Vietin 2 päivää astrologiakurssilla! Laiskana luonteena en rohjennut lähteä koko vuoden kestävään ponnistukseen minkään harrastuksen suhteen joten tuollanen vkoloppukurssi kävi hyvin! Käytiin ihan vain alkeita läpi, mutta jo nyt on niin suunnaton into ja kiinnostus että oikein harmittaa kun tunnit meni niin nopeasti. Jotakin uutta ehti oppia jo itsestään ja omasta kartastaan ja mielenkiintoisemmaksi asia vaan käy, mitä pidemmälle lukee oppikirjaa. Kärsivällisyyttä toki vaatii, mutta hurjan mielenkiintoista. Kyllä siinä syysmyrskyt unohtui kun uppoutui astrologian ihmeelliseen maailmaan ja vieläpä näki uusia ihmisiä -vaihtelua työelämään. Ah ja voih, onpas vaan hymyä koko tyttö täällä.

Heräsipä sen verran ajatuksia, että päätin kirjoitella vielä tähän ja sitten antaa nukkumatin viedä mennessään.
Viime aikoina oon hirveesti miettinyt näitä kotijuttuja. Luulin vuosi sitten Helsinkiin töiden perässä muutettuani että tässä se koti nyt varmasti sitten on. Kutsun tätä jo kodiksi, en enää kämpäksi kuten opiskeluaikasia asuntoja. Ja kaksio on yhdelle ihmiselle sen verran hyvän kokonenkin, että sisustettavaa ja suunniteltavaa riittää. Nautin kovasti kierrellä kirppiksiä, katella huuto.netin myytäviä juttuja ja ajoittain kierrellä ikeassa ja haalia kivaa pikkutavaraa. No, vuosi kului ja keksin, että haluisin ottaa koiran. Töissä kun oli ekan vuoden niin eri tyyppistä porukkaa että oli yksinäinen olo. Vuoden jälkeen sen huomasin ja kysyin sitten vuokranantaja-sedältäni, että mitä mieltä olisi koiran hankinnasta. Isälleni mutkan kautta jutteli, että tuskin onnistuu kun on laminaattilattiat ja ne kuulemma koira pilais täysin.. Hmph. Sen jälkeen tuli ihan kauhea tarve päästä tästä asunnosta pois. Asunto, jota olin pitänyt kotinani, tuntuikin äkkiä tosi rajottavalta. Kun siihen asti olin saanut itse määritellä kaiken mitä kotiini tulee, niin koiran kieltäminen oli kuin maailman isoin elämälle asetettu raja-aita, jota mä en vois kaataa. Seuraavana päivänä olin jo tutkimassa Espoon vuokrahintoja ja yllätyin todella, miten ihanana pitämä asia voi noin muuttaa muotoaan.

Kirjoitin ulkomailla asuvalle siskolleni kirjeen ja pohdin siinä elämääni. Auttoi kyllä ajatusten kirjoittaminen paperille. Siskokin viisaasti sanoi, että ihminen aina kaipaa seuraavaa, mielekästä päämäärää johon pyrkiä. Opiskelun loppumisen jälkeen elämänrytmi on hidastunut ja pitäisi luoda uraa ja ajatella tulevaisuutta jo pidemmälle. Säästämistä ja muuta. Kun mä olen nyt muuttanut tänne ja saanut töitä, ei oikein ole tosiaan mielessä sitä seuraavaa asiaa mitä tavoitella. Pohdin, että muuttaisiko kodin rakentaminen toiseen paikkaan elämääni jotenkin paremmaksi. En ole ihan varma vieläkään ja odotan jännityksellä, mitä kohtalo on suunnitellut mun varalle. Jotenkin on vaikea pysyä paikallaan vielä -on niin paljon vielä mitä haluaa nähdä ja kokea. Ei mun koti varmaan tässä kaupungissa tule olemaan. Välillä sitä nauttii kun tulevasta ei tiedä, missä se lopullinen koti sitten on. Välillä taas samaa asiaa vatvoo murehtimiseen saakka. Etenkin kun muuttaakaan ei enää haluaisi kovin montaa kertaa -tämä kun on jo kuitenkin viides asunto mulla.

