Ei ole aurinkoo neliöinyt tuo uranus mutta merkuriusta sitäkin rivakammin jo pian vaikka kuinka kauan... Sekö siis "syypää" näihin miun sekoomuksiin, heh... Vikahan on aina jossain muualla kuin minussa.

Täytyy nyt kyllä sanoa että pakka on udelleen sekoitettu ja tää yks hulivilihummeripoika, eli neitsyt-retales on ollut aika ahkeraan seurassani. En tiedä ahdistaako, toisaalta juu, toisaalta ei. Eilen tuli viesti "mitä v*ttua sitten jos rakastankin..." ja vastasin "no mitäs p*rkelettä jos minäkin..."...

Niin romanttista. 

Tilannehan on se että hän ei ikinä pääse eroon exästään ja minä taas en ikinä pääse eroon pakkomielteestäni tehdä koko ajan lisää valloituksia. Tää mies olisi kyllä se joku, jos joku nyt pitäis olla. En tiedä, outo tyyppi mut niin oon minäkin.

Mä on kyllä sitä mieltä että annan ton seiskahuoneen vallata liikaa tilaa elämästäni.. Siellä on aurinko, mars, merkkari, chiron ja ceres... Kaiken lisäks kaikki vielä kaksosissa. Plääh. Haluu vaihtaa jonku kans vähä fiksumpiin merkkeihin. Kaksosuus on niin turhauttavaa toisinaan..

Lähdin pohtimaan tätä elämäntehtäväjuttua ja aluksi juutuin siihen että onko se minä- vai maailma-mittakaavassa... toisaalta kumpikin palvelee toistansa...

Jos ajattelen itseäni ihmisenä ja persoonana, enkä täydellisenä jumalaisena "osasena", varmaankin suurin kehitys mikä minussa voisi tämän elämän aikana tapahtua on se, että oppisin löytämään yksinkertaisuuden joka asiasta. Olen mieletön soheltaja ja joka asia jää kesken, työ kärsii ihmissuhteista ja ihmissuhteet työstä, kunnes tuleekin opiskelu taas kuvioihin ja pitää alkaa harrastamaan ja puhua samalla koko ajan puhelimessa  tai olla netissä. Pitää olla ihastunut vähintään kolmeen mieheen yhtä aikaa ja aloittaa joka kuukausi joku uusi liikuntaharrastus, jossa tutustuu uusiin ihmisiin ja heidän mukanaan sitten ajautuu taas uusiin kuvioihin.  : Mieltä kalvaa koko ajan pieni levottomuus kun maisemat vilisee silmissä. Tekisi mieli räjähtää ja hajota miljoonaksi hippuseksi ja mennä joka paikkaan kaikkialle ja kokea kaikki mitä voi kokea, yhtäaikaa!

Oisko aika rauhottua. 

Toisaalta jos ajattelee tätä maailmaa, ihmiskuntaa, mitä minä pieni sekopää voin tänne omalla olemuksellani tuoda? Ainakin parin viime vuoden ajan hyvin moni tapaamani ihminen on sanonut, että harva ihminen on näin välitön, avoin ja vastaanottava. Minun seurassa voi olla juuri niin hullu, idiootti, hilpeä, nolo, vihainen, surullinen, masentunut tms. kuin miltä tuntuu, koska minua ei tarvitse jännittää. Otan vastaan kaiken mitä tulee, enkä ole moksiskaan. Tai sitten olen itse vaan niin hävettävä, että kukaan ei voi tuntea häpeää itsestään minun seurassani... Luulen, että tätä piirrettä hiomalla ja käyttämällä pääsen vielä elämäntehtävääni käsiksi...

Luulen ja pelkään että kuvittelen itsestäni joskus liikoja... Tai että pidän itseäni henkisesti kehityyneempänä kuin olen. Ehkä minusta ei ikinä tulekaan mitään seuraavaa aurinkojumalaa, mutta jos vaikka oppisin tajuamaan pienien asioiden suuruuden ja nöyrtymään hiukan. Se olisi suurta. Jotenkin havahduin tähän narsismiini eilen kun tajusin että flirttailin itseni kanssa peilin välityksellä vaikka kuinka kauan ja onnistuin iskemään itseni....

