Mukana, kiitos.

Olen mukana! Kiitos. 

Kiitos Unelmassa! 

Minä tulen keskiviikkona mukaan. Kiitos taas, Unelmassa. 

Sain viime yönä valmiiksi vuosia haaveilemani riimukivet. Maalasin ne yöllä ulkona ja tänään ne saivat kodin viininpunaisesta samettipussista. 

Minä haluaisin olla luonnon helmassa elävä nainen, jolle olisi arkipäivää se, että peurat syövät kädestä ja ketut loikoilevat omenapuiden varjossa. Ei olisi mihinkään kiire, ruoka olisi puhdasta ja voisi kirjoittaa ja maalata päivät pitkät. Voishan siinä mieskin olla rinnalla, semmoinen, joka arvostaisi kyseisiä olosuhteita yhtä paljon kuin minä.

Toisaalta, miksei tämä voisi toteutua vielä tässäkin elämässä...

Kiertoon vielä.

ironia, toivotaan parasta! 

Sinä se osaat nähdä asioissa valoisan puolen ja ottaa asiat asioina. 

Upeaa Solnishko, tsemppiä ja kaikkea hyvää valitsemallesi tielle! 

Teatralisointi, dramatisointi ja toiminnan muuttaminen radikaalimmaksi sen sijaan - mielisairaala, kynttilät ja niin edelleen - vievät pelkotiloja synnyttävät harhaluulot niin lähelle todellisuutta kuin suinkin. Kun nähdään että on käyty niin lähellä omaa pelkoaan kuin suinkin ja ettei se silloinkaan ole vaarallinen - alttari yms. - ei se varmasti ole oman pään sisälläkään vaarallinen. Oman egon ja mielikuvituksen luoma fobia lähtee purkautumaan koska sille on konkreettinen vastaväite todellisuudesta, ettei se toteudu.
  

Mutta mistä potilas tietää, ettei se toteudu, jos kirottiin ihmiset vasta kuoleman jälkeen helvettiin? Eihän sen kirouksen toteutumattomuutta voi todentaa kuin vasta kyseisten ihmisten kuoleman jälkeen. Vai voiko?

Muunlaisissa tapauksissa pelkojen kohtaaminen toimii varmasti hyvin, mutta tämä on minun mielestäni aika kummallinen tapaus.

Maan tuoksu kun haravoin nurmikkoa.  Aah, kevät on viimein tullut, ja tuntuu kuin minäkin olisin herännyt talviunesta.

^Se mitä en tässä tapauksessa ymmärrä, on se, että miten tuollainen pelon kohtaaminen auttaa potilasta pääsemään irti siitä pelosta, että hän vahingoittaa muita ihmisiä kiroamalla heidät ajatuksillaan. Saattoihan sille jäädä tuosta harjoituksesta vain kovempi pelko, että ehkä hän ja perhe nyt joutuvat oikeasti kuoleman jälkeen helvettiin ja että se on hänen syynsä. Vai oliko toisaalta tarkoituksena se, että kun hän nyt on kironnut heidät noin pahasti, niin tästä eteenpäin muilla kiroavilla ajatuksilla ei enää ole merkitystä, koska "pahin" kirous on jo langetettu? Ja sitä kautta pakonomainen pelko tätä asiaa kohtaan vähenisi.

Mutta joka tapauksessa, minusta tuollaisilla asioilla ei ole leikittelemistä, eli hyvin kyseenalaiselta kuulostaa.

Kiitos unelmassa, tulen mukaan sunnuntaina. 

Hupsista. 

Siedättäminen ja sitä kautta pikku hiljaa pelkojen kohtaaminen on hoitomuotona varmaan ihan ok, mutta tuo kuulostaa aika kummalliselta. Miten tuollaisen oletetaan vievän asianomaisen vointia parempaan suuntaan??

Kiitos soma.  Tänään on jo parempi päivä.

Solnishko käväisi pääsiäisenä unessani. Hänellä oli mustat polkkapituiset hiukset ja paksut mustat kulmakarvat. Silmät olivat kovin tuimat, ja mietin siinä, että mites hän nyt noin pelottavan näköinen on, kun olen foorumilla saanut ihan erilaisen käsityksen.

Ei puhuttu mitään, eli kaiketi hän käväisi vain näyttäytymässä.