Olipa lohdullista lukea, että muillakin tammikuun kauriilla on työelämän asiat "vaiheessa". Itselläni on mennyt pelkkää alamäkeä jo vuoden 2005 keväästä. Ensin puolentoista vuoden osa-aikatyö, joka rassasi hermoja todella ja nyt vuodenvaihteesta alkaen täystyöttömyys. Koko osa-aikatyönkin ajan hain kokoaikatyötä, mutta ei vain tärpännyt, vaikka lupaavaltakin välillä tuntui.

Nyt olen kutakuinkin luovuttanut, haen kyllä, mutta yritän olla innostumatta oikeasti ja tekemättä mitään tulevaisuudensuunnitelmia. Osa-aikatyön ja työttömyyden myötä on rahatilanne semmoinen, että olen hakemassa velkajärjestelyyn opintolainojen vuoksi. Olen yksinhuoltaja - vielä tämän vuoden. Ensi tammikuussa tytär tulee täysi-ikäiseksi ja sitten en ole enää varmaan mikään.

Jos joku olisi niin kiltti, että vilkaisisi karttaani. Olen nainen, syntynyt Tampereella (TAYS) 17.1.1963 klo 7.40. Haluaisin tietää, miltä näyttää työelämä, mutta ennen kaikkea sen, onnistunko maksamaan asuntolainaa eli saanko pidettyä kotini tässä mylläkässä.

Suurkiitos Lilli tulkinnasta. Pitää varmaan yrittää rauhoittua ja odotella vaikka tuota huhtikuuta. Olen vaan niin kovin kärsimätön luonne. Suurkiitos myös Smallin viestistä! Ihan kuin olisin itse kirjoittanut nuo sanat valtataisteluista ja yhdistystoiminnasta sekä työelämässä osaamisella saavutettavasta aarvostuksesta - jota siis ei saa.

Tiedän, että helpommalla pääsisi, kun osaisi olla kunnon opportunisti, kameleontti, joka vaihtaa väriä ympäristön mukaan, mutta en osaa enkä kyllä edes halua. Ainakin itse kuitenkin arvostan ihmistä, jolla on joitakin näkemyksiä ja periaatteita, jotka eivät ole kaupan. Oikeuden voittoon en jaksa enää uskoa, jos nyt olen koskaan jaksanutkaan. Muistaakseni jo lapsena ymmärsin ällistyä täysin, jos jossakin asiassa aikuiset tekivät minunkin mielestäni "oikein".

No, minulla on kaunis ja viisas tytär (17 v), joka on viime aikoina toden teolla alkanut arvostaa tapaani olla äiti. Hän on huomannut, että monet äidit vain toistelevat "äidin" rooliin kuuluvia repliikkejä, eivätkä oikeasti keskustele ja kuuntele. Ehkä hän sitten kestää sen, että toimeentulon hankinnassa en ehkä pärjää yhtä hyvin, kuin muunsorttiset henkilöt.

Kiitos siis vastauksista! Lämmitti todella mieltä saada lukea kommenttinne minulle! Olen reaalimaailmassa tällä hetkellä erittäin yksinäinen susi. Onneksi psykoterapiaa on vielä muutama kerta jäljellä. Tänäänkin pääsen siis miettimään, miksi todellakin en voisi luopua turvattomuuden tunteesta. 

Olen kauris syntynyt 170163 klo 07:40 Tampereen TAYS:ssa. Koko elämä on ollut kummallista ajelehtimista ei mitään kohti vaan ainoastaan poispäin epämieluisiksi koetuista asioista. Ei kunnianhimoa, ei tavoitteita. Yritän vaan selviytyä eteen tulevista velvoitteista (tyttären yksinhuoltaminen, opintovelat, asuntovelka ja nyt työttömyys vuoden alusta). Tavallaan olen kyllä "menestynyt" ihan kelvollisesti, mutta viimeiset 3-4 vuotta on tökkinyt monella tapaa tai oikeastaan enimmäkseen noissa työasioissa.

