asc 
dc 
mc 
ic 

Olen muuttunut paljon elämäni aikana ja myös se mitä minusta sanotaan.

Ennen kuulin, että olen ylimielinen, "mikset sä voi vaan myöntää et sä oot väärässä", "väität tahallasi vastaan", mutta myös: todella älykäs, syvällinen, ihmeellinen, persoonallinen, erikoinen. Ujo. Yhdistävä voima.(  : ?)
Näen tässä paljon sitä roolia, mihin minua pakotettiin lapsuudessa. Minulle sanottiin usein, että on minun syyni, että muut ovat niin ärtyneitä ja menettävät malttinsa (just joo). Mutta rooli on varmaan myös tarttunut minuun niin että olen ollut aina valmiiksi olettamassa että ärsytän muita ja se on varmaan johtanut tuollaisiin kommentteihin. Ikäänkuin olisin aina ollut valmiina puolustautumaan, vaikkei kukaan hyökkäisikään. (dc:  )

Olen myös kuullut usealta, että kun minä synnyin, kaikki ihmiset ympärilläni muuttuivat, sillä minussa oli pienestä asti poikkeuksellisia lahjoja ja todeksi tekemisen kykyä. Kaikki muuttivat arvojaan, moni huonommaksi kateudesta. Näin sanovat. ja niin moni oi että on yrittänyt valjastaa lahjani omaan käyttöönsä. Tämän selittää paremmin ehkä muut karttani tekijät, mutta mars mc:llä kauriissa on varmasti osa sitä voimaa joka minussa näkyy.

Nykyään on pikemminkin näin:
kiva, ihana, poikkeuksellisen älykäs, poikkeuksellisen lahjakas, rohkea, herkkä. Taipumaton (riippuen sanojasta se ilmaistaan maailman positiivisimpana ominaisuutena tai negatiivisena). sulkeutunut. hiljainen (yhtälailla riippuu sanojasta, onko se positiivinen vain negat. ilmaus). Moni on sanonut, että minä toteutan kaikkia niitä asioita mitä he eivät uskalla ( asc , mc  ja aurinko jouskari yhteistyössä ). Ja toteuttamisen rohkeus ja taito on nykyään myös enemmän muita inspiroivassa muodossa, usein kuulen, että olin oleellinen tekijä, että muut ryhtyivät toimeen, tai pistivät parastaan. Ja kaikenkaikkiaan kuulen nykyisin lähestulkoon vain positiivista itsestäni, mikä tekee todella hyvää, sillä tiedän kyllä kuinka karsea tyyppi olen joskus ollut. Ihana nähdä, että muutokseni myös näkyy.

En siis ole ihan varma tuosta asc  :kaksoset:sta, että miten se näkyy, luulten että parhaimmillaan se lienee juuri sitä, että paljastan itseni syvälle asti hyvin nopeasti toisen kanssa. Ja he häkeltyvät siitä kuka olen ja mitä olen kokenut ja tehnyt. Pahimmillaan - mikä jostain syystä on tällähetkellä ollut enemmän päällä - suojelen voimaani ja sulkeudun.

Hmh

katsoin kortit.

Näkisin, että se mikä luo pelkoa ennemminkin kuin itse muutokset, on että joudut itse olemaan aktiivinen. Voimaasi ja vahvuuttasi käytät mieluummin tasapainon luomiseen ja kiinnipitämiseen kuin aktiiviseen asioiden muuttamiseen ja riskien ottoon. Vielä jonkin aikaa taistelet tämän asian kanssa, et millään haluaisi luopua turvasta, mutta tämän taistosi onnistuneena seurauksena saat aidon tuntuman siihen, minkälaista on kun on itsensä ja tahtonsa suhteen järkähtämätön, olematta julma ja jääräpäinen, sellaisia piirteitä kenties itsessäsi pelkäätkin (ja joku saattaa sinua syyttää tällaisesta, mutta tämän asian suhteen se ei ole totta, yritä luottaa siihen). Muista myös, että riskien ottamiseen liittyy väistämättä edäonnistumisen mahdollisuus, se ei tarkoita että oli väärin ottaa riski.

