Astro Foorumi

Uskotteko elämään kuoleman jälkeen? Minne sielu silloin jatkaa? Toiseen ruumiiseen? Taivaaseen?

Omasta mielestäni sielu siirtyy toiseen ulottuvuuteen. Sanokaamme sitä vaikka taivaaksi. Kun ihminen kuolee, tulisi mielestäni olla onnellinen että sielu pääsee sinne, missä hän ei tunne kipua tai nälkää. Ja jos kuollutta suree liikaa, sielu ei sinne lähdekkään, vaan se jää koska luulee että emme ilman sitä pärjää. Itse surin kuollutta isoisääni monta vuotta, hän oli minulle erityisen läheinen. Lopulta päädyin näkemään unia ja välillä illalla kun en ollut edes nukahtanut, kuulin isoisäni äänen, joka sanoi että Kyllä sinä täällä pärjäät, päästä minut menemään. Olen aina sielussasi, mutta en silmissäsi. Tämän jälkeen en ole minkään näköisiä yhteydenottoja saanut.
On toetenkin tärkeää, että muistamme vainajia. Mutta muistakaa heitä ilolla, eikä surulla, niin heidänkin on hyvä olla :angel: :angel: :angel:

Minä uskon elämään kuoleman jälkeen - oikeastaan tätä maanpäällistä taivalta voisi pikemminkin sanoa kuolemaksi! Onhan tämä niin rajoittunutta verrattuna siihen, millaista Oikeassa Kodissamme on!

"Et ole koskaan syntynyt, etkä koskaan kuole" Näin minulle kerran sanottiin. Koska jokainen on osa Alkulähdettä/Jumalaa, joka on ollut olemassa aina, periaatteessa yksikään sielu ei koskaan ole syntynyt, eikä koskaan kuole. Alkulähde on ikuinen, niin myös sen osaset.

Ihmisen oma ajatusmaailma vaikuttaa paljon siihen, millaiseen paikkaan hän kuoltuaan joutuu. Jos kuvittelee kauhuissaan helvetin hirveimmät lieskat, joutuu jollekin vastaavalle alatasolle, jossa on helvetinmoiset oltavat. Jos uskoo jäävänsä kiirastuleen, sitä jää odottelemaan sellaiseen paikkaan. Jos puolestaan on varma, että Taivaassa on ihania vesiputouksia ja hyvältä tuoksuvia kukkaniittyjä, löytää itsensä kuoltuaan sieltä.
Varsinkin näillä alatasoille vierailee korkeimmailta tasoilta sieluja/olentoja (oppaita, enkeleitä jne) tapaamassa alas pudonneita sieluja. Tarkoitus kuitenkin on, että sielu yrittää pyrkiä takaisin Alkulähteeseen. Ketään ei pakoteta pois näiltä alatasoilta, jos siellä viihtyy, mutta korkeimmat sieluolennot yrittävät kuitenkin lempeästi ohjata heitä ylemmille tasoille. Nämä ajatuksen luomat tasot kun periaatteessa ovat samaa illuusiota kuin tämä fyysinenkin maailma.

On totta, että jos kuollutta kaivataan liikaa, sielu ei pysty irrottautumaan tästä fyysisestä maailmasta, vaan jää roikkumaan siihen lähelle. Tästä syntyy kummittelu. Sielu voi myös itse jäädä roikkumaan, koska se ei tiedä minne pitäisi mennä, ei pysty luopumaan fyysisestä maailmasta tai ei välttämättä ole tajunnut kuolleensa. Sielu saattaa olla kummissaan, miksi rakkaat surevat häntä, tässähän hän seisoo heidän vieressään. "Miksei kukaan näe minua!" Ajallaan hekin siirtyvät kunnolla Toiselle Tasolle.

On aika ironista, että juhlitaan syntymää ja surraan kuolemaa. Kuolema on periaatteessa sielun syntymä ja syntymä sen kuolema. Syntyminen maan päälle tarkoittaa aina sitä, että sielu ei vieläkään ole vapautunut jälleensyntymän kierrosta, vaan sille on jäänyt karmaa suoritettavaksi. Vastaavasti kuollessa ihminen on maksanut karmansa (ainakin osan siitä, jos ei kaikkea) ja on taas lähempänä Vapautumista - ehkä tämä on viimeinen kerta sielulle maan päällä ja se saa jäädä Toiselle Tasolle.

Toinen Taso on kuulemma aika samanlainen kuin täällä meillä tämä fyysinen taso. Ajatus on siellä hyvin suuri voiman ja sielu voi rauhassa muovata itselleen mieleisen kodin, asuinympäristön ja vaatetuksen, jos se niin haluaa. Juuri saapuneet sielut viedään yleensä lepohuoneeseen. Eteenkin vanhat ihmiset pääsevät kuoltuaan lepäämään. Toisella Tasolla on sielujen oppikouluja, puistoja, temppeleitä, lampia... Kaikkea mitä voi kuvitella maan päälle, mutta huomattavasti seesteisemmin ja rauhallisemmin. Kaikkialla leijuu ihana Rakkaus.

Kun Sielu on viipynyt tarpeeksi Toisella Tasolla on aika katsoa, mitä se tekee seuraavaksi. Jos se on  vapautunut fyysisen syntymän kiertokulusta sielu jatkaa opintojaan Toisella Tasolla pyrkien kohti Alkulähdettä. Sielu voi halutessaan opiskella myös oppaaksi. Jos taas karmaa on vielä suorittamatta sielu laatii yhdessä viisaampien neuvonantajien kanssa seuraavan elämänsä elämänsuunnitelman - minne synnyn, milloin, millaiset vanhemmat minulle tulee, millainen on ruumiini, mitä karmaa pitää selvittää ja miten jne. Mukaan suunnitteluun liittyy myös toisia sieluja, joiden kanssa tällä sielulla on jotain sovittavaa. Esimerkiksi kaksi sielua voivat päättää, että synnytään maan päälle ja eletään puolisoina. Hankitaan lapsi niin nämä 3 muutakin sielua, joiden kanssa meillä on karmaa puolin ja toisin, voivat syntyä maan päälle lapsiksemme ja yhdessä hoidamme sopimuksemme pois. Tässä ehkä yleisin esimerkki  ;)

Onneksemme emme kohta enää kuole ollenkaan vaan olemme aidoilla teoillamme niitä Valo-olentoja, joita sanotaan enkeleiksi. Sillä Valokehomme tekee sen mahdolliseksi ja astraaliharhat jäävät sen jälkeen jokaiselta taa.  ;) :angel:

Odotan mielenkiinnolla milloin nämä valo-kehot tulevat meille. Mielenkiintoinen konsepti elää ikuisesti.

