Sain askeltavoitteen täyteen siis eilen/tänään. Jos älypuhelimelle voi tehdä jotain fiksua, niin askelsovellus on aika kätevä

Hei!
Olen täällä myös "pyörinyt" joitakin aikoja ja tunnistan saman väsymyksen, liekö se tosiaan se ikä 50+, että tuntuu kuin kaikki olisi tällä saralla koettu ja nähty.
Toivon sentään, että ei. Hiljattain on ollut elämänmuutosta ja tiedän, että nyt olisi vuoro laittaa omaa elämää kuntoon. Olen vain valaistunut siinä, että sen pitäisi omalla kohdallani tarkoittaa enemmän liikuttaa ja liikettä ja "jotain pitäisi keksiä". Ehkä pitää lähteä sinne epämukavuusalueelle kuitenkin, koska luulen, että se voisi opettaa eniten.
Uskon kyllä, että New Age on voimissaan, koska niin paljon myydään kirjoja ja kortteja ja You Tube on täynnä tulkitsijoita.
Astrologiasta oma kiinnostus näihin lähti ja pahoin pelkään, että nämä jutut ovat mun elämässä kuin tauti, ei pääse enää eroon. Vaikka uskovaisetkin muuta opettaisivat. Korona-aikana huomasin, että omat pienet rituaalit auttoivat selviämään kotona neljän seinän sisällä. Ainahan sitä toivoo, että olisi helppoa ym. mutta en tiedä, onko tänäkään vuonna. 

Yleensä on varmaan niin, että ihminen itse ei ihan pysty täysin näkemään, minkälaisen ensivaikutelman antaa maailmalle. Uskon myös niin, että astrologinen syntymäkartta ei

Parasta tässä päivässä on se, että olen paljon pirteämpi kuin eilen ja toissapäivänä. Ensin pesen pyykkituvassa yhden koneellisen pyykkiä, sitten heitän pyykit kuivuriin ja saan puhtaat ja kuivat pyykit. Sitten lähden omille asioille, eikä tarvitse katsoa kelloa, että kauanko menee aikaa. Se on luksusta 

Muutaman veskarin viesti ihan kuin voisin kuvitella mun äidin sanovan samalla tavalla. Ja muutama kommentti veskareista ihan kuin mun ajattelema. Olen itse jousimies, en sitten tiedä haluaako vesi sammuttaa sen liekin, joka jousimiehessä on, mutta nykyään olen ottanut tämän ihmissuhteen haasteena joka on pakko selvittää, ennen kuin voin päästä itse omassa elämässäni eteenpäin. Kaikilla horoskooppimerkeillä oma tyylinsä loistaa?  

Olen käsittänyt nousumerkin olevan juurikin sen ihmisen ensivaikutelman, jonka maailmalle antaa. Nousumerkillä voi hyvinkin olla jotain opetettavaa meille. Omani sattuu olemaan skorpioni, ja olen kyllä huomannut ihmisten tavassa suhtautua mitä tästä merkistä sanotaan. Olkoon se sitten vaikka haarniska, jonka vedän ylleni ulos lähtiessä. Pitäähän sitä joku suoja olla? Nouseva merkki ei ainakaan kerro lähellekään kaikkea ihmisestä ja vaikka olisi omalla kartalla vaikka kuinka hankalia ja merkillisiä kuvioita, voi niiden yläpuolelle päästä, ei tarvi niihin sotkeutua. Joskus jotkut asiat selkenee paremmin, kun aikaa on kulunut jonkin verran ja stten voi katsella niitä vanhoja kuvioita uusin silmin ja ymmärrys itsestä ja omasta elämästä lisääntyy.

