Joku kyseli kuukalenteria. www.ylakuu.com tekee kuukalenteria, jossa kuu eläinradan merkissä kunakin päivänä. Siinä on myös kukkien istutus, vihdan teko, ym perinteisiä juttuja.

Kalevalaisista asioista kiinnostuneiden naisten viime syksyn Pirta-lehdessä
http://www.kalevalaistennaistenliitto.fi/knl_julkaisut.htm
oli Mervi Naakka-Korhosen pitkä artikkeli siitä miten kuu vaikuttaa terveyteen kansanperinteemme mukaan.

Lehden löytää varmaan kirjastoista, tai voi tilata yksittäisen numeron suoraan tuoltakin, luulisin. Itse tuli liityttyä jäseneksi, ja sain tuon edellisen numeron "kaupanpäällisinä".

Aisha

AthaMaarit ja Ianthe,

mulla oli 20 vuoden ajan yhtä helvetilliset kuukautiskivut, ja nyt ne on vuoden ollut poissa.

Tämä teksti on vapaasti dramatisoitu, mutta yrittäkääpäs kivuttomat lukija itse kirjoitta kepeästi tämän tason tahdittamasta elämästä!

En usein muistele kovin elävästi miltä tuntui kun alavatsaa ja alaselkää käristettiin tulella, iskettiin tikareilla, oksetti, oli ripuli, ummetus, huimaus, huusin ääneen, kierin lattialla, söin kaikki pillerit ja luontaistuotteet mitä käsiini sain ja seuraavassa kuussa koko helvetti alkoi uudelleen. Henkisesti oli kovaa tietää, että kohta siihen kidutukseen joutuu taas päivä- ja yökausiksi. No, ne jotka on kokeneet, tietää mitä tarkoitan.

Kävin vyöhyketerapeuteilla, kiropraktikoilla, homeopaateilla, yrttiterapeuteilla, joogakurssilla, kukkaterapeutilla, jälleensyntymäterapiassa, ja mitä kaikkea niitä nyt olikaan. Ja sitten kivut taas palasivat. Käytin helokkiöljyä ja mehiläiskuningatterenruokaa ja siitepölyvalmistetat. Ja sitten taas kivut tuli takas. Aina helpotti hetkeks osittain, ja sitten oltiin lähtöpisteessä.

Tutkimuksia tehtiin eikä elimellistä vikaa ollut. Eli psyyken puolelle menee, niinkuin tälläkin palstalla on arvioitu.

Mutta sitten reilu vuosi sitten ne hävisivät kuin seinään. Ilman hoitoa, poistuessani luontaislääkäri-homeopaatti-naistentautienerikoislääkärin vastaanotolta homeopaattinen resepti kädessäni. Olin sulkemassa ovea kiitettyäni rakastavasta ja myötätuntoisesta palvelusta. Näin siinä yhtäkkiä sitten sieluni silmillä kuvan kohdustani, kahdan suojelevan ja siunaavan käden välissä. En tiedä mistä tämä symbolinen kuva mieleeni juolahti. Mutta oivalsin, että minun on oltava suojeleva ja rakastava naiseuttani, ja sen ilmentymää, kohtua kohtaan. Ymmärsin, että pieni kohtu rassuni ei ole koskaan saanut hellää ja rakastavaa lausetta minultakaan kuulla. Niin yksinkertainen oli se tunne jonka silloin koin.

Kuukautiset alkoivat sinä päivänä, ilman mitään kipua. Sama seuraavassa kuussa. En uskonut, enkä luottanut, mutta sama seuraavassa kuussa. Vajaa vuoden kuluttua aloin varovaisesti luottaa, että kivut eivät ole enää olemassa, ja aloin rentoutuaa. Joinakin kertoina on ollut pientä myllerryksen tunnetta, vähäistä särkyä jota tuskin huomaa, ja muita aivan pieniä tuntemuksia. Noin viiden prosentin verran siitä mitä karmeat kivut aiemmin, mutta välillä on ollut täysin kivuttomia kuukautisia. Näin on jatkunut. Ihmeitä siis tapahtuu.

Kävin kiittämässä tätä lääkäriä, mutta hän ei tiedä mistä paranemiseni johtui. Kysyin onko hän jonkin sortin henkiparantaja, mutta ei hän sellaisena itseään ollut pitänyt. Ainoaksi päätelmäkseni jäi, että hän oli ensimmäinen nainen, jonka olen kohdannut tällaisessa tilanteessa jossa pyydän apua naiselliseen ongelmaan, ja jossa olen saanut myötätuntoa, herkkää ymmärtämistä, todellista kuuntelua, aitoa välittämistä, rehellistä pyrkimystä auttamiseen kaikin keinoin. Hän todella käyttäytyi lääkärin roolissan kuin lempeä ja rakastava äitihahmo. Sellainen kokemus minulta puuttui oman äitini kanssa. Ja koko kasvuymäristöni sen puolen. Kaikki naiset siellä tuntuivat olevan jotenkin tukahdetettuja naiseudessaan, monine sairauksineen ja vaivoineen, syyllisyyden ja riittämättömyydentunteineen, jne. Syvällä olivat naisten tunteet, ja harvassa luontainen ilo naiseksi syntymisen kauneudesta. (Juu juu yhtä kaunista on syntyä mieheksi, mutta tässä käsitellään nyt naisen kipua!)