Minä myös olen mukana!

Mietin, josko jollakulla olisi kirologiaan liittyviä vinkkejä, kun minulle on kasvanut uusi luomi ihan yhtäkkiä (noin puolen vuoden sisään) sydämenviivani päälle. Mitäköhän merkityksiä sillä voisi olla?

Sain myöskin haavan elämänviivalle ja se arpeutui yhdistäen alunperin "katki" olleen viivani yhdeksi ehjäksi viivaksi (joskin mutkittelevaksi). Tästäkin voisi kenties tehdä tulkintoja.


kiitos

Minulla on ollut sellainen kokemus, eikä mitään käsitystä miten tämä muilla, mutta kun oivallan jotain suurta itsestäni, elämästäni tai maailmasta, jos se oivaltamani asia on jokin negatiivinen kuvio esimerkiksi, missä huomaan pyörineeni ja olleeni osallisena, alkuun iskee kovakin tuska ja kaikkialla näkee tuon kuvion. Kuviota pyörittelee mielessään, kunnes sitä alkaa ymmärtää, ymmärtää miksi on toiminut niin ja ymmärrys pikkuhiljaa vapauttaa. Ja se hyvä mitä löytyy alta on todella mahtavaa ja kaiken sen tuskan arvoista. Vaikka tuskaa olisi jatkunut vuositolkulla, aina se tuntuu sen arvoiselta sitten, kun löytää todellisen hyvän.

Omalla kohdallani olen oppinut katsomaan oppimaani ja kokemaani niin, että tästä on joskus luovuttava. Varsinkin omista uskomusjärjestelmistäni tai tietojärjestelmistäni ja ajatuksistani. Luopuminen ei aina ole konkreettista, mutta silti vavisuttavaa. Montako kertaa olenkaan luopunut ja uudelleen aloittanut näitä astrohörhöilyjäkin!  Ja taas näyttäisi olevan luopumisen aika (koska olen huomannut mieluummin istuvani koneella miettimässä elämää kuin elämässä).

Ajatuksista ei ole hyvä pitää kiinni, omasta ajattelukyvystään sitäkin enemmän.

1. Mikä aurinkomerkkisi on?  Jousimies

2. Mikä kuumerkkisi on, jos tiedät?  Neitsyt

3. Mikä aurinkomerkki sytyttää sinut? Kalat

4. Mikä aurinkomerkki on sinulle luotettava ystävä? Kauris

5. Mikä aurinkomerkki saa sinut ristiriitaiseksi?  Härkä

6. Mikä aurinkomerkki saa sinut näkemään punaista?  Vesimies

7. Mikä aurinkomerkki saa sinut tukahdutettua täysin?  Kalat

8. Mitä aurinkomerkkejä lähipiirissäsi on? Kalat, Härkä,

9. Kuinka tulet läheistesi kanssa toimeen? Niin hyvin kuin kulloinkin itse voin
 
10. Mahdollinen lisätieto/kommentti. Ennen liikuin pelkästään kaksosten, vaakojen ja vesimiesten kanssa. Sitten kun itse muutuin, muuttui lähipiirin merkitkin.

Vanha oikein kurttuinen ryppyinen viisas mystinen nainen on voimmakkain naisihanteeni. Sellainen, joka haluan joskus vielä olla. Haaveilen aina sellaisista kurttuisista laihoista luisista käsistä. En tiedä mikä niissä on niin innostavaa - nytkin alkoi oikein kihelmöimään vatsanpohjassa kun mietin, että joskus minulla ehkä on sellaiset. Nuorempana minua masensi se, että kestää niin kauan vanheta ja toteuttaa tämä haaveeni. Ajan kuluksi nyt yritän sitten viisastua, ennenkuin kurttuisuuden haave voi toteutua 

Ihannenaisessani on vankka vakaus, huojumattomuus ja viisaus. Ja se tykkää numeroista ja fysiikasta.


