Näytä kirjoitukset
Lukion historiantunnnilla kauan sitten katsoimme dioja. Kun valkokankaalla oli kuva keski- tai eteläsaksalaisesta kirkosta, tunsin ja näin yhtäkkiä seisovani tuon kirkon seinustalla. Painauduin kylmää kiviseinää vasten erittäin jännittyneenä. Vaanin piilossa jotain tiettyä henkilöä, odotin hänen tulevan kirkolle minä hetkenä hyvänsä. Oli aurinkoinen kesäpäivä. Ihmettelin, miten äänetöntä oli; edes linnut eivät laulaneet. Sitten olin taas luokkahuoneessa. Takaraivossani hiusten alla on suuri syntymämerkki; ehkäpä se, jota vaanin, kiersikin taakseni ja kalautti minua kalloon?
Pari vuotta myöhemmin näin erittäin selkeän ja todentuntuisen unen. Ensin olin orja 1800-luvun puolivälin Yhdysvalloissa. Olin n. 60-vuotias lihava mies. Ajoin omistajieni, Cyrus ja Millie Walkerin, vaunuja. Koska olin isäntäväen kuski, olin mielestäni parempi kuin useimmat muut orjat, ja suhtauduin "alempiini" koppavasti ja tylysti. Sitten ympäristö vaihtui. Olin nuori, valkoinen nainen. Olin pitkä ja laiha, minulla oli ylläni vaaleasta kankaasta tehty pitkä mekko ja esiliina, päässäni röyhelöreunainen hilkka. Alustin taikinaa suuressa keittiössä. Ulkoa alkoi kuulua juoksevien jalkojen töminää ja ihmisten kiihtynyttä puheensorinaa. Kurkistin ovesta kadulle. "Keisarinna Katariina on kuollut!", huusi joku.
Olen myöhemmin nähnyt vielä yhden yhtä kirkkaan ja todentuntuisen unen: Olin pieni lapsi. Seisoin jykevistä harmaista hirsistä rakennetun aitan edessä. Pihapiirissä oli monta rakennusta, rakennettu samanlaisista hirsistä kuin aittakin. Oli loppukesä, pihalla kasvoi keltaiseksi kuloontunutta heinää. Heti pihapiirin takaa alkoi havupuumetsä. Jotenkin tiesin, että kuolen jo lapsena.
Kaksi kertaa elämässäni on käynyt niin, että olen tavannut ihmisen, joka on heti ensi tapaamisella ollut täysin tuttu, vaikka emme tässä elämässä ole ennen tavanneet. Toinen heistä kuoli äkillisesti, ja hänen kuolinyönään heräsin kesken unieni äärimmäisen ahdistuneena ja hädissäni.
