Tästä puhuin juuri jo tuolla Romantiikan Transiittien yhteydessä:
http://www.astro.fi/forum/index.php?topic=27016.15

Itselläni ollut menossa aivan ihmeellinen lokakuu nimenomaan miesrintaman suhteen, vaikka olen jo alkanut pitää itseäni ikisinkkuna ja parantumattomana yksinäisenä sutena. 
Venuksen, Marsin ja Merkuriuksen transiitteja ollut omalla kartalla aivan sumaksi asti koko kuun, puhumattakaan vielä siitä että oma aurinko ollut korostuneena koska vietin synttäreitänikin alkukuusta. Ja yllätys yllätys, kuunvaihteessa jo ennen synttäreitäni alkoi varsinainen yhteydenottojen suma tuntemattomilta miehiltä.  Yksi miehistä on pysynyt romanttisessa mielessä nyt sitten kuvioissa koko kuukauden, ja tässä on alkanut nyt omat sinkkuelämän suunnitelmat mennä pikkuisen uusiksi, sillä kovasti on koitettu netti-/kaukosuhdetta tässä nyt viritellä, ja kovasti vaikuttaa siltä että jotain vähän pitempiaikaista tästä voisi olla luvassa. Mutta katsotaan nyt, miten käy...
Mutta jestas sentään, että mie en tosiaankaan oo kokenu enkä koe olevani niin ihmeellinen nainen kuin mitä näitä kommentteja on tässä kuussa saanu miehiltä (varsinki tuolta yheltä) kuulla...     

Mie voin ainaki allekirjottaa nuo Venuksen transiitit...
Vietin juuri synttäreitäni kuun alussa joten oma  on ollut korostettuna kuluneen kuukauden. Ja sen lisäksi Venuksella ja Marsilla on ollut melkoinen transiittiruuhka menossa koko kuukauden. Myös Merkurius on tehnyt useita lupaavia transiitteja, joten kulunut kuukausi on kyllä omalta osalta ollut aikamoista romanttista ja intohimoista pyöritystä.... nimenomaan siksi että kuvioihini ilmestyi jo heti alkukuusta mies! Jonka kanssa on jopa alkanut tuntua että siitä on tulossa vielä jotain...eikä se olekaan vain omaa romantiikankuvitelmaani. Kaivakaa historiankirjat esille koska nyt menee tarinat uusiksi!  On tässä ollut ällistelemistä oman itsen kanssa, kun äkkiä minä, jo poikatytöksi, yksinäiseksi sudeksi ja ikisinkuksi vannoutuneena ja miesten väistelyn tekniikan mestarina taidankin olla lankeamassa loukkuun...  :

Mainittavia meneillään olleita transiittejani ovat olleet mm.:
   
    
    
     
    
    
   
   
    
    
    
    
    
    
Ja koko kuukauden vaikuttanut vielä     

Eli aika ihmeellistä pyöritystä on tämä kuukausi ollut... Yhtäkkiä kuvioihin ilmestynyt mies joka pitää minua aivan ihmeellisenä, vaikka itse en ole kokenut minkäänlaista muutosta ja olen vielä ollut kaulaani myöten oman elämän selvittämättömien ongelmien kanssa, joten en ole ehtinyt enkä edes halunnut kaivata mitään miessuhteita. Kun tähän asti olen kuluneen vuoden keskittynyt vain siihen, että minun on saatava oma elämä ja sen palikat järjestykseen, ja kohottava tuolta syvimmän pohjan syövereistä omin voimin. Vasta sitten - ehkä joskus voisin ajatella että minusta on suhteisiin tai jonkun elämänkumppaniksi. Ja kun muutenkaan en ole kokenut juuri muuta kuin rajuja ihastumisia ja sitten niihin pettymisiä, ei ole ihmissuhdekuviot vähään aikaa hirveästi kiinnostaneet. Mutta mistä pahuksen pilvenreunalta tuo ukko (ja vielä melkoinen namupala sellaiseksi) oikein ilmestyi? 
Eli ymmärtääkseni vaikuttaa siltä kuin moinen transiittisuma Venuksella ja vielä korostunut aurinko ovat korostaneet kummallisesti viehätysvoimaani tässä kuussa. Ja jollain tapaa oma olokin on ollut vähän "venusmainen" - pehmennyt, sulokäytöksinen, kiltti ja toisten rakastama sekä tavallistakin toisia rakastavampi. Vaikka niin kauan minusta onkin tuntunut että oikein mikään omassa elämässä ei suju, ja yhteydet muihin ovat palikoita ratkoessa hiipuneet. Ja silti vaikuttaa että olen vain muuttumassa entistäkin rakkaammaksi läheisille. Ja puhumattakaan sitten tuosta mysteerisesti ilmestyneestä miesehdokkaasta.  Kuten sanottu, pitää hänkin minua aivan oudon ihmeellisenä mihin en ole lainkaan tottunut. Intohimoa on leijunut ilmassa aikamoisen sakeasti - mistä kiitos lienee Marsin transiittien, ja kommunikaatio miehen kanssa ollut suorastaan oudon avointa ja tunteellista - mikä taas lienee Merkuriuksen transiittien vika. Outoa nimenomaan siksi, että itse olen ollut yleensä hyvin pitkään varautunut miesten kanssa; keskittynyt vain omaan elämääni ja pitänyt tietynlaista henkistä etäisyyttä, mikä on tällä kertaa kuitenkin loistanut poissaolollaan. (Eihän mun näin pehmo pitäny yhellekään miehelle olla...   ) Ja samalla kuluneen kuukauden aikana ovat mieltäni melkein koko vuoden vaivanneet talousongelmani alkaneet vihdoin osoittaa pysyvämpiä selviämisen merkkejä....

