Unelma on mielen reaktio kuviteltuun puutteeseen.

Ajattelemisen arvoinen lause, hyvin sanottu!

Miksi ihmisellä pitäisi olla unelmia, haaveita? Oliko niitä kaikilla valaistuneillakin??
Entä jos ei ole unelmia? Ja on siitä huolimatta onnellinen, tyytyväinen, kiitollinen...
Pitäisikö olla myös suunnitelmia elämän suhteen ja jos pitäisi, niin miksi?
Minä en tiedä unelmaani, enkä edes sitä, mitä teen/missä olen esim. vuoden kuluttua.
Minulla ei ole suunnitelmia. En kuitenkaan ole ahdistunut asiasta...
Joka puolella vaan toitotetaan sitä, että pitäisi olla unelmia ja suunnitelmia, että ilman unelmia ei voi elää jne.
Minun on ainakin oikein hyvä olla, en minä tarvitse mitään, erittäin paljosta olen kiitollinen... 

Olisin kovin kiitollinen, jos joku voisi katsoa, miten pääsisin tästä tämänhetkisestä jonkinasteisesta "jumiutuneesta" tilasta pois...
Otan kaikki neuvot kiitollisena vastaan 

Varmuudeksi suosittelen käymään lääkärissä, jos jatkuu pitkään, itse ainakin käyttäisin, ihan varmuudeksi.
Tuli vain mieleen, että olen joskus lukenut että esim. epilepsian alku(?)oireisiin lapsella voi liittyä tuonkaltaiset jutut.
Toivottavasti ovat vain enkeleitä, jotka juttelevat 

Tänään se taas tuli, kun rauhassa istuskelin. Omituinen lämmöntunne käsivarsiin (kyynärpää-olka -välillä) ja ei ole mikään hetkellinen tuulahdus vaan jatkuu pitkään, itseasiassa on tällä hetkelläkin se tuntemus päällä... Olen miettinyt, että halaakohan joku minua, siltä se nimittäin vähän tuntuu, tavallaan...
Mitä tämä on?? Onko muilla vastaavaa ehkäpä? Tai jos joku näkee, mitä tämä on, niin saa kertoa

Kiitos kaunis ajatuksistanne   

Voi ei Vedenhelmi 
Kuulostaa aivan hirveältä ja tuskaisalta olosi. En osaa sanoa oikein mitään joka simsalabim vain muuttaisi kaiken ja asioista tulisi vaaleanpunaista kermapuuroa. Noh, johtuu varmaans iitä ettei sellaista sanottavaa ole.
En tiedä muuta, kuin että rauha löytyy itsestäsi ja sydämestäsi, mutta en tiedä miten sen saavuttaisit parhaiten ja nopeiten, mitä voisit tehdä. Mutta unohda järki ja keskity sisimmälläsi. Ja aina voit pyytää apua yläkerrasta...ei mitään merkkiä, vaan apua siihen että uskoisit. Vaan hyväpä  on pyytää, jollet sisälläsi usko siihen

Sinussa ei ole mitään vikaa, olet täydellinen. Olet vain eksyksissä.

Muistanko oikein, että sinulla on ennenkin ollut juuri samankaltaisia ongelmia? Olet niistä täällä purkautunut?

Kiitos vastauksestasi Kuuhilda
Onhan minulla aikaisemmin vastaavanlaisia oloja ollut, joista täälläkin on tullut mainittua...
Jotenkin vain tällä hetkellä tuntuu, että kaikki kärjistyy ja saa käsittämättömät mittasuhteet...tai jotain...
Ja vaikka olen yrittänyt uskoa ja pyytää apua siihen, että uskoisin, niin tuntuu, etten sitä saa/minua ei kuulla, mikä taas luonnollisesti entisestään laittaa mietityttämään, että onko edes mitään missään..ja ajatus siitä, että mitään ei olisi (ei enkeleitä, jumalaa, henkimaailmaa) saa minut niin, niin surulliseksi ja masentuneeksi....
Todellakin toivon, että pääsisin tästä surusta, epäilystä ynnä muusta eroon...