Juuri sain pakit yhdestä hakemastani työstä, josta olin odottanut edes haastatteluun pääsyä. Ensi kuussa loppuvat rahat, ellei lisätuloja löydy jostain. Mikään ei jaksa huvittaa eikä kiinnostaa (masennuslääkitys on ja 3-vuotinen psykoterapiakin loppumassa).

Voisiko joku kertoa, onko nykyhetki se "pakollinen" pohjallakäynti ennen uutta nousua vai pitäisikö ruveta sopeutumaan erittäin matalan profiilin elämään? Toisinaan tuntuu, että olisi maailmalle paljonkin annettavaa, mutta maailma ei sitä tunnu tarvitsevan. Toisnaan sitten tuntuu, että mitäpä siitä - meitähän on täällä pallon päällä liiankin kanssa joka asiassa hääräämässä. Juuri nyt tuntuu läheisimmältä "silleenjättämisen taito", kun ei oikein tiedä, mitä tässä kannattaisi enää yrittää.

Puolet elämästä on ollut koulua/opiskelua ja siitä olen kyllä nauttinut, mutta kai sitä joskus pitäisi saada "vakiintuakin" johonkin ja päästä ainaisesta turvattomuuden tunteesta?

kyselee: Erittäin Ahdistunut ja Väsynyt Kauris

Suurkiitos taas vastauksista! Olen oman syntymäkarttani tehnyt ja lukenut sen pikatulkinnan. Lisäksi katselin huoneiden ja planeettojen merkityksiä ym. mutta mistä osaisin aloittaa tämän ennustavan astrologian opettelemista?
Sellaistakin vielä kysyisin, että olen toisinaan ajatellut koiran hankintaa. (Minulla on aina ollut kissoja ja on nytkin.) Lapseni kun on jo niin "iso" eli 16-vuotias, että ei sillä tavalla tarvitse minua, kuin pienenä, niin elämä on tuntunut siltäkin osin tyhjältä. Nyt mietin, että koiran hankinta (voisin ottaa sijoitukseen=ilmaiseksi) toisaalta voisi olla elämää täyttävä ja antoisa asia, mutta toisaalta pelkään, että sitten tunnen itseni taas liian sidotuksi, kuten lapsen ollessa pieni. Eli kun en itse saa omista tuntemuksistani selvää: haluanko oikeasti olla "vapaa" vai "sidottu hoivaamaan"? Näkyisikö sieltä kartalta, olisiko nyt aika säilyttää saatu vapaus vai sitoutua koiran tuomaan vastuuseen, mikä toisaalta antaisi varmaan paljon sisältöä elämään?

Hei! Esitin aiemmin epätoivoisen avunpyynnön nimenomaan työ- ja elämäntilannetta koskien. Olen tammikuun kauris ja etsinyt uutta työtä tai koulutusta jo toista vuotta. Nykyinen työ on osa-aikainen, määraikainen ja vielä etätyö. Hain juuri työtä, joka mielestäni olisi sopinut minulle sekä osaamisen, että persoonallisuuden suhteen, mutta ei tullut kutsua edes haastatteluun. Tuonkin tiedoin jouduin itse kysymään. Alkaa harmittaa vastauksissa oleva fraasi "valintamme ei OSUNUT sinuun". Herää kysymys, että tikkaa heittämälläkö valitsevat uuden työntekijän.

Kiitos kaikille, jotka vastasivat viesteihini täällä foorumissa! Vaikka en iha kaikkea ymmärtänyt, oli todella liikuttavaa (kyynelin asti), että viestini oli luettu ja nähty vaivaa auttamisekseni ja sain kannustusta ja rohkaisua. Luin viestit viime yönä ja tänään rohkaistuin kysymään tilannettani työpaikan valintaprosessissa. Siitä sitten tulikin kylmää vettä niskaan saavillinen, mutta foorumin viestit auttoivat kestämään. Suurkiitokset siis vielä kerran kaikille.

