Heipparallaa... pitkästä aikaa. Ensi viikolla sitten kirjoitan kauppakirjat talosta. Ja lokakuun loppupuolella päästään viimeistään muuttamaan. Sitten se alkaa se avioeron työstäminen käytännön tasolla...luulisin. Henkisestihän olen tehnyt sitä jo pidempään, toki sekin puoli jatkuu, onhan se suuri asia ja iso elämänmuutos. Välit kohtuulliset, ja lapsetkin ainakin jollakin tapaa helpottuneita...Kuinka kauhean kriisin tämä vielä pukkaa, en tiedä, kun ei ole aiempaa kokemusta. Yksinolo ilman lapsia pelottaa, muuten näyttää auvoiselta. 

Hei,
  Olen tehnyt tarjouksen talosta, jota kävin katsomassa. Nyt jännittää aivan hirveesti... Voimani lisääntyvät päivä päivältä. Tunnen kyllä itseni itsekkääksi, kun innostun tällaisesta asiasta, ja toinen kärsii. Mutta sitten taas kehotan itseäni ajattelemaan, että miksi tähän tilanteeseen on tultu? Eli puhun itsekseni... Pitäisiköhän tästä huolestua? Toki pelkään myös tulevaa, ja tiedän, että tulen vielä hyppimään seinille, kun olen yksin. Ne tilanteet pelottavat, ja se, että miten lapset voivat, kun ovat isällään. Tiedän, että huolehdin ja murehdin ja pelkään.

Kaunis kiitos. Minulla on mieli korkealla, kun vain saisi kaikki asiat järjestettyä ja työtkin siinä sivussa hoidettua. Haluan itsekin muuttaa tästä talosta, koska tässä on myös niin paljon huonoja muistoja, toki hyviäkin. Jotenkin olisi helpompaa aloitaa ns. puhtaalta pöydältä...Olen yhtä taloa käynyt katsomassa, ja olen kyllä sen lumoissa. Kun tuolla toisella olisi myös voimavaroja, että lapsetkin selviäisivät helpommin. Mutta kun en voi hänelle sitä voimaa antaa, vaan sen on lähdettävä itsestä. Psykologilla käynti on kyllä selventänyt huomattavasti omia ajatuksiani. Haluaisin niin tästä pois lasten kanssa. Päivä kerrallaan eteenpäin, enää en ota askeltakaan taaksepäin.
 

Tänään vein avioeropaperit käräjäoikeudelle varustettuna molempien allekirjoituksella. Osoite on vielä sama, mutta tästä se lähtee...

Oletko Katja joutunut pakenemaan lasten kanssa kotoa, kun tilanteet ovat olleet niin pelottavia ? Sanovatko lapset; että erotkaa ! Minulla ei ole enää tunteita tuota miestä kohtaan...Syyllistäminen on kaikesta kauheinta, en haluaisi haukkua miestäni, joka nyt on valmis kaikkeen, muuttuu kuulemma eri ihmiseksi, jos vain jatkan... Tätä on jatkunut niin pitkään, ja lupauksia on annettu ja ne on rikottu. Nyt kun minä olen vakavissani, joutuisin taas painamaan kaiken villaisella....

Käyn tätä lukemassa, aina vain uudestaan ja uudestaan. Kävimme perheneuvolassa,
sinänsä karmea kokemus... oma psykologini puhuu asiaa, mutta täällä tunsin, että minua syyllistettiin, että haluan avioeron; "lapsethan haluavat aina, että vanhemmat pysyvät yhdessä ja vielä senkin jälkeen, jos ero tulee, he toivovat, että vanhemmat palaisivat yhteen" Tälläisen kommentin sain psykologilta... Asia on varmaan niin, mutta mikä on lapsille parasta ja minulle! Ei ainakaan tämä liitto. Voimat tuntuvat taas hipuvan...

Kiitokset kannustavista viesteistä. Tuntuu, että saan voimia päivä päivältä enemmän. Toki haluaisin ratkaisun mahdollisimman pian, mutta käydään vielä perheterapiassa, jotta saan tuon mieheni edes jonkunlaiseen kuntoon. Vaikka välillä tuntuu, ettei se ole lainkaan minun asia. Välillä säälin niin kovasti, ja välillä suorastaan oksettaa. En vihaa, enkä rakasta häntä. Lapset ovat etusijalla, ja hehän pyytettömästi rakastavat ainoaa isäänsä, vaikka aina tilanteet eivät ole menneet heidänkään kannalta hyvin. Selvänähän hän on mainio isä...mutta nyt päätä sekoittaa myös tämä syömättömyys.

Kiitokset viesteistä, olenhan jo ammattiauttajalla käynyt, siksi ajatukseni ovat selkiytyneet tämän avioliiton suhteen...mutta silti välillä tuntuu, ettei voimat välttämätttä riitä... Ja martyyriksi alkaminenhan kuuluu kalan roollin ja kaloja on meidän perheessä 4 kapplaletta..., lapseni tarvitsevat myös terapiaa, enkä voi heitä sinne toimittaa, ennen kuin meillä on eri osoitteet... huostaanoton pelosta... Onneksi minulla on paljon ystäviä, jotka vielä toistaiseksi jaksavat kuunnella minua ja ottaa minut ja lapset vastaan...

Hei,

  Ei minullakaan ole helppoa...21 vuotta yhteistä elämää takana ja lapset 10 ikävuoden molemmin puolin...kaksi ihanaa lasta. Minä olen jo pitkään voinut huonosti tässä avioliitossa, aviossa 13 vuotta. Olen nainen ja perheen elättäjä, mies tekee töitä satunnaisesti, alkoholia kuluu liikaa. Olen joutunut pakenemaan lasten kanssa tilanteita yön selkään. Ansaitsen hyvin ja voisin taloudellisesti olla riippumaton. Lapset kärsivät tilanteesta kovasti, rakastavat toki isäänsä, mutta jatkuva vanhempien riitely rasittaa koko perhettä. Ihmettelen, kuinka kauan olen tätä kestänyt...toki olen mielessäni työstänyt tätä jo pidemään. Sanottuani, että haluan avioeron, hän lopetti syömisen, ja jos syö jotain käy sen oksentamassa. Ainahan minulla on ollut 3 lasta... mutta nyt tuntuu, ettei voimani riitä. Kuinka voisin elää sellaisen asian kanssa, että lasteni isä menehtyy minun ratkaisujeni takia....

Heips,

  Minäkin löysin toukokuussa tämän sivuston, ja tilasin luonneanalyysin, sisäisen soturin ja vuosihoroskoopin... Olenko nyt viisaampi, ymmärränkö itseäni paremmin, en osaa sanoa. Elämäni on myllerryksessä, suunnittelen avioeroa. Olen Kalat ja nousumerkkini on Leijona, aika kohdallaan tuntuu analyysit olevan. Mieheni on myös kalat ja kaksi lastamme ovat myös kaloja.
Eihän tästä taida tulla enää mitään... Toivottavasti selviämme kaikki.