Kotiin mua sitouttaa varmasti eniten sisustaminen ja siivoominen. Nautin ihan hullun paljon kotitöiden tekemisestä, etenkin jos saa käydä läpi hyllyjä ja kaappeja, joissa on usein jo unohduksissa olevaa tavaraa. On uskomattoman terapeuttista saada roskapussillisia täyteen kaikenlaista, mitä ei elämässään enää tarvitse. Kodin järjestys on mulle tärkeetä ja tuntuukin välillä, että käytän kaiken vapaa-aikani siivoiluun.

Säästötilin avaamista oon myös aatellut. Koska ehkä se seuraava päämäärä elämässä (tai ehkä yksi niistä) ois asunnon ostaminen. On niin paljon juttuja, mitä haluis omassa kodissa olevan. Joku yks tietynvärinen seinä, sellasia asioita mitä ei toisaalta viitsi alkaa vuokranantajan kanssa selvitellä koska jos tästä tulis munnäkönen asunto, ei tää välttämättä miellyttäis tulevia vuokralaisia -etenkin kun tiedän että tämä kaupunki tuskin on mua varten.. Pesää en siis tänne oikein osaa rakentaa. Haaveiluun taipuvainen kun olen, mietin että vielä on jossakin joku toinen koti mua varten. Koti, jonne koirakin on tervetullut. Oma pieni piha, johon vois keväällä kylvää yrttejä ja jossa koiraa vois kouluttaa. Pieni sauna, jossa vois rentoutua työpäivän jälkeen tai viikonloppuna. Koti, johon ei aina kuuluis yläkerran naapurien bileet ja seinänaapurien riitely.

Uskomatonta oli myös kun siskoni pyysi mua muuttamaan myös Uuteen Seelantiin. Siellä saisi hetkessä töitä ja elämä ois muutenkin ihanaa ja kaunista. Ihan hämmästyin, miten avoimin mielin ideaan suhtauduin. Mikä mua Suomessa pidättelis (paitsi rahapula.. ) -järjestelykysymyksiähän nää on. On nämä kyllä vaan jännittäviä pohdittavia ja kuten Tigris sanoi, yhtäkkiä kokee jonkun "valaistumisen hetken" ja oivaltaa, että näinhän tässä pitää toimia.

Ja vielä Elwyniä mukaillen, maailma on täynnä kiinnostavaa rojua! Pitäähän siitä selvä ottaa, mistä ne parhaat rojut löytyis ja millaseen kotiin ne parhaiten sopis.

Vuoden vaihteessa mietin, että kannattaako niitä uudenvuodenlupauksia tehdä. Tässä jonakin menneenä vuonna lupasin naureskellen, että en polta tupakkaa. Siihen mennessä olin elämässäni maistanu moista tasan kerran ja ajattelin, että tuohan on helppo lupaus. Vaan kuinka kävi kun juhannusfestareilla kaverini tarjos mulle puolet omastaan niin johan polttelin. Hetken itsesyytöksissä pyörittyäni päätin tänä vuonna luvata taas jotakin. Kirjoitin sen oikein kalenterini ekalle sivulle: TEEN PÄIVÄN HYVÄN TYÖN JOKA PÄIVÄ. Se voi olla joku kotityö, liikunnan harrastaminen, jonkun ihmisen auttaminen töissä tai kaupungilla, ystävän yllättämistä kortilla tai kirjeellä. Lisäksi olen vielä velvollinen kirjoittamaan kalenteriin kyseisen päivän kohdalle, mitä olen sinä päivänä tehnyt. Joulun alla kiikutan listan sitten "joulupukille" todistaakseni, että olen ollut kiltti tänä vuonna ja ansaitsen jonkun kivan lahjan. Olen ylpeä itestäni että vuoden jokaiselle päivälle on tosiaan löytynyt jokin hyvä työ (lukuunottamatta yhtä viikkoa jonka pyhitin lomailulle ulkomailla) ja ollaan sentään jo yli puolessa välissä vuotta! Tuo ylös kirjaaminen motivoi hyvin kunnostautumaan!