Kertakaikkisen outo kuukausi siis ollut menossa... Ja onnellinen ja seikkailuja lupaava. Nimenomaan romanttisessa mielessä. Tässä silti koittanut pitää vielä lähitulevaisuuden kannalta järjen kädessä. Onni kun on karannut käsistä tai osoittautunut pelkiksi haave-uniksi tämän elämän aikana ihan tarpeeksi monta kertaa. Tuntuu kuin koko kulunut vuosi olisi ollut minulle raakaa elämän tosi-asioiden ja oikean itsenäisen elämän ja vastuun opettelua oikein kantapään kautta, ja välillä on tuntunut että tämän lähemmäksi pohjaa kukaan ei kyllä pääse... kunnes on tullut tiputtua vieläkin alemmas ja saanut huomata että siitäkin selviää... Vieläkään ei mikään ole kyllä päivänselvää, mutta hitaasti alkanut nousta merkkejä paremmasta. Ja tämä kuukausi on nyt sitten alkanut lupailla minulle vihdoin palkintoa raatamisestani...kenties tulevia onnenhippusia ja kenties sitä kauan kaivattua rakkauttakin, josta tosin itse olin jo melkein luopunut sitä koskaan saavani vaikka taas ystävät ovat sitä minulle toivoneet.
Vielä en tosiaankaan ala juhlia elämän onnellista loppua.... vielä riittää ratkottavaa ja nyt olen tainnut oppia elämänläksyni siitä miten kaikki riippuu omasta itsestä, ja kuinka uskoa omaan voimaan. Prinssiehdokkaan ilmestyminenkään ei muuta elämää hetkessä sadun onnelliseksi lopuksi. Enkä edes halua että satu päättyy siihen.  Mutta jos tuo mies nyt aikoo pysyvämmin jäädä kuvioihin, niin katsotaan nyt kuinka tässä seikkailussa käy... 

KITOOS Annekka!! 

Huhhuijaa... johan melkein hirvittää kun yhden synastria-kartan vertex-yhtymiä suoraan omasta elämästäni aloin tutkailla. 
Osaakos kukaan selventää mitä tämmöiset yhtymät minun ja erään ystävä-miehen välillä tarkoittavat?
Menee ehkä vähän off-topickin, mutta kun huh huh.... 

Miehen    (8.huone) tarkassa yhtymässä minun  ja    ...samalla DC:ni ja  yhtymässä hänen   (2. huone)... hänen  (9.huone) yhtyy minun IC:ni  ... ja sitten... oma  ,  ja  (6. huone) tekee yhtymän hänen  ja (11. huone) kanssa... ja vielä hänen  ja    (9. huone) yhtymässä minun  ja    (5. huone)...

Melkone kolahdus kyllä kävi ku tavattiin ja ystävyyttä ruvettiin virittämään, melkein ku olis halosta saanu kalloonsa...    Kohtaloa vissiin tosiaan... Mutta ku uteliaisuus iskee että mitä muuta tuosta ny osais sitte tulevaisuuden kannalta vetää päätelmiä....?   

Itsekin yritin vähän tutkimuksia noista vertex-yhtymistä tehdä, ja sain selville (jos nyt muistan edes puoletkaan oikein  ), että minun tarkoitukseni olisi jotenkin auttaa, tukea ja opastaa häntä kuolemaan tai isoihin muutoksiin liittyvissä asioissa ja hän taas tulisi opastamaan minua ihmissuhteisiin ja varsinkin rakkauteen liittyvissä asioissa - rakkauteen avautumisessa tjs.
Pahus... pitää kaivaa ne muistiinpanot esiin jostakin koneen uumenista...    Mutta kertokaas joku lisää päätelmiä jos viitsitte. 

Seku painuu metästämään lisätietoja ja selvittämään autokauppoja... ->

Hmm... mahtaako joku tietää kauppaa tai vastaavaa mistä voisi löytää tuollaisen sormuksen?

Minulla on ollut parikin tuollaista, ja pidän niistä kovasti. Jotenkin ihana katsoa miten värit muuttuu oman mielialan mukaan. 

Olen jo pitkään etsiskellyt mahtaisiko jostain löytyä tuollainen, vähän korkealaatuisemmin tehty sormus, jollaisen näin kerran ystävällä.  Olen tosiaan pari ns. halpisversiota omistanut, jotka ovat kuitenkin "hajonneet" ahkerammassa käytössä - toisen värinmuutoskyky kärsi pahoin oltuaan kovassa pakkasessa, ja toisesta taas irtoaa pinnoite niin että renkaan kupari(?) on paljastunut ja saan aina ruman tumman rannun sormeeni jos pidän sitä pitkään.
Tahtoo löytää jostain vähän kestävämmän vastaavan, jos vain on... 