Willow, hih... Niinhän se on, "hiljaa hyvä tulee"... Vielä kun tajuaisi miten tuo toteutetaan käytännössä...

Oon nyt varmaan ajanut sen pikkupojan hulluuden partaalle kun se on sellanen vähäsananen, rauhallinen ja harkitseva ja mä taas... No menin puhumaan kaiken mitä sylki suuhun toi "mä oon kyllä tykänny susta aina mut kieltämättä vaikeeta, kun sä oot ollut aina kaveri..ja pitääköhän sun porukat mua ihan pervona kun me ollaan lapsina leikitty yhessä ja oon sua 3v vanhempi...mieti jos mä oisin vaikka 13-vuotiaana nähny näyn tulevaisuudesta et me harrastettais seksiä, oisin varmaan tappanu itteni sen siliän tien.."

Eli tämä oli minun tapani ottaa puheeksi että oon kiinnostunut. Hyvä kun alan puhuu asioista seurustelu ja seksi ennen, kun toinen saa edes suutaan auki, enkä ees tiedä onko hän yhtään kiinnostunut. En kyllä oikeen tiedä vieläkään, taisin hämmennyttää raukkaa ihan liikaa...

Golden Sphinx, heitä vaan kyynisyys, järki ja arvostelukyky narikkaan ja tsiigaile miehiä... Pyri löytämään jokaisesta jotain hullaannuttavia puolia. Näin minä teen... Eikä se ole yhtään fiksua... 

Taitaa olla jo tuo mies menneen kesän voikukkia, mutta ehkäpä kaikella oli tarkoituksensa. olemmehan peilejä ja tosiaan aloin miettimään miksi minä olen samanlainen kuin tuo mies ja olenko oikeasti. En minä halua olla sellainen, joka keräilee suhteita pönkittääkseen heikkoa itsetuntoa. Minä en tarvitse sellaista. Seksi oli omaa luokkaansa, mutta seksi on vain seksiä.

En joutunut kokemaan mitään menetyksen tuskaa, sillä naps vaan ja ihastuin toiseen mieheen...

Tai oikeastaan poikaan.... : : (3 vuotta mua nuorempi eli siinä ja siinä täysi-ikäinen)... Krhm....

Tämä juttu ei ole vielä edes alkanut, mutta ajattelin antaa sen kehkeytyä ihan rauhallisesti. Pitää olla varovainen ja ajattelevainen koska kyseessä on kuitenkin lapsuuden leikkikaveri ja ystävän pikkuveli... Aina vaan menee pahemmaks nää hommat...

Minun on hankala ymmärtää ihmistä, joka elää koko elämänsä "juuri niinkuin pitääkin." Tekee kaiken kunnolla. Ei tee mitään hullua tai mitään "väärin". Tekee kaikki päätökset vakavasti harkiten, eikä tee mitään vain kokeakseen jotain erilaista. Tuntuu että tällaisen ihmisen on pakko elää jossakin pelonsekaisessa henkisessä vankilassa, sellaisessa tunteentukahduttamislaitoksessa.

Olen itse aikamoinen tuulihattu ja pienen elämäni aikana hankkinut jos vaikka minkälaisia kokemuksia hetken päähänpistoista. Ilmassa on ollut itsetuhoa mutta myös suurta rohkeutta ja uskoa siihen että minä pystyn mihin vain, eli negatiivinen ja positiivinen ääripää. Tämä hullunvoima ajaa minua eteenpäin. Tavallaan siis ymmärrän ihan minkälaisia sekopäitä. Jopa niitä, jotka ovat tappaneet. Ymmärrän ihmisen pimeän puolen. Olen ollut tekemisissä vakavasti henkisesti sairaiden ihmisten kanssa töissä ja kun olen tutustunut heidän taustoihinsa, voisin hyvinkin kuvitella olevani samassa jamassa.

Ehkä minä olenkin vähän...

Niinniin...

Kivaa lukea teidän järkenne ääntä, kun oma on jäässä... Onneksi mä en ole missään vaiheessa alkanut sentään kuvittelemaan, että tämä johtaisi mihinkään. Olen asennoitunut siihen että tyyppi jää viimeistään syksyllä pois kuvioista. Hauska on hauskaa ja tunne on tunnetta, ensin piti olla hauskaa mutta ei tunnetta, jos tunne tulee kuvioihin, sit ei ole enää niin hauskaa.