Heh, taidetaan Emelia olla samoissa hommissa. Mulle myös hyvin tuttua tuo parinkymmenen muksun kurahousurumba pari kertaa päivässä. Ja sitten niitä ah, niin ihania kommentteja kesken ulkoilun. "Ope, mä luulen että mun kurikset on rikki.." No katos, siinäpä onkin reikä. Eiku vaatteet kuivumaan ulkoilun jälkeen. Ai, sulla ei olekaan vaihtovaatteita.. Katotaas mitä löytyis. Ja kurahousuja joissa ei ole saappaiden alle laitettavia lenksuja ja voi sitä loskan, veden ja lumen määrää. Pian päästään taas noihin aikoihin käsiks. Hurraa!

Olin vkolopun partioleirillä ja siinä aamulla teltasta ulos kömpiessä hämmästeltiin ystäväni kanssa että jopas on syksyistä jo. Yöllä tihkutti, aamulla maa oli kostea ja taivas pilvinen. Mutta jokin siinä oli hienoa. Luonnossa oleminen silloinkin kun on vähän "kehnompi" keli eikä vain silloin kun mittari on korkeella ja aurinko paistaa. Illalla tuli valvottua työviikkoja pidempään ja huomasi, miten aikasin on alkanut tulla jo pimeä.
Tänään ajelin pari tuntia tänne Helsingin kotiin. Satoi koko matkan. Nautin siitä niin että päätin olla koko matkan kuuntelematta radiota. Kuunnella vain pisaroita tuulilasissa ja pyyhkijöiden ääniä. Hetkellisesti alkoi jopa kaivata aikaa myöhemmin syksyllä. Kun jo 5-6 aikaan illalla on pimeetä kun lähtee ajelemaan. Pikkupakkasiakin oottelen. Helmikuun lapsena nautin enemmän kylmästä jaksosta kuin paahtavasta kesästä. Vaikka kyllä sitä taas kovilla pakkasilla kesääkin odottaa. On tää vuodenaikojen vaihtelu kyllä huippua!

Syksyssä on ihanaa myös töiden ja harrastusten suunnittelu. Uusia asioita alkaa paljon aina syksyllä. Aloitan uudessa työpaikassa syyskuun puolessa välissä ja kansalais- ja työväenopistojen kursseja olen katsellut ja miettinyt josko jollekin osallistuisi. Astrologia-kurssikin oli tarjolla näemmä -voisi sinne mennä itseään sivistämään jos tilaa riittää. Syksy on siitä jännittävää aikaa, että silloin usein tekee valintoja jotka määrittelee sitten aika pitkälle elämänkulun seuraavaan kesälomaan saakka. Mä olen ainakin niin vaihtelunhaluinen, että nautin näistä isoista kysymysmerkeistä mitä tähän aikaan liittyy.

Heh, nää on aina mukaansatempaavia aiheita nää hammaslääkärijutut! Opiskelukavereittenki kanssa oli ihan ehkä yleisin puheenaihe aina tilaisuuden tullen.
 
Multa poloiselta on 3 viisuria operoitu pois -oli tosin sen verran näkyvillä ettei tarvinnu leikata. Enempi sattu se tulehtuminen (niin melkeen pakosti käy ku ienten alle joutuu ruokaa) ku ite poisto-operaatio. Sairaslomaa en siinä saanu yhtään mut en tiiä käytännöstä, jos leikataan. Tuskin siitä montaa päivää saa -ehkä vaan sanotaan että älähän juokse tai käy saunassa.. Mä viivytin viimeseen asti hampilääkäriin menoa mutta kun olo kävi sietämättömäks, uskalsin varata ajan. Ja parempi niin. Lopulta parempi oli heti vaan ottaa pois ku alko vihotella, muuten ois pidemmän päälle tullu kalliiks napsia joka päivä pari särkylääkettä. Se särky kun ei kuitenkaan lopullisesti lähde pois vaan palaa aina jonkun ajan kuluttua.

Rohkeutta siis sulle, marix, tulevaa ajatellen!