 

No, mukava nähdä etten ole ainoa jolla on oman elämänsä kanssa tappelu menossa, jotta saisi taas rattaat kulkemaan johonkin suuntaan. Täällä on nimittäin toinenkin suuntaansa etsivä vaaka, jota rassaa ja pahasti elämän nykyinen suunta ja tilanne, joka tuntuu vain junnaavan paikallaan. Ja koen tilanteen ratkomisen todellakin tappeluksi, koska on osatekijöitä jotka minun on pidettävä ennallaan ja joita sisuni takia haluan vielä ratkoa selvemmäksi ennen niistä irtipäästämistä. Ja toisaalta tunnen, että minun on muutettava koko lähes koko sisimpäni ennen kuin tie lopulta aukenee - voitettava kaikki epävarmuuteni, pelkoni ja huono itseluottamukseni sekä menneisyyden haavat, sekä astuttava valtavia askeleita yksin eteenpäin, mikä tietenkin pelottavat. Siihen asti on siis jaksettava... En siis ole positiivisuuttani kaikesta huolimatta hukannut. Mistä on kyllä lähinnä kiittäminen parhaita, rakkaita ystäviäni. Mutta rankkaa on ollut...pirun rankkaa...  Ja välillä voimat ovat jo olleet niin vähissä että tuntuu lähes mahdottomalta nousta ylös aamuisin, ja itku on ollut herkässä. Niin rankalle tuntuu tämän kaiken kantaminen omilla hartioilla.  Mutta minkäs teet, oma on elämäni joten itsehän se on loppujen lopuksi ratkottava minne tie vie. Päivä kerrallaan koitan kasvaa tämän elämänvaiheen opettamana, vaikka koville se ottaa. Mikä pahkuran planeettojen elämänkoulu minulla mahtaa ollakaan menossa...?  Tilanne ketuttaa, mutta läpihän tämä on vaan mentävä. Ei muu auta.

Itselläni on jumissa lähinnä opiskelu- ja raha-asiat.  Ja vähän rakkausrintamallakin jumittaa, jos niin voi sanoa, mutta se nyt ei oikeastaan ole uutta... 
Oma tappeluni alkoi jo ennen vuodenvaihdetta todella vaikealla taloudellisella tilanteella. Yksityiskohtiin en ala sen kummemmin paneutua, mutta elin joulunalusajan ja vuodenvaihteen käytännössä kädestä suuhun. Joutuin venyttämään vuokranmaksuja häätöuhan rajalle, muut laskut pinossa sen kun kasvoivat ja se raha mitä venytettyä sai, riitti hädintuskin ruokaan. Ja jokainen paperiasia eri virastojen kanssa tuon tilanteeni ratkomiseksi eteni kuin täi tervassa, eikä apuja herunut ennen kuin vasta vuoden vaihduttua. Tilanne on vieläkin vähän tulenarka, sillä vaikka nyt olenkin alkanut saada velkojani pois, tuleva kesä tulee taas olemaan samanlaista rahan kanssa vääntämistä jollen löydä töitä....
Ja mitä kouluun tulee, yllättävää kyllä, minäkin olen IT-alalla, opiskelen tietotekniikkaa/tietoliikennetekniikkaa. Opiskeluintoni on vain yksinkertaisesti loppu, mikä johtuu siitä että koulu vain kestää kestää kestää...tai ainakin siltä tuntuu.  Alkoi 2002, PITI loppua viimeistään keväänä...mutta... täällä sitä ollaan edelleen ainakin seuraavat 3-(toivottavasti ei)7 vuotta...  Lyhyesti kerrottuna tämähän siis johtuu siitä että pari vuotta opintojeni alun jälkeen isäni kuoli, perhevastuu lankesi minun - parikymppisen ja vasta itsenäistymään opettelevan neitosen harteille ja jossain välissä oli omakin ääretön suru käsiteltävä. Kouluun keskittyminen oli täysin nollassa (osin vieläkin), opinnot venyivät minkä ehtivät, kunnes oli jo kiire saada ne valmiiksi opinto-oikeusajan lopun ja siten koulusta "erottamisen" uhatessa. Aika loppui kuitenkin kesken, ja  opinnot päättääkseni minun oli haettava uudelleen takaisin kouluun, mikä onnekseni onnistui ja olen voinut jatkaa opintojani täsmälleen siitä mihin ne olivat keskeytyä. Tavoitteenani on yhä valmistua - kiinnostaahan ala minua yhä ja lisäksi niin monet rakkaat yhä uskovat selviytymiseeni.
Nyt kevään kuluessa on vain alkanut tuntua siltä, että olen itsepäisellä "koulusta valmistumis -halullani" luovinut itseni aikamoiseen sumppuun. Olen tämän koulun venymisen aikana hukannut koko sen ilon ja innon mitä joskus opiskelusta sain, ja haluaisin yksinkertaisesti päästä pois vaikka muut ihmiset ovat koittaneet tavalla tai toisella kannustaa tai hoputtaa (jopa kevyesti uhkailla) minua nopeaan valmistumiseen.  Itse olen kuitenkin harkinnut nyt jonkinlaista välivuoden pitämistä - etsisin töitä taloudellisesti pärjätäkseni ja sitten viettäisin vähän aikaa elämää ihan itseni parissa. Omaan sisimpääni paremmin tutustuen, "seikkaillen"; nähden välillä vähän muutakin elämää kuin koulunseinät. Ja siten ehkä löytäisin taas ilon palata takaisin kouluun ja innon vetää opiskelushowni kunniakkaaseen loppuun. 

