Hei
Kiinnitin keskusteluun huomiota ihan otsikon vuoksi-kalanainen ja vesimies-mies.
Olen kalanainen.Itselläni oli lähes 11 vuoden suhde vesimies mieheen. Sellainen teinirakkaus. Lähes loppuun saakka tuntui siltä,että meidän suhteessa on vain taivas rajana. Kiinnyimme vuosien saatossa aina vain enenmän. Lapsi tehtiin, töissä käytiin ja elettiin suhteellisen normaalia perhe-elämää.
Mies oli todellakin unelmien mies,kaikkien muidenkin mielestä. Piti huolen taloudestamme rahallisesti,oli hyvin järkevä raha-asioissa,pedantti kodin suhteen,myöskin lapsen suhteen. Ulospäin ainakin piti näyttää,että meillä menee hienosti.
Luonteeltaan hän oli hyvin hellä,huomioon ottava. Mustasukkaisuudesta hän ei kärsinyt(ainakaan minun nähteni)Lapsen alulle saattamis puuha oli aivan erinomaista,ihanaa,mukavaa...kunnes...aikaa ensiyrityksistä oli kulunut jo vuosi.Mieheni alkoi olla epätoivoinen.
Muistan kuin eilisen päivän kun lähdin suorittamaan autokoulun kirjallisia.Hän vei minut autokoulun eteen,vaati soittamaan terveyskeskukseen raskaustestin tuloksesta.Olisin ehtinyt tehdä sen inssin jälkeenkin... Tulos musersi hänet kun jälleen vastattiin negatiivinen. Itse olin helpottunut.... Tämä varmaan sai ensimmäisen särön aikaan suhteeseemme.
Aikanaan sitten kuitenkin tulin raskaaksi ja tenava saatiin. Ja näin elämä jatkui idylisenä.Isompi asunto piti saada ja autokin vaihtaa.
Suku(hänen) oli ylpeä meistä.
Loppujen lopuksi minä itse tajusin,että aloimme olla toisillemme itsestään selvyys. Olin kuitenkin vieläkin nuori,elämänhalua täynnä,tietoisenä siitä että tämä elämä ei mene näin yksinkertaisesti.
Uudessa asuinympäristössä katse alkoi avartua,tuli uusia ihmisiä ja baarikin oli niin lähellä.
Mieheni työ kuljetti häntä viikoiksi muille paikkakunnille,minä yksin pirpanan kanssa kotosalla.
Miehen viikonloput alkoivat muodostua aika huuruisiksi,kunnes kerran hän jätti tulematta kotiin. Se oli viimenen niitti siihen suhteen tuhoon. Minä katkeroiduin,vannoin että nyt tapahtuu jotain ja kuinka ollakkaan rakastuin toiseen.
Olin sinisilmäinen,rehellinen tyttö,joten paljasti miehelleni tunteeni välittömästi.Eihän ollut syytä toista kiusata, kun rakkaus oli kuollut.
Tämä sai mieheni käytöksen muuttumaan sellaiseksi,että olin kauhuissani kuinka siitä ihmisestä saatoi löytyä niin ilkeä puoli,kuten myös hänen äidistään! Jestas sentään millaset ryöpyt sain niskaani,ilmoittaessani että ero on edessä.
Toki tajusin,etä ero oli miehelleni kaikesta huolimatta kauhea shokki ja hän yritti kyllä kaikkensa että palaisimme yhteen.Hyvää ja pahaa.
Ero hässäkästä selvittiin ja tämmöisenä sorrettujen puolella olevana ihmisenä en jättänyt miestäni yksin.Olin hänen tukenaan,olen edelleen. Olen nähnyt hänen muuttuvan ja vielä joitakin vuosia sitten itkin salaa kuinka hirveä olen ollut kun toinen on muuttunut niin paljon.
Lisäksi vielä tämmöinen pointti.Huomasitteko etä olisin missään välissä maininnut että keskustelimme paljon asioista? Ette varmaankaan,koska sitä ei tehty.Ei hyvinä eikä pahoina aikoina. Minä kyllä pulisin,mutta mieheni luonteeseen ei yksinkertaisesti kuulunut syvällisten puhuminen! Miten asiat olisivatkaan voineet olla/muuttua,jos hän olisi osannut avata sainaisen arkkunsa???
Tämän päivän tilanne on sellainen,että tulemme loistavasti toimeen.Jopa niin,että nykyinen mieheni on välillä hampaat irvessä,hän ei voi tajuta miten exän kanssa voi olla hyvissä väleissä.Monestakin syystä voisi oikeasti olla tilanne,jossa emme sietäisi toisiamme.
Lapsemme on meille molemmille,exälleni ja minulle maailman tärkein,rakkain asia.Se on se vahvin linkki joka pitää välejämme yllä.Se olikin eron aikana ainoa asia,josta olimme täysin samaa mieltä.Lapsen vuoksi on oltava väleissä ja autettava puolin ja toisin.Lapsen ei saa kärsiä siitä että vanhemmat eivät tule toimeen keskenään.
Exälläni onkin lapseensa kiinteä suhde, välimatkasta huolimatta. Hän soittelee päivittäin ja jos meillä on jotakin erikoista hän on aina valmis hakemaan lapsensa luokseen,kiinteiden viikonloppu tapaamisien lisäksi.
Eroa en ole katunut koskaan. Uskon kohtaloon ja sen myötä siihen,että meitä ei ollut tarkoitettu yhteen loppuelämäksi. Kalanaisena en ole mailman helpoin kumppani muutenkaan.
(Niin ja vielä sellanen juttu...kun luetaan noita horoskooppeja ja rakkauselämää mikä merkki olisi sopivin...Kaloille se skorppari on aika namu. Ja sellanen kuulkaa kulkee tällä hetkellä rinnallani!)
Nyt tässä istun ja mietin,että miksiköhän minä nyt näin pitkästi...Aloittajan otsikko sen teki!
Näytä kirjoitukset
?
Paha vaan kun en saanu tapettua sitä otusta............