Hehei, ihana palsta tämä! Käy ihan päiväkirjasta! 
Tänään on ollut aikalailla täydellinen päivä. Ensinnäkin vapaa viikonloppu on jo omiaan luomaan positiivista mielialaa. Lisäksi täällä Helsingissä on paistanu aurinko koko päivän mikä on kivaa vaihtelua pilvisiin ja sateisiin keleihin. Varmasti yhden käden sormilla laskettavissa ne päivät kun on saanu heittää päälleen vaan t-paidan.. Aamulla heräsin vasta yhdeksältä ja nautin kun ei tarvinnut heti pompata ylös ja lähteä töihin. Sai vaan olla ja mietiskellä syntyjä syviä. Lähdin kaupungille metsästämään jotain päällepantavaa 3 vkon päästä oleviin kaverin häihin. Vähän jännittää reissu kun en tunne muuta juhlaväkeä mut eiköhän tuosta selviä. Ja hääparihan siinä pääasia on eikä mun turhat jänskäilyt. No, kaupungillakiertelyn tulos oli hiukan toisenlainen kuin odotin. Listalla mulla oli jokunen juttu mitä pitäisi hankkia ja lopulta taisin yhden saada kassiini -muuten päivä olikin yhtäkkiä omistettu heräteostoksille.  No, on niitäkin hyvä välillä tehdä. Kivoja vaatteita sekä kirjakaupasta uusia, hauskoja puuhakirjoja joita voi sitten taas hyödyntää töissä muksujen parissa. Mansikoitakin ostin -mulle tän kesän ekat. Ja vieläpä oikein torilta! Väkisin veti suu hymyyn kun kierteli torilla. Nautin suunnattomasti siitä tunnelmasta, tungoksestakin, ruuan tuoksusta joka kantautui muurinpohjapannuilta, auringosta, tuoreiden vihannesten katselusta, monien eri kielien kuulemisesta.. Kyllä kannatti sinne poiketa! Elokuviinkin päädyin vaikka ensin mietin viitsinkö yksin mennä. Välillä iskee aina haikea olo kun sinkkuelämää viettää eikä ole vielä ehtinyt sellaista kaveripiiriä täältä kaupungista saada kun on vasta vuoden päivät kohta asunut. Mutta elokuva oli niin mukaansatempaava ja hauska (Mamma Mia) ettei sitä yksinoloaan ehtiny miettiäkään. Pitäis enemmänkin rohkaistua menemään ja tekemään ihan ominpäin -aina kun ei voi luottaa siihen että kavereilla ois aikaa ja kiinnostusta juuri niin kuin mulla.. Ehkä lupaus itselleni loppuvuodeksi.
Nyt keksin vielä jotain puuhattavaa illaksi. Voisinpa vaikka lukea jotain pitkästä aikaa. Ihana miten paljon yhdessä päivässä ehtii. Viikonloputkin tuntuu ajoittain ihan kesälomalta! *Ilon ajatuksia*

Pari kertaa on mua enkeli auttanut pysymään hengissä kun olin muksu. Ekan tapauksen aikaan olin vähän reilu vuoden ikäinen. Olin hoitotätini kotona leikkimässä leikkimökissä. Äitini oli juttelemassa tädin kanssa sisällä ja minä olin yksin leikkimässä ennen kotiinlähtöä. Hoitotädillä oli kaksi omaa tyttöä, kumpikin minusta jokusia vuosia vanhempia. Leikkimökissä oli iso, vanha lipasto jonka laatikot nämä tytöt olivat täyttäneet hiekalla ja kivillä. Minä leikkiessäni olin toki innostunut kurkkaamaan, mitä laatikoista löytyisi. Vedin yhtä laatikkoa ja hetken päästä sisälle kantautui hirmuinen kolahdus! Äiti ja hoitotäti juoksivat kiireesti katsomaan mitä oli tapahtunut. Lipasto oli kaatunut kumoon ja minä seisoin siinä paikalla josta se oli kaatunut, lipaston ja seinän välissä. Äiti hätääntyneenä kyseli että mitä tapahtui. Sanoin vain hymyillen että olin hypännyt toiselle puolelle. Siinä oli suojelusenkelillä töitä, koska muuten olisin jäänyt lipaston alle. Ihan yksivuotiaana ei sentään hypitä kaatuvien lipastojen yli eikä sivuiltakaan olisi päässyt kiertämään.

