Eikös juuri torjuminen tee kohteesta haasteellisemman ja kiintoisamman, jos kyseessä on Don Juan -tyyppi,
joka harrastuksenaan vikittelee naisia?

 

Tämä minun tyyppini ei ole Don Juan vaan enemmänkin peräkammarin poika. 

Luolamiesaikoina olisin ollut kovaa valuuttaa,koska kykenen todistetusti lastentekoon.   

Mietin jo sellaistakin, että pyydän miestä heittämään minut harrastukseeni (lapset mukana tietty) ja sitten heittäisimme siinä pitkiä jäähyväisiä kuin konsanaan jostain elokuvien kohtauksesta.

Tai sitten selviän tästä vain suoralla puheella.

Olisi kiva, että jos etsii kumppania niin huomioisi myös vastapuolen parisuhdestatuksen. Tai sitten väsyneet perheenäidit on niitä helppoja nakkeja?    Minun ihailijaa kun ei nää seikat tunnu häiritsevän.

Mitenkähän eräänlainen shokkihoito toimisi: feikkaat jonkin aikaa kiinnostusta ja sitten aivan odottamatta osoitat jotenkin
hyvin kouriin- ja sydämeentuntuvasti, että ei kiinnosta pätkääkään?

 

Jätän kyllä tällaisen toiminnan väliin. Karmaa tuosta varmasti saisi. Ja pahan mielen kaikille.

Hei ihanaa, kiitos vastauksistanne! Sain selkeyttä asioihin.

Olen tosiaan kiltti ja haluan olla kaikkien kaveri. Ennenkuin tajusin, että tämä tyyppi on jotenkin erilainen kuin muut (jotain sosiaalista osaamattomuutta, hieman jälkeenjääneisyyttä tai jotain) olin kuunnellut hänen pitkän monologinsa saamatta sanottua mitään väliin. Ehkä hän sitten tulkitsi ystävällisyyteni joksikin. Kun tajusin, että hän luulee jotain, aloin kylmäkiskoisemmaksi häntä kohtaan, mutta hän ei tajua. Joudun luultavasti nostamaan kissan pöydälle ja se tulee olemaan minulle vaikeaa. Ehkä se on minun opetukseni: pystyä puhumaan asioista suoraan.

Mielenkiintoinen aihe ja toivoisin vinkkejä mitä tehdä.

Aloitin uuden harrastuksen keväällä ja siellä on mies, joka vaikuttaa ihastuneelta minuun. Hän tekee itseään tarpeettomasti tykö ja yrittää päästä kosketuksiin aina ohimennen. Hän kyselee vain minun kuulumisiani ja on liian kiinnostunut minusta muutenkin. En tiedä mikä tämä juttu on, mutta se kuvottaa minua. Toisaalta mitään sellaista ei ole tapahtunut mistä pääsisin sanomaan hänelle ja siksi minua ahdistaa entisestään. En haluaisi lopettaa harrastustani tämän vuoksi.

En tiedä mitä tämä on. Mitä uskomuksiani voisin muuttaa, en tiedä? Suojaukset eivät tehoa eikä välttelykään tuota tulosta.

No, totaalisen yksin en ole, onhan minulla perhettä. Olen totaaliyksinäisyydenkin kokenut, mutta onneksi elämääni on tullut mies. Lapsiakin on tullut tehtyä osittain sillä ajatuksella, että en olisi yksin. Mutta en halua sälyttää heidän päälleen velvollisuutta tyydyttää yksinäisyyden tunteitani. Lapsilla tulee olemaan joskus oma elämänsä ja on bonusta jos he äitiään muistavat.

Ehkä olen astunut johonkin harhaan, että jokaisella pitäisi olla ainakin yksi ystävä jolle voisi kertoa kaiken. Mies toki tuntee minut hyvin, mutta on asioita joita en halua/voi hänen kanssaan jakaa. Esimerkiksi henkisyyteen liittyvät asiat ovat todella vaikeita muille ihmisille.

Minun on ainakin hyvin vaikea päästää ketään lähelle tai tutustua uusiin ihmisiin, toisaalta en usein haluakaan niin. Yksinäisyys ei useimmiten haittaa, minulle on elämässä tärkeämpiä muut asiat, mutta joskus tulee angstattua. Onneksi harvoin. Tuntuu, että "saman aaltopituuden" ihmiset ovat hirvittävän harvinaisia. Pohjimmiltani ehkä ajattelen niin, etten ole tutustumisen arvoinen, tai että jos päästän lähelle, se velvoittaa, tai sitten joku voi haavoittaa. Jotain semmoista...