Olenkohan minä vähän kyyninen otan kaiken niin kevyesti, senkin että tiedän mahdollisesti sydämeni särkyvän? Olen vaan kokenut sen niin monta kertaa, että tiedän pääseväni siitä äkkiä yli, joten se ei haittaa... :

Oikeasti haluan löytää miehen, joka on päästään järjestyksessä, eikä mikään persoonallisuushäiriöinen, rakastua ja perustaa perheen ja olla happy.

Ehkä en ole valmis siihen, ennen kuin oon leikkinyt vähän aikaa?

Kävin eilen tän miehen kanssa mielenkiintosen keskustelun siitä, miten hyvin tää juttu toimii kun me kumpikin ollaan tavallaan tunteettomia paskoja ja käytetään vastakkaista sukupuolta hyväksemme, niin me ei oikeastaan voida käyttää toisiamme hyväks kun ymmärrämme mitä toinen ajattelee... Hän käy panemassa exäänsä, no mulla ei nyt ole kovin moneen suuntaan sutinaa, mitä nyt annan noiden ambulanssimiesten liehitellä ja elää toivossa, jota ei oikeasti edes ole..

Ei vaan jaksa olla yhtään mustasukkanen. Aluks luulin että mä takerrun tyyppiin liikaa ja se lähtee karkuun, mut nyt kun ehdotin hänelle et unohdetaan juttu, hän sanoi että ei, katsotaan mihin se johtaa... Ja viimeyönä häneltä tuli viesti "uskotko tulevaisuuteen johon mä kuulun?"... Vastasin että en todellakaan, ainakaan kovin pitkälle...

Mutta tosiaan, hänen kaverinsa sanoi minulle että meen aika halpaan jos luulen että musta halutaan jotain muutakin kun sitä itseään. Kyllä mä tunnen ton äijän kaltaiset paskiaiset niin hyvin, et tiedän et tää on jotain muutakin. En kyllä tiedä mitä haluan. Ei se mitään... : Sutina on aina terveellistä, ainakin tällaselle kaksoselle jolla on venus oinaassa!

Rakkautta rakkautta...

Mä olen tässä tutustunut yhteen niin sekopäiseen ja hauskaan mieheen ettei mitään rajaa... Toisaalta ne jutut on joskus äärimmäisen loukkaavia jos ne ottaisi henkilökohtaisesti, mutta jotenkin en vaan osaa ottaa...

Ollaan tapailtu muutamia kertoja "sattumalta" eikä ikinä sovita uutta tapaamista. No, kun olin viimeksi lähdössä hänen luotaan, hän sanoi mulle että jos hän lähtee baariin ajelisinko autolla tuolla kylillä. Voisin kätevästi ottaa hänet kyytiin ja antaa suuhoitoa, koska hänen on pakko saada suuhoitoa. Tän hän sano täysin vakava ilme naamalla, ikään kuin vaatimalla. Sitten olin hetken aikaa hiljaa ja hymyilin typerän näköisenä. Sitten hän naurahti ja sano, et tiedäthän, hampaiden lankaus, pesu, yms. eli suuhoitoa...

Naurettiin vähän aikaa ja kun kysyin et mistä se repii noi kaikki ihme juttunsa hän vastas et huonojen vitsien kaatopaikalta. Sillekin naurettiin vaikka kuinka kauan.

Hmm.. Ei nää nyt tällä tavalla kuulosta erityisen hauskalta, mut kun se tyyppi on vaan niin hemmetin koominen. Jotenki niin kovan ja pelottavan näkönen ja puhuu koko ajan sellasella jotenkin uhoavalla aksentilla, mut ei se kyllä itekään usko itteensä...

Mä en kyllä oikeasti halua mitään oikeata suhdetta. Tiedän että tästä kehkeytyy pakostakin jotakin, mutta tiedän myös että tämä ei ole mitään lopullista. Mulle on niin moni ennustajakin sanonut että se "oikea" tulee hieman vanhempana, että nämä nuoruusvuodet menee seikkaillessa.

