Mitä olette oppineet indigolapsilta

Koko elämä on heittänyt häränpyllyä! Mikään ei olekaan enää itsestään selvää. Kaikki on muuttunut ja moneen kertaan. Koko elämäni. Olen ollut aivan paljaana pakkasessa. Olo on kuin olisi vedetty hevosen perässä läpi tulisen pätsin 

Suurin saavutus lienee minulle, että olen joutunut katsomaan itseeni ja kirkastamaan arvoni kristallin tavoin - paljon syvemmin ja nopeammin kuin olisin tehnyt sen ilman tällaista lasta. On oltava niin rehellinen kuin koskaan aiemmin on osannutkaan. Kaikki turha on jäänyt.

Tämä lapsi ei jätä minua rauhaan ennen kuin olen "valmis" (mitä ikinä se sitten onkin).

Usein tuntuu, että tärkein tehtäväni on tosiaankin olla täällä tasoittamassa hänen matkaansa; valmistella "jotain" (en vaan tiedä mitä!) ja etenkin auttaa häntä näkemään hyvätkin puolet maailmassa.

Luojalle kiitos, että vaihdoimme koulua. Nyt on opettaja, joka osaa suhtautua lapseen ja luokan henki on hyvä - poikaa ei enää kiusata erilaisuudestaan. On riittävästi kuria ja opetuksen taso on korkea: vähemmän pitkästymistä tunneilla.

Vanhan koulun opettaja tuli sanoneeksi monet kerrat päin naamaani, ettei ole koskaan eläessään tavannut ketään poikani kaltaista. Ja hänelle se oli negatiivinen asia.

Nämä lapset osaavat olla aivan mahdottomia - ihan uskomattoman mahdottomia. Poikani ei tosin koskaan syyllistynyt laittomuuksiin. Kokeili opettajan rajoja - sai periksi - kokeili lisää - sai periksi. Ja lopulta poika oli täysin niskan päällä! Opettaja ei osannut enää muuta kuin huutaa ja palaveerata minun kanssa. Ei edes jälki-istuntoa pojalle itselleen.

Rajat, kuri ja ansaittu auktoriteetti on tarpeen (ei äidille soittaminen ole kurinpitoa tällaiselle pojalle). Mutta ennen kaikkea lasta pitää kunnioittaa ihmisenä - ei suhtautua kuin "vain lapseen". Satuin lukemaan lapsen vauva-aikana jo sellaisen kirjan kuin Viisas Lapsesi - Jesper Juul. Siinä oli paljon hyviä neuvoja tuleville vuosille. Pitää jaksaa selittää, selittää ja vielä kerran selittää.

Ja inttämistä ei pidä aloittaa indigolapsen kanssa. Siinä jää ihan varmasti toiseksi.

Yhden kerran poika manasi nuhaisena, että kyl tää on rasittavaa tää pikkupojan räkä. Ja kun mulla on jo miehen aivot!

Silti päivääkään en vaihtaisi pois  En mahdottoman ja ihanan indigon enkä kauniin kristallin kanssa, joka "puhuu kissojenkin kanssa". Mitä tulenkaan vielä oppimaan heiltä!

Heips,

Sotken sorkkani soppaan, kun olen saanut hienoa apua migreeniin (viha). Sain kohtauksen kerran kuussa, ja se kesti aina kolme pitkää pimeää päivää. Pimeässä maaten.

Sain aikoinaan lääkäriltä tuomion, että joudun lopunelämääni syömään lääkkeitä (jotka eivät enää edes auttaneet). 

Sitten kävin japanilaisella enegiahoitajalla eräillä messuilla ulkomailla, enkä ole sen jälkeen migreenistä kärsinyt kuin kaksi kertaa. Hoitaja lähetti enegiaa yläselkääni.

Nyt olen huomannut, että oikean hoidon ja hoitajan löytäminen ei ole niin yksi oikoista (nyt alaselän kipuihin). Kannattaa aloittaa jostain ja kuunnella sitten miltä se tuntuu. Jos tuntuu hyvältä, niin siinä se! 

NLP tai Psykologinen vyöhyketerapia voisi myös tulla kyseeseen. Ja onhan niitä lääkärikeskuksia, joissa suositaan luonnonmukaista/vaihtoehtohoitoa. Siis ihan lääkäreitä, jotka pystyvät arvioimaan tilanteen. Ihan joka vaihtoehtojuttuun ei kannata lähteä mukaan, sillä allalla on kaikenkarvaisia yrittäjiä (puhun kokemuksesta).

Homeopatialla pystytään kyllä hoitamaan mieltäkin. Ainakin sellaisia kuin sisarkateus ja agressiivisuus. Niistä on kokemusta lasten kanssa. Lapset tietysti reagoivat herkemmin.

Entäpä kiinalainen lääketiede ja akupunktio? Sillä on ainakin alkoholismi hoidettavissa.

Jos voisit nähdä syiden syntyyn? Siis miksi kärsit ko. oireista? Mistä se on lähtöisin? Ja itse tietää mitä haluaa. Ja löytää ne uskomukset, mitkä vievät väärään suuntaan.

Jokainen sairaushan on vain heijastus jostain sisältämme, joka vaatii huomiota.

Voimia sinulle!