Suoraan sanoen, on iskenyt niin kauhea elämännälkä ja uuden polun löytämisen ikävä, ettei sillä ole määrää... ja käämit on palaa joka päivä koulunpenkillä kituuttaessa... 
Mutta ainakin vielä ihan positiivisella asenteen rippeillä ja ystävien tukemana olen jaksanut odottaa, että saan vielä pian tuosta oman elämäni punaisesta langasta kiinni, näitä muutoksia liikkeelle ja siten elämääni lopultakin vähän uusille ja ehkä kauniimmille, ja onnellisemmille urille. Eiköhän se tästä...  Askel kerrallaan... Jos vain voimat riittää, niin etten henkisesti romahda näiden paineiden alla...sitäkin kun olen alkanut vähän pelätä... 

Minäkin liitän tähän mukaan oman syntymäkarttani, jos joku kiinnostuisi minullekin vähän uusien askelten suuntaa tulkita.... Mutta eteenpäinhän se tie vie, tavalla tai toisella. Sanoipa kartta mitä hyvänsä...

Sisuntoivotukset sinullekin, t1926! Eiköhän se siitä sinullakin etene. Ja onhan sinulla jo enemmän elämänkokemustakin kuin minunlaisellani pikku-hippiäisellä. Mutta ainaki tiedät nyt, että et ole ainoa vaaka jolla on nyt vähän kompassin suuntimat sekaisin elämänpolulla. 

Olipa kiehtova aihe... 
Isäni oli  - hänellä tosiaan hyvin ilmeikkäät, lempeät siniharmaat silmät... nauraessa katse lämpeni entisestään ja paljon naururyppyjä...

Ja joku puhui  / ystävän silmistä. Minullakin yksi sellainen ystävänä, ja mies vielä... Huh huh...  En vieläkään tule toimeen niiden silmien kanssa, vielä kun mies on niin pahuksen hyvännäköinenkin... Katse tuntuu tunkeutuvan niin syvälle sieluun ja vielä niin nopeasti, että eihän siinä ehdi kissaa sanoa ja suojamuureillani olen saanut heittää vesilintua. Sellainen turvallisella tavalla vaaralliselta tuntuva pistävyys siinä katseessa, ja vielä leijonan aurinkoista pilkettä siinä mukana... Veteläksi meinaa vallan tämän tytön polvet vetää... Mutta ei kerrota sitä hänelle... 

Omat silmäni sinivihreät (äidiltä peritty vihreys), mutta tuntuvat vaihtavan väriä kuin kameleontilla... Ja  :han kamelenttiuden taitaakin.  Toisinaan, usein hämärämmässä valaistuksessa, vihreät, kirkkaassa valossa väri vaihtuu isän hailakan siniharmaaseen. Ja tuntuu kuin tunnetiloillakin olisi osuutta asiaan muutoksessa... Valppaana ja toiminnallisemmassa tilassa ollessani vihreät, mutta kun oloni on jollain tapaa "haavoittuva"/rentoutunut ja tyyni tulee esiin se pehmeämpi, utuinen sininen. Joskin vaikuttaa siltä että iän karttuessakin on tuo vihreys vähän karissut silmistä, ja isältä saatu sinisyys ja varsinkin se hailakkuus tullut yhä enemmän esille...

Kauniiksi peuransilmiksi näitä on joskus haukuttu, ja kun ne niin avoimet ovat, enpä ihmettele... Kai noista se sellainen tietynlainen ujo haavoittuvuus/lempeys läpi näkyy. Ehkä jonkinlainen vanhan sielun viisauskin, mistäpä sitä tietää. Tunteeni huokuvat läpi aika helposti, melkein tahtomattakin; joskin ajan kanssa oppinut sitä jonkin verran kontrollloimaan ihan haavojen välttämisen vuoksi. Luonteeltani olen kyllä sellainen pohdiskeleva, jatkuvasti vähän muissa maailmoissa oleva. : Yleisilmeeni on usein ehkä aavistuksen ontto/tyhjä, osin sisäänpäin kääntynyt, tuntuu että pikemminkin vaistoan ympäristöäni enemmän kuin näen ja samalla ajatukset juoksevat omaa polkuaan koko ajan (ehkä    ja    vaikutustako) - silloin silmät usein jälleen siniharmaat, entistäkin hailakkaammat. Ja kun ajatuksissani olen, saakin minua joskus melkein kalauttaa kalloon ennen kuin kuulen/reagoin mihinkään...  Yleisilmeestä taitaa silti nähdä millä tuulella olen, lämpö/lempeys huokuu läpi jos ajatukseni ovat lämpimiä.  

Joku niitä kuun aspekteja saturnukseen heitti katseesta huokuvien vaikutelmien selitykseksi, ja omasta syntymäkartasta ainakin osui silmiini että itselläni on  eli sellaiset rakastuneen ihmisen silmät. Ja taitaa se totta olla, ei voi kieltää...sellaista hehkua sieltä näyttää aina läpi huokuvan. Ja korostuu vain entisestään kun jotakuta todella rakasta ajattelen. Ja kun sen yhdistää tuohon peuransilmiin...no se kyllä selittäisikin miehiltä saamani reaktiot... Vaikka nousu-kaksonen olenkin, ja kujeileva luonne ja ilmeikkyys silmistäni usein paistaakin (rakastan ystävien hauskuttamista/piristämistä!!!), en totisesti ole mikään innokas flirttailija. Mielummin pitäisin kaksilahkeisiin tietynlaista etäisyyttä, mutta minkäs teet kun miesvaltaisella alalla opiskelet... : Mutta jösses sentään, että tuntuu joskus että saa noita epämääräisiä ihailijoita karistella kannoiltaan jos yhdenkään pehmeämmän vilkaisun olen erehtynyt antamaan...  Eihän noita sydämiä tahtoisi murskata, mutta minkäs teet... Siinä ei meinaa auttaa sekään että muutoin minulla onkin vähän yksinäisen suden (ellei peräti jääprinsessan ) maine...

