Vaikka yhdessä vaiheessa olin sitä mieltä, että en varmaa koskaan tee lapsia, nii ajattelin, että on kunnioitettavaa jos jaksaa olla lasten kanssa kotona. Olen tietty nykyäänkin, kun on se lapsi ja oon kotona, mutta nyt ymmärrän miten mahtavaa se onkaan lapsen vuoksi. Tosin mulla on vähä "helpompaa" kun on vaan yksi verrattuna heihin joilla on taapero/leikki-ikäinen ja siihen vielä vauva, tai leikki-ikäinen ja taapero.
Sellaisissa perheissä on melkoista huisketta päivästä toiseen ja monesti he muistelevat miten rauhallista ja "helppoa" oli, kun oli vain yksi.
Tosin, tää ei tarkoittanut sitä, että ainut ja oikea tapa on jäädä kotiin. Se on jokaisen oma valinta ja en näe oikeaa ja väärää tapaa, mut itse olen kiitollinen siitä, että saan olla kotona lapsen kanssa ja nähdä kaiken kehityksen itse ensimmäisenä.
Mulla on kuitenkin kertyny tuota työkokemusta jo 15-vuotiaasta asti omalla alallani, kun tein kaikki vapaapäiväni ja lomani töitä koulun ohella. Ennen äitiyslomaa olin ehtiny tehdä töitä reilu 10 vuotta. Joten miksi mun pitäs kiirehtiä töihin takaisin?
Tää kysymys liittyy siihen kun jatkuvasti puolitutut kyselee, että koska palaat takas töihin? Mä mietin kovasti, että miksi kyselevät? Mitä ne sillä tiedolla oikein tekee?
Tulee toisinaan sellainen fiilis heistä, että on kaikille vaan pahaksi, että äiti ja lapset on kotona. Pidetäänkö kotiäitejä yhteiskunnanloisina? Kun onhan ne tosi huisit ne kotihoidontuet!
Yleensä kyl kotiäidit palaa töihin ja kantaa kortensa kekoon verorahoihin ja kyllä yhden narkkiksen tai alkkiksen elättäminen tulee kalliimmaksi yhteiskunnalle, kun pieni tuki kotihoidossa olevan lapsen muutama vuosi, kun ei edes päivähoitokuluja tule yhteiskunnalle.