Näytä kirjoitukset
|
Sivuja: [1] 2
|
3
|
Astro special / Yleistä / Re: Vainoavat exät
|
: 11.04.2006 09:47:53
|
Hei Asterix
Itselläni on samanlaisia kokemuksia kuin molemmilla teillä. Erosin exästäni noin puoli vuotta sitten lopullisesti ja sen jälkeen olen saanut lukemattomia sähköposteja, lappuja postiluukkuun, puhelin soittoja niin paljon, että vaihdoin numeronikin salaiseksi, exäni mustamaalaa minua ympäri kaupunkia ja kyselee kaikilta, että onko minusta kuulunut mitään. Olen hänelle täysin pakkomielle.
Viime kesänä meillä oli parin kuukauden ero. Silloin exäni käänsi koko rivitalonaapuruston minua vastaan. Valehteli minusta vaikka mitä esim., että oli soittanut eräälle naapurille lastensuojelun. Onneksi sekin asia selvisi, että soittaja en ollut minä. Exäni soitti minulle kyllä lastensuojelun, naarmutti autoa, varasti postini. Yllätin hänet penkomasta postilaatikkoani. Hän kävi myös yöllä kyttäämässä minun pihassani. Sen huomasin siitä, että porttini oli toistuvasti auki, enkä usko, että ketään naapureista olisi ollut sellainen, että käy toisten pihoissa. Exäni oli talonmiehenä ko. rivitaloyhteisössö ja hänellä oli myös avaimet jokaiseen asuntoon. Minun ja tyttäreni poissa ollessa hän kävi kaatelemassa kaljaa ympäri asuntoa. Jopa tyttäreni huoneeseen ja suttasi erään taulunkin kaljaan joka odotti lattialla päin seinää seinälle laittoa. Tyttäreni oli erittäin surullinen. Se oli hänen oma kokoamansa palapelitaulu jonka isä oli hänelle ostanut, eli tunnesteet olivat aika voimakkaat.
Nykyään tilanne on siinä pisteessä, että olen jo kertaalleen käynyt lakimieheni luona lähestymiskiellon vuoksi. Exästäni on tehnty kaksikin rikosilmoitusta: kotirauhan rikkominen ja kunnianloukkaus. Olen myös säästänyt kaiken exältäni tuleet postit ym. mahdollista toteennäyttöä varten. Vielä en ole lähestymiskieltoa hakenut, mutta kohta senkin teen, jos tämä piina ei lopu. Siinä vaiheessa jo pelkkä yhteydenotto yrityskin on rangaistava teko.
Mielestäni teillä molemmillakin on niin kiistaton näyttö, että kannattaa jo hakea lähestymiskieltoa jos kerran rikosilmoituksiakin on tehnyt. Mielestäni diplomaatti on ihan yhtälailla tuomittavissa rikoksesta kuin muutkin kansalaiset jos näyttöä on.
Exäni ei ole ollenkaan tyypillinen kauris, mutta hänen nousevaa merkkiään en tiedä. Hän on kyllä jollain tapaa mieleltään sairas, niin kuin kaikki muutkin häiriköt minun mielestäni, koska ajattelisin niin, että normaali terve ihminen ei toimi tuolla tavalla. Rakkautta tässä hommassa ei ole ollenkaan, vaan katkeruutta, omistushalua ja sairaanloista mustasukkaisuutta.
|
|
|
4
|
Astro special / Astro special / Re: Nuoret äidit
|
: 08.04.2006 19:17:51
|
Ensimmäinen lapsi syntyi (poika), kun oli 19 vuotta ja tytär kun olin 21 vuotta. Jos haluat jotain lisätietoja kartastani niin laita vaikka viestiä sitten.
