Heips

Itse olen aurinkomerkiltäni Rapu, nouseva leijona ja DC Vesimiehessä. Olen aina ollut reipas ja sanavalmis, myös lapsena, mutta tuo rapumaisuus näkyi varsinkin nuorena tiettynä oikutteluna ja ehkä vaikeutti kaverisuhteita. Kavereita kuitenkin oli ihan riittämiin, kunnes ala-asteen viimeisellä luokalla jouduin koulussa pahasti silmätikuksi (kiusaamista kesti sitten monta vuotta ja jouduin jopa lopettamaan koulun väliaikaisesti keskenkin sen vuoksi). Joku persoonassani ärsytti: sen vannon, että olen perusluonteeltani ihmisille ystävällinen, mutta ehkä tietty vahvuus ja rohkeus olla oma itsensä otti muita päähän ja tuntuu ottavan edelleen nyt näin melkein 30-vuotiaana. Teini-iässä minulla oli muutama hyvä ystävä. En silloinkaan välittänyt pinnallisista kaverisuhteista ja nykyään vielä vähemmän. Jos on edes yksi OIKEA ystävä, se mielestäni riittää.

Nykyään minulla on edelleen muutama hyvä ystävä. En vietä vapaa-ajalla aikaa ns. kavereiden kanssa, joita minulla on työ puolesta aika paljonkin, vaan viihdyn joko yksin tai sitten YSTÄVÄN kanssa. Puhetta kyllä tulee, en vaan nykyään jaksa lätistä juurta jaksain ihmisille, joilta en koe saavani samanlaista avointa tarinaa takaisin. Se on leimannut ihmisuhteita viime vuosina, että todella koen antavani enemmän kuin saan. Monet ovat käsittämättömän sulkeutuneita, jotenkin laimeita  Tosin usein minä olen kiusallisissa hiljaisissa tilanteissa se, joka ns. nostaa kissan pöydälle ja sen jälkeen keskustelu sujuukin. Ja lukemattomat kerrat olen kuullut, että minulle on niin helppo puhua, vaikka vasta ollaan tavattu. Nousuleijona taitaa tässä asiassa vaikuttaa? Mutta joo, nykyään koen olevani ns. sosiaalinen erakko. Tulen toimeen kaikkien kanssa, olen puhelias jne., mutta usein minulla onkin takki tyhjä sen vuoksi, koska antaudun tilanteisiin 100 % ja sitten haluankin ladata akkuja ihan itsekseni.

Tulipa sekava sepustus, en tiedä oliko mitään apua pohdintoihin 

Kiitos kommenteista tuohon purkaukseeni 

Joo, näinhän se on, että pitäisi ottaa rennommin ja ehkä omata kyky pelailla vähän näitä samoja pelejä mitä miehet harrastaa... Itse olen vaan sitten niin välitön ja tunteella elävä, että paukautan kaiken ihastumiseni ilmoille jos siltä tuntuu, en osaa leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa... Paitsi tietysti jo en oikeasti ole kiinnostunut. Sellaistakin on tässä nyt viime aikoina tapahtunut todella paljon ja on se taas ihme, että silloin mies tietty on kiinnostunut!

En tiedä mikä loppujen lopuksi on se, mikä sen pään saa niin sekaisin menemään. Olen ollut aikoinaan syvästi rakastunut lapseni isään (aurinko  , nousu ) ja paskat temput anteeksi antaneena meillä on nykyään tosi hyvät välit, voi ihan yatävyydestä puhua. Samoin mies kantaa vastuun lapsestamme, ei tarvitse pelätä ohareita tapaamisten suhteen eikä kinuta elatusmaksuja jne.

