Astro Foorumi

Tunnen muutoksen, joka on kytenyt sisälläni kauan. Se osa minusta, joka on lähinnä sieluani, on tunkemassa kuoren alta esille ja feikki-minuuteni alkaa rapistua...

En tiedä olenko tyhmä vai mitä tämä on.

Tajusin vain äsken, että mun pitää jättää tämä koulu kesken. Tämä koulu, mikä antaisi mulle ammatillisen tutkinnon pohjalle, jotta voisin lähteä opiskelemaan jotain parantamiseen liittyvää.

Voisin minä ilman pohjaakin lähteä. Suorittaa lääketieteelliset kurssit jossain muualla.

Nyt vain tuntuu, että "menen hukkaan" jos pyörin tässä koulussa vielä pari vuotta tietäen, että en ikinä tule tekemään töitä sairaanhoitajana.

Mitä tämä tarkoittaa? Sitä että tuotan pettymyksen kaikille muille paitsi itselleni. Olisin yhtäkkiä työtön joka ei opiskele. Juuri siksi tuntuu siltä, että minun on niin tehtävä. Seuraisin kerrankin  sisäistä ääntäni, enkä ylipuhuisi sitä järjellä. Onko se hulluutta?

Mitä sä olet ajatellut tehdä sen tilalla?

Mä olen aina järkevän suunnittelun kannalla, koska mä olen nähnyt mitä tapahtuu ns. sydämensä ääntä seuraaville ihmisille (ei ole tarkoitus olla negatiivinen, halusin vain tuoda oman näkemyksen esille).

Mutta jos intuitio voimakkaasti ilmoittaa sulle, että siirry eteenpäin, niin kyllä mäkin varmaan kuuntelisin sitten mun intuition ääntä.

Ja joissakin vaihtoehtohoitojutuissa on ikärajoja, sitten se koululääketieteen pohja on tosi hyvä olla olemassa.
Mun mielestä sellainen hoitaja on luotettavampi, jolla on koululääketieteen pohja.

Edustan tyyppiä joka seuraa sydämensä ääntä.

Suosittelen kuitenkin myös kylmää harkintaa.
Tunteen ja järjen tasapainoa. :)

Jos sinusta tuntuu että pystyisit
jollakin tavalla viemään opinnot loppuun,
suosittelen sitä tietä.

Jos sinusta tuntuu että
opiskelu tekee sinut sairaaksi,
loppuunpalaneeksi, masentuneeksi
vaikkei sinulla ole mitään muuta
sen tilalle,
miettisin keskeyttämistä
ja yrittäisin löytää
uuden opiskelupaikan
(sellaisen joka saa sydämeen ilon ja innostuksen tunteen)
tai työpaikan
(joka tuntuisi olevan joko innostuttava
tai edes ihan ok. verrattuna entiseen).

Jos et enää voi jatkaa itsellesi valehtelemista
ja sairastut,
lopeta opiskelu.
Jos pystyt ¨nielemään pakollisen kaurapuuron¨
sillä ajatuksella että se on sinulle hyväksi
ja avuksi tulevaisuuden työssäsi,
ja siten oma valintasi,
kannattaa jatkaa lusikoimista. :P

Järki ja Sydän. :smitten:
Selkeyttä valintaasi. :)

Muutenkin tämä koko syksy on ollut jonkinlaista hereille ravistelua. On ollut pakko kysyä itseltään joka asiasta "Haluanko minä tätä? Onko tämä minua varten?" Sitten jos vastaan "en halua", seuraa kinkkinen jatkokysymys "Enkö halua siksi että se tosiaankaan ei ole minua varten? Vai enkö halua siksi, että olen luovuttaja joka haluaa lopettaa kesken heti kun on vaikeaa?"

On vaikea tietää, onko kyseessä se että se juttu ei ole minulle, vai se että haluaisi paeta tilannetta ja jättää sen takia kesken.

En halua olla luovuttaja.

Mutta en myöskään pelkuri, joka ei uskalla seurata sydämensä ääntä.

