Olen käynyt usealla selvänäkijällä viimeisen viiden vuoden aikana. Ajattelin jakaa kokemuksiani kahdesta hyvästä, koska hyviä näkijöitä kysellään kovasti. Mukaan on mahtunut jotain puhelinpuoskareita, joita en voisi suositella kenelläkään, mutta hyviä kokemuksia on ollut ainakin kahdesta näkijästä: M-L Harjunpäästä ja Sirkka Arevasta. Hyvin erilaisia näkijöitä muuten, mutta kummankin luona olen käynyt kolmasti ja tarina on ollut aina yhdenpitävä, ehkä uusin näkökulmin tai maustein. Jotain heidän täytyy tietää, jos kerta toisensa jälkeen kertovat minulle samat, hyvinkin yksityiskohtaiset tiedot. Tavallaan olen ajatellut, että heidän näkynsä täydentävät toisiaan. Sirkka kertoo hyvinkin tarkkoja välähdyksiä ja puhuu pidemmällä aikavälillä. Hän on mm. osannut kertoa tulevasta työpaikastani ja mm. allergioistani, entisistä suhteistani hyvin tarkkaan. Suurin osaa asioista kuitenkin vielä odottelen. Jostain syystä kuitenkin on luottamus, että asioita toteutuu.
Marja-Liisa taas puhuu yleensä noin 6 kk tulevaa. Osuu nappiin niissä asioissa, jotka näkee, mutta sanookin ihan suoraan, ettei monia asioita näekään, ja silloin niistä on turha kysyä. Hän kertoi ensimmäisellä soittokerralla hämmästyttävästi luonteestani ja työkuvioistani. Kesti aikansa, ennen kuin osasin tulkita hänen puheitaan. Tuntui, että moni asia oli menossa toisin, ja jopa olin todella kypsynyt moisiin puheisiin, mutta jälkeenpäin ajateltuna, niinhän se meni kuin Marja-Liisa kertoi. Esim. muuttoni nykyiseen asuntoon vesívahinkoepäilyineen ja työpaikan vaidot hän osasi kuvailla tarkkaan, ja aika piti hyvin kutinsa.

 Se, mikä on jännää, ja saanut entisen skeptikon asennoitumaan avoimesti selvänäkemiseen, on että nämä naiset ovat sanoneet samoja asioita samoista asioista. Äitini vakavan sairauden molemmat ottivat heti puheeksi ja molemmilla oli sama näkemys siitä, miten asiat menevät. Kummallekaan en kertonut mitään etukäteen, ja melkein itku tuli, kun ottivat asian puheeksi. Hyvällä tavalla siis, kun huomasi, että joku osaa lukea mieltä painaneen asian. Toinen heistä näki "terveyteen liittyviä ongelmia" jo vuosia sitten, mutta silloin asia ei ollut vielä vakava. Eikä ollutkaan!

Miehistä molemmat ovat sanoneet, että minulla on elämässäni vain yksi avoliitto ja avioliitto saman miehen kanssa. Jotkut pienemmät, irtonaiset yksityiskohdat ovat myös olleet yhteneviä tämän miehen kohdalla. Kuten se, että tapaamme jotenkin sattumalta, kommelluksen ja mahdollisesti pienen haverin kautta. Tai se, että mies on eronnut, ja hänellä on todennäköisesti jo yksi lapsi. Samoin ajankohta, jolloin olisi määrä tavata tämä mies on suurinpiirtein sama.