|
|
|
5
|
Muita keskusteluaiheita / Vaihtoehtohoidot / Re: Energiajuoma aamuksi
|
: 07.04.2006 14:14:04
|
Kuulostaa äärettömän hyvänmakuiselta *nam*, mutta jos kofeiinia ei tule muodossa taikka toisessa, niin olen aivan poikki koko päivän ja vierotusoireiksi vielä päänsärky kaupanpäälle. Olen muuten jostain lukenut, että seitsemän kuppia kahvia päivässä ehkäisee aikuisiän diabetekseltä. Tietty onhan tässäkin asiassa taas se "kolikon kääntöpuolikin". Kenen maha kestää 7 kuppia päivässä kahvia? Minun ei kyllä ainakaan, tai sitten mulla on liian suuri kuppi ![Cheesy](https://www.astro.fi/forum/Smileys/Astro2/cheesy.gif)
|
|
|
6
|
Muita keskusteluaiheita / Selvänäkö ja ennustukset / Re: 4.44
|
: 03.04.2006 13:57:27
|
Tämä asiani on ihan Länsimaista lääketiedettä....
Ensinnäkin oli kamalan mukavaa lukea enkeleistä juuri tuohon kellon aikaan. Minäkin toivoin, että se olisi ollut silloin pari vuotta sitten sitä, kun heräsin melkein joka yö, aamuyöllä ihmettelemään, että mistä tässä on oikein kyse.
Jälkikäteen olen lukenut monia artikkeleita stressistä. Uniongelmat ovat yleensä ensimmäisiä oireita siitä, että paineet alkavat kasaantua. Minäpä en tiedostanut sitä, enkä kuunnellut kehoani tarpeeksi. Sitten alkoivat somaattiset vaivat ja sen jälkeen pyykkiset vaivat. Menin lääkäriin ja tohtori setä antoi minulle purkin pillereitä ja tokais "Noilla Nukut Varmasti". Totta...Minä todellakin nukuin, nukuin ja nukuin....
Olen myös lukenut, että uni opettaa ihmistä. Oppiminen tapahtuu unessa, ja niinhän siinä kävi, Vaikeuksien Kautta Voittoon. Opin eliminoimaan stressitekijät pois elämästäni ja niin jäi myös nämä Tohtori-sedän pilleritkin.
En tällä kirjoituksellani halua mitenkään astua kenenkään varpaille ja väheksyä asiaa enkeleistä. Minäkin olisin tosiaan toivonut, että stressini olisikin ollut enkeli. Tai ehkä se olikin Enkeli, joka sai minut huomaamaan, että asiat pitää laittaa tärkeysjärjestykseen.
Jokainen itse tietää oman elämäntilanteensa onko siinä stressitekijöitä ja onko vauhti liian kova. Minulla se oli, mutta nyt vanhingosta viisastuneena, minulla ei ole kiire enää mihinkään.
|
|
|
7
|
Astro special / Ennustava astrologia / Re: Kaksosten tulevat muutokset
|
: 31.03.2006 09:36:07
|
Minulla alkoivat myös muutokset jo viime vuoden puolella. Löysin syyskuussa aivan ihanan elämänkumppanin. Pikku hiljaa suhteemme voimistui ja nyt toukokuun alussa olemme muuttamassa saman katon alle. Jostain joskus luin, että kaksi kaksosta eivät tule sitten millään toimeen keskenään, mutta me emme ole riidelleen vielä kertaakaan, vaikka olemme olleet yhteyksissä melkein vuoden verran lähes päivittäin. Kai me olemme sitten liikaakin samanlaisia ![Wink](https://www.astro.fi/forum/Smileys/Astro2/wink.gif) Kuukausi sitten olin todella väsynyt lisävitamiineista huolimatta ![buck2](https://www.astro.fi/forum/Smileys/Astro2/buck2.gif) . Minulla on ollut jo vuoden verran tapana ottaa MultiTabs päivässä ja kalkkia. Nyt tuntuu, että väsymys on kevään myötä vähentynyt kun valoisuus on lisääntynyt. Toisille se varmaan on päin vastoin, että kun valoisuus lisääntyy, niin väsymys lisääntyy samalla mitalla. Ainoa stressin aiheuttaja tulee menneisyydestäni, mutta olen huomannut, että sille en voi mitään, niin olen yrittänyt olla miettimättä koko asiaa. On se toisaata kumma, että kun haluaisi päästä menneisyydestä siten eroon, että asia ei olisi pinnalla, niin varmasti tämä ko. henkilö tekee unohtamisen täysin mahdottomaksi. Olen vaan todennut, että tämä henkilö todennäköisesti potee jotain persoonallisyyshäiriötä jos ei jopa ole psykopaatti, koska näyttää pystyvän erittäin ala-arvoisiin, jopa rikollisiin tekoihinkin ![knuppel2](https://www.astro.fi/forum/Smileys/Astro2/knuppel2.gif) . Tunnun olevan hänelle jonkinlainen pakkomieli. Jos tämä vielä muuttuisi niin, että saisin elää omaa elämääni rauhassa, niin kaikki olisi täydellisesti.