Multa löytyy hieman tavanomaisesta poikkeava tarotpakka, elikkä se on nimeltään "The Goddess tarot". Hain sen tuolta laatikosta huvikseni tähän ja sekoittelin jonkin aikaa. Pakasta lensi lattialle "King of staves" ja jos siitä jotain voisi tulkita, niin että meiltä löytyy voimaa ja viisautta. Toisen kortin otin sekoitettuani, "XX Judgement". En ole oikeastaan korteilla katsonut kuin omia asioita, kun nehän tuntee parhaiten. Tämä kortti voisi tässä ehdottaa, että lopulta oikeus voittaa. Muutosten virrassa ehkä tärkeintä olisi säilyttää oma mielenrauha. Mitään kysymystä en myöskään asettanut, vaan sekoittaessani pakkaa ajattelin lähinnä maamme tilannetta ja sitä, mitä kortit tahtovat sanoa.

Pink Floyd - Echoes 

Riippuu, miten mitäkin katsoo. Varmasti, jos haluaa nähdä negatiivisuutta, näkee sitä ja kokee, jos haluaa nähdä hyvää, niin näkee sitä. Ne vaikeimmat kuviot voivat olla suurimpia voittoja. Joskus vain on pakko yrittää nähdä tässä kaikessa jotain mieltä, sillä muuten kaikki olisi ihan turhaa ponnistelua. Jos 50% ihmisistä tekee suoranaista pahaa, on se toinen 50%, joka yrittää tehdä silti jotain hyvää siitä, mitä jäljellä on. Ja harvoin on niin yksioikoista ihmisen elämä; joskus on konna, joskus enkeli. Uskon niin, että astrologiselta kartalta voi nähdä haasteita, mutta ei välttämättä kaikkea, mitä ihmisen elämässä tapahtuu. Miten olisi selitettävissä sellainen esimerkiksi, jos lapsena/nuorena on olleet haastavat kotiolot, eikä ole ikinä oikein päässyt mihinkään harrastuksiin yms. sisälle. Miten astrologia voi auttaa, jos elämä sitten menee päin honkia? Itsetuntemuksessa ainakin ja se on jo paljon sinänsä. Joskus jokin ikävältä vaikuttanut asia voi olla parasta, mitä ikinä on pitkään aikaan tapahtunut, joten edes kaikki ns. negatiivinen ei ole sellaiseksi pelkästään selitettävä. Ja joskus jokin ns. syntymälahja voi tuntua kiroukselta.

Hei!

Haluaisin jakaa "oman" yrttini tähän ketjuun. Salviasta oli mainintaa, mutta se vielä, että salviatee sopii naisille vaihdevuosioireisiin (anteeksi kaikki miehet, naisten juttuja!). Tämä on niin hyvä siihen, että suosittelen kokeilemaan, kohtuudella tietenkin. Jos jostain syystä esim. ei voida määrätä hormonikorvaushoitoa, niin siinä voi olla "helisemässä" oireiden kanssa. Laitan salviateetä seuraavalla tavalla: teepalloon muutama tuore salvianlehti revittynä (n. 1tl) ja kiehuvaa vettä päälle. Annetaan hautua 10-15min. ja sitten tee juodaan. Tämä voi tepsiä ihan muutamassa päivässä ja voi olla pitkiä aikoja, ettei ole edes tarvetta. Kannattaa googlata netistä lisätietoa. Ihana yrtti! 

Tuohon edelliseen voisin korjata sen, että en tarkoita, että kenenkään tarvitsisi välillä käydä itseinhon syövereissä, koska tiiän miltä se tuntuu, vaan tarkoitin jonkinlaista tasapainoa ja mielenrauhaa.
Varmaan samaan sarjaan itseinhon kanssa kuuluu se "mä en ole yhtään mitään ja musta ei voi tulla mitään, enkä osaa yhtään mitään". Tämmöiset fraasit on mulla yleisiä.
On niin vaikea otsikko, etten osaa itekään vastata siihen yhtikäs mitään.