Sen jälkeen tullut suhde olikin sitten aivan yhtä helvettiä ja kesti kaikkinensa 1,5 vuotta   Mies oli alkoholiin taipuvainen, erittäin mustasukkainen (joskus tuntui ihan vainoharhaiselta) lähes erakoitunut ja työtön (ei siis suurta hinkuakaan töihin) aurinko  , nouseva  . En enää edes tiedä, miksi suhteeseen ja avoliittoon rupesimme, kun ei synkannut sitten yhtään. Ei toiminut keskustelu (meni riidaksi, oli aihe oikeestaan mikä hyvänsä), ei seksi (mies vaati minulta mielestäni tosi omituisia juttuja, joihin en vaan pystynyt ja mies sitten pihtas), ei oikeestaan mikään toiminut. Kännipäissään ukolla oli taipumusta väkivaltaan, onneksi (?) osasin lopettaa riidan aikana suunsoiton ajoissa, ettei mitään pahempaa sattunut. No, se oli oikein opettava suhde loppujen lopuksi. Ja minulla on DC  , joten selittyneekö tuo suhteen vaikeus sitten jotenkin sillä... Samoin veljeni on aurinko  ja meillä on melkoisen tulehtuneet välit.

Nyt tässä on sinkkuna oltu puolisen vuotta... Välillä mietin, että haluanko edes mitään vakavaa suhdetta  Jospa sitä vain pitäisi hauskaa... Olen kuitenkin noita yhden yön urhoja sen verran katsellut, että tajuan jo riittävän. Kaipaan aitoa hellyyttä ja välittämistä, eikä sitä yhden yön jutuista saa. Lisäksi poikani tekee sen, että täällä ei voi kaikenmaailman turoa ja keijoa rampata... Haluaisin lisää lapsiakin, sen takia varmaan takerrunkin heti jos tapaan kiinnostavan miehen. Nyt tuo  mies sai vain aikaan sen, että haen sitä samaa intohimon tunnetta kaikista. En tosin ole ennen tätä miestäkään sellaista kokenut kenenkään kanssa, joten tuleekohan enää koskaan vastaankaan... Ehkä se oli sellainen once in a lifetime-juttu 

Hitto vieköön sitä ihanaa, flirttiä, kohteliasta, seksikästä komistusta! Kyseessä on siis Oinasmies, joka asuu aivan toisella puolella Suomea, kaksi kertaa olemme tavanneet. Ja molempina kertoina oli aivan mahtavaa, monella tasolla. Ainakin mun mielestäni... Ja varsinkin ensimmäisellä tapaamiskerralla.

En koskaan, siis koskaan ole tuntenut niin voimakasta seksuaalista vetoa kehenkään mieheen (ja ihan by the way, jos bongaan jonkun miekkosen esim. baarista, se paljastuu melko varmasti oinaaksi, ovat hyvin usein ajelleet päänsä kaljuksi ja niistähän mä tykkään ), seksi sujui ja muutenkin mies kohteli mua tosi nätisti. Vähän retosteli rahoillaan ja avokätisesti maksoi mulle ruuat yms. Sanavalmis, huumorit natsasi yhteen, kaikki sujui. Sitten mies lähti sinne toiselle puolen Suomen.

Viikon verran viestiteltiin ja alkoi tämä ilmeisesti oinaalle hyvin tyypillinen käytös, joka oli tehdä mut ihan hulluksi! Ei vastannut viesteihin ja jos vastasi, niin hyvin muodollisesti ja tyyliin vuorokauden viiveellä... Väitti, että töissä kiirusta. Miten voi olla niin kiire, että ei yhtä viestiä voi laittaa!!!

Jossain vaiheessa, aika pian, väsyin tähän ja sanoin, että jos jatketaan ihan ystävinä vaan. Kun välimatkaa on niin paljon, että kärsin siitä kun ei voi nähdä yms. Siitähän ukkeli kimmastui! Oikein haistatteli ja messusi, että hän on tottunut siihen, että kaikki ei ole aina niin helppoa jne. Vedin sitten sanani takas, mutta jotain viileni kyllä entisestään. Vähän ajan päästä tämä oikkumies sitten poisti mut Facebookistaan ja mesestä ja laittoi todella pitkän viestin, missä selitti, että ei voi tällä hetkellä huomioida mua tarpeeksi yms. että parempi laittaa homma jäihin. Sulatin tämän ihan hyvin, toisaalta olin helpottunutkin, koska todella kärsin siitä kun toinen ei pidä edes murto-osaa yhteyttä kuin minä.