|
|
|
8
|
Muita keskusteluaiheita / Kirja- ja linkkivinkit / Re: apua itsetuntemukseen ;)
|
: 28.03.2006 17:27:02
|
Olet Pontus Toikka! Pidät huolta siitä, etteivät säätiedotukset ole tylsää tietopohjaista litaniaa. Sinulle ominaisia piirteitä ovat rutiinien täyttämä arki, kyky kävellä rivakasti, äidinkielen vääntely, perinteinen vakioasu ja erittäin iloinen luonne. Saatat saada huumorinpuuskia. ![2funny](https://www.astro.fi/forum/Smileys/Astro2/2funny.gif)
|
|
|
9
|
Astro special / Yleistä / Re: Tupakointi kaksosten ongelma?
|
: 27.03.2006 11:47:53
|
Kyllä kaksonen olen ja palaa ihan kiitettävästi. Olen 20 vuotta polttanut ja siitä ajasta olen 8 kuukautta ollut ilman. Mietintämyssyssä on kyllä ollut, että jos vaan hakisi sitä nikotiinipurkkaa apteekista ja alkais pureskelemaan sitä. Nyt olis hyvä sauma lopettamiseen, kun mieheni (kaksonen niin ikään) ei polta. Ei ole koskaan polttanut. Jos masenjus on hermoromahdus, niin allekirjoitan tämän myös. Onneksi olen siitä päässyt jo yli. Kieltämättä tuntuu että välillä ylikuumenee ![tickedoff](https://www.astro.fi/forum/Smileys/Astro2/tickedoff.gif) ihan kiitettävästi jopa keittää ![2funny](https://www.astro.fi/forum/Smileys/Astro2/2funny.gif)
|
|
|
11
|
Astro special / Yleistä / Re: Ammatit?
|
: 24.03.2006 19:23:34
|
Kaksonen kun olen niin vastailen ![Smiley](https://www.astro.fi/forum/Smileys/Astro2/smiley.gif) Tällä hetkellä minulla ei kylläkään ole ammattia, mutta koulutukseltani olen taloushallinnon merkonomi. Kirjoittaminenkin kyllä sujuu. En kylläkään mitään kirjoja ole kirjoittanut, mutta päiväkirjaa olen pitänyt monet vuodet ja kirjeiden kirjoittelua olen harrastanut kiinteästi vuodesta 1991. Yrityksen perustaminenkin on ollut haaveena. Lähinnä aatuksissa on ollut jotain koiriin liittyvää yritystä. Vaikka trimmaaja, koska itselläni on trimmattava rotu. Ja yritystoimintaa olen lukenut silloin kun merkonomiksi opiskelin.