  Tosi upeita kirjoituksia ja ajatuksia, kosketti ihan sisintä myöten.  Jos nyt tuosta sairastamastani flunssasta saa vielä mainita, sain sen hoidettua lääkekuurilla ja nyt olo on taas paljon parempi. Kipeänä olen yleensä hankala tyyppi, vaikka en itse niin haluaisikaan. Kaikki asiat vain kärjistyy silloin, kun näkee epäkohtia kaikkialla jne. Näen niitä itsessänikin kyllä ihan tarpeeksi ja jossain vaiheessa oli tapanani ääneen mollata itseäni, mutta aikansa kuunneltuaan sitä mies sanoi, että älä aina viitti mollata itseäsi ja sanoi, että olen ihan fiksu, koska hän ei olisi tyhmän kanssa mennyt naimisiin. Jotenkin, kun on tätä itsetutkistelua joutunut tekemään, olen huomannut, että saatan sitten mennä sinne egoismin puolelle, enkä siitäkään ole kovin ylpeä. Anoppi oli myös ihana ihminen ja aina sanoi samaa kuin mies, että älä mollaa. Tulimme silloin siihen tulokseen, että itsetuntoni ei ole annettu kasvaa niinkuin olisi pitänyt, vaan minua kohtaan on tehty väärin.
Olen pohtinut sellaista seikkaa aiheesta itseinho, joka itselläni on myös vieläkin ajoittain, mutta ei enää niin hankala, että se on liittynyt siihen, että olen oikeasti melko ujo solmimaan ihmissuhteita ja small talk on kauhistus, vaikka halusin olla jotain muuta.
Tasapaino itseinhon ja terveen egoismin välillä olisi kai kaikista paras, mutta eläminen on aina pientä liikettä suuntaan jos toiseen. Olen sitä mieltä, että jokaisessa meissä on paljon hyvää ja moni ei edes tiedä omia lahjojaan. Ne saattavat olla niin piilossa, kun ihminen käpertyy kaikenlaisien pelkojen takia niin, ettei uskalla luottaa ja elää. On ihan oikeasti ihmisiä, jotka ovat tehneet väärin tai eivät ole ymmärtäneet ihmistä niinkuin olisi pitänyt ja sellaisiin ihmisiin on oikeus pitää välimatkaa.
Olen myös vahvasti sitä mieltä, että jokaisella on sisällä sellaisia voimia, jotka kun saa liikkeelle, joilla on voimaa muuttaa omaa ajattelutapaan ja ensiksi pitää lopettaa itsensä mollaaminen. Vaikka niin, että ensin päivässä pitää "mollaushetken" ja lopun päivää ajattelee ja tekee muita asioita.
Jokaisella on oikeus tehdä niitä asioita, joista pitää ja joskus tarvitaan vähän luovuutta, jota on jokaisessa. Jonain päivänä saattaa käydä niin, että itseään ei enää muista laittaa maanrakoon, vaan on kasvanut kauniit ja vahvat siivet, jotka kantavat ihan sinne, minne itse tahdot. 

Vastasin vaan rehellisesti, etten yritä esittää kuolematonta. En nyt tiiä, kumpaa tarkoitit opettajalla, vai kumpaakin, mutta tiiän kyllä kumpi on minulle se hankalampi tapaus, eikä sekään niin hankala kuin aiemmin, mutta tällä hetkellä pahinta mitä tiiän, on olla flunssassa. Jollekin sekin on helppo juttu, mutta ei ole kun on astma. Siitä sen enempää jaarittelematta. Siksi sanoisinkin omasta kekemuksestani, että mitä vaikeampi jokin ihmissuhde on, sitä vaikeampaa on anteeksianto, mutta juuri sitä on joskus harjoiteltava. Ainakin se on omalla kohdallani avainsana. Miehestä sanoisin, että nykyisin on yhden viikon kuukaudessa hoivakodissa, niin saan joskus levätä. Ehkä siinä jo tulee hieman opettelua alkuun olla omissa oloissaan, mutta pirullisinta on olla omaisen hoitajana kipeänä, kun on pakko jaksaa, vaikka ei jaksa. Toivoa sopii, että saan ensiviikolla jotain helpotusta, kun pääsen lekuriin, ettei tässä maassa tarvita taas yksi laitospaikka lisää. Tosin mies on liian hyväkuntoinen pysyvästi laitoksessa olemaan, mistä olen kiitollinen. Niinkuin jokaisesta opettajasta.