Hurme, en tosiaankaan tiedä mitä tekisin sen tilalla. Muuttaisin kai kotiin äidin helmoihin ja menisin vaikka sinne pirun muovitehtaalle töihin, kunnes keksisin minne menen opiskelemaan.  :idiot2: Minua hieman vihastuttaa äitini kommentti. "Ajattele nyt järkevästi... Et voi ajatella tossa asiassa vain itseäsi, sun on ajateltava myös mun rahatilannetta." Odotin äidiltä "seuraa sydämesi ääntä"-tyyppistä kommenttia, ja hän veti heti raha-asiat kehiin, niinkuin ne ohjaisivat koko elämää... >:( Sitä paitsi olen jo iso tyttö, joka osaa hoitaa raha-asiat itse....

Aion kirjoitti mielestäni hyvin.  :)

Saako off topic kysyä mikä kohta/elin kehossa on oikealla puolella alimman kylkiluun kohdalla tai muutaman senttimetrin alle  ::)

Siinä on maksa.

Luulen ehkä vakavasti, että käyn tämän koulun loppuun, koska tämän asian pohtiminen herätti niin paljon tuskaa, epätietoisuutta ja syyllisyyden tunnetta. Tuntisin itseni luovuttajaksi, jos nyt jättäisin kesken. Kai minä tästä vielä saan joten kuten pidettyä motivaatiota yllä.

Eli tuo taisi olla joku pakonomainen yritys löytää tietä ulos tästä yleisestä ahdingosta, mikä vaivaa. Ei se sittenkään liity opiskeluun. Yritän tässä vain hahmottaa minkä näköinen se mörkö on ja miten saisin sen kohdattua niin, että tajuaisin mikä se on.

Olen jo keksinyt sille mörölle monta nimeä, mutta huomannut monesti luulleeni väärin. varmaankin ongelma on siinä, etsin ulkopuolelta jotain, mikä on sisäpuolella.  :idiot2:

Hyviä pohdintoja, Valonkantaja. Minustakin sinun kannattaa käydä koulu loppuun, jos mitään parempaa ei tule tilalle. Koululääketieteen tutkinnosta on kuitenkin hyötyä, kun kerran aiot parantamisalalle. Jos koko ala tympisi, sitten asia olisi toinen.

Se äidin luo muuttaminen ja muovitehtaalle meno ei kuulosta kovin rakentavalta vaihtoehdolta, ja ymmärrän hyvin, ettei äitisi ole asiasta NIIN innostunut. Rahakin on muuten kaikessa ns. epähenkisyydessään napakka suunnannäyttäjä.

Joskus vaihtaminen kannattaa. Serkkuni halusi aikanaan lääkikseen, muttei päässyt, huono matemaatikko kun oli. Meni sitten sairaanhoitajakouluun, ei viihtynyt siellä. Keksi, että pääsee Tartoon lääkikseen, lähti sinne kahdeksaksi vuodeksi ja työskentelee nyt Suomessa lääkärinä, pitää työstään.

Mikäli lopetat, voi kuitenkin käydä niin, ettei mitään tule tilalle, ja kaksi vuotta livahtaa joka tapauksessa. Tsemppiä sinne kouluun! Niin kuin kirjoitit, joskus kannattaa etsiä sisältä eikä ulkoa...

En tiedä miksi tuntuu niin hirveän vaikealta. Siltä että olen jo pitkän aikaan huutanut maailmankaikkeudelle, että mitä pitää tehdä enkä saa vastausta. Siltä että pitää hammasta purren kahlata eteenpäin jossakin rämeikössä tietämättä yhtään minne on menossa... Miksi sielu huutaa? Miksi tekee kipeää? Mitä minulle tapahtuu, tapahtuuko mitään vai olenko jumissa? Mikä on minun tarkoitukseni tässä kokonaisuudessa?

Äiti sanoi minulle, että minä mietin liikaa. Lopeta se miettiminen, se ei johda mihinkään.  :idiot2:

Miten voi lopettaa oman tarkoituksensa miettimisen?