Tekisi mieli ruveta opiskelemaa oikein tosissaan tulkintojen ymmärtämistä ja tekemistäkin, jos vain rahkeet riittävät. Nyt on suru puserossa ja mieli lamassa, joten kestää hetken tästä taas toipua, mutta ehkä jaksan taas loppukuusta yrittää jotain.

Suurkiitos vastauksestasi Lemniskata! Jäin vielä odottamaan, josko muutkin kommentoisisvat jotenkin. Viestiäni näköjään on luettu, mutta vastauksia ei näy.  Työssäni olen tekemisissä terveys- ja sosiaalialan ihmisten kanssa, mutta oma työni ei varsinaisesti ole sitä. Olen nyt hakenut uutta työpaikkaa ja odottelen tulisislla hiilillä edes kutsua haastatteluun.
Viime vuoden aikana olen hakenut joitakin työpaikkoja ja täydennyskoulutuksia, mutta en tunnu pääsevän mihinkään. Olen kait yli-, ali- tai vierestäkoulutettu.

Jos tämänhetkinen hakuni ei tärppää, en jaksa ainakaan puoleen vuoteen käydä läpi vastaavaa henkistä mylläkkää. Olisiko sitten lepohetken aika pitkän sairasloman muodossa. Sitä seuraisi sitten kyllä työttömyys puolipäiväansioiden perusteella laskettavalla päivärahalla. Opinto- ja asuntolainojeni vuoksi se tietäisi kyllä konkurssia. Näkyisikä kartallani mitään käsittämätöntä onnenpotkua raha-asioissa - perintöä tms.? Pliis - kerro vielä jotain, että jaksaisin vielä järjissäni muutaman päivän odottaa vastausta työnhakuuni!

Elämäni on umpikujassa. Tilanne on kehittynyt pahemmaksi muutaman vuoden aikana. Olen masennuslääkityksellä ja käyn psykoterapiassa. Näillä avuin olen juuri ja juuri pysyynyt säilyttämään itsestäni ulospäin kuvan, että toivoa ja toimintakykyä vielä on, mutta sisältä alan olla aivan tyhjä. Olen skeptikko, enkä siis periaatteessa usko oikein mihinkään, edes astrologiaan. Kysyn nyt kuitenkin, voisiko joku auttaa ihan ilmaiseksi (rahaa ei ole) ja kertoa, onko toivon pilkahdustakaan näkyvissä 17.1.1963 klo 7.40 Tampereen TAYS:ssa syntyneelle kaurisnaiselle? Itsestäni tuntuu, että yritykset pyristellä irti ahdistavista asiosta (työ- ja rahatilanne) vain epäonnistuvat ja saavat mieleni musertumispisteeseen. Mietinkin, pitäisikö vain alistua tilanteeseen ja sinnitellä siinä vai kerätä aina vain voiman rippeet ja pyrkiä pois tästä lamauttavasta tilanteesta. Vai sitten vain luovuttaa täysin.
Kysymys ei ole rakkauselämästä, vaan siitä, että kaikesta hankitusta koulutuksesta ja osaamisesta huolimatta en tunnu löytävän yhteiskunnassa "omaa" paikkaani, jossa voisin tuntea itseni hyödylliseksi ja tarpeelliseksi ja joka samalla toisi taloudellista turvaa. Olen käytännössä aivan yksin - lähiomaiset ovat kuolleet ja mitään kunnon parisuhdetta minulla ei ole koskaan ollutkaan. Hyvinvoivan ja kauniin tyttären olen sentään saanut aikaiseksi ja onnistunut hänestä huolehtimaan jo 16 vuotta lähestulkoon yksin.
Siis - pyydän sydämestäni, että joku vastaisi viestiin ja kertoisi näkyykö tietä ulos umpikujasta ja jos, niin milloin.