On näkynyt niin, etten oikein luota ihmisiin, enkä helposti päästä ketään lähelle. Tällä hetkellä kuitenkin elän parisuhteessa, joka lähti niin, että mies tuli ja antoi puhelinnumeronsa ja sanoi, että voin soittaa, jos joskus haluan jutella. Miehestä näki, ettei sillä ollut mitään inhottavia taka-ajatuksia ja niin tulin soittaneeksi ja pyysin miehen kylään. Siitä se lähti. Mitään ulkonäkökriteereitä minulla ei ollut, vaan luonne ratkaisee. Sellaista on tässä parisuhteen aikana ollut, että jos mies vaikka lähtee muutamaksi tunniksi pelaamaan kavereiden kanssa korttia, minussa saattaa aktivoitua se hylkäämiskokemus ja tunne, vaikka järki voisi sanoa, että kyse on parista tunnista. Olemme jutelleet näistä, mies tietää historiani ja ihme kyllä osaa suhtautua fiksusti näihin juttuihin. En järjestä mitään kohtauksia, vaan saatan sanoa, että nyt tuntuu tältä. Olen myös miettinyt näinä vuosina, kun olen käynyt terapioissa ja puhunut huonosta äitisuhteesta joskus varmasti rasitukseksi asti, että ei varmasti ole mitään muuta tapaa kuin yrittää itse elää omaa elämää, pitää vähän välimatkaa kyseiseen henkilöön ja rajoittaa yhteydenpitoa. Voin ihan hyvin, kun en ota yhteyttä, mutta kun jossain vaiheessa sen teen, tulen taas huonovointiseksi ja koko juttu pitää taas aloittaa alusta. Välimatkan pitäminen. Sen tiedän, että lapsuudenkodissani ja suvussani ei ole ketään, johon voisin turvautua hädän hetkellä, joten ymmärrän hyvin tuon itsenäisenä olemisen. Joskus vain hirvittää, että mitä jos jään yksin. Kenen kanssa sitten voin jutella?

Minut on myös elvytetty sydämenpysähdyksestä rääkäisemään ensimmäisen rääkäisyni. Silloin ns. lamppu syttyi minunkin päässä ja tiesin siitä hetkestä, että tätä samaa ei enää tule. Tein päätöksen ratkaista ongelmmani muulla tavalla ja niin sitten on menty eteenpäin. En ketään ole käännyttämässä, mutta mulla kristillinen usko liittyy vahvasti siihen, että lapsuus- ja nuoruusvuosina kotiolot eivät olleet parhaat mahdolliset, piti alkaa etsiä jostain jotain, mihin voisi turvautua. Toisaalta ohjenuoranani ovat kristilliset arvot ja on Raamattuakin tullut vähän luettua, että esim. kannatan uskollisuutta parisuhteessa jne. Se häirintä oli sellaista, että oveen koputettiin, mutta ketään ei ollut. Ikkunaan koputettiin ja sellaista, että joskus pelkäsin ihan hirveästi, yksin kun asuin. Se oli tosi omituista aikaa ja rasittavaa. Jostain piti silloin löytää jokin langanpää ja se oli uskonto. Viime vuosina on sellaista ollut, että "kuulen", kun mies tulee kotiin. Saatan mennä vastaan eteiseen, eikä ketään tullutkaan. Laitan eteiseen valot ja hetken päästä ovi aukeaa ja mies tulee kotiin. Toivoisin olevani tasapainossa sen suhteen mitä nyt on kokemuksia ja olen käynyt pitkän tien siitä, kun välit perheeseen huononivat todella huonoksi ja olisin halunnut ns. jotain selitystä miksi silloin oli sellaista kuin oli. Selitystä en ole saanut tähän päivään mennessä, mutta olen todennut, että ainoa asia, mikä voi todella auttaa, on anteeksianto. On tullut harjoiteltua ja vieläkin sitä teen. Olen mielessäni käynyt läpi asioita ja todennut, että jos haluan päästä eteenpäin elämässä, on syytä antaa anteeksi. Ei ole helppoa, kuulostaa ikävälle, monta kertaa pitää kerrata läksyt, mutta kyllä se siitä taas lähtee menemään. Tämmöstä.