Saako ehdottaa. Käy tosi pitkä kävelylenkki 1-1,5h. Kävelet rauhallisesti etkä juokse vaikka kuinka tekisi mieli. Kävele itsesi kanssa yksin ja anna ajatuksesi virrata....

Matkalle mietittävää: Ketä/mitä vastaan sinä taistelet.  :angel:

Hmmm... Miten olisi, jos etsimisen sijasta aloittaisikin oman tarkoituksensa hyväksymisen? Eläisit sitä elämää, jossa olet maistellen eri kokemuksia ja etsien niistä uusia makuja. Mikä tässä koulussa tuntuu hyvältä? Millainen oli se hetki, kun huomasin viihtyväni täällä, vaikka suurimman osan aikaa en viihdy? Minusta sinä olet joka tapauksessa oikealla tiellä ja suunnat kirkastuu kyllä ihan itsestään ajan mittaan. Kerran neuvottelussa pomo sanoi mulle, ettei tämä ole mikään tunnejuttu. Oikeastaan sanoisin samaa tässä kohtaa - sydämen ja ajattelun yhteistyö tuottaa tuloksen. Hyviä päätöksiä harvoin syntyy sillä, että tuntuu hirveältä. Koklaa löytykö uusia ajatuksia ja asenteita, kun alat miettiä ja etsiä niitä. Ehkä löytyy ehkä ei ... mitään ei häviä vaikka kokeiliskin.    ;)

Tekisin tuon muuten, mutta a) Olen ollut kaksi viikkoa kipeänä ja parantumisen merkkejä ei näy, fyysinen jaksaminen on nollassa b) En pysty tekemään mitään muuta, kuin lukemaan hulluna psykiatriaa (huomenna tentti, vaikea) ja roikkumaan astro.fi:ssä, muuten tulee morkkis siitä etten lue psykiatriaa. Eikä tee yhtään mieli lukea sitä, kun noi muistiinpanot on niin epäselkeät.

Ketä/mitä vastaan taistelen? Itseäni. En jotenkin nyt yhtään luota itseeni.

Ei nyt olisi aikaa miettiä minkään tarkoitusta, kun tentit ja kirjallisten töiden deadlinet painaa päälle. Olen kohta polvia myöten nesteessä tän motivoitumattomuuteni kanssa. Minussa asuu sen verran täydellisyydentavoittelijaa, että en kestä, jos tulee hylsyjä ja suoritukset jää roikkumaan. Tuntuu että en enää hallitse tilannetta, vaan tilanne hallitsee minua.

Ehkä tarkoitus nyt vain on lukea tentteihin sen verran kuin jaksaa ja tarkoitus kokea siihen kaikki liittyvät tunteet  ???
Elämän tarkoitus koostuu aika pienistä asioista hetkessä.  :)
Tai tarkoitus kokea 'turhautumista'... siitäkin voi olla hyötyä joskus tulevaisuudessa... ehkä autat ihmisiä joskus, jotka kokevat silloin samoin kuin sinä nyt  ???

Ja omista unelmista ja tavoitteista kannattaa tosiaan pitää kiinni, sillä juuri se tuo uskoa huomiseen ja voimia tähän hetkeen!
 :)

Kasvukivut ovat osa elämää... puurtamista, sopeutumista... Ihmisenä oloa lähes parhaimmillaan! Kyllä minä tiedän että tämä kasvattaa ja muokkaa minua koko ajan... Ehkä hermoni tulevat jatkuvasti kestävämmiksi ja elämä hioo hiekkapaperillaan minusta liian terävät särmät ajan myötä.

Olen tässä keskeneräisyydessäni vain hieman kärsimätön.

