Lähes kaikki tuntemani Kauriit ovat melkoisia diplomaatteja ja sovittelijoita muiden riitojen välillä, mutta jostain käsittämättömästä syystä suutahtavat itse todella herkästi ja nopeasti. Näin suorasukaisena oinaana tulen välillä sanoneeksi asioita ennen kuin olen ajatellut miltä ne kuulostavat ,ja olen usein joutunut lepyttelemään verisesti loukkantunutta Kaurista. pahintä tässä on, että yleensä loukkantumisen syy selviää noin vuoden kuluttua tapahtuneesta, kun Kauris on päässyt yli siitä ja voi puhua asiasta...
Toinen esiin noussut ongelma liittyy myös Kauriiden käyttäytymiseen ristiriita tilantessa. Tämän olen ennen kaikkea huomannut parhaasta ystävästäni ja miehestäni. (Oikeastaan ihmetellyt, että yksi asia ei ole noussut esille tämän keskustelun aikana.) Olen nimittäin huomannut, että suuttuessaan kauristuttavani heittäytyvät marttyyreiksi. Ja juuri tämä marttyyrin asenne on jotenkin muodostunut minulle päälimmäiseksi ongelmaksi kauriin kanssa eläessäni. "Älä minusta välitä, kyllä minä jaksan..." Ja sitten Kauris ilmiselvän suurieleisesti heittäytyy marttyyriksi ja täyttää tiskikonetta selkä kumarassa ja sydän särkyneenä... ARGH. Tilanne päättyy
aina siihen, että Kauris voittaa ja minä luovutan.
En kestä sitä syyllistämisen määrää.
Voiskohan joku kauris ystävällisesti valaista miten tämän kierteen saisi katkaistua ja mistä se marttyyrin gloria aina ilmestyy sinne pään päälle killumaan
Hei Faery. En tiennyt itkeäkö vai nauraako kun luin kuvaustasi Kauriista, sillä niin osui kohdalle että.
Ikävä kyllä ainakaan minä en voi valaista sitä että miten tuon marttyyri kierteen saisi katkaistua ja mistä se marttyyrin gloria sinne pään päälle oikein ilmestyy, kun en ole tuota käytöstä itsestäni ennen tajunnut ennen kuin luin kirjoituksesi. Avomieheni on kyllä joskus tuosta "kyllä minä jaksan ja osaan, älä minusta välitä" sanonut mutta ei noi suoraan. Kauheaa nähdä itsensä toisen silmin ja tajuta miten kamalaa oma käytös onkaan.
Tuosta loukkaantumisesta ja siitä puhumisesta. Itse en ainakaan pysty puhumaan asiasta niin kauan kuin olen loukkaantunut ja vihainen, en pysty sillä hetkellä keskittymään mihinkään muuhun kuin siihen loukkaantumisen ja vihan tunteeseen ja jos siitä pitäisi silloin puhua suustani tulisi niin myrkyllistä tekstiä, että saisin varmaan etsiä itselleni uuden katon pääni päälle. Tarvitsen aikaa rauhoittuakseni ja että pystyn käsittelemään asiaa asiallisesti. Ja tätä avokkini ei ymmärrä, ei sitten millään, sillä hänen mielestään kaikki pitää selvittää silä hetkellä kun se tapahtuu. Niinpä meillä on sitten niin että ensin murjotan minä ja sitten kun olo on helpottunut huomaan miehen istuvan murheen murtamana sohvan nurkassa ja sitten aukaisemaan sitä solmua.