Peetu

Valokehommehan ovat jo paikoillaan eli niillä, joiden kuuluukin aloittaa sen Pohjolamme Valojen teot, koska muutenhan emme olisi edes voineet tehdä näitä tekoja, joille tehdään sen uudenlaisen tietoisuudenkin teot. Sillä nyt jo olemme eläneet lukuisien elämien verran tämän neljän ja puolen vuoden ajan, jonka esim. itse olen tehnyt kuoleman vain mielieni tasoilla, voidakseni uudistaa sen tekoja tietoisuuden korkeimmankin kerroksen saavuttamiseksi.

Ja vain sen tähdenhän ne valokehot tarvitaankin eli poistamaan ne vahingot, jotka tulisivat ilman sen uudistavia tekoja soluihimme, jos vain uudistaisimme tietoista mieltämme emmekä suojelisi psyykettämme sen Jumal-tietoisuuden viisaudenkin avulla, kuten nyt olen kertoillut olevan mahdollista myös sinulle, ptusan. Eli olemmeko jo NYT tehneet kehoistamme kuolemattomia sen valaistumaan valmiutemme tähden!

Sillä kuolematon elämä ei ole sitä, etteikö voisi ihmisestä siirtää elämäänsä myös muualle, sillä kehommehan tähänkin asti vain kuolivat, muttei enää ole tarpeenkaan nostaa tietoisuuttamme. Sillä kohtahan se on jo siinä mihin pyrimme eli Luojamme mielen teoissa.  :smitten:

Emme ole kuolleet koskaan. Olemme vain vaihtaneet nuhraantuneen "takin" uuteen.


 :smitten: :smitten: :smitten: :smitten:

Itselläni on ollut Natarajan kanssa hiukan samanlainen kokemus - paitsi että isäni ei pyytänyt päästämään menemään vaan hän vain on hiljalleen poistunut kuvioista.

Kyllä kai joku toinen taso on, niin vahvasti isä tuntui olevan läsnä - kuitenkin mielenkiintoista on että kun itse ajattelen kuolemaa - omaa kuolemaani, jotenkin en sitten kuitenkaan usko elämän jatkuvan henkilönä. Tämä on kovin vaikea ajatus.

Silti - TIEDÄN MITÄ JUURI KIRJOITIN! - suurinpiirtein kuukausi sitten istuin rannassa ja koska minulla oli aika vaikea tilanne erään asian suhteen ja voimat eivät tahdo riittää, niin kun katselin ulapalle ja aurinko teki sellaisia valovanoja pilvien läpi ja sitten tällainen valo osui minuun - minun oli pakko pyytää : hei isä (siis omani) jos olet siellä voisitko auttaa tässä, tarvitsisin vähän lisävoimia... Seuraavalla viikolla tapahtui pieni käänne asiassa ja se on ainakin jossain määrin menossa hyvään suuntaan.

:angel: :smitten:

Moikka  :)

Nyt tuo "koti" on niin lähellä, että sen näkeminen/tunteminen ei peitä kuin ohut, läpikuultava verho josta voi jo kurkata tuonne "toiselle puolelle"  :smitten:

Koti on lähempänä kuin koskaan ja pelkällä sydämmen pyynnöllä voimme siellä käydä kyläilemässä  :smitten:

Näin jokin aika sitten telkkarissa dokumentin, jossa oltiin voitu todistaa, että henkilö oli fyysisesti kuollut leikkauksen aikana, mutta sielu oli hengissä ja kyseinen henkilö oli pystynyt kuvailemaan tapahtumat leikkauksen aikana siitä selvittyään. Selittivät tapahtumaa, että ns sielu olisi äärettömän pieniä "atomeita" jotka pääsevät vapaaksi kehon kuoltua eli allekirjoitan kaikki edelliset ja hyvällä syyllä :)

Uskon ehdottomasti elämään fyysisen kuoleman jälkeen. Uskon melko lailla samalla tavalla kuin AthaMaaritkin.

Minäkin ehkä (?) uskon samoin kuin AthaMaarit.  :-\
Työstän näitä asioita vielä päässäni. Hassua, että juuri viime yönä nukkumaan mennessämme keskustelimme näistä asioista mieheni kanssa. Kerroin hänelle omia ajatuksiani, keskustelimme mieheni äidin miesystävän kuolemasta ja hän kertoi mitä itse ajattelee kuolemasta, elämästä, sielusta jne.

Jännittävää oli, että vaikka hän vähän hymähtelee minulle näiden astrologia, tarot ja muiden "vouhotusten" takia, niin ei hänenkään uskomuksensa perustunut kristinuskon käsitykseen kuolemasta. Kuten olen siis luullut, että hän eniten uskoo siihen. Hänelle kun on kuitenkin ollut tärkeää noudattaa kirkon "riittejä ja rituaaleja". Hänen käsityksensä olivat yllättävän lähellä omiani.

