Oi, iso kiitos nopeista vastauksista. Tuolla Kuukorennossa lähenkin käymään heti maanantaina kunhan koulusta pääsee.
Olette ihania kaikki

En oikein tiedä minne osastolle tämä olisi kuulunut eli moderaattori saa siirtää paremmalle alueelle jos katsoo sen parhaaksi.

Mutta asiaan. Nyt olisi tarvetta muutamalle voimakivelle (ametisti, vuorikide ja . Mitä olen aiheesta kuitenkin selvittänyt, niin haluaisin mieluummin itse käydä myymälässä ostamassa kiven kuin tilata netistä. (Kivet kuulemma itse valitsevat omistajansa eikä omistaja kiveä.) Ongelmana kuitenkin on että löytämäni kaupat on kaikki jossain pääkaupunkiseudulla mihin en ihan heti ole pääsemässä, joten olisiko kellään tietoa onko Oulussa tai jossain lähikunnassa kauppaa joka olisi erikoistunut henkisiin juttuihin kuten juurikin voimakiviin, erilaisiin opaskirjoihin yms? Vai tilailenko suosiolla nettikaupasta?

Tietynlaista itsepetosta on peitellä toiselta omaa mustasukkaisuutta. Vaikka se ei kyllä kenestäkään normaalista ihmisestä tunnu mukavalta tuntea noin tai kenestäkään ole mukava kuulla, että on epäilyn alla niin mielestäni silti asioista on parempi puhua rehellisesti. Rehellisyys itseä kohtaan on myös rehellisyyttä toista kohtaan.

Voihan se toki noinkin olla, mutta omalla kohdallani en niinkään ajattele mustasukkaisuuden peittämistä itsepetoksena vaan peitän sen toisen hyvän olon vuoksi. En halua toisen alkavan varoa sanomisiaan ja tekemisiään siinä pelossa, että tekee minut mustasukkaisemmaksi enkä muutenkaan tahdo tehdä toisen oloa kurjaksi sillä tiedolla, että minusta välillä tuntuu ihan kamalalta jonkin ihan typeränkin asian vuoksi. Oma kulta on paljon ihanampi iloisena ja hyväntuulisena omana itsenään.

Kuten sanoin edellisessä viestissäni, tahdon oman kultani (ja muidenkin läheisteni) olevan mahdollisuuksien mukaan onnellinen ja tieto minun mustasukkaisuudestani tuskin saa minkäänlaista onnellisuudentunnetta aikaan, joten minusta on vain parempi olla hiljaa kuin mitään mustasukkaisuutta ei olisikaan. Toki rehellinen pitää olla, mutta tällaisen oman mieleni pikkuasian vuoksi joka ei mitenkään näy päällepäin tekojeni ja sanomisieni kautta, en näe syytä tehdä asiasta numeroa ja samalla pahoittaa toisen mieltä ihan typerien syiden aiheuttamilla epäilyillä ja peloilla. Ilmaisinkohan itseni ny tarpeeksi sekavasti? : D

Aivan ja se menettämisen pelko nimenomaan johtuu siitä ettei tunne itseään rakastamisen arvoiseksi, koska ei itse rakasta itseään tervellä tavalla.

Mustasukkaisuus on mielestän aina merkki siitä, että suhteessa omaan itseen - siinä itsensä rakastamisessa - on jotain ongelmaa. Tämä ei riipu siitä kuinka voimakasta mustasukkaisuutta tuntee, joskin tietysti mitä vähemmän  itsestään tykkää sen mustasukkaisempi sitten on.

Itse luin eräästä Matthieu Ricardin kirjasta päinvastaisen teorian/kannan tähän. Eli kyseisen kirjan mukaan mustasukkaisuus johtuisi liiallisesta ja vääristyneestä itserakkaudesta ja liian isosta egosta koska mustasukkaisena ajatukset (joitain poikkeuksia kenties lukuunottamatta) pyörii oman itsen ympärillä. "Minä jään yksin. Minä en varmaan enää koskaan löydä ketään." etc. etc.
Sen sijaan, että antaisi kumppanin mennä ja toivoisi hänen olevan onnellisempi sen toisen kanssa, ajatukset suuntautuvatkin omaan tilaan ja surkutellaan sitä kuinka ei pysty itse olemaan onnellinen.

