Minulla on aurinko oinaassa, neitsyt nousevana ja kaksonen kuumerkkinä. En oikein tiedä miten päin pitäisi olla.. Toisaalta tunnen olevani ja käyttäydynkin kuin "täydellinen" oinas, toisinaan taas en ole oinasta nähnytkään.
Olen hyvin herkkä, itken tavattoman helposti ja tämä on kiusallista silloin kun suutun ja tekisim mieli oikeasti sanoa asiat niin kuin ne mielestäni on, mutten pysty, itku tulee väkisin. Tämän lisäksi vielä änkytän, eli kiistatilanteet ovat hyvin tuskallisia ja jään niissä aina alakynteen, kun en saa itseäni ilmaistuksi vaan teen itsestäni lähes narrin. Itsekseni keksin tuhansia hyviä vasta-argumentteja ja vannon käyttäväni niitä seuraavan kerran kuna siasta tapellaan, mutta ei se ikinä onnistu. Alan itkemään ja sitten hermostun sen itkun takia ja kaikki menee pieleen. Arvatkaa vaan sapettaako tämä minua? Oinas joka ei pysty taistelemaan on yhtä kuin kuollut oinas.
Oinaiden tavoin olen myös hyvin äkkipikainen ja impulsiivinen päätöksissäni ja puheissani, saatan ajattelematta ensin laukoa loukkaaviakin sanoja ja hoksattuani mitä tein yritän äkkiä korjailla sanomisiani, mutta yleensä liian myöhään. Minulle sattuu paljon pikkuhaavereita, minusta löytyy lukuisia mustelmia ja naarmuja koko ajan, vaikken olevinaan edes tee mitään. Oikeastaan teen melkein kaiken hetken mielijohteesta, vaikka toki joskus suunnittelenkin asioita kauaskantoisemminkin.
vaikka teininä olinkin välillä vähän kiikun kaakun itseni kanssa niin sittemmin olen ollut hyvin sujut joidenkin oinaspiirteideni kanssa. Koen olevani avoin, vilpitön ja rehellinen aina (rehellisyydessä pieniä poikkeuskia valkoisten valheiden muodossa) ja uskon myös naiivisti muidenkin olevan sellaisia minua kohtaan. Olen sikäli itserakas että uskallan pitää itsestäni ja nauttia siitä millainen olen, en koe tarvetta miellyttää muiden silmiä esimerkiksi meikkaamalla tai näyttämällä hienolta kaupungilla. Minä olen millainen olen, ja teen kaikkeni ollakseni hyvä ihminen. Voi kyynel jos naamatauluni ei jotakuta miellytä, ei sitten, ei ole pakko katsoa minuun päin.
Olen taiteellinen persoona, pidän piirtämisestä ja olenkin siinä verrattain lahjakas, mutta joskeenkin lyhythermoinen. Nautin estoitta omista piirroksistani ja animaatioistani, itseäni vartenhan minä niitä teen. En koe tarpeelliseksi kalastella muiden hyväksyntää tai ihailua teoksilleni ennen kuin voisin itse pitää niistä, minä pidän niistä jo ennen kuin kysyn muiden mielipidettä.
Minä piirrän ja kirjoitan hyvin nopeasti ja käsialani on kerrassaan kamalaa.. mutta en vain jaksa kirjoittaa hitaammin, sellaista kärsivällisyyttä en omaa. Haaveilen toki ajoittain kauniista käsialasta ja suorista riveistä... kukapa oinas ei? :
Koko ala-asteen ajan todistuksissani oli mainintoja äidinnkielen kohdalla, että käsialani vaihtelee suuresti. Niin se vaihtelee vieläkin ja en oikeastaan edes tiedä mistä se johtuu. kaipa siihen vaikuttaa sen hetkinen mielentila tai jokin tunne?
Stressi on asia jota en oikeastaan tunne, vaikka syytä toki olisikin. Minä en vain osaa stressaantua vaikka joskus lähes paniikissa luen yön pikkutunneilla unohtamaani tenttiin. Jätän lukemisen muutenkin aina viimetippaan, oli aikaa lukea tai ei. Tenttiin menen enemmän tai vähemmän itsevarmasti, mutta tentin jälkeen ajattelen aina, että pääasia on että pääsen läpi, se riittää mainiosti. Ajattelen, että en voi tehdä enempää kuin parhaani ja jos se ei riitä niin ei sitten.
Heh, tuli tuosta stressistä mieleen, että kerran keskusteltiin äidin kanssa masennuksesta. Minä sanoin, että "jos minä joskus masentuisin, niin en varmaan jaksaisi olla masentunut muutamaa päivää pitempään, kun kyllästyn niin helposti."
Lapsena olin aika itsenäinen ja nautin suuresti kun leikin yksin. Leikkini olivat sikäli erilaisia kuin muilla ikäisilläni, etten ikinä puhunut ääneen, paitsi leikkiessäni kaverin kanssa. En halunnut kenenkään kuulevan ja tietävän mitä teen. Ja leikin aina huoneessani, en koskaan niin että vanhemmat näki. Minä myös häpesin itkuherkkyyttäni jo päiväkodissa, en halunnut itkeä ja siten näyttää heikkouttani. Menin usein päiväkodin siivouskomeroon puremaan hammasta. Koulussa itkeminen oli myös "kiellettyä" enkä siellä itkenytkään, vaikka joskus alkoikin itkettää, silloin vain oli pakko estää se tahdonvoimalla. Koin ihan pienestä lähtien, että itku = heikkous. Oinaalle mikään ei ole tuskallisempaa kuin olla heikko ja avuton. Päiväkodissa myös valehtelin ollessani kipeä, ettei minua olisi patistettu sairashuoneeseen lepäämään hoitajien paapoessa minua. En pystynyt menemään sinne, itsetunto ei vaan antanut myöten, halusin selvitä itsenäisesti. Sitten sairastuin kerran kovaan kuumeeseen ja minun oli pakko levätä, mutta koska jyrkästi kieltäydyin menemästä vuoteeseen, tuotiin minulle patja leikkihuoneeseen ja sain olla kamujeni lähellä.
Oinaspiirre on kai sekin, että vaikka taistelisin kuolemaani asti rakkaitteni ja hyvien arvojen puolesta, olen silti äärimmäisen kipuherkkä. Inhoan neuloja ja kaikkea kipua tuottavia toimenpiteitä.
Tunteiden suhteen olen impulsiivinen, saatan suuttua salamannopeasti mutta leppyä samantien. Muutenkin innostun usein uusista asioista ja innostus kestää vaihdellen parista viikosta puoleen vuoteen. Nämä ovat erinäisiä kiinnostuksen kohteita, esimerkiksi joku kiva tv-sarja, eläinten ruoat, joku eläin, jotkut tietyt tavarat yms yms. Nämä ovat sellaisia villityksiä joihin uppoudun täysillä sielun ja ruumiin voimalla enkä aina voi käsittää, että muita ei ehkä kiinnosta asia niin paljon kuin minua... :
Nyt on tekstiä jo aivan liikaa... mutta jospa sain jotain oinasmaista esille.
Näytä kirjoitukset
Minä en siis ole velkaa kenellekään, vaan yksi tuttavani on ison summan velkaa minulle... Olen aika hermostunut asian suhteen. Tyyli on vapaa, voit katsoa intuitiolla tai nostaa korttia, ihan mikä vaan tapa käy! Kiitos!
Upea.
