N.D.Walsch’in kirjassa kirjoittaja vaatii keskustelukumppaniltaan vakuutusta, että tämä tosiaan on Jumala. Hän saa vastauksen, että tämä sanoo olevansa kysyjän senhetkisen ymmärryksentason Jumala, mutta nyt puhuttavan asioista, joka on sanojen ulkopuolella. Absoluuttia ei voi pukea sanoiksi, sillä silloin se ei enää ole Absoluutti. Uskonnot yrittävät tätä, mutta huonolla  menestyksellä. ”Jumala” sanoo em. kirjassa, että sanat ovat kaikkein epäluotettavimmat totuuden viestinnässä, ne vääristyvät ajan myötä, mikäli ovat alunperinkään kuvanneet puhdasta totuutta. Kaikkien pitäisi kuunnella omia korkeimpia tunteitaan, ajatuksiaan ja kokemuksiaan, eikä sokeasti luottaa joihinkin vanhoihin dogmeihin (uskontoihin).
Kun kirjoitetaan korkeinta Totuutta sanalliseen muotoon vaikka johonkin kirjaan, on kyse asioista, joille ei tosiaan ole sanallisia vastineita – joudutaan keksimään kielikuvia ja vertauksia. ”Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa”. Tulos voi olla hyväkin, mutta kun kirjaa käännetään toiselle kielelle, sisältö saattaa taas kärsiä. Kääntäjien ideoima sanontatapa ei ehkä sisällä samaa sanomaa kuin alkuperäinen.
Lainaan seuraavassa Yesudianin ja Haichin kirjaa ’Rajajooga’: Asia on siinä niin hyvin sanottu, että mitäpä siihen lisäämään!
”Mestari esittää opin ytimen. Opetuslasten ja oppilaiden tehtävä on saattaa tämä ydin suurille joukoille tiedoksi ja tehdä se heille ymmärrettäväksi. Primitiivinen ihminen ei pysty vielä kohottautumaan henkisiin korkeuksiin. Hän tahtoo palvella näkyväistä ja konkreettista Jumalaa. Sen vuoksi oppilaat pukevat henkiset totuudet symboleiksi, jotka vastaavat kansan senhetkistä kehitystasoa. Niinpä ihmissielun sisäisen tien syvimmät salaisuudet on aina sovitettu symbolisiin puheisiin, ulkonaisiin merkkeihin ja seremonioihin, jotka ovat vastanneet kulloisenkin kansan sielullisia vaatimuksia. Tällä tavoin syntyvät uskonnot, opinkappaleet ja seremoniat, joihin kätkeytyy kuin koru korulippaaseen mestarin henkinen oppi, TOTUUS. Uskonto on totuuden keho. Kaiken mikä syntyy, täytyy myös kuolla. Uskonto on keho, ruumis, ja ruumis on katoavainen. Opinkappaleet koostuvat sanoista,  jotka aikaa myöten menettävät voimansa. Dogmit,  jotka alussa saivat voimansa muuttumattomuudesta, kangistuivat aikaa myöten muuttumattomuutensa vuoksi. Kieli on elävää, se luo jatkuvasti uusia sanoja, riisuu yltään vanhat, käytetyt ja kuluneet ja lopulta elinkelvottomiksi käyneet kehot.
Kangistuneet dogmit eivät enää aikaa myöten pysty ilmaisemaan elävää totuuden henkeä, sillä niistä puuttuu tarvittava joustavuus, jotta ne voisivat vastata muuttuneita aikoja, kehitystä, muuttunutta tiedettä ja kansan muuttuneita sielullisia vaatimuksia. Sanat käyvät tyhjiksi, eivätkä ihmiset enää pysty löytämään seremonioista totuuden henkeä. Rituaalit eivät  enää tyydytä, sillä uskonnon perustajat, jotka kätkivät totuuden näihin seremonioihin, ovat kuolleet ajat sitten ja symbolit ovat kulkeneet monien käsien kautta. Niiden todellinen merkitys on kadonnut. Symbolisen puheen sananmukainen tulkinta on ihmisen älyn jatieteen kehittyessä tullut mahdottomaksi. Lopulta ei ole jäljellä kuin tyhjä kuori, malja, joka ennen kätki sisäänsä totuuden. Kuori ilman henkeä on kuollut ruumis. Jälleen ihmiset harhailevat pimeydessä  janoten totuutta ja etsivät auttavaa kättä, joka johdattaisi heidät sieltä pois. Ja yhä uudestaan armahtaa Jumala kansaa ja yhä uudestaan hän lähettää opettajan, joka antaa sisäisen valonsa niille, jotka ovat kypsyneet sen vastaanottamaan ja johdattaa ihmiset Jumalan luo vievälle valaistumisen tielle. Ja sen jälkeen jättävät oppilaat mestarinsa ja opettavat puolestaan kansalle totuutta, aikaa vastaavaan pukuun puettuna – ja niin syntyy uusi uskonto.
Totuus - niinkuin ihmisetkin – pukeutuu aina uudestaan uuteen kehoon, kunnes kehosta tulee siinä asuvan hengen täydellinen ilmaisija.
Näin syntyivät muinaisten mayojen, assyyrialaisten, sumerilaisten, kaldealaisten ja egyptiläisten uskonnot sekä klassisen hellenismin ja roomalaisten mytologiat, näin ne nousivat kukoistukseen ja kuolivat jälleen. – Mutta vihitty tunnistaa symboleista, dogmeista, rituaaleista ja seremonioista saman totuuden kaikista maailman uskonnoista. Totuus on aina YKSI, vain ilmaisumuodot vaihtelevat aikojen ja kansojen vaatimusten mukaisesti.”

[Todella loistavasti kirjoitettu.]

Todella loistavasti kirjoitettu. 

Kiitos Rakkauden Valo! Ja kiitos Esmiralda! 

Uskonnot eivät ole itsetarkoitus eivätkä päämäärä sinänsä. Ne ovat vain apukeino sinne päämäärään pääsemiseksi.  Ne ovat kuin ”sormi joka osoittaa kuuta. Kun kuu on nähty, sormea ei enää tarvita.”
 Ne ovat kuin erilaisia karttoja opastamaan sinne päämäärään. Kun päämäärään on päästy, on aivan sama millaista karttaa käyttäen sinne päästiin ja oikeastaan ei tarvita mitään karttaakaan ja perille päästään varmasti – ennemmin tai myöhemmin. Jotkut kartat vievät suoraviivaisemmin perille, jotkut ovat jääneet aikojen kuluessa ”päivittämättä”, jotkut (lähes kaikki) ovat saaneet kaikenlaisia tarpeettomia mutkia ja sivupolkuja reittiinsä. Joka tapauksessa kaikki kartat (uskonnot) vievät aivan samaan kohteeseen. Niitä on turhan paljon ja vaikeasti luettavia joten täytyy harkita, mitä karttaa käyttää ja huomata, että omaakin harkintaa voi käyttää, eikä aina sokeasti luottaa muiden tekemään karttaan..
Ja kun tosiaan perille on päästy, tuolla kartalla (uskonnolla) ei sen jälkeen ole mitään merkitystä.. Mutta kartat ovat yleensä kuitenkin tarpeen, kunhan muistaa myös joskus epäillä kaikkien mutkien tarpeellisuutta..

Todella HYVÄ tämä Lehtorannan artikkeli! Kun tuoreeltaan luin sen, meinasin heti lähettää palautetta kirjoittajalle. Huomaa, että kirjoittaja on sisäistänyt asian, näin kirjoittaa vain se, jolla on omakohtaista kokemusta asiasta!