Toinen tapaus sattui ollessani jo kouluikäinen. Olin isäni kanssa uimassa uimahallissa. Tunnin välein käynnistyi aina aaltokone. Isäni meni aaltojen ajaksi syvemmälle veteen ja minä jäin sellaiseen kohtaan, jossa jalat vielä ylettyivät pohjaan. Kuitenkin, kun aallot suurenivat, ajauduin syvemmälle eikä jalat enää yhtäkkiä yltäneetkään pohjaan. Vettä joutui nieluun ja yskimisen lomasta koitin pyristellä matalammalle päin ja huutaa isääni. Isä ei kuullut, koska uimahallissahan kaikuu kovasti ja etenkin kun allas oli täynnä aalloista nauttijoita. Kyyneleet valui silmistä kun pelkäsin, miten minulle käy. Sitten yhtäkkiä viereeni tuli tukevahko, keski-ikäinen nainen joka ei puhunut mitään -otti vain minua jämäkästi käsivarresta kiinni ja kuljetti matalalle. En muista mihin hän sen jälkeen hävisi mutta isäni tuli pian luokseni. Myöhemmin juttelin isälleni että kun se tummahiuksinen täti auttoi mua sillon kun meinasin aaltojen aikana hukkua ja toi matalalle. Isä sanoi ettei kukaan mua kuljettanut, hän tuli mun luokse ensimmäisenä. Mutta mä muistan ihan tämän naisen ulkonäöltä ja tosiaan sen ettei hän sanonut mitään. Enkelille kiitokset siitäkin pelastuksesta.

Kun olin parivuotias, ajelimme iltaisin usein autolla koska nukahdin autoon helpommin kuin omaan sänkyyn kun sille päälle satuin. Ajoimme usein noin 10 km päähän keskustaan ja kävimme pienessä, vanhassa kioskissa. Kioskin pihan lähellä oli metallihäkki, jonka sisällä oli kaasupulloja -luultavasti joidenkin rekkojen renkaita varten tms. Kun istuin autossa, katselin joka kerta tuota kyseistä häkkiä, osoitin sinne ja sanoin "anna on ollu tuolla". Äiti siinä sitten ihmetellyt että mitäs kummaa. Kyllähän hän tietäis jos oma pieni lapsi ois semmosessa häkissä ollu kaasupullojen kanssa. Tämä toistu monta kertaa kun samassa paikassa oltiin. En meinannu saada silmiäni irti niistä. Eräänä kertana olin liittäny juttuuni myös toteamuksen "käsiin sattu".

Äitin kanssa tämä tuli puheeksi kun näin kolmisen vuotta sitten unen joka johti mut entisen elämäni saloihin keskitysleirillä. Niistä ajoista siis elävästi muistin pieniä hetkiä. Lapsena sitä osaa olla niin avoin kaikille asioille. Lapsethan näkee enkeleitä, henkiä, milloin mitäkin. Aikuisena sitä monesti heittäytyy niin kriittiseksi ettei tällaset ajatukset saa alaa.

Onnenaiheita..

- Töissä eräs 6v tyttö sanoi, että olen kiva. Tietää olevansa oikeella alalla kun noin muistutellaan.
- Aamulla pihassa käveli siili. Suloinen ku mikä!
- Tein tarot-tulkinnan pitkään sitä odottaneelle. Kortit kertoivat paljon ja asiaa. Oli kiva tunne.
- Löysin kirpparilta eilen koko viime vuoden Kotivinkit vitosella. Tänään ehtii sitten vähän lueskellakin.
- Katoin uusia avoimia työpaikkoja ja totesin että yhtälailla saan töitä myös syyskuusta, vaikka pitäisinkin vähän kesälomaa elokuun lopussa päättyvän pestini jälkeen.
- Tänään tihkutti ja sain käyttää uutta, värikästä sateenvarjoani!
- Vaikka olenkin iältäni nuori, tänään tuntui siltä että osaan ja tiedän töissä kuitenkin jotain vaikka oiskin keski-ikäsiä tätejä työkavereina. Nykyisessä paikassa on hurjan hyvä ilmapiiri ja on helppo olla ja opetella ihan rauhassa.

