Joku täällä sanoi,että vesimiehet eivät pyytele anteeksi. Minä puolestani olen sellainen anteeksi-sanan viljelijä ettei toista. Välillä ihan harmittaa, kun tulee vain pyydettyä anteeksi välttääkseni riidan. Inhoan riitelyä, ainakin turhaa sellaista.
En ole pitkävihainen ja ahdistun, jos joku josta itse pidän/ jota en tunne hyvin, on suuttunut minulle. Sellaiset selvitän heti.
Mutta osaan kyllä olla suorasanainenkin ja laukoa totuuksia, mutta vain sellaisille henkilöille, jotka koen tuntevani tarpeeksi hyvin.
Ja sitten jos oikein hermostun (harvoin) olen kytenyt sitä tunnetta pitkään sisälläni.
Muuten en halua loukata ketään, vahingossakaan, ja uusia tuttavuuksia kohdatessa olen aika ujo ja mietin sanojani tarkkaan.
Mutta jos jonkun merkin kanssa en tule toimeen, niin se on kyllä toisen vesimiehen. En naisen enkä miehen. Minulle liian kylmiä ja itsekeskeisiä ja okei, suorasanaisiakin useimmiten. Huumorintaju uppoaa kyllä, mutta liian suurina annoksina nuo muut tuppaavat pistämään liiaksi silmään.
Suorasukaisuudesta tuli mieleen, että olen usein kateellinen jousimies-ystävälleni (nainen) joka on hyvinkin suorasukainen ja ärhäkkäkin tarvittaessa
Itse en uskaltaisi sanoa ihan kaikkea mitä mieleen juolahtaa ollessani tyytymätön johonkin. Ja häneltä usein kysynkin neuvoa halutessani suoran vastauksen.
Ja todellakin olen hyvin itsenäinen, tarvitsen omaa tilaa ja aikaa
Ja siitä kertoo sekin, että aikaisin piti lähteä kotoa pois omilleen..
Seurustellessani saa kumppani aikansa odottaa sitä 'ailaavjuuta' minulta ja usein kiinnostun henkilöistä vasta kun ne itse alkavat luovuttaa ja etääntyä. Liian tyrkyt, sitovat ja/tai omistuksenhaluiset eivät kiinnosta, toisaalta eivät myöskään mitkään ujostelijat, joista ei ota selkoa.
Ja itsehän olen
En ole vielä perillä noista merkeistä, että onko nuo kaikki olennaisia,mutta jospa joku viisaampi on paremmin perillä
Näytä kirjoitukset
Itseä kun on niin vaikea usein nähdä.
