Jotenkn tarttee sitä henkistä tukee varmasti jokainen meistä ja varsinkin silloin kun epäröi, eikä tiedä mihin suuntaan olisi hyvä mennä..
Ei ole helppo juttu et joutuu odottamaan näkemistä monta kuukautta tai jopa puoli vuotta.. Sinä aikana ehtisin hankkia vaikka kuinka monta uutta suhdetta tai jatkaa vanhoja "rikkinäisiä" suhteita "parempaan" suuntaan.. Mulla oli kuitenkin fiilis että mä en haluu muuta, ketään muuta nyt.. Kai sitä välillä tekis mieli, mutta luulen et sekin jo lämmittää jos kirjottaa ja vaikkei lämmittäiskään, niin vähän edes auttaa siihen että ei unohda toista ihan tyystin. Must sellanen olis kauhea juttu että mä unohtaisin vaan mun ystävät tai mun rakkaat ja olisin jossain kopissa käärimässä hihaa... On niin paljon kuullut kaikenlaisista jutuista mitä tuolla tapahtuu. Mikä sitten on totuus ja mikä ei, sitä en tiedä.
Jotenkin paha olo tulee siit ajatuksesta, että ei nää toista ja ei tiedä varmasti kaikesta. Turhaan mä varmaan stressaan.. Kai tää elämä on jokaisen elettävä vaan päivä kerrallaan. Ahdistaa ja teki viime yönä mieli lopettaa opiskelu, mennä kotiin... En nukkunut, itkin vaan ja mä halusin pakata tavarani ja lähteä kotiin...