Veenukseni on jousimiehessä (yhtymässä merkuriukseen, neptunukseen, aurinkoon, kahdeksannessa huoneessa)

Täytyypä osallistua.

Epävarmuudesta...
Ei ole aikuismaista (vahvuutta), jos ei pysty lainkaan siirtämään itkuaan, jos nyt vaikka kokouksessa tunsi olonsa surulliseksi. Aikuinen ihminen pystyy siirtämään tunnettaan. Lapsi huutaa kun huudatuttaa kirkossa. Aikuisen ei täydy tehdä niin, eikä se ole hänen heikkoutensa peittämistä. Epävarmuuden kokeminen ei tarkoita sitä että tärisee pelosta työpaikallaan. Voi todeta epävarmuutensa, hoitaa asiansa työnsä vahvana ja käsitellä epävarmuutensa sitten vaikkapa kotona. Se on vahvuutta.

En usko että miehen ja naisen vahvuudessa on varsinaista eroa, joskin on kullekin sukupuolelle tyypilliset ongelmat. Ja vahva nainen on naiseudessaan vahva ja vahva mies on miehisyydessään vahva. Ajattelen, että tyypillinen heikko nainen on esimerkiksi joku feministi joka näkee että mies on alistaja, sellainen uhriuden ihannoija. ja tyypillinen heikko mies esimerkiksi näkee naisen tyhmänä söpönä pikkuolentona.



Vahva ihminen on sellainen, joka on löytänyt oman timanttisen kovan ja ajattoman ytimen, jonka ympärillä liha, muoto ja käsitykset saavat murtua vanhetessaan.

Hei! Olen ollut jonkun puolitoista vuotta nyt polttamatta, ja on ollut oikein helppoa ja mukavaa, haastavaa toki alussa! Kun poltin, poltin askin päivässä kahdeksan vuoden ajan.

Tavallaan olin lopettanut jo ennen kuin lopetin.

Kiinnitin huomiota ajatuksiini pitkään, tarkkailin niitä, en kritisoinut, en "yrittänyt lopettaa". Tutkin aina tarkkaan, jos mieleeni tuli väitös siitä, että haluan tupakkaa. Halusinko? Miltä se tuntuu, että haluaa? Haluanko tupakan vai rentoutua? Olisinko hermostunut, jos en olisi tupakoitsija? Tarvitsisinko edes taukoa nyt, jos en polttaisi? Nyt kun poltin palkinto tupakan, onko minulla palkittu olo? Nyt kun menin keräämään ajatukseni tupakalle, tuliko ne kerätyksi? Haluanko tupakkaa, vai haluanko oikeastaan väistää tuntemasta ahdistusta ja olla selvittämättä ahdistukseni ja pahan oloni syitä? Voisinko kohdata sen, mitä yritän väistää?

Ja kun olin penkonut ajatuksiani, minua alkoi jotenkin ahdistaa aina, kun mieleeni pulpahti jokin tupakka ajatus, ne alkoivat tuntua vierailta, ei omiltani, aivan kuin päässäni asuisi joku muu, jonka tekee mieli tupakkaa.

Ja sitten ykskaks ykspäivä en jaksanut enää kävellä kioskille ostamaan tupakkaa, enkä ole polttanut sen koommin.

Rahaa säästyi yli satanen kuussa, mutten pistänyt talteen tai mitään, mutta kaupoissa katselin hintoja uudella silmällä. Esimerkiksi juusto. Sallin itselleni ostaa mitä vain juustoa milloin vain. Eikä silti tulisi samanlaista rahankulua kuin tupakoinnista.

Se on varmaan lopettajien yleisin harhaluulo tai pelko, että tupakoinnin loputtua, on ikuisessa tupakan tai jonkin muun kaipuun tilassa, että jää ikuisesti paitsi, että ikuisesti joutuu kieltäytyä, vaikka mieli tekisi.