On niin tutun oloista tekstiä! Sitä on saanut niin monta kertaa siipeensä, että ei oikeastaan jaksaisi edes yrittää. Monet ihmiset ovat aluksi mukavia, mutta pian paljastuvat tyypilliset naisten jutut kuten kateus, pahanpuhuminen yms. Ystävyys tuntuu muutenkin olevan vähän kertakäyttöistä. Ystävän voi helposti vaihtaa toiseen ja skipata vanhat pois. Itse pidän tärkeinä pitkiä ystävyyssuhteita, vaikka niissä olisikin huonoja aikoja toisinaan.

Ihanaa, että vastasitte!  Alkoi jo tuntumaan täälläkin yksinäiseltä. Olette Myelene ja Kuuhilda ihanan sinut yksinäisyyden kanssa. Se antaa toivoa minullekin.

Olen viime päivinä huomannut, että minulla on vanhoja lukkoja avattavana ja siksi yksinäisyys ja ulkopuolisuus tunkevat päälle rajusti. Joudun väkisinkin tilanteisiin, joissa tunnen itseni todella yksinäiseksi ja surulliseksi. Esim. pari tuttuani, joita olen pitänyt melkein ystävinäni, ovat lähentyneet huomattavasti toisiinsa ja tekevät asioita kahdestaan. Suunnittelevat hauskoja tekemisiään minun läsnäollessani jne. Minua ei tietenkään ole kutsuttu mukaan mihinkään. Tällainen kuvio on toistunut todella usein läpi elämäni; harrastuksissa, opiskelussa, työpaikoilla... Olen aina niellyt pahan oloni ja yrittänyt taas jossain muualla. Yleensä vain pettyäkseni uudelleen. 

Mutta nyt olen tajunnut, että minun on pakko selvittää lukot. Minua kiusattiin koulussa 3.lk- 9.lk ja se on varmasti jättänyt syvät haavat sieluuni. Pahimmillaan toivoin kuolevani, koska muuta ylöspääsyä tilanteeseen ei tuntunut olevan. Pelkäsin kovin kouluun menemistä päivittäin. Nämä kokemukset olen halunnut aktiivisesti unohtaa enkä ole niihin päässyt tunnetasolla kiinni. Onneksi nyt olen nähnyt unia ahdistavista tilanteista ja "saanut" kokea unissa tilanteita uudelleen. Huomaan miettiväni usein kiusaamistilanteita eli asia on noussut tietoisuuteeni. Toivottavasti pääsen tästä jatkamaan asioiden käsittelyä.

Pakko vielä sanoa, että olen keski-ikää lähentelevä. Koulukiusaaminen on traumaattinen kokemus ja sillä on todella kauaskantoiset vaikutukset. Helposti asiaa tulee vähäteltyä, myös itselleenkin.

Minua on vaivannut viime aikoina yksinäisyys. Parisuhteessa olen, mutta kaipaan naispuolista ystävää. Minulla oli yksi hyvä ystävä nuoruudesta saakka, mutta välimme ovat viilenneet niin, että olemme ehkä enemmän kavereita.

Ympärilläni ihmiset löytävät toisiaan, mutta minä jään aina rannalle soittelemaan. Olen läpi elämäni ollut aina kolmas pyörä ystävyyssuhteissa.  En vaan löydä sellaista sielunyhteyttä muista ihmisistä mitä muut tuntuvat löytävän. Olen sosiaalinen erakko eli minulla on paljon tuttuja, mutta ystäviä ei oikeastaan. Siskoni on läheinen minulle, onneksi. Viihdyn omissa oloissani enkä ole kovin aktiivinen ottamaan yhteyttä. En pidä ihmisten kutsumisesta kotiini enkä tiedä miksi näin on.

Sosiaalinen erakkous näkyy astrologisessa kartassani. Enkelikorttien mukaan yksinäisyys liittyy henkiseen tehtävääni ja on tarpeen nyt. Tiedän, että jossain menneessä elämässäni olen aiheuttanut karmaa ystävyyssuhteissani ja nyt ehkä saan maksaa siitä.

Onko kellään vertaiskokemusta asiasta tai mitään vinkkiä mitä tehdä? Toisaalta haluaisin hyväksyä tämän ominaisuuden, mutta toisaalta minulla on kaipuu ystävyyttä kohtaan.