Itsestäni kyllä tuntuu, että oudommassa seurassa ollessani joku saattaisi pitää katsettani sellaisena että vaikka katson en kuitenkaan näe. Että en olisi täysin läsnä, vaan katson ihmisten ohi, jopa vähän välinpitämättömällä ja kylmällä tavalla. No, sokeahan olenkin kuin pöllö - silmälasien vahvuudesta päätellen, joten se selittäisi sen ainakin puoliksi... Silmälasit kuitenkin sen verran rajoittavat näkökenttää, että joskus en oikeasti huomaa tai tunnista ihmisiä, jotka jäävät lasien luoman alueen ulkopuolelle. Siksi en esimerkiksi välttämättä huomaa jos minua vaikka moikataan kadulla. Mutta tiedän kyllä että myös tietynlaista muuria olen oppinut sisimmässäni pitämään, jotta en paljastaisi silmilläni liikaa. Mutta nyt kun noita liitteeksi laittamiani esimerkkejä silmistäni erillään koko kasvoistani katson, niin eihän noista saa irti kylmyyttä tai etäisyyttä oikein tekemälläkään... Pahus sentään Ja äkäinenkin minun oikeastaan vaikea olla, ainakaan pelkillä silmillä minun on lähes mahdoton saada aikaan vihaista ilmettä... Ovat siihen tarkoitukseen vähän liiankin pehmeät! Pitää mökötykseenkin käyttää koko teatraallisten eleiden arsenaali käyttöön. Vaikka harvoin minua toisaalta suuttumaan saakaan...

Joka tapauksessa minusta tuntuu usein siltä, että tietyllä tapaa tosiaan luotaan ympäristöäni katseellani kuin tutka ja suodatan "ylimääräiset" ihmiset pois - väistellen katseella (ja osin likinäköisyydenkin verukkeella) ne joihin en halua kontaktia. Mutta sitten kun katseeni johonkuhun todella kiinnittyy, "tutkasignaali" sinkoutuu sinne, katseen johtamana suoraan sieluun ja vaistot perässä keräämään kaiken mikä irtoaa. Joku sen susimaisuuden jo mainitsikin, että katse "näkee läpi". No, samaa vikaa taitaa olla minullakin. Tosin toteeminikin onkin susi, joten liekö ihme. Mutta sen oman suojaetäisyyden pitämisen vuoksi koitan pitää moiset toisten tarkastelut hyvin lyhyinä ja irrottaa katseeni mahdollisimman nopeasti saman tien. Mutta eihän tuo aina onnistu, näemmä ainakaan mitä noista miesten reaktioista on saanut viime aikoina huomata...ja taas saa väistöliikkeitä treenata oikein sydämensä kyllyydestä...   Voi poloiset...

Yleensä joka tapauksessa aika lämpimät ja avoimet silmät, varsinkin rakkaille. Silloin kyllä katseeni sulaa selkeästi ja pysyn "läsnä". Ja kun ystävien kesken tosiaan rakastan pientä kujeilua ja nauran paljon, ilmeikkyyttä silmissäni riittää ja se paljonpuhuttu kujeellisuuskin pilkehtii silmissä ja paljon. Ja silloin sitä flirttiäkin saattaa irrota melkoisesti...  Korostaisiko    vielä sitä pilkettä...mene ja tiedä... 

No, upsista... 
  

No, heippa vaan Esmiralda!
Minuakin saat käyttää harjoittelumateriaalina...   

                    MC

[ilma]

ilma:             
tuli:            DC
maa:          MC
vesi:    IC

Täys ilmapää siis...  Kun välillä tuntuu ettei itsekään pysy itsensä perässä, kuinkas sitten kukaan muu. Tulta ja tappuraakin näyttää riittävän ja jaloissa näemmä ainakin kohtalaisesti painoa että pysyvät maassa...tukahduttavat kumpikin elementti tuota ilmavuutta vähän. Tai siltä se ainakin usein kyllä tuntuu...että jokin tukahduttaa tuota omaa energiaa. Toisaalta toki ihan hyvä, mutta toisaalta... Ei oikein saa otetta siitä, mitä itse oikeasti on (tai olisi). Vedessä ei kastu kuin varpaat...  Kosketus on muttei muuta.

        
Upeaa Sasha! 
Noin sitä pitääkin! 

Tullut itsekin noita kokovartalomu*kvistejä sen verran tarpeeksi tavattua... 
Johan se on aikakin että joku niille näyttää missä se kaappi seisoo.     