Yleisestikin aihe on kiinnostava. Kuolema ei ole koskaan pelottanut minua, tosin tuon AthaMaaritin uskomuksen mukaanhan kuolemaa ei ole. Mutta tämä elämä kuitenkin päättyy, eli elämä tässä muodossa ei jatku sen jälkeen kun fyysisesti kuolemme. Vaikka sitten sielumme jatkaa matkaa muualla. Minusta kuolema sanana kuitenkin kuvaa hyvin tämän elämän päättymistä, sillä mitään emme täältä mukaamme saa, muutakuin ehkä muistot ja kokemukset. Mutta emme rakkaitamme, ystäviämme tai varsinkaan mitään materiaa. Korjatkaa jos olen väärässä. En ole kauheasti perehtynyt näihin asioihin, sillä olen kuitenkin pitänyt keskittymistä tähän elämään tällä hetkellä tärkeänä. Asia kuitenkin kiinnostaa.  :)

Jaa-a. Sen kun tietäisi ja sen luulisi tietävän. Ainakin tyttöystävä on kommentoinut jotain muutoksia. Mutta tunnen itseni itsekseni ja en näe mitään muutoksia. Kuin lisääntyneet päänsäryt muut kolotukset ruumiissa. Onneks tosin eivät päänsäryt ole niin rajuja kuin hetki sitten.

p

P.S. ja kaikille tiedoksi, mua voi nimittää sitten Peetuksi ptusan:n tilalla.

Taivaaseenhan minä.. kun isomummuni kuoli, jotenkin vain tiesin hautajaisissa, että sinnehän se mummu liihotteli..

Kun delaan niin varmaan alkajaisiksi tietoisuuteni hajoaa, ellen sitten tule olemaan yksi niistä onnettomista jotka on kuolleinakin vielä tietoisia, mutta ominaisuuteni säilyvät fysikaalis-kemiallisessa muodossa ainakin muiden ihmisten DNA:ssa sekä ainakin ulottuvuudessa 4. Tuona aikana en kyllä ainakaan ajattele tai koe mitään koska fyysiset edellytykset sellaiseen puuttuvat. Päädyn sellaiseen tilaan, jossa vallitsee ainoastaan multiversumi kokonaisuudessaan ja jossa en ole edes olemassa ennenkuin kosminen laskin suorittaa virkaani toimittavan laskun, joka on aika hemmetin pitkä. ::)

Tuon minä allekirjoitan ihan täysin! Kotonamme on tapana päivitellä kitsaita ja rahanahneita ihmisiä sanomalla, että "turhaa sitä rahaa on säästellä, ei sitä kuitenkaan saa hautaansa mukaan"  ;) Ehkä sanonta on ollut myös eräänlainen lohdutus sille, kun meillä ei koskaan ole rahaa - toisaalta siinä pilee hyvin materiaalisen maailman ja henkimaailman ero. Materia jää tänne, kun sinä henkenä kuoltuasi poistut henkimaailmaan.

Materialisesti ajateltuna kuolema pelottaa minua vain siinä mielessä, että joudunkin lähtemään täältä kesken kaiken! Elämäntehtäväni jää puolitiehen, karmat maksamatta ja läheiseni surevat ihan turhan takia. Sieluhan voi joutua keskeyttämään elämäntehtävänsä, jos ihmiskunta päättää esim. kehittää sodan tai sitä kohtaa äkillinen epidemia (esim. Musta Surma). Siksi äkkisestään kuolleilla on niin kiire takaisin maan päälle jatkamaan kesken jäänyttä tehtäväänsä - tämä näkyy eteenkin syntyvyystilastoissa, jotka pomppaavat aina pilviin sodan tai pahan epidemian jälkeen. Myös itsemurha katkaisee sielun elämäntehtävän ja karmanmaksun.
Itse olen joutunut useammankin kerran poistumaan täältä noin äkkiseltään kesken kaiken. Seuraavaan elämään olen siis saanut eräänlaista extraopittavaa ja - hoidettavaa. Tiedän olevani jo lähellä fyysisestä kiertokulusta vapautumisesta ja tämä lisää paineita kuoleman suhteen - nyt ei saa munata, ei saa joutua lähtemään toiselle tasolle liian aikaisin. Älä tule sota tai kauhea tauti!  :o

Joku täällä puheli myös siitä epäuskosta, että sielu jatkaisi persoonana kuoleman jälkeen. Minua vaivaa ihan sama tunne! Toisaalta pitäisi erottaa Persoona ja Sielu toisistaan. Jokaiseen elämään ihminen saa erilaisen Persoonan, mutta Sielu itse pysyy samana. Tiedän eläneeni joskus siellä ja täällä, mutta toisaalta on vaikeaa sisäistää, että se todellakin olin minä.

Mä taas olen täysin ja ihan erimieltä.
Sillä kyllä mukaan saa rahaa ja rakkaita mutta ei ajatuksiaan.


Aha siis silloin kun mies palaa naisten pariin pitkästä aikaa niin kamalaan himotukseen ja panetukseen on syy kuolleissa sieluissa jotka haluavat takaisin tänne?
Miksi ei sodat yms itsemurhat ole myös sielunsuunnitelmaa?
Mitkä kriteerit ratkaisee nämä asiat?

Voiko niitä valokehoja käyttää housuna?
Koska mun farkut aukeaa jo reisistä ja mähän en uusia osta...
Ja mä voisin ottaa vähän enemmän että takin niistä kans, mut periaattessa en halua samaa väriä.
Jos ei se oo mustaa..

Saavatko mustat ihmiset valokehoina sukelluspukuja?

Rahan ja rikkauden voi ottaa mukaansa takertuvana
kiintymyksenä...