Ikävä kuitenkin jäi... Tämä eka tapaaminen oli siis loppusyksystä. Koko ajan oinasmies oli mun mielessä, vaikka tapailin jos jonkinlaista jamppaa. Kenenkään muun kanssa en ennen enkä oikkumiehen jälkeen ole tuntenut sellaista intohimoa, en ole edes tajunnut, että sellaista voi olla! Tuossa vuoden vaihteen jälkeen pisitin sitten vähän ottaneena miehelle viestin, että ikävä on edelleen ja toivottavasti kaikki hyvin miehellä. No mieshän vastaa heti ja viesti alkaa sanoilla Hei kaunis ... Tää nainen oli heti taas myyty. Ei kuitenkaan enempää viestitelty.

Ja siitä pari viikkoa kuluu, niin mies aivan yllättäen tulikin käymään samalla paikkakunnalla. Ja tavattiin ja taas oli niin helvetin ihanaa... Kokosin sit itseni taas nöyryytyksen uhallakin ja annoin tulla kaiken mitä tunsin. Sanoin, että vaikka välimatkaa on niin olisin valmis yrittämään tätä juttua kuitenkin. Oinasmies on melko hiljainen ja sit hymyilee ja sanoo miettivänsä "tarjousta". Ja taas katoaa.

Sen jälkeen olen laittanut milloin Facebookin kautta kommentoiden tai ihan viesteillä tällä miehelle viestiä, välillä vastaa, välillä ei. Ja hyvin etäiseltä vaikuttaa. Ja ei vaatinut suuria neiti Etsivän taipumuksia selvittää, että mies hakee aktiivisesti netistä itselleen seuraa... Eli olen tämän jutun haudannut teoriassa, mutta henkisesti tämä kalvaa mua jatkuvasti. Olen jotenkin niin vihainen ja samalla tajuan, että eipä tämä mies mulle mitään luvannut... Kunhan vaan tuli ja sai mut ihan sekaisin  

Ja ihmettelen kun tuossa muutamia päiviä sitten hermostuin siihen, että mitään kommenttia ei tule takaisin kun Facebookissa jotain hänen juttujaan kommentoin ja yritin aloittaa keskustelua yms. ja paukautin, että sanoisi sitten suoraan jos ei enää halua pitää yhteyttä. Mies vastasi samantien ja pyysi ensimmäisenä anteeksi ja valitteli työkiireitä. Mutta ei katkaissut välejä vaikka oikein tarjosin sille tilaisuutta siihen, en tiedä miksi. Haluaa pitää varalla, varapanona?

Että ottaa kupoliin. En ole enää vanhemmiten (tai no, ikää on 26) helposti ihastuvaa tyyppiä ja olen tavallaan itselleni raivoissani, että menin tuollaisesta ukosta sitten näin sekaisin. Tarjolla olisi kyllä kaikenlaista ollut, mutta ei vaan jotenkin mulla herää kiinnostus. Nyt tosin on yhden vaakamiehen kanssa vähän jutusteltu netissä ja ainakin huumorit natsaa yhteen, muuten en osaa sanoa juuta enkä jaata. Huomenna ehkä hänet tapaan... Pakkohan tuosta oinaanretaleesta on päästävä eroon, henkisestikin. Suru vaan kalvaa edelleen, kun siitä ei sitten mitään tullutkaan

Ja anteeksi tällainen vuodatus, jos kukaan edes jaksoi tänne loppuun asti lukea... Tiedän vaan, että kaikki oinaan kliseiset piirteet on nyt sitten tullut todistettua enkä käsitä miksi nämä miehet toimivat näin. Mutta joo, ovat ulkoiselta olemukseltaan ja liikkeiltään yms. edelleen mielestäni aivan tolkuttoman seksikkäitä ja miehekkäitä, mutta ilmeisesti en vain heitä ymmärrä pidemmän päälle

Ilmeisesti onnistuin heti kättelyssä täällä ärsyttämään...  Ehkä en osannut ilmaista itseäni oikealla tavalla. Mutta en yksinhuoltajuutemme syitä rupea tässä setvimään, sen verran voin sanoa, että lapsen isä (aurinkoleijona, nousuleijona) ei kestänyt pikkulapsiperheen elämää.