Itse en väitä että tämä olisi paikkansa pitävä teoria, mutta tahdoin kuitenkin tuoda tuon päinvastaisenkin kannan esille. Itse luulen, että taitaa olla tapauskohtaista, että onko kyse nyt itserakkaasta vai huonon itsetunnon omaavasta henkilöstä.

Myönnän myös, että olen itse ollut viime aikoina jossain määrin mustasukkainen omassa suhteessani, mutta olen pitänyt sen parhaani mukaan kuitenkin piilossa. Totta kai se sattuisi ja olisi vaikeaa olla onnellinen siitä, että kumppani löytää jonkun jonka kanssa uskoo olevansa onnellisempi, mutta jos todella rakastaa toista niin ei minulla mielestäni ole oikeutta estää toista lähtemästä jos se tekee toisen onnellisemmaksi.

Omalla kumppanilla on siis lupa katsella muita jos haluaa, vaikka jo ajatuskin sattuu. Kunhan lupaa kertoa mulle rehellisesti missä mennään jos joku kiinnostava ihminen tulee kohdalle ja pistää meidän suhteen poikki ennen kuin lähtee virittelemään sen toisen kanssa mitään kaverisuhdetta vakavampaa.

1. Mikä aurinkomerkkisi on?
Leijona

2. Mikä kuumerkkisi on, jos tiedät?
Vesimies

3. Mikä aurinkomerkki sytyttää sinut?
Vaaka

4. Mikä aurinkomerkki on sinulle luotettava ystävä?
Skorpioni

5. Mikä aurinkomerkki saa sinut ristiriitaiseksi?
Kalat, joskus harvoin myös Vaaka

6. Mikä aurinkomerkki saa sinut näkemään punaista?
Kaksonen lähes poikkeuksetta, toisinaan myös Härkä ja toiset Leijonat mutta kahta viimeksi mainittua pystyy sentään sietämään.

7. Mikä aurinkomerkki saa sinut tukahdutettua täysin?
En tiedä

8. Mitä aurinkomerkkejä lähipiirissäsi on?
Äiti kaksonen, Isä skorpioni, veli leijona, sisko härkä. Kaksi paras ystävää skorpioneja ja poikaystävä vaaka.

9. Kuinka tulet läheistesi kanssa toimeen?
Muiden kanssa hyvin, mutta äidin kanssa en tule toimeen.

10. Mahdollinen lisätieto/kommentti.
Vaakamies osaa olla välillä niin ihastuttavan raivostuttava. Sanoo miten jokin asia hänen mielestään on ja sitten asia tuntuukin olevan ihan päinvastoin kun herran tekemisiä seuraa. Ja joskus osaa olla yhtä itsepäinen kuin härkä-siskoni.

Menit kahville ja munkille.

Hjuva yritys mutta ei. Kaveriporukalla 10 kilometrin lenkille : D

Välillä olen ollut jopa katkera niille, jotka saavat elää rakkaidensa kanssa yhdessä. Se on onneksi mennyt ohi. Sielujen kohtalo -kirjassa oli muutama lause, jotka antoivat minulle suurta lohtua. Ne menivät jotenkin niin, että voi olla, että yksin elävät, jotka eivät löydä sielunkumppaniaan, voivat olla liiankin riippuvaisia sielunkumppanistaan. Tällaisissa tapauksissa yksin oleminen on tervettä välimatkan ottamista ja liian  kiinteän symbioosin katkaisemista varten.
Voisin hyvin allekirjoittaa tämän. Miten yksi ainoa sielu voi olla niin äärimmäisen tärkeä, että ilman häntä on vaikea olla onnellinen? Ei se voi olla terve tapa suhtautua elämään. 

Hyvä että tuli tätä keskustelua vilkaistua, sillä tämä pätkä tuntui sopivan omaan tilanteeseeni hyvin. Itse (Leijona-nainen) olen ollut Vaaka-miehen kanssa etäsuhteessa kohta kaksi vuotta ja juuri viime tapaamisella miehen ehdotuksesta päädyttiin siihen että etäsuhde tulee jatkumaan vielä siihen asti kunnes valmistun koulusta eli kolme vuotta vielä. (Siihen keskusteluun asti olin elätellyt toiveita, että kenties ensi kesänä voisi muuttaa yhteen, mutta kuten edeltä voi lukea, suunnitelmat muuttui.)