Mutta tuskin olisin tänne Tellukselle saapunut, jos minun olisi tarkoitus leijua jossain vaaleanpunaisessa hattarassa täydellisen tyyneyden tilassa.  ::)

Meillä kaikilla on omat esteemme, joiden yli meidän tulee kasvaa... Sillä kaikella on merkitys, jonka joku suurempi suunnitelma sanelee... Nöyrtyisinkö välillä? Ehkä kaikki ei ole minusta kiinni vaan elämästä. Jospa välillä eläytyisin elämään, enkä itseeni.  :)

Tsemppiä vaan ja Onnea myös  :smitten:

Jospa hetken hiljentyminen auttaisi löytämään oman keskuksen ja tasapainon, jolloin on helpompi keskittyä olennaiseen.  :)

Nyt minä päätän vakaasti sen, että laita kaikki tunteet ja pohdinnat syrjään ainakin viikoksi, jotta selviän näistä tenteistä tulematta hulluksi. Mielen hallintaa.

Suoritusrobotti on mieleltään vakaa ja oppimiskykyinen. Tekee annetut tehtävät kiitettävästi. Ei mene epäkuntoon.

Nyt lukemaan depressiota ja skitsofreniaa!  :smitten:

(Tämä opiskeltava aihepiiri varmaan osittain aiheuttaa minussa jonkin asteista luulosairautta..)   :idiot2:

Hei!
Minulle tuli heti sellainen olo, että sinulle tarjoutuisi pian jotain muuta uutta työ/opiskelurintamalla...

Olet tyytymätön, ahdistunut ja pohdit sitä, että tätäkö se elämä sinun kohdallasi olisikin. Ja sisälläsi tiedät, ettei se ole niin. Koet sen epätasapainon ahdistuneisuutena ja "tökkimisenä", sillä näitä aikoina on lähes mahdoton tehdä mitään sellaista, joka "sotii vastaan" omaa sielun suunnitelmaansa.
 

En ole lukenut sinulle muita tulleita vastauksia.

Sen näkee sitten. Nyt on aika hyvä olo, kun muistin tenttiin kaikki oleelliset asiat. Kirjoitin yhteensä kaksi konseptillista... :buck2: Toivottavasti en kirjoittanut liikaa.. :P Mutta jos ei vähintään kolmosta tule niin revin pelihousut.. ;D

Juttelin tutor-opettajan kanssa tänään, kun halusin jotain näkemystä häneltä asiaan. Vähän niinku sovittiin että käyn tän vuoden ja mietin sit lisää. Parempi niin.

Voitko opiskella ohessa jotain vaihtoehtoista, vaikka enkelikurssin käydä? Tee joku sellainen repäisy niin saat 2 kärpästä yhdellä iskulla.

www.elamankeha.com

Regressiossa ja enkelihoidossa voisit muutenkin saada voimia ja tasapainoa.  :D

Muutos on tapahtunut!  ;)

Raiskaus, raskaus, keskenmeno. Herätti taas miettimään miten onnellinen olen noin yleensä, silloin kun ei tollasta tapahdu...

En ole sen jälkeen juonut enkä polttanut. Olen alkanut käydä lenkillä ja piiiitkästä aikaa salilla. Yhden illan jutut saavat jäädä.

Olen ylpee itsestäni... Siihen että tajuan nyt (jälleen kerran!), olemme oman onnemme herroja. Miksi siis aiheuttaa itselleen ikäviä tilanteita? Miksei voisi elää terveellisesti ja suojellen itseään? Hei tehdään niin.. On paljon mukavampaa.. :)

En kitise enää turhaan... Ainakaan vähään aikaan... ;) ;D

On sellainen vahva olo. Sellanen et kestän mitä vaan. Elämä kantaa ja paljon antaa!  :smitten:

Aika rankalta kuulostaa. Oletko saanut kuitenkin jotain apua noihin kokemuksiin?  ???

Olemme tosiaan itsemme parhaita ystäviä.  :smitten:

Minusta tuntuu, että pärjään ihan hyvin ilman "apua". Tai mitä se "apu" sitten on? Olen aika lailla pitänyt nämä asiat omana tietonani, ainoastaan exälleni olen kertonut.

En minä halua puhua, ei se tuo minusta ulos niitä tunteita, enkä halua olla kellekään vaivaksi. Pärjään ihan hyvin.