Sielu, miten mielenkiintoinen aihe. Suruksenne sanon
sen mitä buddha aikoinaan lausui, "mitään pysyvää minää ei ole"

Tosta "saamisesta" en tiedä persoonan kohdalla, Jokainen
pikemminkin muodostaa sen tietämättömyydestä joka johtaa
sen tekemiseen. Sen tekeminen johtaa tietoisuuteen minästä.
Tietoisuus johtaa nimeen ja muotoon (dualismi, erottelu). Se aiheuttaa
kontaktin. Kontaktista muodostuu tuntemus. Tuntemus johtaa
haluun. Halu johtaa takertumiseen (viha, ahneus, ylpeys). Takertuminen aiheuttaa olemassaolomme.
Olemassaolostamme synnymme. Syntyminen aiheuttaa kärsimystä ja huolta,
surua ja sairautta, vanhan iän ja kuoleman.

http://www.buddhanet.net/wheel1.htm

(http://edition.cnn.com/EVENTS/1997/star.wars.anniversary/where.are.they/yoda.lg.jpg)

Vai on se näin... Jos sisäinen näkemys ja ajattelu ei eroa ulkoisesta todellisuudesta, on niistä kiinni, ei ole mitään
´ei mihinkään´ pääsemistä. Sillä lähtökohta ei eroa maalista. Jos on ehdoton ykseys,
miksi olisi siis tarpeellista antaa lääke kärsivän mielelle & keholle jos itsen kärsin ja myös toinen kärsii. Jos lopputulos on sama, koskien ykseyttä.
Onko kyse erottomattomuudesta
vai erillisyydestä?

Se minkä jokainen kokee kallisarvoiseksi sydämessään, on varmaan onnellisuus.
Miten oikea pyrkimys sitä kohden on, riippu jokaisesta itsestään ja miten oikeaan suuntaan lähtenyt tavoitteillaan. Miten tyhjän päälle voi rakentaa mitään? Miten rakennus
pysyisi maan päällä ellei sillä olisi pohjaa? Jos pohja on heikko, rakennus luhistuu.
Ei mihinkään voisi siis näin ottaen rakentaa ainoastaan ei mitään. Jonka hyöty muille on:
Ei mitään.
Mieli on myös ajattelu väline, sydämestä lähtee puhe ja kehosta teot.
Ellei ajattele mitä tekee, miten voisi olla viisautta ilman ajattelua.
Mieli on myös tarkoitettu kasaamiseen ja purkamiseen kuin rakentamiseen ja pystyttämiseen. Jos sinä haluat rakentaa jotain, tuhoat myös samalla. Kun tuhoat, myös rakennat siinä. Onko suunta oikea, riippuu jälleen tietämisen tasosta ja muistista.
Viisas kitkee rikkaruohot tieltä pois että voisi kasvattaa yrttejä. Kun kasvattaa yrttejä
on tarpeellista hävittää haitalliset juuret pois kasvamiseen tarkoitetulta maalta.

Ykseys ei ole olemassa
Erillisyys ei ole olemassa

Asioiden toiminnan oivaltaminen riippuu täysin siitä,
näetkö asiat sellaisina kuin ne ovat.

Luoja, kiitän sinua. Onneksi joku kääpiö on keksinyt nominalismin. :smitten: Ryhtykää jokainen nyt heti filosofiksi/kirjailijaksi.

Tottakai minä uskon kuoleman jälkeiseen elämään ja minä olen sitä mieltä, että ehkä synnymme uudelleen  :).Se millaista elämää elämme johtuu siitä, mitä olemme itse valinneet  :).Kaikki ihmiset eivät ymmärrä kaikkea täällä maailmassa ja koska elämä on oppimista, niin ainahan me koulun penkille halutaan, kun jokin asia tosissaan kiinnostaa  :).Uskonkin , että kaikki erilaisia ihmisiä ymmärtävät ovatkin  jo käyneet monta koulua läpi  :).Kun eräs todella läheinen ihminen kuoli lähes 6 vuotta sitten, olin töissä illalla ja itkin ja seisoin ulkona katsoen kuuta taivaalla ja pyysin, että "kerro minulle että sinulla on hyvä olla?" Heti pyyntöni jälkeen taivas oli hetkessä täynnä revontulia jotka tanssivat ja näky oli niin uskomaton, että vastasin vain ,Kiitos! En ennen sitä tai sen jälkeen ole koskaan nähnyt taivasta niin täynnä revontulia   :) No kun aikani joskus koittaa saan vastauksen siihen onko luuloni totta  :)

En tiedä yhtään että mitä voisi olla kuoleman jälkeen. Minulla on sellainen tunne että saatan jäädä tänne. Haluaisin niin kovasti nähdä mitä maailma on miljoonan vuoden päästä, millaisia me olemme.  :)

Minua harmittaa suunnattomasti ihmiselämän rajallisuus vaikka ymmärän että sekään ei olisi hyväksi jos emme koskaan kuolisi.

Turha surra mitään, kun maailmankaikkeuskin loppuu ja alkaa aikanaan vielä alusta. :) Ok, harmittaa kun en tiedä saanko olla koskaan suunnittelemani avaruusolio. Sen kehittäminen on joka tapauksessa parasta mitä olen tässä elämässä saanut aikaiseksi. :laugh:

Varmasti ne suuremmalta osin ovatkin valittuja - ihmiset tarvitsevat sotia ja kärsimyksiä ymmärtääkseen, mitä rauha on. Jokaisella asialla, paitsi Alkulähteellä, on kaksi puolta. Elämän Ying ja Yang.

Ja mitä tulee tuohon miesten himoon ja panetukseen, niin tokihan siihan puuhaillessa lapsia syntyy, mutta! Niin kauan, kun sielu päättää, ettei tule maan päälle, tämä pariskunta saa maata keskenään niin paljon kuin halua. Lapsia ei minusta "synny vahingossa". Vahingon tapahtuminen johtuu minusta vain kahdesta seikasta : joko käytettiin ehkäisyä ja sielu vain yksinkertaisesti päätti sopimusten mukaan tulla maan päälle, tai ehkäisyä ei käytetty ja joku sielu sai näin ollen tilaisuuden tulla maan päälle helpommin. Jokainen sielu valitsee itse syntymäaikansa ja vanhempansa. Yleensä lasten ja vanhempien kesken asia on jo sovittu ennen kuin vanhemmat syntyvät maan päälle.
Sanoisin siis, että esimerkiksi ikävillä(?) teiniraskauksillakin on tarkoituksensa.