Tämä nyt ei liity laskutusasioihin, mutta onpahan kuitenkin niin tuore kokemus liittymän kenkkuilusta että kerronpa pois....Itse kiroilin nimittäin hartaasti dna:n liittymän kanssa tässä alkukuusta.  :knuppel2:Täsmälleen juuri kun dna:lla oli se lakkouhka päällä.

Vietin nimittäin tämän kuun toinen päivä synttäreitäni (tavalliseen hiljaiseen tapaani), ja ihmettelin koko päivän kun kukaan ystävistäni ei lähettänyt minulle minkäänlaisia onnitteluja koko päivänä, vaikka se on välillämme tapana ollut.  Puhelin pysyi hiljaa koko päivän, ja kyllä siinä vähän suru puseroon tuli että eikö nyt perhana kukaan muista MIKÄ PÄIVÄ TÄNÄÄN ON..?    Pääsin sitten samaisena iltana kuitenkin mesen kautta juttusille parin ystäväni kanssa, joilta sitten kärkyin selitystä moiselle dementialle ,jolloin selvisi että he olivat kyllä lähetelleet minulle viestiä mutta ihmetelleet sitten vastavuoroisesti miksen minä vastaa mitään.  Siinä sitten illan ja seuraavan päivän mittaan selvisi, että kaikki tekstiviestiliikenne oli aivan jumissa. En tiedä sitten huomasiko kukaan muu dna:n käyttäjä tuolloin vastaavaa, sillä puhelut kuitenkin toimivat. Mutta ainakin minulla hukkui sitten parahiksi syntymäpäivänäni ainakin 4-5 ellei useampikin viesti matkan varrelle. Yksikään onnitteluviesti ei saapunut minulle perille.  Nyyh... 
Parin päivän päästä yritin kokeeksi lähettää eräälle ystävälle viestin kysyäkseni oliko hänkin ehkä yrittänyt ottaa minuun yhteyttä, ja kokeillakseni samalla josko viestit nyt jo kulkisivat. No, vähän paremmin ainakin... Lähetin viestini torstaina puoliltapäivin ja se saapui perille ystävälleni seuraavana aamuna klo 8!  Samalla tekstarien kulku palautui myös normaaliksi, ja juuri tuolloin to-pe dna:n lakkouhkahan myös peruuntui. Siitä asti taas kaikki pelannut hyvin.

Mutta kyllä se silloin oikeasti ketutti! Helkatin dna...! Meni synttäripäivä piloille kun ei lakkoilun lomassa voida edes tekstareiden kulkua varmistaa.... *mökötys*    ... Sittemmin tuo on toisaalta vähän naurattanutkin. Olisikohan pitänyt mennä vaatimaan dna:lta synttärilahjaa korvaukseksi saapumattomien onnitteluviestien aiheuttamasta mielipahasta...? 

Viitsisitkö minullekin vähän opastusta vilkaista...?