Vaikka sitä kaipaakin niin kovasti jotain pysyvää, en tiedä miksi pitäisi lähteä suhteeseen vain jos on varmuus siitä että se on pysyvää. Miksei voi ajatella "tämän tyypin kanssa voisin seukata vaikka pari vuotta ja jatkaa sitten elämää"... Rakastaa ja omistautua sen pari vuotta. Elää ja rakastaa päivä kerrallaan ilman mitään sitoumuksia. Huis himskuttiin kaikki sopimukset.

Ehh... Kuinka niin olen sitoutumiskammoinen? :

Jotain aivan käsittämätöntä... Tyyppi itki sen jälkeen kun sekstattiin viime kerran, sanoi vaan että siitä on kolme vuotta kun hän on saanut näin hyvää seksiä... Ja se kuitenkin on seurustellut koko ajan!

Hehhee... Mutta ei tää ole todellakaan pelkästään fyysistä. Mä en tiedä mikä ihme mulla on kun viimesen vuoden aikana mun käsitys moraalista, elämästä, ihmissuhteista, KAIKESTA on kääntynyt päälaelleen. Enää en kaipaa turvallisuutta enkä takertumista. Nyt vaan eletään hetkessä ja iloitaan just siitä mitä on...

Tulipa mieleen tällanen mielenkiintonen juttu. Yks äidin selvänäkijä-ystävä kertoi kerran äidille että hän ja isä ovat tässä elämässä yhdessä, koska isälle jäi edellisestä elämästä tunne että hänen pitää huolehtia äidistä. Niinhän se on ollut, isä ennen kaikkea huolehti, sitä se heidän liittonsa oli. Tässä edellisessä elämässä oli sota ja äitini oli pikkupoika ja isäni hänen isosiskonsa. He jäivät orvoiksi, viettivät hyvin köyhän ja kurjan elämän yhdessä ja isosisko piti pikkuveikasta huolta...

No jaa... Enpä ole tietoinen elämien määrästä, eivätkö ne kuitenkin sitten kaikki ole samaa elämää joka vaan jatkuujatkuujatkuu...

Ei ole elämistä muuta tietoa tai tunnetta kuin se, että inkkarielämiä on takana muutamia, sen olen tiennyt jotenkin aina ja nähnyt sellaisia uniakin paljon. Toisaalta on sellanen kutina tuolla noin (niin, juuri siellä, en viitsi nyt käyttää rumaa sanaa, vaikka mitäpä rumaa on ihmisen ruumiinosassa?) että joskus on tullut hengailtua jossain päin Lemuriaa.

Pätkä Minä Olen lehdestä 3/2006 artikkelista Kadonneita mantereita etsimässä;

"Lemurialla ihmiset olivat läheisessä yhteydessä moniin luonnonkuntiin ja -ilmiöihin. Nihin lukeutuivat kasveihin liittyneiden olentojen lisäksi mm. veden ja ilman olennot (joita kutsuisimme nykyisin deevoiksi), vuoren tai jonkin kauniin luonnonmuodostelman energiat. -- Ihminen saattoi tuolloin nauttia vierailusta puun hengen, vesiputoukseen liittyvän olennon tai kauniin energiapyörteen luona samoin tavoin, kun me nyt voimme nauttia käynnistä ystävän luona.-- Monia kasveja ja puita luotiin Lemurialla (ja myöhemmin Atlantiksella) meditaation, mentaalisen energian ja luovan visualisoinnin avulla, jotta voitiin oppia tiettyjä tietoiseen kasvuun liittyviä läksyjä sekä ilmaista paranemista mielen, kehon ja hengen tasolla."

Jotenkin vain kolahtaneet täysin meikäläiselle kaikki teksti tuosta Lemuriasta.

sitten jostain kumman syystä tunnen myös että olen elänyt joskus tummaihoisena kauniina naisena Jossain Afrikan mantereella ja letittänyt hiuksia koko elämäni. Näiltä ajoilta juontuu pakkomielteeni pikkuleteistä ja sorminäppäryyteni...

Hehheh, mikähän siinä on kun en toistaiseksi ole huomannut kenenkään niin erityisen paljon yrittävän samaistua minuun?