Täytyy muistaa aina tällaisesta keskustellessa, että ihmisillä on aina vapaa tahto. Lapsisielut ja nuoret sielut luovat karmaa, joita he sitten alkavat maksaa takaisin kypsässä ja vanhassa sieluniässä. Jos sodasa otat sotivangin ja hakkaat hänet kuoliaaksi, kyse ei välttämättä ole siitä, että sielu valitsi tulla hakatuksi sinun toimesta - jos olit lapsisielu tai nuorisielu teit itse tuon valinnan, eikä sillä ollut mitään karmallista syytä. Vasta tapahtuman jälkeen siitä tulee karmaa.

Kypsät ja vanhat sielut saattavat myös luoda karmaa omilla valinnoillaan. Lähinnä kyse tässä tapauksessa on karman maksamisen lykkäämisestä tai siitä kieltäytymisestä. Otetaan esimerkiksi vähän ikävämpi tapaus: kaksi sielu ovat päättäneet olla seuraavassa elämässä äiti ja lapsi. Lapsen rooliin tuleva sielu haluaa käydä läksynsä läpi vammaisena lapsena ja äidin rooliin tuleva sielu haluaa maksaa karmansa tälle lapseksi syntyvälle sielulle auttamalla häntä mahdollisimman hyvin. Näin käy. Lapsi on hyvin vaikeasti vammainen, äiti köyhä ja aivan lopussa. Lopulta hän ei enää jaksa vaan tappaa lapsensa ja itsensä säästääkseen heidät kärsimyksiltä. Karma jäi maksamatta molempien osalta. Jos äiti taas ottaa hengen lapseltaan, luo hän lisää karmaa heidän välilleen.

Itsemurha ei minusta ole koskaan sielun valinta. Se on vapaan tahdon asia, haluatko tappaa itsesi vai et. Itsemurha hidastaa henkistä kehitystä ja tuo seuraavassa elämässä eteesi aivan samat ongelmat, vielä pahempina, joiden takia itsesi tapoit viime elämässäsi. Läksy käydään läpi niin monesti, kunnes selviät siitä tappamatta itseäsi.

Näin minä ymmärrän vastaukset noihin kysymyksiin  :smitten: Toisaalta, yritänhän tässä selittää järkiperäisesti asiaa, joita edes Mestarit/Oppaat kanavoidessaan maan päälle eivät oikein tahdo osata selittää niin, että mahdollisimman moni ymmärtäisi heidän näkemyksensä.

"Koskaan ei saisi ajatella järkevästi!"  :D ;D

Niin kai.
Mä en vaan ymmärrä kun itse en jaa asioita.
Esim tuolla tavalla että kaikella on suunnitelmansa, ilmeisesti silloin on asioita jotka ovat kaaottisia? Koska jos ei olisi niin silloinhan ei tarvitsisi mitään suunnitelmia.
Toisin sanoen jotain hyvää ja sitten jotain pahaa.

Ja tuo, että ihminen on jakaantunut: sielu-vapaa tahto; ego-intuitio.


Tuo esimerkki ei oikein hyvä koska ei oikeassa elämässä ole niin että kukaan olisi täysin yksin tai kaksin.
Tuossa siis täysin eristyksissä kaikista muista ja noin vain karmallisia toisilleen.

Ja karma alkaa kuulostaa todella paljon vain kaikkien kärsivien lohduttelulta.
Sitä se jeesuskin harrasti.

Yhtä hyvin voi sanoa että jokainen teko on karmaa, sen maksua tai sen tekemistä, tämäkin läpätys minulla nyt.
Kaikki on sielun suunnitelmaa, sielun joka ei sitten ole minä.
Vaan sielu joka ohjaa minua, olen orja.

Kartoilta näkee kaikkea. :idiot2:
Jokaisen kartalta pitäisi muuten pystyä laskemaan seuraava syntymähetki, ihan tosi. En enää muista miten pääsin tulokseen mutta siihen liittyi nataalikartan, progekartan ja transiittien kombon kierrättäminen nataalikartan arabialaisille pisteille. Tosin en tule ilmeisesti tietämään olinko oikeassa; edellisessäkin elämässäni (jolloin olin :aurinko::neitsyt:) tein nykyisen karttani sijainneilta ja aspekteilta kuulemma muuten ihan oikein mutta tulkinta meni pieleen. :P

Pieleen vai?
Otitko piin mukaan?
Koska karttahan on pyöreä.

Aivan, siinä yksi elämän ja elämisen pointteja  :coolsmiley: Karman lisäksi kerätään myös kokemuksia tästä fyysisestä maaimasta.

Sanotaan, että mitään ei ole loppujen lopuksi päätetty Sinun puolestasi. Olet Itse luonut Itsesi elämänsuunnitelman ja päätät Itse, noudatatko sitä. Voit olla, mennä ja tulla vapaasti tässä maailmassa, tehdä mitä haluat - ei sinua siitä rangaista. Karmahan ei ole rangaistus, se on oppiläksy tai sielun julkinen anteeksipyyntö toiselta aiemman pahan teon takia. Ihminen muuttaa karmaansa joka hetki. Jokainen luo Itse oman karmansa ja päättää Itse kuinka maksaa sen takaisin. Tämä ei varmastikaan lohduta niitä, jotka eivät asiaa tiedä/usko ja joilla elämä menee päin sitä itseään, mutta he ovat Itse valinneet osansa: joko osaksi elämänsuunnitelmaan tai omilla vapailla valinnoillaan täällä maan päällä.

Elämänsuunnitelman tarkoitus on helpottaa karman maksamista, asioiden oppimista ja elämän kokemista Sinulle parhaalla tavalla. Sinulla on vapaa tahto kieltäytyä sen noudattamisesta: olet kuin oppilas luokassa, joka ei tunnilla halua keskittyä omaksi hyväkseen tärkeään aiheeseen vaan puuhailee ihan muuta. Opettaja ei rankaise oppilasta tästä, mutta oppilas ei pääse tunnilta seuraavalle, ennen kuin hän on malttanut kuunnella ja keskittyä asiaan. Oppilas saa viettää luokassa ihan niin pitkän ajan kuin haluaa - asiaan keskitytään vasta sitten, kun oppilas malttaa näin tehdä.
Ja mitä vanhempi sielu, sen vähemmän ja sen lyhyempiä oppitunteja. Enemmänkin voisi puhua valinnaisaineista  ;) Tämä on vain yksi esimerkki asiasta, näin minä ymmärrän sen.

