kertyy niistä kokemuksista jotka, käytyämme läpi, niin

    kivikauden kuin kasvina olemisen, siirryttyämme eläimiin,

    päädymme viimein, ehkä " ihmismäisiin " olomuotoihin..

    Jolloin meille aukeaa aivan uudet mahdollisuudet...

           Ja niitä me nyt surullisina



                    :angel:   :'(   :'(    :crazy2:   :angel:

Itselläni oli koira joka tunsi täysin ajatukseni ja totteli minua kuin ajatus. Tämä koira jäi eron jälkeen hetkeksi ex:lleni. Ex ei halunnut antaa koiraa minulle kesän jälkeen kun olisin sen ottanut. Hän ennemmin lopetti sen (2v vanha ja terve). Hän ei vain tullut sen kanssa toimeen.

10v myöhemmin haimme (uuden naisen) kanssa ruotsista meille koiran (pari koiraa oli sitä ennen). Sakemanni niin kuin edellinenkin. Täsmälleen samanlainen käytös kuin edellisellä. Pieniä asioita jotka toimivat kuin kyseisen koiran kanssa. Voi olla että koulutuksesta kiinni, mutta kaikki asiat ei selity sillä. Koirissakin on niin paljon eroja. Tämä lukee mun ajatukset ihan täsmälleen samalla lailla.

En väitä että nykyinen olisi aikaisemman reinkarnaatio, mutta niin moni asia viittaa siihen että hän palasi luokseni. NYT elämme elämän siihen asti kunnes kuolema erottaa.

Jostain muistan lukeneeni tuosta eläinten laumasielusta. Kun ne kuolevat, menevät sinne ja syntyvät sitten taas. Paitsi jos ovat kiintyneet puolin ja toisin omistajaansa, seuraavat tätä henkimaailmaan, ja/tai seuraavaan inkarnaatioon.
Lähinnä kissat, koirat - varmaan norsunhoitajan norsu, hevonen.
Mutta jotenkin tuo sielunvaellus eläimestä ihmiseksi jotenkin sotii sitä vastaan.
Siihen en usko että ihminen enää eläimeksi syntyy.
 :)

Mielenkiintoinen aihe ja yhdyn muiden mielipiteisiin.
Kyllä eläimillä ehdottomasti on sielu. Minulla oli koira ja hevosia (elossa uusissa kodissa) ja voi että, kuinka ihania persoonia. He kehittivät kykyäni kommunikoida vaistonvaraisesti ja ymmärtää elekieltä. Koirani oli todella hieno persoona myös ja suuri suruni muuttui iloksi, kun jouduin koirani lopettamaan, mutta heti sen jälkeen tuli todella iloinen ja hyvä olo. Olen täysin sitä mieltä, että koirani pääsi valoon, koska juuri ennen lähtemistään häntä vain heilahti ja jopa kipeä lähes liikuntakyvytön jalkakin liikkui kuin olisi juossut siis kirjaimellisesti sinne valoon. Ja kaiken lisäksi koirani ilmestyi todella oikeasti minulle näkyvänä hetkeksi enkelin kanssa muutama kuukausi nukutuksen jälkeen. Ja ihan päivällä valveillaolo aikana. Ainoa kerta kun olen täysin selvästi nähnyt sellaista. Vaikka muuten henkimaailma jo lähellä minua onkin tässä henkisen tien polulla edetessäni.

No, muutamia vuosia olen jo ollut ilman lemmikkejä, että liekköhän uudestaan syntynyt lie. Mutta olisihan se hienoa, jos me vielä nähtäisiin ja takuulla sen tuntisin, jos niin käy.

No, meni vähän ohi aiheen, mutta ei kai se niin vakavaa lie :)

Mutta todellakin, lemmikkini ovat olleet suurimpia sielunystäviäni omalla tavallaan. 

Voi miten ihana aihe.
Minä menetin rakkaan koirani viimekeväänä, syöpään. Oli pitkään sellainen tunne, että sellaista rakkautta ei voi kukaan ihminen toiselle antaa, mitä se koira elämääni toi. Puolivuotta sitten oli tilanne tosi lohduton, itkin ja kaipasin koiraani. Olin aivan neuvoton kun surun puristus ei antanut periksi, paheni vain. Sitten onneksi sattumien kautta tapasin henkilön joka teki minulle koirastani kanavoinnin ja sen koommin olen tuntenut vain lämpöä ja kiitollisuutta vietetystä ajasta. Kaipaan koiraani vieläkin, mutta puristava tunne helpotti. Suosittelen!

Peheessämme on myös erittäin hankalana tunnettu hevonen. Matka on ollut pitkä, mutta luottamus on löytynyt ja on ihana tehdä jokapäivä havaintoja, miten eläin voi todellakin muuttua ja päästä traumaattavista kokemuksista eteenpäin. Tästä jumalaisen kauniista olennosta on sanottu, että se on ollut edellisessä elämässä ihminen. En epäile tätä hetkeäkään, sisällä asuu viisas sielu.