Siitä pääsenkin kysymykseeni. Kuinka paljon ajat ovat heittäneet omalla kohdallanne? Olisi mielenkiintoista kuulla. Tiedän, että voivat heittää kovastikin, mutta entä kun molemmat tuntuvat olevan ajasta samaa mieltä? Tämä mies on näkynyt korteissa etäisenä jo monta vuotta, ja itse asiassa hänen olisi jo pitänyt tullakin.. Molemmat ovat sanoneet, että mies saattaa ensimmäisellä kohtaamisella mennä ohitsekin, mutta että lopulta päädymme kuitenkin yhteen. Missä lienee sitten.. Aika hurjaa ajatella, että näitä asioita ei todellakaan voi tekaista. En silti jää fatalistisena odottamaan asioiden toteutumista. Alusta lähtien asenteeni on ollut tehdä ratkaisut kulloinkin parhaalta tuntuvalla tavalla. Uskon nimittäin, että näkijät monesti näkevätkin asioita hieman pieleen, vaikka tarkoitus olisi hyvä. Osa pitää paikkansa, osa ei. Toisaalta kyse on kuulijan omasta tulkinnasta, joka voi tietysti osua ihan väärään.

Mites teidän muiden kokemukset? Minulle ainakin viimeinen soitto Marja-Liisalla antoi henkistä tukea vaikeassa elämäntilanteessa ja uskoa, että asiat vielä joskus selviävät.

Hei Atha,
Olisin todella kiitollinen, jos voisit minulle katsoa.
Jostain syystä ahdistaa nyt kovin, enkä saa ahdistukseltani edes unta.

30-vuotta tuli täyteen kesällä, enkä ole koskaan ollut todella vakavassa seurustelusuhteessa, vaikka sitä olen kuinka halunnut. Nuorempana oli useita noin puolen vuoden seurusteluita, jotka kaikki päättyivät siihen, että mies lähti. Muutamaan vuoteen ei ole ollut edes mitään seurusteluksi luokiteltavaa. Mietin vain, että tuleeko vuoroni ollenkaan? Mitä ihmettä olen tehnyt väärin? Ja mikä keinoksi? Jostain syystä tunnen itseni miesten hyväksikäyttämäksi.
Tänäänkin olin taas sokkotreffeillä, mutta siitä jäi huono maku suuhun. En tuntunut kiinnostavan tätä mietä ollenkaan, ja nyt on surullinen olo.

En edes tiedä missä tavata miehiä, sillä baareissa en kulje (kaverit vakiintuneet) ja työpaikallakaan ei ole ketään. Olen valmis muuttamaan käytöstäni, ihan mitä tahansa, kunhan vain tietäisin mistä kenkä puristaa. Haaveenani on aina ollut oma perhe, mutta se tuntuu lipuvan vain kauemmas. (Lapsuuden-) perheeni on pieni, eikä kovin tiivis, joten siksikin on kaipuu oman perheen perustamiseen. Äitini on vakavasti sairas, joten tuntuu, että tämä minulle tärkein ihminenkin vaan temmataan pois. Ystävien perheellistyttyä on todella yksinäinen olo.

Kiitos jos jaksat vastata. Muutkin kuin Atha saavat toki kommentoida joko julkisesti tai yksityisviestinä.

Takanani on useampi raskas vuosi. Nyt tuntuu, että olen aivan pysähdyksissä. Näkisikö joku onko muutosta tulossa? Haluaisin aktiivisesti muuttaa elämääni ja tilannettani, mutta useat konkreettiset asiat ikään kuin sitovat käteni, enkä voi näistä syistä seurata unelmiani, vaikka niin tahtoisin. Tuntuu, että pyristelen vapaaksi siinä kuitenkaan onnistumatta.

Työkuvio on pian aivan auki kun pätkätyö loppuu. Löytyykö minulle töitä?
Miesrintamalla tuntuu, että kukaan ei huomaa. Harmaa ja näkymätön olo, seurausta viime aikojen koettelemuksista. Mistähän sitä miestä kannattaisi alkaa etsiskelemään? Olen myös huono huomaamaan, jos vaikka joku olisikin kiinnostunut. Olenko kävelemässä onneni ohi? Pitäisikö minun pitää silmäni auki erityisesti työpaikalla? Ex-poikaystäväni katosi kuvioista, eikä hänestä ole sen koommin kuulunut pihaustakaan. Loukkaa, että hän niin helposti on unohtanut minut.