Sanoit, että on olemassa Hyvää ja Pahaa. Jokainen näkee maailman eri tavoin. Minä näen asian niin, että ei ole olemassa mitään "Pahaa" tai "Väärää". Ne ovat vain kulttuurin, moraalin, yhteiskunnan ja kanssaihmisten määritelmiä tai omia karmanvelkoja (ja korostan edelleen, että niitä ei anneta sinun kiusaksi vaan avuksi, vaikkei se siltä tunnukaan juuri sillä hetkellä) Kaikki on Alkulähdettä, eikä Alkulähteellä ole vastakohtaa. Se on Kaikki. Ihmiset tarvitsevat vastakohtaisuuksia, jotta he ymmärtäisivät asiat paremmin. Miten tiedämme, mitä on ilo, jos emme koskaan ole olleet todella surullia? Ymmärtävätkö ihan ökyrikkaat miten rikkaita he todella ovat, koska eivät ole koskaan olleet köyhiä tässä elämässä? Kuinka voimme tietää, mitä on rehellisyys, jos meitä ei ole joskus petetty? Sitä oppii arvostamaan positiivia asioita, kun kohtaa niiden negatiiviset ääripäät  ;)

Ehkä keskustelu Jumalasta (Alkulähteestä) on ihmisille niin vaikeaa, koska sille ei ole vastakappaletta. On vaikeaa käsittää, että se vain on ja on aina ollut ja tulee aina olemaan. Syntymän vastakohta on kuolema - miten Jumala voi vain olla, olisihan sen pitänyt syntyä ja pitäähän sen kuolla joskus... Minun vastakohta on Sinä - Jumala on sekä minä että sinä, me ja he.. miten se on mahdollista...

Tällaista ihme filosofista pohdintaa näin aamutuimaan  ;) En yritä käännyttää sinua, Ivan, mihinkään. Tiedän, että ajatusmaailmasi on juuri sopiva sinulle eikä kukaan voi sanoa toiselle, että "Näin tulee ajatella!" Halusin kuitenkin tuoda omia näkemyksiä esille - ehkä ne avaavat sinulle uusia ovia ja antavat lisää pohdintaa. Kysely ja kyseenalaistaminen on vain hyväksi, ei kaikkea pidä purematta niellä  ;D Lisäksi teet meille "elämänfilosofeille" haasteita pistämällä meidät pohtimaan ja selittämään ajatuksiamme. Se vahvistaa myös meitä  :smitten:

No ei vaan pointti oli siinä että teille jeesuksille kaikki on ikävää ja kärsimystä.
Niin ja takaisin maksua.

Kuka sanoo?
Entäs kuka sanoo toisin?
Mistä tiedän keneen luottaa?

Järjestelmällisyys kuuluu mieleen, kuten ajatukset ja egokin.

En vaan päättelin tekstistäsi.
Lue, äläkä kerro mitä tarkoitin.

Noh missä tässä muka jumalasta keskusteltiin?
Liity tähän mitenkään.

En minäkään yritä käännyttää.
Ja olen varma että kunhan vielä vanhenet niin kyllä sinä vielä joskus ymmärrät.
Ja ehkäpä silloin ajatusten tilalla on hiljaisuus. (hymiö)

Noh noh, eipäs mennä hekilökohtaisuuksiin arvostelemalla fyysistä ikää  ;) Sillähän ei ole mitään tekemistä henkisen iän kanssa. Voisin melkein sanoa, että tuollainen yleistäminen on loukkavaa : "Hän ei ole kuin tuon ja tuon ikäinen - ei hän voi tietää mitään tai ymmärtää elämää. Olenhan minä fyysisesti vanhempi, kokeneempi ja näin myös fiksumpi, pakostakin"  :-[

Toivotan samaa myös sinulle! Kasvaminen (eli vanheneminen) kaikella tapaa on tärkeä asia.

Kuollut Kala:

Jakomielitaudista tulikin mieleen - entä jos sielun suunnitelmaan kuuluu elää elämänsä skitsofreenikkona. Olen miettiänyt vuosia mitä ne toiset persoonat pään sisällä silloin ovat?  ??? Joku sanoi, että kyseessä olisi liikaa avautunut kurkkuchakra, josta entisten elämien persoonat (joita olemme joskus fyysisesti olleet) pääsevät huutelemaan omiaan. Vihamielisiksi ne tekisi se, että ne olisivat kateellisia tämän elämän persoonalle. Periaatteessa ihan uskottava selitys, mutta toisaalta... en oikein usko siihen, että entisestä elämästä siirtyisi koko persoona mukaan tähän elämään, vaan tärkeimmät kokemukset, opit ja velat.

Sinulla oli hyvä näkemys karmaan (ja asiaan yleensä), joten kun nyt otit asian esille, haluaisin kuulla myös sinun näkemyksesi asiasta..  ;)

... vai olenko minä ainoa joka vaivaa päätään tällaisella?  :D

No sillä tavalla, että sanotaan kun kärsit niin se on karmaa.
Sinun on täytynyt olla huono ihminen joskus aiemmin.
Älä vain herää katsomaan kärsimykseesi syitä omasta päästäsi yms.

Karma olkoon mutta minulla kiinnostaa missä tilanteessa ja missä mielentilassa tai tilattomuudessa voi varmuudella sanoa "se on karmaa".

Ehdotus;
Mielen ja emootioiden, suvulta toiselle siirrettyjen traumojen, yhteiskunnallisten ulkoisten arvojen, moraalin yms alaisuudessa...kaksijakoisuudessa 'hyvään ja pahaan', siellä toimii ns.'karma'.