Ja jos oikeasti tulisi tarve puhua, niin menisin varmaan jollekin kaverille juttelemaan. Mutta edelleenkin tykkään huutaa sisään päin jos siltä tuntuu.  ;) En ole avautujatyyppiä.

Eikä se niin rankkaa ole, jos ei ota sitä rankasti. Oma moka, nyt elän paremmin ja tiedän mitä teen ja miksi. Häntä pystyssä kohti uusia seikkailuja ilman sekoiluja.

Hyvä niin.  :)

Elämä kyllä kantaa, se on totta.  :smitten:

Nii-in, mikään ei ole sattumaa.

Kun sain keskenmenon, seuraavana päivänä löysin nallen parvekkeelta.
Sitä seuraavana päivänä lähdin käymään kotona äidin luona ja kun menin vanhaan huoneeseeni, oli lattialla punainen nuken kehto. Arvatkaa huusinko raivoissani äidille että "Miksi mun huoneessa on kehto?!!"... Äiti vähän ihmetteli... En ole hänelle kertonut enkä aiokaan.

Ne olivat kumpikin merkkejä, nalle sekä kehto... Ei äiti yleensä raijaa mun huonetta täyteen mitään leluja, se oli vaan löytänyt sen yhtäkkiä jostain ihme paikasta ja unohtanut mun huoneeseen. Sen näkeminen pisti rinnassa, vihlasi, alkoi oksettaa. Kun se oli vielä punainen, ei kehdot ole yleensä punaisia... :idiot2: Mutta se siitä kehdosta.

Minä olen ollut aivan samassa tilanteessa. Jätin kesken koulun, joka olisi kestänyt vaivaiset 2 vuotta ja olisin saanut siitä ammatillisen tutkinnon. Putosin sekä taloudellisesti että tulevaisuudellisesti täysin tyhjän päälle. Se oli hirveän rakasta!

Mutta päivääkään en ole katunut päätöstäni!

Oikeastaan kauhistelen, missä ahdingossa olisin, jos en olisi kuunnellut omaa sisäistä ääntäni ja jättänyt koulua! Nyt olen edelleen vailla koulutusta (ikää 23) ja haahuilen lyhyissä työkokeilu ja työharjoittelu hommissa ansaitakseni elantoni. Vaihdoin myös kaupunkia tuossa vuoden 2003 alussa. Ja olen onnellinen! ^____^

Meidän tehtävämme täällä ei ole tehdä niin kuin muut meidän haluavat tekevän vaan niin kuin me itse haluamme. Jos joku ottaa pettymyksekseen sinun oman onnesi, se on hänen ongelmansa, ei sinun. Me emme ole vastuussa muista kuin omista päätöksistämme (joskin planetaarisella tasolla olemme yhteisessä vastuussa esimerkiksi maapallosta).

Jos tarkoitat, että vanhempasi pettyisivät päätökseesi, älä lotkauta sille korvaasi. Vanhemmatkin ovat vain sieluja, joiden tämän elämän yksi tehtävä on toimia sinun vanhempinasi. Kun kuuntelemme sisäistä ääntämme, emme voi tehdä mitään väärin. Uskon, että jos kyse nyt on siitä, että vanhemmat pettyvät, heidän pettymyksensä opettaa heille itselleen jotain. En usko, että kovinkaan moni vanhempi mittaa lapsensa arvoa tämän statuksen pohjalta, vaikka valitettavasti tällaisiakin materialistiseen maailmaan 100%:sti kiinnittyneitä sielujakin on. Mutta kaikelle on tarkoituksensa.

Nyt annat mennä ja lopetat koulusi, jos se on sitä, mitä TODELLA haluat! Voin kuitenkn varoittaa, että uuden elämän alussa kaikki on hieman hankalaa. Synnytys on tuskainen ja sinusta saattaa tuntua, että olet tehnyt virheen, kun kaikki kaatuu päälle. Tämäkin kausi loppuu ajallaan ja pian huomaat, että olet paljon onnellisempi kuin ennen ^____^

Onnea!