Heissulivei!
Kävipä niin, että kirjoitin googleen hakusanaksi "edelliset elämät" ja aloin tutkia, millaisia sivustoja löytyisi luettavaksi. Päädyin tänne mielenkiintoisen kirjoituksen johdattelemana ja piti rekisteröityä, jotta pääsi itsekin kirjoittelemaan.
SininenSiipi Fact File:
- Ikä: 24
- Horoskooppi: Kalat
- Ammatti: Lastentarhanope
- Harrastukset: Partio ja musiikki
- Muut intoilukohteet: Tarotkorteilla tulkinta (joululahjaksi saadut ja ihanaksi havaitut!), edelliset elämät -etenkin oman selvittely, matkustelu, sisustaminen, omasta koirasta haaveilu..

Ihana liittyä joukkoon! 

Huih! Olipas peräti niin osuvaa tekstiä, että oli pakko rekisteröityä ja kirjoittaa! Olen myös elänyt edellisen elämäni juutalaisena 2. maailmansodan aikaan ja kuollut keskitysleirillä. Pari vuotta sitten aloin saada väläyksiä tuosta elämästäni ja paljon on selvinnyt. Nimeni, vanhempieni nimet, ulkonäköni sekä erinäisiä lauseita jollakin vieraalla kielellä.. Ehkä puolaa tai venäjää -en tiedä. Olen saanut monille peloilleni selityksen tuosta edellisestä elämästä. Pelkään esimerkiksi oksentamista aivan äärettömän paljon. Kerroin tästä puhelimessa äitini näkijäystävälle ja hän sanoi, että se on aivan ilmeistä, koska keskitysleirillä oli nälkä ja heikko olo koko ajan. Huono olo siis muistuttaa mua aina alitajunnassa niistä ajoista ja saa mut ihan tärisemään pelosta.
Äitini ystävä oli kuvaillut näyssään juuri samanlaisen nuoren naisen (minut), kuin minäkin olin omassani nähnyt.
Mulla on myös selvittämätön asia niihin aikoihin liittyen. Äitini on näkijän mukaan ollut myös juutalainen, mitä ihmettelin suuresti. Äitini kanssa mulla ei koskaan ole ollut hyvät välit ja tuntuu kiusalliselta jopa katsoa silmiin. Tuntuu kuin äitini olisi tehnyt minulle jotain anteeksiantamattoman ilkeää. Sellaista ei kuitenkaan tässä elämässä ole tapahtunut ja ensin luulinkin, että äitini olisi voinut olla osa saksalaisten sotajoukkoa. Nyttemmin luulen hänen olleen juutalainen joka on itse pelastunut ja pysynyt piilossa, mutta on ehkä ilmiantanut mut ja vaikuttanut siten kohtalooni. Olin 23-vuotias kun kuolin keskitysleirillä. Jossakin vaiheessa aion mennä regressioterapiaan, josko siellä selviäisi enemmän asiasta. Jokin merkitys sillä on että meidät on laitettu elämään tätä elämää samassa perheessä.
Olen myös hämmästellyt, että miksi tuollaisia asioita mieleeni on tullut! Tottahan innostuin asiaa selvittämään ja tuntikausia vietinkin netissä selaten kuvia ja tietoja keskitysleireistä. Mitään konkreettista ei kuitenkaan selvinnyt. Nyt onkin ollut hiljaiseloa jonkin aikaa. Muutama päivä sitten aloin lukea Polttouhrit -kirjaa ja aikani kuluksi kirjoitin hetki sitten googleen "edelliset elämät" ja päätin lueskella mitä sillä haulla löytyisi. Niin päädyin tänne lukemaan sun tekstiäsi! 
En ole väläyksiäni kummoisempi näkijä, mutta jokin tekstissä laittoi mut kirjoittamaan sinulle. Mielenkiintoisia nämä asiat ja kukapa tietää, ehkä mekin olemme toisemme tunteneet noina 2. ms aikoina..