|
|
|
13
|
Muita keskusteluaiheita / Kirja- ja linkkivinkit / Re: Olen syntinen - testi
|
: 23.03.2006 20:29:46
|
Heh...Olihan noita ![Grin](https://www.astro.fi/forum/Smileys/Astro2/grin.gif) Hyveitä: Oikeudenmukaisuus: 15 Suhteellisuuden taju: 11 Anteeksiantavaisuus: 9 Urhoollisuus: 9 Lojaalisuus: 8 Kohtuullisuus: 7 Viisaus: 7 Pyhä huolettomuus: 5 Jalo joutilaisuus: 4 Rakkaus: 4 Hiljainen tieto: 2 Syntejä: Ylpeys: 13 Murehtiminen: 12 Tietämättömyys: 9 Vihamielisyys: 8 Ahneus: 7 Vatsan palvonta: 6 Välinpitämättömyys: 6 Hengen velttous: 4 Huumorintajuttomuus: 4 Hekumallisuus: 3 Kateus: 2
|
|
|
15
|
Astro special / Yleistä / Re: Masennus ja mikä sen aiheuttaa?
|
: 19.03.2006 20:27:37
|
Minulle diagnosoitiin keskivaikea masennus elokuussa 2004. Terapian ja lääkehoidon yhteisvaikutus teki tehtävänsä ja olen aivan uudesti syntynyt
Niin kuin tuolla edellisissä kirjoituksissani kerroin terapeuttini sanoneen, että "Elämästä pitää poistaa ahdistusta aiheuttavat tekijät. Jos jollekin asioille ei pysty tekemään mitään, niin niitä ei kannata murehtia jos niille asioille ei voi mitään. Jos taas voi, niin pitää tehdä". Jos tekijöitä ei pysty kokonaan poistamaan, niin kannattaa ottaa ainakin riittävästi välimatkaa. Tämä on oikeastaan se motto / elämänohje jota edelleen noudatan.
Yksi mikä ahdisti minua suunnattomasti oli silloisen miesystäväni alkoholismi. Viinaa otettiin joka viikonloppu ja koko viikonloppu. Mietin tarkkaan, että onko minulla ylipäätään mitään suuria tunnesiteitä tätä miestä kohtaan, koska meillä ei ollut edes yhteisiä lapsia. Minä tein erittäin radikaalin muutoksen elämässäni, eli vuokrasin kylmästi ja itsekkäästi itselleni ja tyttärelleni asunnon ja muutimme sinne. Elämänlaatumme parani huomattavasti ja minulle oli yksi ahdistuksen poistaja vähemmän.
Olen myös tutkistellut monesti liikaakin ihmisten kritiikkiä ja muitakin puheita ja miettinyt, että koskettaako asia minua. Jos ei niin olen jättänyt asian siihen. En viitsi tuhlata omaa hyvää oloani miettimällä turhia asioita. Vaikeimpia asioita ovat sellaiset asiat joissa on suuri tunneside, esim. omat lapset, sukulaiset. Niihinkin täytyy vaan yrittää suhtautua mahdollisimman realistisesti. Huhupuheita ei kannata miettiä, miettii vasta siinä vaiheessa, jos joku tulee henkilökohtasesti sanomaan siitä, oli asia sitten mikä tahansa. Ns. toisenkäden tieto menee minulla suoraa mappiin Ö.
Minulla on ollut myös paniikkihäiriöitä ja siihenkin löytyi ratkaisu terapeuttini myötä. Hän pyysi minua ajattelemaan asiaa toisin, eli "Jos sydämeni hakkaa todella lujaa, niin se on vain verrattavissa urheilusuoritukseen. Sitten voisi olla huolissaan jos se ei löisi. Samalla myös verenpaine nousee, joten lääketieteellisesti pyörtyminen on täysin mahdotonta, koska aivot saavat happea silloin. Muista vaan hengittää ulos saman verran kuin sisään, ettei tarvitse hengitellä hiidilioksiidia paperipussista. Olo on paniikkihäiriössä epämukava, mutta ei siihen kuole".
Toivttavasti tästä oli apua edes jollekin. Tämän mukaan olen rakentanut elämääni kohta vuoden päivät. Lääkkeet jätin pois vuosi sitten talvella. Olen myös huomannut sen, että kaikki riippuu, ainakin itselläni, ainoastaan tavasta ajatella asioita.
|
|
|
|