Ymmärrän, mitä ajat takaa. Juuri muutama päivä sitten kokkaillessani ruokaa aloin ajatella elämääni viikinkimiehenä 700-luvun Norjassa - ja minua nauratti! Silloinen egoni ja ruumiini on ollut kaikella tapaa päinvastainen mitä se on nyt, lukuunottamatta sitä, että sieluni on molemmissa elämissä valinnut ruumiille vaaleat pitkät hiukset.
Olen nykyisin heiveroinen, 153 cm pituinen, hyvin lapsenkasvoinen, iloinen tapaus. Viikinkinä olen ollut melkein 2 metrinen, leveähartainen, voimakas ja uhmakas. Naurattaa, kun yrittää vääntää jotain auki eikä onnistu, että siinä entisessä elämässä olisi saanut tämänkin purkin auki kahdella sormella...! xD
Tiedän, että olen ollut tuollainen mies ja sieluni muistaa vielä, millaista siinä kehossa oli elää. Silti se tuntuu niin hassulle, jos molemmat kehomme (silloinen ja nykyinen) laitettaisiin vierekkäin, tikahtuisin varmaan nauruun! Niin hullulle se näyttäisi!
Ja nykyisin päiden kirveellä irtihakkaamisen sijaan vastustan kaikenlaista väkivaltaa. Pelottoman miehen sijaan olen arka. Hirveän ryyppäämisen sijaan olen 95% abdolutisti jne. xD
Mahtavia nuo menneet egot ja ruumiit, kun niitä alkaa verrata nykyiseen ruumiseen ja elintilanteeseen.

Näin dokumentista, että hautakavauksien perusteella viikinki oli parhaimmillaankin 160 cm, joten taisit olla aika erikoislaatuinen jo viime elämässäsi?
Eli tänänä olikin se viimeinen päivä kun ajattelemme niitä entisiä elämiä, sillä nyt ja tässä on se ainoa rakkauden kehomme mitä meillä on