Kyllä minä haluaisin uskoa niin ja tuossa taannoin luin kirjankin aiheesta. Sen teorian mukaan eläimet saattavat hakeutua jopa uudelleen samaan perheeseen, missä aiemmin oli ollut. Siinä kerrottiin eräästä ponista, joka rakasti estehyppyä ja puruissa pyörimistä. Kun poni kuoli perhe ei ajatellut hankkia uutta hevosta, mutta parin kuukauden päästä he hankkivat koiran. Koiranpentu käyttäytyi kuin se olisi aina tuntenut perheen ja talon. Kun pentu vietiin talliin se meni suoraan kuolleen ponin karsinaan ja alkoi piehtaroida puruissa. Samoin koira rakasti agilityä.

Joten mistä sitä tietää.

Meiltä katosi kuusi viikkoa sitten kissa ja surimme sitä todella paljon. Pari päivää sitten tuli sellainen olo, että nyt se kissa on syntynyt uudelleen. Älkää kysykö mistä moisia ajattelin, kunhan yöllä tuppasin kesken unien heräämään.

No onhan meillä puhuttu pennun hankkimisesta ja kävin apulassa kurkkimassa kissanpentu-ilmoituksia. Eräs ilmoitus hyppäsi silmille ja sisäisesti tuli sellainen olo, että tuo on mun! Mustavalkoinen tyttökissa, joka on syntynyt 9. päivä.

Saa nähdä sitten, onko pentu jo mennyt ja tuntuuko se omalta heti alusta asti. Kadonnut kissa oli niin persoonallisuus ja Kissa isolla K:lla, että sellaista ei toista maanpäältä löydy, sosiaalinen kuin mikä eikä osannut pelätä yhtään mitään. Sillä oli hassu tapa pureskella ihmisten varpaita ja se nukkui peiton alla, jos satuit liikkumaan niin johan terävät hapaat oli pohkeessa, joskus ahterissa, jos tuo pentu puree varpaita niin kyllä se meidän kadonnut kissa on. Siitä ei voi erehtyä.

Mielenkiintoista nähdä sitten, mutta nyt on päätös tehty. Uusi vauva on tilattu ja ehkä minä saan taas rakkautta yhdeltä lisää.

Yksi hassu juttu vielä, yritin ennen tuota pentuilmoitusta laittaa viestin toisesta kissasta, olin varma, että olin lähettänyt sen. Mutta se ei ollut lähtenytkään minnekään vaan hävisi taivaan tuuliin.

Jäin miettimään tätä ihmisen ja eläimen sielullisuudesta ja sieluttomuudesta. 

Jos nyt mennään taaksepäin ihmisen kehitystä, niin missä kohtaa tulee sellainen raja, että eläimestä onkin kehittynyt ihminen?  Kuka sanoo, että edellinen sukupolvi oli eläimiä, seuraava onkin jo ihminen?  Edellisellä sukupolvella ei ole sielua, mutta seuraavalla onkin, kun ovat jo ihmisiä.

 :idiot2:

Onko siis jollain alkueläimilläkin sielu, lapamadoilla ja vesikirpuilla?  Missä menee raja ja kuka sen vetää?

Tässä valossa kuulostais loogisimmalta sielun "pikkuhiljaa kehittyminen", mistä tuolla aivan alussa oli puhetta.

En osaa ajatellakaan, etteikö eläimillä olisi sielua - juttelen itikoillekin, kun sattuvat kohdalle osumaan ja viime viikolla pelastelin banaanikärpäsiä vesilaseista ja sanoin heille, että heidän pitää nyt ihan tosissaan tämän elämän aikana oppia varomaan vesiastioita, kun seuraava heidän kohtaamansa ihmisasukki ei välttämättä vaivaudu onkimaan heitä talouspaperilla mitä ihmeellisimmista kipoista ja kapoista.
 :)
Näin muuten unta tässä syksyllä paikasta, jossa juoksi villinä kissoja, koiria, jäniksiä, susia, kettuja ja vaikka mitä eläimiä. Ne ajoivat toisiaan takaa ja aina kun saivat kiinni, läähätettiin iloisena hetki, lurpsaistiin vähän vettä kuonoon ja taas mentiin. Huikea meno! Eikä kukaan loukkaantunut vaan kaikki nauttivat menosta suunnattomasti. Siellä täällä näkyi taloja ja talojen porteille oli laitettu näille eläimille kaikenlaista ruokaa ja vesiastioita. En tiedä, ketä niissä taloissa asui, kun ketään ei näkynyt, mutta valot niissä oli päällä.
Tuon unen jälkeen ajattelin, että eläimilläkin voi olla elämien välillä sellainen "levähdystaivas" ennen seuraavaa seikkailua. Tämä tuntui sellaiselta suomalaiseläinten pysähtymispaikalta, niin hullulta kuin se kuulostaakin.
Minä muuten olen itsekseni ajatellut, että voisin seuraavan elämän ottaa ihan "välipalaelämänä" ellei sitä lepoa tuolla toisella puolella ole tarpeeksi luvassa, ja olla vaikka pikkuinen rikkaruoho. Eipä tarvitsisi huolehtia yhtään mistään!
 :smitten:

                                         :coolsmiley:

            Noin yleistäen, eläimillä on ns. ryhmäsielu. Mitä kehittyneempi eläinryhmä, sitä harvempi

                siihen ryhmään kuuluu. Kunnes saavuttavat yksilöidyn tason eläimenä, jonka jälkeen

                   lienee ( ! ) mahdollisuus lähteä aloittamaan yksilöitynyt sielun kehitys jollain

                      sopivalla planeetalla sinne kuuluvaan muotoon.



