No tuli melko kalliiksi lentoyhtiöille ajatuksesi
Taidanpa tehdä itsekin kokeen ensi yönä..
Itseäni kiinnostaa myös se miten telepatia tuntuu olevan välimatkariippumaton eli toimii sekä lähi- että kaukoetäisyydeltä. Liittyisiköhän siihen että kohde ja telepaatti ovat samalla "taajuudella" ja muodostavat jonkinlaisen yksityisen putken välilleen? Uskon että tämä ei kuitenkaan vaadi molempien yhteisymmärrystä vaan telepaatti voi virittäytyä kohteen taajuudelle yksipuolisestikin, vaikkakin alitajuisesti ja puolivahingossa se yleensä tapahtuu.
Se on selvä että ihmisen sähkömagneettinen energia vaikuttaa ympäristöön, mutta kuinka pitkälle ja mikä sen vaikutusta vahvistaa on vielä hieman hämärän peitossa. Ehkäpä tuo venäläinen tiedemies sen meille vielä kertoo. Kyse saattaa olla hyvin yksinkertaisesta asiasta jota ei ole vielä keksitty. Onhan mm. CIA tosin tutkinut mm. telepatiaa ja psitä mutta sanovat etteivät ne muka toimi.