Vierotusoireita oli, mutta niihin suhtauduin samalla tavalla kuin itse tupakkaan, tutkailin niitä, mitä ne sanoivat. Ne esimerkiksi huusivat että EN KESTÄ! EN KESTÄ, SEKOAN! Sitten hetken aikaa pohdin, että sekoanko, mitä se muka tarkoittaisi etten kestä. Kuvittelin sellaisen tilanteen. Kaatuisin lattialle ja alkaisin itkeä ja raivota? Mitä sitten? Jos raivoo ja itkee hetken aikaa, mitä sitten? Kokeile. Ja sitten tarkkaile; selvisinkö siitä, loppuiko maailma kun itkin, tuhoutuiko kaikki, menetinkö työni, nolasinko itseni niin pahasti, että on rankaistava itseään askilla tupakkaa? Ja pikkuhiljaa vierotusoireetkin väistyivät. Ja tupakka pysyi poissa.

Tai sitten ajatukset huusivat jotain, että ÄLÄ MIETI TUPAKKAA, ÄLÄ MIETI, YRITÄ MIETTIÄ JOTAIN MUUTA. Höpsis. Anna mennä vaan, mieti tupakkaa kaiket päivät jos jaksat. Miksi et saisi miettiä? Ei kaikkien ajatuksien ole johdettava tekoihin. Eihän kaikki muutkaan ajatukset johda välittömiin tekoihin. Mieti tupakkaa, mitä kaikkea se sinussa herättää.

Tupakka ajatuksia tuli varmaan jonkun puolen vuoden ajan lopettamisesta, ehkä lyhyemmän, en muista ja vähitellen ne vaimenivat eivätkä jaksaneet yrittää taivuttaa minua. Enää tupakka ei käy mielessä kuin ihan satunnaisina sekunteina kerran muutamassa kuukaudessa, ja silloinkin yleensä vaan sellaisena suloisena haikeutena, vähän niinkuin muistelisi lapsuutta.

Voi niitä päiviä.


tsemppiä kaikille lopettajille! Tehkää lopettamisesta tutustumismatka omaan päänsisäiseen ajatusmaailmaan. Sieltä löytyy vaikka mitä kummallista, mielenkiintoista ja järjetöntä!

Olen jouskari ja minun kaikki merkittävät miessuhteet ovat olleet kalasuhteita.

Vesimiessuhteet ovat olleet kylmiä ja mekaanisia (ja lyhyitä), ja niissä ehkä toistinkin vielä jotain isään liittyviä asioita - isä siis veskari.


Tälläkin hetkellä kalan kanssa uin vakaasti. Suhteessamme olemme erittäin herkkiä ja avoimia, ja seksuaalinen jännite on loputon. Symbioosissa, silti täysin sitomattomina - mikä onkin varmaan ideaalinen tilanne kun on kyse kalasta ja jousimiehestä. Velvollisuutta tai muodollisuutta suhteessa ei ole ei sitten ollenkaan.

Mulle tuli sama mieleen. Jos mun jalat on ollut typistetyt, ja säryt ja sinisyys ovat kulkeutuneet tähän elämään asti!

Omia varpaitaan oli kiva miettiä ja voisi miettiä melkein muutkin kehonsa kolkat samalla lailla. Huomaa äkkiä, että kaikilla raajoilla on omat luonteensa. Ja tulee jotenkin tutummaksi kehonsa kanssa.

Mun kädet esimerkiksi eivät taas millään pysy paikallaan, eivätkä lainkaan ole hienostuneet vaan jatkuvasti ovat menossa suuhun tai kainaloon tai minne vaan vipeltämään. Ja jos jalat olivat venkulat ja huterat, käteni ovat äärimmäisen tarkat, ja monelta myös olen kuullut, että hämmästyttävän kauniit.