Muutoin ollaan yksinkertaisen syyn ja seurauksen alaisena, joka on tässä ja nyt. Vailla arvottamista ja jakoa 'hyvään ja pahaan'.
 :)

Totta, Omnima! Sielun kuuluu kokea myös itsemurhakuolema, sillä kokemuksien kerääminen on osa sielun tehtävää maan päällä. Tarkoitinkin, että en näe oikeaksi sitä, että jo kerran koettuaan itsemurhan ja ymmärrettyään sen, sielu voisi tehdä sen toiste ja saada siitä hhhmm... lisää henkisen kehityksen plussaa. Ehkä toinen itsemurha avaa sielun silmät ja Toiselle Tasolle päästyään se ajattelee "Ai hitto, nyt muistinkin miksi tätä ei olisi saanut tehdä!"  :D ;D Itsemurhakuoleman kokemuksen jälkeen käsittääkseni sielu ei enää ns. hyödy tästä, vaan sille kerääntyy lisää ja lisää suorittamatonta karmaa, joka voi ilmetä erittäin raskaana maanpäällisenä elämänä.

Fatalismia sanon ma.

Kuollut kala=elephanti?

Ja nyt jos kaikki on karmaa niin mitä väliä sillä enää on?

Entäs jos se onkin OK kolmannella tasolla?

(Ah niin, ja Toinen sanassa "Toinen Taso" ei kuvaa lukumäärää vaan toista paikkaa.  Ei siis 2. Taso vaan toinen taso.  ::))

Heips!

Uskon jälleensyntymiseen, siinä elämien välillä sitten vietetään aikaa toisilla tasoillakin. Sielu jatkaa kiertoaan, kuolemaa ei ole. Fyysisen tason "kuolema" on vain sielun muuttuminen toiseen muotoon ja uusi syntymä jälleen tällainen muutos.

"Usko" on kyllä hieman hankala sana minun enää käyttää tässä yhteydessä, olen muistanut melkoisesti pätkittäisiä asioita menneistä elämistäni.

t. Eklektikko

Buddhalta joskus kysyttiin sen jälkeen kun hän oli ilmoittanut
"Siirryn pari-nirvanaan 84 v ikäisenä, jos joku haluaa että
elän pidempään. Kertokaa ihmeessä"
Viimeinen osa kuitenkin jäi kuulematta eräiden sattumien summasta. Joka
oli karmaa.
Myöhemmin henkilö, joka oli kuullut alun. Meni kysymään Buddhalta:
"Mikset tapa itseäsi niin sinun ei tarvitsi odottaa luonnollista kuolemaa
vaan voit siirtyä heti pari-nirvanaan"

Buddha siihen tokaisi pyhässä viisaudessaan: "Olen vain työmies, joka tekee
töitä ja odottaa palkkapäiväänsä."

Mä luotan siihen että elämä jatkuu uutena hahmona,ja siis synnymme uudelleen aina siihen asti kun olemme maalliset asiat oppineet ja virheemme korjanneet.Luotan satasella että jokainen ihminen on uudesti syntyvä ja kun hän sitten joskus ei enää maan päälle saavu,niin silloin on kaikki koettu ja hänen sielunsa on jäävä taivaan elin kaartiin. :smitten:

Siinä kaunis ja simppeli yhteenveto tästä asiasta  :smitten: Samalla linjalla olen itsekin, ja varmasti meistä suurin osa täällä.

Kun näitä ajatuksia päässäni pyörittelin, niin tulin siihen uskoon että kun ihminen kuolee, siirtyy hänen sielunsa taivaaseen tai tuonpuoleiseen tai miksi sitä haluammekaan nimittää. :angel:  Siellä sielu vielä jatkaa kasvuaan, kunnes on valmis syntymään uudelleen. Tuskinpa monenkaan meistä sielu olisi valmis samantien pomppaamaan eri elämästä suoraan toiseen.
Uskon, että myös sielun vielä maan päällä olevat ystävät tarvitsevat häntä surutyön loppuun viemiseksi jonkun aikaa hänen vielä ollessaan taivaassa.   :smitten:

Siis jos ihminen siis elää uudelleen ja uudelleen, miksi maailmassa on enemmän ihmisiä kuin koskaan?

Siis onko elämien määrä maapallolla vakio? Siis tuleeko lumileopardista ihminen lopulta? Olenko minä ollut mammutti noin 1000 elämää sitten?

Kuinka täältä poistutaan ollaanko menossa kohti nirvanaa? Olenko minä menossa kohti nirvanaa kun en usko eläväni minuna enää uudelleen, mutta käyn "keskustelua" kuolleen isäni kanssa?

Olin kerran alun kolmatta päivää tajuttomana ja kun heräsin, en olisi halunnut, olin valkeudessa - tyhjyydessä ja se tuntui hyvältä paluu jotenkin työläältä.

Äärettömästi sillä ei oikeastaan ole paljon
väliä.. Sillä siinä ajateltuna se on vain hetkinen kun kaikista
tulee buddhia kun kaikki ovat jo buddhia.
Suhteellisesti siinä menee enemmän tai vähemmän aikaa.
Mitä vähemmän, sen parempi koska silloin pystyy olemaan huomattavasti
paremmin muille hyödyksi puhtaassa myötätunnossaan.
Sanotaan, esimerkiksi Hänen Pyhyytensä Karmapa, hän voisi hyvin
jättää jälleensyntymättä, miksi hän ei tee sitä?
Koska hänestä on enemmän hyötyä täällä tuntevia olentoja kohtaan
omalla toiminnallaan. Silti, hänkin harjoittelee päivittäin, oppii opettajiltaan.
Jos ajattelee "minä osaan jo kaiken, minä olen oppinut. Minun ei tarvitse
enään tehdä yhtään mitään"
Niin siinä on iso minä. Itsekeskeisyys sekä ylpeys
estää kehittymästä.