Tuntuipas mukavalta kun niin monet muutkin tiesivät näistä lapsista. Kiitos kommenteista! 

Minulle on ollut helpotus, että näille lapsille on nimi ja heidät on huomattu muuallakin kuin minun kokemusmaailmassa. Sillä näitä lapsia on PALJON. Heidät tunnistaa helposti jo siitä, miten katsovat aikuisia. Kun tällainen uudenajan lapsi astuu huoneeseen, sitä ei voi olla huomaamatta. Täyttää koko tilan! Ja kun heitä on monta, energia suorastaan tiivistyy! Kyllä siinä on opettajalla varmasti tekemistä, jos ei halua mennä virran mukana kohti muutosta.

Indigopoikani on erityisen kriittinen kaikelle, mitä kukaan kertoo henkisyydestä (tai mistä tahansa). Ja sitten kertoo minulle miten asiat ovat hänen mielestään! Omista kokemuksistaan telepatiasta, henkimaailman asioista ja parantamisesta. "Väittelyjä" (positiivisessa mielessä, sillä arvostan lasten omaa mielipidettä) on käyty siitä lähtien, kun hän oppi puhumaan.

Jopa sen agressiivisuuden voi saada aisoihin rajoilla, palkkioilla ja kehulla hyvästä käytöksestä sekä tietysti RAKKAUDELLA ja hyväksynnällä.

Ei kyllä tunnu siltä, että nämä lapset olisivat kovin "valaistuneita" käytökseltään ja tunteiden hallinnassa. Samat sudenkuopat ja oppiläksyt näyttää heilläkin olevan edessään kuin muillakin: täällä on muitakin ihmisiä kuin "minä itse" ja että kosto EI OLE suloinen. Lapsella voi olla valtavat voimavarat negatiivisella tasolla, jos häntä kohdellaan huonosti. Ihan sama kuka on vastassa.

Ehkä suurin ero on siinä, että ihmisen henkisyys on heille päivänselvä juttu ja että he "näkevät" asioita, mitä ne jotkut toiset eivät ymmärrä. No, olihan se minullakin niin (ja varmaan monelle muullekin täällä palstoilla seikkailevalle), mutta niinä 70-luvun aikoina tunsin todellakin olevani yksin ja vaikenin nopeasti kokemuksistani.

Kerran eräällä työpaikkani "kuinka vaikutan muihin ihmisiin" -kurssilla opettaja kehoitti, että lapsia tulisi kannustaa jo pienestä pitäen tähtäämään riittävän ylös elämässä (tarkoitti tietysti uralla). No, siihen aikaan poikani oli 6v ja hän ilmoitti, että hän ryhtyy isona jumalaksi (jotta saa päättää kaikesta). Meillä piti siis paljonkin toppuutella eikä kannustaa "ylemmäs". Tämä on varmasti aika tyypillistä kuningasajattelua näille lapsille.

Homeopatiasta on ollut apua. Ja kasvisyöjiä ollaan jo muutenkin ja vältellään lisäaineita ja valkoista sokeria sen minkä pystytään. Ihan jo luonnostaan ennen kuin näistä tuli "top10 juttuja".

Joku kun keksisi vielä perustaa jonkun vertaistukiryhmän meille "uudenajan lasten" vanhemille... Näistä vanhempien ryhmistä puuttuu usein se henkinen aspekti, jota itse kaipaisin.

Millaisia kokemuksia teillä on kapinoivista indigolapsista? Entäpä herttaisista kristallilapista?

Epäilenpä, että olen saanut elämääni höyrypäisen indigolapsen. Nyt 11v. Ja pelkoni onkin, että meillä on raskas tie vielä tästä eteenpäinkin - kuten on ollut jo kaksi vuotta. On tosi raskas tehtävä yrittää luotsata tätä pientä höyrypäätä tässä maailmassa, jossa heitä ei tunnuta ymmärtävän missään! Kaikkein vähiten koulussa. Mistähän voisi olla apua? Lapsi puhuu outoja (että ei tunne tätä maailmaa, se on ihan outo hänelle ja että olisi varmastikin jostain muualta kotoisin) ja hän on täynnä oikeudenmukaisuuden halua myös muiden puolesta (ja uskaltaa vastustaa aikuisia, myös rehtoria). Nousee kapinaan pienellä iällä! Ja äiti saa tasoittaa maastoa joka suuntaan, ettei lasta leimata pahaksi. Tunnen liian usein olevani hänen asianajajansa oikeudessa, jossa puuttuu ymmärrys hänen kaltaisistaan ja motiiveistaan. Ainut pelastus on ollut tähän asti että hän on erityisen välkky ja pärjää koulussa vähällä yrittämisellä. Mutta on niin turhautunut kouluun jo nyt!

Onneksi toinen lapsi on kristallilapsi, joka elää enkelimaailmaa. Tuo valoa maailmaan pelkällä olemassaolollaan.

Tässä on varmasti suuri tarkoitus myös vanhemmille. Siis minulle. Enkä helpolla odottanutkaan pääseväni tullessani äidiksi. Mutta että näin hankalaa? Ja vielä sitten yksin. Kaikkeen sitä tulee lupauduttua?

Olin pudota tuolilta kun luin tämän:
http://www.kolumbus.fi/lootuskirja/indigolapset.htm