...ja kirjoittaa jonnekin tällä hetkellä mielessä pyöriviä ajatuksia... Miksi me olemme täällä, mitä tapahtuu, kun kuolemme, miksei kukaan/mikään auta pääsemään tasapainoon, miksi on niin vaikea uskoa, miksi pelkään ja olen huolissani ja täynnä katastrofiajatuksia, vaikkei mitään olisi sattunutkaan, vaikka kaikki olisikin hyvin, ahdistus puristaa rintaa ja jokaikinen tuskallinen asia läheisen kuolemasta pikkutörmäykseen autossa ja lemmikkihamsterin hautaamiseen saakka itkettää ja tekee entistä hauraammaksi pala palalta vain enemmän pelkääväksi, ahdistuneeksi, surulliseksi....? Vaikea hyväksyä elämä ja tapahtumat ja asiat sellaisenaan, luottaa, että elämä kantaa...kuinka pitkään tätä "välitilaa" kestää?! En jaksa. Tiedän paljon, mutten silti juuri mitään, eikä minulle edes kerrota. Koetellaan, koetellaan...ja niinhän meitä kaikkia ennemmin tai myöhemmin ja enemmän tai vähemmän...ja voisi huonomminkin olla jne.jne.jne.
Mutta olen ihan väsynyt. Ja jotenkin niin yksin, vaikka olen rakkaiden ympäröimä. Mikä minussa on vikana, miksen kasva ja vahvistu mieleltäni, miksi elämä tekee minusta vain hauraamman? Miksen saa edes yhtä pienen pientä merkkiä lohdutukseksi ja toivonkipinäksi siitä, että täällä olemiseen on syy, enkä ole yksin ja että kaikella on tarkoitus ja se selviää kyllä aikanaan?
Saan olla onnellinen ja tyytyväinen paljosta, ja olenkin, mutta aivan liian hukassa, niin hukassa, että toivoisin olevani sellainen, joka ei juuri koskaan ajattelisi yhtään mitään sen syvällisempää. Haluaisin niin onnen, rauhan, tasapainon...en löydä, en löydä, en löydä. Ja alan olla väsynyt etsimään. Ja alan olla vakuuttunut siitä, että ehkäpä aivoissani on yksinkertaisesti vikaa, kun en osaa olla "kuten muut" : vahva, rohkea, positiivinen...........
Autokolarissa tänään, oli elämäni ensimmäinen, mitäköhän vielä....no selvittiin kaikki hengissä ja säikähdyksellä, mutta mieleni on palasina ja itken sitä lemmikkihamsteriakin täällä nyt taas, kuinka se lapio, jolla haudan sille kaivoin, oli niiiin onneton, koska ei ollut parempaa ja kuinka se siellä kylmän maan sisällä nyt yksin makaa. Enkö osaa käsitellä asioita ja vastoinkäymisiä vai mikä minussa on vialla, miksi, miksi, miksi........?
Jos Jumala on olemassa, niin ehkä se kuulee nää jutut sit tätä kautta paremmin, saapahan rauhassa lukea ne täältä tai jotain. Ei se vastaa mulle, en oo edes paljoa pyytänyt: oon pyytänyt, että jos se on totta, niin tekis jotain, että voisin tuntea sydämessäni sen olevan totta. Ehkä sitä ei ole. Ei mulle mitään näkyjä tai enkeleitä tartte näyttää, haluaisin vain sen tunteen ja varmuuden jostain jotenkin mun sydämeeni..koska olo olis turvallisempi tässä elämässä....no, uskon asioitahan nää on, nimenomaan niitä. Mutta miks mun on niin vaikea uskoa...??   

Haluaisin kuulla ajatuksia siitä, että miksi niin monen uskovaisen ("raamattu-uskovaisen") mielestä horoskoopit, tarot, henkioppaat, menneet elämät ym. ym. ym. ovat kaikki syntiä, saatanasta ja pahaa, ja että vain ja ainoastaan Jeesus on totta jne. Mihin tämä tarkalleen ottaen perustuu/miksi näin on?
Pitäis varmaan lukea raamattu läpi kokonaan itsekin, vaikka enpä sillonkaan välttämättä ymmärtäisi..?
Oliskohan kenelläkään antaa jotain hyviä linkkejä aiheesta tai kirjojen nimiä tms. joita kannattaa lukea?
..Sitäkin tuo yksi "raamattu-uskovainen" jaksoi minulle toitottaa, että kuinka saatana ja paha voi näyttäytyä valeasussa, että kuinka ne kaikki meidän luulemamme hyvät enkelit ja henkioppaat ym. voivatkin olla itse saatana. Ahdistaa kyllä nyt vaan enemmän/olen vain enemmän sekaisin kaikesta, että mitä mistäkin ajattelen/mihin uskon.
Kertokaas ajatuksianne aiheesta 