Minun varpaani ovat aina kylmät ja siniset, mutta ne eivät palele. Pienenä kuulemma seisoin tyytyväisenä lumihangissa ilman kenkiä, en koskaan suostunut pitämään sukkia kuin silloin kun oli pakko, ihan aikuisille vuosille asti. Vielä lukiossakin kuuli: eikö sulla ole sukkia?!?! No ei ole. Vasta tammikuussa.

Jalat on venkulat ja vievät tolppia päin, jos kävelee lättäpohjaisilla kengillä - ja niitä alkaa särkeä - joten kävelen melkein aina korkokengillä mukavuussyistä.

Suuntaavat täsmällisesti pisteestä x pisteeseen y.

Ja nimettömät varpaat taipuvat siveellisesti piiloon keskivarpaitten taakse.

Siispä: jalkani ovat aika pikkumaiset ja hienostuneet, valittavat, kun joutuvat tekemään epäsiveellisiä liikkeitä, mutta kylmässä pysyvät hiljaa, vaikka tunto katoaisi. Niinkuin hienon naisen varpaiden kuuluu.


Onkohan jalkani joltain toiselta vuosisadalta?

Tästä viimisimmästä merkuriuksen perääntymisestä... oli taas aikamoinen mylly. Tässä muutamia asioita: putkiremontti päätti alkaa aikaisemmin sekoittaen kaikki asuinjärjestelysuunnitelmani. Työvoimatoimisto oli mystisestä syystä lakannut käsittelemästä asiaani. Monenlaisia taloudellisia katastrofiaineksia muuutenkin ilmeni. Odotin tietoja joita vaan ei tullut, ei sitten millään, mistään kuulunut mitään, minnekään ei saanut yhteyttä.

Jotakuinkin näin: meni katto päänpäältä, meni elanto, meni ystävät ja yhteydet, kaikki turhat luulot itsestä. Ja kaikki mahdollisuudet vaikuttaa näihin tilanteisiin aktiivisella toiminnalla.

Nyt asiat ovat taas lähteneet luistamaan, kun yhteydet toimii ja taivas antaa taas minun itse vaikuttaa. Huh huh. Vihaan merkuriusta



Mutta sanottava on, että tämä koko koettelemus tuli oikein tarpeeseen, en usko sattumaan enkä taivasten vaikutuksiin itseasiassa. Itse kutsuin tämän kokemuksen luokseni. Ikäänkuin tulin pakotetuksi luottamaan omiin jalkoihini, en voinut enää turvautua mihinkään ulkoiseen vakauteen.

Minusta itsestä oli tultava se vakaa asia elämässä johon voi luottaa.

hiphei

Pakko kirjoittaa jonnekin, vaikka tänne. Olen niin innoissani!! Muistin spontaanisti entiseen elämääni. Tämä on ensimmäinen muistamiseni. En ole miettinyt entiselämä asiaa, enkä mitenkään etsinyt sellaisia muistoja.

Surin menettämiäni asioita nykyisyydessä ja kaikki muistot olivat äärimmäisen kirkkaita, äänet melkein kuuli. Ja näiden muisteloiden surussa huomasin myös eläviä muistoja jostain muusta ajasta.

Olen britti nainen, musta pitkä mekko ja puinen kylmä lattia. On kukkein kesä. En voi hyvin, olen kauhuissani, hätäinen. Odotan jotain kamalaa tapahtuvaksi. Asun pienessä talossa yksin, olen vanhapiika. Minut tunnetaan kylillä, olen leimaantunut kylähulluksi, ja ihmiset välttelevät minua, minä niitä. Ilma on pölyinen ja ikkunasta tuleva auringon valo pimentää kaikki nurkat. Tapettu kissa.

Tämän näyn tai tuntuman jälkeen tuntui, että jokin minussa loksahti kohdalleen ja tiedän hyvin paljon kirkkaammin kuka olen.

Kuulen molemmat, tunteet ja järjen, mutta itse olen ohjaksissa.