En tiedä millaisia yksinhuoltajia sinä olet tavannut, mutta itse en ainakaan ole katkera, varsinkaan lapselle! Vaikka v-mäinen temppu meille tehtiinkin (jota en tarkemmin tässä ala selostamaan), ymmärrän, että näin piti käydä jostain syystä.

Työjuttuni suuntautuvat lasten pariin, joten jonkin veran tiedän lasten temperamenteista ja luonne-eroista. Lapsia tarkkailemalla olen havainnut omassa lapsessa tiettyjä piirteitä (joita aikaisemmassa viestissä luettelin) verrattuna muihin samanikäisiin tai lapsiin ylipäätään enkä mielestäni todellakaan vaadi lapseltani liikaa. Ja tiedän, että joka perheessä väännetään ja käännetään tässä iässä... JOSKUS vaan tuntuu, että vääntöä on ehkä keskimääräistä enemmän ja ajattelin, jospa joku osasyy löytyisi astrologiasta.

Hei kaikille.

Voiko syntymäkartoista päätellä, miten vanhemmat ja lapset tulevat toimeen toistensa kanssa? Olen miettinyt tätä aihetta usein tässä varsinkin viime kuukausien aikana, mutta omien tietojen ollessa kovin rajalliset, en ole päässyt selvyyteen. Eli olen yksinhuoltaja ja poikani on 3,5-vuotias. Toki uhmalla on osuutensa, mutta joskus niin väsyn näihin jatkuviin taistoihin poikani kanssa. Tuntuu, että itsepäisyyttä on jaettu vaikka muille jakaa (ehkä myös äidille) ja toisaalta poikani on äärettömän vilkas (vaikka itsekin olen eläväinen, niin mielestäni rauhallisempi kuin poikani). Mutta vaikka poikani on jääräpää ja uhmakas, hän on kaikista koskaan tapaamistani lapsistan sosiaalisin, positiivisin ja mahdottoman helposti innostuva. Ehkä tämä ominaisuus on se, mikä aiheuttaa välillemme kitkaa tavanomaista enemmän? Että en vain aina ymmärrä tätä jokotai-luonnetta, kun itse olen rauhallisempi? Tähän lienee tarpeetonta kirjoittaa, että vaikka tämä aihe on tällainen, rakastan poikaani enemmän kuin mitään muuta. Välillä vaan tuntuu, että meillä tätä vääntöä on tavanomaista enemmän, hellyyden ja rakkauden lisäksi 

En tiedä kuinka tietoja kartoista kannattaisi tähän laittaa, mutta tässä nyt ainakin nämä perustiedot:

Oma karttani:

Nousumerkki Leijonassa
Aurinko Ravussa
Kuu Vesimiehessä
Merkurius Kaksosissa
Venus Leijonassa
Mars Kaksosissa

Pojan kartta:

Nousumerkki Jousimiehessä
Aurinko Härässä
Kuu Vaa'assa
Merkurius Härässä
Venus Oinaassa
Mars Ravussa

En tiedä edes sitä, että voiko noin pienellä lapsella tehdä mitään tulkintoja noista?

Mutta jos jollekin asiasta tietävälle pomppaa heti tuolta joku selitys sille, että miksi meidän pikku perheessä tunteet käyvät kuumina niin hyvässä kuin pahassa, niin olisin onnellinen jos joku selventäisi  Kiitos paljon.

Hei kaikille.

Astrologiasta kiinnostunut, mutta tiedoissaan vielä kovin alkuvaiheessa oleva nuori nainen esittäytyy... Tulen hyvin mahdollisesti piinaamaan teitä kysymyksilläni