Minä olen sellainen ovela paskiainen joka sulautuu joukkoon kuin joukkoon. Osaan olla miellyttävä, asiallinen, katu-uskottava, empaattinen, kova. Mitä vain, minkä milloinkin tiedän vetoavan niihin ihmisiin kenen kanssa olen tekemisissä. Mutta se ei kuulu minun yksilöllisyyteeni mitenkään. Olen outo ja aina ollut enemmän tai vähemmän erilainen, harrastan kaikkea erikoista ja tyylini on erikoinen. En yksinkertaisesti välitä mitä muut ajattelevat, paitsi silloin kun itse hyödyn jotenki siitä, että saan muut puolelleni. Kartallani on paljon muuntuvaa kaksosta ja jouskaria ja juuri toi kaksosuus antaa sen ilmiömäisen kyvyn puhua kenet vain puolelleen.

Ei pahaa tahtoa eikä juonittelua. Ihmisellä on oikeus ajatella myös itseään ja omia etujaan.

Hmm... Aurinko hymyilee ja aivot sulaa samaa tahtia kun iho palaa... Ei tämä kuvio olekaan ihan ohi... Mies soitteli minulle selvin päin ja pyysi kylään ja siellä sitten olin koko viikonlopun. Ihmeellisintä oli kun sille tuli kaveri kylään joka tunnisti mut heti. Tyyppi joka ahdisteli mua 15-18-vuotiaana ollessani niin että piti vaihtaa numerokin sen takia. Tuli aina jotain hämäriä viestejä "kävelit tänään pankin ohi ja sulla oli sellaset ja sellaset vaatteet.."
Noh anyways, eipä liittynyt aiheeseen, mutta oli aika hassua nähä tyyppi. Avauduin sille vähän miten mua sillon joskus pelotti se ja me naurettin jutulle yhessä. Sit se kyyläs mua sellasella ällöpervokatseella koko illan ja leikki limasta pervoa äijää.. Tai en mä tiedä oliko se leikkiä...

Hulttioita koko porukka ja tämä mun ex-ahdistelija oli ilmeisesti ottanut "jotain muutakin" ja ilmeisesti myi pimeesti rauhottavia lääkkeitä tälle mun tyypille... Mä en jaksa välittää jotenkin nyt tollasista, tehkööt mitä vain. Eilen tuli viesti "mä en tiedä mitä ajattelen. musta tuntu tosi kivalta olla sun kanssa ja taidan olla niin maar perkeleen ihastunut, vaikka en haluaisikaan" Vaikka sanoi että ihastuminen/rakastuminen on muijien keksimää illuusiota ja hän ei aio kohdistaa muhun muuta kuin toverillisia tunteita...  :

Ja eilen se soitti kaksi kertaa ja tänäänkin jo soitti ja puhui työasioista ja sanoi että hänellä on aika kiva tunne mun suhteen vaikka ei pitäisi olla. Siihen mä totesin että mä en ota sitä nyt mitenkään ja mulle on ihan sama... Periaatteessa onkin.

Khyllä, nimenomaisestikin leijonafrendilläni on eriparisilmät, toinen siniharmaa ja toinen vihreä... Sitten mä aina manaan sille että perskules kun on hämäävää, kun ei tiedä kumpaan silmään pitäis kattoo puhuessaan, kun ei voi kattoo yhtäaikaa kumpaankin! Kun se vaan on niin hämäävää...!

Naapurin tyttö joka on au rapu, niin sillä on toinen silmä sellanen kellertävän ruskea ja toinen puoliksi sininen/puoliksi vihreä. Sekin on aika friikkiä...

Kuikelo, kuulostat aika samanmalliselta kuin minä. No mun hartiat eivät ehkä just ja just ole leveemmät kuin lantio, kai ne aika samassa menee, mutta noin niinkun naiseksi olen aika harteikas ja kapealanteinen. Välillä ollut vähän anorektinenkin, mutten silloinkaan näyttänyt tosi laihalta koska olen niin lihaksikas. Raajat on melko pitkät suhteessa muuhun kroppaan, kämmenet pienet mutta sormet pitkät jalkaterät sellaset kokoa 36... :

Hiukset luonnostaan hieman oranssehtavankullanhiekantummanvaaleet, raidalliset myös.

Ajattelin vaan kun mulla on samoja merkkejä kun sulla, eri järjestyksessä vain, au kaksonen, kuu kauris, nousu jouskari.