                                                           :smitten:

                                      :coolsmiley:

             Voihan se olla ja kuka ties jos vaikka olisikin, jos se on heidän puitteissaan mahdollista!

                Henk. koht. näistä en tiedä, mutta oletukseni on kuitenkin, ettei tässäkään maailman-

                  kaikkeuden persreijässä ihan kaikki lait ole koetuksella, joten tokkopa maailman-

                     kaikkeus olisi luonut jotakin niin turhaa kuin koirat, etteikö HÄN edes jotenkin

                       harrastaisi kierrätystä ihan vaan mielenkiinnon vuoksi noin yleensä.


                                                          :coolsmiley:   :smitten:

Minä ainakin uskon, että eläimillä on sielu, mutta mietin voiko lemmikki kuolemansa jälkeen muuttua henkieläimeksi ihmiselle itselleen? Siltä minusta tuntuu nyt.

Minä lopetin tänään rakkaan koirani ja paljon on ajatuksia päässäni, aistin koirani voimakkaasti ja jotenkin en tiedä miten, mutta luulen, että näin kuului tapahtuakin. Nyt se on sydämessäni, oppaanani ja läsnä kaikkialla missä ikinä kuljenkin.

                                                 :coolsmiley:

                Hetkinen! Olisiko sittenkin syytä hakea se Guru hiukkasen kehittyneemmistä

                  sielunkierron kerroksissa touhuavista jälleensyntyneistä sieluista!


                                                     :smitten:

Kuka gurusta on puhunut, hyvä lisä hän on tuohon joukkoon. Koirani on jatkanut matkaansa, aivan kuin kuuluikin, mutta kyllä hän joskus hyviä neuvoja antaa, liekö koiran sielu sitten aina ollutkaan. Thaimaassa osa ihmisistä uskoo, että jos ihminen on tehnyt hyvin pahan teon hän syntyy rangaistukseksi tai opetukseksi koiraksi. Jos näin on niin varsinaisen teon koirani oli tehnytkin, kun valitsi vielä tuollaisen kärsimyksen. Hän itse asiassa kiitti minua sielutasolla, että vapautin hänet. Se viesti tuli aivan yht'äkkiä ajaessa. Hyvin lämmin rakastava tunne ja ajatus, kiitos rakkaudestasi ja kiitos, että vapautit minut. Olit oikeassa, nyt olen vapaa ja viimein on hyvä olla.

Ja no, voisiko uskollisempaa suojelijaa saadakaan. Tuo tulinen tyttöni, kun oli varsin henkinen tapaus, aisti ihmisissä heti, jos heille tuli jotakin negatiivista ajatustakaan. Ja no näkihän se pikku-ukkoja, aisti muuttuvat energiat varsin tehokkaasti. Joten kyllä hän rinnalla saa kulkea ihan niin paljon kuin haluaa. 

Kyllä minä pyrin siihen, että se puhtaana sai täältä lähteä. Totta kai eläimistä voi poistaa pimeitä energioita, voi kuule tuo minun koirani oli varmaan yksi eniten hoidetuimmista eläimistä henkiparannuksen kautta. Kuinkakohan moni parantaja häntäkin hoiti, minä eniten.

Koirien chakrajärjestelmä on muuten mielenkiintoinen, se toimii aivan erilailla kuin meidän ihmisten. Ensimmäinen aistimus oli varsin mielenkiintoinen.

Esko Jalkanen puhuu, että ihmisissä on harhahenkiä ja kyllä minä niitä olen aistinut, viimeksi eilen. Se on mielenkiintoinen tunne lähteä puhdistamaan niitä ihmisestä, mutta tarkkana saa olla, ettei jää murustakaan auralle olelemaan, muuten voi tulla ikäviä aistimuksia.

joo, kyse on vain siitä päästääkö tarrahenkiä auralleen. Ihmisen luonne hei muuttuu todella pienestä, mikä se todellinen olemus sitten onkaan, niin se on useimmilla aika peitossa.

Yhdellä ystävälläni tuli mielettömät haittaenergiat aggressiivisista sotapeleistä. Harvoin kokee moista. Oli siinä puhdistettavaa.

Aihe on nyt ajankohtainen, sillä epäilen meidän rakkaan Nokinenä- kissamme reinkarnoituneen ja palanneen kotiin.
Koska lopetuksensa jälkeen palasi henkimuotona takasin luoksemme ja on kulkenut täällä aina välillä. Sitten ei hetkeen näkynyt, joten epäilen, että on etsinyt tlaisuutta tulla takaisin. Tässä pennussa on niin paljon viitteitä siitä, että tuntisi meidät ja minut :smitten: ja ulkonäöllisestikin on paljon samaa.