Hei!
Minulla ei ole juuri tietoa/kokemuksia, mutta ajatuksia (ja oletuksia) sitäkin enemmän...
...Voisiko olla niin, että "jos mieli ei ole täysin kotona, on osa omasta hengestä muualla" ...? Jos on liian kiinni/sidoksissa johonkin ihmiseen/paikkaan, on osa omasta hengestä siellä?? Tuli mieleeni keskustelu luvattomien energiakytkösten katkaisemisesta (?) tuossa taannoin, voisikohan sillä olla mitään tekemistä tämän asian kanssa...?
Onkohan hengen edes tarkoitus olla "kokonaan takaisin itsellä"? Vai onkohan se juuri nimenomainen tarkoitus..siis pyrkiä siihen, ettei se "harhailisi"/että sitä hallitsisi...(Entä jos se nk. harhailu ei olekaan harhailua vaan hallittua ja tarkoituksellista, mutta emme vain ymmärrä sitä?)
Mutta...Muistan kyllä lukeneeni siitäkin, että osa sielunenergiastamme jää toiseen ulottuvuuteen, että kaikki se 100% ei mukanamme inkarnoituisi, kun tänne fyysiseen maailmaan synnymme...*huokaus* ...Sitten päästään miettimään, että niinjoo sielu, henki...ovatko ne samoja asioita...tästäkin muistan lukeneeni, mutten kuollaksenikaan muista nyt..mikä on mitäkin ja mitenkin mistäkin eroaa jne, heh...
Jään innolla ja mielenkiinnolla odottamaan viisaampien ajatuksia, näkemyksiä ja tietoja asiasta! 

Tervetuloa klubiin...kovin on samat fiilikset usein 
Kaipa kaikella on tarkoituksensa... Voimia sinulle 

Irtipäästämisestä tuli mieleeni, että minulle se on yhden ihmisen kohdalla ollut vaikeaa ja nyt vuosien jälkeen olen alkanut miettimään sitäkin vaihtoehtoa, että olenko minä ns. pilannut tuon ihmisen elämän/elämää (oman elämäni lisäksi), kun en ole osannut päästää irti...jos joku nyt ymmärtää, mitä tarkoitan.... Tarkennanpa sen verran, että sisimmässäni toivo MEISTÄ on elänyt vuosikymmeniä... Hänen kaikki suhteensa minun jälkeeni ovat kariutuneet ennemmin tai myöhemmin, mukaan lukien yksi avioliitto.
Jos se onkin minun ja minun ajatusteni "vikaa"....? 

Miksi jutun nainen näkee ja kokee vain pahoja asioita...??
Kertokaa minulle te viisaammat 

".....Joku voisi sanoa, että Marjatalla on lahja. Marjatta itse kokee, että kyseinen lahja on pikemminkin taakka.
– Olen ihmettelyt, miksi aina näen vain pahoja asioita. Olen nähnyt enneunia kuolemasta: hautakiviä, joissa lukee poislähtevien ihmisten nimiä, Marjatta suree.......
......– Miksen ole koskaan kuullut enkelten naurua, vaan pirun laulua? surumielinen Marjatta kysyy seiniltä......"

http://www.avatv.fi/kuudesaisti/artikkeli.shtml/2011/12/1447651/kommunikointia-henkimaailman-kanssa-pirun-naurua-ja-enneunia

Kiitos vastauksistanne, selkityy jo hieman tämä asia (vihdoin!!) 

Näkisikö kukaan, mitä minun kannattaisi tehdä? En jaksa enää tätä päättämättömyyttäni hetkeäkään, olen yrittänyt tehdä päätöstä asian suhteen jo varmaan ainakin vuoden päivät, eikä tästä tulee mitään...    Tämä on niin kuluttavaa, olla tällaisessa nk. välitilassa.... Pelkään, että päädyn ratkaisuun, jota kadun jälkeenpäin   
Neuvoja...? 
Miksi päätöksenteko on vaikeaa? Kiitos, jos joku osaa antaa jotain neuvoja!