Eniten minua vaivaa tällä hetkellä kytevät tunteeni erästä Leijona-miestä kohtaan. Olen tuntenut hänet jo nuoresta - itse asiassa hän on parhaiden ystävieni isoveli, mutta koskaan emme nuoruudessa juuri olleet tekemisissä toistemme kanssa. Mitä nyt tosiaan hänen siskojensa välityksellä nyt sentään nimeltä toisemme tunsimme. Mutta eri polkuja on kuljettu kumpikin tahoillamme ja pitkään.
Viime jouluna tilanne kuitenkin kääntyi täysin päälaelleen. Aloimme tehdä parempaa tuttavuutta toistemme kanssa chatin välityksellä joulunpyhinä - tämä veli ja minä, huomasimme että varsinkin huumorintajuiltamme sovimme mainiosti yhteen, eikä mennyt aikaakaan kun chattailustamme muodostuikin 8-tuntinen kuuma flirttailumaraton, jonka seurauksena vaihdoimme numeroita ja pientä tapaamistakin yritettiin (vaikkakin hänen pikkusiskonsa/ystäväni läsnäolo kieltämättä hieman hillitsi sitä yrittämistä  ). Jokin minun ja tämän miehen välillä kertakaikkiaan klikkasi - ei sitä muutenkaan osaa selittää. Kuin jonkin puuttuvan palasen olisi palapeliin löytänyt. Eikä siinä osannut muuta kuin nauraa kohtalon kieroutuneisuudelle... 
Joka tapauksessa tämä veli oli tuon jälkeen hyvinkin kiinnostunut etenemään kanssani pidemmällekin. Jatkoimme yhteydenpitoa tiiviisti alkuvuodesta - asumme eri paikkakunnilla joten mese ja puhelin kävivät kuumina. Aloimme flirtin ohessa puhua muustakin - ystävystyä. Hän oli kiinnostunut tapaamaan minua vielä, houkutteli minua moneen kertaan tulemaan käymään luonaan - seksuaalinen kiinnostus, mutta myös jonkinasteinen ihastus paistoi selkeästi hänen puheistaan läpi. Mutta vaikka itsekin samaa kipinää häneen tunsin, olin kuitenkin pelokas heittäytymään hänen kanssaan suhteeseen niin äkkiä. Hänellä kun oli jo melkomoinen naistenmiehen maine - aivan syötävän komea mies, hyvin itsevarmakin vaikka kovaakin kolhua/mustan menneisyyden kokenut jo elämässään nuoruudestaan huolimatta, ja pitkään on koittanut omaa oikeaansa löytää joka hänet sellaisenaan hyväksyisi. Onko tuo sitten ihme että särkyneiden sydänten liikennekaaosta on peräänsä jättänyt jo rankasti - kaikkia kun on kokeiltava... 
Itse taas olen lähes täydellinen peilikuva hänestä; melko lailla täydellinen neitsyt mitä miessuhteisiini tulee, joten olin hyvin varautunut päästämään häntä "aivan niin lähelle niin äkkiä". En halunnut joutua pettymään, jos hän minutkin sitten jättäisi. Halusin tarkkailla vielä, mitä meistä tulisi...halusin edetä varovaisemmin, edes ystävystyä ensin paremmin... Kai en oikein tiennyt vielä mitä tunsin...pelkäsin...arastelin... Kerroin hänellekin kokemattomuudestani, ja kyllä hän siihen ymmärtäväisesti suhtautui. Mitä nyt "opettajakseni" kiusoitteli haluavansa minkä kerkesi. Ja kyllähän se ehdotus minuakin kiinnosti, sitä en voi kieltää.    Sovittiin kuitenkin että jos meistä edes ystäviä tulisi, se olisi jo hienoa. Kun kuitenkin niin hyvin keskenämme toimeen tultiin. Ajan kanssa siinä hissuksiin sitten vähän rauhoituttiinkin molemmat, flirttailu väheni ja vaihtui keskusteluun...tosiaan ystävystyttiin. Ja tosiaan luulin, että se itsellenikin riittäisi. Säilyisipähän ainakin sydämeni paremmassa turvassa...
Tai niin luulin...
Noh, ystäviä olen tämän miehen kanssa ollut siitä asti. Tavattu ei ole, mutta yhteydenpitoa jatketaan yhä edelleenkin. Nykyään pidän häntä jo yhtä tärkeänä ystävänä itselleni kuin hänen sisariaankin. Olen jopa aika varma siitä että tämä ystäväni veli on minulle jonkin tason sielunkumppani - ainakin "veli" jollei muuta. Niin suuri vaikutus hänellä on ollut minuun siitä asti, ja tuntuu että jokin kummallinen yhteys välillämme on. Omituinen tuttuuden aavistus. Ongelma on vain siinä että ehkä oman suhteemme etenemiseen kohdistuvan hidasteluni torjumana hän on jatkanut matkaansa. Kevään kuluessa hän tapasi erään naisen, johon ilmeisesti rakastuikin melko lailla...ainakin mitä voi päätellä siitä vauhdista, jolla hän tämän naisen perässä Lappiin muutti ja pisti elämänsä uusiksi.  Nyt on uusi työ, kihloissa, ensimmäinen muksukin tulossa ja omaa pesää rakentavat melkoisella vauhdilla. Ei siinä mitään - olen oikeasti onnellinen hänen puolestaan, juuri tuollaista onnea hän ansaitsikin...kaiken menneisyytensä varjojen jälkeen. Enkä minä hänestä mustasukkainen ole - eihän meidän välillemme mitään ystäyyttä enempää ehtinyt syntyäkään (omasta varovaisuudestani johtuen). Lisäksi minusta vain kummasti tuntuu, että näin meidän väliemme tulee nyt ollakin - polut vielä vähän erillään. Minun on vielä vähän aikaa ainakin kuljettava omaani yksin; kasvettava henkisesti, tultava vahvemmaksi, opittava uskomaan itseeni, omiin kykyihini ja voimiini, nähtävä vielä elämää - koska en ihan vielä ole tarpeeksi ehyt omana itsenäni. Hänen taas on kuljettava tuota omaa polkuaan oman tulevan perheensä kanssa, niin kauan kuin sen on tarkoitus kestää...mitä hänen sitten onkaan tarkoitus sinä aikana oppia. Ehkä sitten vasta tämän miehen ja minun polkujeni on tarkoitus yhtyä paremmin... Kun olemme molemmat vähän vahvempia ja viisaampia... (tai hän viisaampi ja minä vahvempi  ).
Niin... tuolta minusta tuntuu, että suhteemme on tarkoitus nyt olla, mutta minua nimenomaan vaivaa se että mahdanko olla aavistuksineni oikeassa...  Onko hän todella sielunkumppanini tai mitään sinnepäinkään, ja onko meidän polkumme vielä tarkoitus yhtyä? Vai aavistelenko nyt vain omiani... en tosiaankaan oikein osaa luottaa omiin vaistoihini vielä.... Ongelmana on varsinkin se, että vaikka koitin pitää tunteeni häntä kohtaan niin tiukasti kurissa kuin vain voin...no niin minä höpsö sitten ehdin rakastua häneen kuitenkin...... Yhteydenpitomme on vähän hiipunut viime aikoina..hän on ollut niin keskittynyt pesänrakennukseensa, ja minä olen koittanut pitää hiukan etäisyyttäkin jotta en aiheuttaisi hänelle mitään "kolmiodraamanpoikasia" hänen ja hänen kumppaninsa välille. Ja kuten sanoin - kummallista kyllä - en itse mustasukkaisuutta omista tunteistani huolimatta pahemmin tunne...koska jostain syystä näin tämän tilanteen on nyt vain mentävä näin... Mutta ei se ikävää poista. Minulla on nykyisin niin hirvittävä ikävä tätä miestä, että se raastaa sydäntä. Niin kuin sanotaan...ihmisen ikävä toisen luo. Ajattelen ja ikävöin häntä päivittäin ja tuntuu kuin tämän ikävän aiheuttama henkinen kipu repisi minut kohta palasiksi. On kuin sydänpoloani väännettäisiin kuin märkää rättiä, ja tässä silti koitat vain luottaa tulevaan ja jatkaa oman polun kulkemista.  Perhanan miehet....!!!

