Näytä kirjoitukset
Kirjoittelen foorumille ensimmäistä kertaa ja kovasti toivoisin, että joku jolla on näkemisen lahja voisi sanoa jotain tilanteestani. Työasiat ovat ahdistaneet minut ja olen ihan lopussa. Pelkään, että ahdistukseni vaikuttaa myös parisuhteeseeni ja vie pois kaiken hyvän elämästäni.
Tilanne on se, että olen viimeiset vuodet tehnyt töitä kovasti ja antanut itsestäni kaikkeni työpaikkani vuoksi. Kun muut ovat lähteneet illalla töistä, olen minä jäänyt ylitöihin. Teen ns. näkymätöntä työtä, josta harvemmin saan kiitosta. Tänä syksynä ylitöissä tuli raja vastaan, en kertakaikkiaan enää jaksa tätä määrää ylitöitä. Työterveyslääkäri diagnosoi työuupuneeksi ja kirjoitti sairaslomaa. En tätä käyttänyt pelätessäni työni menettämistä, mutta kerroin uupumuksestani esimiehelleni. Uskoin, että työaikoja järkeistämällä ja töitä paremmin organisoimalla ja jakamalla asiat kohenisivat. Järkytykseni oli suuri, kun minulle ilmoitettiin, että minut siirretään toisiin, vähemmän vaativiin tehtäviin ja että tilalleni haetaan uusi henkilö. Päätös tehtiin todella yllättäen, ja ihmettelenkin mitä kaikkea kulisseissa on tapahtunut. Tunnen itseni nöyryytetyksi ja epäonnistuneeksi, ja syytän itseäni suuni avaamisesta. Luulin olleeni työssäni hyvä, mutta koen menettelyn suorana epäluottamuslauseena kykyjäni kohtaan. Olen jatkuvasti huolissani, nukun huonosti ja jokainen työpäivä on ponnistus. Motivaationi on kadonnut täysin, enkä tiedä miten kehtaan naamaani enää näyttää työpaikalla. Kauhistuttaa ajatus, että joudun perehdyttämään itseäni vähemmän kokeneen henkilön työhön, jonka osaan ja koin omakseni - vain siksi, että toivoin järkevämpää työaikaa.
Tuntuu mahdottomalta jatkaa samassa työpaikassa, mutta perheenperustamissuunnitelmien vuoksi olen epävarma siitä, onko järkevää vaihtaa työpaikkaa. Mitä näette tilanteestani ja tapahtuneen taustalla olevista motiiveista? Kannattaisiko minun katsella toista työpaikkaa vai yrittää kestää ja edistää perheenperustamissuunnitelmia? Uskallanko edes luottaa siihen, että työpaikkani säilyy? Johdon tekemä ratkaisu tuntui todella äärimmäiseltä vedolta, joten enää en pidä mitään mahdottomana. Järkeni sanoo, että kyse on "vain" työpaikasta, ja lähipiirissäni koetaan vakavampiakin vastoinkäymisiä. Mutta järkeily ei helpota tuskaani. Miten saisin rauhan mielelleni?
Kiitos jo etukäteen, jos joku voisi kommentoida. Näkijöiden lisäksi otan mielelläni kommentteja vastaan myös tavallisilta maallikoilta. Jokainen neuvo ja kokemus on tervetullut.