Kenties tämän etäsuhteen tarkoitus on juurikin opettaa elämään erillään? Rakkaan Vaakani tilanteesta en tiedä, mutta itse ainakin olen huomannut että välillä menee aikaa ihan hyvin omissa jutuissa ja koulukavereiden seurassa ja välillä sitten tulee "notkahduksia" ja sitä vain itkee ikäväänsä pois ilta toisensa perään ja pelkää että toinen jättää syystä tai toisesta.

Sellainen tunne on että päällä oli farkut ja tumma takki... musta nahkatakki kenties? Oli tulossa jonkun kaverinsa luota. Ja jokin pieni ääni yrittää sanoa että kyseessä on musikaalinen tyyppi, kuuntelee musiikkia paljon ja soittelee itsekin jotain harrastuksena.

Seuraavalle, mitä tein perjantaina koulun jälkeen?

Olen siis 1991 syntynyt nainen ja opiskelen tällä hetkellä Oulussa.
Spirituaalisuus ja kaiken maailman henkimaailman asiat on kuuluneet elämään aika lailla pennusta lähtien sillä todistajien mukaan olen parantanut useammanki päänsäryn ja mm. 6-vuotiaana tiennyt syyn äidin saamaan keskenmenoon vaikka asiasta ei ollut minulle puhuttu mitään. Mummoni on ollut monessa mukana myös ja jos häntä on uskominen niin minulla on edelleen parantajan ja näkijän kykyjä, ne vain on tukossa murrosiän ja muun elämän jäljiltä kun niitä ei sitten pentuvuosien ole käyttänyt.

Muusta elämästä sen verran, että kirjoitan ja luen paljon ja vastapainona istumista vaativille harrastuksille, kamppailulajit kiinnostaa. Hiljattain tehnyt myös elämäntapamuutoksen, tarkoituksena tiputtaa ylimääräistä rasvaa pois.

Kysyä saa jos on kysyttävää ja uusia kavereita on aina kiva saada, joten jos joku haluaa messengerin/sähköpostin kautta jutella niin mielelläni annan osoitteen siihen

Juu, tilanne on siis se että mummoni näkee ja tietää asioita ja hänen mukaansa minulla on kykyjä myös. Olen niin mummolta kuin äidiltäkin saanut kuulla asioita joita olen pienenä sanonut ja tehnyt. Olen muun muassa useampaankin kertaan parantanut päänsärkyjä joskin en itse näitä tilanteita enää muista koska olen ollut ehkä 4-6 vuotias näiden asioiden tapahtuessa.

Se taustasta. Kasvaessa tämä kyky on ikään kuin "kadonnut" eli lapsuusvuosien jälkeen mitään ei ole tapahtunut, yksittäisiä enneunia lukuunottamatta. Kysymys kuuluu miten oikein kehittää näkijän kykyä ja opetella käyttämään sitä? Neuvoja ja ohjeita mistä lähteä liikkeelle ja kehittyä paremmaksi? Ei kai kyvyt kuitenkaan kokonaan voi kadota jos niitä todistettavasti on kuitenkin pentuna itse edes tajuamattaan käyttänyt.

Pidän koirista, mutta koen ne enemmän kuitenkin ihmisen parhaina ystävinä kuin omana voimaeläimenä. Sen sijaan olen muutaman kerran nähnyt toistuvasti samaa, hieman sekavan oloista unta, jossa olen paikallisen ala-asteen pihassa 3-5 mammutin ympäröimänä ja ne suojaavat minua unessa joltain mitä en kuitenkaan näe koska on liian pimeää nähdä kovin kauas. Olkoon voimaeläimeni siis mammutti (tai useampikin) sen unen perusteella. Sukupuuttoon kuollut eläin kyllä, mutta ehkä se juuri siksi tuntuukin jotenkin... noh, juuri allekirjoittaneen voimaeläimeltä ^^ Toinen eläin, joka tuntuu vain jotenkin erityisen tärkeältä on neitokakadu.