Näytä kirjoitukset
Vakavassa masennuksessa ei ole kyse mistään leikin asiasta. Sen tiedän sairastuttuani itsekin v. 2001. Sen jälkeen olen kaksi kertaa vaipunut tummiin vesiin, mutta en kuitenkaan kovin syvälle. Kerran sairastettuaan tajuaa milloin pitää hakea apua.
Itse tarvitsin parantuakseni sekä lääkehoitoa että terapiaa. Mitään vaihtoehtoista hoitoa hakemaan minulla ei ollut voimia. Löysin kuitenkin toipilasaikana harrastuksen, pilkkimisen keväisellä jäällä. Aurinko, oma rauha ja hiljaisuus antoivat minulle todella paljon.
Ystävällesi et voi mitään pakolla syöttää, voit vaan olla ja auttaa jos hän on valmis apua ottamaan vastaan. Jos hänen elämässään on "rajoittavia" tekijöitä, esim. lapsia, voit auttaa hoitamalla heitä ja antamalla ystävällesi omaa aikaa tehdä sitä mikä hänestä tuntuu hyvälle ja tarpeelliselle.
Minä ainakin masentuneena koin ahdistavaksi mennä ihmisten ilmoille. En käynyt kuukausiin kenenkään luona, kaupassa kävin kiireesti toivoen ettei kukaan halua jutella kanssani. Joten jos ystäväsi ei tunnu haluavan seuraasi, kyse ei ole sinusta, vaan masennukseen liittyvä piirre. Voit auttaa häntä myös hoitamalla ihan tavanomaisia asioita, kuten esim. kaupassa käynnin.
Voimia ja tsemppiä. Älä piinaa itseäsi, vaan auta siinä missä pystyt.
