"Minä en etsi. Minä löydän"
Näin sanoi Pablo Picasso ja niinhän se lapsikin tekee, kulkee onnellisena ja löytää koko ajan uutta ja uutta. Etsiessä tulee helposti asettaneeksi odotuksia,rajoja ja vaatimuksia, mutta löytäessään on vapaa vastaanottamaan. Kun antaa itsensä olla avoin ja tietämätönkin ,saakin yllättäen paljon enemmän. Löytöretkeily on ihanaa, joka ainoa päivä löytää jotain uutta. Löytää asioita ja ihmisiä ja itsensäkin. Ja oman rakkautensa ja sen kautta muunkin. Ehkäpä löytöretkeily on jonkinlaista irrottamista, vapaata virtausta. Sitä sellaista lapsen kaltaiseksi tulemista...

Kiitos Asterix jakamisesta. Kiva kun otit esiin tuon spontaanin siirtymisen. Itselleni se oli jonkinmoinen ongelmakin nuorena kun en osannut asiaa kenellekään selittää. Lapsesta asti raja on ollut avoin ja olen liikkunut ihan luontevasti täältä sinne kutsumaasi mikä-mikä maahan. Ja varsinkin iltaisin ulkoillessa menin "taakse" eli olin jossain siinä kehoni vieressä vaikka pystyinkin puhumaan muille. Se mitä olen järjestelmällisesti opetellut aikuisiälläni onkin ollut maaduttaminen. Tähän täällä olemiseen ja pysymiseen piti oikein panostaa. Hyvästä rajatiedon kirjallisuudesta olen saanut tietoa ja samalla varmuutta tähän maalliseen vaellukseen. Minulle se on nimenomaan ollut rajan tietoa ja tunnistamista. Eli joskus näinkin päin.
t.Castor :