Itkin kertoessani tälle lääkärille kivuistani, ja sain lohdutusta. Tuntui kuin jotain olisi eheytynyt tavassani hyväksyä naisen olemus.

Ja kyllä, löydän lapsuudestani vääristyneen naiseuden mallin. Kun tyttöä kohtaan kohdistetaan henkistä väkivaltaa kotona, työssä tai koulussa, häntä huoritellaan, ja nimitetään monin eri sanoin huonoksi naiseksi. Kun poikia kohtaan kohdistetaan henkistä väkivaltaa, häntä sanotaan akkamaiseksi, homoksi, naiseksi. Eli molemmissa tapauksissa osoitetaan että nainen on vähemmän arvokas.  V*ttua levitellään kirosanana enemmän kuin miesten elimen nimiä.

Ja kun nuori tyttö oppii että vain poikia arvostetaan,  hän haluaa isän mukaan miesten töihin,  keskittyy koulussa matikkaan ja fysiikkaan,  harrastaa jääkiekkoa tai jalkapalloa, tai muita poikien lajeja, hakee tekniselle alalle opiskelemaan, hankkii kavereita pojista ja miehistä, valitsee työelämässä miesvaltaisen alan, hän vihdoin pääsee miesten maailmaan, ja saa arvostusta osakseen. Siinä vaiheessa naisenergia on niin tukossa, että kivuista ei pääse kuin myöntymällä naisen osaan eli synnyttämällä. Koska raskaus  ja synnytys pakottavat tytön naiseksi, se rakkaus minkä noiden tilojen energiat luovat pientä ihmislasta kohtaan voi parantaa syvänkin trauman, ja saada kuukautiskivut katoamaan.

Näin selitin itselleni sen miksi kivut loppuivat.

Kun pääsee kivuista ja muista oireista, on helpompi elää naisena tässä maailmassa, jota maskuliininen energia on johtanut tuhannet vuodet. (Ei se ole miesten syy, se olisi asioiden yksinkertaistamista) Olenkin miettinyt, että ehkä ne naiset, joille naiseus on vaikeaa ja tuskallista, ovat sieluina päättäneet tulevansa tähään maailmaan naisena juuri siksi että voivat itsessään muuttaa vanhaa pimeää energiaa säteileväksi valoksi. Tämä antaa rohkeutta muuttaa vaikeat asiat ja alkaa loistaa omaa valoaan maailmaan.

Eli toivon että te nuoret herkät naiset kärsimisen ja uhrin osan jatkumisen sijasta lähdette vaatimaan apua taholta johon voitte luottaa,  sen vuoksi että ei vuosia jatkuva kipu kenenkään sielua jalosta, vaan ajaa itsemurhan partaalle ja hylkää sen kärsivän sisäisen pikkutytön yhä epätoivoisempaan pimeyteen.

Hakekaa, ja erityisesti VAATIKAA apua, erityisesti emotionaalista apua. Jopa tavallisen terveyskeskuksen psykiatrinen erikoissairaanhoitaja on nykyisin yhä useammin ymmärtäväinen, myötätuntoinen, auttamiskykyinen ja on jopa perehtynyt erilaisiin vaihtoehtohoitoihin.  Menkää puhumaan peloista ja ei-fyysisitä oireista ihmiselle, jolla on SYDÄNTÄ kuunnella. Ehkä ensimmäinen yritys ei onnistu, mutta varmasti sellaisia ihmisiä on teidänkin asuinkunnassanne, jotka ottavat teidät tosissaan, ja sitoutuvat auttamaan teitä pääsemään vapaaksi kivuista.

Ennemmin tai myöhemmin löydätte sen mikä auttaa juuri teitä. Valmistautukaa jo nyt jättämään kivut taaksenne lopullisesti ja elämään itsenne kanssa iloista ja onnellista elämää. Kuvitelkaa, miltä tuntuu kun tämä on aikuisten oikeasti totta teidänkin kohdallanne. Kuvitteluun uskaltautuminen on tärkeää, se valmistelee muutosta.

Siitä kun minä olin AthaMaaritin ja Ianthen ikäinen kului vielä 136 järkyttävät kuukautiset eli noin 400 kidutuksen täyttämää epätoivoista päivää ja yötä ennen kuin sain avun.

Ettehän anna sen pienen kärsivän tytön sydämessänne odota yhtä kauan? Myös naiselle kuuluu paikka auringossa.

Lämmin ja sisarellinen halaus!