Hmm... Miten tän nyt selittäisi.

Itsekin uskon, ainakin välillä, että tämän elämän jälkeen siirrytään jonnekin muualle. Mutta ongelma on siinä, ettei tuo ajatus tuo minulle oikeastaan lohdutusta. Mitä sitten? Sitäkö vain lillutaan iäisyydessä? Vai tulee aina uusia tasoja tai todellisuuksia? Kuinka kauan? Mihin asti?

Ainoa lohdullisuus on ajatus siitä, että jos näin on, läheisemmekään eivät katoa luotamme kokonaan. Mutta jotenkin kuitenkin ahdistaa kun miettii mahdollisutta, että täällä eletään jonkinlaisessa elämän jatkumon oravanpyörässä ikuisuuden.

Moni kirjoittaa, että uskoo esim. kuolleiden läheisten olevan kuoleman jälkeen "turvassa". Turvassa miltä? Elämältä? Jos joku tässä elämässä on turvassa joltakin ajatellaan että on turvassa kuolemalta...

Älkää ainakaan herran tähden lakatko elämästä vain siksi, että uskotte tämän olevan vain välivaihe ja jotain parempaa on odottamassa. Entäs jos tämä on sitä parempaa ja se välivaihe tulossa? Tai se vaihe kun laitetaan kiikkustuoliin katselemaan maailman menoa, mutta itse ei ole enää mukana?

Kiinnostavaa ja tuoretta tietoa vedestä löytyy täältä


http://ohjelmaopas.yle.fi/artikkelit/tiede/tiedeuutiset/juomat-jattavat-hiuksiin-maantieteellisen-merkin-joilla-voidaan-jaljit

Nyt mun pitää kysyä ihan rehellisesti että uskotteko todella että tavallisilla luomilla on merkitystä noin isomminkin? Minä olen aina ajatellut että syntymämerkit voisivat olla jotenkin merkityksellisiä, mutta että myös luomet. Jos mun kummalliset luomet ois kaikki merkkejä jostain edellisessä elämässä niin sitten mua on varmaan ammuttu haulikolla 

Onhan meillä hauskasti samanlaisia luomien "muodostelmia" äitini ja lapseni kanssa. Mutta toisaalta, meillä on kaikilla paljon luomia eli on aika todennäköistä että jotkut samoissa kohdissa ovatkin. Ja minulle ainakin on tullut uusia luomia kun olen esim. raapinut itikanpuremia. Enkä kyllä ole ajatellut että niillä olisi sen kummemmin merkitystä.

Eleenamor
Mulla oli parin vuoden ajan tosi takapakkia, suuria iskuja tuli ja kaikki oli jumissa. Sitten vuoden 2009 lopulla alkoi valoa pilkottaa ja taloustilanteet ja muutkin asiat kääntyä toiseen suuntaan. Pelotti kovasti, että miten käy. Vanhempi tyttö sanoi sitten: "Nyt huomaat, ettei olisi tarvinnut pelätä eikä huolestua yhtään." Niin se olikin.
Voimaantumiseen auttoi esim. täällä astrossa Hevosmiehen massakaukoparannukset ja esirukouspyynnöt yleensäkin. Myös oma tiettyjen tavoitteiden asettaminen auttoi ohittamaan kuilun pohjan. Olikin mielessä, että tästä ei voi enää mennä kuin ylöspäin. 
Pyysin kyllä enkeliapua myös ehtimiseen.
Itse ei välillä pystynyt yhtään hahmottamaan tilannetta, että mitä pitäisi tehdä. Siihenkin tuli sitten apua odottamattomasti ja yllättäen ja  asiat alkoivat selkeentyä ja liikkua ja osasi itsekin edes pyytää jotain. 
Tunsin itseni raamatun Jobiksi.

Hei, tilanne kun ei oikein ole edes sellainen että voisin sanoa että olisin kuilun pohjalla. Pikemminkin risteyksessä jossa valinta ahdistaa, koska en ensimmäistä kertaa osaa intuitiivisesti valita mikä suunta on oikea. Liian monta tekijää, liian monta kysymystä korvien välissä. Mikään ei ole sen huonommin tai paremmin kuin elämässä yleensäkään, mutta silti suunnaton voimattomuus, väsymys ja ahdistus vaivaa. Taloudelliset tekijät tai työasiat, niistä on yleensä selvitty, suuremmat jutut ja kysymykset pikemminkin pyörivät päässä.

Osaisitko kertoa mitä näet minulle noin yleisesti? Niin moni asia on jotenkin jumissa etten voi edes nimetä mistä kiikastaa. En ole muista koskaan kokeneeni tämmöistä voimavarojen tyhjenemistä kaikin puolin. Elämässä on koettu yksi jos toinenkin kriisi ja aina on ratkaisut löytynyt. Nyt tuntuu ettei ratkaisuja ole kun ei ole kunnon kysymyksiäkään.

Kaikki apu otetaan nyt vastaan, tämä olotila on saanut etsimään apua pitkästä aikaa näiltäkin elämän alueilta.

Pojalla on jäljet molemmissa ranteissa. Punaiset läikät keskellä rannetta. Olleet syntymästä saakka ja näkyvät vieläkin vaikka vaalentuneet hieman. Itsellä ei mitään syntymämerkkejä, arpia muutama siunaantunut iän myötä, mutta ei mitään dramaattisia.