Auta, Atha kiltti...! Näkisitkö minulle mitään opastusta tähän tilanteeseen? Mitä tulevaisuus oikein minun ja tämän miehen kohdalla näyttää? Tai miltä edes rakkauselämäni yleensä...? Onko mitään muutosta luvassa?

Tiedän, että et ehkä tarvitsisi noinkaan paljon taustatietoa...pelkkä kysymyskin olisi varmasti riittänyt.  Mutta pakko oli purkaa tarinaa ulos kun se sieltä väkisin ulos työntyy...sen verran sekaisin tuo Jellonan-mokoma tämän tytön pään sai.  Ei siihen oikein voinut kysyä apua lyhyesti...  : Sydän on juuri nyt niin solmussa että kipeää tekee...... 

Voisitko lisäksi vilkaista minulle opastusta myös opintoihini sekä elämääni yleensä? Olen aloittamassa opintojani uudestaan menneiden vuosien vaikeuksien jälkeen, mutta silläkin saralla on kankeutta riittänyt jo ihan riittävästi. Haluaisin todella saada opintoni päätökseen, mutta matka on vielä pitkä ja pelottaa, että jaksanko loppuun asti. Sisu on kyllä ollut kova kun tähänkin asti on jaksettu, mutta usko omiin voimiin on ollut taas viime aikoina hiipumassa...
Myös koko elämänpolkuni askaruttaa... En oikein tiedä alkuunkaan mihin olen matkalla, saati olenko edes oikealla polulla... Tuntuu kuin harhailisin yksin ja peloissani pimeässä, taistellen miekka kädessäni eteenpäin, pakottaen itseäni olemaan vahva koska minun on pakko...vaikka pelon ja yksinäisyyden kyyneleet valuvat poskille ja haluaisin vain luovuttaa ja käpertyä itkemään; päästä turvaan (jota ei ole), minä puren hammasta ja jatkan eteenpäin, koitan pakottaa itseäni olemaan pelkäämättä ja itkemättä ja jatkan yhä syvemmälle pimeyteen...koska jostain syystä tiedän/uskon että jossain pimeyden takana minua odottaa valo; turva, paikka minulle ..ja ainoa tie sinne on että voitan tämän pimeyden, oman pelkoni. Mutta minusta tuntuu että olen nyt juuttunut sinne pimeyteen, en tiedä alkuunkaan edes mihin suuntaan minun pitäisi seuraava askel ottaa... vai kierränkö vain kehää pimeässä..... 

Olo on vain niin eksynyt joka saralla tällä hetkellä......

Juu-u... ah armas 80-luku... 
minä myös -83... 

Ei kyllä-kohdan klikkaamisesta pitäisi olla mitään haittaa. Tuon kaltaiset ilmoitukset tapaavat olla aika yleisiä Internet Exploreria netin selailuun käytettäessä, ja itse koen ne kyllä useimmiten aika turhiksi ja rasittaviksikin. Yleensä ei:n klikkaamisesta kun tapaa vielä vain olla nettisivun selaamisen kannalta jotain haittaa, kuten sivun lataus jumittaa tai jotkin kuvat ja näin forumin tapauksessa vaikkapa jotkin viestinkirjoitusominaisuudet eivät sitten toimi kuten pitäisi (esim. hymiöt hukassa).
Tuon ohjeessa mainitun suojatun sisällön ero tuohon suojaamattomaan on se, että suojaamaton lähetetään netissä ihan tällaisella selkokielellä kun taas suojattu on käännetty koodiksi, joten sitä on mahdollisten hakkereiden vaikea avata ilman tietoa siitä miten koodi on purettavissa. Toki riski on olemassa, kuten tuossa Vistan ohjeessakin sanotaan, että kun suojaamaton komentosarja pääsee käsiksi sinne suojattuihinkin tietoihin, niin ne suojatutkin tiedot saattavat joutua sitten hetkellisesti alttiimmiksi tietomurrolle, mutta eiköhän tuo riski ole kuitenkin loppujen lopuksi aika pieni. Kyllä pitää hakkerilla olla tylsää jos jaksaa istua tämänkin forumin koodireikiä jatkuvasti metsästämässä...  ...hankkisi mielummin elämän.  Internet Explorer tuppaa vain selainohjelmana olemaan aika täynnä tuommoisia tietoturvareikiä, mitä sitten Microsoftin pojat näyttävät paikkailevan väliaikaisesti pistämällä ohjelman paiskomaan käyttäjälle tuommoisia ärsyttäviä ilmoituksia.  Laatutyötä tosiaan...   

Joten klikkaa vain kyllä. Ei siitä haittaa pitäisi olla. ^__^ Ja jos tosiaan IE:tä selaamiseen käytät, etkä tuommoisia ilmoituksia jatkossa halua saada niin suosittelen vaihtamaan ohjelman vaikka Mozilla Firefoxiin. On varmasti tietoturvan kannalta parempi ja ainakin minusta jopa muutenkin paremmin käyttäytyvä ohjelma.