Näin minäkin sen olen käsittänyt ja on edelleen paljon sieluja jotka inkarnoituvat vaikka
oma ns karmakierto on loppunut/täytetty, on paljon muutakin oppimista ja hiomista tuonkin jälkeen  ;D ;D

Voi hyvin ottaa sellaisen asenteen, että olemme ikuisesti olemassa ja ikuisesti opimme, jos ei muuta, opimme miten opetamme muita :smitten:

Palvelualan ammatti, tämä homma, kaikin puolin  ;D

Tiedän olevani jo lähellä fyysisestä kiertokulusta vapautumisesta ja tämä lisää paineita kuoleman suhteen - nyt ei saa munata, ei saa joutua lähtemään toiselle tasolle liian aikaisin. Älä tule sota tai kauhea tauti!  Shocked

*Minäpä mietin sellaista. Ok kaikki olivat yhtä ennen kuin alkoi jälleensyntymät ja se että jotkut sielut rakastavat toisiaan ikäänkuin enemmän kuin toiset (koska on ehditty tuntea joissain elämissä). Mutta. Ihan aikojen alussa. Eikö jumaluus todella voinut oppia kaikkea ilman maanpäällistä jaksoa. Kysytty ennenkin mutta  silti. Eihän alussa VOINUT olla sen paremmin karmaa kuin erillisyyttäkään. Kaikki oli yhtä. Miksi on paras "oppia" jakaantumalla ja unohtamalla ja vaikka tuottamalla kärsimystä "itselleen"? > jolloin tarvitaan "karmisia" tai "dharmisia" suhteita, joissa "opitaan", mitä siis, ei ainakaan rangaistuksia, vaan tekojen seuraamuksia ja "sopimuksia". Tai sitten ei toteuteta näitä. Eli luodaan kansat, kansanluonteet, kansanmurhien mahdollisuus (en sano että sodat luodaan) ja koko sekamelska, vain SIKSI että joku päivä muistettaisiin tämän olevan.. piip- ei-todellista ainakaan..

Onko kyse opista vai leikistä?

Minusta ei ole kiire pois täältä, koska taivaassa sitten toisaalta kaikki on yhtä ja samaa. Ok on valo ja henkisyys ja rakkaus, mutta ei toisaalta ole planeettoja+galakseja. Tai alemmilla tasoilla on planeettojen vastinkappaleet jne. Olishan se toisaalta yksinkertaisempaa ilman rajoja ja aineellisia rasitteita. Mutta - ei olisi elämäntarinoita, urheiluja, paikkoja.. olisiko vain valomeri. Miten sen oikein mieltää.. voisihan se olla kiva mutta olisko yksitoikkoista? Vai onko täällä yksitoikkoisempaa esim suhteiden alut ja loput, kun itsellä ainakin kaksoisliekki on jo siellä taivaassa. No miksi en halua ylösnousta enempää..

edelleen jos tuossa on kaikki pähkinänkuoressa, se on jotenkin .. yksioikoista. Tai siis onko liian simppeli syy luomiselle ja tuhoamiselle. Tämä on häirinnyt jo jonkin aikaa.. sitä kai etsii vielä vähän nerokkaampaa syytä kaikelle.

???

Tuonhan voi hoitaa "kaahaamalla" läpi ja olla taas taivaassa, mitä se sen kummempaa on kuin että on muistettu ykseys ja takataskussa vaan on enemmän kokemuksia.   8)

Hieno nähdä tämän aiheen karman kypsyminen kolmen vuoden päästä,
ihan henkilökohtaisten todellisuustarkastusten kannaltakin.

On ehkä liian jyrkkä ajatus pitää jokaista uskontoa, jossa ei käsitellä kuolemaa
ja huonoimpia olemassaolon tiloja varteen otettavana todellisuutena, onttona friteerauksena.
Se on kuitenkin oma ajatukseni ja koen, että minulla on siihen oikeus kuten kaikilla on
oikeutensa nähdä unia - halusivat ne niitä tai ei. Unenkaltaisuus on osittain myös sitä, että
apinalauman johtaja huomaa Kuun heijastuksen lammessa ja pyytää kaverinsa paikalle kantamaan
sen kotiinsa. Porukka kiipeä oksaa pitkin yhä lähemmäs ja lähemmäs kunnes oksa katkeaa.
erm.. no ei ollut ehkä paras vertauskuva  ;D

Aluksi kun tutustuin buddhalaisuuteen, oli vaikea hyväksyä sitä tosiasiaa että kaikki
tunteet joihin kuuluu "minuus" aiheuttaa kärsimystä. Myöhemmin se on auttanut ottamaan
asiat paljon rationaalisemmin - tunneherkkyys on vain pieni osa historiaa. Ja toisaalta,
tonglen harjoitukset ovat puhdistaneet karmaa siinä määrin että tämä erottelu "sinä" "minä"
on kuvitelmaa, kun oppii hyväksymään yhden osan - ymmärtää myös toisen.


Ei ainakaan leikistä. Mipham osoitti, että jos menet sanomaan ristiriitaisen tunteen vallassa olevalla
henkilölle "kaikki on tyhjyyttä jäbä" hän todennäköisesti v@£@uuntuu. Joten vaikka me ymmärtäisimme kansanluonteiden ja maiden olevan vain kollektiivisia leimoja, se ei auta paljon jos toinen osapuoli
uskoo niihin ja hänellä on tykki kädessä. Tai ehkä voimme uniminällämme ottaa  vastaan hänen uniluodin.

Buddhalaisuuden näkemys on aika tyly. Mikäli et ole tehnyt toivomusrukouksia elämäsi aikana,
et tule kohtamaan opetuksia, opettajia tai harjoituksia seuraavassa. Ja on paljon todennäköisempää, että
ihmiselämäsi jälkeen tulet vajoamaan alempiin olemassaoloihin, joissa kukaan ei voi auttaa sinua.
Kaikki tämä johtuu vääristä näkemyksistä, vihasta, tietämättömyydestä jotka liekehtivät tänä aikakautena.